Väliaikoja välipäiviltä

Tervehdys!
Joulun jälkeiset terveiset. Olen potkattoman hyvällä tuulella. Tulihan tuota... mussuteltua. Söimme joulun. Jep, näin se vaan on todettava. Tänään on kaavittu viimeisetkin kausiherkut kitusiin. Voimme vastaanottaa vuoden vaihteen. Napa edellä. Mitähän sitä silloin söisi? ;)

Joulumme oli pieni, lämmin, kotitekoinen. Se tuoksui yhdessä tekemiselle sekä tekemättömyydelle ja kiireettömyydelle. Ihan meidän omalle joululle. Lahjat olivat mieleisiä, tarpeellisia, yllättäviä, luettavia. Kiitos ja kumarrus, tyytyväinen hyrinä täyttää tietoon.

Ehdimme piipahtaa välipäivien aleissakin. Hei hulinaa, ahneuden janoa, alhaista mieltä ja luottorajan paloa. Piirileikki jonka jätän väliin. Joka toisen hyllyn välissä luulin tulleeni Klovnilaan: perusmeikki ei ole sama kuin pellemeikki. Tanttamainen vinkki on omistettu kaikille heille oransseiksi ruiskutetuille, valkoisiksi kalkituille sekä kirjaviksi sudituille naamavangeille, joiden asenne estää ilman kierron harkintaan saakka. Sieltä sen toisen hyllyn välistä taas löytyi happaman asenteen syövyttämää naamanilaa. "Hymy on lyhin silta kahden hyllyn välillä". Nauroin tippuessani sillalta. Arvaatteko hyllyinkö? -No en!!

Hymyilen. Minä olin se alelaariin pää edellä sukeltanut. Enkä suotta! Löysin kangaskaupan tarjouskankaista (Teini sen pakan pongasi) uudet verhot makkariini. Idea uusista verhoita on itänyt taimesta saakka. Nyt kukkii. Kangas on taas englantilaistyylistä, kaikki vihreän sävyt pinnallaan pitävää runsaskuvioista ihanuutta. Tummahkon dramaattinen lopputulos joka toimii.

Sosiaalinen eläin se on savolainen lammaskin, vaikka sukulaiset puuta väistäisivätkin. Kansanviisaus, joka ei ole vielä kivunnut kuuseen. N y t on aika lopettaa.

Jouluisat joulet

Tunnetteko tekin joulun läheisyyden? \(^^)/

Toivottelen jo nyt jokaiselle, pienelle, punaiselle sekä suloiselle tunnelmallista joulunaikaa! Riemullista Vapahtajamme syntymäjuhlaa! Toivon todella, että jokainen voisi viettää joulunsa haluamallaan tavalla, toivomassaan seurassa, itselleen istuvin kuvioin.

Hiljenen nyt oman joulumme viettoon. Koneenikin tai oikeasti ohjelmisto kaatui näin juhla-aikaa juhlistaen. Luottonörtti ilmoitti lomailevansa tammikuulle -jubilee!-, joten näpystelen täällä Teinin koneella. Jouluiloa tämäkin.

'Felix dies Nativitatis et beatum sit annus novis!' -Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Me kyllä kuulemme& luemme vielä ennen vuodenvaihdetta. Joulu on joulen aikaa, joten maistelkaa muutakin kuin kaloritaulukoita!

Uteliaat roskat ja omat rajat

Maanantaita!

En vain kuullut, vaan kuuntelin taas radiosta mielenkiintoisen uutisen. Suomalaisten taloyhtiöiden rappukäytävät ovat muutettu-vaadittu liian hiljaisiksi. Uutisessa kerrottiin, että esim. lasten leikit ovat monin paikoin jo kielletty rappukäytävissä. Äänihaittojen vuoksi. Tiedäntiedän, ihmiset elävät& työskentelevät eri rytmeissä. Ymmärtäisin asian, jos leikit kiellettäisiin turvallisuuteen vedoten, mutta tulkittujen ääniongelmien vuoksi... Eikö asennetta 'lasten tulee vain näkyä, ei kuulua' jätettykään 1950 -luvulle? Syytä olisi ollut! Toisenlaiseen aikuisuuteen. Kaukaisempi sukulaiseni laskee kahvinkeittimeensä veden jo illalla. Hän kun herää ennen hiljaisuuden määriteltyä päättymistä. Ennen sitä veden laskeminen on yhtiösäännöissä kiellettyä. Surullisen rampauttavaa tulkintaa.

Ystäväni asui kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Hissitön talo takasi patikoinnin. Puolivälissä kapuamista erään asunnon ovi avattiin ja pitkä nenä kurkki kulkijat läpi. Sama juttu alaspäin mentäessä. Joka visiitillä, jokaisen kulkijan kohdalla. Hiipiminen oli tarpeetonta, sillä rouvalla oli ovisilmä ja oma silmä siihen juurtuneena. Tämän omavalvontaisen tarkastusaseman ohi kävely hiersi ajan saatossa. Ajattelin erään kerran esittäytyä uteliaalle. Reiluuden nimissä. Ovi vetäistiin kiinni -vain avautuakseen heti kun olin ottanut y h d e n askeleen.

Jos tietäisit, että roskasi tarkastetaan sen jälkeen kun olet nakannut pussin roskikseen, toimisitko toisin? Tähän ongelmaan törmäsi tuttavapariskuntani. He saivat vuokrakaksion loistavalta paikalta, loistokkaassa taloyhtiössä, yllättävän kohtuullisella vuokralla. Luulivat osuneensa lottopalloon. Muutaman kuukauden asustelemisen jälkeen molemmat olivat tahoillaan törmänneet naapuriin, joka kävi läpi jokaisen roskikseen jätetyn pussin. Ihan jokaisen, ihan joka kerta, ihan lämpimiltään. Miehellä oli jopa nimetyt roskishansikaat. Pariskunta vaati selitystä jätteen pengonnalle. Eläkeläinen selitti, että hän aukoo pussit yhteisen edun nimissä. Hän tiivistää roskat, jotta roska-astioihin mahtuisi mahdollisimman paljon tavaraa. Uskoo ken tahtoo. Roska-astiat tyhjennettiin viikottain. Pariskunta muutti pian. Vuokranantaja suostui muuttoon ilman kuukauden irtisanomisaikaa tai vuokratakuun menetystä. Roskaravistelijalla oli kaksi huomautusta käytöksestään.

Eli katsotko sinä, että sinun roskasi ovat sinun roskia jopa roskiksessa? Milloin päättyy yksityisyys ja milloin alkaa pelkkä ekojalanjäljen puntarointi? Jos tietäisit, että naapurikorppi kävisi läpi roskiksesi sisällön roska kerrallaan, kierrättäisitkö kiivaammin? Mitä et ainakaan enää laittaisi yleisroskikseen yleisön eteen silmäiltäväksi? Muuttaisitko roskiskäyttäytymistäsi? Siirtäisitkö roskasi muualle? Luulin, että tämänkaltaisiin pohdintoihin ja lukittuihin roska-astioihin joutuvat vain suuren maailman tähdet. Eivät tavallisen tavanomaiset tavikset. Arki yllättää!

Kaikki nämä kokemukset ovat todellisia. Ne tapahtuvat ihan tavallisille ihmisille ihan tavallisina päivinä. Silti ne ovat häiritsevän käytöksen aiheuttamaa epätavallisuutta. Jonkun rajan ylittävää häirintää. Rajattomuudessaan rajaavaa, epäkunnioittavaa itsekkyyttä. Pelkkä yksinäisyys ei ole selitys. Me asumme ahtaasti ja asumisemme tiivistyy tulevaisuudessa entisestään. Talot on järkevän taloudellista sekä ekologistakin rakentaa tiheiksi kokonaisuuksiksi. Se ei anna syytä liian ahtaan asennepipon käytölle. Hapettomuus tuntuu! Toisen sietämättömyyden saa joku toinen siedettäväkseen, jos sen suostuu sietämään. Jos itse on valmis elämään elämäumpiossa, ei samaa valintaa voi vaatia kaikilta. Erämaaerakot ovat hupeneva luonnonvara, joten... Tie on pitkä, lähtekää jo tänään matkaan! Autiossa maassa ei kuule kuin oman huutonsa. Kunnioitan sitä.

Lahjakas viikko

Lauantaita!
Mennään tännään ihan peruskuulumisilla.

Kävin pari tovia sitten kampaajalla. Ihme! Jo toisen kerran tänä vuonna. Joku huutaa hella noo, minä kuittaan ou jeah. Tavallisesti Teini lyhentää otsiksen ja pätkii satunnaisesti tasapaksun takatukan. Kaikki leikkaukset eivät käy kukkorolla. Nyt totesin ettei edes säästösyyt auta tunkemaan sitä pihakoira -look'ia baskerin alle. Kampaajalla minut suoristettiin, kerittiin sekä kuositettiin. Tai siis hiuksistoni. Ero oli melkoinen! Olen kuullut tasaiseen tahtiin hyväksyvää hyminää cityasiallisesta tukasta. Kannatti maksaa (miinustettuna opiskelija-ale -of horse!), vaikka hinta olikin mansikkainen. Fruktoosinen juttu näin talven keskellä.

Viime viikolla sitten Vanhemmat ilmoittivat suuren ilon: he tulevat käymään meillä. Tämähän ei normaalisti aiheuta muuta kuin perusteellisen siivouksen. Vuan tälle kerralle oli haalittava kolmessa päivässä joululahjat harvoille& harkituille, koska Vanhemmat ovat joulun maksetuissa nurkissa. Poistuvat kerrankin kotikonnustaan. Todellinen joulunihme! Taputetaan tuolle. Pakettirumba sai aikaan suhinaa, sotkemista sekä stressiä ihan tähtitieteellisen mittariston verran. Talvikin muistutti kuinka kuntoistavaa onkaan umpihankipyöräily... Voi(taikina) veljet ja sisaret, että lahjoista tulikin arjen hyvän joulumielen keräyshaaste. Selvittiin. Otsat hiessä, silmät kuivina. Lahjakasta.

Tottahan tok' oli superlatiivisen hienoa nähdä Omaa Siskoakin piiiitkästä aikaa. Muistuttaa pyytämättä mieleen mille sukulaisuus tuoksuu, juttu luistaa ja naama loistaa. Autuasta! Luojalle kiitos sisaruudesta! Ekoluokassa eli kaikki hyöty irti yksityisautoilusta ts. Vanhempien takakontissa, sai vietyä petivaatteita laarillisen kierrätykseen. Fillari olisikin laulanut soikeaa mollia, samaa mitä hylly natisi ennen keikkaa.

Vilskettä, vilinää, hermon kilinää. Pakettivuori nurkassa, kuusi penkassa ja sukulaiset omissa nurkissaan. Tätä oli tämä viikkoa. Positiivista.

*
Vinkkaus:
Kävin tälle viikolla elokuvissa. Tämä oli jo kolmas leffa -putkeen- kun läsnä oli myös taustaselittäjiä ilman voluuminappulaa. Kirottua. Hyssyttely on muita varten. Ranskalaiselokuva Koskemattomat perustuu tositapahtumiin. Tarinassa halvaantunut miljonääri (Francois Cluzet) etsii itselleen avustajaa. Pikkurikollinen Driss (Omar Sy) saa omaksi yllätyksekseenkin paikan. Miesten välille kasvaa kunnioittava ystävyys, joka kaataa monia raja-aitoja. Liike ei ole jaloista kiinni. Ihonvärillä, varallisuudella tai liikuntakyvyllä ei ole merkitystä aidossa ystävyydessä, välittämisessä eikä rakkaudessa. Valloittavan elämänmyönteinen elokuva joka ei sorru peruskliseisiin. Huumori on nokkelaa, miljöö ranskalainen ja henkilöhahmot moniulotteisia. Suosittelen jokaiselle kasvunmahdollisuuksiin, asennemuutoksiin sekä tasa-arvoon uskovalle.

Kansalaiset and medborgare!

Juhlallista Itsenäisyyspäivää te itsenäiset& itselliset kansalaiset! Olittepa, elittepä tai toimittepa missä päin Tellusta tahansa, on syytä juhlaan!

Suomella on itsenäistä taivalta takana 95 vuotta. Kuulin radiosta, että joulukuussa 1917 syntyneitä on elossa vielä neljä -kaikki naisia! Onnitellen!

Tänään lähes koko kansa katsoo samaan suuntaan. Edes yhtenä päivänä vuodessa... saavutetteja etuja tämäkin. Valitut, valikoidut ja kutsutut juhlivat pääpaikalla. Loput väestöstä seuraa karkeloita sähkölaitteiden ja kaapelien välityksellä. Nyky-yhteisöllisyyttä. Tänään suomalaisten katseet kohdistuvat Linnaan. Tuntemattomaan teemalla tai presidentin teemoittamaan pääkaupungissa.

Loimet, lameet, lainapeitteet vai lannoitteet. Illan puhutuimmat, ensi viikon puiduimmat puheenaiheet. Tres chic! Mitähän kaikkea Linnaan kutsutut olivat valinneet päällensä. Ykköset tiätty. Kuvatuin sekä kehutuin mekko (aiheesta vaiko aineettomasta) on luonnollisesti Ykkösmiehen mekaanisella vaimolla. Iäisyyslaina anopilta, anorektinen väritys piirongin perältä vaiko vaatimattomat vetimet vakiovarustamolta? Illalla nähdään. Veikkaan vintagea. Eihän aviosiippakaan löytynyt nuorisoputiikista...

Minua kiinnostaa kolttua enemmän osuuko valtakunnan ykkösvaimon -järjestysnumerollisesti kakkosen- juhlakaffitellessa sormi suuhun ja lusikka silmään. Noin niin kuin hänelle traditionaaliseen tyyliin. Vai napsahtaisiko Yen-Nin sormi silmään ja lusikka suuhun? Taustalla Jacko laulaa Thrilleriään. Elämme jännittäviä kahvikuppiaikoja.

Minä jatkan pihlajanmarja-sitrusasennekiisselin keittelyä. Hapanta, sanoi savolainen lammas postilaatikkoaan penkoessa. Laimenen kyllä huomiseksi. Joka tapauksessa aidosti iloista Itsenäisyyttä jokaiselle! On onni olla virallinen kansalainen virallisesti tunnustetussa valtiossa!!

Viimeinen ja ensimmäinen

Aamua!
"Lunta, lapio ja luuta. Tämä kaikki joulukuuta." Tähän tyyliin tarinoi Uppo-Nalle. Sanataidetta, joka paikkaa kaikenmaailman mellereiden paikattomuudet kulttuurihampaan kyljessä. -Selkokieltä ei harrasteta täällä- Maisema on valkoinen ja sitä valkoista tulee koko ajan lisää. Sävy ei voi syventyä, vain kirkastua. Ihanaa.

Vuosikalenterissa viimeistä kahdestatoista viedään. Jo on aikoja eletty. Kirkon vuodessa aloitimme ensimmäisen. Ilman epäilyjä aivon& todellisuuden hapertumisesta voin toivottaa teille jokaiselle Riemullista uutta Kirkkovuotta! 'Adventus Domini -Herran tuleminen'. Siitä sana adventti sekä avautuvat adventtikalenterin luukut. Me odotamme Jeesusta, maailman Valoa.

Uusi kirkkovuosi lauletaan alkaneeksi. Suosikkihymni Hoosianna (= auta, pelasta) on kreikankielinen väännös alkujaan heprankielisestä avunhuudosta kuninkaalle tai Jumalalle. Hoosianna! Suomi on monikielinenkin maa. Elettiinpä miten ummikossa tai lammikossa tahansa. Loistavaa näin.

Juhlallista ensimmäistä adventtia!

Ei vertailu venettä kaada

Heissan!
Jokunen on pohtinut kuinka erottaa mies pojasta. Kyynisimmät vastaavat, että poliisilla ja jälkiterapialla. Minä en kurki noin synkkään kaivoon. Tuumiskelen vain tyttömäisyyksiä aikani naiselliseksi kuluksi. Täysin kurtuttomalla otsalla.

Tytöt leikkivät barbeilla, naiset bonuksilla. Nuoret tytöt haluavat olla ulkoisesti naisia, sisimmässään naiset toivovat yhä saavansa olla pieniä tyttöjä. Tytöt haluavat kasvaa nopeasti isoiksi saadakseen sen mitä naisilla on, naiset tavoittelevat nuoruutta saadakseen takaisin sen mitä tytöillä vielä on. Tytöt toppaavat alusasunsa kasvattaakseen osia kehostaan, naiset haluavat treenata toppauksensa pois. Tytöt peittävät naamansa kätkeäkseen nuoruutensa, naiset meikkaavat peittääkseen nuortumattomuutensa. Tytöt vuoraavat huoneensa seinät poikakalenterikuvilla, naiset jääkaapinoven kalentereilla. Tytöt suoristavat hiuksensa mennessään ulos, naiset suoristavat ryhtinsä mennessään töihin.

Tytöt eivät kunnioita naisia, jotka ovat liian pehmeitä, naiset pelkäävät tytöttelyä. Tytöt puhuvat tirskuen seksistä, kun eivät vielä harrasta sitä, naiset tirskuvat seksistä, jos harrastavat sitä. Molemmat tilittävät kokemuksensa tyttökavereilleen. Söpöstä tytöstä ei välttämättä kasva sööttiä naista -toivotaan näin! Tytöt pitävät omia vanhempiaan noloina, naiset tietävät mitä on omistaa nolot vanhemmat.

Tytöt käyttävät vaatteita, jotka paljastavat osan heidän "persoonastaan", naiset välttävät paljastamasta osia persoonaastaan. Tytöt pukeutuvat vaatteisiin, jotka sopivat heidän makuunsa, naiset pukeutuvat vaatteisiin, jotka vielä sopivat. Tytöillä on kevyt ja keinuva kävelytyyli, naiset juoksevat ehtiäkseen bussiin. Tytöt juoksevat liikuntatunneilla, naiset voivat ottaa taksin. Tytöt rakastavat hiuksiaan, naiset hyviä kampaamotuotteita.

Tytöt pitävät hauskaa ystäviensä kanssa, naiset päivällistävät Haun ja Skan kanssa. Tytöt nauravat epätavallisuudelle selän takana, naiset nauravat epätavallisuuksista huolimatta. Päin naamaa nauraa vain todellinen muija! Nuijalla sen sijaan on aina tyttöystävä. Naisystävä edellyttää herrasmiesmäisyyttä. Tytöt ajavat pieniä autoja, nainen ohjaa miehen autolla ajoa. Tytöt haluavat kiharoita kutreihinsa, naiset toivovat voivansa oikaista pari kiharaa.

Tytöille sallitaan sopimaton hameenpituus, naiset tietävät mikä on sopiva pituus. Tytöt ostavat vekkihameita, naiset ostavat vekittömiä naamoja. Tytöt punastelevat herkästi, naiset tietävät miksi he punoittavat. Naisilla on syynsä, tytöillä on sun syy. Se asia mille tyttö nauraa, ei ole sama mikä naista hymyilyttää. Tytöt luulevat, että tupakointi on kova juttu, naiset tietävät, että tupakoimattomuus on kovempi juttu. Cooleinta tytöille on näyttäytyä oikeassa seurassa, cooleille naisille on tärkeintä näyttäytyä oikeassa valossa.

Tytöt rakastavat kaikkea pientä, pörröistä ja vaaleanpunaista, naisille tuo ei ihan riitä. Tytöillä on olkahihnalliset kassit, naisilla käsilaukut. Tytöt haluavat muuttaa kotoa, naiset suunnittelevat muuttavansa kotia. Tyttöjen itsestäänselvyys on sama kuin naisten ilmaislounaat. Niitä ei ole. Ollakseen tyttömäinen, on naisen oltava hyvin naisellinen. Neitimäisyys yhdistetään miehiin. Tytöt tietävät kaiken ilman kokemusta ja naiset antavat heidän oppia. Kokemuksestaan.

Leffoja lampaan listalta

Huomenia!
Viimeisimmät kirjoitukseni ovat olleet lopun vinkkausvailinaisia. Pohjasokerit vieköön! Nyt teen korjausjoukkoliikkeen. Kasallinen eläviä kuvia kasattuna keoksi -en tee tästä tapaa. Olokaatte katsotut!


* Espanjalainen Sade kuuluu meille -elokuva sijoittuu Etelä-Amerikkaan. Tarina liikkuu kahdella aikatasolla. Tässä ajassa filmiryhmä tulee tekemään kustannustehokkuuden nimissä historiallista filmiä pieneen kylään. Alkuperäisväestön todellisuus ja valmistuvan filmin tapahtumat sekoittuvat kantaaottavasti. Gael Garcia Bernal on alkuperäisväestön oikeuksien ja epäoikeudenmukaisuuden herättelemä idealisti. Puhuttelevien antiamerikkalaisten elokuvien ystäville.

* The Descendants on perhekuvaus Havaijilta. George Clooney on hämmentynyt perheenisä, jonka vaimo on veneturman jälkeisessä koomassa. Perheen tyttäret oireilevat tapahtuneeseen ikäisellään tavalla. Ihmiset ympärillä yrittävät ymmärtäen tukea pientä perhettä sekä kestää omia kokemuksiaan. Tarina on lämminhenkinen, tasaisen varma ja katsomisen arvoinen. Maisemakuvat tuovat tropiikin lähelle.

* The Best exotic Marigold hotel kuvaa englantilaisen eläkeläisjoukon matkaa Intiaan. Pääosissa mm. sympaattinen Judi Dench, Bill Nighy ja Dev Patel. Senioreilla on monenkirjavat syyt eksoottiseen lomailuunsa. Matkaan, joka muuttaa tavalla tai toisella jokaisen elämää. Dev Patel on nuorena hotellinpitäjänä koettaa selviytyä ränsistyvän hotellinsa, sukulaistensa ja maksavien hotellivieraiden keskellä. Elokuva varttuneenpaan makuun, aina uusiin mahdollisuuksiin uskoville sekä sydämellisyyttä kaipaaville.

* Elokuva My week with Marilyn on Monroe faneille rusina pullassa. Vakavahko, herkkäsävyinen ja erilainen kuvaus juhlitusta filmitähdestä 1950 -luvun Englannissa. Kehyskertomus keskittyy Monroen (hurmaavan eläytyvä Michelle Williams) elokuvan tekoon, ihmissuhteisiin ja tähden vähemmän tunnettuun epävarmaan puoleen. Kertojana on nuori assistentti (Eddie Redmayne), joka viikon aikana rakastuu Hollywood unelmaan. Kaihoisan ensirakkauden, herkän ihmiskuvauksen ja nostalgian ystäville.

* Martin Scorsese'n Hugo, moninkertainen Oscar -palkittu seikkailuelokuva, sijoittuu Ranskaan. Orpo Hugo (raikas Asa Butterfield) elää Pariisin rautatieasemalla vältellen orpokotia sekä keljua poliisia. Hugon isän mekaniikkalelu vie pojan elämänsä seikkailuun, joka on kurkistus elokuvan historiaan, toiveisiin, luovuuteen ja aitoon välittämiseen. Leffa on visuaalisesti kaunis, tarina hiukkasen turhan pitkä. Tähtipölyn siivittämille.

* Lopuksi Suomipala. Aku Louhimiehen rosoinen Vuosaari on kotimaiseksi elokuvaksi ihmeen laadukas. Henkilöhahmot ovat lajityypissään tunnistettavia, raivostuttavia, säälittäviä, inhottavia... mm. Amanda Pilke ja Mikko Kouki istuvat rooleihinsa. Elokuva kertoo vuosaarelaisten ihmisten elämästä viikon ajalta. Talven kylmyys on muuallakin kuin ulkona pakkasessa. Loppu on varovaisen toiveikas. Pessimistit saavat palansa, optimistit omansa. Realisteille ei tule yllätyksiä.

Viikkokatsaus viikkoon

Sunnuntaita taitavat ja aikaa taittavat!
Joko se viikko meni?! Tehdäänpä katsaus menneeseen. Nämä ovat savolaisen 5+2 päivää arkea. Epätavallisuus tuli, näki ja voitti.

Ystäväni toiselta puolelta (ei, en oikeasti tunne Darth Vader'ia) Suomea teki alkuviikosta yllätysvierailun. U-pe-aa!!! Todellisilla ystävillä ei ole kultaa taskuissaan, vaan kultaa sielussaan. Parempaa ajankohtaa visiitilleen ei olisi voinut olla. Pari päivää meni turisten, kahvinpapuja ryystäen, tuntoja tilittäen. Olo keveni.

Ystäväni edellinen suuryllätysvierailu osui samalle päivälle, kun soitto viimeisimmistä kesätyötarjouksesta. Suostuessani jobiin mahdollistin kohtaamisen Väittelijän kanssa. Sitähän minä en silloin tiennyt. Marraskuun maanantaina taasen Ystäväni ei tiennyt, että Väittelijä on siirtynyt yhteisajastamme yksityiseen kellotukseen. Kohtalo havisuttaa taustalla toista siipeään.

Antaessaan saa -ikioptimistinen väittämä on osoitettu pitäväksi. Epäitsekkyys suo enemmän kuin tiukka omastaan kiinni pitäminen. Annoin maalaamani teoksen lahjana, ilman merkkipäivää merkityksellisenä päivänä, eteenpäin. Sain jo saman vuorokauden aikana pyytämättä itselleni puualustan, johon maalata seuraava. Että voi ihminen olla onnellinen yhdestä laudanpätkästä! Se ei ole se pala koivua, vaan se kokemus uudesta materiaalista, oppimisesta, kokemuksesta... Oi. Kiitollisuus on kantava voima.

Sitten asiapompitaan jouluun. En olisi uskonut, että kimalteleva muovi voi saada minusta otetta. Hahh, kuinka väärässä voikaan lammas olla. Ostimme (nyt perussloganin vuoro: kun halavalla saatiin) poistotarjousten alelaarista havukranssin. Aitoa öljyjalostetta. Kaupan vahvistuttajaksi pari rasiallista hyperhalpoja lisätilpehöörejä ja voilà - me askartelimme uuden oviseppeleen. Itseään kieltämättä kierrätimme tietenkin edellisen koristeen koristeet uuden koristukseksi. Atshiisus kun voi ameriiiikkalaisuus on ajankohtaista. Kranssi on esikuvansa mukaisesti suuri, noin 45 cm. Ulko-oveen on lekailtava suurempi naula, jotta kausikoriste olisi ja pysyisi.

Löysin kirjastosta kiinnostavan romaanin. Toivottavasti moni muukin! Ilo lukea pitkästä aikaa muutakin kuin gradumateriaalia. Annan itselleni luvan. Tänään Teini haluaa leipoa korvapuusteja. Hänpä siis leipoo. Arki maistuu. Onhan sokerilla antibakteerinen vaikutus :)

Antoisia arkihetkiä, elämänretkiä jokaiselle!

Lopullisuus on olevaisen osa

Maanantaita ystävät ja muut ystävälliset!
Arki astui askeleen ankeampaan. Erosimme eilen, nyt lopullisesti, Väittelijän kanssa. The End tömähti meihin. Asia on kuplien haiskahtanut mielen nurkissa jo turhan tovin. Ei sitä nuuhki nenäänsä pidemmälle tarkinkaan tarkkailija, jos ei haistaa halua. Eilen soppa levisi pitkin tunteenpintoja ja tietoisuudentapetteja. Sottaista.

Gourmet vaihtui kuraksi. Siinähän seisoin, luin ja henkistä palleaani pitelin, kun älykkö lateli. Tuutin täydeltä sofistikoitunutta tuubaa. Soitto soi katkeruutta, vähättelyni harkittuja mollisäveliä. En pakittanut enkä valinnut samaa ureauraa. Käänsin selkäni ja jätin tantereen. Jossain vaiheessa toinenkin laski sanallisen tapparansa. Aika oli hyvästellä hurmeisen pirstaloitunut ihmissuhteellisuusareena. Yksi ihmissuhde oli analysoitu hengiltä. Tänään totean aidon infantiiliseen sävyyn: Aikuisuus on joskus... p**seestä!

'Venimus huc cupidi, multo magis ire cupimus -Innokkaina tulimme tänne, vielä innokkaamin haluamme lähteä pois'. Tuhkasta voi löytyä runoutta, kuten tuo Pompeijista löydetty piirtokirjoitus osoittaa. Etsivälle lahjaksi, innokkaille alustaksi.

Loput likapyykeistä käyn itse yksityisesti läpi. Peilin kanssa -tottakai. Hienotunteisempaa näin. Olen kaiken kaikkiaan kunnossa, siivetkin irti maasta. Keuhkot täynnä puhdistunutta ilmaa, katse navattomuudessa. Lampaat lentävät!

Verotusta ja verkkopalloja

Päevee kaikki kansa!

Tänään on taas virallinen kansallinen kateuspäivä. Verotulot tai -tulottomuus vetää porukkaa veteläksi, hiileksi tai perin vihreäksi. Olen kalvakka, en vakava. Minua keskustelu ei kuumota. Se on se opiskelijan tuloton teflonpinnoite, joka pitää minut varmasti tämän listan kääntöpuolella. Kukkuu, kuka muu tänne eksyy?

Kannatan, oikein liputan, oman pään tulojen puolesta. Eläköön aito lahjakkuus! Tositeevee-Tuksut lahjoittavat hyvän-/ lehdentekeväisyyteen toisella päällään, mutta pääomatulojahan nekin ovat. Pari tuksukasta on julkaissut verotietonsa kuvinakin... Jokainen kutsumuksensa mukaan. Minä olen lukutaidon kannalla.

Vaan pallotellaan nyt varsinaiseen ihmetykseen. Istun vaihtopenkillä, joten minulla on aikaa olla hämmästänyt. Urheilu-uutisointia tällä haavia tuumitaan. Suomestahan tuntuu löytyvän vain Se Yksi tenniksen pelaaja, Nirkko Jaeminen. Tai siis heppu on ainoa, josta kuullaan uutisena. Vaan minkä vuoksi?!! Ihan oikeasti. Tässä kohtaa ruumiin kulttuurinäytöstä raavin ranteenlämmittäjäni vierestä. Tyyppi ylittää uutiskynnyksen olematta taaskaan palkintopallilla, sijoittumatta pistelistoille, voittamatta erääkään... Illan pääuutisten urheiluosiossa kansaa tiedotetaan ajanlaskusta seuraavaan tennistyypin saavuttamattomuuksista!! Mikä järki tai tarkoitus tässä on?! Saan äänestäneenä kysyä! Kai toimittajille sallitaan myös oma harkinta uutisaiheiden valinnoissa? Nirkko J. on maailmanlistalla sijalla 5432 -wauuuuuu. Listauksia tehdään 5500 saakka, sitten astuu jo huumori kentälle.

Nirkko on "ammattilainen". Minä ihan ihmettelen minkä tasoinen täytyy olla, jotta voi kertaakaan sijoittumatta, voittamatta eli osaamatta olla ammattilainen. 'Curriculum vitae -Elämänura'. Hmmmmmmm. Minä en urheile, ehkä siinä syy, miksi tämä liikuntalogiikka ei heilauta minun järkeni verkkoa. Ei soi aivon eräkello. Maila käteen ja maailmalle. Heppuhan vaikuttaa ikuiselle TET- jaksolaiselle tai vähintääkin harjoittelijalle. Paitsi, että em. tutustumis- ja harkkajaksolaiset etenevät, Nirkko polkee nurmipaakkuja! Nirkko Jaeminen A(ivan) T(urhaa) P(alloilua) -turnauksen turhake. Uusi uljas urheilumaailma. Illan sporttivartin aiheena on... Kerta kerran ja kerta vielä kerratun päälle sama asia ns. uutisena. Huhhei ja järkeä palloon.

Tämän maitohapoille ehtineen kirjoituksen päätteeksi on yritettävä löytää pieni verkonsilmällinen myönteisyyttä... hetkinen... ottaa vielä aikalisän... Hyvä Nirkko, aina jaksaa olla pärjäämättä! Huikeaa sponsoroitua menestymättömyyttä! Vielä jaksaa, jaksaa, jaksaa. Kukas ensi vuoden maksaa? -Huhhh, onnistuinpas! Hikihän tuossa tuli.

Tänään olen tikkuisen takkuinen lammas. Melkein sorryt. Etsikää te aito uutinen. Tehkää elämästänne voittojuttu. Arjestanne antinirkko! \o/

Ajast' aikaa

Hups ja huomenta!

Aamun löytö: kesäaika päättyi. Pari tuntia hereillä heiluessa (huomatkaa virkeä huomiokykyni) oivalsin, että nyt on uusi aika. Upss! Siis muiden aikakäsityksissä. Me kellotimme taantumuksellisuutta. Aikaa kääntämällä päivään tuli lahjatunti! Ilo elää sattumissa.

Tunnetteko tulleenne laiminlyödyiksi, oi uskolliset?! -Olette oikeassa! Pahoittelen suuresti pölyistä, vaiteliasta ja elotonta blogiani. Syyhän on selvä: varsinaista syytä ei ole.

Olen työstänyt sitä möhkälettä joka myös graduna tunnetaan. Olen kuin kuvanveistäjä. Ikinä ei voi tietää millainen muoto pyrkii ulos teorialohkareesta. Minä vain naputtelen, näppäimistöä näpyttelen... Jos näkisitte minut nyt, niin kirjapinon, paperipinkan ja maatuskajoukon takaa vilkkuisi vain osa savolaista kuontaloa. Tilankäyttö maksimoitu, liikeradat minimissä.

Tänään on vaalisunnuntai. Kopkopkop. Nalkutan, kolkutan sekä ravistan jokaista vielä toistaiseksi äänestämätöntä heräämään. Tee oikeuksistasi konkretiaa, anna äänesi!! Minähän äänestin jo ennakkoon. Tottahan toki. Sisäinen eläkeläiseni vaatii toimimaan ennakoivasti jopa äänestystilanteissa. Varsinaisena vaalipäivänähän voi vaikka sputnikinraato tipahtaa päähän. Silloin ottaisi päähän!

Se viikkokautinen keuhkotveksköhäni, josta viimemmäksi kerroin, on ehkä helpottamaan päin. Pari kuukautta kestänyt köhä ei oikeuta minua saamaan lääkäriaikaa. Ei ole vitsi! En ole tarpeeksi sairas yliopiston vuosimaksuun sisältyviin peruslääkäripalveluihin. Selitys: ei ole kuumetta, ei tarpeeksi korkeaa tulehdusarvoa. Kipeetä! Köhin kotona, köhin puoli vuorokautta päivystyksessä tai köhin lähes Roope Ankkana yksityislääkärin vastaanotolla. Arvatkaas minkä olen valinnut? Köhköhköhhh. Luulen, että yskäni helpottaa ennen kesäaikaan paluuta tai viimeistään pahenee influenssa-aallon iskettyä. Aikoja odotellessa...

Ettäs näin. Lähdetään tauon jälkeen maltillisesti liikkeelle ennaltaehkäisten ajatusrevähtymiä. Käyttäkää sunnuntainne (yhteis)kunnallisesti oikein ja äänestäkää vaaleissa!! Vielä ehtii.

Täysin tautinen juttu

Hello kaikki kansa!
Hienostelijoita ja herkkähipiäisiä varoitetaan: teksti sisältää inhorealismia. Otatte vastaan sen mitä tulee. Niin halutessanne tai poistutte muualle avaruuteen.

Olen hippastellut koko viikon flunssan kanssa. Tilanne on ollut kurkunpäätä kutkuttava. Keskiviikkoon mennessä erät olivat tasan (tarkkaan räkä). Loppuviikosta flunssa taklasi -ilman syytteiden ostoa- minut, lennätti kunhan vain ennätti Nuhalaan.

Viikonvaihteen olen saanut omin silmin nähdä, että ihminen on alkulimaa. Ihminen on alkulimasta. Minusta sitä valuu joka onkalosta (jonka voi näyttää päivänvalossa sakoitta -säädyllisyys elää minussa!). Niistäessäni Teini tukkii korvansa. Olen äänisaastetta. Itse ihmettelen mistä minut on todellisuudessa tehty, sillä joka kerta niistäessäni saan aikaan myös takaääniä. Oikiaa ilokaasua. Epäily hiipii sieraimiin (jos jottain haistaisin), en olekaan ylipainoinen, vaan täyteen puhallettu! Nyt venttiilini vuotavat. Yskäisy vain ja olen Nicole Richie. Apua! Flunssan kytkykauppaa.

Voisihan olotilani nähdä myös kansanhuvina. Istun nenäliinoineni, punaisine nenineni ja verestävine silmineni autenttisessa Räkälässä. Kirjaimellisesti. Ilman promilleja. Ryin, rohisen ja limoitan kotisoffalla -homemade phlegmic house. Kausiflunssan konkretisoitumaa. 'In se magma ruunt -Suuret sortuvat itse toistensa päälle'. Jo vain! Kaksin kerroin köhiessä voin ikäväkseni todeta väitteen todenmukaiseksi. Painun kasaan kasaksi itseni painoksi. Keuhkot kiittävät, ilmattomuutta niittävät. Antiikkiset viittasivat sanonnalla kasvatukseen sekä liian jähmeisiin organisaatioihin, mutta minä en sinne asti näe. Köh köhh.

Muistutan kyllä pahasti myös kuivan kesän jäljiltä hoippuvaa piirroshahmoa. Hattivattia. Naama on harmaa, renkaat (kuinka monta kerrosta silmäpusseja voi yhdelle ihmiselle kasaantua ennen kuin silmälasit kiristävät?) mustuvat hetki hetkeltä tyhjien silmien ympärillä ja käynti on huojuvaa. Odotan happisalamaa! Hapenpuute ei ole hauskimpia juttuja... Flunssan flegmatisoimat toverit, liittykäämme tautirintamaan ja kokoontukaamme ylös vuoristoon! Terveet päivät välähtävät meillekin!

Tämä oli aivan tautinen juttu. Totta -tottakai. Terveempiä päiviä sinne, pitäkää lippu korkealla!

Elävissä kuvissa

Aamua!
Morning has broken! Meillä murtui muutakin: vettä tulee kuin esteristä. Kuka tässä valittaa? -En minä ainakaan! Syyssateet...

Kävin elokuvissa katsomassa Woody Allen'in uusimman rainan. Tämä on ennemin tapa kuin tapaus. Eipä ylity uutiskynnys. Asiani on kuitenkin suurnärkästys. En ole eläissäni ollut elokuvissa, joka olisi yhtä tehokkaasti jälkiäänitetty by leffateatterin penkki! Palkattomana sanoittajana en ollut minä (epäilijöille tiedotteeksi). Pajatus kiiri halki penkkirivien.

Tätä elokuvaa elävöitti kommenttiraidat edestä ja takaa. Joka kohtaus, repliikki sekä juonenkäänne oli sanoitettava uudelleen. "Noh, johan on". "Mitä se nyt noin?". Sitä minäkin mietin. Eläviä kuvia kyllä dubataan. Tämä versio oli täysin dumbattu!

Kaikuselostus leffateatterissa saattaa olla yhteyttä luovaa toimintaa, yhteisöllinen harrastus ja mukavaa ryhmähupia, mutta jälkiääntelijät hei -antakaa suuvuoro myös näyttelijöille! Pieni on pyyntöni. Elokuvan musiikkikin täytyi kuunnella kotona toistamiseen, kun osa meni ohi. Enkä muuten laita juttuun teurastajanlisää.

Kuuluvuushaittojen ohella minut yllätti myös parin päiväkodintädin (kertoivat viikkokuulumiset toisilleen, joten osani sain minäkin) leffaeväät. Toinen kaivoi käs'veskastaan väliin jääneen lounaan ja pisti aterioiden. Kyllähän sämpylät, lihapata ja salaatti vievät voiton mm. karamelleistä. Tätikin sen ääneen totesi. Tottahan toki! Minä imeskelin hiljaisena sitä salmiakkiani... En ole itse koskaan tullut ajatelleeksi, että hirvipaistin voisi syödäkin esim. epookkidraaman aikana. Slurputislurputi vaan, laitetaan haisemaan, mahat vaikertamaan!

Olinpa eläväisissä kuvissa. Tarjousnäytökset vetävät puoleensa... palapaistissa huojuvia keski-ikäisyyksiä. Savolaisen lampaankin omin eväin. Ei makeaa mahan täydeltä, vaan kuoriperunat kitusiin. Oihh!


Jk. Heräsin yöllä riitaan. Ensi kuulemalta luulin, että mies huutaa haukkuvalle koiralleen. Sitten höristelin korvanlehdykästä unihiekkaa ja hämmästyin: sain selvää koiran puheesta. Mies raivosi siis naisensa kanssa. Eläimellistä menoa!

*
Vinkkaus:
Tämä yllä mainittu ja päälle selostettu leffa oli siis Woody Allen'in To Rome With Love. Elokuvassa risteilee useampi tarina taustanaan ikuinen kaupunki. Kertomuksissa mm. arkkitehti (Alec Baldwin) tekee aikahypyn nuoruuteensa, jossa (Jesse Eisengerg) hän itse muistelee kokemaansa rakkautta (Ellen Page'en). Vasta avioitunut pari eksyy toisistaan ja Woody itse haluaa tehdä paikallisesta hautaustoimiston johtajasta oopperatähden. Suihkulaulajien aatelisen. Ihan tyypillistä Allen'ia. Näyttelijät ovat osaavia, osiinsa istuvia, vuorosanailu nokkelaa, pari psykoanalyyttista vitsiä ja taustaelementtinä jälleen ihana kaupunki. Ei Woody'n paras elokuva, mutta kepeä ja viihdyttävä laaturaina aikuisempaan makuun.

Hiljaiset hartiat

Hystt!
Ollaan ihan hiljaa, pintahengitellään ja noin niin kuin pois päin.

Olen graduani piilossa. Tämänmoinen yllättävän uuttera istuminen koneella jumiuttaa niska-hartiaseudun nopeammin kuin aletuotteet häviävät kaupoista eläkeläisten kärryihin. Auuu! Nyt piilottelen lopun iltaa iso-geeltä. Vaan eipähän tekele osaa etsiä minua... koneelta ;)

Toinen asia, joka piiloutui oli hartiani. Katoamisilmoitus olkaseudustani on tehtynä. Hartioihin sattui niin sapelisti, että tiesin niiden roikkuvan mukana. Aiheesta kärrynpyörään. Olen kuullut taukojumpasta ja ryhtiliikkeestä ja ergonomisesta työasennosta jajajaja... Minä valitan välittämisen sijaan ja jatkan koneella kyyhöttämistä! Hartiat korvan taakse ja ryhtiä asiaan.

Niin minne ne luonnonhengarit nyt hävisivät? -Uuteen villatakkiin nääs. Ostin itselleni akryylitakin. Opiskelijabudjetilla ei kashmirissa köllötellä. Ellei ole tehnyt töitä hartiapankki periaatteella tai hartiavoimin. Taikkas vaikka velkaantunut olkiaan myöten. Onhan näitäkin. Uutukainen neuletakkini imaisi olemattomiin voimistelijamaiset (haaveissa vain ootte mun!) olkapääni. Teini tuli, näki ja julisti: näytän plussapallon ja limsapullon jälkeläiselle. Näytin, näytin! Karkurihartiani olivat lähteneet liiroon, litomaan tai liuenneet. Puff! Salamannopeasti ja täysin ääneti. Tämä villatakki on hiljainen vaate, joka lähtee äänekkäästi palautukseen. Pyörin vain luonnonturkissani. Todella harteikkaana... Juupa juu.

Hiljennyn nyt hiljaiseksi. Piilottelen huomiseen gradultani. Ja pyörittelen asian sijaan olkaniveliä. Hiljaiset hupinsa hurskaimmallakin. Se en ole sitten minä!

Tasaisella pinnalla

Aamua!
Olen ollut hereillä jo piitkään. Teinin prinsessoidessa aitona ruususena, olen kuunnellut -hiljaa- suosikkigospeleita ja voimaantunut. Tänään on sunnuntai.

Mitähän tässä purkaisi? Purnaamaan en nyt ryhdy. Olen käynnistänyt (sekä käynnistynyt itsekin) todella graduni tekemisen. Valmista tehdään, niin että otsassa soi! 'Nil est dictu facilius -Mikään ei ole helpompaa kuin sanoa'. Juu-u. Gradukin on helpommin sanoitettu kuin toteutettu. Vuan, tehhääntehhään. Pakkohan se on todeta, että nyt on tekemisissäni potkua. Vanha miihaava lammas on jätetty kesälaitumille hörppimään soisten selitysten lähteistä.

Meillä on kaikki, ihan kaikki, tasaiset pinnat kirjojen peitossa. Jopa sänkyyni on kulkeutunut luonnoslehtiö, opus vuodelta 1912 sekä käsikirja aiheesta X. Minä sitten teen gradua. Ilahduin eilen kuinka kivuttomasti pystyin lukemaan ulkomaankielellä painavaa tekstiä ja miten paljon lukemastani sain. Siltikin olen ihan alussa gradunorsuni syömisurakassa. Palanen kerrallaan, suupala kerrallaan... Ähkyä odotellen.

Muutenkin viikko on ollut harvinaisen "täydesti" eletty. Olen ollut harvinaisen juurevasti kiinni kaikessa. Olen järjestellyt iso-gee asioita, sopinut käytännöistä ja saanut kuulla, että useampi vapaaehtoinen on valmis vapaaehtoiseksi. Huisia. Toinen ohjaajani (ei Apumies, vaan Tuhannen alan dosentti) halusi mielellään olla edelleen prosessissa mukana. Hän näkee aiheessani jatkon mahdollisuuden. Huimaa! Jotenkin käsittämättömän suurta, kun joku itselle tuntematon uskoo kykyihini pelkkien bittiviestien perusteella. Hiljaiseksi vetää.

Väittelijän kanssa puhuimme vakavia -ainahan me. Päädyimme nyt siihen, että me todellakin muodostamme yhdessä yksikön. Emme suostu seurustelemaan, mutta yksiköksi taivumme. Istuvaa näin. Olen tasaisemmassa maastossa tässäkin kuviossa. Kuten todetuksi tuli, olen elänyt viikkoni vahvasti. Olen yksiköitynyt!

Ensi viikolla alkaa taas pyöriä kansalaisopiston kurssini. Jehnaa! Saan joka viikkoisen harrasteannokseni, pari lisäkierrosta arkeen ja oheisuran arkiajatuksille (jotka nykyään koostuvat lähes ainoastaan iso-geestä ja iso-geestä). Syksy rullaa tasaisesti.

Pomppaan nyt kirjapinon ääreen. Tekemisen puutetta ei ole. Kirkasta päivää teille!

*
Vinkkaus:
Kävimme Teinin kanssa katsomassa uuden kotimaisen elokuvan Puhdistus. En ole lukenut kirjaa, joten ilman alkuasetelmia mentiin. Elokuva oli harvinaisen rosoinen ja paljas ollakseen kotimainen -yllätyin positiivisesti. Tarina kulki, se oli täynnä väkivaltaa, pakkomielteitä, voimattomuutta sekä elävää rakkautta. Laura Birn pääosassa on loistava. Hänen ilmeikkäät kasvonsa kertovat sen, mitä muuten ei sanota tai haluta näyttää. En suosittele leffaa kaikkein herkimmille. Suosittelen tätä kaikille heille, jotka haluavat nähdä tarinan, joka jää mieleen tai jonka nähtyään ei jaksa puhua.

Simppelisti syksyyn

Sunnuntaita suloiset& sulokkaat!
Se on syyskuu. Makustelkaa nyt tekin... syys kuu! Syksyn kuulas lähtölaukaus. Tässä maistuu märkä multa, aamu-usva, sienet, varisevat lehdet ja minun sieluni sisäinen onnen värinä. Onneksi kesää ei ole enää päivääkään jäljellä!

Syksyn saapumisen huomaa siitäkin, että kesän aukioloajat on eletty. Suosikkimestamme -kaupunginkirjastokin- on taas auki lauantaisin. Ahhh! Viime viikolla kirjastolla oli poistokirjojen myynti. Luulin tulleeni Hulluuden Päiville! Alkushokin jälkeen (vedettyäni varpaat turvaan päkiän alle ja vuorattuani kylkiluut kassilla) todellisuus oli totta eli kirjastossa oltiin. Pakko saada -ostoshuuma oli ahdistavaa. Ilma, into ja itsestäänselvyydet loppuivat alkumetreillä. Ihmetys jäi. Vieläkin hämmästelen parin mamman formuloiden aika-ajolähtöistä kurvailua lastenrattailla. Renkaita, pirpanoita ja toisten jalkoja voi ulvottaa ihan arkiympyröissäkin -valittaen todettava. Elämänsisältö voi siis olla edullisista kirjoita kiinni, vaikka halvalla mentäen. Ankeeta.

Nyt tasokkaampiin tarinoihin. Vanhempani piipahtivat eilen. Jehnaa! Toivat olkkarin ison mattomme (oli pesulapalvelu Mamma& Pappa Oy:n jäljiltä Savossa) sekä Siskolle tarpeettoman sohvapöydän. Nyt meillä on olohuone! Se entinen sohvamme -phyiphyi!- oli kooltaankin sohvamaailman Kim Joku Il. Vanhemmilla riitti ihmeteltävää kuinka paljon tilaa meidän olkkarissa oikein onkaan, kun se istuinlaivalaatikko on poistunut. On tilaa, on istuinta, on ryhtiä. Oi iloa! Sohvapöytäähän meille ei aiemmin mahtunut (takaseinä oli liian lähellä...), nyt Siskon lahjoituspöytä istuu täydellisesti. En liioittele. Aasialaisvaikutteinen muotoilu, orientaalikuviointi ynnä venäläisväritys tekevät kalusteesta huikean! Bonuksena tietysti, Savostahan tässä ollaan lähtöisin, ilmaisuus. Ilimane!! Hyväntekeväisyyttä sukulaisten hyväksi. Kannatetaan!

Teini intoutui laittamaan eilen tukkani kiharoille. Hulppeeta arkiluksusta! Ei minulla aiemmin olekaan ollut farrahfawcettmaisia kutreja. Eilen oli. Kuontalo oli upea! Tunsin olevani yksi Charlien enkeleistä, se rubensmainen. Kiharat hulmuten oli siivekästä lepatatella kaupasta toiseen. Oli syytä hymyyn, sillä tukka oli hyvin ja rannekellosta loppui patterit. Vaan mitäpä tuosta, koska kiharat istuivat täydellisesti. Asenneilmailun jälkeen oli hyvä maadoittua: syödä muikkukukkoa luomuvoin kera paljain sormin. Njam! Tähän eivät ameriikantähtöset taivu. Täällä letkistellään notkeina. Minä kukkoilen tänäänkin, suupielet kiiltäen. Njamnamm.

Tukastakin saa niin paljon enemmän asiaa kuin tikusta... Nyt puikkoihin, jottei punainen lanka unohtuisi. Saimme eilen kasan lankoja ja yhden sukkapuikot. Teini neuloo minulle pitsibaskerin (väri ruosteenpunainen, lanka samettinen). Huimaa, kun on noin lahjakas& sydämellinen lapsi!! Itse teen kuviolapaset (väreinä petroli, sinappi ja tiili). Ne on ne tulevat syysviimat, kun laittaa varustautumaan... Ja kupliva into tehdä itse.

Tämä juttu pysyy nyt näpeissä. Kerroin joskus aiemmin sormikkaista, joihin kirjoin slaavilaiskukkia. Ne ovat nyt käyttövalmiit. Pientä viimelangan kiertoa täytyi tehdä, sillä en ollut keskuskuvioon absoluuttisen tyytyväinen, vaan ny olen! Sormikkaat ylittivät odotukset -kelpaavat jopa Teinille! Sormella osoittamatta kannatti väkertää.

Olisikohan tässä ollut nyt kaikki? Napaa ravistamalla ei tule kuin vatsalihaksia, joten annetaanpas olla. Tempaistaan turinat toisellekin kerralle. Toiste siis. Suhisevaa sunnuntain jatkoa, syystuulia sekä säpisevää eloa!

Asiaa on ja aiheissa löytyy

'Ave -Terve'!
Heissan eläväiset tai muuten vain elossa olevat! Tervehdin teitä keskeltä viikkoani. Asiaa on ja kumpuaa se suoraan minuuden lähteestä: omasta navastani. Teitä on informoitu.

Syksy... se on jo täällä ja minusta näkee sen! Voisin kirjoittaa loputtomia onnen ja autuuden tarinoita siitä kuinka kesä on jäänyt taa. Taivas, kun ihminen voi olla vuodenajasta onnessaan! Syksy -sopii minulle.

Olen huomannut, että elämme todella suuressa muutospaineessa tai -prosessissa. Tuntuu kuin jokaisella elämänalueella kävisi joku kuhina, vanhan murrospuhina. Perusrutiinit nitkuvat, tutut arkikuviot eivät enää istukaan, yleisoleminenkin on erilaista. Tämä on oikeasti hämmentävää. Teinistä perin juurin positiivista, minä seniorilampaana kiristän vähän huivia. Noin niin kuin tavan vuoksi. Huvinsa siinäkin on. Onon.

Gradukin (se elää sittenkin!) on saanut ilmaa alleen. Kävin aikatauluttamassa tekoprosessia, yleisnäkymiä sekä toimintaohjeistoa. Sain kuulla olevani ilahduttavan pirteän näköinen. Just ja joo. Putte -possu pisteli paksuja poskistaan! Halusin olla vakaasti etenevä wannabeakateemikko. Sain saavillisen pirteyttä koivilleni. Kengissä litisee. Varsinkin Väittelijän seurassa huomaan todellakin olevani se miksi minut on koulutettu. Olen laajan oppimäärän sisäistänyt pilkun kaveri, joka nylpyttäen jaksaa hioa taustateorioiden vaikutusta laajempaan tulkintaan. Ja se tulkintahan taasen... Yskin varastokirjallisuutta. Olokaa silti huolettomat, kyllä minä savolaisena alati pysyn!

Syksy lisää sisäisiä kierroksia eli kesäinen sohvalahna (määä) tuntuu hiutuvan jonnekin kaakon suuntaan. Olen maalannut tovi takaperin meille uuden olohuoneen taulun. Se on harvinaisen intensiivinen, syvä sekä epälammasmainen. Pidetään! Olen periaatteilla pyörivä olevainen ja eräs ydinajatukseni on, että taiteen seinillämme tulee olla aitoa (aidon määrittäköön jokainen omassa tunnossaan). Aitoon, ostettuun, taiteeseen ei Kela anna liikaa hihnaa eli meidän taide täytyy luoda itse. Niin ollaan tehtykin ja visuaalisesti on toiminut!

Havahduin muutama päivä sitten siihen, etten ole piirtänyt aikoihin. Tuntui kuin elinvoimasta olisi napattu pala! Inspiraatio kyti& savusti jossakin aivon lohkossa. Sain tanskalaisen Björn Wiinblad'in hurmaavista töistä lopullisen kipinän. Liekitettyä lammasta bambupaperin kera! Tein paratiisimaisen tussityön, jonka eilen kehystin. Kuva oli jo ennen syntymäänsä saanut paikkansa sänkyni yläpuolelta. Istuu loistokkaasti! Tämä on tätä syksyä minussa...

Jaksaisittekos vielä vähän? Hjyvä!! Hämmästytin mm. Siskoni ostamalla itselleni uimapuvun (onhan kesä jo ohi -ihan loogista). Vaatii hieman ponnisteluja nähdä savolainen lammas, määää, norppana lammikossa. Vaan totta o! Toinen pureskeltava ostospalanen oli uusi mekkoni. Jep, hankin itselleni, vastaisen varalle, pikkumustavalkoisen. Ihmeestä/ kuvasta puuttuisi enää cocktaillasi tai -tilaisuus, sillä nutturankin olen löytänyt! Vetelen tukka tötterön sijaan nutturalla jajaja... eyelinerit silmissä! Astuin ulos laatikostani. Kokkeilkaa työkin! Ei tämä ole niin vakavaa etteikö voisi entiseen palata. Totuuden nimissä on sa(u)nottava, etten minä nyt joka päivä viitsi kissaviivoja silmänurkkiin piirrellä. Olenhan minä sentään minä ;) Ytimeltään ytimessä.

Ettäs näin. Päästän teidät nyt jutuistani. En voi luvata, että ensikään kerralla päästäisiin suurempiin ymryröihin kuin oma napani. Pidän tapani \o/

Elämän viemää

Eloa!
Minulle on kertynyt asiaa yli omien äyräiden, saumat ratkeavat ja kopasta loppuu laidat. Voisihan asiaan jo päästäkin eikä vain lämpimikseen ympyrää juosta. Puhkun pomppivaa porinaa pihalle.

Koneeni on ollut joka toinen päivä irrallaan ympäröivästä verkkoympäristöstään. Koneenkäyttäjä on ollut irrotettuna huumoristaan. Soitettuani kolmesti viikossa nk. apupöydälle alkaa tässä jo tarjoilut hiipua. En keksi enää yhtäkään kohteliasta ilmaisumurua, jolla vajaan lähiverkkoyhteyden voisi infota eteenpäin. Verkko Virtanen irrota itsesi piuhasta ja tee työsi!! Täällä huudan Minä.

En siis istu omalla koneellani -napinat taasen ovat aivan omiani!

Irtaudutaan arjesta, lennähdetään hattaraan ja väritetään kirjoitusta rosalla. Jookos, kysyi oravalta kookos. Olen, olen, olen yhä vaan niiiiiin sokerihuurteisissa askelissani Väittelijän kanssa, että karppaajat putoilevat puista. Asiasta ei irtoa enempää. Siirappi tukkisi nettiyhteyden, hunaja palvelimen ja itse imelyys lukijoiden makuaistin. Kyllä fakta on pretty in pink. Tosiasiassa tämä on asia, joka on liian lähellä jaettavaksi. Roger.

Kuten jo totesin, asiaa on kertynyt. Olen käännellyt gradun kutalettakin todetakseni, että elossa se kurpale on. Professori kertoi poistuvansa omaan ulottuvuuteensa eli tutkimusmatkalle tutkimukseensa. Tois' puol' palloo. Tieto laittoi lampaan laskeskelemaan. Omanapamatkailun loppusummaksi tulee plusmiinustämäonhyväjuttu. Laskutikun päässä on graduni. Tökkii tihrustaa tikkua, jolla on lupa tökkiä akateemista tuotostani. Tuijotusavukseni saan akateemisen Apumiehen. Melkein jei, täysin aneemista mei(naan). Muistutan itseäni, että pidä savolainen sinä vaan katseesi valmistumisessasi. Etteenpäin elämänmeno.

Säästin mehukkaimman suurjutun loppuun. Älkää huolestuko, ette voi arvata sen sisältöä! Lotto tuli jo ja ensi viikon arvonta ei koske asiaani. Meillä on uusi sohva!!! Maankuori ei halkeillut, lehmät eivät lentomatkailleet eikä kukaan kansanedustaja syönyt hattuaan. Tosiasia omasta kotisoffasta on, että se meillä!!! Chesterfield antaa haaveiluttaa itseään, mutta... Uusi, uljas, ultratyylikäs nahkasohva on ostettu, kotiin kannettu sekä oivalliseksi istuttu. Että voi omistamisesta tulla onnelliseksi (selkärankakin huokaa hallelujaa)! Nyt meillä on ihmisystävällinen olohuoneistuin. Ylistys kesätöille!

Huonekalukauppiaat hoilaavat ostosvirttä liian aikaisin. 'Nil durare potest tempore perpetuo -Mikään ei voi kestää ikuisesti'. Hahaaaa! Voipas, meidän soffa!! Legenda (en puhu Dannyn tupeesta) elää edelleen. Sen kalmoistuimen elinkaari on tosiaan sidoksissa pohjoiskorean henkilökulttiin. Ei haihdu milloinkaan. Piinapenkin halusi (vapaaehtoisesti -huomioikaa siellä ihmisoikeuskerhoissa) tutun tuttu. Tiesi mitä sai ja halusi sen silti. Masokismi tuntuu toisten nahoissa herkemmin kuin toisten. Divaanisoffamme, tuo kirotuista istuimista kanto viimeinen... Lentäen lähti olohuoneestamme. Ilokseni totean ettei tule ikävä!

Jään hymyilemään. Toivon, että teillä on syytä vielä leveämpään virneeseen!

Näin tässä nyt kävi

Viikko on vierähtänyt. Paljonpaljonpaljon on tapahtanut. Minä olen ollut hiljaa, koska...

Minulla on yhtä aikaa sekä kylmä että kuuma.
Pitelen käsissäni paljoa ja silti kädet ovat voimattomat.
Kuulen vain toisen sydämen lyönnit ja pienimmänkin tuulen ympäröivissä puissa.
Katselemme samaan suuntaan, puhumme samaa kieltä ja olemme ääneti.
Olen niin harvinaisen hämmästynyt ja silti aivan varma.
Niin tukevasti paikallani leijaillaksini ilmassa.
Minun käsiini on piirtynyt toinen ihminen enkä enää tiedä mitä viittoilen.
Sulkisin silmäni ellei tämä olisi totta.
Huokailen, koska kaikki ei mahdu sisimpään.

Minä tiedän. Ei sanota sitä ääneen, ei ihan vielä. Ei ole mihinkään kiire.

Työn tuoma eläväinen

Tervehdin teitä!
Olen tehnyt paluun omaan arkeeni. Autuasta!

Enhän minä nyt vielä ole sorvistani valoa sammuttanut, enhän toki. Jatkan tämän viikon töiden viemänä. Minua ei pelasta edes Rhett Butler -dammm! Ensi viikolla voin kiltteillä ja huutaa Mel Gibbonin kera vapauttani. Kuitenkin se lysti on vasta ensi viikolla.

Sitä ennen ajelen taas paikallisbussilla pitkin pitäjää. Päin honkaa ajaa vain kuski. Minä en kuulu kalustoon, vaikka viikkovisiitit viestittävätkin toista virttä. Sitten voin jättää työreitin rauhaan. Sijainen suistuu seesteisyyteen. Ensi viikolla.

Nyt olen työputkesta ulos ponnistanut uuden uutukainen vapaustaiteilija. Vapaus on valintojen mahdollisuuksia. Peilistä ikäväkseni kurkkii työn viemä ja koin syömä naama. Pärstä, jolle voi antaa vapaalipun Silmäpussilaan. Omanihan tuo naama ei voi olla, koska minähän olen todella hurmaava olento. Aina, heti herätessä sekä univelkaisena. Arki-ilmestys, johon ei kykene ajan hammas eikä stressin pitkät varjot. Oih -on ihanaa selittää todellisuutta tainnoksiin.

Olo on kuin kissan kantamalla maamyyrällä -jahdattu, jyrsitty ja kotiin kiikutettu. Piristääkseni eloa ja vapaapäivää humputtelimme. Kiersimme kaupoilla, etsimme koulutarvikkeita ja kahveilimme kiireettä. Löysin istuvat farkut, hyväntekeväisyyskassin, mekon sekä pohjan ostoaikeille. Loput säästetään uuteen sohvaan. Jippii!

Eli elossa ollaan huusi mummo arkun takaa. Samaa huhuilen minäkin. Vappaus!!

*
Vinkkaus:
Työtahti ei antanut tilaa lueskeluille, joten vinkkaan kirjaa josta on iloa selailtunakin. Tuija Vertaisen ja Riitta Niskasen toimittama Kuusenoksa ja lukinlanka: sata vuotta jugendtunnelmaa -kirja on aikamatka vuosisadan taakse. Opus esittelee tyylisuuntaa monesta näkökulmasta, eri taitelijoista käsin ja Lahden kaupunkia sivuten. Arkkitehtuurin, kulttuurihistoria ja kaiken kauniin ystäville. Aikansa voi sijoittaa vaikka näin ihaniin tunnelmiin.

Pennosen metsästystä

Heissan!

Levylautaselleni pyörtyi kuiva lätyskä. Vanhaa venytetään. Sukellan jälleen töiden uumeniin, kaivaudun työpaikalleni niin tarmokkaasti ja omistan työaikani vain työlle etten ehdi sivulleni vilkuilla. Siis tänne. Laput sivusilmillä elellään seuraavat ajat. Lyhentäen: vaikenen jälleen viikoksi, koska niskaan hengittävä Työrkö sai minut näppeihinsä. Tämä naurattaa vain Mattia kukkarossani. Näin takaan, että Matti -poika saa joskus yksiöönsä seuraa. Ei aina tarvitse yksin venytellä.

Raha se on joka lampaankin kerälle saa. Kelatkaas tätä! Minä kiepsahdan sen pikku pennin ympärille ja keskityn olemaan tyytyväinen. Sainpas edes yhden kiinni! Metsästämäni pennonen saa kaiken huomioni (ja verottajan myös). Siis sen jälkeen, kun olen saanut sen uurastukseni ansiosta metsästystililleni. Winhaa.

Jotta näin. Viettäkää te mielenkiintoista elämää!

*
Vinkkaus:
Kirjasto palkitsi sitkeän jonottamisen. Katsoin Hergé'n sarjakuviin perustuvan Steven Spielberg'in animoiman Tintin seikkailut: yksisarvisen salaisuus leffan. Elokuvassa oli menoa, meininkiä, tapahtumia ja käänteitä. Mielestäni onnistunut tarinaltaan sekä visuaalisuudeltaan. Maistui aikuisellekin (paperisten sarjakuvien ystävälle). Suosittelen vauhdittamaan arkea tai tuomaan hyvää mieltä. Toimii, kuten hyvät leffat yleensäkin!

Tukasta temmattua

Aamua!

Sain pitää hiukseni. Olé olé olé! Nyt ne ovat ihan asiallisen värisetkin. Pyöräilin eilen jopa ulkoilmassa, eikä yksikään ruohonsyöjä näyttänyt seurassani nälkäiseltä. 'Videre nostra mala non possumus -Emme kykyne näkemään omia vikojamme'. Minun pitää olla toista mieltä, olenhan ihan toista maata (maatumisen alkua oli hiuspohjassa -värillä on joskus väliä). Kyllä sen keltaisen sekä hernerokkatukan pystyi näkemään. Näkemäänsä vaan ei millään kyennyt ymmärtämään!

Joka asiassa on toinenkin puoliskonsa. Olisinhan minä voinut luoda uutta uraa vihertävän tukkani, valkean nahkani ja harmaana kiiluvan naamani (puristaen rystyset sinisinä Kelan lomaketta) avulla. Uraani halkeaa, tuottaa lampaan valkean... Zombius on kysytympää kuin bimbous, joten Hollywood täältä tuulee! Vuan, koska taivaallisen väl/riintulon ansiosta sain perusvärini takaisin, jatkan vain kesätöideni uumenissa. Jei! Uskokaa, kun kerron: tylsyys on toisinaan ihan tavoite!

Yritän nyt saavuttaa viisaan vanhuksen (olotilan). Täytyy muistaa, että kyllä kaljupää on tuulessa parempi kuin peruukki. Ole sellainen kuin olet -muistutan itseäni! Jälkiviisastelu on tässä asiassa sallittua, koska opin kuin opinkin jotakin. Ihme! Täytyy pysytellä totutussa (hiusväreissä). Wiisaus, asuisitko meillä?

Siirrytään nyt hiuksista helteeseen. Phyi!! Hyi hellettä! Pois täältä!! Muuta en nyt ilmaan sylje. Syksy, syksy... Saahan sitä töittensä lomassa haaveilla. Kirmaan tukka hulmuten sorvin ääreen.

Unelmoivia hetkiä, itsensä hyväksymistä ja onnellista päivää jokaiselle!

*
Vinkkaus:
Hiusvärikatastrofin jälkiaaloissa vinkkaan Ron Currie'n kirjaa Juniorin erikoinen elämä. Tässä psykologisessa kehityskertomuksessa vielä syntymätön Junior saa tietää, että maailma tuhoutuu tasan 36 vuoden kuluttua. Tämä tieto sitten leimaa Juniorin sekä hänen lähipiirinsä koko elämää. Synkeästä alkuasetelmasta huolimatta tarina on oivaltava, syvällinen ja humoristinen. Kirja ei ole välipalatuotantoa, muttei mustan puhuvakaan. Loppu on räjähtävä. Suosittelen painavamman kirjallisuuden ystäville, tosikot kuitenkin tulevat pettymään. Aikaahan on vielä 36 vuotta lukea tämä romaani ;)

Tiesittekös?

Niin tiesittekö, että kaikki ei mene aina ihan putkeen. Toisinaan osuu täysillä esim. suoleen. Just sinne luonnon omaan putkistoon.

Poistin eilen sitten sen pussin päästä (väliäkö kesäsäästä). Tiedättekö mitä sieltä paljastui? Kohteliaasti ja perin juuren korrektisti ilmaistuna sitruunankeltainen kuontalo! Oli siinä ihmettelemistä suuremmallakin joukolla kuinka savolainen saa aidoista hiuksista taioittua nyloninomaisen peruukihkon. Simsalabim(bo)!

Hiuksia halkomatta, tuon huomiotukkavärin kanssa ei voinut lähteä ulos! Minua kiellettiin. Tänään sitten yritin paikata lämpimällä ruskeahkolla kiisselikutrejani. Tiedättekös miten kävi? Nyt tarvitsee etsiä omaa lettiä kauempaa. Kierin kutreineni ojasta pientareelle. Minulla on vihertävät hiukset!!! Kevät koittaa yhdelle, nurmikko toiselle. Tässä asiassa ei ole kuin silmin nähtäviä faktoja. Vihreät ideat ovat hyödyllisiä, hiusten sävynä kaukana sävyisestä. Tämä ei ole enää ekoa, eikä hivele egoa.

En osaa sanoa itkenkö vai itkenkö. Hiukset pysyvät päässä, joten pelaan kutrilottoa ja värjään ne kohta kolmannen kerran. Kolmas kerta... Minun on mentävä huomenna työpaikalle. Siellä on pukeutumiskoodisto, siellä ei lauleta oodeja nurmennukkatukalle. Eloveenatkin on extremeee. Pitkää tupeestanne kiinni ja toivokaa, että saan pitää hiukseni! Tiesittekös ketä ei huvita, ei naurata, ei niin mitään?!

Tiesittekö te, että näinkin voi käydä? -Minä en. Tukka tötteröllä ja naama rukkasessa lammas lönkyttelee lautumelta. En oppinut mittään! Jaa, noh miksi lähteä sitruunakiisseliä kauemmas kuontalosta? Tai, ei vehnänorasmehu hiustenväriksi sovi. Tai tyhmä saa olla muttei kahta kertaa peräkkäin! Ottaa otsaan ja hiusjuureen!!! Ottakaa te kohtalostani opiksi, ojennukseksi sekä ohjeeksenne. Varautukaa aika vihreän varalle.

Pussi päässä kesäsäässä

Heissan taasen!
Olen kuullut (ja toiset bloggaajat siitä kirjoittavatkin), että tuolla jossain olisi elämä. Sitä minun täytyy lähteä etsimään. Elämäni ei murmelina, vaan kesätyöläisenä on tietysti eräänlainen elämänmuoto. Päivistä riippuen eliömuoto.

Jeps, minä olen ollut taas siellä paikassa työ. Olen siirrellyt aimo määrän papereita, tapaamisia, tunnuksia, allergioita yms. Ylen määrin selventävää paikasta Tämäkinkö vielä paikkaan Survoisitko sinne. Ihan ilman bussilippuja. Todettava on, että joskus elämä on ollut sujuvampaakin tai mukavampaa tai mielenkiintoisempaa taikka vaikkas kepeämpää. Ymmärrän miksi lapsityövoima (tai eettisesti lapsellistenkaan työvoima) ei ole saralla sallittua.

Sain myös postia Kelalta. Se on taas se aika vuodesta. Asumistuen vuositarkistus. Huumori kuivahtaa samaan tahtiin kun sanavarastosta löytyy käyttämättömiä adjektiiveja. Virastohuumori ei kelaa vieläkään. En ole unohtanut viime vuotistakaan (tai näitä tämän vuotisia soutaa huopaa -päätöksiä) myönteiselle päätökselle täytyy saada vielä myönteinen vahvistus -veivauksia. Lukekaa jos kiinnostaa, laajemmalti en kertaa. Karstaa kasvaa kitalakeen ja karvoja viraston tiskiin. Täytyy vaan jonottaa, niputtaa, mapittaa ja nököttää. Se happamista happamin ketunmarja viraston nurkassa olen sitten minä!

Nyt istun pussi päässä. Ei, kesätyöt eivät ole ylivoimaisia, eikä tällä ole mitään tekemistä savolaisuutenikaan kanssa. Ei, tämä ei ole myöskään harrastus. Värjään kellertävää juurikasvuani unohduksiin. Päivän vaalein hetki. Oi, kun olisi jo syysviimat ja voisin hihkaista: Pipo päässä joka säässä! Lärsän alla kuontalo voi olla mitä vain karvaturrin ja mustin murkinan väliltä. Ei sitä kukaan näe, kun ei kiharoita näytetä. Simppeliä. Kesä... täytyy nyt puhista vain muovipussi korvilla. Minähän kerroin jo, että eliömuoto se on tämäkin. Luulitteko sitä vain keskivaiheen kevennykseksi?! -Hahh!

Kurkistin erääseen sisustusblogiin. Opettavaiset sadut alkavat näin. Ei olisi kannattanut tiirailla! Siellä joku onnekas onnen myyrä, Onnettaren kummilapsi, hyvän onnen seppänen tai muuten vain hiivatin tuurikas juurikas oli löytänyt kotiinsa chesterfield -sohvan! Arghhhhhh!!! Ja se juures en ollut minä. ARGHHHHHHHHH!!!! Onni yksillä (Sydämellisen syvät onnentoivotukset sinulle uuden sohvasi onnellinen omistaja! Jokainen on chesterfieldinsä ansainnut!!), kesä kaikilla. Lähden syömään neliapiloita -pussi päässä.

Nyt on aika poistaa muovit tukasta. Morot!

Taapero -let's party!

'Magnum eventum! -Suuri tapahtuma!'

Blogini täyttää tänään 2 vuotta! On siis syytä juhlaan. Tämä juhlakirjoitus on 165. Jihaa! Minä olen 165 cm korkea -satsumaakohan? Silkkaa sattuman satsumaa!

Vauvaikä kestää kolme ensimmäistä vuotta. Blogini on vielä ihan vauveli! Taapero, jos oikein määritellään. Ollaas ny tarkkana.

Moniin blogilajeihin verrattuna Lampaan latinaa oli syntyessään jo selvärajainen. Kuvaton ja nimetön. Kesti tovin ennen kuin vastasyntyneestä blogista kehittyi verkkoyhteisön täysivaltainen jäsen. Voisi luulla, että vastasyntyneen blogin pitkä lapsuus ja rohkaistumisvaihe olisivat olleet heikkouksia. Asia on kuitenkin toisin. Arjen keskeneräisyyden, yllätysten ja opiskelujen verkkaisuuden vuoksi tärkeitä blogirakenteita ja niiden välisiä yhteyksiä muodostuu yhä, blogin syntymän jälkeenkin. Blogiuutuutena tämä sivusto on paitsi poikkeuksellisen luettava, myös median& markkinoijien löytämättä. Täällä kumarrellaan vain säästäväisyyden napaan ja huumorille. Sen vuoksi tällä pikkublogilla on kirkas valmius sopeutua monenlaisiin ympäristöihin ja kulttuureihin.

Verkoston kehityksen keston, arjen muuntautumiskyvyn ja närkästysten lisäksi vauvaikäiselle blogille on merkittävää valmius olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Blogi on kokonaisvaltaisesti riippuvainen sitä hyysäävästä savolaisesta lampaasta. Kirjoittajan läheinen suhde blogiinsa on vauvaikäiselle sivustolle luontainen oppimisympäristö. Kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana sosiaalisten suhteiden ja kirjoittajan hoivan merkitys näkyy kaikilla blogin kehityksen osa-alueilla.

Blogin alku on helppo määrittää, mutta sen päättyminen on pitkä ja monivaiheinen tapahtumasarja, johon liittyy kiinteästi opiskelujen loppuunsaattaminen. Tähän asiaan on tänään turha tarttua. Monet kehitysmuutokset, joita edeltävistä ja tulevista kirjoituksista voi lukea, seurata sekä joita mielellään täällä kuvaillaan (ilman kameraa), siirtävät blogiani vähitellen yhä enemmän leikki-ikäisen blogin maailmaan. Sitten ryhdytään leikkimään -ellei olla jo aikuisten totisissa töissä!

Ja se taas on eri tarina se. Nyt taaperretaan kohti karkeloita! Kaksi vuotta, eikä syyttä suotta! Juhlaaaaaa!!!

Vapailla

Hello!

'Otio qui nescit uti plus negoti habet quam quom est negotium in negotio -Joka ei osaa käyttää vapaa-aikaansa oikein, rasittuu enemmän työssään kuin vapaa-aikana'. Näinhän se on. Työt pitävät kyllä huolen tekemisistään, mutta tekijän on pidettävä huoli itsestään. Vapauden ajat ja päivät ovat kallisarvoisia, ne on syytä käyttää vapaasti.

Minusta nyt onkin kehkeytynyt työasiantuntija, työntuntija sekä vapaita ajatteleva lammas. Professionaalisuus ihan puskee ja pisaroi pintaan.

Olen pyrkinyt käyttämään nämä vapaammat päiväni viisaasti. Käytännössä se on tehdään mikä mukavalle tuntuu -ajattelun toteuttamista. Kävimme Teinin kanssa kaupungin museossa. Kesäpäivän voi kuluttuu myös taiteen ja kulttuurin uumenissa. Hurmaavaa! Kiersimme aleja. Mahtilöytöjä, joista kukkaron herra Matti kiittää. Minä viimeinkin sain sen etsimäni t-paidan. Kahtena kappaleena. Jihaa! Teinillekin on löytynyt yhtä ja toista söpöä vaatetta, julistetta ja kasvatettavaa.

Poikkesimme myös keskustan kirppiksellä. Sieltä etsiytyi trikoopaita, kansio ja mappikotelo sekä kirjailtu koristeliinanen. Satsi alle viitosella. Järkevää, tarpeellista ja etsittyä. Joskus sitä vain osuu kohdalle oikeaan paikkaan. Onni potkaisi, ei ohi eikä ohimoon :)

Ideat voi idättää ihan konkreettisesti. Tämän kasvukauden yrtit vihertää ikkunalla, mutta silti silmä siirtyi jo kauemmas. Ostimme ensi kesää varten nipun hyötykasvien (ja kukkien) siemeniä. Saimme halavalla. Sanomallakin selvää. Siemenet olivat vain 10 senttiä/ pussi. Wau -efekti pisti hamstraamaan. Nykyään on niin harvassa ne kerrat, kun kaupoista saa mitään uutta senttihintaan. Iloitsemme ensi vuoden sadosta jo tänä vuonna.

Jään viheriöimään. Jouten en ehdi olla, sillä pyykkikopassa valitetaan tilan ahtautta. Asialle täytyy tehdä jottain. Juuri nyt. Touhukasta torstain jatkoa teillekin!

Vastavirtaan uimista

Heinäkuuta, mitäs muuta?

Paikalla. Napinointia savolaiseen tapaan -olokaatte hyvät. Sain luvan nousta töideni yläpuolelle. Ainoastaan ja vain sen vuoksi olen täällä. Työputki hieman löysää, joten löysäillään porukalla tilaisuuden tullen.

Elin reilun viikon ilman televisiota, sanomalehtiä ja nettiä. Ei ollut aikaa. Hyvin tämä uutispaasto onnistui. Suostuttelen kokeilemaan! Maailma kiertää radallaan, junat kulkee ajallaan ja talous rullaa tahollaan. Kun taas tällä viikolla aukaisin töllön, pyöri siellä ne viikon takaiset aiheet. Oli vain vaihdettu hieman kuivikkeita aihioiden ympärillä, myöhitty perusmultaa sekä kasteltu lautasellekin. Wanha pata, uudet korvat. -Ei. Uutispata, vanhat torvet. -Ehkei. Uusin mediadieettini kesän mittaan.

En ole ehtinyt marista vielä tarpeeksi säistä. Lämmintä piisaa sanoo naapurin piisami. Hyi hellettä! Jos en ole jo kuutta sataa kertaa kertonut, niin minä oikeasti voisin elää ainaista syksyä. Yritin keväällä vitamisoida itseäni henkisesti: kyllä se kesä syksyyn mennessä loppuu. Nyt alkaa jo olemaan lievää ruska-anemiaa aivokopassa. Missä syksy luuraa? Täällä huutaa lammas. Tiedän uivani vastavirtaan, vaan uinpahan. Uin, uin. En kellu.

Nyt loppui tiistain jupinat. Jatkan murinointia kuonot yhdessä lauman kanssa. Niin, voisihan sen ilmaista myös: näin kavereitani.

*
Vinkkaus:
Ehdin lukea romaanin. Patrick DeWitt'in kirja Sistersin veljekset on koomisen melankolinen vaelluskertomus Villistä Lännestä. Ajalta jolloin se oli vielä vähän villimpi. Palkkatappajat Eli ja Charlie Sisters ovat veljeksinä kuin saman kolikon eri puoliskot. Eli herkempänä suree painoaan, rakkauksiaan ja työn mielekkyyttä. Veli Charlie keskittyy viinaan ja väkivaltaan. Tarina on parempi, monipolvinen, vanhaan genreen uutta touva. Suosittelen stetsonin täydeltä lännenkertomusten tottuneille ystäville sekä tuoreille lukijoille. Tästä kirjasta on mainio aloittaa uuteen aluevaltaukseen totutteleminen.

Työkö täällä?

Täällä ollaan!
Silloin kun en nuku, olen töissä. Viikko tiivistettynä.

Tapahtumat elämässä ovat kutistuneet työ-työ-työ -paketeiksi. Savolaisen lampaan arki lihaliemikuutioina. Antaa makua peruskuvioille ja värittää arkisoppaa. Muuttaa opiskelijan eloveden viinin (niin aromihöyryistä ei kesätyöt ole minullakaan) sijaan buljongiksi. Lusikoin suoraan työkattilasta.

Ensi viikon olen niin tiivistetysti palkkalouhoksen uumenissa, etten ehdi tännekään narisemaan yksitavuisesta elämänsisällöstä. Työ. Vie mennessään, vaan minulle on luvattu, että viikonlopun loppuna saan jo kurkkia louhostani maanpinnalta käsin. Omin silmin. Katsotaan siis ensi viikolla mihin ja mistä päivä paistaa lampaan kasaan.

Kunnes taas tapaamme. Iloa ja eloa!

*
Vinkkaus:
Toisinaan elämä on ruusuilla tanssimista. Toisinaan on houkuttelevaa tehdä itse oma tanssialustansa. Käsityöläiset, kaunosielut ja kirjojat tässä tulee hurmaava kirja: Ingrid Eggimann-Jonsson; Lumoavat ruusukirjailut. Nimi kertoo jo kaiken! Kirjassa on raikkaalla tavalla upeita kirjonta- ja ompelumalleja kukkien kuningatteresta. Mallit on toteutettu perinnettä pöyhien. Jos et harrasta tai vielä hallitse käsitöiden näpertelyä, niin tästä se saattaisi lähteä. Opus toimii myös ihan katselunautintonakin. Tämän kirjan voisin ostaa itselleni.

Keskikesää

Tervehdys!

Huminoivaa keskikesän juhlaa joka niemeen, notkoon ja saarelmaan! Toki kaupunkien kätköihin, taajamien tuntumiin sekä kylien kupeeseen! Missä ikinä olettekin.

Tänään on hyvä syy puhua myös hiukan töistäni. Pääsin kuivin jaloin ja bussilla perille. Sain raahata materiaaleja yli oman kantokyvyn. Roinavuoreni oli niin valtaisa, että vein linja-autosta pari paria penkkejä, kuskin huomion ja kanssa matkaajien hiljaiset hetket. Se sitten olin todellakin minä!

Vaan mitäpä noista, koska pääsin toisen matkan lastenlipulla!!! Kuljettajalla oli joko unihiekat silmissä, kaihi molemmissa taikka rankka huumorintaju. Tämä täti matkasi alaikäisenä -tällä vuosituhannella! Asia on herättänyt hilpeyttä, polemiikkia, spekulaatioita ja ennenkaikkea hyvää mieltä. Arki on sattumia, jotka eivät käy aina kukkarolle, eikä tunnu kipeältä. Näist' mie tykkään!

Hyvissä tunnelmissa toivotan teille juhlavaa viikonvaihdetta!

Nukkaa pukkaa

Aamua!
Olen töissä, teen töitä, etäilen, etsin tekemättömiä töitä. Olen perin työteliäs. Silti ehdin istahtaa tänne.

Minä olen metsästänyt bussiaikatauluja hyvän tovin. Pitäisi tänään päästä piipahtamaan (hahh!)Keskusta-Lampola-Korpikannonalunen akselilla. Teoriassa hyvin helppoa, käytännössä aika suo kuokatta kaavittavaksi. "Kyllä sinne bussilla pääsee" Noh, kokeileppas itte! Minä siis raahaan työmateriaaleja kahdella kädellä, huimilla hauiksilla, Jeesus -teipillä ja kestokasseilla. Linjuriautoon. Olettamukseni on, että materiaali on ennakkohankittuna. Toisinkin voi olla.

Työtä tämä on, ei sovi lapsille. Vaan yleisesti vallan mukavaa.

Elämä on arpapeliä. En edes tiennyt lotonneeni. Olen aina halunnut kotiimme ryijyn. Olen päättänyt, että sitten kun nurkat suurenevat ja sohva on uusittu, niin tilaan ryijypaketin (Teini valitkoon mallin). Sen teen! Niin aioin tehdä edelleenkin, vaan ennen kotikutoista, meille kotiutuu valmis ryijy! Ilmaiseksi!! Siskoni ystäväpiirissä oli jäämistön jäämistönä koditon taidetekstiili, joka etsi arvostavaa kotia. Siskoni vinkkasi Lampolaa ja niin meille päin on tulossa ryijy. Us-ko-ma-ton-ta! Olen taasen pää pyörällä, onnesta solmussa ja naama nakilla. Elämä on arkea, mutta nyt päivissä on nukan kimallusta.

Lähden juoksemaan (en oikeasti, korkeintaan kipittämään kiivaasti!) bussia, aikatauluja sekä työvuorta kohti. Kiireetöntä päivää teille!

Viikon vesiperä

Heipä hei!

Viikkohan tässä on vierähtänyt. Olen ollut töissä. Puputtanut palavereissa, jahdannut johdannaisia, yrittänyt priorisoida ja jankannut olennaisuuksista niin virtuaalisesti kuin varvastellenkin. Ja näin kului tämä viikko.

Kastuin alkuviikosta läpimäräksi. Siitä melkein kerrottiinkin paikallisuutisissa. Näillä säillä, vettyi varmasti moni muukin. Vettä valuvana kaupan kassalla voi miettiä, olisiko joskus syytä turvautua esim. bussiin... Tuoretuotteen ja kuivahyllyn väliin ehti vain sateeseen sukeltanut savolainen. Ar(gh)kee. Toisaalta paikallisbussissa minulta olisi jäänyt elämättä se fillarikokemus, kun polkupyöräilystä tulee mankelilla soutamista. Päivän oppimiskiteymä: Kirnuun saa pierrä. Sateen raikkaat (hahh mikä agraarilegenda!), jos teitä nyt kuitenkin on, ilmoittautukaa minulle!

Kirppikseltä sitten pulpahti ilmoille se kirnupieru. Ahneus lemuaa. Eräs wannebe taloustietäjä oli hinnoitellut sisustuslehtensä (Akilleen kantapääni) liki arvolleen: 10,00 euroa kappaleelta! Olen tyrmännyt voittajaan. Kyllä vain, pinkka koostui samanhintaisista lehdistä, ei siis kirjoitusvirhettä. Arviointivirhe ilmeinen. Lehtien saatesanoina oli havainto, että lehdet ovat tältä vuodelta. Hyvästi pää, nään kopan tyhjentyneen! Olen varma, että lehtiset saavat odotella eräät hetket noutajaansa. Minä se en takuulla ole! Vetäköön myyjä selvät perät!

Mitäpä tässä muuta? Läträsinhän minä taas pestä yhden matoistamme. Se on aina niin kuntoa ja mieltä nostattavaa huuhdella menemään pitkin pientä kylppäriämme. Jos et onnistu spontaanissa spagaatissa saippuaiselle lattialla, niin on jossain jänteessä vikaa. 'Carpe saponem! -Poimi saippua!' Se on taasen hauis ja nivunen reväytetty uutteen kulmaan alkavaa viikkoa ajatellen. Tehkää te jotain vähemmän repäisevää!

Silkka sunnuntai

Aamua!
Tänään sataa. Katsoin aivan itse ikkunasta. Herätessäni, kun muu kulmakunta vielä uinui avasin takaoven ja katselin sadeseinämää. Suomalainen monsuuni. Nojailin ovenkarmiin, nautin puhtaasta ilmasta ja totesin ettei näin voi sataa kuin kesällä. Koko maisema oli harmaa pystysuorasta tauottomasta sateesta. Saderintamaan tuijotellessa pystyi katsomaan kaukaisuuteen tai aika-avaruustyhjiöön. Ihana aamu!

Törmäsin viikolla tuoreeseen arkiviisauteen, joka ehtoisten emäntien ja ilakoivien isäntien on hyvä pitää mielen päällä:

"Kun puheenaihe puuttuupi,
ja sanat suuhun juuttuupi,
niin kahvikupin avulla
tuo korjautuupi helpolla.
Kun kotiini saan vieraita,
niin oitis tarjoon kahvia." Ote ranskalaisesta Mercure galant -lehdestä. Vuodelta 1711.

Parasta kahvin kera on lehtevä seura, suolaiset keskustelut, makeat vitsit sekä tuoksuva miljöö. En kipitä kaffelle, vaan lähetän Siskolleni pari kuvaa jotka räpsin eilen. Teini halusi testata sohvamme antijousitusta. Hän sukelsi sohvatyynyjen alle. Jos tarinoiden iso paha susi tunkisi ovesta, niin Teinille löytyisi varma piilopaikka sohvan sisälmyksistä. Minä piiloutuisin verhon taa. Siis tuolta meidän sohvalta :)

Tänään kotona

Hurlumhei!
Olen kotoillut. Aloitetaan tästä.

Minähän olen nuuka eräissä asioissa, vaan kitsas tai itara en lainkaan. Minulle on opetettu, että kaikki muu paitsi aviopuolisot kierrätetään. Ajatuksesta toteutukseen. Ei tähän väliin nyt mitään romanssia istuteta, vaan se säästeliään kierrätysidea.

Sain suuremman vaihteen ispiraation ja halusin just nyt, heti paikalla ja mieluiten jo hetki sitten askarrella katin. Välioveen koristukseksi istuvan kissan. Tuumasta toimeen. Komerosta löytyi hajonnut, mutta toista elämää odottava sontikka. Leikkasin varjo-osasta (kukonaskel -kuvio) katin siluetin, päällystin matalla kontaktimuovilla ja vahvistin taustan kartongilla. Ja näin meillä oli allergisoimaton lemmikki! Arvaatteko onnistuiko? Nauuuu!

Olen ottanut lämmenneistä :/ ilmoista hyödyn irti. Jo toinen matto pestynä. Martta- ja mattoliitto antoivat mitalin. Töiden alettua ehdin tuskin nurkkaani nuuhkaista, joten nyt on tehokotoilun aika. Tottahan toki haluan kiusata hitaampia. Nyt valppaana. Olen pessyt osan kaapinovista, löytänyt uusvanhan kokkikirjan kirppikseltä sekä keitellyt omia soppiani ja hämmentänyt samaisia keitoksia. Puhun taas konkretiaa. Lipstikkakeitto oli maistuvaa.

Tokihan tässäkin omenassa on madonkolo. Etsin niinkin eksoottisita vaatetta kuin t-paitaa itselleni. Luulisi, että alavatsan peittävä, hihallinen ja läpinäkymätön sekä tekstitön vartaloverho löytyisi paidan käänteessä. No ei! Kyllä kaupoissa tavaraa piisaa ja putiikeissa puntaroitavaa, vaan ei osu minun haaviin. Tavarataloissa etsiskellessä ihmettelin mistä maksaisin, jos maksan 109 euroa trikoosta. Kyse oli massatuotantovaatteesta. Tajuan kyllä viitosen paidan kursitun kasaan lasten nahkoista. Tässä on taas se valinnan paikka. Vaan ilmavan hintainen on satasen ylittävä napavaippakin. Tömähdin lampaan mentävään madonreikään tekstiiliosastolla. Joku toinen pennipäättelisi toisin -vaalit on vapaat. Löysin minä etsimäni: elämäni ensimmäisen ruutupaidan! Kotoisa ensimmäisen asteen ihmetys.

Pinkaisen, ponkaisen ja pomppaan takaisin kotihommiin. Leppoisaa lauantaita!

Työmyyrän paluu

Aamua toverit!
Huomatkaa kellonaika... Aikainen mato linnun nappaa.

Minulle on sattunut pari uskomattoman ja hienon hienoa arkiyllätystä. Jo valmistunut ystäväni teki aivan totaalisen yllätysvierailun toiselta puolea Suomea. Wau! Ilmoitti vain olevansa kaupungissa ja kysäisi olisinkos minäkin. Olen vielä tänäänkin ihan pöllämistynyt. Näistä yllätyksistä minä pidän! Suu korvissa.

Toinen yllätys ilmaantui aivan samalla tavalla. Puun takaa kirkkaana salamana. Minulle soitettiin ja pyydettiin töihin. Saman ahjon äärelle kuin viimekin kesänä. He halusivat ensisijassa minut. Tunnen talon tapoineen, tiedän mihin ryhdyn, hahmotan työkentän laajuuden sekä tulen toimeen parin suurmörön kanssa (pääpaino viimeisellä!). Henkisesti hikinen homma, mutta pidin siitä, joten... Minä otin pestin vastaan! Savolaisesta lampaasta työmyyräksi yhdessä hetkessä. Ilmassa on taikaa -ja veroäyrejä.

Eli en tee tänäkään kesänä(kään) graduani. Levätköön rauhassa. Minä pusken heinän sijaan cv:hen horsmaa. Kukkikoon elämänurani runsaana. Tehostin urani nuppuja istuttamalla ihan konkreettisiakin kesäkukkia. Think pink -aate elää, kukkii ja viheriöi takapihallamme. Sieltä puuttuu enää amme ;)

Että näin täällä. Jään pohtimaan elämän rikkautta, ystävieni tärkeyttä, selittämätöntä hyvyyttä sekä tarjottuja mahdollisuuksia.

*
Vinkkaus:
Työelämässä liikutaan Colm Tóibín'in kirjassa Brooklyn. Siinä nuori irlantilaistyttö Eilis joutuu lähtemään Amerikkaan työn perässä. Uudessa maassa Eilis potee koti-ikävää, vieraudentunnetta ja erilaisen elämän tuomaa muutospainetta. Hiljalleen arki ja pienet sopeutumisen askeleet tulevat kuvioihin. Kertomuksessa on tavoitettu pehmeästi nuoren naisen mielentunnelmia. Tarina loi myötäelämisen, rauhan sekä osallisuuden fiiliksen. Vinkkaan kirjaa astetta paremmaksi kesäkirjaksi.

Chesterfield -unelmain

Sunnuntaita!
Meillä on sohva. Aiemmista kirjoituksista tuttu kelmo kalmoistuin. Se sama vanha leposija, jonka varsinainen tehtävä on aiheuttaa istujille epämiellyttävä kokemus ja selkärankareumaa. Ajattelin nyt tarjota kutaletta sirkukseen. Onhan siellä vääristeleviä peilejäkin, miksi ei sitten Luciferin istuinta. Tai sitten lähetän sen takaisin Pohjois-Koreaan, mistä sohva on takuulla lähtöisin. Poliittisia vankeja vain käy sääliksi, jos joutuvat pidempään istumaan meidän edesmenneellä soffalla. 'Ad impossibilia nemo tenetur -Ketään ei velvoiteta mahdottomiin'. Paitsi heiltä, jotka istahtavat sohvaamme.

Pennipussisstani Matti lähetti faxin, että siellä ei ole tungosta. Uusi sohva elää siis vain haaveissani:

"Minä maiset murheeni unohdan
nahkaas kun katsoa saan.
Ylin riemuni oot mitä toivoisin.
Sä kun istut mun olkkarissain.
Olet kaikkeni, aarteeni, kallehin.
Olet onneni, unelmain.
Oi sallithan että mä suutelen
nahkaistuintas, armahain.
Mä jos kauas sun luotasi
joutunen, kuvas seuraa mun matkallain" -Oihh!


Onnea on kyky haaveilla, lennättää unelmia ja antaa ilmaa toiveilleen. Olen onnellinen -ilman tuota nahkasohvaakin.

Haaveellisia hetkiä, unelmoivia tuokioita sekä toteutuvia toiveita teille jokaiselle!

Suupielisammakko

Howdy!
Minä mokasin. Ei mitään pientä kömmähdystä, jolle wanhat tädit puistavat hymähtäen päätään. Ei, minä mo-ka-sin!! Istun nyt naama nurkkaan päin, punotan häpeästä ja muistelen oliko meillä sittenkin lapsena soraa hiekkalaatikossa.

Pidemmittä puheitta (siitähän tämä lähti!) sylttykupille. Näin tänään opiskelukaveriani pitkästä aikaa. Piiitkästä aikaa. Ihana, herttainen ja suloinen ihminen. Nyt lavalle möngertää se syljen tuoma sammakko. Tutut visailuohjelmista aavistavat jo tästä vihjeestä... muille vinkiksi: Mitä kysymystä ei ikinä -ei sitten niin ikinä- kysytä naisihmiseltä? -A i v a n!

Minä siinä kirkasotsana lopsautan Sen Kysymyksen ilmoille: Onkos teille tulossa jälkikasvua?! (Mistä hiivatin suomifilmistä tuon lauseenkin löysin?!) Ice age 44½. Kaverini toteaa ettei hän ole raskaana. Kukkuuuu, kuka löi osuman pottaan? Mokamokamoka. Ainoakaan feminiini ei halua kuulla näyttävänsä raskautetulta, jos ei sitä ole. Eräät eivät edes tosipullat uunissakaan. Vauvauutisista kertominenkin on ihan oma asia. Huomauttava tiedoksianto jälkiviisauden kera itselleni. Herää pahvi, pääsi palaa jo! 'Nuntio vobis gaudium magnum: habemus papam -Ilmoitan teille suuren ilon: meillä on paavi'. Piippalakki tai pannumyssy päässä. Aivan sama, kuuppa kumisee.

Seitsemän aidon anteeksipyynnön, kumartelujen ja myönnetyn megamokan jälkeen voi todeta, että viisaus ei asu täällä. Pakkohan on se myöntää. Onneksi kaverini ei ottanut/ näyttänyt ottavan asiaa maailmansa loppuna. Toivotaan ettei sitä olisikaan! Mo-ka-sin.

Kerroin korvat luimulla töppäyksestä Siskolleni. Jaettu häpeä on kaksinkertaistettu häpeä. Siskoni totesi, että minulta on viime aikoina lipsunut kerran jos kolmannenkin näitä sammakkoeläimiä suupielistäni! Arghh. Eläkeläiskäävän herjaava henki on saanut otteen aivojeni hienotunteisuuslohkosta. Pieru ihmiseksi. Tai sitten olen vain saavuttanut todelliset mittani. Taas ilmavaivoillaan. Harmittaa niin, että silmissä soi ja korvissa vilkkuu.

Lähden nyt vetämään paperipussin päähän, murjottamaan sohvannurkkaan ja miettimään mitä tulikaan mölistyä. Sammakon reidet sieraimissa. Soraa lapasissa. Kirvelee oma tyhmyys! Opinpahan, että seuraavan tuttavan nähdessäni en heitä huulta, vaan heittäydyn oman huuleni päälle. Vaikeneminen on kultaa ja kurkkulaulu taidetta. Edetään näin.

Muru maanantailta

Hei!
Heiluittepa eilen heilan kanssa taikka heilittä, tänään on maanantai. Joten...

Kirjoitan eilisestä. Olin ekumeenisessa messussa. Yhteiskristilliseen jumalanpalvelukseen päästäkseni minun täytyi polkea vain vähän pyörällä, eikä tarvinnut olla lainkaan päästään pyörällä. Paitsi siinä automobiilissä, jolla kaarsimme perille.

Messu pidettiin noin tunnin ajomatkan takana. Jossakin takametsien ja umpimetsän välissä. Suurin osa matkaa oli asfaltoitua tietä, mutta se loppukolmannes... En ole eläissäni ollut yhtä kiharaisella reitillä, monttuisella tieosuudella enkä yhtä pulpattavassa seurassa. Kaksi kolmesta matkaajasta oli terapeutteja. Kolmas oli lammas. Tämä yhteinen jumalanpalvelus oli harrastepiirini kevään päätöskokoontuminen. Sopi mainiosti helluntaiksi.

Olen vieläkin täpinöissäni, innoissani ja liikuttunut messun aitoudesta. Sen hengestä, ilmapiiristä ja koskettavuudesta. Uskomaton kokemus! Kirkkorakennus itsessään oli jo vaikuttava. Se oli pystytetty lahjaksi paikalliselle papille. Sen hirret oli tuotu Venäjältä, sisustukseen oli osallistunut paikallinen väki sekä lahjoittajat monin tavoin. Tilassa tämän pystyi aistimaan. Vahvistava esimerkki yhteisistä arvoista, yhteistyöstä ja uskon voimasta. Minulle kokemuksena syvällisen mieleenpainuva.

Nyt kasaan ajatukseni tähän päivään. En muuten mene yhteenkään virastoon.

Voimallista viikon alkua teille jokaiselle!

Viikon nelikko

Hei!
Tenavat -sarjakuvissa Eppu raahaa mukanaan sitä ainaista riepuaan. Katsokaas tarkemmin. Huomaatteko? Sillä rievulla on silmät ja se olen minä. Olenolen! Minä siellä purnaan ja protestoin tänäkin vuonna vääjäämättömästi lähestyvää kesää. Sitkeys se on joka savolaisen takissansa pitää. Huutaa hän lämpöhalvausta halveksien. Desperadooo!

Laitan taustalle soimaan ikivihreän "Virastovirret" -vinyylin. Sold out-ulosmyyty -ei saa enää edes taajamien sivukonttoreista. Nojaillaan pilkullisten sävelten tahtiin. Tarvitsen uuden virastolipuskan lisäosan. Kävin jo viime viikolla metsästämässä tätä todistusta. Ei tarttunut haaviin. Ei edes siihen avoimeen... Etsin kyseisen leimaluukun aukioloaikoja netistä. Tyhjää täynnä ja pimmeetä toinen puoli. Virkuimmat olisivat voineet kutoa tästä johtopäätökset. Minä en. Vastatuulessa, vastenmielisesti vastahankaan fillaroituani sain todeta leimaluukun oven takana, että pulju on kiinni. Virastoaikaa oli vielä jäljellä pari tuntia, mutta... Ovea nastoitti neljä liuskaa aa nelosia, joissa kerrotiin poikkeukset aukioloaikoihin. Neljä liuskaa! Ja of horse, samat englanniksi. Helpompaa ehkä luultavasti kenties mahdollisesti olisi ollut laittaa infoa milloin pilkkuputiikki ON avoinna. Niin minä olisin toiminut. Väitän: Se olisi toiminut!

Tällä viikolla yritän taas uudelleen. Turhautumiseni ei enää mahdu käsimatkatavaroihin, rivien väliin eikä palautelaatikoihin. 'Fures foras, frugi intro! -Rosvot ulos, kunnialliset sisään!' Kunnon ihmiset kynnykseltä sisään, loput painukoot petäjikköön. Näinkin se on. Ovelta sisätiloihin nelistävät työntekijät, opiskelijat voivat lukea niitä aa nelosia. Sisälukutaito ja selluloosa kunniaan! Suomalainen virastobyrokratia ei näytä eheytymisen merkkejä. Byro Kraatin kesäharjoittelijoineen voisi laittaa jyrsimään näitä pahvisia asetuksia. Ei menisi aika hukkaan! Pykälät eivät tunnetusti sisällä hiilareita, joten skarppauskin onnistuu! Nuija(ll)a otsaan.

Ei elämä aivan sahansoittoa ole. Onnistuin viikonloppuna löytämään kirppikseltä järkevän hintaisia sisustuslehtiä (paavin kanonisoima ihme!), hyvän dekkarin sekä hurmaavan metallitarjottimen. Lehdet on luettu, pokkari odottaa vuoroaan ja tarjotin löysi paikkansa seinältä. Teinin kanssa mutustelimme omena-kaurapaistosta (parempaa kerta kerralta), teimme lindströmin pullia (taikinaa liikaa pihveiksi) ja täytimme kierrätyspisteitä ylimääräroinallamme. Ihania päiviä, ilmeikkäitä hetkiä!!

Morot!

*
Vinkkaus:
Voisin vihjaista sekä kirjaa (kirj. Haruki Murakami) taikka leffaa. Päädyn elävään kuvaan sanan sijaan. Tran Anh Hung'in ohjaama Norwegian Wood on visuaalisesti uskomattoman kaunis, lyyrisen utuinen elokuva. Tapahtumat sijoittuvat 1960 -luvun Japaniin, jossa nuori opiskelijapoika (Matsuyama Ken'ichi) tapaa kuolleen lapsuudenystävänsä tyttöystävän (Kibuchi Rinko). Nuorille kehittyy suhde, jota varjostaa tytön kasvavat mielenterveysongelmat. Rakkaus, rakastuminen eikä rakastaminen ole helppoa. Tarina etenee kolmiodraamaksi. Elokuvassa on viipyileviä hetkiä, tuokiokuvia sekä tunnelmallisia maisemaotoksia. Nämä puhuvat enemmän kuin näyttelijät. Filmi on paikoitellen turhankin verkkainen, mutta ajan arvoinen. Kaiken jälkeen tarinasta jää kuitenkin positiivinen jälkimaku. Hyvä matkailumainos! Suosittelen rauhallisiin hetkiin.

Savolaisuuden aste

Helatorstaita!
Tänään on kulunut 40 päivää pääsiäisestä. Kristus on astunut taivaaseen. Siitä päivän nimi heliga torsdag.

Alkuastelmasta varsinaiseen aiheeseeni. Viikkovapaa vai mikä lie, mutta tänään jokainen voi pohtia omaa savolaisuutensa astetta. Testi vaatii hieman rohkeutta, sillä tuloksesta ei ikinä tiedä.


1. Pienestä pitäen olet tottunut, että sinulla on päälläsi jotain itse (joku sukulainen-naapuri on ahkeroinut) neulottua.

2. Teillä sukat, lapaset ja villapaidat neulotaan, kangasvaatteet ommellaan ja matot sekä poppanat kudotaan.

3. Lapsuudestasi lähtien sinut on totutettu kolikkorahaan.

4. Jossain päin taloa on kuva kotikirkosta.

5. Jostain päin taloa löytyy seinältä ryijy (luultavasti itsetehty).

6. Jos oleilet talossa hieman pidempään, törmäät takuulla verkon-, katiskan- tai rapumerranmerkkeihin.

7. Todennäiköisesti talon pihalle on tullut naapuri tai kylän mies tuomaan kaloja, kukantaimia taikka uutisia kaupalta. Tämä pyörähdys kestää vähintään kolme varttia.

8. Tunnistat pienet järvikalat makueroistaan. Myös kala- tai lanttukukkoon leivottuna.

9. Kompostin sijaan tontin takakulmalla on tunkio.

10. Ärsyynnyt helposti veronkorotuksista, vehnäjauhojen kallistumisesta tai postin viivästymisestä, mutta kivetyt mykäksi jos joku kysyy äänestystulostasi.

11. Sukulaisesi tuputtavat sinulle ruokaa, vehnästä (tiedät sanan) tai kahvia, vaikka olet jo kolmesti ilmoittanut olevasi täynnä.

12. Sinä juot sen santsikupin kahvia, kun se kerran on jo kaadettu.

13. Ulkona puuhastelevat sukulaiset ja osa naapureistakin huudetaan ulko-ovelta syömään/ kahville/ puhelimeen/ saunaan.

14. Yhteen kysymykseen on ainakin kolme vastausta -itselläsikin.


Tulokset vastattuasi "kyllä" väittämiin:
0 - 3 pistettä: Voe tokkiisa ja surkeuvven surkeus, ethän sinä ole savolainen.

4 - 7 pistettä: Mittees tässä, olet sisäpiirissä vaikket olekaan geneettisesti Savosta. Luultavasti olet naimisissa savolaisen kanssa.

8- 11 pistettä: Eij hättee, olet lähes varmasti savolainen tai kaappisavolainen.

12 - 14 pistettä: No nyt tuatusti nappas! Savolaesiahan tässä ollaan, näen on närreet!

Nurkkahippaa

Moro!

Se on kevät täällä. Itsestäänselvyyden voi tarkistaa kalenterista, ikkunasta taikka minun lähipiiristä.

Taas myllätään. Joka tuttu, tutun tuttu ja jutun tuttu eli Siskoni ovat vaihtamassa osoitetta. Majanvaihto viikot kuumimmillaan. Voisin väittää, että tämä on joka keväistä väistöliikettä. Osa populaatiosta valmistuu, vaihtaa maisemaa ja statusta. Eräs osa ei vain osaa elää Pirkanmaan ulkopuolella... Jäännösparit toteavat jäävänsä nykyisille sijoilleen kukkumaan, joten pesäpuu on ostettava. Se on se kevät!

Minä olen, pysyn ja pysähdyn. Johtopäätökset ovat päätelmiä, jotka johdetaan esim. lampaasta. Tämä voisi nyt olla se hämärän rajalta hiihtänyt savolainen puolihuumori. Ottakaa vaan osaa eli mukaan mahtuu ;)

En tiedä onko kyseessä keväinen lisävalaistus vaiko muuttavat tuttavani, mutta olen itsekin saanut siivoustartunnan. Tästä voisi tulla pandemia! Kiillottelen karmeja, kierrätän kaikkea, tyhjentelen kaappeja (vain niitä joissa ei nuku rankoja), karsin turhaa roinaa. Pakko se on näinäkin putsi& puunaus -viikoilla todettava, että kyllä tavarat omistavat minut. Sääli. Askeetikko sisälläni o n silmät kiinni. Me omistamme/ meidän huoneneliöissä on enemmän kuin sata tavaraa. Sehän se on se kansainvälinen en omista tavaroitani, vaan tavarat omistavat tilani -raja. Ylitin riman. Rimanalittajat -opastakaa valistaen tietäni! Meidän nurkilla ei toteutunut kansallinen Siivouspäivä. Itse aioin raahata, fillarilla, nyssäkän pojanpoikineen kierrätettäväksi. Tämä on urheiluuuu.

Eli olen hippastellut nurkkieni kanssa. Jahtaan tyhjeneviä komeroita, vailinaisia hyllyjä sekä rompeettomia nurkkia. Minä olen hippa.

Siistiä viikkoa!

*
Vinkkaus:
Katsoimme elokuvan 50/50. Tarinassa kiltti nuori mies sairastuu harvinaiseen syöpään. Paranemisprosentti on nimensä mukainen 50. Pääosan Adam (Joseph Gordon-Levitt) ottaa syöpäuutisen rauhallisesti. Ystävät, sukulaiset ja tyttöystävä eivät taas tunnu osaavan elää Adamin sairauden kanssa. Tyttöystävä laitetaan lähtemään, ystävä (Seth Rogen) kasvaa aikuisemmaksi, vanhemmat saavat osakseen ymmärrystä ja nuori terapeutti (Anna Kendrick) kolmannen asikkaan. Sairaus koskettaa. Elokuva on lämminhenkisen positiivinen olematta imelä. Vakavastiotettava muttei huumoriton. Näyttelijävalinnat, musiikki ja tunnelma ovat onnistuneet. Suosittelen niille, joiden lasi on puolillaan.

Termit haltuun vol.2

Päevee kaikille!

Tämä on taas tosi tarina eläväisestä elämästä eli viisauden akana Sukulaiseltani.

Sukulaiseni huokaili tulevan työviikkonsa raskautta. Tehtävää siellä, touhua tuolla. Aikansa voivoteltuaan hän totesi, että kyllä hänen nyt vaan täytyy krepata itsensä viikkoa varten! A'vot -aivot paloi.

Ihmisillä on niin monia erilaisia, yllättäviäkin, rautoja tulessa. Toisilta palaa hihat, toisilta kihartuu tukka. Termistökin on lainehtivaa. Minä toivotan kuitenkin mummalle tsemppiä työviikkoon ja oheiskuohkeaa kuontaloa!

Tsemppiä taikka kreppiä teille jokaiselle! Tämähän on vain elämää, ei aina niin vakavaa.

Jonossa

Heipä heipä heipä hei!

Olen ollut jumissa. Jonoissa. Vain leipäjonosta olen puuttunut. Syy ja selitys samassa veneessä, joten soudellaan nyt aiheeseen. Tästä tulee pitkä kirjoitus.

Niin, olen jonoillut. Päivänsä voisi käyttää muuhunkin, mutta saadakseen arkensa sujumaan, on minun täytynyt nököttää viraston jos virallisemmankin jonoissa. Ne kanssaihmiset, jotka istuivat vieressäni, olivat vuoronumeroineen linjassa, elivät virastoaikatauluja tietävät mistä kirjoitan. Jono-odotus-lomake-ulos. Tuskin kukaan haluaa tulla ihmisenä leimatuksi, mutta moni kansalainen toivoo, jonottaakin, leimaa otsan sijaan papereihinsa.

Jonotus. Entisen Neuvostoliiton kaduilla ja kulmissa maatuskat jonottivat mitä milloinkin. Jonon hännilläolija ei välttämättä tiennyt mitä oli tarjolla, mutta jono kieli mahdollisuudesta. Jotain on kenties saatavilla. Toiveikkaina liityttiin letkaan odottelemaan. Arkista puuhaa, julkista tavanomaisuutta. Kukaan ei itkenyt kiinteistön hintaheilahteluita, jos leipäjono ilmestyi omille nurkille. Tänään Suomessa nyrpistellään neniä verhojen raoista, lasketaan yhtiövastikepennejä ja taivastellaan eräiden elämänmenoa. Elämä menee jonoissakin. 'Quasi mures semper edimus alienum cibum -Niinkuin hiiret me syömme aina toisten ruokaa'. Näinpä. Tyytymättömien, kitsaiden ja puusilmäisten eväspalojahan koko yhteiskunta nakertaa (mm. lehtien palstatilaa vievät itsearviot). Itselle kaikki, itsensäkaltaisille jotakin ja "niille toisille" ei mitään.

Köyhyys laittaa jonottamaan. Köyhyys, vähävaraisuus, pieni- ja keskituloisuuskin. Ai-van! Suurin osa suomalaisista on jonossa. Jonotetaan kassalle (mitä suurempi marketti, sitä pidemmät jonot, koska sitä edullisemmat hinnat), jonotetaan terveyspalveluita (hoitoa saa joskus, muttei jonottamatta), jonoillaan ruuhkissa (töihin on pitkä matka, palkka pitää hakea kaukaa), jonotetaan puhelimissa ohjeita, aikoja, palvelua... Me olemme jonottava yhteiskunta!

Meidät altistetaan jo pienestä jonoiluun. "Täytyy odottaa vuoroaan, ei saa etuilla..." Koulun pihoilla muodostettiin jonoja, suorin jono oli se ansioitunein. Armeijat marssivat riveissä, sotilaat ovat olka olkaa vasten jonoina, pennoset tulevat palkkapäivinä noroina. Haudat, talot, kukkapenkit järjestetään rivijonoihin. Järjestäytynyt yhteiskunta on jonossa. Jonoina kaikkialla. Järjestelmällisen ihmisen tavarat, asiat ja ajatukset ovat rivissä. Ainoat kerrat, kun opitut jonotuskäytännöt rakoilevat, ovat eräiden myymälöiden alemyynnit. Hulluuden päivät! Rynnitään, kiilataan, kiistellään, kiristellään. Kuka siellä jonottaa? Lähes jokainen. Sovituskoppiin.

Jonottamisessa on kinkkinen logiikka. Mitä pidempään joudut jonossa kyykkimään, sitä vähemmän aikaa sinulle ja asiallesi on varattuna aikaa. Sisään-lomakkeelle-ulos-käsittelyyn. Sitten odotellaan tuloksia, päätöksiä, ollaan jonossa. Yksityisissä palveluissa maksetaan usein ajasta. Maksetaan siitä ettei tarvitse jonottaa. Halutaan aikaa omalle asialle, ei jonoissa oloiluun. Laatuaika on maksettuja minuutteja. Jonottamalla haetaan jotain halvalla, letkan ajattomuudesta ollaan valmiit rahastamaan. Tämä on nykyajan anekauppaa! Toisille jonottamattomat palvelut ovat taivaallinen vaihtoehto. Taivaspaikka on suhahtaa jonon ohi, ihan vippinä. Hippula vinkuen. Jonotus on kuin kiirastulta. Kärvistellään pakosta, koska kukaan ei ole ostanut lyhennettyä odotusaikaa.

Eräät jonottavat elämää. Elinsiirto-, adoptio-, hedelmöityshoito- tai kelanpäätösjonoissa elävät tietävät, että eletään odotellen. Vuoronumerolla ei ole enää niin suurta väliä. Nyt jonotusaikaa mitataan eri mittareilla, erilaisilla arvoasteikoilla. Voimia!! Yhdet jonottavat laukkuja, kosmeettisia muoviosia tai autoja. Merkistä ollaan valmiit odottelemaan. Pilviin kivutaan. Jonottamaan käs'veskaa... Taivas ja helvetti samoissa vuorissa. Helvetillistä joutua odottelemaan, taivaallista saada kassi käteen tai kumipyörät takapuolen alle. Jokainen valitsee oman jononsa. Minä olen jo omassani.

Virastojonoissa olleet tietävät, että jonotus on jojoilua. Eestaas, eestaas. Taas. Lomake lomakkeelta teet tiliä kaikesta. Yritystä sovittaa oma elämä viraston päätöskäyriin. Sovinkosovinko? Päätöksiä kiikutetaan virkailijalta toiselle, kolmannelle ja kiukaalle. Jonoilija ei voi olla vinoilija. Sinua saa katsoa vinoon, laittaa alimmaiseksi pinoon. Jonottamaan toiseen virastoon. Vaatia jonotusta. Uskomatonta, mutta arkista todellisuutta.

Pitkään aikaan pitkä jutunjuuri. Nyt lähden hulmuavan valvattomaan sunnuntaihin käsiksi. Vapaata päivää jokaiselle!

Valpurin päivää

Aamua!

Tänään juhlimme suomalaisen työn ja touhun päivää. Opiskelijatkin saavat osansa. Hurraa!

Marssien kohti jälkijuhlia, lounasta, laulantaa sekä etenevää kevättä toivotan jokaiselle aurinkoista juhlapäivää! Linkitittepä itseenne työ- liitteen miten päin tahansa, millä arvoasteikolla hyvänsä tai kuinka kirjavalla värityksellä, savolaiselle, Te jokainen, olette Työ kaikki.

Kohotan maljan!

Runosuonikohju säteilee

Huomenta!
Valtakunnassa kaikki hyvin? Valtakunnassa kaikki hyvin.

Kiirekiirekiire. Nelistin pää kolmantena jalkana päivästä toiseen. Tukka kuivui ja takki tyhjeni. Siinä viikon luvut ja summaus. Vanhempanikin vierailijat (omalla aluksellaan :)). He eivät istu normiviikkolaskelmiin. Havaittu ionisoitu savolaislaskeuma opiskelijakylässä.

Mittarilla tai geigerilla piipaten, tämäkin on varsinainen läpijuostu juttu. Asiailmaisin kertoi pitoisuuden jäävän asteikon toiseen päähän. Lammas on syytä säteilyttää. Polla ei valaise, joten hirnun hämärissä polleana. Juupajuu ja tämän te saatte nyt lukea. Otan jo kierroksia uuteen viikkoon, jolloin ravaaminen jatkuu. Laukkaan yliopiston, virastojen, roikkuvien asioiden sekä hoidettavien hommien että harrastuksen väliä. Ihaaa! Kaviomainen vaihe elämässä.

Polkupyörässä on uusi takakumi. 'Convivium! -Juhlaa!' Syynä ilmattomuuteen oli orapihlaja (syyllinen!!). Kantaaottava piikki kumissani. Nyt kun ilmastonmuutos on toteutunut menomankelini renkaistossa, minun passaa polkea muuallekin kuin paikoillaan. Huomautus itselleni... Liikennevaloissa savuten haastan kiihdytysajojen tähdet! Reaktionopeuteni on räjähtävää.

Ai niin, minulla on se prekiire. Epätyypillinen sana blogissani. Kii-re. Tavanomaisestihan rapsuttelen sammalta kyljistäni taikka raportoin sen verkkaisista kasvuvaiheista teille. Nyt on kuitenkin kiirekiirekiire. Suorastaan hoppu, joten se on tämän turinan loppu. Eino Leino -vapise(e)! Runosuonikohju.

Hengästyttävän huimaa viikkoa jokaiselle! Ja rauhallisia hetkiä niitä kaipaaville! Koettakaa nyt kestää. Minua.

*
Vinkkaus:
Kiireisen viikon elokuvaksi mahtui pehmeä road movie Kohti uutta. Sam Mendesin ohjaama leffa kertoo pitkään seurustelleesta parista, joka esikoistaan odottaessa lähtee etsimään täydellistä kotipaikkaa juuri heille. Amerikkaa ja tuttaviaan sekä sukulaisiaan kiertäessään pariskunta (aidon ihanat John Krasinski ja Maya Rudolf) törmää moniin tapoihin olla vanhempia. Perheiden ja -elämän monenkirjavuus, ihmisyys sekä arvomaailmat puhuttelevat katsojaakin. Tarinan pariskunta on sympaattinen, heistä ei voi olla pitämättä. Juoni on sujuvan sydämellinen, näyttelijät lahjakkaita ja musiikki sointuvaa. Lämpimin jälkiajatuksin suosittelen kaikille.

Rikkivetyinen yllätys

Sunnuntaita!
Kevään kukkujija paikalla? Noh, ainakin kirjoittaja.

Nyt olen absoluuttisen varma, että epäonnen Murphy on kusaissut minun sekä fillarini päälle. Ukko M. lirusteli jo alkuvuodesta, mutta vaikutukset tuntuvat kertaantuvan kuukausi kuukaudelta. Ankeaa on.

Nestesuhun viimeisin uhri on tuo fillarin takakumi. Etukumithan uusittiinkin pari (!!!) viikkoa sitten. Tyhjää soi takapuolisko. Litteä ja latteaa. Ei auta kun t a a s kiikuttaa-kitkuttaa polkupyörä korjaamolle. Tasan tarkkaan taas! Vilkuttaa hyvästejä etääntyville penneille ja sujuvalle matkanteolle. En todellakaan tiedä mikä nyt pyöränkumin hajotti. Lempeän pehmeät lasinsirut, mukavan muhkeat hiekoitussorat, lupsakkaat orapihlajanoksat, nastat apulaiset toimistoista taikka rakennuksilta... Vaihtoehtojahan on. Varma lätyskä on hajonnut takakumi, kauppaan jäävät uudet farkkuni sekä galaksinen kyrsiintyminen. Huumoria saa etsiä toisesta osoitteesta. Minä hikoilen rikkivetyä. Vatun kuttu!

Olen todellakin altistunut arjen rikkivedylle. Todettuani, että ilma pakenee renkaasta koin pahoinvointia -joko taas! Huimausta -ei taas rengasrikko! Hengitysvaikeuksia -kenen kutaleen syy! Yleisoireina takavanteen ympärillä tanssiessa koin yskää -kumpusi epäuskosta. Kurkkukipua -kukas tämän taas maksaa. Minäminäminä. Päänsärkyä -helisi muuallakin kuin lokasuojissa. Tärinää -kututti niin ettei tahtonut kengissään pysyä. Silmävaivojakin ilmaantui -vatutti ettei eteensä nähnyt! Haista Murphy tästä!

Vaihdetaan aihetta, tuoksutaan edes hyvälle (ei kananmunalle). Hatun alla mennään. Piilotin todellisen harmauden eli juurikasvuni, nostin esille kulmakarvani (muutkin näkevät mitä nostelen) ja sirkuttelin sosiaalisena lounaalla. Olen tehnyt muutakin kuin tuojattunut tyhjyyteen, tuohon renkaan lituskaan. Olikin virkistävää vaihtaa kuulumisia, ajatuksia, analyysejä, tapahtuneita ja tekemisiä ystäväni kanssa. Sai omaan arkeen perspektiiviä, näkemyksileen kaikupohjaa ja murinoille kompin. Lounaskin maistui!

Lähden nyt keräämään voimia ensi viikkoa varten. Se tulee olemaan manalanhuuruinen periodi. Ähhh. Soljuvampaa viikkoa teille!

*
Vinkkaus:
Elämäkertaelokuva ranskalaisesta säveltäjästä-runoilijasta-taiteilijasta Serge Gainsbourgista on hallittu taidepala. Leffa ei uppoa kaikkien makuhermoon, mutta musiikin ystävät, elämäkertoja kahlaavat ja visualistit löytävät varmasti elokuvasta monipolvisen ja ytimeltään aidon ranskalaisen katselunautinnon. Eric Elmosnino tekee näyttävän roolin monilahjakkaana naistenmiehenä, provokaattorina sekä herkkänä ihmisenä. Gainsbourg-tarina legendasta on ajanarvoinen elokuva.

Unten mailla Mandelakin

Morjensta!
Koneeni teki taas sen kuukausikellahduksensa. Kyllä se aika rientää... Sarkasmini sävy on kitkeröinen. Nyt iloitsen ja iloitsen lisää, koska lähiverkkoyhteys on saavutettu. Wuhuuu! Se teknisistä.

Seuraava on suoraan alitajunnastani. Jung heräsi, minä nukuin. Freud jäi kokonaan kelkasta. Näin viime yönä unta, jossa Nelson Mandela lähetti minulle kuvatiedoston. Hän oli ostanut itselleen vihreän olkaimettoman shortsiuikkarin (kertoi sen olevan pellavaa). Naisellisempi puoli Nelsonia halusi tietää onko hänen uusi kesäasunsa liukuvärjätty vaiko ei! Minähän tutkin pontevasti asiaa. Totesin ettei vaatteehko ollut sävytetty, vaan kuvassa oli valotusvika.

Todellisuus on tuolla jossakin...