Viikon alku

Muanantaita!
Ollaan taas polkaisemassa uutta viikkoa käyntiin. Toivottavasti päivä käynnistyi köhimättä ja kitkatta! Nyt vain huristelemme kohti arjen ihmeellisyyksiä.

Se on syksy. Tämä tieto on heitä varten, jotka ovat parhaillaan kömpimässä ulos ja maailmaan kesäkuplistaan tai -kellareistaan. Nuorempana pidin keväästä. Koin, että kevät oli täynnä toteutumattomia haaveita. Valo lisääntyi, kaikki oli valmiina ponnistamaan kohti lämpöä ja kasvukautta. Nyt varttuneempana, mutta vihreänä, ehdoton suosikkini vuodenajoista on juuri syksy. Luonto ei kuole, vaan asettuu syvään lepoon, jotta jaksaisi versoa taas keväällä. Minäkin lepäilen. Lähinnä nyt noiden noiduttujen helteiden jäljiltä, mutta myös henkisesti. Syksy on minulle uuden aloittamisen ja puuhastelun aikaa. Olenkin saanut parina viime viikkona enemmän aikaan kuin koko kesänä. Voi verhoutua takkiin! Viltti niskaan ja viidakkoon!

Yhtä tehokkaasti kun aurinko kulotti nurmikot, kuivuivat minunkin sosiaaliset suhteet. Ei vaan jaksanut sosiaalistua. Nyt ystävyyksiä on taas elvytetty kaffekupposten äärellä. Muukin kuin kofeiini virkistää! Lammaskin tämän oivalsi. Paistaa se päivä lampaanpaistiinkin ;)

Koska surffailen nyt viileän ilmanalan autuudessa, lähden yliopistolle ilmoittautumaan läsnäolevaksi. Olen läsnä opiskelijana tai läsnäoleva opiskelija vai opiskelevana läsnäolona. Oi mikä ruhtinaallinen rastitusmahdollisuus! Totisesti totisena on todettava, että ajatuksensiirto tuleviin opintoihin on vielä pahasti kesken. Ajatus kyllä luistaa, mutta kuviot luistelevat ihan muualla kuin tutkimussuunnitelmissa tai esseissä, tenteissä, opintopisteissä... Totuttelua se on tämäkin oivallus, että en ole näiden opiskeluvuosien aikana rutinoitunut. Aivoni eivät ole käännettävissä automaattisesti on-off -opiskeluasentoon. Notkeaa!

*
Vinkkaus:
Pidän Anne Tyler'in kirjoista. Tämän hetken suosikkini on Onnellinen matkamies. Siitä on tehty katsottava elokuvakin, mutta ei se kirjaa voita. Syksyiseksi lukemiseksi vinkkaan Tyler'in Avioliiton lyhyt oppimäärä. Se on tarina vakiintuneesta avioparista, joka luulee kaiken olevan selvää, kunnes aviomies saa selvästä tarpeekseen. Syyssadoksi!

Kasassa on

Sunnuntaita!
Sataa, mutta mitä siitä, kunhan vain helteet ovat ohi. Päivään istuva ylistys: Halleluja!

Huomasin, että viikkohan on vierähtänyt enkä ole blogiani kasannut. Olen ollut polvillani viraston, jos toisenkin luukuilla. Oli onni, että ostin tilkkutäkkiäni varten napakoita kankaita. On mistä ommella uudet polvipaikat hiertyneiden tilalle. Mutta kasassa ovat, hakemus-anomukset, housut ja polvirukoukset. Minä en elvistele, minä polvistelen.

Suunnitteilla olisi, että olisin valmis vuoden päästä. Valmistaudumme valmistumiseen -jos vain Luoja sekä professorit sen suovat. Kasassa olisi koko akateeminen kakku! Teoreettista, mehevää ja valaisevaa sitä on ollut kasata& täyttää. Polveiltu on. Kunhan vielä vähän opin, niin sitten siivuttelemme oppineiden hedelmiä. Seisoen.

Minun sängynrunkokin saapui perille. Sen toi silkasta ystävällisyydestään tuttavan tuttavallinen tuttava. Setä, jolla oli kultakoruja yllään määrä, jolla häikäistäisiin Ameriikan räppärit taikka pullistellaan välilevyjä! Se on bling-bling-bling. Kantoapuna sedällä oli teinipoika, joka oli muuten vain kultainen. Saimme Teinin kanssa kasattua rungon ihmeen helposti. Teini oli aivo-insinööri& piällysmies ja minä toimin lihasvoimana& apumiehenä. Lystiä oli (lähinnä niistä ns. lihasvoimistani) ja valtavaa onnistumisen riemua! Hallelujaa!

Se on se ainainen ihmettelyn paikka: Kun uusi huonekalu tulee kotiin, niin muissa tavaroissa syntyy mahdotonta liikehdintää. Liikekannalla koko meidänkin huusholli, kun runkopatja sai metallirungon! Elämä pyörii ja pyörittää, mutta pyöriminen ei pyörryttänyt. Kaikella on nyt uudet paikkansa, osa kieri varastoon. Tilkkutäkkinikin etenee kaistale kerrallaan... 'Festina lente -Kiirehdi hitaasti'. Ompelukoneen kaasupoljin kiirehtii, mutta itse työ etenee verkkaisemmin. Levollista näin.


*
Vinkkaus:
Katselen muitakin kuin amerikkalaisia DVD -elokuvia. Saksalainen Väärentäjä on tositarinaan perustuva elokuva keskitysleirivangeista, jotka pelastaakseen henkensä ovat pakotettuja jatkamaan sotaa maailmanhistorian suurimmalla rahanväärennöshankkeella. Ajatuksia herättävä elokuva, joka on Oscarinsa ansainnut.

Kelataanpas vähän

Lauantaita!
'Nil admirari -Olla ihmettelemättä mitään'. Piipahdin perjantaina Kelassa, enkä ihmettele enää mitään. Virastolegendoja on lähes jokaisella jaettavaksi...

Olen opiskelija ja nautin riemumielin yleistä asumistukea, joten olen velvollinen& velvoitettu toimittamaan vuosittaisen tilinpäätöksen asumisestakin. Olen koko viikon pitkittänyt pitkittämistäni Kelaan kömpimistä. Vetää suupieltä maata kohti. On taas se aika vuodesta... Missään muualla sitä ei tunnekaan olevansa niin onnistunut elämänvalinnoissaan, kuin näissä virastoissa. Kyllä, asioin teillä, mutta jaksan silti olla kohtelias ja asiallinen. Entä te?

Koska en postin kautta saanut esitäytettyä as.tukilappua, täytin sen ihan itse. Kela ei siis holhoakaan kaikkia! Yllätykseni oli suurta, koska liitepinosta liitteeksi ei tällä kertaa tarvitukaan kuin uusittu vuokrasopimukseni (kuukauden takaa). Näppärää näin, ellei täti olisi kysäissyt, että onko vuokra sama kuin sopimuksessa. Mitäpä luulette? Vaikka Savosta tullaankin ja lampaita ollaan, ei tapana ole maksaa tuplavuokraa, ei pimeänäkään. En myöskään kipitä maksuautomaatille perunasäkin kanssa. Maksetaan nääs potut pottuina... Muusi maksukuittina vai? En ole eläessäni vinguttanut vuokraa vastaan vuokranantajaakaan eli pankin tositteet puhukoon puolestaan. Fakta on kuitti.

Toisena asiana oli varsinainen hakemukseni. Onko se edes hakemus vai anomus? On ihan eri asia hakea kuin anoa jotakin tukea. Hakemustani ei voida luokitella vuositarkastukseksi, koska edellinen vuokrasopimukseni opiskelija-asuntoon oli määräaikainen. Asia selvä. Tämä ko. hakemus oli rastitettu väärin. On se niin väärin! Melkein itkin yhdessä virkailijan kanssa lipsunutta rastiani -byäää! Minä kun en lottoa, en voi osata oikeaa rastitekniikkaakaan. Oma vika, oma vika. Hakemuksen käsittely kestää nyt yli kuukauden, koska se joudutaan pohtimaan ns. uutena. Pohtikaa ihmeessä. Uusia asukkaita tässä ollaankin, alun kuudetta vuotta samoissa nurkissa! Välillä se terve harkinta on pilkun takana. Sääntöjen mukaan toimitaan, mutta eihän kaikkea aivokapasiteettia tarvitse säästellen säännöstellä...

Ilo oli myös havaita kuinka tätivirkailija puhui kuin lapselle tai lapaselle. Tähän käteen, turhauttaa! Asioiden toisto ja jankkaus olivat aikuismaisen asioinnin avauksia. Perille meni ensimmäiselläkin kerralla, kiitosta vain! Epäilemättä odotusajat pitenevät, kun virkailijoiden on toistettava puheensa pariin kertaan. Kertaan kertaan. Missähän vaiheessa se tosiasia hämärtyi, että ihmisiähän tässä ollaan, pöydän molemmin puolin? Ehkä jo ensi vuonna pystyn maksamaan vuokrani ilman tukia. Toivottavasti!

*
Vinkkaus:
Mukavia muodonmuutoksia edusti 17Again leffa. Keski-ikäinen Matthew Perry saa taianomaisen mahdollisuuden muuttaa menneisyyttään, jossa Zac Efron todistaa, että paras aika elämässä onkin nyt. Aikamatkalaisille ja heidän puolisoilleen.

Koiranruokaa

Tervehdin teitä!
Illan hämärtyessä ajatuksetkin tummuvat. En kuitenkaan ryhdy ihan synkistelemään, vaikka shampoo on loppu. Hiukseni ovat silti puhtaat, juuri tämän vuoksi shampoo onkin loppu. Purkki töräytti viimeiset pisaransa ja lopehtui.

Tästä syystä suoristin kaupunkimarkettiin. Vaikka shampoita kovasti ostatetaan idealla "kampaamolaatua markettihintaan", joku kuitenkin joutuu tuonkin utopian maksamaan. Se olen kai sitten minä, koska Teinin kutrit vaahtoavat.

Torjun juuri näillä arjen pienillä ostosvalinnoilla köyhyysajattelu-ummetusta. Köyhyys kangistaa, kutistaa ja jähmeyttää. Ei naurata. Köyhäliininä jotkin asiat, palvelut tai tilaisuudet ovat itseltä suljettuja. Jäät ovan taakse, vaikka kuinka elämä kolkuttelisi. Vaikka minä tiedän olevani laskennallisestikin köyhä, en koe itseäni köyhäksi. Minulta puuttuu kai köyhän identiteetti. Ajatuksetkin ovat vielä juoksevia... ja huumorissa löytyy. Tosiasia on, että toinen saa saman pennin venymään pidemmälle kuin joku toinen. Tämäkin on lahjaa -ja lahjakkuutta.

Tieto siitä, että aina ei ole pakotettu ostaamaan/ valitsemaan sitä kaikkein halvinta, tuo kummaa nostetta ajatteluun. En ole ikinä väheksinyt arkiluksus -ajatusta. Tämä on minun arkista luksustani. Köyhyys pakottaa taloudelliseksi, säästäväiseksi ja harkitsevaksi kuluttajaksi, mutta köyhyyden ei tarvitse täyttää koko ajattelua. Varattomuus luo raamit, ei sisältöä. Nuukuuden katkaisua ovat juuri ne alekoppalöydöt, jotka tuovat sen spesiaalin tuulahduksen päivittäisostoksiin ja -kosmetiikkaan. Minullakin on varaa kalliimpiin tuotteisiin - kauniiseen turhuuteenkin, kunhan ne ovat tarjouksessa. Onneksi ovat! Joistain tavaroista taas en suostu edes maksamaan täyttä hintaa (esim. kurttuvoiteet). Niiden hintakate on niin ylellistä, että poskissa soi.

Nämä meidän arkiluksus -pyrähtelymme ovat ihan tavallisia asioita. Voimme käydä kahvilassa kahvilla (kotikaffen sijaan), mennä elokuviin (vaihteeksi kirjaston laina- DVD:lle), ostaa uusia vaatteita (kirpparilöytöjen rinnalle), leikkauttaa hiukset kampaajallakin (malli on polkahko, vaan ei kolkohko). Näihin ei ole mahdollisuutta joka päivä, viikko tai kuukausikaan (menot täytyy jaksottaa), mutta niihin on epäsäännöllisen säännöllisesti mahdollisuus. Juuri se tilaisuus on sitä arjen luksusta. Se tekee niistä hetkistä epätavallisia. Ja juuri nuo mahdollisuudet ovat sitä inhimillistynyttä nostetta, joka hopeoi peltisen päivän. Minä opiskelen, jotta meillä olisi mahdollisuus -ei pakko- olla taloudellisia, säästäväisiä ja harkitsevia kuluttajia niin halutessamme. Kyllähän me sitä haluammekin.

En tiedä onko se onnea, jos vain voi valita mieleisensä tuotteen ilman loppulaskeskeluja. Vaan voisihan tuota onnenaan kerran kokeilla. Ehkä toisenkin... Koen arkista ylpeyttä siitä, että tämä meidän elämämme on kuitenkin meidän. Ei velkojien, ei pankin eikä kulissien. Me omistamme arkemme!

Marketissa oli myös broilerin reisikoipia tarjouksessa. Eräs pariskunta pohti rasian kanssa pitäisiköhän heidän koiransa keitetyistä koivista. Minä suunnittelin laittavani broilerin koivet uuniin, me ainakin pidämme niistä niin. Suomi o n tuloerojen maa, vaan ikinä aiemmin en ole yhtä syvään kuiluun tuijottanut...

*
Vinkkaus:
Carol Shields'in kirja Kaiken takana Mary Swann on rauhallinen lukumatka Amerikkaan. Kirja on kirjoitettu neljän eri henkilön näkökulmasta, joista yksikään ei ole kuitenkaan Mary Swann'in. Pöytälaatikkorunoilija Swann'in ympärille kyhätään korkealentoista symposiumia, jonka tarkoitusperät ovat perin yksilölliset. Suosittelen sunnuntai-iltapäiviä sulostuttamaan.

Olla ja omistaa

Huomenia!
Kykin koneella näemmä vain aamuisin, vuan voihan sen päivän näinkin aloittaa. Satuin eilen silmäilemään joitakin ns. suosikkiblogeja ja niiden vastablogeja. Asia tuntuu olevan varsin kuuma peruna. Haukkisin ja sain suun täydeltä sitruunaa. Siltä kannalta lähdetään.

Päähäni on istunut tukevasti väite, että nykyään ollaksensa jotakin sinun täytyy omistaa jotakin. Tavara puhuu. En tiedä onko tämä vain suurempien kaupunkien ilmiöitä, vai pysyvämpikin juttu. Toivon ettei, sillä ajatus tekee jotenkin surulliseksi. Näiden merkkivaatteiden ja -asusteiden fanaattinen haaliminen on varmasti myös kevyen kirjallisuuden& elokuvien oheistuotetta ja perin trendikästä, mutta aina myös omakohtainen valinta. Kirjoissa nämä himoshoppaajat ja ultrasinkut lopulta saavat prinssinsä sekä heidän luottokorttinsa. Tämän lajin kirjoissa näin kuuluukin olla, satuillaan loppuun saakka. Joka opuksessa mies edustaa järkeä, varakkuutta ja rahaa. Nainen ei. Miksi näin?

Ollessasi trendikäs, olet auttamatta jo vanhanaikainen. Tavoite on kai olla trendin edellä, ollaksensa todella ajan hermolla ja asioista perillä. Sinun on siis juostava aikaa nopeammin. Eipä ole enää ihme, kun tämä väki on niin ohutta.

Luulen merkkimetsästyksen olevan suurimmaksi osaksi tietyn ikäryhmän juttu. Uskon, että joukkopainekin pakottaa tähän. Kun suurimpiin kaupunkeihin ahtautuu paljon saman ikäpolven väkeä, on pakko yrittää jollakin tavalla erottua massasta. Olla erityinen. Yritystä nousta toisten yläpuolelle. Maalla puheenaiheeksi tullakseen riittää, kun pipon sijaan vetäisee päähänsä peruukin. Johan läks'! Eikä kukaan kuitenkaan halua tulla huomatuksi huononmuuttaan, epämuodikkuuttaan tai arkipäiväisyyttään. Tässä ajatusmaailmassa "klimppi" on jotakin ja se vasta on jotakin, jos toisetkin haluavat samanlaisiksi. Ja aina joku haluaa. Kastikkeessa kokkareet ovat pahasta... Ja yhtä soosiahan elämä on.

Ironista kuitenkin on, että esim. merkkilaukun omistaminen ei tee sinusta erikoista, koska suurin osa omistaa jo sellaisen. Ainakin niissä piireissä, joissa sen omistaminen on jokin juttu. On siis perin tavanomaista havitella muoti-ilmiöitä. Totuus on, etteivät merkkivaatteet tai -asusteet tee ihmisestä sen menestyksekkäämpää tai unohtumatonta. Se on vain mielikuvaa, joka luodaan markkinoinnilla. Eräänlainen joukkohypnoosi. Tämä laukku kainalossa - tämän auton ratissa sinäkin omistat tämänkaltaisen elämäntyylin. Vaikka se olisikin hankittu velkarahalla, osamaksulla... Kuka silloin omistaa, mitä ja kenet? Jos on valmis maksamaan yhtä kassia kolmekin vuotta, omistamisenhalun on oltava valtavaa. Onko tuote vielä hohdokas, kun se on lopultakin omaksi maksettu? Tuntuu kuin tuollainen elämänkatsomus olisi kangastus: lähelle päästyä se siirtyy aina vain kauemmas ja kauemmas. Otetta siitä ei saa.

Minä ymmärrän kyllä, että laadusta halutaan maksaa ja laadukkaat materiaalit maksavat. Hyvin tehty kestää, mutta minä en epäilekään räätälöityjä ideoita tai ammattiosaamista, vaan illuusioita. Sitä kaunista hattaraa, jolla ei saa mahaansa täyteen, mutta joka on kaunista katsella, vaan huonoksi hampaille. En pyri kääntämään kenenkään päätä tai halveksimaan elämäntyyliä, jokainen tavoitelkoon onneaan tavallaan. Tulkoon osassaan onnelliseksi. Niin entinen ministerikin feikkiveska näpeissään. Surkuhupaisuuden kiteymä. Unelmat ovat kantajiensa näköisiä.

Pohdin pitkään haluaisinko ilmaiseksikaan esim. merkkilaukkua. Voisihan sen tietysti lahjoittaa eteenpäin... Totuuden nimissä on sanottava, että erään kotimaisen kierrätysfirman laukun jo omistan ja toisen samanmoisen voisin lahjoituksena vastaanottaa. Mutten ulkomaista nyssäkkää. En oikeasti! Jos saisin laukun perintönä vaikka mummolta, niin sen ottaisin. En siksi, että siinä olisi pari kirjainta, vaan koska se tulisi mummoltani. Ostaa voi kuka tahansa (vippirahaa kelle vain), mutta jokainen ei bagejäkään peri. Tässä se erottava juju.

Väitän, että aidosti raharikkaiden ei tarvitse tehdä ostoistaan ja omistamisistaan numeroa. Ei tarvitse omistaa oleksensa jotakin, vaan omistaa, koska sattuu omistamaan tai olemaan jo jokin. Tuossa vaiheessa ei ole enää syytä pitää julkista ostopäiväkirjaakaan. Se on niin arkipäiväistä ja itsestäänselvistä asioistahan ei kannata puhua. Leimautuu tylsäksi eikä menestys istu tylsyyteen. Rahasta puhuvat vain ne, joilla sitä ei ole. Köyhään kolahtaa...

Minulle olennaista on oleminen. Minun ei tarvitse omistaa jotakin logoa ollakseni jotain tai tullakseni nähdyksi. Hyväksyn itseni tälläisena kuin olen ja olen onnellinen näin. Toiselle onni koostuu omistamisesta, toiselle olemisesta. Voin mainiosti verhoutua markettitakkiin tai kangaskenkiin. Minä olen siellä vaatteen sisällä, minä itsenäni täytän tuotteen, ei tuote minua. Minä teen siitä takista persoonallisen, ei takki minua. Tässä kai on se olemisen ja omistamisen ero!

*
'Carpe diem -Poimi päivä'. Elä tämä päivä, tartu tähän hetkeen. Ole itsesi, pelkkä sinä. Omista tämä päivä itsellesi, älä omistamiselle. Poimi päivä ja laske mitä tarttui koppaan, sillä kaikki laskut eivät käy kukkarolle.

Kaikki kiertää

Se o aamu ny!
Huomenta vuan kaikki killisilmät ja muut intomielet! Olen palannut sekä tehnyt paluun. Tämä on lampaan toinen tuleminen nro 3. Kuten huomaatte, olen ollut sukuloimassa Savossa. Hupia oli, mutta pakko se on todeta, että parin päivän päästä sekä vieraat että silakat alkavat haista. Kotona on nii-iin raikasta olla!

Tilkkutäkki -projektini sai kangasta alleen ja nyt lepattaa lupaavasti. Kyllä siitä vielä soffatäkki tulee... Kuten arvelinkin, aina voi luottaa siihen, että Äidin& Mummon varastojen kätköistä löytyy. Sain vielä nostalgiaa ja lapsuusmuistoja kankaiden päälle. On se kumma kuinka kankaanpaloista ja paloista kangasta kiertyi niin monta värikästä tarinaa. Muistot kukki! Varastoista löytyi lisäksi Tupee lähtee -tuuletinkin. Kaupasta tuollaisia ei saa, ei enää Kekkosen kauden jälkeen. Ilma kietää muuallakin kuin pyörän renkaissa. Autuutta!

Tämä kesä on ollut yhtä hulinaa. Tämä on paljon sanottu, mutta ihmisten elämässä, jossa ei tapahdu arkea arvaamattomampaa, on yhteen kesään ilmaantunut toimintaa, tapahtumaa ja tajunnanvirtaa kilowatti tolkulla. Nyt minulle on se kauan, kauan, siis totisesti iankaiken haaveilevani sänkykin tulossa!! Uskomatonta, mutta kyllä se vaan tulossa on. Punkanranka tekee vain kurkistuskäynnin Siskon nurkissa ennen kuin se nostetaan tutun-tuttavan-tutun työmatkalaisen autoon. Ja näin meillä on sänky! Tein Runko -rahastostani tarpeettoman. Ihan heti en olisi uskonut, että se tapahtuu jo nyt, mutta tapahtuipa kuitenkin. Vanhemmat maksoivat puolet rungosta, mikä on enemmän kuin reilua. Minä uinahtelen puoli sponsoroidun sängynrungon ja lahjoitetun runkosängyn myötä alitajunnan uumeniin. Unet on lahjaa :) Sängystä säästyneet pennoset kierivät Teinin uuteen koululaukkuun. Raha se kiertää köyhänkin taloudessa, tosin pienempää ympyrää kuin varakkaammilla!

'Dum fata sinunt vivite laeti -Eläkää iloisina niin kauan kuin kohtalo suo'. Minäpä iloitsen ja riemuvirttä veisailen, sillä totiseti minulla on syytä juhlaan. Joskaan en ihan noin passiivista elämänroolia suostu niskoilleni ottamaan. Suotavaa tai ei, suotava on.