Tavanomaisia turinoita

Heissan!

Tämä helteetön jakso, jonka toivon jatkuvan koko kalenterikierron, on minulle sama kuin esteetön kaupunkiympäristö. Kynnyksetöntä.

Toissapäivänä vietettiin kansainvälistä Kuuntelupäivää. Olittekos kuulolla? Päivän tarkoituksena oli kiinnittää huomiota meitä ympäröivään äänimaailmaan. Totta on, että oman elinpiirinsä ääniin turtuu. Niistä tulee taustakohinaa. Uudessa paikassa kuulee tarkemmin, reagoi herkemmin. Patterien kolinaan, liikenteen vaihteluihin, ihmisääniin. Nukkujakin havahtuu vain, jos tuttu perusäänistö säröilee. Hiljaisuus tai lähes äänettömyys on luksusta (ainakin kaupungissa), eräille puristavan ahdistavaa. Toisille taas juuri äänten puuttuminen on tervehdyttävä merkki.

Minä en kuullut torstaina mittään, sillä Vanhempani olivat käymässä. Metakka eli kuulumistenvaihto aaltoili ilmoille päälle puhumisen jalon kakofonian. Tuomisiksi saimme traditionaalisesti kahvia ja vessapaperia. Hyvin pyyhkii ja virkistää! Olkkarinmattokin tuli uusittua. Nyt vain sohvapöydän kuviot eivät keskustele esteettisesti maton kuvioinnin kanssa. Olohuoneongelma. Ei huolta, Savossa on käyttämätön sohvapöytä, joka on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi maakuntamuuttajaksi. Kauneuskemikaalejakin tuli sen verran, että asuntomme yllä on vain ohutta ilmanalaa. Tarjousneilikat (50 senttiä nippu!) ilahduttavat olemassaolollaan, Teini kotiinpaluullaan sekä pyykkikone nurkkautumisellaan. Elämä kelkassa.

Vanhempani yllättivät. Parissa kaupassa he etenivät kuin heinäsirkkalauma luontodokumenteissa. Tuoretiskin alkupäästä pussittaen tuotteet, kaapien laarit ja maalissa pohtien olisiko vielä kannattanut ottaa jotakin. Eiii! Minä kuulin vain sirritystä, myyjä kassakoneen sirkutusta. Sama toistettuna keskustan pureksi et piereksi putiikissa. Luomu ei lamauta.

Eilen pyörimme Teinin kanssa aleissa. Housuja kertyi ja karamellejä jottei housut päältä putoaisi. Kirjakaupasta lähdimme tyhjin käsin -ennenkokematonta! Huvittavin tömähdys oli löytää hyllystä oman kaimansa kirjoittama kirja! Pohdin ostaisinko sen pöydänkulmahoukutukseksi: nihkeän kaunaisia etäsukulaisia kiusatakseni. Katsoa kuka ilkimyksistä sihahtaa etikkaisen kysymyksen ilmoille. Hah hah haa, kiusa se pienkin kivi kateellisen ikenissä. Sielutonta tämä sukulaisuussuhteettomuus ;)

Varmasti asiaa olisi ja tarinaa tulisi, mutta lähden jäljittämään lukemista.

*
Vinkkaus:
Sarah Winman'in kirja Kani nimeltä Jumala on romaaninystävien kaveri. Tarinassa tutustutaan Elly -tyttöön, hänen erilaiseen ja monisärmäiseen perheeseensä, ongelmaiseen ystäväänsä sekä lemmikkikaniin. Reippaan realistinen, humoristinen ja satumainenkin kertomus kannattelee suuria palikoita. Aidosti hauskoissa jutuissa on ripaus haikeutta. Aina alkaa voi alusta. Kannatava lukupala, mehevämpi kuin sivumäärä.