Aamua!
Lähestyvät vaalit tai vaihtuva vuodenaika, mene ja tiedä. Tänään tartutaan yhteiskunnalliseen aiheeseen. Yhteen kansallisen jossittelun kestoaiheista.
Kesä ja kärpäset. Ei, kun kesä ja kerjäläiset. Hyvinvointi Suomen katukuvassa ei ole muutamaan vuosikymmeneen näkynyt kotoperäisiä kerjäläisiä. Risteykset ovat olleet kansoittamatta ja talojen kulmille on liruteltu vain omia reviirimerkkejä. Perisuomalainen kerjääminen on siirtynyt virastoihin. Se tapahtuu lomakkeilla, hakemuksilla ja vaadittavilla liitteillä. Siistiä. Anomus, hakemus tai jonotus on selluloosaan käärittyä kerjäämistä. Suljetuissa kuorissa, poissa katukuvasta. Tarveharkintaista anelua. Se taas on käytännön sivistämää kerjäämistä. Virastokerjäläiset tuloo ja lomakkeet paukkuu!
Vaan perusaiheeni on katukerjäläiset. Mieltä ja kieltä kuohuttavat polvistelijat. Pahvimukien kanssa maamme puhdasta imagoa kilisyttävät ihmiset. Omiatuntoja ja empiavarantoja kolkuttelevat kanssaelävät. Antaako rahaa vai antaako olla? Sallitaanko heidän olla vai ollaanko näkemättä? Kuka kiireessä pudotetun pennin oikeasti vie? Kaikenlaisen avuntarpeen äärellä olen sitä mieltä, että haaste ei katoa vaikka kuinka sille haistattelisi. Haistamatta nenäänsä nykisi. On toimivampaa tehdä jotakin. Minä en anna rahaa katukerjäläisille. Syynä ei ole tausta-ajatus oletetuista tai olemattomista hämäräorganisaatioista, pakottamisesta eikä hyväksikäytöstä. Näitä kaikkia saisi varmasti kaivettua esiin -ja ilman lapiota. Minä pyrin konkretiaan. Se vie aikaa, vaivaa, tilaa ja viitseliäisyyttä. Se on myös hyvin paljastavaa. Jos kerjäläiselle tarjoaa rahan sijaan ruokaa tai kenkäparia, vastauksesta tietää heti kerjätäänkö tarpeeseen vai almuillaanko ammatikseen. Sama pätee puistokemisteihin ja nukkumatteihin. Jos lasolisti ei oman väittämänsä mukaan ole syönyt muutamaan päivään, kelpaa vienosti liuenneelle veikolle voileipä. Kieltävä vastaus kertoo toisenlaisesta nälästä. Sitä minä en rahoita.
Kerjäläinen on ihminen, joka kerjää elannokseen. Ei ainoastaan elääkseen. Hartaasti harjoitetusta harrastustoiminnasta ole tässä tietoakaan. Kerjääminen on jatkuvaa kiihkeää pyytelyä. Almujen anomista, kärttämistä, ruinaamista, mankumista, rukoilua. Tuttua? Lapset, uskovaiset, lajiliitot, hyväntekeväisyysjärjestöt, vaaliehdokkaat ja kaikki muut, myös sulkeutuvat suut. Määrehän kattaa suurimman osan suomalaisista! Kerjuukansalaisia kaikki. Ei vain ne ulkomailta tipahtaneet tai tämän maan ulkoistamat pudokkaat. Ketä tämä asia ei siis koskisi?!
Näkyväksi tullut, tai tehty, avuntarve auttaa valottamaan ongelman kuin ongelman hämärämpiäkin nurkkia. Silmät ummessa osuu varmemmin terävään kulmaan tai siihen kiperään nurkkaan. Osuu omalle nahkalle. Jossittelu ei ole keskustelua. Se on tyhjän jauhamista. Asennejossittelulla olevasta ongelmasta koverretaan tyhjä. Ja tyhjähän täyttyy toistamiseen. Aina vaan, taas ja taas ja taas... Jokainen auttaa, toimii, tulee autetuksi taikka jättää katsomatta ihan oman itsensä vuoksi. Ehkäpä itsekkyydestäkin käsin voisi tehdä hyvää. Ainakin jotain hieman parempaa. Ota ja tee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti