Oma poni

Tunnelmallista tiistaita!
Kaksi tovia on taas vierähtänyt... Näin se vaan on. Laukataan siis suoraan asiaan.

Väitän, että lähes jokaisen pikkutytön ja parin pojankin toivelahjalistalla keikkuu tai on keikkunut oma poni. Lyhytjalkainen unelma, ikäkausihaave tai pehmeäturpainen mielikuva. Nimetköön unelmoivat itse. Minun toivelistalle eivät kavioeläimet mahtuneet.

Aikuisiän kynnyksellä havahduin. Mielenpintaan oli pinttynyt ikihaave omasta Ponista. Ei rehuruokintaa tai kaviokaavintaa kaipaavaa eläintä, vaan hyvin suunniteltua muovia. Vihreän Ponin ehti ensin ostaa Siskoni. Minun osani oli olla avoimen vihreä vieressä. Tasan ei käy muoviosat.

Tapahtui näinä päivinä, että Siskoni kyllästyi lattiapinta-alan ahtauteen. Ponille ei ollut sijaa talossa eikä puutarhassa. Joten... Olohuoneessani ei ole virtahepoa, vaan vihreä Poni! Ihaaaa(naa)!! Siskoni huomautti, korosti sekä alleviivasi, että eläin on vain sijoituksessa. Hmmmmmm. Loppusijoituksessa, myhäillen nyökyttelee savolainen, loppusijoituksessa.

Vanhassa laulussa tiedetään, että joka tytöllä on siivet kantapäissä, mutta minulla on myös oma Poni. Olo on kuin Klonkulla.

Oireilemattomat oireet

Syyskuuta ja jotain ihan muuta!

Siskolla on oireet, ei lääkitystä.
Minulla on lääkitys, ei oireita. Tulemme Savosta ja meistä huomaa sen.
Jos ei ole sairauden oireita, voiko silloin olla sivuoireitakaan? -Voi, minulla.
Sivuoireita taas saa lääkkeestä, jonka tarpeellisuudesta ei ollut tietoakaan. Kun ei ollut niitä oireitakaan.
Sain odottamatta umpierityssairauden diagnoosin. Sekä loppuiän reseptilääkkeet ja kestotilauksen laboratorioon.
Voiko ihminen voittaa tautilotossa osallistumatta? -Voi, jos se on sukuvika.
Minun tautini ei tartu, eikä sillä ole mitään tekemistä savolaisuuden tai ylipainon kanssa.
Voin ihan hyvin. Hatuttaa vain, hieman rankemmin.

Olkoon voimallinen voima kanssanne!