Iltapäevee koko luomakunta!
Olittepa keskiössä taikka laitamilla. Olennaista on, että olette olemassa.
Nyt voisi jo pikkuisen napista, nurkissa rapista ja supista. Ei vaan, minä päätän nyt tältä istumalta aloittaa uuden uran. Liityn epämusikaalisten jousisoittajien suureen kuoroon. Tosin savolaisilla instrumenteilla -luonnollisesti.
Minä soitan ensijousta, sitten toista jousta ja vielä kolmattakin joustamatonta jousta. Nuotilleen! Tiedättehän te jo entuudesta, että kykenen soittamaan jopa lampaan viulua. Nyt minä virittelen sohvan jousia. Ihan konkreettisesti. Ne luovat uskomattoman metallisia sinfoniankaaria osuessaan lattiaan. Instrumentaalimusiikin helmiä. Poimin parhaat soinnut päältä, kallistan soffaa, viritän karkurijouset paikoilleen ja aloitan musisoinnin. Voin vakuuttaa, että istun soinnilleen oikein sohvassamme. Puolinuotit eivät ole sallittuja, tahti on ahterista. Soffamme tila on akuutti, joskaan ei vielä kriittinen. Hianoo! Käytännössä ryhmäistuin saa siis jatkaa joutsenlauluaan näillä omilla jousillaan. Lammas versus soffa: 3-0. Eläköön arjen sitkeys ja periksiantamattomuus (minun, ei soffan)!
Kun tämä nykyinen pahvirunkokapine yltää finaalisointuunsa, niin unelmissa olisi istuttaa olohuoneeseemme ylväs chesterfield-sohva. Uuuuuuuuu. Se olisi istuimien Tom Selleck :) Kuten arjessa yleensäkään, ei toivesohvan värillä taikka materiaalilla ole väliä. Haaveet on napillisia. Ja ne ulottuvat 'ad astra -tähtiin' saakka, ylemmäksikin. Tähän haavekuvaan on hyvä istahtaa toiseksikin toviksi.
Ihana iltäpäivän hämäryys on laskeutunut ikkunan taakse. Tyyneyttä lasin molemmin puolin ja lempeitä sävyjä. Samaa seesteistä sunnuntaita toivottelen teillekin, missä sitten istuttekin.
*
Vinkkaus:
Unelmoinnista on kyse myös Nick Hornby'n romaanissa Juliet riisuttuna. Tarina laulaa lapsettomasta pariskunnasta, miehen pakkomielteestä kadonneeseen idoliinsa sekä arkisista valinnoista. Musiikin monitulkintaisessa maastossa on mukana muutamia käänteentekeviä yllätyksiäkin. Aikuisuus on toisille vaikeampaa kuin taas toisille. Kirjailija hallitsee kenttänsä. Se teki tästä kirjasta svengaavan vinkkauksen kaikille kevyemmän, mutta jammaavasti kirjoitetun tarinan kavereille.
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Naparetkellä
Heissan!
Sää on harmaa, minä en. On siis syytä juhlaan!
Tämä kirjoitus on suoraan minun omasta navasta. Epäitsekkäät paetkaa, vielä ehditte!
Pyörin tuossa gradua vältellen kaiken maailman käsityösivustoilla. Kyllä kannatti! Löysin aivan upean, näkö sumeni, kierrätyslaukun. Se oli tehty superhyperultimate suosikki duoni (the one and the only) levynkannesta. Autuas sinä tekijä ideoinesi -kumarran sinua! Se duo on tietenkin Simon& Garfunkel. Onko niitä muita edes olemassakaan? Eieiei -ei ainakaan minun äänimaailmassa. Nyt sitten levystä laukuksi... Se massikka olisi täydellisen istuva kirjastokassiksi. Olen liekeissä! Se taas tällä sadesäällä on jonkinmoinen pyrotekninen ihme. Maailmani kallistui ja minä kierin kohti ostoskoria.
By the way... Paul Simon (nauuuuuu -lammaskin taipuu naukumaan), jos olet opetellut suomea ja luet tämän, niin soita minulle. Minä vastaan. Numeroni on 555-savolainen sheep. "Hello darkness my old friend I've come to talk with you again..." Olen liian valoisa turistakseni tummia, joten jutellaan vaan puhtaan valkoisia joutavuuksia :) Jos taas Art Garfunkel voisi kuitenkin jättää soittamatta. Sieltä viimeisen rajan takaa yhteys on madonreikäinen, linkkimastoja harvakseltaan ja puhelut hinnoiteltu vastaanottajan maksettaviksi. Liian henkevää jutun juureksi.
Tömähdin seilatessani täällä maailmanverkossa myös suosikki sarjakuvaani: Tenavat!! Voisin käytää koko päivän vain tuijotellen heitä töllöstä. Eikä aika olisi mennyt hukkaan, ei ollenkaan. Ehdottomat suosikkini kautta aikain! Tenavien pippurinen huumori puree, ajatusmaailma istuu ja tekijän piirrosjälki hivelee silmää. Ei voi kuin fanittaa. Viisautta naiveissa raameissa.
Jotta tämä kirjoitus nyt todellakin myös pyörisi, niin kieputaan kunnolla aiheesta toiseen. Pitäkää navoistanne kiinni. Olemme Teinin kanssa haaveilleet kauan koirasta. Sen hankkiminen ei ole ajankohtaista vielä, mutta joskus. Haluamme corgin. Vaihtoehtoja ei ole, koska syyt ovat itsekkäät. Koiralla olisi Teinin naama ja minun jalat. Olisi oikeasti pidennyttävää, jos jollakin perhepiiristäni olisi minuakin lyhyemmät koivet (noh, Simonin Paulilla tietty, jos hän vain liittyisi laumaan). Ensisijainen lemmikki todellisuudessa nyt kuitenkin olisi se corgi. Siiiistimpi.
Minä jään vielä toviksi tuijottelemaan napani uumenia. Haen taskulampun, jotta näkisin pohjalle saakka. Teille muille toivotan ihmeellisiä retkiä omaan arkeenne!
*
Vinkkaus:
Koska teksti pyörii napani piirissä, niin jatketaan samalla kartalla. Yksi lempinäyttelijöistäni on John Cusack. Yksinkertaisesti aidosti lahjakas. Hän on pääosassa elokuvassa High Fidelity (perustuu Nick Hornby'n romaaniin Uskollinen äänentoisto). Elokuva on parempi romanttinen komedia miehestä, jonka elämä pyörii vain levylautasella. Kannattaa katsoa, sillä tarina on kuin paraskin iskelmä. Pitää sisällään kurjuutta, tylsyyttä, rakkautta ja huumoria. Musikaalisille sekä rytmirajoitteisille. Tässä leffassa tarina tanssii.
Sää on harmaa, minä en. On siis syytä juhlaan!
Tämä kirjoitus on suoraan minun omasta navasta. Epäitsekkäät paetkaa, vielä ehditte!
Pyörin tuossa gradua vältellen kaiken maailman käsityösivustoilla. Kyllä kannatti! Löysin aivan upean, näkö sumeni, kierrätyslaukun. Se oli tehty superhyperultimate suosikki duoni (the one and the only) levynkannesta. Autuas sinä tekijä ideoinesi -kumarran sinua! Se duo on tietenkin Simon& Garfunkel. Onko niitä muita edes olemassakaan? Eieiei -ei ainakaan minun äänimaailmassa. Nyt sitten levystä laukuksi... Se massikka olisi täydellisen istuva kirjastokassiksi. Olen liekeissä! Se taas tällä sadesäällä on jonkinmoinen pyrotekninen ihme. Maailmani kallistui ja minä kierin kohti ostoskoria.
By the way... Paul Simon (nauuuuuu -lammaskin taipuu naukumaan), jos olet opetellut suomea ja luet tämän, niin soita minulle. Minä vastaan. Numeroni on 555-savolainen sheep. "Hello darkness my old friend I've come to talk with you again..." Olen liian valoisa turistakseni tummia, joten jutellaan vaan puhtaan valkoisia joutavuuksia :) Jos taas Art Garfunkel voisi kuitenkin jättää soittamatta. Sieltä viimeisen rajan takaa yhteys on madonreikäinen, linkkimastoja harvakseltaan ja puhelut hinnoiteltu vastaanottajan maksettaviksi. Liian henkevää jutun juureksi.
Tömähdin seilatessani täällä maailmanverkossa myös suosikki sarjakuvaani: Tenavat!! Voisin käytää koko päivän vain tuijotellen heitä töllöstä. Eikä aika olisi mennyt hukkaan, ei ollenkaan. Ehdottomat suosikkini kautta aikain! Tenavien pippurinen huumori puree, ajatusmaailma istuu ja tekijän piirrosjälki hivelee silmää. Ei voi kuin fanittaa. Viisautta naiveissa raameissa.
Jotta tämä kirjoitus nyt todellakin myös pyörisi, niin kieputaan kunnolla aiheesta toiseen. Pitäkää navoistanne kiinni. Olemme Teinin kanssa haaveilleet kauan koirasta. Sen hankkiminen ei ole ajankohtaista vielä, mutta joskus. Haluamme corgin. Vaihtoehtoja ei ole, koska syyt ovat itsekkäät. Koiralla olisi Teinin naama ja minun jalat. Olisi oikeasti pidennyttävää, jos jollakin perhepiiristäni olisi minuakin lyhyemmät koivet (noh, Simonin Paulilla tietty, jos hän vain liittyisi laumaan). Ensisijainen lemmikki todellisuudessa nyt kuitenkin olisi se corgi. Siiiistimpi.
Minä jään vielä toviksi tuijottelemaan napani uumenia. Haen taskulampun, jotta näkisin pohjalle saakka. Teille muille toivotan ihmeellisiä retkiä omaan arkeenne!
*
Vinkkaus:
Koska teksti pyörii napani piirissä, niin jatketaan samalla kartalla. Yksi lempinäyttelijöistäni on John Cusack. Yksinkertaisesti aidosti lahjakas. Hän on pääosassa elokuvassa High Fidelity (perustuu Nick Hornby'n romaaniin Uskollinen äänentoisto). Elokuva on parempi romanttinen komedia miehestä, jonka elämä pyörii vain levylautasella. Kannattaa katsoa, sillä tarina on kuin paraskin iskelmä. Pitää sisällään kurjuutta, tylsyyttä, rakkautta ja huumoria. Musikaalisille sekä rytmirajoitteisille. Tässä leffassa tarina tanssii.
tiistai 20. syyskuuta 2011
Äkkiväärä vokalisti
Tervehdin teitä!
Keli on vetinen, aiheenikin liplattelee.
Kirjoitus on sarjaa "Minä ja sukkelat sukulaiseni". Tämä on tositarina siitä, kuinka myyjä nauraa pidon polvistaan. Aloittakaamme Savosta.
Vuosia sitten olin yhdessä Siskoni kanssa metsästämässä Kummilapselleni toivottua joululahjaa. Huippusalainen tehtävä. Ohjeet cd-levylahjaan oli antanut Tätini (Äidin sisko). Ne ohjeet taas eteenpäin toimitti Äitini. Tässä taustakuvio.
Levyosastoja pitkään, perusteellisesti sekä turhautuneina kaiveltuamme luovuimme jahdista ja pyysimme myyjän apuun. Vähän kuin vainukoiraksi. Etsi myyjä, etsi! Meidän piti löytää tuntemattoman Jonny et wine'n yhtyeen levy. Vaan ei löydy, ei sitten millään, ei mistään kaupasta. Noh, eihän levyä löytynytkään, koska kaivattu artisti oli Shania Twain!!! Ja nyt se myyjä valui tiskin taakse nauraen vetelänä. Minua ei naurata vieläkään. Hymyilyttää jo kuitenkin.
'In vino veritas -Viinissä totuus'. Tottahan toki. Niin totisesti kuin taustallani soittaa bändi nimeltä Jonny et wine! Totuus on tuolla jossain, muttei kuitenkaan käyneissä marjamehuissa. Eikä aina sukulaisten kuullunymmärryksessäkään.
Säistä viis. Värikästä päivää! Välttäkää te kuulokaktuksia!
*
Vinkkaus:
Heille, jotka lukevat dekkareita vinkkaan Michael Gruber'in kirjaa Luiden laakso. Se on perinteinen salapoliisikertomus siirtolaismausteilla. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin Floridaan, mutta kirjan sisäkkäinen (ja ehkä se olennaisempi) kertomus kiertää Afrikkaan saakka. Kirjoittaja on tuonut mukavan eksoottisen sävyn tarinaan meille kaukaisenoloisilla woodoo -kuvioilla, katolilaisuudella ja ruokien makuyhdistelmillä. Tämä kirja ei ole jokaiseen makuun, mutta värikkäitä dekkareita harrastaville/ etsiville se käy lukupalaksi.
Keli on vetinen, aiheenikin liplattelee.
Kirjoitus on sarjaa "Minä ja sukkelat sukulaiseni". Tämä on tositarina siitä, kuinka myyjä nauraa pidon polvistaan. Aloittakaamme Savosta.
Vuosia sitten olin yhdessä Siskoni kanssa metsästämässä Kummilapselleni toivottua joululahjaa. Huippusalainen tehtävä. Ohjeet cd-levylahjaan oli antanut Tätini (Äidin sisko). Ne ohjeet taas eteenpäin toimitti Äitini. Tässä taustakuvio.
Levyosastoja pitkään, perusteellisesti sekä turhautuneina kaiveltuamme luovuimme jahdista ja pyysimme myyjän apuun. Vähän kuin vainukoiraksi. Etsi myyjä, etsi! Meidän piti löytää tuntemattoman Jonny et wine'n yhtyeen levy. Vaan ei löydy, ei sitten millään, ei mistään kaupasta. Noh, eihän levyä löytynytkään, koska kaivattu artisti oli Shania Twain!!! Ja nyt se myyjä valui tiskin taakse nauraen vetelänä. Minua ei naurata vieläkään. Hymyilyttää jo kuitenkin.
'In vino veritas -Viinissä totuus'. Tottahan toki. Niin totisesti kuin taustallani soittaa bändi nimeltä Jonny et wine! Totuus on tuolla jossain, muttei kuitenkaan käyneissä marjamehuissa. Eikä aina sukulaisten kuullunymmärryksessäkään.
Säistä viis. Värikästä päivää! Välttäkää te kuulokaktuksia!
*
Vinkkaus:
Heille, jotka lukevat dekkareita vinkkaan Michael Gruber'in kirjaa Luiden laakso. Se on perinteinen salapoliisikertomus siirtolaismausteilla. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin Floridaan, mutta kirjan sisäkkäinen (ja ehkä se olennaisempi) kertomus kiertää Afrikkaan saakka. Kirjoittaja on tuonut mukavan eksoottisen sävyn tarinaan meille kaukaisenoloisilla woodoo -kuvioilla, katolilaisuudella ja ruokien makuyhdistelmillä. Tämä kirja ei ole jokaiseen makuun, mutta värikkäitä dekkareita harrastaville/ etsiville se käy lukupalaksi.
keskiviikko 14. syyskuuta 2011
Keskiviikon kevennykset
Sataa. Vettä tulee yli äyräiden ja ämpärien. Minun puolestani saa sataa vaikka saavilla kaataen. Minä en valita. Asiaa minulta ei sada, ei edes ripottele. Ohutta arkiturinaa kyllä tuulee ilmoille.
Ilmanala yksin ei riitä. Syksyn saapumisen huomaa tv-ohjelmistoistakin. Uusintojen uusinnat vedetään hyllyille jäähtymään ja odottelemaan ensi kesän uusintakierroksia. Ohjelmistoissa painottuvat asiaohjelmat, pulinaraadit, amerikanostot ja Prömsö (En ole palkallinen kuuluttaja, joten tarkistakaa itse oikeellisuus ohjelmatiedoista). Näköhavainnoista silmällinen ja aurinkoisista ohjelmista puolet lisää. "Toisilla kotimaisilla" on sympaattisuuden kiteymä aamunavaajana: von Joulupukin Veli! Päivä ei voi olla täysin lahjaton, kun kyseisen sedän naaman näkee. Kannattaa kurkistaa. Heidän joka aamulähetyksistään jää hyvä fiilis. Asenne on mielentilaa, joka näkyy.
Syksy on uusien harrastusten ja -piirien aikaa. Minä en uudistu -jatkan vanhassa ryhmässä kolmatta vuotta. Olen innostunut veteraaniharrastelija. Harmittaa vain kansalaisopiston korkeat hinnat. Ne ovat niin pilvissä, että köyhäliini opiskelijana en näe noin korkealle. En vaikka seisoisin raha(ttomuus)pussini päällä. Pystyn harrastamaan ainoastaan ulkopuolisten sponsorien avulla (=Vanhemmat). Kyllä perhe on paras!
Omakustanneaktiviteetit ovat siis pennipussini uloittumattomissa. Ujot pikku pennoseni ovat koteloituneet kukkaron nurkkaan, joten ainoa joka siellä pörrää on eilinen aamunkoi. Koita ymmärtää kaikki. Vaan opiskelijapolitiikka laskennallisestikin harvempi. Olipa hän indeksissä tai sidottu muualle. Opiskelijan arki nyt on tätä. Kannattaa kokeilla eduskunnassakin.
Olen henkinen eläkeläinen. Sen sijaan seniori vain harrastuksissani. Tämän eron olisi luullut kaupantädinkin haistavan. Hän puhutteli minua Rouvaksi! Hiisi, kun rouvittelu viilsi korvaan. Vieläkin tinnittää. En minä nyt niiiin vanha ole! Eikä heitto ollut tekstiilihuumoriakaan. Kuuloluuta korvensi entisestään, koska kassa itse oli hyvinhyvinhyvin aikuisikäinen. Niitä suuren suuria ikäluokkia. Asennekin oli ihan eläköitynyt. Varmasti rouva. Minä olen asiakkaana neutraali, joten puhuttelukin saa olla ajattoman iätöntä. Hapatan nyt menemään.
Keventäen keskeltä viikkoa. 'Vade tecum -Kulje itsesi kanssa'. Hauskoja hetkiä jokaiselle omiin nahkoihinne! Kulkekaa leppoisasti itsenne seurassa.
Ilmanala yksin ei riitä. Syksyn saapumisen huomaa tv-ohjelmistoistakin. Uusintojen uusinnat vedetään hyllyille jäähtymään ja odottelemaan ensi kesän uusintakierroksia. Ohjelmistoissa painottuvat asiaohjelmat, pulinaraadit, amerikanostot ja Prömsö (En ole palkallinen kuuluttaja, joten tarkistakaa itse oikeellisuus ohjelmatiedoista). Näköhavainnoista silmällinen ja aurinkoisista ohjelmista puolet lisää. "Toisilla kotimaisilla" on sympaattisuuden kiteymä aamunavaajana: von Joulupukin Veli! Päivä ei voi olla täysin lahjaton, kun kyseisen sedän naaman näkee. Kannattaa kurkistaa. Heidän joka aamulähetyksistään jää hyvä fiilis. Asenne on mielentilaa, joka näkyy.
Syksy on uusien harrastusten ja -piirien aikaa. Minä en uudistu -jatkan vanhassa ryhmässä kolmatta vuotta. Olen innostunut veteraaniharrastelija. Harmittaa vain kansalaisopiston korkeat hinnat. Ne ovat niin pilvissä, että köyhäliini opiskelijana en näe noin korkealle. En vaikka seisoisin raha(ttomuus)pussini päällä. Pystyn harrastamaan ainoastaan ulkopuolisten sponsorien avulla (=Vanhemmat). Kyllä perhe on paras!
Omakustanneaktiviteetit ovat siis pennipussini uloittumattomissa. Ujot pikku pennoseni ovat koteloituneet kukkaron nurkkaan, joten ainoa joka siellä pörrää on eilinen aamunkoi. Koita ymmärtää kaikki. Vaan opiskelijapolitiikka laskennallisestikin harvempi. Olipa hän indeksissä tai sidottu muualle. Opiskelijan arki nyt on tätä. Kannattaa kokeilla eduskunnassakin.
Olen henkinen eläkeläinen. Sen sijaan seniori vain harrastuksissani. Tämän eron olisi luullut kaupantädinkin haistavan. Hän puhutteli minua Rouvaksi! Hiisi, kun rouvittelu viilsi korvaan. Vieläkin tinnittää. En minä nyt niiiin vanha ole! Eikä heitto ollut tekstiilihuumoriakaan. Kuuloluuta korvensi entisestään, koska kassa itse oli hyvinhyvinhyvin aikuisikäinen. Niitä suuren suuria ikäluokkia. Asennekin oli ihan eläköitynyt. Varmasti rouva. Minä olen asiakkaana neutraali, joten puhuttelukin saa olla ajattoman iätöntä. Hapatan nyt menemään.
Keventäen keskeltä viikkoa. 'Vade tecum -Kulje itsesi kanssa'. Hauskoja hetkiä jokaiselle omiin nahkoihinne! Kulkekaa leppoisasti itsenne seurassa.
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
Lähti lapasesta
Sunnuntaita!
Olen tänään hieman hapan. Eiliset tapahtumat karvastelevat muistissani. Sitruuna huulessa mennään.
Tänään on ikävä muistopäivä. Muistan kuin eilisen, kun tornikaksoset pommitettiin. Maailmaan ei mahtunut kuin tämä uutinen. Se oli aika pysäyttävä hetki. Koko pallolle mahtui vain yksi uutisoinnin aihe. Maailmanloppua ei tullut, mutta Amerikka sai omatulkintaisen oikeutuksensa sotaansa. Toisella mantereella, toisessa kulttuurissa, toisten maa-alueilla -taas. Nyt siitä on jo kymmenen vuotta.
'Pila lippis inimicum et ludere crudis -Tihrusilmäisille ja heikkovatsaisille pallolla pelaaminen on haitallista'. Sairauteen vetoaminen on sallittu keino olla pelaamatta, välittämättä pelistä tai sitten vain kipeyden sanelema tosiasia. Jokainen valitsee itsellensä istuvan pelikentän ja strategian. Joku pelailee poliittisia pelejä, joku toinen taas taloudellisia, kolmas henkilökemiallisia ja kentällinen jahtaa menestyspalloa. Ihan miten vain. Tyyliin ja taktiikkaan katsomatta, meillä sekä maailmalla.
Jostain pelistä kaiketi on kyse myös Karkku Moiviston kohuerokuvioissakin. Uskomattomia käänteitä uskovaisten leirissä. Itse en ole ottanut niistä selkoa, vaan minulle on kerrottu. Minä nyt sitten jatkan kuuloketjua omalla lenkilläni. Kaupunkilegenda tietäisi, että Moivisto olisi löytänyt käsistään parantavia voimia. Mies on uusi ihmisviagra! Nyt minäkin ymmärrän minkä vuoksi ukkeli seivästettiin oman lahkonsa johtopylväältä. Johtajan ei ole soveliasta kosketella toisten miesten lahjepalloja edes parantamistarkoituksissa. Lahkovaimojen panosta asiassa en tiedä. Rukous koskettaa ja Karkku myös! Kaipa se on jo Pälvikin suuttunut, uhannut Karkkua ikuisella velttoudella piikiven katkuissa ja omalla puolueohjelmallaan. Karua. Poliittinen linjauskin kärsii, kun hihhulipomo tervehdyttävästi kourii uskonveljiä. Aivan pyyteettömän vilpittömin mielin -ja kielin. Ihan vain suurta humaaniutta tuntien. Pelkkää uskontodellisuuttaan eläen, lähimmäisenrakkaudessa kierien, omilla lahjoilla palvellen ja profeetallisia kuvia nähden. Juupa juu. Onneksi he ovat oma ryhmittymänsä! Taivaalle kiitos!!
Minä kirjoitan tätä vailla todistajahavaintoja tai muita oikeudellisia dokumentteja. Minut on siis hyvin helppo kivittää Moivisto näkemyksistäni. Siitä vain! Minä kuitenkin uskon Karkun mahtavaan toiseen tulemiseen. Mies on sen verran lahjakas pelaaja, että hän osaa kääntää kaikki mutkat omaan pussiinsa. Hän saa anteeksikin. Tämä kohu on vain alkulaukaus hänen uudelle julistukselleen. Ei enää kaapeista tai komeroista, vaan turuilta ja toreilta. Laittakaa korvan taakse ennustukseni, mutta olen varma, että ukkeli vielä julistautuu profeetaksi omalla maallaan. Hän nostaa housut, sulkee vetoketjut ja avaa Kirjansa. Hänestä kuulemme vielä. Olen seuraamatta ja kommentoimatta. Lupaan.
Rauhallista päivää koko maailmalle!
*
Vinkkaus:
Sain vihdoinkin kirjastosta pitkään jonottamani opuksen. Jason Thompson'in Kirjan uusi elämä on huumaavan ihana kirja kaikille kirjojen ystäville. Vanhat, rähjääntyneet lukupalat voi kierrättää toisenlaisiin kansiin, kehyksiin ja muotoihin. Luovuus kukkii paperilla ja paperista. Taidemuodosta toiseen. Liimaa, näppäryyttä ja mielikuvitusta käyttäen voi jokainen loihtia vanhalle kirjalle uuden elämän. Tämän kirjan laitan toivelistalleni! Suosittelen suurella innolla& lämmöllä!
Olen tänään hieman hapan. Eiliset tapahtumat karvastelevat muistissani. Sitruuna huulessa mennään.
Tänään on ikävä muistopäivä. Muistan kuin eilisen, kun tornikaksoset pommitettiin. Maailmaan ei mahtunut kuin tämä uutinen. Se oli aika pysäyttävä hetki. Koko pallolle mahtui vain yksi uutisoinnin aihe. Maailmanloppua ei tullut, mutta Amerikka sai omatulkintaisen oikeutuksensa sotaansa. Toisella mantereella, toisessa kulttuurissa, toisten maa-alueilla -taas. Nyt siitä on jo kymmenen vuotta.
'Pila lippis inimicum et ludere crudis -Tihrusilmäisille ja heikkovatsaisille pallolla pelaaminen on haitallista'. Sairauteen vetoaminen on sallittu keino olla pelaamatta, välittämättä pelistä tai sitten vain kipeyden sanelema tosiasia. Jokainen valitsee itsellensä istuvan pelikentän ja strategian. Joku pelailee poliittisia pelejä, joku toinen taas taloudellisia, kolmas henkilökemiallisia ja kentällinen jahtaa menestyspalloa. Ihan miten vain. Tyyliin ja taktiikkaan katsomatta, meillä sekä maailmalla.
Jostain pelistä kaiketi on kyse myös Karkku Moiviston kohuerokuvioissakin. Uskomattomia käänteitä uskovaisten leirissä. Itse en ole ottanut niistä selkoa, vaan minulle on kerrottu. Minä nyt sitten jatkan kuuloketjua omalla lenkilläni. Kaupunkilegenda tietäisi, että Moivisto olisi löytänyt käsistään parantavia voimia. Mies on uusi ihmisviagra! Nyt minäkin ymmärrän minkä vuoksi ukkeli seivästettiin oman lahkonsa johtopylväältä. Johtajan ei ole soveliasta kosketella toisten miesten lahjepalloja edes parantamistarkoituksissa. Lahkovaimojen panosta asiassa en tiedä. Rukous koskettaa ja Karkku myös! Kaipa se on jo Pälvikin suuttunut, uhannut Karkkua ikuisella velttoudella piikiven katkuissa ja omalla puolueohjelmallaan. Karua. Poliittinen linjauskin kärsii, kun hihhulipomo tervehdyttävästi kourii uskonveljiä. Aivan pyyteettömän vilpittömin mielin -ja kielin. Ihan vain suurta humaaniutta tuntien. Pelkkää uskontodellisuuttaan eläen, lähimmäisenrakkaudessa kierien, omilla lahjoilla palvellen ja profeetallisia kuvia nähden. Juupa juu. Onneksi he ovat oma ryhmittymänsä! Taivaalle kiitos!!
Minä kirjoitan tätä vailla todistajahavaintoja tai muita oikeudellisia dokumentteja. Minut on siis hyvin helppo kivittää Moivisto näkemyksistäni. Siitä vain! Minä kuitenkin uskon Karkun mahtavaan toiseen tulemiseen. Mies on sen verran lahjakas pelaaja, että hän osaa kääntää kaikki mutkat omaan pussiinsa. Hän saa anteeksikin. Tämä kohu on vain alkulaukaus hänen uudelle julistukselleen. Ei enää kaapeista tai komeroista, vaan turuilta ja toreilta. Laittakaa korvan taakse ennustukseni, mutta olen varma, että ukkeli vielä julistautuu profeetaksi omalla maallaan. Hän nostaa housut, sulkee vetoketjut ja avaa Kirjansa. Hänestä kuulemme vielä. Olen seuraamatta ja kommentoimatta. Lupaan.
Rauhallista päivää koko maailmalle!
*
Vinkkaus:
Sain vihdoinkin kirjastosta pitkään jonottamani opuksen. Jason Thompson'in Kirjan uusi elämä on huumaavan ihana kirja kaikille kirjojen ystäville. Vanhat, rähjääntyneet lukupalat voi kierrättää toisenlaisiin kansiin, kehyksiin ja muotoihin. Luovuus kukkii paperilla ja paperista. Taidemuodosta toiseen. Liimaa, näppäryyttä ja mielikuvitusta käyttäen voi jokainen loihtia vanhalle kirjalle uuden elämän. Tämän kirjan laitan toivelistalleni! Suosittelen suurella innolla& lämmöllä!
lauantai 10. syyskuuta 2011
Turhaa hälyä
Tervehdys!
Mitäpä sitä lyhyttä virttä venyttämään, joten mennään suoraan asiaan. Asiani koostuu paljosta melusta tyhjästä.
Hälyytin tänään kahdessa eri kaupassa. Noh, en minä eikä hupenevat aivopoimutkaan, vaan antikvaarinen kirjaostokseni. Noloa! Ihan yleisepäilijöille tiedoksi: Minä en varasta! Ei kuulu tapoihin. Ei edes pienet näpistelyt, nipistelyt tai salaiset taskuostelutkaan. Minun ostokseni ovat aina laillisia, rahallisia sekä rehellisiä. Kestävät verottajien ja varashälyttimien läpivalaisut. Nyt sitten piippasin ympäri kaupunkia. Argggh. Huumori kuivui ja ilmeet myös.
Onneksi kaupoissa oltiin asiallisen ymmärtäväisiä turhalle varashälyytykselle. Toisaalta miksipä ei olisi oltu, koska minä en todellakaan vienyt mitään. Sen henkilökuntakin tajusi, kun kirjat vain vinkuivat. Ostokuittikin vilkutti syytöntä. Oli niin sanoinkuvaamattoman masentavaa joutua edes epäilyksi varastamisesta. Se epäilyn ja todellisen teon jyrkkärajaisuus siitä tekeekin niin ällistyttävän lamaavan tapauksen. Nyt olen ihan litteän lytätty lammas. Olen olen, vaikka siihen ei olekaan mitään syytä. Nöyryyttävä kokemus!
Ymmärrän tänään karvan verran heitä, joita syytetään aiheetta jostakin rikoksesta. Hermopaine on oltava melkoinen. Oli vain niin alentavaa joutua koko kauppakansan edessä todistamaan syyttömyytensä. Olen syytön ja hälyämättä näin. Opinpahan käyttämään entistä hanakammin kauppojen säilytyslokerikkoja. Myöhästyneen laiha lohtu... Tämä opetus ei soita kelloa otsalohkossa tai oppimiskeskuksessa. Ottaa vaan kupoliin.
Ihme oli, etten kertaakaan noissa piipittävissä tilanteissa miettinyt näkeekö joku puolituttu, kylänmies taikka hyvänpäivänhattu minut. Opin sittenkin jotakin (ehheh). Luulen, että vartija kyljessä tilkitsi ajatusvirtani niin seisauttavasti, ettei tuollaiset imagolliset purot edes päässeet tihkumaan. Nyt myöhemmin olen kyllä ehtinyt sovitella useamman mallista aasipukua, nolousviittaa ja häpeäsäkkiä ylleni. Oma moka, oma loka. 'Perfer et obdura -Kärsi ja kestä'. Kestetään sisukkaasti ja kärsitään noloina. Kismittää niin, että kirskutan kiilteen hampaistani.
Tiedän määkiväni tyhjästä maailmankaikkeuden ongelmien keskellä, mutta... Minun maailmaani tämä tapaus nyt vavisutti. Ei voi vaan mitään. Olen perusteellisen rehellinen, lammasmainen, ylipainoinen ja savolainenkin. Vaan varas en ole, enkä varastamaan rupea. Hälyyttämätön fakta.
Mitäpä sitä lyhyttä virttä venyttämään, joten mennään suoraan asiaan. Asiani koostuu paljosta melusta tyhjästä.
Hälyytin tänään kahdessa eri kaupassa. Noh, en minä eikä hupenevat aivopoimutkaan, vaan antikvaarinen kirjaostokseni. Noloa! Ihan yleisepäilijöille tiedoksi: Minä en varasta! Ei kuulu tapoihin. Ei edes pienet näpistelyt, nipistelyt tai salaiset taskuostelutkaan. Minun ostokseni ovat aina laillisia, rahallisia sekä rehellisiä. Kestävät verottajien ja varashälyttimien läpivalaisut. Nyt sitten piippasin ympäri kaupunkia. Argggh. Huumori kuivui ja ilmeet myös.
Onneksi kaupoissa oltiin asiallisen ymmärtäväisiä turhalle varashälyytykselle. Toisaalta miksipä ei olisi oltu, koska minä en todellakaan vienyt mitään. Sen henkilökuntakin tajusi, kun kirjat vain vinkuivat. Ostokuittikin vilkutti syytöntä. Oli niin sanoinkuvaamattoman masentavaa joutua edes epäilyksi varastamisesta. Se epäilyn ja todellisen teon jyrkkärajaisuus siitä tekeekin niin ällistyttävän lamaavan tapauksen. Nyt olen ihan litteän lytätty lammas. Olen olen, vaikka siihen ei olekaan mitään syytä. Nöyryyttävä kokemus!
Ymmärrän tänään karvan verran heitä, joita syytetään aiheetta jostakin rikoksesta. Hermopaine on oltava melkoinen. Oli vain niin alentavaa joutua koko kauppakansan edessä todistamaan syyttömyytensä. Olen syytön ja hälyämättä näin. Opinpahan käyttämään entistä hanakammin kauppojen säilytyslokerikkoja. Myöhästyneen laiha lohtu... Tämä opetus ei soita kelloa otsalohkossa tai oppimiskeskuksessa. Ottaa vaan kupoliin.
Ihme oli, etten kertaakaan noissa piipittävissä tilanteissa miettinyt näkeekö joku puolituttu, kylänmies taikka hyvänpäivänhattu minut. Opin sittenkin jotakin (ehheh). Luulen, että vartija kyljessä tilkitsi ajatusvirtani niin seisauttavasti, ettei tuollaiset imagolliset purot edes päässeet tihkumaan. Nyt myöhemmin olen kyllä ehtinyt sovitella useamman mallista aasipukua, nolousviittaa ja häpeäsäkkiä ylleni. Oma moka, oma loka. 'Perfer et obdura -Kärsi ja kestä'. Kestetään sisukkaasti ja kärsitään noloina. Kismittää niin, että kirskutan kiilteen hampaistani.
Tiedän määkiväni tyhjästä maailmankaikkeuden ongelmien keskellä, mutta... Minun maailmaani tämä tapaus nyt vavisutti. Ei voi vaan mitään. Olen perusteellisen rehellinen, lammasmainen, ylipainoinen ja savolainenkin. Vaan varas en ole, enkä varastamaan rupea. Hälyyttämätön fakta.
maanantai 5. syyskuuta 2011
Kesän ohitus
'Vivamus feriae -Viikon aloitus'. Toisin sanoen muanantaita!
Kalenterin lehdet kääntyilevät kohti autuutta... Eilen poistuin henkisestä kesäkellaristani huomatakseni valonkin vaihtaneen sävyä. Se on jo täällä! Ulkona lempeä kuulaus valtaa ilmanalaa ja sisällä tuoksuvat omenat. Taivas, kun ihminen voi olla onnellinen! Kesä on ohi.
Syksy keikkuen tulevi. Koneeni kellahti perjantaina. Siinä se sitten köllötteli koko pitkän viikonvaihteen kyljellänsä. Koneen "lähiverkkoyhteys oli vajaa tai puutteellinen". Näin ilmoitettiin. Päättelen siis, että masiinani ei kärsi ainakaan läheisriippuvuudesta! Turha heittää yhteyttä nurkaan, kun koneen voi uudelleen liittää verkkoon kellumaan. Heittoliikkeen näppäili avuliaan puhelias Verkko Virtanen, kun apupöydälle soitin. On sitä kulmikkaampiikin paikkoihin soiteltu.
Verkosta katiskaan, katiskasta kattilaan ja kattilasta konttiin. Raahasimme Teinin kanssa vaatteita hyväntekeväisyyteen. Tämä ei ylitä uutiskynnystä. Me vaan akrobatiseerattiin kahdella fillarilla yli puolen kymmentä riepunyssäkkää kaupungin halki. Tämä ylittää käytännöllisyyskynnyksen. Ikkunaheijastuksissa näytti siltä kuin yksi asunnoton lammas pyöräilisi kera hänen maallinen aarteistonsa. Teiniltä loppui huumori jo alkutaipaleella. Minulta ei. Hihkaisin eräässä risteyksessä oloni olevan kuin amerikkalaisella kodittomalla. Teinin arvio oli, että minua pitäisi stailata aika rankasti ennen kuin näyttäisin asunnottomalta. Ihanaaa!! Ugh, Teini on puhunut. Kohteliaisuuksiin on aina mairea lopettaa.
*
Vinkkaus:
Katsoimme kelpo westernin. Kova kuin kivi -elokuva on kertomus kostosta, oikeudenmukaisuudesta ja sitkeydestä. Matkatarinan keskiössä epäyhtenäinen kolmikko (Jeff Bridges, Matt Damon ja Hailee Steinfeld) ratsastaa kiinni murhaajaa. Jokaisella joukosta on omat motiivinsa lähteä sekä olla kostoreissulla. Elokuvassa on vanhan kehyskertomuksen lisäksi mukavan äkkiväärää huumoria ja vakuuttavat näyttelijät. Vain elokuvan loppu ei miellyttänyt. Katso itse miksei. Suosittelen kaikille, myös lajityyppiä kaihtaville.
Kalenterin lehdet kääntyilevät kohti autuutta... Eilen poistuin henkisestä kesäkellaristani huomatakseni valonkin vaihtaneen sävyä. Se on jo täällä! Ulkona lempeä kuulaus valtaa ilmanalaa ja sisällä tuoksuvat omenat. Taivas, kun ihminen voi olla onnellinen! Kesä on ohi.
Syksy keikkuen tulevi. Koneeni kellahti perjantaina. Siinä se sitten köllötteli koko pitkän viikonvaihteen kyljellänsä. Koneen "lähiverkkoyhteys oli vajaa tai puutteellinen". Näin ilmoitettiin. Päättelen siis, että masiinani ei kärsi ainakaan läheisriippuvuudesta! Turha heittää yhteyttä nurkaan, kun koneen voi uudelleen liittää verkkoon kellumaan. Heittoliikkeen näppäili avuliaan puhelias Verkko Virtanen, kun apupöydälle soitin. On sitä kulmikkaampiikin paikkoihin soiteltu.
Verkosta katiskaan, katiskasta kattilaan ja kattilasta konttiin. Raahasimme Teinin kanssa vaatteita hyväntekeväisyyteen. Tämä ei ylitä uutiskynnystä. Me vaan akrobatiseerattiin kahdella fillarilla yli puolen kymmentä riepunyssäkkää kaupungin halki. Tämä ylittää käytännöllisyyskynnyksen. Ikkunaheijastuksissa näytti siltä kuin yksi asunnoton lammas pyöräilisi kera hänen maallinen aarteistonsa. Teiniltä loppui huumori jo alkutaipaleella. Minulta ei. Hihkaisin eräässä risteyksessä oloni olevan kuin amerikkalaisella kodittomalla. Teinin arvio oli, että minua pitäisi stailata aika rankasti ennen kuin näyttäisin asunnottomalta. Ihanaaa!! Ugh, Teini on puhunut. Kohteliaisuuksiin on aina mairea lopettaa.
*
Vinkkaus:
Katsoimme kelpo westernin. Kova kuin kivi -elokuva on kertomus kostosta, oikeudenmukaisuudesta ja sitkeydestä. Matkatarinan keskiössä epäyhtenäinen kolmikko (Jeff Bridges, Matt Damon ja Hailee Steinfeld) ratsastaa kiinni murhaajaa. Jokaisella joukosta on omat motiivinsa lähteä sekä olla kostoreissulla. Elokuvassa on vanhan kehyskertomuksen lisäksi mukavan äkkiväärää huumoria ja vakuuttavat näyttelijät. Vain elokuvan loppu ei miellyttänyt. Katso itse miksei. Suosittelen kaikille, myös lajityyppiä kaihtaville.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)