Lissää leffoja

Maanantaita!

Hiljaa olen ollut, vaan en äänetön. Määkinyt etteenpäin männessäni ;) Nyt lastaan listan elävistä kuvista, joiden äärellä minä olen viihtynyt. Te voitte kiistää makuastini -var så goda.

* Paljon julkisuutta saanut kotimainen uutuuselokuva Leijonasydän oli juuri niin väkivaltainen kuin ennakkotiedot kertoivatkin. Tarinassa työtön uusnatsi (Peter Franzén) kohtaa sanavalmiin tarjoilijan (Laura Birn). Romanssi itää, kasvaa ja kukoistaa. Sitten kuvioihin astuu tarjoilijattaren tummaihoinen poika (Yusufa Sidibeh), uusnatsin aatteelliset kaverit sekä kireä velipuoli (loistava Jasper Pääkkönen). Juoni on etenevä, näyttelijät uskottavia, überväkivaltaisuutta katkoo huumori (vihalle ei naureta, vain hyvin vihaisille ihmisille!) ja stailaus toimii. Väkivaltaa suuremmaksi teemaksi tarinassa nousee perheen merkitys, kasvu tai kasvamattomuus ihmisinä sekä ryhmäpaineen vaikutus omiin valintoihin.

* Elokuvassa What Maisie knew hurmaava 6-vuotias Maisie (herkkäkasvoinen Opata Aprile) joutuu keskelle vanhempiensa sotkuista avioerokiistaa. Ikääntyvä rocktähtiäiti (Julianne Moore) elää vain itselleen, taidekauppias isä (Steve Coogan) aloittaa suhteen perheen lastenhoitajan kanssa ja kaiken riidan, itsekkyyden, ihmissuhdepelaamisen ja vallankäytön keskellä pieni tyttö yrittää vain pärjätä. Puhutteleva, paljas ja sydämeenkäyvä tarina pitää katseen valkokankaassa. Jäi mieleen. Suosittelen lapsen etua ajaville, sitä kuuluttaville tai siihen uskoville.

* Strassien, höyhenten ja kaappielämän keskelle vie elokuva My life with Liberace. Uskomattoman roolin pianovirtuoosi Liberace'na tekevä Michael Douglas on unohtumaton viettelevänä kaksoiselämän kuninkaana. Juhlittu homoseksuaali kohtaa konsertin jälkeen naiivin Scott'in (Matt Damon). Pari aloittaa salasuhteen, jonka aikana maitonaamaisesta maalaispojasta koulitaan, leikataan ja kasvatetaan aito palkintopuoliso. Tarina on monitahoinen kertomus rakkaudesta, sen monista muodoista, julkisuudesta, yhteiskunnan ihanteista ja kahden ihmisen eksymisestä jonnekin itsensä ulottumattomiin. Olisin toivonut, että elokuvassa olisi kuullut enemmän Liberace'n musiikkia. Vaan ei makeaa Hollywoodin täydeltä.

* Vakavaan ja edelleenkin välteltyyn aiheeseen tartutaan aikuismaisessa tarinassa The Sessions. Polion halvaannuttama runoilija Mark O'Brien (vaikuttava John Hawkes) on noin nelikymppinen mies ja neitsyt. Yhdessä viisaan papin (Willian H. Macy) ja kärsivällisen lempeän terapeutin (Helen Hunt) myötä Mark uskaltautuu elämänsä rohkeimmalle matkalle. Hän tutustuu itseensä, kehoonsa ja tunteisiinsa. Elokuva on kaunis, laaja-alainen sekä pohtiva kuvaus vammaisen oikeudesta kokea ruumiillista rakkautta. Ja rakkautta. Rohkaisevan lämminhenkisten elokuvien ystäville.

* Lopuksi poliittinen jännityspala. Argo sijoittuu Iranin vallankaappauksen melskeisiin vuoteen 1979. Joukko yhdysvaltalaisia suurlähetystötyöntekijöitä jää loukkoon Teheraniin. Tästä asetelmasta alkaa tositarinaan perustuva nuorallakävely. Ben Affleck on salainen agentti, joka johtaa uskaliasta ja perin mielikuvituksellista pelastusoperaatiota. Juonen tiiviys, pinkeys, otteensa pitävyys kantaa loppuun saakka. Amerikka ei pelasta koko maailmaa, ei ainakaan ihan heti. Tämä teki juuri tästä tarinasta hieman suolaisemman vastaaviin filmeihin verrattuna. Suosittelen lähihistoriasta kiinnostuneille, poliittista jännitystä kaipaaville ja retron kavereille.

Tässä tämän kertaiset leffakertymät. Yhdessäkään yllä mainitussa elokuvassa ei esiinny lampaita, ei edes meitä savolaisia. Me istumme penkissä.

Paikalla palalammas

Heipä hei!

Täällä taas. 'Amici, diem perdidi! -Ystävät, olen hukannut päivän!' Näin kerrotaan vaikeroineen keisari Tituksen. Hyväntahtoisuudessaan hän piti päivää piloille menneenä, ellei edes yksi hänelle esitetyistä anomuksista mennyt läpi. Kuulettehan tekin kuinka suomalaisissa leimatoimistoissa tädit ja kiintiösetä nyyhkien vaikertavat omaa hyvää tahtoaan? -En minäkään.

Itse voin todeta, toverit, olen hukannut koko syyskuun. Kuukausi meni enemmän ja tuskallisesti nahkoiksi. Toipilas -piletti on jo kompostoitu eli kunnossa ollaan kursittuna, kasattuna ja kuorittuna. Olé, olé, olé! Vaikka syyskuu menikin parannellessa saksikäsi-Edwinan silppurimaisen suikaloinin jälkiä, ei se arkea estänyt. Gradu on hengissä ilman elvytystä, kirppiksiä on koluttu, vanha hammaskin sai uuden paikan ja löytyipä sopiva talvitakkikin. Hallelujah kausiale! Eikä nykypalttoo ole se Joulupukin entinen rekipeitto (nykyinen entinen sitä oli -phyi& pyllistys mikä vettynyt kauhistus). Hallelujah toistettuna!

Että näin. Seuraavalla kerralla asiaan päin. Lupaan!