Vuohen vuosi

Heissan ja pidemmällä mennään!
Kiinalainen juttu tämä uusi, juuri alkanut vuosi. Vuohen vuosi lupailee luovaa, toiveikasta ja rauhanomaista ajanjaksoa. Pyritään elämään näin. Logiikan valoon luottaen, savolainen lammas kertaa taakse jätettyä vuotta.

Kalenterivuosi 2014 oli yleissävyltää harvinaisen tumma. Suden hetkiä, raskaita retkiä. Tuntui kuin olisi seissut koko vuoden läpimärissä vaatteissa. Vettynyttä, koleaa ja kolkon viimaista. Vuoden painon tuntee edelleen. Meiltä kuoli kaikenkaikkiaan kymmenen ystävää, läheistä ja lähiomaista. Liikaa, aivan liikaa... Kokonainen sukupolvi kaatui siirtäen taakse jääneitä askeleen tai kaksi lähemmäs lankun reunaa. 'Stat sua cuique dies -Kullekin on määräpäivänsä'. Jokaisen syntyneen on kuoltava, mutta olisin toivonut rakkaideni määräpäivien olevan vielä kaukana. Todella etäällä. Menetysten hyöky laittaa, halusipa tai ei taikka olitpa siihen valmis tai et, aina muutoksen liikkeelle. Sitä meidänkin vuosi oli, yhtä myllerrestä. Jokaisen elämässä jokin muuttui. Ei vähiten ihmiset itse.

Kaiken luopumisen keskelle mahtui, onneksi, myös ilon hetkiä. Teini kirjoitti loisteliaasti ylioppilaaksi, kiersi junalla Eurooppaa, pätkäisi puoli metriä hiuksistaan, aloitti yliopistossa ja muutti pois kotoa. Huhhh. Minua kalvaa kroonistunut ikävä, välimatkalla ei ole osuutta asiaan. Ajattelin ottaa koiran, jolle antaisin nimeksi Siirtymäobjekti. Helpottaisi tätä liitosvaihetta. Teinin allergia estää karvakorvatuumailujen toteuttamisen. Pystyn elämään koiratta, mutten Teinittä. Taivaalle kiitos, Teini on toistaiseksi samalla paikkakunnalla! Savolainen lammas temmeltää sammaleetta.

Minä asun ensimmäistä kertaa aivan yksin. Olen vastuussa vain minusta, ajankäytöstä sekä arkikuvioista. Se on uutta, outoa ja opettelua vaativaa. Koko vuosi on yhtä uuden opettelua. Sen vuoksi kannatti uusia silmälasitkin. Uusi aikakausi on aluillaan. Jossain horisontissa jymisee... Nyt etsin ja jonotan pienempää asuntoa. Olen jumittanut erilaisissa asuntojonoissa yli puoli vuotta. Hakemusta hakumuksen hakemukseen. Vapailla markkinoilla elellään viidakossa. Nopeimmat syövät, härskeimmät syövät kahdesti. Hitaat ja lampaat määkivät avaimettomina ulko-ovilla. Tai heidät velvoitetaan kahlitsemaan itsensä vähintään vuoden vuokrasopimuksiin. En suostu. Joten junnaan turhautuneena lähtökuopassa.

Otin itseäni niskavilloista kiinni. Anoin ja anelematta pääsin gradunahjustelijoiden ryhmään. Ryhmä on tarkoitettu heille, joiden gradun valmistuminen on syystä tai ohjaajasta riippuen viivästynyt. Minun, minun! Nyt iso-gee näkee jo maaliviivan. Olen päättänyt, että työ on valmis toukokuun lopussa. Se on täysin realististakin. Wouuuuuu. Vaan se valmiin näkee joka tekee. Minä, se haluan olla minä! Toivottavasti sitä ennen asustan jo pienemmissä nurkissa...

Karhean vuoden kulttuuririentojen kohokohta oli ooppera. Taidemuoto, jonka arvelin olevan makuuni, mutta joka koukutti. Upeaa! Toinen hykerryttävä kokemus oli näytelmä, jonka kävimme katsomassa Vanhempieni kanssa. Lahjakkaat osaavat vaihtaa vaikka kymmeneen eri rooliin yhden näytelmän aikana. Miehestä koiraksi onnistuu uskottavimmin juuri teatterin lavalla.

Sukelletaan sukulaisiini. Isäni jäi eläkkeelle. Aikaa on enemmän kuin tekemistä. Välillä huimaa. Isäni on tähän mennessä ainoa ihminen, jonka tiedän vilpittömästi pitäneen työstään. Hän oli esikuvana Lumikki -elokuvan reippaille kääpiöille. Viheltelijöille, jotka eväspussi olallaan lähtivät ilokseen palkkalouhoksen uumeniin. Nyt miestä työllistää enää vaimon oikut.

Siskokin vaihtoi paikkakuntaa. Viihtyäkseen muttei juurtuakseen. Ja heilahtaakseen taas pian omimmille seuduilleen. Elämä on heilahteluja. On itsestä kiinni, heiluuko liikkeen mukana vai puristaako punnuksista. Siskoni on aina ohjaksissa. Toimituksen huomautus.

Vuosi oli ikimuistoinen. Kaikenlaista tapahtui ja sattui. Osa olisi saanut jäädä kokematta. Sen verran tiivistävä vuosi oli, että irtorönsyt, toimimattomuudet ja puolivillaiset tuttavuudet kuivuivat matkalla. Jäljelle jäi vain se liemi, jonka perusarki voi laimentaa menettämättä makua.

Tänään on mainio päivä keskittyä tähän sunnuntaihin. Ollaan kuulolla!

Ystävällinen eilinen

Laskiaissunnuntaita!

Kuluneella (tai kulutetulla - riippuu ostokäyttäytymisestä) viikolla wanhat tanssivat pitkin lukioiden laitoja - ainakin jumppasalien seinänvieruksia myöten. Joka kolmannen kaveljeerin huulilla raksutti tahti- ja askellaskuri. Itseltä onnistuu sellainen vaihtoaskel-hyppy -tasoinen rytmikirmailu, joten jätän tuomaroinnin tanssiville jormille ja hehkeille helenoille. Inkivääriä on vain teessä, ei Gingeria suvussa...

Lukiomuisteluissa luistellaan ja kimppakyydillä mennään. Kuorma-autolla. Viime vuosituhannella (aikamääre oikea) lukioluokkamme pyysi tarjouksia paikallisilta autoilijoilta penkkarikyyditykseen. Pitäjä oli pieni, lukiomme rankinglistauspisteet vielä pienemmät. Saimme yhden, vain ja ainoastaan yhden tarjouksen. Meille tarjottiin penkkariajelua käytöstä poistetun roska-auton peräosassa! Myös yrittäjän huumori oli kierrätettyä. Ehdotin, että laittaisimme banderollilauseeksemme: Takana loistava tulevaisuus!! Kaverit, hieman itseironiaa keräysastiaan. Ehdotus äänestettiin yksituumaisesti nurin. Luokkamme tyytyi painamaan penkkiä vain luokkahuoneessa ja ääneti. Oi aikoja... Tarina on tuoksumatta totta. Näin meillä, entäs teillä?

Yesterday, seem so faraway. Sehän oli siis eilen. Ystävänpäivän kunniaksi olisi kai sanottava jotakin ystävällistä: 'Amici mei -Ystäväni'. 'Amici mei! -Ystäväni!'. Yksi ystäville tai parisuhdehuollolle omistettu päivä tuntuu kovin rajatulle. Ahtaan pakotettua. Sama kuin yrittäisi survoa eilistä tämänpäiväisyyksiin. Kittanaa o ja jäi jo edellispäivän lehdille!

Kirkkokalenterin mukaan viikko alkaa aina sunnuntaista. Auringon päivästä. Joten mukavan viikon alkua jokkaiselle!

Meni jo!

Heissan taasen!

Tovihan tuossa taas vierähti, aikamoinen aikalovi. Tammikuu tuo kuukausien maanantai... meni jo! Sai mennäkin.

Hauska helmikuu -sinua on odotettu. Minä olen valmiina, mutta jutut tulevat myöhäisemmällä jälkijunalla.

Pysykää oksalla, se vihertää. Vienosti.