Joulukuuta!
Mansen mellakat, itsenäisyyspäivän ihmetykset, edeltä mennyt Mandela ja adventti. Nätin kittana niputus. Olkoon näin.
Suomitaan säätä. Suomi on vaihtuvien sääilmiöiden maa (meteorologinen karvakorvamato). Tämän havaitsevat säähavaintopallot, mutta myös ihan tavallinen pallopääkin. Ilmanpaineet voi katsoa puntarista taikka pyöränrenkaasta, jos vanne alkaa jupista littanasta kumista. Toisin sanoen, ympärivuotista fillaroijaa ei talvi yllätä (vaikka lööppi muuta huutaisi). Minut yllättää hoitamattomat tiet!
Meillä kaupunki mainostaa vihreyttään. Polkupyöräily on tasavertainen vaihtoehto autoilulle. Ei tässä hankitodellisuudessa! Ajoväylät loistavat tummaa pinnoitettaan. Se lingottu lumikuona on jalka- ja pyöräteillä. Auraa oma urasi! Uusin työmarkkinajärjestöjen mainoslanaus. Raahatessa sitä omaa mankeliaan, voi mitata käsivarsilihasten ohella myös periaatteidensa kestävyyden. Kuinka moni työmatkalainen keräisi kasaan kimpan, jolla nostetaan nelipyörälaatikko olkapäille ja lähdetään tallustamaan kohti keskustaa? Minä kysyn lukumäärää, utelen sietokykyä. Kevyenliikenteen toimintaparannuslupaukset ovat raskasta todellisuutta väylän käyttäjälle. Keltaisen lumen poliittinen paikannus.
Joku huitoo huomiota. Toimi Tietäväinen Tosikkolasta, minä tiedän sanomattakin. Sanon kuitenkin. Ainahan sitä voisi polkea ajokaistalla. Toki. Jos haluaa ruumiistaan irtautumiskokemuksen tai hengittäväksi hidasteeksi ennen suojatietä. Ei raskaan liikenteen lomaankaan mahdu -ei sovi edes trikoissa. Fillari on liian paksu menopeli! Kaksipyöräsotkijat tukkivat hätäajoneuvoilta tien lonkkansa murtaneiden auton kimppakantajien luo. Apostolin kyyti taas sopii vain tosi uskovaisille. Hihhulihommaa, jossa housutkin suhisevat. Minä kävelen vain äärimmäisessä sielunhädässä ja lyhyitä matkoja ;)
'Nec plus ultra -Ei enää edemmäksi', sanoi savolainen kun umpihangessa pyörällään uida yritti. Joskus voisi antaa periksikin... Nauran ajatukselle satula natisten!
Hyvin pyörivää päivää jokaiselle!
*
Vinkkaus:
Vuodenaikaan ja säähän sopiva vinkkini tulee kirjastosta. Eowyn Ivey'n romaani Lumilapsi on yksi tämän vuoden parhaista lukemistani kirjoista. Tarina sijoittuu 1920-luvun Alaskaan. Lapseton pariskunta Mabel ja Jack kituuttavat arkeaan, jossa ilonaiheet ovat vähäisiä. Eräänä aamuna he löytävät pihaltaan pieniä jalanjälkiä. Kertomus edustaa maagista realismia puntaroivalla tavalla: onko pihapiirin laidoilla juoksenteleva lapsi mielikuvistusta, toteutumattomien perhehaaveiden harhakuva vai voiko kyseessä olla oikea ihminen? Romaani on tenhoava, sadunomainen mahdottomassa mahdottomuudessaan. Suosittelen toiveikkaille talven ystäville ja parempia tarinoita etsiville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti