tiistai 31. toukokuuta 2011

Hieman hammasta

Heissan kaikille!
Elettiinhän sitä eilenkin, huominen hengäisee huomenna, joten taaplaillaan tätä päivää porukalla. Hypätkää matkaan!

'Omnes pendent ab ore narrantis -Kaikki riippuu puhujan suusta'. Kyllä hampaasta aina suun täydeltä asiaa saa. Tämä on Tuomion Tiistai eli olin kirjaimellisesti haavi auki. Kylläkyläkyllä. Piipahdin hammastarkastuksessa. Paikkojani tullaan vääntämään, kääntämään ja säätämään. En mennyt paikalle ihan tyhjin käsin, tai ikenin. Varoitus kaikille vähävaraisille: Näkkileipää kannattaa pureksia vain heidän, joilla on sen seurauksiin varoja. Köyhät kiertäköön kuivaleivän kaukaa! Minulta murtui hammas. Jomottaa, kivistää ja käryää. Pennipussissanikin. Hammas palautetaan muottiin vasta juhannusviikolla. Aikaa on rajoitetusti. Kasailen sinne saakka palahammaspeliä. Ei sovellu alle 30- vuotiaille.

Minulla on vihertävät peukalot. Olin suunnitellut vuokraavani kaupungilta yhdeksi kasvukaudeksi palstan. Siinä oli itua. Täyttävät kesätyöt kolasivat iloisesti itäneet ideani viherviljelystä toteutumattomuuden kompostiin. Siellä nyt maatuvat minun farmarihaaveeni. Hieman juurevamminkin harmittaa tämä harvennus. Myöhin, kääntelen sekä tuuletan ilakoiden ajatusta ensi kesän maapalstastani. Vuoroviljellen... Tänä kesänä minun on viljeltävä ainostaan tätä kirjoituspalstaani. Toivottavasti tämä versoisi, rönsyilisi, kukkisi ja kukoistaisi!

Pöllyytin vaatakaappiani enkä syyttä. Tarvitsen huutavasti huutaen uusia kesävaatteita. SOS! En napise lampaan taljassani turhasta, vaan tilanne on akuutti. Jos eläisin Utopiassa lentäisi ilmaiset, istuvat ihokkaat suoraan kaappiini. Tässä reaalimaailmassa minun on möngittävä sovituskopista toiseen sinertävän valon luodessa lähes imartelivia varjoja varteeni. Mieleni ja figuurini iloksi. Kesä vuodenajoista vihoviimeinen.

Teinikin kuopii jo lähtökuopissaan kohti wanhaa, iloista Englantia (och samma på engelska). Kielimatkat -kotiväen kompaste. Teini haistelee jo vapauden, seikkailun ja uusien kokemusten tuulia. Itse olen heikommassa hapessa haistaakseni mitään. Korkeintaan sen hampaani. Asiasta ei tällä erää enempää, sillä angsti nostaa ärhäkkäänä päätään. Ja silmät rupeaa vuotamaan, ikävä jäytämään ja huolestuminen kurkkimaan ja pelot hyppimään ja ja ja... Sisimmässäni olen kuitenkin luottavainen, syvällä sisimmässäni. Syvältä.

Hippa! Haikeus sai otteen. Teille muille aurinkoista jatkoa!

*
Vinkkaus:
Aina osuu ja kolahtaa. Nimittäin Sari Luhtasen ja Tiina Pajun Maisa& Kaarina sarjakuvat. Arkihuumorin, sukkahousujen ja naiseuden maailmaa halkova naiskaksikko on voimaannuttava. Nasevan osuvaa ja pirteän puntaroitua sarjista. Suosittelen kaikkia tekijöiden kirjoja esim. Aina vain paksumpi tai Pieni kiukkukirja. Joka naiselle sukupuoleen katsomatta! Elävässä elämässä piirroskaksikon vastineet olemme Siskoni ja minä. Tosiaankin.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Kevyellä otteella

Aamun raikkautta!

Tänään kirjoittelen vain kevyitä, sillä aina ei jaksa ottaa vakavasti. Tai olla vakavasti otettava, painavan asian ritari tai tosissaan totinen. Keventää voi katsontakantaakin. Ilmatieteenlaitos tiedotti, että kyllä se kesä tänäkin vuonna tulee. Helletti!

Minä heräsin, katsoin peiliin ja hämmästyin. Luulin vahingossa jääneeni ikäjunasta väärällä pysäkillä. En minä Puberteettilään uudelleen halunnut. Leuassani on vuori, jonka perusteella voisin hakea kausitöihin HuvittamattomuusPuistoon. Ei naurata. Joku ulkoavaruudellinen finnerö on laskeutunut naamaani. Loput aiheesta voitte lukea leukaperästäni. Pystyn luomaan itse itselleni aurinkovarjon vain seisomalla neoteiniyteni suojassa. Murjotan. Tämä ei ole minun juttu.

Nyt ulkonapauutisiin. Kävin toissa viikolla elämäni ensimmäistä kertaa intialaisessa ravintolassa. Vanhakin lammas oppii uusia ruokatemppuja. Itse paikka oli huonon sisustamisen vihon viimeinen luola, mutta ruoka oli sitäkin maukkaampaa. Etnistä ruokaa aidoimmillaan. Mausteisen herkullinen tuttavuus, joka nappasi makuhermoon. Harmitti vain, että mahani oli päättänyt temppelitanssia ikävällä ilmalla, joten naamani oli jumalallisen sininen. Oummmmm. Hindihengessä aterioin paikalla toistekin.

Sisustussunnuntain imussa vietän suuren osan päivästä töllön uumenissa. Nuo maalinpeittämät ulkomaiden nurkkaohjelmat... Olen naulattu ja ruuvattu sohvaani. Edellistä edeltäneen sunnuntain aalloilla askartelin olko-oveemme (kuitenkin sisäpuolelle) rivin kotiseutuperhosia. Selventäen: sanomalehtimaniani jalostaen kierrätin vanhojen puhelinluetteloiden karttasivut. Leikkasin, liimasin ja reunat maalasin. Tein kolmiulotteisia perhosia koko ovellisen. Lepattaa.

Aiheeni ovat lupausten mukaisia eli kevyen keveitä. Näihin siivekkäisiin sanomisiini lopetan sunnuntaiset. 'Pax vobis -Rauha teille!' Verkkaista päivää ja rauhallisen matalatempoista eloa.

*
Vinkkaus:
Viikon seitsemäntenä päivänä suosittelen Jonathan Tropper'in uusinta kirjaa Seitsemän sietämättömän pitkää päivää. Kuten hänen aiempikin kirjansa, kertoo tämäkin surusta ja menetyksestä. Humoristinen tarina perheestä, joka yhden jäsenensä kuoleman jälkeen kokoontuu viettämään suruviikkoa. Kerronta on nokkelaa, sujuvaa ja ironista. Näpäytetyksi tulevat jokainen vuorollaan. Kirja on keskiverto opusta oivaltavampi sanailu monisäikeisistä perhesiteistä.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Puoli päätä Pälviä

Leppoisaa lauantaita!
Koko kurjuus iskee kerralla. Sääkin lämpenee. Puoli kuuta peipposesta, Päsäsestä ei Pälviäkään. Se on kesä kohta.

Silmäilin perjantaina lööppilehtiä. Ei olisi kannattanut! Siellä oli kuvakokoelma kansaedustajista, jotka ovat kääntäneet takkinsa asiassa XÖ. Paras ystävänihän -BFF- siellä taas kikkuroineen hymyili. Joku arvasi jo! Jeps, kyseinen hammastelija on kuin onkin Pälvi Päsänen. Lähestyn kohdettani rauhassa with all my loving. Minua ihmetyttää, että muori istuu edelleen uutta kautta kansaa edustamassa. Kenen edustaja hän on? Nainen on yhden sortin rasisti, ennakkoluuloinen puusilmä ja nyt takkinsa kääntelijäkin. Minusta hänen poliittinen uskottavuutensa ei kestä kasassa edes Jeesus -teipillä. Vaikka teipin sanotaan pitävän minkä lupaa, se ei siltikään ihmeisiin yllä!

Kuka hänet taas äänesti, ja minkä vuoksi, eduskuntaan? Ehkäpä kukaan ei halua hänen hoidettavakseen terveyskeskuksessa. Katsoivat, että Pälvin on armeliaampaa antaa hoitaa yleisiä asioita mäellä kuin perus Mäkisen yleisiä vaivoja. Humaania. Itse olisin hoidotta kuin hoidattasin särkyjäni em. vaimolla. Tämä on terveyttä ja tervettä luottamista itseensä!

Minähän en tunne kyseistä edustajaa henkilökohtaisesti eli kaikki tulkintani perustuvat tädin julkisuudenkuvaan, hänen omiin komentteihin ja julkilausumiin. Näennäisymmärtävän hyminän takana muori ei tunnu sulattavan kuin itsensä kaltaisia ihmisiä. Herttaisuuden verhoamaa passiivis-aggressiivista ylenkatsontaa ja kanavoimatonta kiukkua. Hänen maailmansa tuntuu kasatulta kuin lasten puupalikat. Huippupalikoina hän ja hänen wannabe täydellinen perheensä. Hieno torn/vi. Tornistaan muita voi piilohalveksia alhaisemman ymmärryksen, moraalin tai permanentin ihmisiksi. 'Est proprium stultitiae aliorum vitia cernere, oblivisci suorum -Typeryydelle on ominaista huomata toisten viat, mutta unohtaa omansa'. Raamatullisen homoa.

Kiva olla kansakunnan kaapin päällä. Laittaa vain mietityttämään, mitä Pälvin porukan omissa kaapeissa, kaappien takana tai pohjilla lymyää, kolisee taikka kumisee. Humaanius, huumori sekä älyllinen haasteellisuus kierretty kaukaa. Ei kierrätetty, toisin kuin omat poliittiset linjaukset, periaatteet tai ideologiat. Minkälaisen äänestäjäryhmän asiaa hän edistää? Ei minun etuja ainakaan. Herätkää jo!

Tosin minulla ei varmasti ole niin paljon hiekkaleluja haudattuna alitajunnan santaan kuin Pälvillä. Usko pois uskomaton sisar, että hienosti heijastat piilotajuntaasi viesteissäsi. Eikä tarvitse edes tukkaa nostaa, kun kallon sisältä kiljutaan. Vaan ainahan voi kääntää palttoonsa ja näyttää maailmalle vuorta. Minä melkein uskon sinuun ;) Ymmärtää voin kaikkea, mutta hyväksyä huomattavasti rajoitetummin.

Olen osa-aikainen ennustaja. Katselkaahan paikan päällä tai ruutujen ääressä kuinka Pälvi Linnan juhlissa esittelee taas tissivakoaan barbimekossa. Kuka haluaakaan olla Suomen oma Jordan? Miehellään on alleviivasti liperit, joten jammailla ei voi, mutta vaimon rintamuksen voi esitellä koko maalle. Tekopyhää. Niin läpinäkyvän tekopyhää. Pyhä lehmä sentään! Jotain rajaa kehiin, vaikka hyvän maun raja olisikin rajoittunut. Minä en halua nähdä joulukuussa Pälvin puolipuskureita -kiitos! Jääkää kotiinne tanssimaan. Säästäkää verkkokalvomme.

En kirjoita toistamiseen enää tästä ihmisestä. En jaksa, en edes rauhassa. Hän on niin tylsäkin, että "mä en haluu kuolla tänä yönä" tylsistymiseen. Eikä minulla ole punnittua puhetta kirjoitettavaksi, kuten ei Pälvilläkään ole mielipiteikseen. Me molemmat voimme hioa viestejämme... Toinen pyöröpalttoo päällä, toinen uljas ulsteri napitettuna.

Loppuun totean, että tämä ei ollut vihakirjoitus. Ei edes kirjoitusvirhe. Tämä oli herätäteksti vaihtaa takkia.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Pääasiaa

Muanantaita koko kansa!
Se on taas potkaistu uusi viikko käyntiin. Ilmoittaudun ilmapotkuilun ja kickherneilyn harrastajaksi. Olin töissä. En ihan harraste- tai hyväntekeväisyyspohjalta, mutta melkein.

Tänään olin niin toimelias, ahkera, muistava ja savolainen, että itseäkin hämmästytti. Tästähän voisi vaikkapa ura urreta! Se on todennäköisesti eilisen heijastevaikutusta. Olin nääs ihan kartalla ja löysin palaveripaikan pyörätien käänteessä. Ylittävästä painostani huolimatta pääsen sillä kaksipyöräkiiturillani ihmeen vikkelästi etenemään -toivottavasti myös urallani ;) Saan siis nukkua/ kukkua aamulla kukkoon. Nokkavaa, niin että heltta heiluu. Kannatti safaroida.

Nyt asiaan. Minulla on iso pää. Totisesti on nupillani kokoa. En ole päätöntä porukkaa. Perhepiirissä lisänimenäni on Heliumhead -eikä syyttä. Valmispipoa, lärsää, lakkia tai kotsaa on turha hakea kaupoista. Pieniä ovat. Kiristääkö valmispipo? A'vot! Aivot ahtaalla ja nuppi kupissa. Siskollani, perhebalanssin vuoksi, on harvinaisen pieni pää. Pikkiriikkinen. Pieni, mutta muhkea. Hänet tunnetaan Nukleoninuppina -eikä suotta. Totta o!

Nyt sitten kävi niin, että olen työpaikkani pienipäisintä porukkaa! Havaintoni perustuu dokumentoituihin kuva-arkistoihin. Joku tovi sitten töissä otettiin ryhmäkuva, johon minäkin hivuttauduin vasemmalta koko hampaistollani hymyilemään. Keep smiling! Kuvat tulivat ja ne kertovat enemmän kuin tuhat pipoa. Nuppini on kutistunut taikka olen löytänyt heimon, jolla oikeasti on suuremmat kalloluut kuin minulla. Ihme -ja kumma!! Ei se riittänyt, että itse olin näkemästäni ulapalla, hieroskelin suolaa silmiin ja balsamicoa haavaumiin, vaan Teinikin kävi kitukuuppaani kurkkimassa. Pientä oli. Eihän kallonkoolla ole väliä, vaan niillä koloilla... Vuan hiljaiseksi vetää. Minun identiteettini kulmakiviä on juuri suuripäisyys, ei reikäpää. Olen isopäinen. Nyt sitäkin kuvattuna nakerretaan. Otsaluusta oikealle ja takaraivolla kohti uusia kuvia. Pääni soikoon suurena, suurentukoon, turvotkoon ja kohotkoon kohti korkeaotsaisuutta!

Hieron nyt hämmentyneenä ohimoitani. Sieltä ei irtoa tämän enempää. 'Ne sutor supra crepidam -Suutari pitäytyköön sandaalissa'. Ja minä baskerissa. Pääasiani on, että pää se on joka lampaan tiellä-pinnalla-rytmissä-kyydissä pitää. Päätän tän tähän.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Citysafarilla

Sunnuntaita!

Olen vapaalla. En vietä vapaata päivää, sillä tänään on istahdettava fillarin satulaan ja lähdettävä löytöretkelle. Se on työasiaa se. Minulla on alkuviikosta palaveri -taasen. Paikalle olisi osattava aamuhämärissä. Se tietää sitä, että tänään liikkeelle ei lähde Kolme Idän Viisasta Miestä, vaan savolainen etsijälammas. 'Quaerite, et invenietis -Etsikää, ja te löydätte!' Tähän luottaen.

Minä olen palaveerannut riemuringissä aiemminkin, mutta aina olen saanut paikalle autokyydin. Nyt olisi osattava kurvata asemiin polkupyörällä. Reitti täytyy vain löytää eli nuuskia maastoa, pyörätietä ja kurkkia kelloa. Tämä on minun arkeani. Kesäni on työllistetty. Enpähän osannut ajatella, että alkuvalmistelut olisivat kartta ja kompassi -luokkaa. Maastoharjoituksia reittivaihtoehtoineen. Kartalta on hakusessa myös huumori. Elämä on etsimistä. Minä etsin sisäistä tai sisäistettyä suunnistajaa. Pohjoinen on pohjakosketusta, toivottavasti ainoastaan pyöränrenkaallinen.

Lähden nyt sukkuloimaan asfalttiviidakkoon, bitumipensaikkoon ja kaupunkisafarille. Tuolla ulkona on päällystetty savanni, joka kuhisee risteyksiä, alikulkuväyliä ja tasoristeyksiä. Kadut, tiet ja polut -mikä fillaroimaton haaste! Citylampaan suuri sunnuntaiseikkailu. Jambo!

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Ja uutisoitavana oli...

Sehän on taasen keskiviikko!
Sataa, eikä ole sunnuntai... Märkää on, mutta tervetullutta. Katupöly taittoi melkein keuhkopillit pussiin ja pölyttyneet pussit pipareiksi. Nyt kun tomu on vetisesti maastoutunut, niin keuhkonpohjat kiittävät. Ei pölise, ei pöllyytetä, eikä tomuteta. Hyvin tuulettaa.

Vaikka olen savolainen sheep, olen myös vastarannan lammas. Pakko se vaan on todeta, että minua ei heilauttanut suuntaan eikä toiseen suomalainen maailmanmestaruus. Hienoahan se on, kun ihmiset onnistuvat! Onnea vaan kaikille mestaruuteen osallisille. Itse en kokenut kansallista arvonnousua, yleistä yhteenkuuluvuutta koko kansakuntaan, halua huutaa kylän raitilla. En myöskään tuntenut tarvetta paljastaa itseäni suihkulähteissä, kompuroida promilleissa, ottaa mahatuntumaa mattoon tai vetäytyä aurinkolasien taakse. Jotain minulta kai jäi tavoittamatta, mutta tuskin mitään olennaista. Ei vaan ymmärrykseni yllä kaukalolle asti, enkä edes yritä yltää sinne saakka. Nöhhh.

Oli merkillistä huomata, että eilen Suomessa ei ollut muuta painokasta uutisoitavaa, kuin tämä maailmallinen mestaruus. Tuuttien täydeltä, joka kanavalla ja aallolla. Maalla ei ole hallitusta, poliittiset linjaukset lipsuvat ja eurooppalainen talousheijaste kummittelee, mutta se siitä. Tämä kansa on tämän vuoden -yhden vuoden- maailmanmestareita. Ainakin lähes jokainen. Hianoooo. Suomalainen perusmieskin voi halailla toista miekkosta sydämen kyllyydestä, vaikka vaatteitta, ja ihan ilman homoleimaa. Tämäkö on sitä ruumiinkulttuuria? Läheisyys se on joka urealähteessäkin lämmittää. Kun kännittää, jännittää taikka pännittää. Hianoooo toistamiseen.

Jään nyt pohtimaan, miten kumikiekon jäinen mestaruusmatka voisi mullistaa arkeni. On minulla pohdittavaa. Pähkinä kiekoksi. Auttaisikohan, jos pinnistelisin voittohuumaan luistimet jalassa...

*
Vinkkaus:
Lukuvinkkinä jotain ihan muuta eli tukevamman tarinan ystävät ja oikeamieliset valpastukaa. Ann-Marie MacDonald'in kirja Linnuntietä on synkkä, raskas ja ahdistavakin kertomus lasten kantamista salaisuuksista. Kirjan tarina on herkkävireinen kasvukuvaus kertomattajättämisen aiheuttamista vammoista, menneisyyden otteesta ja sen heijastuksesta koko elämään. Mollivoittoisuudestaan huolimatta kirja lunastaa lukuaikansa. Elämä kantaa ja kannattelee. Tarinaan kirjoitetut hahmot herättävät eläviä tunteita. Kirjasta voi bongata myös suomalaisen.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Työmyyrä

Keskeltä viikkoa päevee!
On ollut kiire. Olen möyrinyt töissä. "Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamua sen saman teen ja kaiken teen mä siksi vain, jotta pennini jaksaisit joskus olla mun omanain". Jotain sinne suunnalle.

Niin olen ollut töissä. En tiedä mitä siellä miihaan. Hiihdän ilman suksia. Ehkä lahjakkuuteni onkin perässähiihdossa. Hän ylittää maalilinjan heti perän jälkeen! Kuka pitääkään perässähiihtäjän perää? Mutta missä Pera luuraa?!

Mainitsinkohan jo, että olen ollut töissä? Huhkin tälläkin viikolla kuutta päivää. Ensimmäisen tilini saan kuitenkin vasta kesäkuun lopulla. Otan sen vastaan 'In dulci iubilo -Suuressa riemussa'. Kannattavaa, kannustavaa tai kannatettavaa -kenpä tietäis Ken. Luulen, että olen nyt löytänyt ne päiväni murmelina. Vaikka lampaana jatketaan, siltikin työmyyräksi muuntautumiseni on jo käynnissä. Work it!

Tämän perin työteliään rupeaman päätän tähän. Olen nääs jättänyt aivoni, nuoruuteni ja notkeuteni työpaikalleni. Kotona olen pelkkä raato, varjo entisestä savolaisuudestani... Noh, dramatiikan lehtiä versoaa. Onhan kevät. Varjolammas vaikenee.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Edistystä

Heippati hei!
Kevät keikkuen etenee. Jokaisen taka-askeleen kohdalla minä hurraan! Kesä saa odottaa vuoroaan -toivottavasti piiitkään. Olen toiveineni tosissani.

Suurta, megalomaanista (ei vähempää), teknistä yleisedistystä elämässäni edustaa tänään hankitut verkkopankkitunnukset. Punnukset puhukoon. Olen siirtänyt pankkiiritoimintani bittiaikaan. Hilasin itseni pysähtyneisyyden asemalta liikkuvaan junaan. Minut tuntevat tietävät, että tämä siirros ei ollut vapaaehtoinen. Pakon edessä edetään. Nyt makselen laskujani, joita laskujeni mukaan ei ole maksamatta, kotoa käsin. 'O felicem me -Oi minua onnellista'! Kirpeintä päivässä oli katsoa pankkisaldoni syöksyä kohti tyhjyyttä, kun vuokra höylättiin tilin päältä. Vauhtia ja vaarallisia rahalaitoskäänteitä. Jäljelle jäi vain katto pään päälle, arkisia penneilyn päättelytehtäviä ja pari lanttia lapioitavaksi kitusiin. Vaan, eipähän ole kesä.

Vappukin meni, mikä ihana sää, jättäen jälkeensä vain tyhjät poliittiset puheet ja pari punoittavaa eduskuntanenää. Kansa on puhunut, puhuu ja tulee puhumaan. Minä en enää pukahdakkaan. Minä edistyn.

Katson nyt edustavani tunnuksellista fast and furious -lampaistoa. Se on menoa, meininkiä ja avaruudellisia rahalaitoskäänteitä. Hei hei hei ja baakkelseja bittisuonissa!