Kulttuuria kaiken kuuta

Aamua!
Toukokuussa on täysin luontevaa puhua huhtikuisista tapahtumista. Vain Lootin vaimolle kävi suolaisesti taakseen kurkkiessa.

Huhtikuu oli kulttuurin kyllästyttämää. En valita. Pääsiäispörräysten ohella ehdin toisaallekin. Kävin katsomassa islantilaisen monologinäytelmän skitsofreniasta. Vaikuttava esitys. Monologi esitettiin kellarinäyttämöllä, joten rypäleen väriset seinät, tiivis istuintiheys sekä päälakea hankaava kattokorkeus olivat oivallisin tausta puhuttelevalle tekstille.

Kierähdin ihan uudelle vuosikymmenelle. Ikälisä ei lisää ikävää vaan juhlatunnelmaa. Sain lahjaksi grafiikkaa, kultaisen renkaan, uuden passin ja puisen pässin. Kaikki osuivat lahjoissaan hutiloimatta maaliin. Kiitos teille elämäni eläville aarteille!! Juhlakahvipöydän herkut taiteili Teini. Ne meni jo! Passikuva oli harmaampaa todellisuutta. Hymytön, väritön, silmälasiton sekä eloton naamani... Saattaisin menestyä itäsaksalaisen raja-aseman kuukauden työntekijä eli naamajuhta kisassa. Aina arkitodellisuus ei ole mannaa ja hunajaa. Huutaa hinaaja. Onneksi passin saa maton alle piiloon.

Todistin laulajadiivan konsertissa, että toiset osaavat. Ja eräät osaavat legendaarisen hyvin. Wau-uuu! Upean kokonaiselämyksellinen konsertti. Väliaika paljasti vierustoverini skandinaaveiksi. Turinavarannon vuoksi kannatti opiskella kieliä (ja ravistella itsensä epämukavuusalueeltaan kevyen jutustelun piiriin). Savolainen small talkkaa vaikka ruåtsiksi, jos tukka on todella hyvin ja naama nättinä. Olioli! Lingvistinen lammas was there.

Kekomainen kasa kesken jääneitä kirjoja ulvoo ettei hyvän kirjallisuuden löytyminen ole itsestäänselvyys. Ei ainakaan nurkkakriitikolle. Väitän hylättyjen sivujen takaa, että mielenkiintoiset romaanit ovat harveneva laji. Jatkan toki kirjojen lukemista, sillä jossain kirjaston hyllyssä minua odottaa lukematon tarina. Jopa erinomainen kertomus.

Suditaan seuraavaan eli paperilta kanvakseen. Sain rothkomaisen idean maalata suorakulmioita pehmennetyin kulmin. Olen tyytyväinen ja niin on eteisen seinäkin. Toisen taulun pintaa on jo jonkin aikaa hiertänyt turha pastellisuus. Sävyisät värit sotkevat värisilmän ja sen saattaa nähdä silmät auki kulkeva. Näköhermon insuliinishokkia vältellen etsin suolaisempia vaihtoehtoja. Petroli, okra, oliivi, ruoste ja moni muu. Niistä on uusin taulu tehty. Allekirjoitan tämän tekeleen.

Se oli kulttuuria koko kuukausi ja minä viihtyin jokaisena päivänä.

*
Vinkkaus:
Tarjousnäytös houkutteli elokuviin. Hittiraina American Hustle on svengaavan musiikin siivittämä huijaritarina. Pikkurikollinen Irving (Christian Bale) törmää särmikkääseen kaunottareen (Amy Adams). Kaksikko yhdistää osaamisensa menestyksekkäästi, kunnes sekä mafia että FBI kiinnostuvat heidän kuvioistaan. Irvingin sekoileva vaimo (Jennifer Lawrence) ja kireähkö agentti (Bradley Cooper) tuovat herkullisen lisänsä koko ajan laajenevaan tarinaan. Kerroksellinen juoni, mehevät henkilöhahmot ja uskottava lavastus tekivät elokuvasta mainion katselupalan. Suosittelen retroileville sekä veijareihin uskoville.

Pitävä arkiote

Sateista sunnuntaita!
En askeltanut aatteen puolesta kevään karnevalistisissa karkeloissa. Marssin tänne.

Olo on siitepölyn tukkimaa ja arkikin töyssyistä. Minkäs teet -nariset asiasta! Jaettu vikinä, on kaksinkertainen ininä. Pyykkituvallamme oli eilen hämmentynyttä porukkaa. Minähän se siellä. Jollakin kahdesti ajattelematta jättävällä oli ollut otsaa vaihtaa koko varauslista uuteen. Haistakoon... Dublabuukatuista vuoroista tuli tarpeetonta sotkua ja sekaannusta. Jälkiä puhdistetaan vielä tänäänkin. Minulle on opetettu ettei sunnuntaityöllä ole siunausta. Opiksi ja ojennukseksi oikein kahdessa sukupolvessa. 'Repetitio est mater studiorum -Kertaus on opintojen äiti'. Ja isoäiti. Opin omaksuneena (eli selkäranka kohmeessa) rukoilen etteivät lakanat syty koneessa tuleen tai etten minä pala muovisandaaleihini siinä pesukoneen edessä. Syyllisyys on todellisuuden kerosiinia. Näenkös oikein, näenkö sinisen liekin?

Sirpaleet ovat entinen kokonaisuus (viisauden lähteessä voi uida pientäkin ympyrää). Kevätaurinko paljasti ettei paperisabluuna ole aito passepartout. Oli korjattava tämä läpinäkyvä selluloosallinen epäkohta. Irrottaessani taulua seinältä ote lipesi. Sinne meni s e k i n taulunkehys. Tämä on pirstaleinen toisinto viime vuodelta. Eikä tälläkään kierroksella naurata. Nyt etsin muovikehyksiä ja pitävää otetta.

Tukkoisuus valtaa otsaa, joten lopetan lätinät ennen lorinaa. Hapekasta jatkoa teille muille!

*
Vinkkaus:
Pitkästä aikaa luin suositeltavan kirjan. Alan Bradley'n esikoiskirja Piiraan maku makea on viehättävän vanhanaikainen rikosromaani. Nuori englantilaistyttönen Flavia rakastaa kemiaa, pitää leski-isästään, mutta vihaa vanhempia sisariaan. Flavia löytää ruumiin perheen puutarhasta ja joutuu keskelle postimerkkeilyn sävyttämää murhatutkimusta. Romaani on hurmaavan raikas nostalgisella kierteellään, mielenkiintoisilla henkilöhahmoillaan sekä tukevalla tarinallaan. Suosittelen pikkuvanhoille ja vintagen viemille selkeän romaanin ystäville.