Tervehdys ajan takaa!
On mieleisiä ilmoja pidellyt -ja kiirettä. Tuumin, että nyt on hetki ravistella pölyjä blogistani ja laittaa bittiavaruuteen uusi tavu.
Iso-Gee on vienyt aikani, ajatukseni ja aivoni. Tuleva graduni levahti ennekoitua suuremmaksi ja moniulotteisemmaksi. Huumorin lujuutta on testattu, mutta joustoa piisaa. Aivokapasiteetin ja lahjakkuuden rajat paukkuvat, mutta Iso-Gee on elossa. Huomasin päivien myötä kuinka ajatukset alkoivat kiertää kehää. Kehääkehääkehää. Koko ajan pienenevällä aatosympyrällä. Tähän on tutkimussuunnitelman kanssa tultu. Tieteellisyys on totinen fakta. Lampaasta on tullut wanha kehäkettu ;). Joka tapauksessa suunnitelma on lähetetty ja olen saanut toviksi perusarkeni takaisin. Todeksi se on todettava, että vapaa-aika virkistää ja samma på latin: 'Otium reficit vires -Joutilaisuus uudistaa voimat'. Minä en pidä kiirettä, enkä enää kiireestä kiinni, vaan irrotan otteeni kiirehtimättä. Kiireettömyys on kiirettä kiitollisempaa.
Olen myös lennellyt sosiaalisena perhosena kaffekupposelta toiselle. Se on tuonut virkistäviä mahdollisuuksia kääntää ajatusradat uusille urille. Nuppi kaakkoon! Eli kiirettä on pitänyt kaveruusrintamallakin. En tiedä oletteko tekin laittaneet merkille, kun tapaa uusia ihmisiä, omakin maailma laajenee. Tottakai sosiaaliset ympyrät, mutta myös muu ympärillä. Kotikulmiaankin ja -nurkkiaan katselee uusin silmin. Huomaa kuinka paljon arkiympyröistä ja perusmaisemasta jää itseltä näkemättä. Vuosikausia kalutusta kaupungistakin löytyy ennenkäymättömiä putiikkeja, kahvikupposellisia uusin maustein ja reittejä, joita ei ole koskaan kulkenut. Arki on matkaa. Ja hienoinpina hetkinä arkeen on matkaa.
Helteinen kesäprojektini tilkuista on ollut jäissä koko syksyn. Jähmetän koko projektin odottelemaan kankaista inspiraatiota. Savolainenkin koki kesän tukalimpina hetkinä, mitä on olla hikipajassa ompeluorjana. Valmista ei tullut, mutta ei kyllä palkkaakaan. Maailman kaikki harrasteompelijat kerääntykää kasaan ja antakaa olla!
Akateemisuus on aikaa vievää, joten nyt ei ole antaa edes vinkkausta, miten kuluttaa sitä joutilasta aikaa -jos kuulut siihen heimoon, jolla sitä riittää. Mää mäkätän männessäni ja lähden mäkeen määkimästä.
lauantai 16. lokakuuta 2010
perjantai 1. lokakuuta 2010
Saavillinen arkea
Tervehdys!
Penni Soikean lähisukulainen ja häneen läheisesti roikkumaan kiinnitetty Iso-Gee täällä tänään. Viikon viimeisiä rippeitä viedään ja minä aion osallistua perjantaitalkoisiin myös. Pureskelen norsua.
Kun professori antoi tämän Iso-Geen aiheen, luulin saaneeni saavillisen vettä. Nyt kun olen haalinut pohjaksi kirjallisuutta ja aikaisempia tutkimuksia, huomaan saaviin sukeltamisen sijaan uivani meressä! Vetiset paikat. Voisin väittää tämän savolaisen lampaan olevan myrskyn ratsastaja. Minulla on kolme vaihtoehtoa: uida, niellä tai hukkua. Ajatuksetkin aaltoilevat, mutta pärskimisen, vetistelyn ja uppopalloilun jälkeen päätin uida. Pinnalla ollaan, vaan ranta on hukassa.
Viikkoni on siis ollut hyvin teoreettinen, akateeminen ja tieteellinen. Otsaa kivistää -jokaisessa meissä asuu sisäinen blondi. Liika pohtiminen ottaa kipeää. Olen kuitenkin saanut gradunorsuani pilkottua, mikä vaikutti alkuviikosta utopialta. Todistin arjessani, että kaikessa tekemisessä edetään kaaoksesta kosmokseen. Ultimatesukulaiseni tietysti surffaavat vastavirtaan... Ensiaskel pilkkomisen tiellä oli löytää asialliset työkalut. Radio välitti minulle jonkun kristallisen oivalluksen: Ihmisen ensimmäinen taito on oppia pitämään kiinni, loppuelämä opetellaan päästämään irti! 'Aamen -Totisesti'. Minä olen kuullut muutaman harmaaparran puhuvan asiata, mutta joku sen kuitenkin keittiöpsykologiaksi kiteytti. Minusta tuli kerralla opetuslapsi ja irrotin graduahdistuksestani.
Kun ajatuksissani tilaa vieneen elefantin kärräsi syrjemmälle, alkoi toiveikkaammat oivallukset pulputa. It's so flow. Yhtä kaikki, olen täman Iso-Gee -polkuni lähtökuopissa. Nyt vain ymmärrän olla itse kaivamatta poteroani entistä syvemmäksi. Saa sataa vaikka saavista, minä pyrin pintaan.
*
Vinkkaus:
Venyttelin eilen penniäni ja kävin tarjousnäytöksessä katsomassa uuden The Kids are all right -rainan. Kylläpä kannatti! Aikuismainen elokuva perheestä, perhe-elämän haasteista ja perheen voimasta . Näyttelijät olivat loistavia osissaan. Tarinasta löytyi juurevaa huumoria, rajoja ja rajattomuutta. Suosittelen kaikille, kaikenmallisille sekä jo kaiken nähneille. Itkemään pisti lopussa.
Penni Soikean lähisukulainen ja häneen läheisesti roikkumaan kiinnitetty Iso-Gee täällä tänään. Viikon viimeisiä rippeitä viedään ja minä aion osallistua perjantaitalkoisiin myös. Pureskelen norsua.
Kun professori antoi tämän Iso-Geen aiheen, luulin saaneeni saavillisen vettä. Nyt kun olen haalinut pohjaksi kirjallisuutta ja aikaisempia tutkimuksia, huomaan saaviin sukeltamisen sijaan uivani meressä! Vetiset paikat. Voisin väittää tämän savolaisen lampaan olevan myrskyn ratsastaja. Minulla on kolme vaihtoehtoa: uida, niellä tai hukkua. Ajatuksetkin aaltoilevat, mutta pärskimisen, vetistelyn ja uppopalloilun jälkeen päätin uida. Pinnalla ollaan, vaan ranta on hukassa.
Viikkoni on siis ollut hyvin teoreettinen, akateeminen ja tieteellinen. Otsaa kivistää -jokaisessa meissä asuu sisäinen blondi. Liika pohtiminen ottaa kipeää. Olen kuitenkin saanut gradunorsuani pilkottua, mikä vaikutti alkuviikosta utopialta. Todistin arjessani, että kaikessa tekemisessä edetään kaaoksesta kosmokseen. Ultimatesukulaiseni tietysti surffaavat vastavirtaan... Ensiaskel pilkkomisen tiellä oli löytää asialliset työkalut. Radio välitti minulle jonkun kristallisen oivalluksen: Ihmisen ensimmäinen taito on oppia pitämään kiinni, loppuelämä opetellaan päästämään irti! 'Aamen -Totisesti'. Minä olen kuullut muutaman harmaaparran puhuvan asiata, mutta joku sen kuitenkin keittiöpsykologiaksi kiteytti. Minusta tuli kerralla opetuslapsi ja irrotin graduahdistuksestani.
Kun ajatuksissani tilaa vieneen elefantin kärräsi syrjemmälle, alkoi toiveikkaammat oivallukset pulputa. It's so flow. Yhtä kaikki, olen täman Iso-Gee -polkuni lähtökuopissa. Nyt vain ymmärrän olla itse kaivamatta poteroani entistä syvemmäksi. Saa sataa vaikka saavista, minä pyrin pintaan.
*
Vinkkaus:
Venyttelin eilen penniäni ja kävin tarjousnäytöksessä katsomassa uuden The Kids are all right -rainan. Kylläpä kannatti! Aikuismainen elokuva perheestä, perhe-elämän haasteista ja perheen voimasta . Näyttelijät olivat loistavia osissaan. Tarinasta löytyi juurevaa huumoria, rajoja ja rajattomuutta. Suosittelen kaikille, kaikenmallisille sekä jo kaiken nähneille. Itkemään pisti lopussa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)