Pirteää perjantaita!
Lähdin nyt vain haahuillen huhuilemaan. Huhuu, Herra Huu tai jokin Muu, wanha Luu tai tuore Puu, kenties Kuu, nauru-Suu... ?
Minulla on yksi, korkealle arvostamani, lukija. 'Unus sed leo -Yksi, mutta leijona'. Ainoa, mutta sitäkin merkittävämpi! Ihanaa näin. Nyt pohdin eksyykö kukaan toinen tänne savolaiseen bittikuplaani? Avaruusolio, aave, anonyymi, ujo atomi, androgyyni... ? Kurkkimaan, nuuhkimaan, piipahtamaan, lukemaan, silmäilemään, turhautumaan, tylsistymään, savolaistumaan, köyhtymään, viisastumaan, vilkuilemaan, vertailemaan, vetelehtimään tai viihtymään? Nimeä itse.
perjantai 28. tammikuuta 2011
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
Hammastusta
Hello!
Voisin aloittaa ihmeellä. Eilen vielä aamulla olin täysin varma, että kuolisin päivän aikana -hammaslääkärin tuoliin. Noh, enpähän sitten pieraissutkaan sitä lopullista miinuspierua. Ihmeiden ihme, elossa ollaan. Hammastustahan se herättää.
Horrorlääkärissä käynti jätti jälkeensä etovan olon ja julmetun migreenin. Sain uuden ajankin, jotta voin käydä testaamassa kuolenko kuukauden päästä. Itse naputtelen jo hautakiveeni lääkäriaikaa... Järjetöntähän tämä kammo on, mutta järkeilemälläkään en ole selitystä löytänyt. Se on ja pysyy -niin muuten hampaanikin. Lääkärit tulee, menee ja puuduttaa, mutta jokainen käyntikerta on samaa kidutusta. Askellan kohti varhaisvanhuutta odotushuoneessa. Hammasta purren.
Jos pelossani olisi jotain inhorealismin häivääkään, hyviä puolia on turha kaivella edes hammasväleistä, niin laihdun joka käynnillä ainakin viisi kiloa. Sutjakkaa ollaan. Hikoilen kuin tosi-tv:ssä ja suolenmutkat tyhjenee liukkaammin kuin turistikohteissa. Tätä dieettiä voi suositella laihtumisen pikakaistapään valinneille. Maksaa vain kertakäyntimaksun. Ei hammastelijoille eikä hampaattomille (ne onnekkaat peijoonit!).
*
Vinkkaus:
Nyt kuulkaa ei irtoa kiilteen lisäksi latinaa, eikä ajankäyttövinkkiäkään. Olen niin tutinoissani, suu kiinni ja leuat kipeinä. Puren nyt vain lampaan hampaat yhteen ja ynisen. Ei tämä savolaisuutta, arkea eikä tavallistakaan ole.
Voisin aloittaa ihmeellä. Eilen vielä aamulla olin täysin varma, että kuolisin päivän aikana -hammaslääkärin tuoliin. Noh, enpähän sitten pieraissutkaan sitä lopullista miinuspierua. Ihmeiden ihme, elossa ollaan. Hammastustahan se herättää.
Horrorlääkärissä käynti jätti jälkeensä etovan olon ja julmetun migreenin. Sain uuden ajankin, jotta voin käydä testaamassa kuolenko kuukauden päästä. Itse naputtelen jo hautakiveeni lääkäriaikaa... Järjetöntähän tämä kammo on, mutta järkeilemälläkään en ole selitystä löytänyt. Se on ja pysyy -niin muuten hampaanikin. Lääkärit tulee, menee ja puuduttaa, mutta jokainen käyntikerta on samaa kidutusta. Askellan kohti varhaisvanhuutta odotushuoneessa. Hammasta purren.
Jos pelossani olisi jotain inhorealismin häivääkään, hyviä puolia on turha kaivella edes hammasväleistä, niin laihdun joka käynnillä ainakin viisi kiloa. Sutjakkaa ollaan. Hikoilen kuin tosi-tv:ssä ja suolenmutkat tyhjenee liukkaammin kuin turistikohteissa. Tätä dieettiä voi suositella laihtumisen pikakaistapään valinneille. Maksaa vain kertakäyntimaksun. Ei hammastelijoille eikä hampaattomille (ne onnekkaat peijoonit!).
*
Vinkkaus:
Nyt kuulkaa ei irtoa kiilteen lisäksi latinaa, eikä ajankäyttövinkkiäkään. Olen niin tutinoissani, suu kiinni ja leuat kipeinä. Puren nyt vain lampaan hampaat yhteen ja ynisen. Ei tämä savolaisuutta, arkea eikä tavallistakaan ole.
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Rakenteilla palikka
Tervehdys teille!
Hieno sunnuntai päivä. Ei sada lunta, ulkona on kirkasta ja pakastaa. Mitä mainioin sää tuijottaa töllöä.
Olenhan jo sanotut-kirjoittanut muutamaan kertaan uusista aluista ja uudistuksista. Otin eilen taas yhden pienen askeleen uudistumisen taipaleella. Raidoitimme toiveestani (Teini toimi kotiparturina) kuontaloni. Yllätyin, kuinka hyvä väristä tuli. Olen matkalla Alabamasta sivuun eli kohti ns. luonnollista hiusväriäni. Luonnollisesti taivalta vielä on.
Mutta tähän sunnuntaihin. Mikä ihana televisoipäivä! Olen entisessä elämässäni ollut puuseppä -oma päätelmä. Rakastan remppa-, tee-se-itse -, sisustus- ja rakennusohjelmia! Olen ihan himputinmoinen wannabetimpuri. Työkaluina minulla on vasara, kaksi ruuvimeisseliä ja parit kulmaraudat. Ou jeah, näillä lähtee! Olen kouluttautunut, ihan vain teeveen äärellä opiskellen, mestarinikkariksi. Asensin edelliseen asuntoomme kynsisaksien ja voiveitsen avulla rullaverhon! Totta joka sana. Jos on mielikuvitusta, on keinotkin. Ainahan voi kyhätä kasaan itsensä mentävän laatikon, mutta sinne kuutioon ei tarvitse jäädä, jos hoksaa asentaa kahvankin. Rakentaminen ei ole välinelaji, vaan tahtolaji.
Sain tänä jouluna toivelahjaksi oman työkalupakin -ompelutarvikkeille. Kyllä reiskakierrokset nousi! Todelliset ruuvarit erottaa harrastelijoista juuri pakkiensa perusteella. Meillä oli jo lapsena puisia rakennuspalikoita ja sukulaispalikoita myös. Palikat on ja pysyy. Siskoni ehdotteli allergisoimattoman muovikoiran sijaan minulle syntymäpäivälahjaksi desingpalikoita. Niistä voisi kuulema koota mieleisensä kokonaisuuden, jota kasvatella ajan kanssa. Verstaankin?! Ehdotus niittasi kiinni!
Koska olen niiin uskomattoman pätevä, katson asiakseni myös opastaa vähemmän oivaltavia tv-rakentelijoita. Hehän kuulevatkin vinkkini... Se on naulattava osa koko hupia. Voisin kiteyttää yleisesti hyödyntämättömät lahjani tähän viisauteen: 'Ut saepe summa ingenia in occulto latent -Miten usein suurimmat kyvyt pysyvätkään piilossa'! Skool nurkkarakentajille ja kellariremontoijille! Nyt soffan pohjalle nikkaroimaan.
*
Vinkkaus:
Hyödyntämättömiä lahjojaan ja elämänalueitaan etsii myös Jennifer Weiner'in esikoisteoksen Hyvä sängyssä päähenkilökin. Huumorin maustama tarina ylipainoisesta kirjoittajasta itse kasaamiensa ja harteille sijoitetuista paineista. Tarina ei voi olla pelkästä mielikuvituksesta. Tasokkaampi kuin aluksi epäilin. Välipalakirja.
Hieno sunnuntai päivä. Ei sada lunta, ulkona on kirkasta ja pakastaa. Mitä mainioin sää tuijottaa töllöä.
Olenhan jo sanotut-kirjoittanut muutamaan kertaan uusista aluista ja uudistuksista. Otin eilen taas yhden pienen askeleen uudistumisen taipaleella. Raidoitimme toiveestani (Teini toimi kotiparturina) kuontaloni. Yllätyin, kuinka hyvä väristä tuli. Olen matkalla Alabamasta sivuun eli kohti ns. luonnollista hiusväriäni. Luonnollisesti taivalta vielä on.
Mutta tähän sunnuntaihin. Mikä ihana televisoipäivä! Olen entisessä elämässäni ollut puuseppä -oma päätelmä. Rakastan remppa-, tee-se-itse -, sisustus- ja rakennusohjelmia! Olen ihan himputinmoinen wannabetimpuri. Työkaluina minulla on vasara, kaksi ruuvimeisseliä ja parit kulmaraudat. Ou jeah, näillä lähtee! Olen kouluttautunut, ihan vain teeveen äärellä opiskellen, mestarinikkariksi. Asensin edelliseen asuntoomme kynsisaksien ja voiveitsen avulla rullaverhon! Totta joka sana. Jos on mielikuvitusta, on keinotkin. Ainahan voi kyhätä kasaan itsensä mentävän laatikon, mutta sinne kuutioon ei tarvitse jäädä, jos hoksaa asentaa kahvankin. Rakentaminen ei ole välinelaji, vaan tahtolaji.
Sain tänä jouluna toivelahjaksi oman työkalupakin -ompelutarvikkeille. Kyllä reiskakierrokset nousi! Todelliset ruuvarit erottaa harrastelijoista juuri pakkiensa perusteella. Meillä oli jo lapsena puisia rakennuspalikoita ja sukulaispalikoita myös. Palikat on ja pysyy. Siskoni ehdotteli allergisoimattoman muovikoiran sijaan minulle syntymäpäivälahjaksi desingpalikoita. Niistä voisi kuulema koota mieleisensä kokonaisuuden, jota kasvatella ajan kanssa. Verstaankin?! Ehdotus niittasi kiinni!
Koska olen niiin uskomattoman pätevä, katson asiakseni myös opastaa vähemmän oivaltavia tv-rakentelijoita. Hehän kuulevatkin vinkkini... Se on naulattava osa koko hupia. Voisin kiteyttää yleisesti hyödyntämättömät lahjani tähän viisauteen: 'Ut saepe summa ingenia in occulto latent -Miten usein suurimmat kyvyt pysyvätkään piilossa'! Skool nurkkarakentajille ja kellariremontoijille! Nyt soffan pohjalle nikkaroimaan.
*
Vinkkaus:
Hyödyntämättömiä lahjojaan ja elämänalueitaan etsii myös Jennifer Weiner'in esikoisteoksen Hyvä sängyssä päähenkilökin. Huumorin maustama tarina ylipainoisesta kirjoittajasta itse kasaamiensa ja harteille sijoitetuista paineista. Tarina ei voi olla pelkästä mielikuvituksesta. Tasokkaampi kuin aluksi epäilin. Välipalakirja.
torstai 20. tammikuuta 2011
Sohvan pohjasta
Päevee yksilöllisesti ja yhteisöllisesti!
Olen seurannut huolestuneena, perin huolissani, kahvinkeitintäni. Jo vain, eihän opiskelijalla ole muutakaan päivän/ mukin täytettä. Pitkäaikaisen tarkkailuni perusteella voin vain todeta, että kahvinkeittimeni on vanha mies! Kylki ei kiillä kuten nuoruudessa, rykii kun sitä herättelee aamuisin tai päivälevoltaan, köhii työtehomittauksissa, virtaa riittää nykien sekä se tiputtelee nesteen miten ja minne sattuu. Osallistuvan havainnoijan raportti jää kiehumaan. Suksin sumppisuohon!
Kahvi se on joka tavallisen tylsän tiellä (hahhahhaa) pitää. Keittimeni on jo 15 vuotta wanha, joten onko ihmekään, jos laite keittää viimeistään. Täytyy ryhtyä katselemaan tekniikkatarjouksia kahvihampaalla. Purut siitä.
Sitten varsinaiseen kitinään viime lauantailta. Soffamme, filosofian valtaistuin, ulvahti ja nyökähti. Näin teki ja mielenilmaisullaan, huonekalumarttyyriydellään sekä sooloilullaan säikäytti meidät käyttäjät pahan päiväisesti. Tulipa töllötykseen töksähtävä loppu. Täällä päin maata ei tarvitse enää kysellä mikä kamelin selän katkaisi, vaan mikä sohvan notkisti. Ei muuten naurata! Soffa kyljelleen ja tuhoarviointia laatimaan. Sohvan tukilaudat (olisikin olleet!) eli lastulevyrimat olivat murtuneet. Niin miten?! Olin näreissäni, sillä en minä nyt noin paljoa paina! Totta on. Soffa sattuu olemaan verhoiltu halpislaatikko tarjouksesta, mikä selitti episodin. Arki se on joka naurattaa, eikä tästäkään voi repiä muuta kuin huumoria. Köyhien ei todellakaan pitäisi ostaa mitään.
Aika tavaran nauttii, joten laitoimme sohvan tukirimojen tueksi vanhoja koulukirjoja. Hyvä tuli. Istumme nyt konkreettisesti sivistyksen päällä, joten otamme ahtereillamme opiksi. Mitä tästä opimme? 'Otio qui nescit uti plus negoti habet quam quom est negotium in negotio -Joka ei osaa käyttää vapaa-aikaansa oikein, rasittuu työssään enemmän kuin vapaa-aikanaan'. A'vot.
Olen seurannut huolestuneena, perin huolissani, kahvinkeitintäni. Jo vain, eihän opiskelijalla ole muutakaan päivän/ mukin täytettä. Pitkäaikaisen tarkkailuni perusteella voin vain todeta, että kahvinkeittimeni on vanha mies! Kylki ei kiillä kuten nuoruudessa, rykii kun sitä herättelee aamuisin tai päivälevoltaan, köhii työtehomittauksissa, virtaa riittää nykien sekä se tiputtelee nesteen miten ja minne sattuu. Osallistuvan havainnoijan raportti jää kiehumaan. Suksin sumppisuohon!
Kahvi se on joka tavallisen tylsän tiellä (hahhahhaa) pitää. Keittimeni on jo 15 vuotta wanha, joten onko ihmekään, jos laite keittää viimeistään. Täytyy ryhtyä katselemaan tekniikkatarjouksia kahvihampaalla. Purut siitä.
Sitten varsinaiseen kitinään viime lauantailta. Soffamme, filosofian valtaistuin, ulvahti ja nyökähti. Näin teki ja mielenilmaisullaan, huonekalumarttyyriydellään sekä sooloilullaan säikäytti meidät käyttäjät pahan päiväisesti. Tulipa töllötykseen töksähtävä loppu. Täällä päin maata ei tarvitse enää kysellä mikä kamelin selän katkaisi, vaan mikä sohvan notkisti. Ei muuten naurata! Soffa kyljelleen ja tuhoarviointia laatimaan. Sohvan tukilaudat (olisikin olleet!) eli lastulevyrimat olivat murtuneet. Niin miten?! Olin näreissäni, sillä en minä nyt noin paljoa paina! Totta on. Soffa sattuu olemaan verhoiltu halpislaatikko tarjouksesta, mikä selitti episodin. Arki se on joka naurattaa, eikä tästäkään voi repiä muuta kuin huumoria. Köyhien ei todellakaan pitäisi ostaa mitään.
Aika tavaran nauttii, joten laitoimme sohvan tukirimojen tueksi vanhoja koulukirjoja. Hyvä tuli. Istumme nyt konkreettisesti sivistyksen päällä, joten otamme ahtereillamme opiksi. Mitä tästä opimme? 'Otio qui nescit uti plus negoti habet quam quom est negotium in negotio -Joka ei osaa käyttää vapaa-aikaansa oikein, rasittuu työssään enemmän kuin vapaa-aikanaan'. A'vot.
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Tavallisen tyylitaituri
Keskeltä viikkoa moi!
Maanantaisen laardimanifestini jälkeen on mukava tarttua kevyempiin asioihin. Toki kaikkeen voi suhtautua myös pateettisella painavuudella ja otsa vekeillä, mutta minä en tänään jaksa. Koittakoon joku toinen.
Olen nyt uuden vuoden alettua ohjannut itseäni myös uusille urille elikäs olen perehtynyt blogitarjontaan. Wau-uu! Suomesta löytyy harvinaista lahjakkuutta naamoilla tai ilman. Sutjakkaa sanailua, vinkeitä värisilmiä, herkullisia hetkiä... Muttamutta. Valtakunnassa ei ole kaikki hyvin, sillä silmiin tökkäsi myös latteaakin latteampia latteuksia ja ideatonta ilkeilyä. Plääh! Tässä bittiavaruudessa kuitenkin on tilaa kaikille, jos reaalimaailmassa tai omassa navassa käy ahtaaksi.
Olen jotenkin onnistunut elämään ihan täyttä arkea ilman tietämystä ns. riippumattomat päivät -sivustoista tai tuoteavustuksista mainintaa vastaan. Hmmmmmm. Miten nämä tavarantarjoajat ja -vastaanottajat kohtaavat? Tyylinsä varmaan jokaisella... En tunne markkinointia, en lottoa enkä kalastele. Osaan vain ihmetellä haavi auki. Aihe herätteli mielenkiintonystyräni, joten pohdin ilmiötä itsekseni ihan rauhassa. Kommetoin, jos objektiivisen itsenäistä intoa löytyy. Itse olen ilmaislahjojen perässä silmät ja kynä sauhuten. Osallistun jokaiseen mahdolliseen arvontaan. Nytkö nappaa...?
Minun arkeani ei sponsoroi kuin valtio opiskelijaoblikaatioilla, jotka tunnetusti ovat nallemaista tasoa ja Vanhempani säälirahoituksella sekä Siskoni pohjattomalla sympatia-, tsemppi-, mielikuvistus- ja mielipidevarannoillaan. Todellinen rikkaus ei ole rahoissa kiinni! Tuotelahjoitukset tulevat useimmin Savosta (www.savonmua.savvoo). Iloiset ideat, katinkarvat ja ihmeelliset yllätykset Pirkanmaalta (www.nyssesyster.manses). Näillä mennään ja on mentykin mukavan mutkaista arkimatkaa! Ainahan joku kansallinen (ylikansalliset yritykset älkööt yrittäkö) makaronipussittaja, kahvinsuodattaja sekä että salmiakinkauhoja voisi ottaa lampaaseen yhteyttä, jotta mainostaisin heidän tuotoksiaan itselleni tavanomaisesti kotisoffan pohjalta, maantien pinnasta taikkas paikalliskirjaston uumenista. Suotuisalla suoramarkkinoinnilla suoraan savolaiseen makuhermoon. Mitkä markkinat! Laittakaapas harkiten ymmärtävät yrittäjät.
Ajanhermolla kiitäessäni päätän paljastaa Päivänlammasasun: Puuvilla-elastaani housut, väri kahvinruskea, ostopaikkana paikallani marketti (alesta). Paita-paituli-tunika -viritelmä, puuvilla-elastaani, väri puolukanpunainen, ostopaikkana savolainen pennimarket (alen loppurytinöistä), alushousut: puhtaat, omat ja peittävät (moralisoinnin kestävät). Kotitossut, puuvillafrotee, tilaajalahja, väri kuvionen (kamppanjatarjouskylkiäinen). Asuni hottispitoisuus riippuu sisälämpötilasta, trendiysaste on junttilokerikossa ja mukavuuskertoimet tähtitieteelliset. 'Arbiter elegantiarum -Hienouksien arvioija' toisin sanoen makutuomari, tyylituomari ja tyylinsä taitaja lopettaa raporttinsa tähän. Iloiset illat, vaikka tekstini ei sisälläkään tuotesijoittelua!
*
Vinkkaus:
Perheen vaikutuksesta, voimattomuuden voimasta ja selviytymisestä kertoo hollantilaisen Renate Dorrestein'in romaani Kivisydän. Perheellisille tai perheettömille koskettavan tarinan ystäville.
Maanantaisen laardimanifestini jälkeen on mukava tarttua kevyempiin asioihin. Toki kaikkeen voi suhtautua myös pateettisella painavuudella ja otsa vekeillä, mutta minä en tänään jaksa. Koittakoon joku toinen.
Olen nyt uuden vuoden alettua ohjannut itseäni myös uusille urille elikäs olen perehtynyt blogitarjontaan. Wau-uu! Suomesta löytyy harvinaista lahjakkuutta naamoilla tai ilman. Sutjakkaa sanailua, vinkeitä värisilmiä, herkullisia hetkiä... Muttamutta. Valtakunnassa ei ole kaikki hyvin, sillä silmiin tökkäsi myös latteaakin latteampia latteuksia ja ideatonta ilkeilyä. Plääh! Tässä bittiavaruudessa kuitenkin on tilaa kaikille, jos reaalimaailmassa tai omassa navassa käy ahtaaksi.
Olen jotenkin onnistunut elämään ihan täyttä arkea ilman tietämystä ns. riippumattomat päivät -sivustoista tai tuoteavustuksista mainintaa vastaan. Hmmmmmm. Miten nämä tavarantarjoajat ja -vastaanottajat kohtaavat? Tyylinsä varmaan jokaisella... En tunne markkinointia, en lottoa enkä kalastele. Osaan vain ihmetellä haavi auki. Aihe herätteli mielenkiintonystyräni, joten pohdin ilmiötä itsekseni ihan rauhassa. Kommetoin, jos objektiivisen itsenäistä intoa löytyy. Itse olen ilmaislahjojen perässä silmät ja kynä sauhuten. Osallistun jokaiseen mahdolliseen arvontaan. Nytkö nappaa...?
Minun arkeani ei sponsoroi kuin valtio opiskelijaoblikaatioilla, jotka tunnetusti ovat nallemaista tasoa ja Vanhempani säälirahoituksella sekä Siskoni pohjattomalla sympatia-, tsemppi-, mielikuvistus- ja mielipidevarannoillaan. Todellinen rikkaus ei ole rahoissa kiinni! Tuotelahjoitukset tulevat useimmin Savosta (www.savonmua.savvoo). Iloiset ideat, katinkarvat ja ihmeelliset yllätykset Pirkanmaalta (www.nyssesyster.manses). Näillä mennään ja on mentykin mukavan mutkaista arkimatkaa! Ainahan joku kansallinen (ylikansalliset yritykset älkööt yrittäkö) makaronipussittaja, kahvinsuodattaja sekä että salmiakinkauhoja voisi ottaa lampaaseen yhteyttä, jotta mainostaisin heidän tuotoksiaan itselleni tavanomaisesti kotisoffan pohjalta, maantien pinnasta taikkas paikalliskirjaston uumenista. Suotuisalla suoramarkkinoinnilla suoraan savolaiseen makuhermoon. Mitkä markkinat! Laittakaapas harkiten ymmärtävät yrittäjät.
Ajanhermolla kiitäessäni päätän paljastaa Päivänlammasasun: Puuvilla-elastaani housut, väri kahvinruskea, ostopaikkana paikallani marketti (alesta). Paita-paituli-tunika -viritelmä, puuvilla-elastaani, väri puolukanpunainen, ostopaikkana savolainen pennimarket (alen loppurytinöistä), alushousut: puhtaat, omat ja peittävät (moralisoinnin kestävät). Kotitossut, puuvillafrotee, tilaajalahja, väri kuvionen (kamppanjatarjouskylkiäinen). Asuni hottispitoisuus riippuu sisälämpötilasta, trendiysaste on junttilokerikossa ja mukavuuskertoimet tähtitieteelliset. 'Arbiter elegantiarum -Hienouksien arvioija' toisin sanoen makutuomari, tyylituomari ja tyylinsä taitaja lopettaa raporttinsa tähän. Iloiset illat, vaikka tekstini ei sisälläkään tuotesijoittelua!
*
Vinkkaus:
Perheen vaikutuksesta, voimattomuuden voimasta ja selviytymisestä kertoo hollantilaisen Renate Dorrestein'in romaani Kivisydän. Perheellisille tai perheettömille koskettavan tarinan ystäville.
maanantai 10. tammikuuta 2011
Läskiksi meni
Arkista aamua!
Se astui todellinen arki meidänkin aamuun, kun Teiniltä loppui joululoma. Minä huidoin lasten lumilapiolla (yhtä hyvin olisin voinut olla liikkeellä ruokalusikan kanssa) takapihamme kinoksia pois. Harjanvarsi katkesi ja lapio vääntyi. Maanantai -mikä ihana päivä!
Fillarilennon jälkiaallot tuntuvat edelleen lihaksissa. Tunnen kipua, olen elossa. Ihmettelen kovasti, minne liikenneradion, paikallisen autokoulun taikka liikkuvan poliisin ajotaito-opetustyöryhmät ovat yhteydenottoineen jääneet. En ole vielä saanut luennointikutsuja. Toisaalta, tännäänhän on vasta muanantai...
Tänä päivänä mutisen maanantaisia ja ihan subjektiivisesta putkinäkökulmasta. Naistenlehtien tammikuun pakkoaiheenahan on laihdutus, tämä ei ole uutta, mutta nyt samat aiheet hilataan aamuohjelmiinkin. Tämä on joka vuotinen kuukaudenskuuppi, josta seuraavan kerran viritellään sivuja kesän kukkuessa tai pikkujoulujen kynnyksellä. Miksiköhän? Huomasin, että netin ja blogien haetuin sana oli 'laihdutus'. Asia siis kiinnostaa ja koskettaa. Vaiko vaan tavan vuoksi ollaan liikkeellä, vertailun vuoksi?
Aihe tömähti mahamakkaraan, sillä olen kiistattoman ylipainoinen. Olen lihava, mutta läskiksi en suostu. Toisin kuin tekstit ja asenteet rummuttuvat, minä en kärsi ylipainosta! Minulla ei ole kipuja, kurjuutta, särkyjä, kolotuksia tai vaikeuksia selvitä liikkeelle, sosiaalisista tilanteista taikka arkielämästä painoni kera. Minä en myöskään piileksi kilojeni takana. Arjen kärsimykset kumpuavat jostain muusta kuin painostani. En siis voi ymmärtää miksi paino, ja nimenomaan ns. liiallinen paino, täytyy aina esittää niin järisyttävän negatiivisessa valossa. En väitä etteikö ihmiset kärsikin ylimääräisistä ylikiloistaan, mutta eivät kaikki. Yhden totuus ei ole kaikkien totuus. Ei tämäkään.
Ihailen ihmisiä, jotka haluavat ja rohkenevat muuttaa elintapojaan sekä tottumuksiaan parantaakseen omaa elämänlaatuaan. Jos aidosti suuret vaakalukemat vetävät elämästä ilon pois, rajoittavat omia mahdollisuuksia, onnellisuutta tai estävät oikeasti elämästä itsensä näköistä elämää, niin silloin kannattaakin tehdä asioilleen jotakin. Heille kaikille toivotan myötätuulta, sitkeyttä ja positiivisiä askelia uuden suunnan edessä!!! Itsensä voittaminen ei ole kuitenkaan painolukemista kiinni. Toisilla vain voittomarginaali on läskimarginaalia.
Oletteko tavanneet yhtään ylivarakasta, kroisosta tai tavallista miljonääriä (tai wannebemiljonnääriä), jolla olisi tyttöystävänä, salarakkaana tai järjestysnumerovaimona rahtuakaan tukevampaa heilaa? Imagoko ei kestä naisen painoa? En jaksa uskoa, että jokainen noista nappikauppiaista todella haluisi oman laihisbarbien. Sen vain kuuluu roikkua ranteessa, heilua hihassa tai pyöriä pihalla. Kuitenkin näillä naisilla on pakko olla ylettömän muhkeat huulet, tanakka tukka, raskas meikki, ylipainopovi ja läskiksi mennyt uraputki. Kieroa vai mitenkä? Mutta mitä siitä, kunhan polvissa ei ole pusseja. Tottahan toki minäkin haluisin oman multiajatusmiljonäärin, mutta vain muhkean mahakkaan sellaisen! Joten älkää nyt kaikki kuitelot sohvannurkkakauppiaat rynnikö oveni taakse. Ei aukee!
Tässä soitetaan wanhaa levyä, mutta ihan kuin koko kansan olisi aloitettava kevyempi, sutjakampi ja silotellumpi elämä joka tammikuu. Kilot kipataan edellisen vuoden kuppiin ja kuppi kolataan vaa'an alle. Läski uhkaa kansantaloutta, joka on jo ilman ylipainoisiakin epävakaalla pohjalla. Sitten talousveneeseen istahtaa vielä kansallinen läskiperä, joten loogisesti pakkohan veneen on upota. Tai suomalainen katukuva on ylipainon värittää, kauneus kadoksissa, eurooppalaisestikin niiin epätrendikästä. Ylipaino tukkii terveyskeskukset, joukkoliikenteen ja ihmissuhteet. Mitähän kevyen kliseistä tähän vielä kaivaisi?
Poliittisesti, eettisesti tai yleiskäytöksellisesti ei ole enää korrektia ääneen parjata vähemmistöryhmittyä tai yleisoutoja, niin hampaankolot on tyhjennettävä johonkin. Siis silavaan. Entistä pää(tön)ministeriä myöten kannustetaan kamppaamaan ylipainoisia. Ukkeli kehtasi vielä ääneen rajoittaa erään väestönosan oikeuksia eli lähes maksutonta terveydenhuoltoa. Pöyristyttävää! Närkästykseni aiheena oli se, kuinka vähän ukon kommenttia kritisoitiin. Asia oli siis ihan ok. Läskijahti sai jatkua.
Minä oikeasti kannatan terveellistä ja kohtuullista elämäntapaa. Pääpaino sillä kohtuudella, sillä kohtuullisuus on terveyttä. Toisin kuin painotetaan, kauneus ei ole kiloissa mitattavaa tai määritettävää. Terveys on aina kaunista, mutta missä menee terveen ja missä kauniin raja? Monella itseään perin suvaitsevaisena pitävällä ihmisellä on varsin ahdasmielinen asenne ylipainoa ja -painoisia kohtaan. Sitä ei välttämättä itse edes tiedosta, myöntämisestä puhumattakaan. Mutta tukevamman seurassa on lähes velvollisuus keskustella kaloreista, liikalihasta, kasviksista ja liikunnan riemusta. Aivan kuin seuran muhkeammat eivät itse näistä asioista olisi kuulleet, lukeneet tai älynneet. Kenen päässä on pahvia? Jos itsellä on hyvä olla oman kokoisena itsenänsä, sen sallii muillekin. Kenen silloin on muututtava? Tyhmyys, laiskuus, osaamattomuus, lahjattomuus tai menestyksettömyys eivät ole ylipainoon sidotut, mutta arjessa-asenteissa ne sitä ovat. Ikävää. Näköalattomuus kaventaa aina! Oletteko muuten ikinä keskustelleet, työskennellyt tai eläneet painokkaan henkilön kanssa, joka olisi kuin tuo lista? Epäilenpä.
En suostu nousemaan tähän terveysterrorijunaan tai seisomaan kilorasistien maalina. Minä en pyydä olemustani anteeksi, häpeä itseäni enkä suostu nielemään yleissyyllistämistä omasta koostani! Pysyttelen tällä katkeruuskukkulallani ja tähyän horisontin taakse. Siellä loimottaa painottomuuden kultainen pallo. Yhdenmukaistaminen on aina suurempien yhteiskunnallisten ongelmien oheistuote. Talouslama, stressi ja kilpailu ajavat ihmiset nokkimaan toisiaan. Silava ei vielä ole salonki-ilmiö eli liikalikoon saa singota sontaa ja ihan julkisesti. Ihme juttu.
Huumorini ei kuivunut tai mehustunut painavan aiheeni alla, mutta asiasta ei näköjään irronnut pientäkään, alipainoistakaan tai jäntevää vitsiä. Todistetuksi tuli ettei ylipainoiset omista yletöntä huumoria eikä alipainoiset autuaan elämän avaimia. Laiha luonne tai rehevä persoona eivät istu vaa'alla, eikä vaaka näitä kykene kertomaan. Jokainen astelkoon niin kapeaa, laihaa tahi hoikkaa polkua kuin vain itse toivoo ja kykenee. Se ei minua liikuta. Minä taaperran tyylilläni. Nurkkauskovaisten piirissä juuri kapeaakin kapeampi kinttupolku olisi se ainoa tie taivaan pitoihin. Sen näkee sitten -jos on nähdäkseen. Pontavaa viikkoa, painotonta tilaa ja sallivaa arkea!
*
Vinkkaus:
En suosittele nyt mitään ajanvietettä tai älyllistä makupalaa, koska päätin olla ajankohtainen ja paastota tämän päivän. Seuraavaan kertaan posket ja kylki lommoilla!
Se astui todellinen arki meidänkin aamuun, kun Teiniltä loppui joululoma. Minä huidoin lasten lumilapiolla (yhtä hyvin olisin voinut olla liikkeellä ruokalusikan kanssa) takapihamme kinoksia pois. Harjanvarsi katkesi ja lapio vääntyi. Maanantai -mikä ihana päivä!
Fillarilennon jälkiaallot tuntuvat edelleen lihaksissa. Tunnen kipua, olen elossa. Ihmettelen kovasti, minne liikenneradion, paikallisen autokoulun taikka liikkuvan poliisin ajotaito-opetustyöryhmät ovat yhteydenottoineen jääneet. En ole vielä saanut luennointikutsuja. Toisaalta, tännäänhän on vasta muanantai...
Tänä päivänä mutisen maanantaisia ja ihan subjektiivisesta putkinäkökulmasta. Naistenlehtien tammikuun pakkoaiheenahan on laihdutus, tämä ei ole uutta, mutta nyt samat aiheet hilataan aamuohjelmiinkin. Tämä on joka vuotinen kuukaudenskuuppi, josta seuraavan kerran viritellään sivuja kesän kukkuessa tai pikkujoulujen kynnyksellä. Miksiköhän? Huomasin, että netin ja blogien haetuin sana oli 'laihdutus'. Asia siis kiinnostaa ja koskettaa. Vaiko vaan tavan vuoksi ollaan liikkeellä, vertailun vuoksi?
Aihe tömähti mahamakkaraan, sillä olen kiistattoman ylipainoinen. Olen lihava, mutta läskiksi en suostu. Toisin kuin tekstit ja asenteet rummuttuvat, minä en kärsi ylipainosta! Minulla ei ole kipuja, kurjuutta, särkyjä, kolotuksia tai vaikeuksia selvitä liikkeelle, sosiaalisista tilanteista taikka arkielämästä painoni kera. Minä en myöskään piileksi kilojeni takana. Arjen kärsimykset kumpuavat jostain muusta kuin painostani. En siis voi ymmärtää miksi paino, ja nimenomaan ns. liiallinen paino, täytyy aina esittää niin järisyttävän negatiivisessa valossa. En väitä etteikö ihmiset kärsikin ylimääräisistä ylikiloistaan, mutta eivät kaikki. Yhden totuus ei ole kaikkien totuus. Ei tämäkään.
Ihailen ihmisiä, jotka haluavat ja rohkenevat muuttaa elintapojaan sekä tottumuksiaan parantaakseen omaa elämänlaatuaan. Jos aidosti suuret vaakalukemat vetävät elämästä ilon pois, rajoittavat omia mahdollisuuksia, onnellisuutta tai estävät oikeasti elämästä itsensä näköistä elämää, niin silloin kannattaakin tehdä asioilleen jotakin. Heille kaikille toivotan myötätuulta, sitkeyttä ja positiivisiä askelia uuden suunnan edessä!!! Itsensä voittaminen ei ole kuitenkaan painolukemista kiinni. Toisilla vain voittomarginaali on läskimarginaalia.
Oletteko tavanneet yhtään ylivarakasta, kroisosta tai tavallista miljonääriä (tai wannebemiljonnääriä), jolla olisi tyttöystävänä, salarakkaana tai järjestysnumerovaimona rahtuakaan tukevampaa heilaa? Imagoko ei kestä naisen painoa? En jaksa uskoa, että jokainen noista nappikauppiaista todella haluisi oman laihisbarbien. Sen vain kuuluu roikkua ranteessa, heilua hihassa tai pyöriä pihalla. Kuitenkin näillä naisilla on pakko olla ylettömän muhkeat huulet, tanakka tukka, raskas meikki, ylipainopovi ja läskiksi mennyt uraputki. Kieroa vai mitenkä? Mutta mitä siitä, kunhan polvissa ei ole pusseja. Tottahan toki minäkin haluisin oman multiajatusmiljonäärin, mutta vain muhkean mahakkaan sellaisen! Joten älkää nyt kaikki kuitelot sohvannurkkakauppiaat rynnikö oveni taakse. Ei aukee!
Tässä soitetaan wanhaa levyä, mutta ihan kuin koko kansan olisi aloitettava kevyempi, sutjakampi ja silotellumpi elämä joka tammikuu. Kilot kipataan edellisen vuoden kuppiin ja kuppi kolataan vaa'an alle. Läski uhkaa kansantaloutta, joka on jo ilman ylipainoisiakin epävakaalla pohjalla. Sitten talousveneeseen istahtaa vielä kansallinen läskiperä, joten loogisesti pakkohan veneen on upota. Tai suomalainen katukuva on ylipainon värittää, kauneus kadoksissa, eurooppalaisestikin niiin epätrendikästä. Ylipaino tukkii terveyskeskukset, joukkoliikenteen ja ihmissuhteet. Mitähän kevyen kliseistä tähän vielä kaivaisi?
Poliittisesti, eettisesti tai yleiskäytöksellisesti ei ole enää korrektia ääneen parjata vähemmistöryhmittyä tai yleisoutoja, niin hampaankolot on tyhjennettävä johonkin. Siis silavaan. Entistä pää(tön)ministeriä myöten kannustetaan kamppaamaan ylipainoisia. Ukkeli kehtasi vielä ääneen rajoittaa erään väestönosan oikeuksia eli lähes maksutonta terveydenhuoltoa. Pöyristyttävää! Närkästykseni aiheena oli se, kuinka vähän ukon kommenttia kritisoitiin. Asia oli siis ihan ok. Läskijahti sai jatkua.
Minä oikeasti kannatan terveellistä ja kohtuullista elämäntapaa. Pääpaino sillä kohtuudella, sillä kohtuullisuus on terveyttä. Toisin kuin painotetaan, kauneus ei ole kiloissa mitattavaa tai määritettävää. Terveys on aina kaunista, mutta missä menee terveen ja missä kauniin raja? Monella itseään perin suvaitsevaisena pitävällä ihmisellä on varsin ahdasmielinen asenne ylipainoa ja -painoisia kohtaan. Sitä ei välttämättä itse edes tiedosta, myöntämisestä puhumattakaan. Mutta tukevamman seurassa on lähes velvollisuus keskustella kaloreista, liikalihasta, kasviksista ja liikunnan riemusta. Aivan kuin seuran muhkeammat eivät itse näistä asioista olisi kuulleet, lukeneet tai älynneet. Kenen päässä on pahvia? Jos itsellä on hyvä olla oman kokoisena itsenänsä, sen sallii muillekin. Kenen silloin on muututtava? Tyhmyys, laiskuus, osaamattomuus, lahjattomuus tai menestyksettömyys eivät ole ylipainoon sidotut, mutta arjessa-asenteissa ne sitä ovat. Ikävää. Näköalattomuus kaventaa aina! Oletteko muuten ikinä keskustelleet, työskennellyt tai eläneet painokkaan henkilön kanssa, joka olisi kuin tuo lista? Epäilenpä.
En suostu nousemaan tähän terveysterrorijunaan tai seisomaan kilorasistien maalina. Minä en pyydä olemustani anteeksi, häpeä itseäni enkä suostu nielemään yleissyyllistämistä omasta koostani! Pysyttelen tällä katkeruuskukkulallani ja tähyän horisontin taakse. Siellä loimottaa painottomuuden kultainen pallo. Yhdenmukaistaminen on aina suurempien yhteiskunnallisten ongelmien oheistuote. Talouslama, stressi ja kilpailu ajavat ihmiset nokkimaan toisiaan. Silava ei vielä ole salonki-ilmiö eli liikalikoon saa singota sontaa ja ihan julkisesti. Ihme juttu.
Huumorini ei kuivunut tai mehustunut painavan aiheeni alla, mutta asiasta ei näköjään irronnut pientäkään, alipainoistakaan tai jäntevää vitsiä. Todistetuksi tuli ettei ylipainoiset omista yletöntä huumoria eikä alipainoiset autuaan elämän avaimia. Laiha luonne tai rehevä persoona eivät istu vaa'alla, eikä vaaka näitä kykene kertomaan. Jokainen astelkoon niin kapeaa, laihaa tahi hoikkaa polkua kuin vain itse toivoo ja kykenee. Se ei minua liikuta. Minä taaperran tyylilläni. Nurkkauskovaisten piirissä juuri kapeaakin kapeampi kinttupolku olisi se ainoa tie taivaan pitoihin. Sen näkee sitten -jos on nähdäkseen. Pontavaa viikkoa, painotonta tilaa ja sallivaa arkea!
*
Vinkkaus:
En suosittele nyt mitään ajanvietettä tai älyllistä makupalaa, koska päätin olla ajankohtainen ja paastota tämän päivän. Seuraavaan kertaan posket ja kylki lommoilla!
perjantai 7. tammikuuta 2011
Lammasta katuun
Päevee!
Lentävä lammas täällä aloittelee narinointiaan. Jokos ollaan valmiina hyppäämään kyytiin tai kyydistä?
Keskustan kierros armaalla maantiemankelillani tuotti kipeää. Hyvän sään, vähäisen pakkasen sekä aurattujen teiden huumassa poljin pyörääni kuin kisaajat velodromeilla. Kaarteisiin mentiin polvi maata hipoen, baskeri lepattaen ja turkoosi paholaispyörä soikeana. Turboo! Kyllähän minun pitäisi jo tällä fillarihistorialla ymmärtää, että vauhdin hurma, on eräillä vauhdin turmaa. Siinä toiseksi viimeisessä mutkassa sitten läjähdin katuun! Taas. Tästä kylkipyöräilystä uhkaa tulla se tavallinen tarina, arpinen arki ja tyly tylsyys.
Mustelmia, nivelkipuja ja kolhittu olemus on tämän talven yleissatoani. Katu-uskottavaako? Nyt mätkähdin sellaisesta vauhdista, että eräs pariskunta ilmaantui auttamaan paikalle. Arjen draamaan ilman näytelmää! Olen kunnossa, olen kuhmuilla. Tottakai auttajarouvan oli annettava lopuksi kaikenkattava neuvo: kannattaisi hankkia nastarengas. Minulla on se aika nastan hampaan laittoon, takarenkaassani on ollut muutama irtonastakin, joten nastaa kyllä löytyy. Ja nastaa on. Jos ylipainosta jotain hyötyä on, niin se vahvistaa luita. Osteoporoosilukemat olen ottanut nyt niin monta kertaa kadunpinnasta, että ei luukato vaivaa. Luutunutta ollaan.
Jos loppuun saakka uskoisin, niin uskoisin kiinalaista horoskooppia, joka varoittaa minua onnettomuusalttiista vuodesta. Olen ottanut jo esimakua -etikkaista on ollut. En omaa breakkaajan sielua tai halua vapaaehtoisesti pyöriä kaduilla, joten toivottavasti tästä katukoskettelusta ei tulisi koko vuodeksi tapaa. Sementti vastaan savolainen -se mentti voittaa! 'Interea fiet aliquid -Sillä välin jotain tulee tapahtumaan'. Toisin sanoin, jotainhan voi vielä sattua. Sattuu, eikä se ole turboo, vain polvi turpoo. Voi tätä urpoo.
*
Vinkkaus:
Toistensa kulttuureihin törmäävät ja rakkauden kolhaisemat ovat Xiaolu Guo'n kirjan Pieni punainen sanakirja rakastavaisille henkilötkin. Tarina on hauska, haikea, hurmaava sekä viisas elämässään ajelehtivista rakastavaisista. Kielten ja rakkauden kiemuroista kiinnostuneille kulttuurin kuluttajille.
Lentävä lammas täällä aloittelee narinointiaan. Jokos ollaan valmiina hyppäämään kyytiin tai kyydistä?
Keskustan kierros armaalla maantiemankelillani tuotti kipeää. Hyvän sään, vähäisen pakkasen sekä aurattujen teiden huumassa poljin pyörääni kuin kisaajat velodromeilla. Kaarteisiin mentiin polvi maata hipoen, baskeri lepattaen ja turkoosi paholaispyörä soikeana. Turboo! Kyllähän minun pitäisi jo tällä fillarihistorialla ymmärtää, että vauhdin hurma, on eräillä vauhdin turmaa. Siinä toiseksi viimeisessä mutkassa sitten läjähdin katuun! Taas. Tästä kylkipyöräilystä uhkaa tulla se tavallinen tarina, arpinen arki ja tyly tylsyys.
Mustelmia, nivelkipuja ja kolhittu olemus on tämän talven yleissatoani. Katu-uskottavaako? Nyt mätkähdin sellaisesta vauhdista, että eräs pariskunta ilmaantui auttamaan paikalle. Arjen draamaan ilman näytelmää! Olen kunnossa, olen kuhmuilla. Tottakai auttajarouvan oli annettava lopuksi kaikenkattava neuvo: kannattaisi hankkia nastarengas. Minulla on se aika nastan hampaan laittoon, takarenkaassani on ollut muutama irtonastakin, joten nastaa kyllä löytyy. Ja nastaa on. Jos ylipainosta jotain hyötyä on, niin se vahvistaa luita. Osteoporoosilukemat olen ottanut nyt niin monta kertaa kadunpinnasta, että ei luukato vaivaa. Luutunutta ollaan.
Jos loppuun saakka uskoisin, niin uskoisin kiinalaista horoskooppia, joka varoittaa minua onnettomuusalttiista vuodesta. Olen ottanut jo esimakua -etikkaista on ollut. En omaa breakkaajan sielua tai halua vapaaehtoisesti pyöriä kaduilla, joten toivottavasti tästä katukoskettelusta ei tulisi koko vuodeksi tapaa. Sementti vastaan savolainen -se mentti voittaa! 'Interea fiet aliquid -Sillä välin jotain tulee tapahtumaan'. Toisin sanoin, jotainhan voi vielä sattua. Sattuu, eikä se ole turboo, vain polvi turpoo. Voi tätä urpoo.
*
Vinkkaus:
Toistensa kulttuureihin törmäävät ja rakkauden kolhaisemat ovat Xiaolu Guo'n kirjan Pieni punainen sanakirja rakastavaisille henkilötkin. Tarina on hauska, haikea, hurmaava sekä viisas elämässään ajelehtivista rakastavaisista. Kielten ja rakkauden kiemuroista kiinnostuneille kulttuurin kuluttajille.
tiistai 4. tammikuuta 2011
Lampaan viulu
Aamuhkoa!
...Mä joka päivä blogia teen, joka ainoa aamu koneelleni meen. Sen kaiken teen mä siksi vain, koska lukija sä jaksat olla mun omanain... Tuon tyylistä on joskus turkkulaiset Patti&Töppö rallatelleet.
Olen vielä pyörällä päästäni kalenterin pyöräytyksestä eli jatkamme saman padan äärellä. Näin alkuvuodesta moni kaipaa nurkkiensa tyhjentämistä, tavaroiden karsintaa tai roiniensa raivausta. Se on ihan ymmärrettää. Uuden alkaessa sille uudele kaipaa lisää tilaa. Tilaa on vain löydyttävä jostakin. Asiat ovat kuin ihmiset: kun uusi humaani muuttaa nurkkiin, on hänenkin aarteilleen vain etsittävä paikka. Ideat ovat samaa luokkaa, ne tarvitsevat tilaa ja väljyyttä tullakseen huomatuiksi, kasvaakseen tai mahtuakseen kuvioihin. Tämän pään sisäisen tilantarpeen olen huomannut erityisen hyvin tänä syksynä, kun Iso-Gee on rymistellyt arkiajatteluuni. Jostain on karsittava, jotta tieteellisyys mahtuisi rehottamaan. Kaappien, ja nuppien, vetotilavuus on lopulta rajallinen. Olen nähnyt muutaman sukulaiseni oksentavan kaapin ja skitsofreenikko-enoni liian täyden kopan. Sotkua!
Mutta oikeasti, on harvinaisen vaikeaa elää yksinkertaista elämää. Tavallinen arkikin rönsyilee tiukista taulutuksista huolimatta. Yksitoikkoisuus kyllä luonnistuu, mutta asketia vaatii pidempää harjoitusta. Oikeasti! Ikiviisaus tietää, että jos omistaa enemmän kuin 15 (extremeaskeetikot väittävät luvun olevan 10) tavaraa, silloin tavarat omistavat sinut. Helppo allekirjoittaa. Muutettaessa on moni hämmästynyt, mitä kaikkea sitä varastoista, ullakoilta ja kaapeista paljastuu. Onpa muutama itsekin tullut paljastetuksi kaapistaan... Tai kun lisävakuutusta hakee pihavajan jalokiville, laiturin upokkaalle, kaksipyöräiselle kiiturille taitaitai. Kenen elämä silloin on yksinkertaista? Vaan, ainahan voi vapaaehtoisesti pyrkiä karsimaan, yksinkertaistamaan, tiivistämään.
Antiikkiset sen jo tiesivät. 'Brevis esse laboro, obscurus fio -Yritän olla lyhytsanainen, muutun hämäräksi'. Jos asiat pyrkii ilmaisemaan-elämään turhan lyhyesti, muuttuu asiakin vaikeaselkoiseksi. Itämainen runous puhuu puolestaan... Liiallisuus on joskus liikaa, asketismi istuu harvalle ja paljaan pinnan esiin kaivaminen voi nolostuttaa. Kiteyttäminen ei ole kivettymistä, eikä kiveytyminen ole kokeneisuutta. Luutua voi vaikka taikinaan eikä kypsyys ole yksin ajasta kiinni. Olenkohan jo saapunut hämärän rajalle, joko lampaan viulu soi?
Tilaa, aikaa, tilaisuuksia, uusia versoja ja kypsyttelyä kaikille elämänraivaajille ja arjenraikastajille!
...Mä joka päivä blogia teen, joka ainoa aamu koneelleni meen. Sen kaiken teen mä siksi vain, koska lukija sä jaksat olla mun omanain... Tuon tyylistä on joskus turkkulaiset Patti&Töppö rallatelleet.
Olen vielä pyörällä päästäni kalenterin pyöräytyksestä eli jatkamme saman padan äärellä. Näin alkuvuodesta moni kaipaa nurkkiensa tyhjentämistä, tavaroiden karsintaa tai roiniensa raivausta. Se on ihan ymmärrettää. Uuden alkaessa sille uudele kaipaa lisää tilaa. Tilaa on vain löydyttävä jostakin. Asiat ovat kuin ihmiset: kun uusi humaani muuttaa nurkkiin, on hänenkin aarteilleen vain etsittävä paikka. Ideat ovat samaa luokkaa, ne tarvitsevat tilaa ja väljyyttä tullakseen huomatuiksi, kasvaakseen tai mahtuakseen kuvioihin. Tämän pään sisäisen tilantarpeen olen huomannut erityisen hyvin tänä syksynä, kun Iso-Gee on rymistellyt arkiajatteluuni. Jostain on karsittava, jotta tieteellisyys mahtuisi rehottamaan. Kaappien, ja nuppien, vetotilavuus on lopulta rajallinen. Olen nähnyt muutaman sukulaiseni oksentavan kaapin ja skitsofreenikko-enoni liian täyden kopan. Sotkua!
Mutta oikeasti, on harvinaisen vaikeaa elää yksinkertaista elämää. Tavallinen arkikin rönsyilee tiukista taulutuksista huolimatta. Yksitoikkoisuus kyllä luonnistuu, mutta asketia vaatii pidempää harjoitusta. Oikeasti! Ikiviisaus tietää, että jos omistaa enemmän kuin 15 (extremeaskeetikot väittävät luvun olevan 10) tavaraa, silloin tavarat omistavat sinut. Helppo allekirjoittaa. Muutettaessa on moni hämmästynyt, mitä kaikkea sitä varastoista, ullakoilta ja kaapeista paljastuu. Onpa muutama itsekin tullut paljastetuksi kaapistaan... Tai kun lisävakuutusta hakee pihavajan jalokiville, laiturin upokkaalle, kaksipyöräiselle kiiturille taitaitai. Kenen elämä silloin on yksinkertaista? Vaan, ainahan voi vapaaehtoisesti pyrkiä karsimaan, yksinkertaistamaan, tiivistämään.
Antiikkiset sen jo tiesivät. 'Brevis esse laboro, obscurus fio -Yritän olla lyhytsanainen, muutun hämäräksi'. Jos asiat pyrkii ilmaisemaan-elämään turhan lyhyesti, muuttuu asiakin vaikeaselkoiseksi. Itämainen runous puhuu puolestaan... Liiallisuus on joskus liikaa, asketismi istuu harvalle ja paljaan pinnan esiin kaivaminen voi nolostuttaa. Kiteyttäminen ei ole kivettymistä, eikä kiveytyminen ole kokeneisuutta. Luutua voi vaikka taikinaan eikä kypsyys ole yksin ajasta kiinni. Olenkohan jo saapunut hämärän rajalle, joko lampaan viulu soi?
Tilaa, aikaa, tilaisuuksia, uusia versoja ja kypsyttelyä kaikille elämänraivaajille ja arjenraikastajille!
maanantai 3. tammikuuta 2011
Vuosi vaihtui
Tosiaan vuosi vaihtui (ilmoitus aikatyhjiössä oleskelleille), yhtään rakettia en nähnyt, mutta sitä suuremman paukkeen kuulin. Se pauke ei ollut joulunjäämiä eli lanttulaatikon ponnekasta kaasua, vaan ihan iloisen tulitteen poksahtelua.
Kohotan kaffekupin uudelle vuodelle! Maistukoon se makoisalle ja maustakoon jokainen vuotensa mieleisekseen. Toivottavasti kaikilla olisi ainakin yksi tilaisuus tehdä tästä vuodesta omaan makuhermoonsa menevä! Ahnetippoja odotellessa...
'Utendum est aetate, cito pede labitur aetas -Ajasta on otettava kiinni, se karkaa pois nopein askelin'. Nauti siis vielä kun ikä ja tilaisuudet sen sallivat! Uutukainen vuosi ottaa ensimmäisiä askeliaan ja koko käyttämätön kalenterillinen on vielä edessä. Ne 365 päivää on paljon, tervassa seisten vieläkin enemmän, mutta ne päivät juoksevat kyllä harvinaisen sukkelaankin, jos itse hölkkää mukana. Siivekästä menoa ajan siivellä kaikkille teille tilaisuuksiin tarraaville siipiveikoille!
Otimme tänään eräästä ajanilmiöstä kiinni ja kävimme Teinin kanssa alessa. Ihmeiden ihme oli, että en sortunut aleähkyyn! Jos mitään ei löydy, sitä ei tarvita. Fakta homma. Perhepiirissä on vallalla motto 'kun halavalla saa, niin ostetaan!' Jokainen voikin miettiä sitä nurkissa ja nurkkapielissä pyörivää tavaran määrää... Järkevä kuluttaminen ei ole tavoittanut ihan kaikkia. Kuluttaa voi toki muutakin kuin pennosiaan tai housun takamusta, mutta elämän tyhjyyteen ostaminen onkin toinen juttu. Ei se määrä, vaan se laatu.
*
Vuoden ensimmäinen vinkkaus:
Katsoin toistamiseen dvd:n Aidosti outoa. Se on älykkäästi kutkuttava tarina tavallisesta verovirkailijasta, joka herää paperisena painomusteiseen arkeen. Oudompaa kuin tarinat, mutta harvinaisen maanläheinen kertomus siltikin. Pääosissa mm. Will Ferrell ja Maggie Gyllenhaal. Heille, joilla elämä on yhtä avointa kirjaa.
Kohotan kaffekupin uudelle vuodelle! Maistukoon se makoisalle ja maustakoon jokainen vuotensa mieleisekseen. Toivottavasti kaikilla olisi ainakin yksi tilaisuus tehdä tästä vuodesta omaan makuhermoonsa menevä! Ahnetippoja odotellessa...
'Utendum est aetate, cito pede labitur aetas -Ajasta on otettava kiinni, se karkaa pois nopein askelin'. Nauti siis vielä kun ikä ja tilaisuudet sen sallivat! Uutukainen vuosi ottaa ensimmäisiä askeliaan ja koko käyttämätön kalenterillinen on vielä edessä. Ne 365 päivää on paljon, tervassa seisten vieläkin enemmän, mutta ne päivät juoksevat kyllä harvinaisen sukkelaankin, jos itse hölkkää mukana. Siivekästä menoa ajan siivellä kaikkille teille tilaisuuksiin tarraaville siipiveikoille!
Otimme tänään eräästä ajanilmiöstä kiinni ja kävimme Teinin kanssa alessa. Ihmeiden ihme oli, että en sortunut aleähkyyn! Jos mitään ei löydy, sitä ei tarvita. Fakta homma. Perhepiirissä on vallalla motto 'kun halavalla saa, niin ostetaan!' Jokainen voikin miettiä sitä nurkissa ja nurkkapielissä pyörivää tavaran määrää... Järkevä kuluttaminen ei ole tavoittanut ihan kaikkia. Kuluttaa voi toki muutakin kuin pennosiaan tai housun takamusta, mutta elämän tyhjyyteen ostaminen onkin toinen juttu. Ei se määrä, vaan se laatu.
*
Vuoden ensimmäinen vinkkaus:
Katsoin toistamiseen dvd:n Aidosti outoa. Se on älykkäästi kutkuttava tarina tavallisesta verovirkailijasta, joka herää paperisena painomusteiseen arkeen. Oudompaa kuin tarinat, mutta harvinaisen maanläheinen kertomus siltikin. Pääosissa mm. Will Ferrell ja Maggie Gyllenhaal. Heille, joilla elämä on yhtä avointa kirjaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)