Sporttipalanen

Aamun alkua!
Ja jutun juurta asetille. On ilmoja pidellyt. Myrskystä kun selvisimme, ihan sähköistettyinä, niin nyt sitten taivaalta on tipahtanut jotakin poistettavaa. Ähh, rauhoittakaa! Ei takapihallemme sentään mitään Sputnik'ia (tai edes osia siitä) ole ropissut. Ei lämpäreelle mahtuisikaan mitään avaruusluontainta, meteoriittiä tai muutamaa puutarhakalustettakaan. Rajallista. Lunta siellä oli.

Kirjoitelmani on kuin mykysoppa. Vienosti värittynyttä, jauhoisia paloja pyörii padan reunoilla ja hämmentäminen on sattumanvaraista. Vain lukijat voivat palaa pohjaan ;) Voisihan sitä aina lukea jo tunnustettuja klassikoitakin...

Väliaikatiedoista todellisuuteen. Olen ollut tämän talvea suurintotalkkari. Isäni osti meille kunnon katuharjan piiitkällä varrella ja lumilapion. Entisessä harjassamme olikin rajoitetusti vartta. Toisin sanoen vain hyvinhyvin lyhyet kansalaiset, hyväselkäiset taikka masokismiin taipuvaiset vaivautuisivat vilkaisemaankaan tuohon nysään päin. Me heiluimme harjan kanssa vuodesta toiseen. Omaksi kiusaksi kai. Onnistuin viime hangilla typistämään nysän nysemmäksi ja nopeuttamaan harjan lentokaarta kaatopaikalle. Siellä on ja sillä sutii.

Lumilapiomme taas oli mitoitettu aivan oikein pihamme kokoon: lasten mallia 1970 -luvulta. Konstit on monet ja taidot tuhannet... Tontillemme riittäisi mainiosti vaikka puurolusikka (piha on pienen pieni, mutta onneksi on!). Keväällä lapio oli kypsynyt pihatalkoisiin, nyrjäytti itsensä ja sai sekin kyydin lepokotiin. Nyt jo suoristunein jaloin voin tiivistää, että kyllä omatoimitalkkariuskin on välineurheilua. Minä urheilen!

Lapiosta lapaseen. Värjäilin eilen epämielenkiintoista hiusjuuristoani piiloon. Tavoitteena saada hohtavan hohdokas kutristo. Kuinkas sitten kävikään? Ei mennyt metsään, vaan soppaaan. Minulla nyt on sävynä... se myky!! Mykystävää. Ei ole korvaa karvoihin katsominen -tai jotakin sen suuntaista. Ehkäpä ensi kierroksella raidoitan latvustoni.

Tässäpä tämä. Poliittisesti korrekti sekä asiasisällöllisesti kevennetty versio tavallisuudesta. Otsatukan alta ja harjan varresta päivät!

*
Vinkkaus:
Tarjousnäytös takasi yleisöryntäyksen. Se oli jo näkemisen arvoista. Uusi Sherlock Holmes: A Game Of Shadows oli ajan, lipun ja katsomisen arvoinen elokuva. Robert Downey Jr. tekee hykerryttävän roolin salapoliisina. Eikä Jude Law ole liian nätti tohtori Watson'iksi. Maukkaana lisänä keitoksessa oli Stephen Fry'n esittämä Holmesin veli. Tässä uudessa seikkailussa Holmes kohtaa arkkivihollisensa professori Moriartyn, jolla on kohtalokas juoni Euroopankin valloittamiseksi. Vauhtia, vaarallisia tilanteita, näyttäviä taistelukohtauksia ja iskevää huumoria on tarjolla tässä takuulla viihdyttävässä rymistelyssä. Edellistä osaa tapahtumallisempi elokuva. Istuvat näyttelijät, sujuva juoni, etenevä tarina ja muutama vasen koukku liimasivat katsojan penkkiin. Suosittelen kaikille, jotka harvemmin jarruttelevat kurveissa.

Elämää joulun jälkeen

Ohi o!
Paikalla. Kirjasto on auki jälleen, joten katson arjen astuneen kuvioihin.

Joulu tuli, kävi ja meni. Joulukoristeet ovat ja elävät. Onhan se nostettava omaa häntää ja todettava, että onnistui! Jouluruoat maistuivat, tunnelma oli katossa ja sokerihumalaan yllettiin. Paketeista paljastui hyvin osuvia, näköisiä ja istuvia lahjoja. Ainuttakaan tarpeetonta tavaraa, tuotetta taikka rompetta ei kulkeutunut nurkkiimme. Kiitämme tästä kaikkia!

Nyt sitten tömähdämme tavanomaisuuksiin. Laatikot sekä kaapit (ei yhtään tuttavaa hyllyllä) kurkittuani huomaan muutaman tyhjän kohdan. 'Natura abhorret vacuum -Luonto kammoaa tyhjää'. Tyhjä pyrkii täyttymään. Sisko todistaa tämän sisustuksellaan, kotikemistit nestevarannoillaan ja julkkisblondit vahvistavat poikkeuksen. Kauppaa kohti. Tulostinmuste on loppu, samoin kynsilakanpoistoaine ja rasvaton maito. Huomatkaa olennaisuusasteikko! Finitoa huutaa myös pari purkkia, putkiloa ja pussukkaa. Oodi tavallisuudelle! Arki on istahtanut juhlan istuimelle.

Joulusta jäi makea jälkimaku. Juhlan jälkivietto jatkuu, kunnes Teini palaa lukiosorvinsa ääreen. Sinne on onneksi aikaa, joten humuilemme yhteisellä vapaa-ajalla. Todellinen arki on vielä kaukana. Sinne asti ei savolaisen lampaan silmillä näe.

*
Vinkkaus:
Jouluun mahtuu aina pari omavalintaista elokuvaa. Asenteellinen arki on vielä mutkaisen matkan takana, joten vinkkaan jotakin realismin vastaista. Fantasiaseikkailu Red Riding Hood-Punahilkka oli ennakkoarviotani parempi katselupalanen. Nuori Valerie (Amanda Seyfried) saa kannoilleen ihmissuden lisäksi kylällisen vihaisia ihmisiä. Elokuvan maisemat, kauniit näyttelijät, usvainen tunnelma sekä onnistuneet kuvakulmat antoivat klassikkosadulle aikuimaisen maustepohjan. Tuttu tarina jättää fiiliksen kuin olisi ikkunaostoksilla. Suosittelen ilman pitkiä hampaita mm. fantasian ystäville.

Joulutervehdys

Aamua aikaiset ja ajattomat!
Toivottelen ihan jokaiselle, punkerolle ja pörröiselle, tunnelmallista joulunaikaa! Toivon, että saatte tilaisuuden tehdä tästä(kin) joulusta ihan itsenne näköisen, kokoisen ja muotoisen juhlan!

Rauhoitan arkeni muutamaksi joulun päiväksi, joten koneelta minua ei löydä. Palaillaan ytimeen sitten, kun arki ottaa otteen. Siihen asti juhlavia hetkiä!

*
Vinkkaus:
Ihan pakkohan on antaa lukuvihje. Tämän ehtii vielä hakea kirjastosta. Cecelia Ahern'in kirja Lahja on sopiva lukukokemus, jos istutte sokerin huumaamina. Silloin kun ajatuksiin ei mahdu mitään suolaista. Tarina on tarkoituksella markkinoitu sekä istutettu juuri joulunaikaan. Siinä ylikiireinen perheenisä kohtaa kodittoman, jolla on suuri opetus jaettavaksi. Kirja on hopeoitu kuin kuusen koristeet. Se tarjoillaan kauniisti paketoituna ja jälkimauksi kielen päälle jää siirappi. Kirpeydestä, kyynisyydestä eikä kolkkoudesta ole kirjan sivuilla tietoakaan. Sesonkikirjoja kaipaavalle taikka joulun taikuuteen uskoville.

Epäinhimillinen kasvi

Jouluviikkoa!
Hän on täällä taas eli kotona ollaan. Istun ja palan. Istuin enkä minäkään ole tulessa, mutta olen palannut kotio.

Olimme, elimme ja tulimme. Piipahdimme joulunalusvisiitillä Savossa. Voimat, pennit ja vapaa-aika menivät, mutta lystiä piisasi. Reppuun kertyi 'panem et circenses -leipää ja sirkushuveja'. Konkreettisesti. Sukulaiset pitivät ruokapuolesta, mutta myös karnevaalitunnelmasta huolen. Nyt jääkaappissamme köllöttää joulukankku, nurkassa lahjoitus-tv ja hengarissa uusi talvipalttoo. Äidin pohjattomista säilöistä kaivautui esiin sopivat nahkahansikkaatkin. Mukavaa olla omien sukulaisten oma hyväntekeväisyyskohde!

Savon kierros sisälsi tuhdin annoksen sukulaisia. Juuri heitä, jotka suoltavat niitä sukkeluuksia, joista kirjoittaa. Sisä-Suomen markettien ylitarjontaa, Siskon ostoskuumeilua sekä Vanhempien runsaskätistä anteliaisuutta tuli ihmeteltyä koko viikonvaihde. Omat lahjatkin on jaettu, joten olo on kuin insinöörillä. Sanonta, sanonta, vain puhdas sanonta! Sukulaisia on muistettu, muisteltu ja maustettu riemullisilla adventtiterveisillä. Nyt voi hellittää. Keskittyä siivoiluun, tuumailuun ja omaan puuhasteluun. On jo aikakin.

Viime viikolla tein töitä, istuin ja paloin. Totisesti. Odottelin innokkaana tilipussiini ansaittua kuohkeutta. Siinä sitten silmät palaen verkkopankissa tuijotin kituliasta saldoani. Hermot käryten. Soittokierros hallintobyrokratiaan paljasti kalpean ja nahattoman totuuden: Palkkioni maksetaan vasta kuun lopussa. Luojalle kiitos, että maksetaan! Tietysti joku virastovarpunen olisi voinut informoida tästäkin keskitetystä kuprusta... Taivaallinen onni tämä opiskelijan nuukuusasenne, sillä sen ansiosta olemme joulunkin jälkeen plussalla! Heikosti positiivisia. Odotan sitä autuasta aikaa, jolloin saan nauttia kuukausipalkkaa. Gloriaaaa! Ei tarvitsisi a i n a pennien kanssa arvuutella tai arpoa mitä tulee, mistä tulee, milloin tulee ja tuleeko mitään mistään milloinkaan vai saapuuko se tuttu matti. Land of Utopia -täältä ollaan tulossa.

Ei ole mukavaa eikä ajanhenkistäkään lopetella nihkeään ekonomiaan. Laitetaan sokeriksi pohjalle tosi tarina Savosta. Mummoni oli saanut ystäväpariskunnaltaan lahjaksi joulutähden (kukan). Oli "tosi komea ja monilatvainen" (siis se kukka, eikä antaja). Tähtönen täytyi palauttaa pikana. Hyvä tahto ja rauha ihmisten kesken ei riittänyt. Kasvi nimittäin yritti tappaa lesken! Lööppi!! Mahdollista vain 1980 -luvun elokuvissa taikka Mummolassani. Tappajakasvin liikehdinnät uutisoitiin meille sopivalla määrällä teatraalisuutta, hyppysellisellä draamaa ja tujauksella epäselvyyttä. Tarkkaivaisuuskoe numeroa 665... Pintakuiva fakta oli, että joulutähti kasvina ei vain sopinut astmaatikolle. Hengittely työlääntyi. Piste ja pirkko. Savolaisen päättelyketjun kiteymä à la Mummo: Kasvi yritti imeä ilmat eläkeläisestä! Lentävän lehtevää.

Pistäkää pahemmaksi! Kukkivaa viikkoa kaikille ja filantrooppisia kasviksia!

Talonrakennusprojekti

Kolmatta adventtia!
Tänään meille tehdään talo. Kyseessä on uudisrakennus. Tontin hankinnassa meitä on auttanut metallinen Äidin desing -tarjotin.

Tarvekartoituksen, rakennuspiirustukset sekä materiaalivalinnat tehtyään Teini kävi läpi hyvin kevyen ja erittäin myötämielisen lupa- ja rahoituskierroksen lampaan kanssa. Päätös oli yltiömyönteinen: Talo toteututaan!

Teini rakentaa piparista. Pipari -tuotteiden edut tulevat esille erityisen hyvin pientalorakentamisessa. Kaikki tähän rakennustyyppiin liittyvät rakenteet ovat helposti toteutettavissa juuri pipari -tuotteilla.

Hallittu, sokerinen sekä selkeä kokonaisratkaisu nopeuttaa olennaisesti rakennusprojektia, joka aloitetaan ja lopetetaan tänään. Se tekee rakentamisesta hallitumpaa. Myös epätodennäköiset työvirheet voidaan elimoida ja häivyttää jo rakennusvaiheessa, kuitenkin viimeistään sokerikuorrutteella.

Tämäntyylinen pientalon kausirakentaminen voidaan toteuttaa joko levy- tai elementtirakenteina. Elementin etuina ovat asennusnopeus ja materiaalien optimaalinen käyttö. Tämä edellyttää taloelementtien etukäteissuunnittelua sekä leikkausta määrämittaan ennen paistoa. Apukätenä projektissa toimii savolainen lammas. Eläinten tai omaisten oikeuksia taikka Suomen työaikalakeja ei ole poljettu. Lammas (totinen lupaus annettu) ei käytä harmaan talouden riisto-ohjelmia verottaessaan koristekaramellipussia.

Piparia on käytetty menestyksekkäästi pientalojen runkomateriaaleina jo keskiajalta lähtien. Räätälöity viimeistely, laaja mallisto ja näyttävä kokonaisuus tekevät tästä talosta nautittavan naposteltavan toiveiden kodin!

Hyvä etukäteissuunnittelu, asiantunteva ammattimainen rakentaminen sekä tarkoin valittu kohde takaavat ettei tämä taloprojekti voi mennä piparix.

Makeaa sunnuntaita jokaiselle!

Oma napa uutisointia

Letkeää lauantaita!
Päivitän tietoja omasta navastani. Älkää hätääntykö, vain kuvainnollisesti.

Olen ollut töissä. Tuli salamalähtö keskelle korkeakoulumaailmaa. Puoli Suomea junanikkunasta nähtynä. Opetin taas uudelle ryhmälle, taas uutta siivua alastani. Ja taasen pidin työstäni! Kerroin aiemmin, että sain bittiporttikortin oheishörhelöineen. En vain ymmärtänyt, että samalla minut liitettiin opettajakuntaan. Olen lättylistalla, vaikka olen sijainen. Ansaitsematonta arvonnousua! Tämä todella huimaa sekä pyörittää nuppia. Neste ei siltikään hiissaudu polvista ylöspäin. Takuuvarma tulppa nenässä. En ole ymmärtänyt sijaisuuteni akateemista suuruutta. Valmistunut kollega totesi, että yleensä näitä töitä tekevät minimissään lisensiaatit. Enpäs tiennyt! Nöyräksi vetää, nöyränä ollaan. Minähän olen itsekin vielä opiskelija. 'Docendo discimus -Opettamalla opimme'. Totta. Aina siinä oppii itsekin -ja itsestänsä myös. Todistettu on.

Hiippailenpa miettimään onnenpotkuni suuruutta. Onnekasta päivää!

Koreat kekkerit

Aamua!
Arvaattekos miksi istun täällä jo aamutuimaan? Juu-u, hampaankolot ovat pullollaan kankaanpaloja, kommentaattoreita ja muuta häkkitavaraa.

Otan antimuotitietoisen riskin, kun lähden jakamaan näkemyksiäni vaateteollisuuden virtauksista. Vaan sen nyt teen! Makueroista ei pidä kiistellä, mutta juhlavaatteista on syytä kinastella. Aion myös ponnistella, jotta saavuttaisin ilkeylykattonikin. Miksikö?! Minähän yritän olla vain trendikäs! Vuosi alkaa olla lopuillaan, joten kiirettä pittää. Yleisvirtaukset pintaan.

"Tänä aamuna savolainen sheep on pukeutunut aina istuvaan nahkaansa. Hänellä on yllään jo useaan otteeseen nähty yöpaita. Kuontalonsa lammas on laittanut itse. Hiusmallilla on tahtomattaan saavutettu pihakoira -look. Tyyli haukkuu, vaikka takatukka puuttuu. Kuuppakarvoille on tarkoitus tehdä harvennusleikkaus... Onneksi! Eikä päivääkään liian aikaisin." Vakuuttavaa, vaikuttavaa ja vavisuttavaa.

Nyt kuitenkin niihin valtakunnan kaapukemuihin. Kiteyttäen: Kukin kykyjensä ja makunsa mukaan. Tämä kiistaton fakta mielessä edetään. Olin yllättynyt kuinka monta isoäidinikäistä raskaana olevaa muoria kättelyjonossa tarjosi presidenttiparille kämmentä. Pariin kertaan taisi Darjakin yllättyä... Kaikki munat eivät olleetkaan hapanneet. Hämmästyttävää, että on vielä tärpännyt. Vilpittömät biologiset onnittelumaljat sille! Suomalainen väestönkasvu ei ole minun ongelmani. Onnea vaan odotukseen! Syntyvyys nousuun, vaikka seniorivoimin. Jokainen omalla vapaalla tyylillään -ihan oikeasti!

Positiivinen yllätys taas olivat ne muutamat julkkismiesvieraat, jotka olivat teettäneet juhla-asuistaan jotakin persoonallista sekä asustaneetkin ne värikkäästi. Luovuutta, joka istui minun makuhermoon! Olin... hmmmm... ilahtunut myös yhdestä kierrätysideasta: Erään artistin vaimo oli harsinut/ saumauttanut kirjavasta sohvan irtopäällisestä juhlakoltun. Pääsiäiskoristeista löytyi vielä höyhenetkin. Wau-auuuu! Kierrätys on kannatettavaa, samoin kompostointi.

Jatkan trendillä ratsastusta. Suuttukaa tai muuttukaa. En ymmärrä, en edes yritä, miksi Ülen on raahattava se puolimykkä muotikommentaattorinainen vuodesta toiseen näihin juhlalähetyksiin! Eihän ihminen hallitse kuin kolme adjektiivia. Ontuvaa! Aivan varmasti verbaalisempiakin toimittajia olisi tavoitettavissa. Löytäkää yksi ensi vuodeksi! Tämä kolttu"kommentaari" ennätti kehaista vain markettimekkoja. Läpinäkyvää! Taisi kollegojen lahjakkuus liimata kielen kannat kitalakeen. Ammattikateus iski suorassa lähetyksessä. Se kuului! Muutahan tältä ei-selostajalta ei sitten kuultukaan. Kierrätykseen!! Minä vaihdoin kanavaa.

Muuten oli ruudun välittämäkin rennonoloiset läksiäiset. Olisihan se hulppeaa päästä joskus itsekin paikalle. Kutsun ja luvan kera. Minulla on aikaa-aikaa-aikaa koota ryijyrahasto, jotta voisin tilata jubileeasuni Rukka Jintalalta. Hänen asunsa ovat ilahduttavan tunnistettavia tasokkuudessaan! Tänäkin vuonna. Niin, siis jos vain minä tai Tukka olemme vielä silloin pallon pinnalla. Maan alla tai Lopullisen Kutsun saaneina ei mekolla ole niin väl/riä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Nyt olen lapannut näkemyksiäni asian jos toisenkin päälle. Haisee vain, jos sitä haistellaan. Nenänne on omanne. Arkea ja uusia tuulia nuuhkittavaksi!

*
Vinkkaus:
Juhla-aiheeseen sopii nimensä puolesta Kaori Ekuni'n romaani Blink blink. Epätavallinen avioliittokertomus nyky Japanista. Kirjassa vastavihitty pari Mutsuki ja Shoko elävät haasteellisessa suhteessa, jossa heidän kulissiavioliittoonsa mahtuu kolmaskin pyörä. Vanhat tavat, moderni elämäntapa ja aito kiintymys vuorottelevat soljuvassa tarinassa. Kieli on arkisen paljasta. Tarinassa on suurta ymmärtävää lämpöä. En siltikään tiedä pidinkö romaanista. Suosittelen tätä kulttuurin ystäville, elämänmatkaajille sekä avarakatseisille.

Kansalaiset!

Aamua!
Kansalaiset, kanssaeläjät ja kaikki pallolla tallustelijat. Voisitteko 'vade mecum -minun kanssani' eli yhdessä hihkaista yhteinen toivotus ilmoille:

Itsenäistä Itsenäisyyspäivää jokaiselle itsenäisen Suomen kansalaiselle (tai sellaiseksi haluavalle)!! Hyvä me, hyvä muut!

Juhlallista päivää!

Puhetta penneistä

Muanantaita!
Puhkun ja puhisen rahasta. Ehkä hieman pahasta. Varakkaan on turha pahastua, köyhän nahistua. Puhun nyt koetuista havainnoista, en hatusta tai hilseestä (jos minulla sitä olisi).

Tein viikonloppuna henkilökohtaisen kirppisostoennätyksen. Käytin kokonaista 16 euroa ostoksiin! Entinen ennätykseni on muutaman vuoden takaa -15 euroa (käytävän villamatto). Eurolla edelle. Olen saanut kulutuskärpäsen ostopureman. Kutisee ja harmittavasti leviää!

Olen tarkka kuluttaja. Tarkkuutta lisää opiskelijan kengänremmibudjetti. Erityisen nuuka ja valikoiva olen kirpputoreilla. Idea ei toimi, jos myyjän päällimmäinen tarkoitus on kaupata ööö -luokan (roskis)roinaa uuden hinnalla. 'Ex avaritia erumpat audacia, inde omnia scelera ac maleficia gignuntur -Ahneudesta pulppuaa röyhkeys, siitä syntyvät kaikki rikokset ja pahat teot'. Keskiajallakin tämä tiedettiin. Oliko silloin jo näitä Väri Ristin kirppiksiä? Näissä ahneusmajoissa hintakuppaus salpaa hengityksen! Tarvitsen itse verensiirtoa, kun tyrmistyskalpeus vetää vastentahtoiset pennit kukkarosta, värin naamalta ja seisauttaa veret. Pulju saa myyntiartikkelinsa il-mai-si-na lahjoituksina. Sen jälkeen tarkoitus on tehdä mahdollisimman röyhkeää voittoa. "Katetaan tilavuokra- ja hallinnollisia kuluja" Ihankos totta?! Käykää itse toteamassa tämä jossakin paikallisnylkemössä. Hintalaput siellä huutavat. Kai niitäkin hävettää. Minä kierrän nämä loukot kaukaa.

Viikonlopun ostoksissani oli siis hinnoittelu kohdallaan. Ei riistetty myyjää eikä tuhkattu ostajaakaan. Köyhäliini niiaa. Löysin kauan sekä kaukaa hakemani puisen metrimitan. Tarpeellisuusaste minimi, mutta onnellinen omistajuus tähtitieteellistä. Vuoden 1923 Katekismus taidekuvilla irtosi 1 eurolla! Taivaallista! Käsinvirkattu pitsipilvi (päiväpeitto siis) käveli kotiimme 7 euron avustuksella! Ja eräs jouluyllätys maustoi loistoreissun vain olemalla ostettavissa. Kannatti kammeta itsensä sadesään armoille. Etsivä löysi ja opiskelija osti.

Nyt kun olen jo parjannut -aiheesta- erästä nk. hyväntekeväisyyslafkaa, voi vaihtaa aihetta. Aihepiiri pysyy samana. Pennejä pyöritellään. Erehdyin lauantaina varhaisdiagnoimattoman dementian kourissa keskustaan ruokaostoksille. Auttakkee! Koko kaupunki oli survoutunut muutamaan liikkeeseen kilisyttämään roposiaan. Selvisin hengissä, ehjissä kengissä. Pari mummelia yritti kuitenkin kuoria minulta popot ostoskärryillään. Kenkälotto ei tuonut nyt edes takasaumaa eikä lisänauhaakaan. Ruokapula on vieläkin muutaman ikä(vän)ihmisen mielissä: hyllyjen välissä on pakko ostopaniikissa kahmia jauhoja, tarjousperunoita taikka kahvia. Luisevilla kyynärpäillä huidotaan laarisaaliilta toisia taaemmas. Ihanko tervettä? Ei ne suurimotkaan ilmaan haihdu. Voin taata! Telekineettisiä papuja osastolla 51...

Toinen mielenkiintoinen ilmiö olivat nämä veronpalautuspenninsä saaneet uusraha"rikkaat". Huomatkaa, kirjoittaja jäi ilman valtion muistolahjaa, joten olen vain kitkerä. Heti kun lompakosta löytyy muutakin kuin vedonvälittäjän lipuke tai panttilainaamon kuitti, ollaan maailman valtiaita. Herraa, diivaa taikka leikkirahakasta. Falskia! Elämöidään, haistatellaan myyjille, halveksitaan toisia kassajonossa ja haistaan pesemättömille asenteille, harmaalle taloudelle sekä elintasokuilulle. Ja nyt kun pari lisäpennosta on hassattavaksi, on mentävä mesomaan (itse itsensä aliarvioimista ja osattomuutta kompensoimaan) kauppoihin, joihin arkena ei olisi mahdollisuutta maksavana asiakkaana astella. Ymmärrän, että halutaan tulla näkyviksi vaikka viidakkomaisilla äänillä ja eleillä. Show oli valmis ja show must go on! Silkkaa surkuhupaisuutta, surullisuutta ja tosi-teeveemäistä viihdettä. Ilman sitä televisiota. Yhdellä kauppakierroksella irtosi sekä leipää että sirkushuveja.

Lopetan ahneus-, asenne- ja roporaporttini tähän. Onnellista viikonalkua jokaiselle!

*
Yhtä asennelatautunut kuin kirjoituksenikin oli, on myös elokuva Brighton rock. Elokuva perustuu Graham Greene'n klassikkoromaaniin. Pikkurikollinen Pinkie (Sam Riley) tekee murhan, jonka osatodistajaksi harras katolinen Rose (Andrea Riseborough) joutuu. Hiotut yksityiskohdat, musiikki ja kertomusta tukeva värimaailma luovat tälle synkeälle 1960 -luvulle sijoitetulle rakkaustarinalle näyttävät puitteet. Psykologinen trilleri pitää niljakkaassa otteessaan. Harmaudesta, rikollisuudesta ja toisten uskollisuuden hyväksikäytöstä saa ilmeikkään elokuvan. Suosittelen kaikille sokerittomien tarinoiden ystäville.

Pieniä asioita, vähän asiaa

Joulukuuta kaikki kansa!
On saatu avata jo kaksi luukkua adventtikalenterista. Makeeta!

Tämä on kevytsisältöinen kirjoitus, jolla on tavaushiettömyystakuu. Sopii vain asiapainontarkkailijoille ja uutisnälättömille. Aivolihasharjoitteet punnerretaan toisella kierroksella. "Ja jaksaa ja jaksaa ja..." Minäkin jaksan soittaa tätä levyä.

Oli synkkä ja myrskyisä sää. Tämän säärintaman seurassa sanaisen arkkuni uumenista ei kajasta kajoakaan. Idealamppu on himmeänä, eikä järjenvalolla edetä uutisiin. Vaan onneksi ei ole hellettä! Tässä oli viikon sää. Talousuutiset tulevat turkisten jälkeen.

Vaikka kuukausi vaihtui, minä olen samassa turkissa. Puolisanallisesti ilmoille heitetty utopia saada omistaa muukin turkis kuin tämä lampaantalja sai vihreän Siskoni hiiltymään. Hänen hiilijalanjälkensä höyryää vieläkin! Minä haluan olla välillä super ego arkisen ekoilun sijaan. Turhuuden turuilla turkiksissa. Mummon tai Äidin perinnepuuhkat saavat kuulema riittää minulle (Siskon lopullinen julistus) ja hyvä olisi, jos tämä turkishupakointi osaltani nyt riittäisi. Ughh, turkiton on tuomaroinut. Siskoseni on eläinten ystävä. Niinhän minäkin -vain hieman syvemmällä nahkoissani näköjään. Todellisuudessa minä en tee mitään turkishatulla tai -kauluksilla. Kunhan tässä turisen. Baskeri päässä talvisessa säässä ja pipolla töihin.

Nyt talousuutisiin. Tilipussista hyvää iltapäivää! Palkkatyöni jatkuvat. Jippiajee!! Olen innoissani luita sekä atomeja myöten. Työmäärä kasvaa, tehtävät lisääntyvät ja vastuu hankaa jo niveliä. Vuan mitäpä noista! Cee Vee kiittää kumartaen.

'Post scriptum -Jälkikirjoitus'. En voi taata vakavampihenkisempää kirjoitelmaa seuraavallakaan kerralla. Olen nääs liian työntäyteinen ;)

*
Joulukuussa on taikaa, joten vinkkaan välilukupalaksi todellista aikuisten satua. Cecelia Ahern'in kirja Suoraan sydämestä on aitoa viihdekirjallisuutta. Tästä kertomuksesta nauttii pää pilvissä ja sydän avoinna. Tarinan kaksi, elämäänsä pettynyttä, sydänsuruista saavat yliluonnollisen yhteyden toisiinsa pyyteettömän teon ansiosta. Juonikuviot ovat arkiajattelua suurempia. Vaaleanpunaisen ystäville, onnellisiin loppuihin uskoville sekä hyväsydämisille.

Kotiutettu työlammas

Aamua!
Laittakaapa merkille aikainen ajankohta -olen tosi sirkeänä! Paikalla ollaan! Minut on kotiutettu. Olen poistunut sorvin äärestä, hidastanut kierrokset minimiin ja puhdistanut purut puserosta. Olen töistä vapaa.

Lystiä, suhinaa, kilometrejä ja töitä taas oli. Työteliäs rupeama meni jo osarutiinilla. Itse huomasin kehittyneeni, tehostuneeni ja jalostuneeni opettajana. Heja lammas! Asennekalkkeumani eivät estä kehitystä. Vietin jopa elämäni ja urani (nyt on huudahdettava uuuuuuuuu!) etätyöpäivää. Se meni töiden parissa. Todettava on, että minulla oli töissä kivaa!

Minulle selvisi myös minne ne edellisestä tilistä häipyneet työtunnit ovat juosseet: suohon. Jälkijunassa ilmeni, että minun työajasta vähennetään 1,5 tuntia per päivä. Velvoite on olla esim. 9 tuntia paikalla, mutta palkkaa saan vain 7,5 tunnilta. Menetän viikossa työpäivällisen rahhoo. Ai miksikö? Olen tuntipalkkalainen eli saan olla hengittämättä, nauramatta ja syömättä. Ruoka- ja kahvitauot eivät kuulu minun tilipussiini. Syön omalla, en työajalla! Olen tuntipalkattu, en ruokapalkalla. Oppia joka lautasellinen. 'Perfer et obdura; dolor hic tibi proderit olim -Ole kärsivällinen ja sinnikäs; jonakin päivänä tästä kivusta on sinulle hyötyä'. Näillä lohdutuksensanoilla tyynnyttelin murjottua pennipussiani. Se vaikeroi vieläkin.

Sen taas jo tiesin, että tuntityöläisenä minun kuuluu kouluttautua esim. työpaikan verkonsilmiin ja siimoihin ihan ajattomasti. Selkänahkalaisittain. Työpaikkakoulutukseni (joka on edellytys töiden mahdollistumiselle) on hyväntekeväisyyttä itseäni kohtaan. Teen sen omasta ajastani, ennalta sovittuina päivinä ja täysin pennittä. Pätkätyöläiset -kastiton kansanryhmä! Olen närkästynyt, en näreen latvassa, eikä minua närästäkään. Nyt voin syödä tämän maksamattomuuspykäläpuskan, joka on peitonnut tietämykseni työajan täyttävyydestä. Mitä pykäläpaistokseen tulee, olen vannoutunut kasvissyöjä.

Vaan turha surra. Tämä nyt on tätä ja kuukausipalkkalaisuudesta haaveillaan. Ainahan minä voisin olla tekemättäkin näitä töitä. Keskittyä täysillä vaikka graduun... Valinta on minun.

Vaiheistan itseni kaffekeittimen luo. Aromikasta lauantaita kaikille! Huomenna vaihtuu kirkon vuosi -käykää paikan päällä todistamassa juhlintaa. Kanttorit kattoon!

Taas mennään!

Aamun kirkas huomen!
Lyhyestä virsi kaunis, joten adios amigos! Noh, ehkä pari sanaa kaupan päälle ;)

Toivottelen teille mainiota perusarkea ja epätavallisia hetkiä arjen sattumiksi! Minä lähden taas kaatamaan tietoa ihmisten nuppikuppeihin, lapioimaan lammasmaisesti nippeliä hartiavoimin, venyttämään muistia sekä hiostamaan väkeä olennaisuuksilla. Kuulen akateemisen pähkinän kutsuvan. (M)acadamiaa pureskellen. Tämä on huisia!

Toisin ja kolmansinkin sanoin totean, etten sitten notku täällä ensi viikolla. Olen nääs työteliäs. Asia oi-ke-as-ti maistuu niin huurresokerille suussa sekä ajatuksissa kuin vain voi. Koettakaa... kestää?

Tapaamme, kun taas tapaamme. Katsellaan, kun törmäillään ja niin pois päin. Moi!

Päivän pärskäys

Haaaa!
Täällä ollaan ja nyt on torstai! Tarinoita tavallisuudesta itselle epätavallisena päivänä. Mitään mehukasta, paitsi piiras, ei ole luvassa. Jatkatte omalla vastuullanne. Torstai on touhua täynnä. Niin olisi minunkin päiväni, mutta mitäpäs teen? Istun, ihmettelen ja inisen.

Sain opetuspalkkioni. Mehukkaasta oli verojen, maksujen ja kadonneiden tuntien jälkeen jäljellä vain luiseva ranka. Tuostakin palasesta Kelan on saatava jauhaa kuppiinsa osansa. Pykälästä pykämä. 'Non intellegunt homines, quam magnum vectigal sit parsimonia -Eivät ymmärrä ihmiset, miten suuri tulonlähde säästäväisyys on'. Tästä tulolähteestä saan taas ammentaa arjessani. Sinne luikahti ostamattomuuden nurkan taakse ja hankkimattomuuden varastoon se unelmasoffakin. Surkeus! Se tässä nyt hiertää -takalistoakin. "Parahin Tuhannen Toiveen Täyttäjä! Täällä nöyrän haaveen ilmoille huokaa lammas, jolle riesoiksi on annettu kova vaneriluu istuimeksi..."

Kuivasta edes substrooppiseen ilmastoon. Leivoin (ei ole Ülen pääuutinen) porkkanapiirakan. Se on sohvastamme poiketen mehevä ja kuorrute sokerinen. Ihanien mausteisten tuoksujen keskellä on vaikea näyttää etikkaiselta :) Nuuhkin mielummin ilmaa kuin multaa. Turhahan se on nyyhkiä tavaroiden perään. Vaikka se sohva nyt osuukin sinne... Eivät ne ostamattomat istuimet itke minunkaan jäljissä. Istahdan unelmaan.

Jokohan lähestyttäisiin asiaa? Totesin tovi sitten, että kieltäydyin tarjottimella ojennetusta kesätyöpestistä. Sain vastauksen, jossa minut palkataan mielellään! Edelleenkin, yhä vain ja todellakin. Huimaa! Oikeasti niin huimaa, että huimaa. Saan miettiä tilannettani määrittelemättömään päivään saakka. Tuumin nyt kerran kuopattua totisena.

Tökin graduani. Se pyörii sittenkin! Siis siellä muistitikun uumenissa painettuna takaraivon alimpiin kerroksiin. Tekele ei näe ihan heti päivänvaloa. Saa kutale odottaa vuoroaan. Työt tulevat ensin. Niinpä niin ja joopa joo. Vaan salonkikelpoinen selitys pyörähtelee. Palaan iso-gee padalliseen joskus jäljempänä. Annan nyt ajatusten muhia, hautua ja kypsyä. Ratkaisut ottavat oman aikansa. Ja minä suon niille sen.

Liitelen pölyjen perässä, huidon ne rättiin. Väänän opetusmateriaalia. Ensin on vain luettava aihe-alue takaisin pintamuistin pintaan. Tilattava itselle yösijaa (toivon löytäväni muun kuin tallin) ja etsittävä nimiviidakkoon kadotettu toimistohenkilö, jotta saisin bittiasiat rullaamaan. Tämä on niin tylsää kuin sen luulettekin olevan! Minun tavallisuuteni edellyttää touhukkuutta, joten sukellan sukkelaan arkeni aaltoihin.

Pärskyvää päivää jokaiselle!

*
Vinkkaus:
Seuraava edustaa toisille ultimatetylsistymistä, toisille vinkeää elokuvaa poliittiseen historiaan. Tarinoita kulta-ajalta on mustan huumorin elokuva Romaniasta. Leffan juonena ovat muutamat Ceausescu'n ajan kaupunkilegendat, joihin törmää toivottavasti enää vain jäänteinä sosialismin nurjalta puolelta. Poliittinen satiiri on haastava laji, mutta tässä siihen yhdistetty lämpö, perusarki ja pienet ihmiskuviot luovat hykerryttävän tarinaryppään. Harvempien makuun, ehdoton eurooppalaisen eksotiikan ystäville. Ihan toverihengessä.

Sunnuntainakin!

Se o sunnuntai!
Alkuun onnittelen kaikkia isäksi ehtineitä, päässeitä, varttuneita tai tarttuneita. Onneaonneaonnea! Lopuille onnea yritykseen.

Tiedetään, tiedetään... yritin murtaa urautuneita tapojani, vaan kuinkas kävikään? Tännehän minä hiihdin. Ihan ilman suksiakin. 'Si tacuisses, philosophus mansisses -Jos olisit vaiennut, olisit pysynyt filosofina'. Niinpä. Tokaisu harvasanaisuuden puolesta tunnettiin jo keskiajalla. Minä en kai sitä sitten kuullut.

Koin eilen jonkinasteisen tehokkuuspiikin, sillä sain yhdessä päivässä aikaan enemmän kuin joukossa arkipäiviä. Joukossa tiivistyy. Työtehoseurakin otti yhteyttä ja pyysi minua selvittämään sähköistymistäni sähköisesti taikka mahdollisimman tehokkaasti. Näin toimitaan.

Elokuvissa oli tarjousnäytös, pyykkituvalla vapaita aikoja, uunissa tilaa kotitekoiselle lasagnelle ja kaupassa etsimäni edullinen havuköynnös sekä sohvannurkalla lähes luettu kirja. Nyt se opus on kansitettu. Päivä silkkaa energiaa!

Tänään vain tunnelmoin. Askartelen, maalaan, luen ja töllötän töllöä pöllönä. Se o se sunnuntai! Huomenna imuroin ;)

*
Vinkkaus:
Ihanuudella suosittelen jokaiselle studio Ghiblin uusinta elokuvaa Kätkijät. Leffa oli jokaisen euron ja katseluminuutin arvoinen! Peukaloisten perhe elää 'inhamalisten' lattialautojen alla ja käy yläkerrassa lainaamassa heille tarpeetonta tavaraa. Suuret eivät saa nähdä pieniä, mutta sukupolvet toistensa perään ovat törmänneet. Niin nytkin. Peukaloinen Arietta kohtaa Sho -pojan. Nuorten välille kehkeytyy kokoeroon sitoutumaton ystävyys. Tämänkin Ghiblin tarina on opettavainen, kaunis, elämän ja luonnon monimuotoisuutta arvostava. Musiikki sekä visuaalisuus hivelivät. Leffasta jää suloinen jälkimaku.

Vuohen lapsi

Tervehdin teitä!
Täytyisipä pyrkiä katkaisemaan tämä rutiinipolkuni. Huomaan, että kirjoitan vain viikonloppuisin eli tallaan samoja päivälatuja. Onhan sitä elämää arkenakin! Alkuhöpinät viitoittivat teidät Saharaan. Seilataan tänään hiekassa.

Kävin piiitkästä aikaa tentissä. Minulle on jäänyt joku turhanpäiväisyys opiskelujen alkutaipaleelta roikkumaan ja päätin tainnuttaa sen nyt. Luin, opin, hahmotin. Sitten tentin ja turhauduin. Kysymykset olivat temmattu hilseen, alaviitteiden ja jonninjoutavuuksien laarista. Kutun kutun kuttu! Pitkään pohdin vaivaudunko vastaamaan, mutta väänsin tuotoksen paperille. 'Respice finem -Ota huomioon lopputulos'. Valmistuminen mielessä raapustin. Onnea vaan tentaattorille -löysitte kuttuuteni rajat! Todellisuudessahan olin ainoastaan turhautunut itseeni. Jossittelu on suossa uimista. Vaan todettakoon vielä kerran: Tenttikysymykset nyt kuitenkin olivat sieltä kutun kainalosta!

Parasta tenttitilanteessa oli törmätä wanhoihin seminaaritovereihin. Puolituttuja oli mukava nähdä puolin ja toisin. He tulivat toiselta puolen karttaa. Minä olin unenpuutteesta liidunvalkoinen. Kukaan ei ollut sienenä. Aina se vaan ihmetyttää, kun porukat viihtyvät seurassani. Luulen olevani rahisevan tylsä, pilkun paras kaveri ja muutenkin ajatuspölyinen. En olekaan noin superlatiivinen. Pöllyytän jälleen omakuvaani sekä ravistelen palttooni. Se mitä leijuu ilmoille jää myöhemmin kirjoitettavaksi.

Olen pohtinut, punninnut, palaveerannut ja muutenkin fundeeranut. Lyhytnäköistä tai ei, mutta olen päättänyt hylätä tarjotun kesätyötarjouksen. Taloudellisestikin ihan kupru päätös, mutta koko kesä liian kaukana kotikuvioista ei lyö leiville. Teinikin äänesti työtä vastaan -ihmeiden ihme! Toisaalta työ ei ole riittävän kaukana ollakseen eksoottisen houkutteleva, jolloin siihen tarttuisi oppimisseikkailuna. Olen monimutkainen lammas. Osaan myös monimutkaistaa asiat kevyesti. Sitten sain toisen kesätyötarjouksen omilta nurkilta. Pesti on tynkä, mutta kyllä se säästeliäästi eläen elättäisi. Nuukuus taas on opiskelijoille perusarkea. Nii-in, olen sieltä Savosta... ottakaapa meistä selvää.

Opetustyöt jatkuvat. Jehnaa! Saan työpaikkatunnukset eli minusta tulee enemmän tai lampaallisesti vihreä osa henkilökuntaa. Uskomatonta. Sain serpentiinimäisen kiharaisesti tiedon, että minulle lankeaa myös kokonaisen opintokokonaisuuden ohjaus-vetäminen-kipparointi! Tämä teki vaikutuksen, veti hiljaiseksi sekä laittoi hyvin nöyräksi. Olen osoittanut osaavani, pystyväni ja hallitsevani tehtäväkenttäni. Hiisi vieköön, nyt en taas pillitä! Enkä jatkakaan etten pillitä taasen kohta. Oi elämää(ni)! Joskus arkikaarteet vetävät ilmat ihmisestä, toisinaan ne antavat ilmaa siipien alle. Leijailen (saappaat jalassa).

Mahdollisuuksien päivää kaikille!

*
Vinkkaus:
Kate Atkinson'in kirja Ihan tavallisena päivänä on samaan aikaan sekä romaani että dekkari. Kirjan juoni kerää yhteen kolme väkivaltapausta, joita yksityisetsivä Brodie lähtee kerimään päivänvaloon. Pikkulapsen katoaminen, nuoren naisen surma sekä perheenäidin jäljettömyys pitävät tarinan liikkeellä. Teksti, tunnelmat ja henkilöhahmot ovat monitasoisia, tapahtumat uskottavia sekä yhteydet tapauksissa kuin värit neuleissa. Suosittelen kirjaa dekkareista pitämättömillekin. Hyvä tarina on aina hyvä tarina.

Laatoittaja ja Pavlovin koira

Aamua!
Hurmaavan harmaata ilmaa pitelee. Harmaa on aiheenikin. Siitä ei saa riemua repimälläkään, eikä se ole tarkoituskaan.

Talossamme on säästelty, säännöstelty tai peräti unohdettu äänieristeet. En liioittele. Halusitpa tai et, niin joudut osallistumaan naapuriesikin arkeen. Me kotostelemme keskellä autenttisia salattuja elämiä joka päivä. Radio on aina päällä jo käytännönkin syistä, sillä itseään haluaa säästää toisten tavallisuudelta. Yksinään on haastavaa saada aikaan riittävää peitemeteliä. Täytyy siis luottaa ääniaaltoihin. Toisinaan toivoisi rullattavia korvanlehtiä. Itsekin tiedostaa aivastavansa, pieraisevansa tai nauravansa suoraan seinäntakaisten laitasille. Asia käsittelyssä.

Pohjustus on taputeltu. Kevättuulet toivat rappuumme uusia asukkaita. Osa-aikaisen laatoittajan puolisoineen. Tästä alkaa tarinani. On vetistä istua aamukaffella, kun kuulokuvien perusteella niskaasi lennätetään laatta saumoineen. Katselet töllöä ja soseinen kaakeli leijuu korviin. Luet ja korvasi juuressa kurkusta kaivetaan laastitkin. Kyllä vain, naapurimme on buliMikko. Asiassa ei ole mitään hauskaa.

Aluksi luulin kuulevani aamupahoinvointia, vauvauutisia ja perheenlisäystä. Ei. Sitten mieleeni hiipi ajatus vatsaflunssasta. Ei sitkeinkään tauti kestä koko kesää. Ruokamyrkytys? Sama järkeistys kun edellisen kohdalla. Syöpähoidot? Eieiei. Mikko nimittäin osaa ajoittaa laattansa kiertoradan aikaan, jolloin puolisko on poissa. Kaiken tämän joudumme ottamaan vastaan, koska emme halua käyttää kotona kuulon suojaimia. Sadetakki ja sotikka muistuvat mieleen, kun tuntuu, että lentävä lautasellinen kaadetaan omaan niskaan. Se niistä äänieristeistä. Ongelman ovat kuulleet myös vieraamme. Eikä siinäkään ole mitään hauskaa.

Huomaan tässä asiassa olevani osa tiivistä puuttumattomuuden kulttuuria. En halua ilmaista tietämystäni, en edes puoliskolle. Nyt istun ja liputan yksityisyyden puolesta. Valitsen itselleni mukavimman, lammasmaisen, vaihtoehdon. Olen osa ongelmaa. Se taas ei selittelemällä muuksi muutu. Enkä minä täysi-ikäisen ongelmaan puutu. Aikuisten arkivalinnat ovat joskus p**seestä. Tai syvältä sairastuneesta nielusta. Ammattiapua on tarjolla, saatavilla ja haettavissa. Apulehtisen olen ohjauksellisesti kiikuttanut näkösälle. Yritin ojentaa nimettömän apukäden. Jos jotain ns. hyvää asiassa on, on se siinä etten ole osannut sijoittaa oksentelua osaksi taustaäänitystä. Se korventaa joka kerran. Sairaudesta ei ole tullut tavanomaista korvapuuroa. Ja minusta kuoriutui Pavlovin koira.

Kun ulko-ovi kolahtaa, tiedän kolmen sekunnin kuluttua varautua sarjapukluun. Puoliso has left the building= Mikko laatoittaa. Itse tiedostamattakin höristän korvaani. Ketju on kasassa ja koira syntynyt. Asia on luu purtavaksi. BuliMikolla itsellään on käytöskaava tiedostettuna, koska hän kykenee salailemaan ja kontrolloimaan ongelmaansa. Sairauden kohtaamisen haasteellisuus on hakusessa. Minä taas en suostu elämään toisten elämää, ongelmissa taikka sairauksista. Vedän omat rajalinjani tähän. Ratkaisuni on tämä ja elän sen kanssa. Tyydyn nurisemaan nurkassani asiasta. Joku toinen päätyisi aivan toisenlaiseen päätelmään. Hyvä niin!

Ikävissä aihepiireissä seilattiin. Toisin kuin sanonta tietää, minä en palaa enää koiranakaan oksennukseen. Lupaan sekä vannon kautta kiven ja sangon.

Aihettani valoisampaa sunnuntaita kaikille!

*
Vinkkaus:
Kurjasta aiheestani huolimatta vinkkaan hyvää elokuvaa. Siinäkin teemat ovat ankean harmaita. Winter's bone on tarina selviytymisestä uskomattomien haasteiden, esteiden ja puhumattomuuden keskellä. Nuori Ree (Jennifer Lawrence) joutuu etsimään isäänsä, jotta perhe saisi pitää kotinsa. Elokuva näyttää tämän päivän ränsistyneen puolen Yhdysvalloista. Kertomus on todentuntuinen, tunteita herättävä ja latautunut. Henkilöt ovat hahmojensa mittaisia, rosoisuudessaan vangitsevia. Kevyeksi katselupalaksi leffasta ei ole, joten bilerainaa siitä ei saa. Suosittelen sitä jokaiselle sisällöllisemmän elokuvan ystävälle. Tämä oli yksi parhaista viime aikoina näkemistäni elokuvista!

Arkista ihmettelyä

Pyhäinpäivää!
Kukkuluuruu mitäpäs kuuluu? Päätin rakennella ihmettelykirjoituksen arjen hedelmistä. Sekava soppahan tästä tulee. Hämmentäkää silti kanssani.

Alkuun hämmästelen pitkän ja lämpimän syksyn satoa. Meidän kesäpelargonia elää, viheriöi ja puskee nuppuja vielä marraskuussakin. Kukkija on roikkunut amppelissa yli puoli vuotta eikä se vieläkään osoita työuupumuksen tai armottomien sääilmiöiden oireita. Kasvi on varmasti säteilytetty taimena. Hämmästyttää.

Sosiaalinen perhosvaihde silmässä tapasin työputken jälkeen ystäviäni. He ovat aina ilahduttavan hämmästyttävää seuraa. Lounastimme taas kantapaikassamme eli kirjastolla. Keittolounas hämmästytti herkullisuudellaan. Parsa taipuu keitoksikin. Kannattaa kokeilla kotikattilassakin.

Teinillä on lukiossa kuusijuhlan sijaan avec'illinen joulugaala. Kaupunkimaista, sillä maalla lukiolaisetkin tanssisivat piirileikkejä pihakuusen ympärillä. Teini löysi jo mekonkin juhlaan (onneksi olin töissä!). Tämä sujui ihmeellisen kivuttomasti! Mekko on hurmaava. Vieläkin hurmaavampi kantajansa yllä. Korkokengät ovat kesäinen löytö Englannista. Näppärä ostos. Minä en ole vielä eksynyt kekkereihin joihin vaaditaan avec, joihin myydään lippuja tai jotka nimetään gaaloiksi. Ihme juttu. Tässä on minulle kokemus korkattavaksi. Kiirettä pittää.

Sain eilen puhelinsoiton, joka hämmensi. 'Eunt via sua fata -Kohtalot kulkevat omaa polkuaan'. Minuun tehtiin kesätyövaraus. Edellisen ja paljon rummutetun työni jälkeen joku korva oli kuullut, että minä olisin sopiva ihminen heidän tiimiinsä. Minulle tarjottiin töitä koko kesäksi, maksuton asuminen ja innostunut vastaanotto. Juku! Kun savolainen lammas hieman työskentelee, niin siitä kuullaan toisellakin puolen Suomea. Tarjous on vakaasti harkinnassa.

Toin Savosta takapihallemme palan metsää eli pienen kuusen vanhassa kattilassa. Istuin, luin ja olin ääneti soffan nurkassa. Tämä on viikonloppuina tapanani etten herättäisi Teiniä. Aloin kuulostella epätavallista ropinaa ikkunan takaa. Raekuuro. Ropina vain jatkui. Verhonraossa ihmettelin arkista kaikupuhjaa: sataako siellä suuriakin rakeita. Metsään meni! Takapihallamme muutama pikkulintu nokki emalikattilan kuviovihanneksia. Toisille olisi maistunut maalatutkin porkkanat, artisokat ja sipulit! Syksy saa siivekkäät hämmentymään. Siipi vieköön!

Tylsää ei ole tällä viikolla ollut. Tavanomaisista turinoista arjen tarinoiksi. Tätähän se on.

*
Vinkkaus:
Woody Allen on suosikkiohjaajani, joten hänen elokuvaansa jaksoi kirjastosta jonottaa. Komedia You will meet a tall dark stranger sisältää kaikki allenmaiset elementit. Pääosissa monia nimekkäitä tähtiä mm. Naomi Watts, Anthony Hopkins ja Lucy Punch. Odotin leffalta enemmän kuin sain, mutta katsomisen ja ajan arvoinen ehdottomasti. Elokuva koostuu useista sisäkkäisistä tarinoista eri parinkuntien arjesta. Yhden ratkaisut heijastuvat toisen elämään. Väljähtynyt aviomies rakastuu naapurin neitokaiseen, vaimo pomoonsa ja vaimon isä ilolintuun, jolloin edellinen vaimo löytää edelliset elämänsä. Elokuvan juoni kieppuu harmauden ja harmittomuuden maastossa. Aikuiseen makuun.

Äyri päiväksi

Marraskuuta!
Tämä kirjoitus on vailla asiantuntemusta. Kirjoitan kuin 'profanum vulgus -vihkiytymätön rahvas'. Toisin sanoen vailla asiaan vihkiytymistä. Pahoittelut perille päässeille! Sanasen aion silti ilmoille lauluu. Asianokkeluus on vasta nupullaan.

Kääriydyn veroihin. Onhan tänään kansallinen kateuspäivä. Kansakuntaa äyrittää. Kuka omilla kulmilla ansaitsi eniten, kuka sai ansioidensa mukaan tai ketkä jäivät ilman osaansa. Ilma on sakeana spekulaatiosta, kyräilystä ja tyytyväisyydestäkin. On ilmoja pidellyt.

Minusta on hienoa, että ihmiset ansaitsevat. On oikein, että lahjakkuudesta, osaamisesta ja taidoista maksetaan. Toisille maksetaan enemmän kuin osalle, mutta onnea osakkeista osallisille! Eräille voisi maksaa vieläkin enemmän. Olen aivan varma, ettei yksikään Mokian johtaja ammenna tiliään minun penneistäni. Minun tilini taas ei ole poissa keneltäkään toiselta. Minä en vie yhdenkään toisen palkkarahoja. Yhteiskupilla ollaan. Veroja maksetaan, joten yhteiseen kassaan kaadetaan. Tähän äyriämpäriin se ahneus, itsekkyys, kateus, katkeruus ja herraviha solahtaakin. Harmi, sillä kuka haluaa lirutella omaan mukiin?

Töitä täytyisi tehdä, itse oma leipä ansaita ja ottaa se mikä itselle kuuluu. Niin mikä?! Rikastumaan niiden toisten ei silti pidä ryhtyä. Itsellä siihen on oikeus. Jeps, joo ja juupajuu. Yleisasenteena näyttäisi olevan, ettei kukaan saisi nousta toisten yläpuolelle. Ei edes humaanisti tikapuita, välttäen kanssaeläjien polviluita, käyttäen. Asema täytyy ansaita, mutta se taas ei saa näkyä pankkitilillä. Ihme solmu! Vastuuta saa, mutta siitä ei saisi maksaa liikoja. Itsestäänkään ei saa luulla liikoja, mutta itseensä täytyy uskoa. Ei liikoja, ettei tule liikaa luuloja. Kieroutunut kanta!

Pohdin miksi edellisten sukupolvien saavutukset, osaaminen sekä tuloksellinen toiminta täytyisi uudelleen maksattaa perillisillä? Eihän kukaan voi valita syntymäympäristöään. Siinä toteutuu ehdoton samanarvoisuuden sattuma. Älkää huoliko, minulle ei ole tulossa pääomallista varallisuutta. Vain itse hankittua omaa pää omaa. Olé! Mahdollisesti myös pääomaa. Ohó! Mielipiteeni perustuu siis mielikuvituksen varaan ja siihen on kyllä jokaisella varaa.

Pääomatulothan kertovat aiemmista onnistumisista. Minun järkeen varallisuus on ilon aihe. Ylpeys on eri sarjassa. Miksipä rangaista toisia toisten pärjäämisestä? En ymmärrä. Sahataan sakkia tasapäisiksi. Silloin on vaarana, että leikataan jotain korvaamatonta palikoiksi. Jokaisella sukupolvella on kyllä tilaisuutensa näyttää, haastaa ja osoittaa omien intressiensä rajat. Suomessakin voi rikastua, raharikastua, menestyä ja tulla verotetuksi. Lukekaa vaikka lehdistä.

Sanottiin se julkisesti tai ei, mutta toiset tulevat aina pärjäämään toisia paremmin. Tämä on fakta. Toiset taas tulevat toimeen vähemmällä kuin toiset. Faktaa taas. Eräitä verotetaan rankemmin kuin naapureitaan. Fucktaa vaaleanvihreämmällä puolella. Eräät saavat syntymälahjanaan etumatkaa, toiset kiihdytyskaistan ja jotkin astronomisen motivaatiomoottorin. Olennaista on, että omat lahjat etsii, ottaa käyttöönsä sekä laittaa palvelemaan myös yhteistä hyvää. Lahjakkuus velvoittaa yksilöä siinä missä palveleekin. Kaikissa on mahdollisuus.

Todetuksi tuli jo, en ole verotuksen saloihin uponnut. Puusilmänä mennään. Aiheeni on mielipide, ei veropoliittinen tilannekatsaus. Ennen kuin viisastun, väitän, että tuloverotus on perusteltua. Tulot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta. Joten 1+2+3=äyri eli kansantaloudellinen haaste. Verotulot mahdollistavat hyvinvointivaltion ja tasa-arvon ylläpidon edes nimellisellä tasolla. Aina joku/ joitakin tippuu sekä tiputtautuu marginaaliin. Tässä on haaste. Eräät kokevat hyvinvointivaltion hyysäyksen viimeisenä satamana. Minä en.

Äyri päivässä pitää valtion liikkeessä. Minäkin liikahdan kohti ulkoilmaa. Seuraan verotuksen jälkiä. Kansalainen lopettaa.

Paluu tulevaisuuteen

Helou töiden takaa!
Olen palannut. En palanut pohjaan, loppuun enkä hiiltynyt.

Reilun viikon kierrettyäni ensin sukulaisissa, lopun viikkoa sukulaisia ;), on autuasta olla kotona! Omat nurkat, omat rajat, säännöt ja tavat. Ahhh.

Töitä tein elukkana, tottahan toki lampaana, mutta ihan myös sutena. Hommia puskin parillakin paikkakunnalla. Lennokasta oli! Työviikko oli onnistunut, kokemuksena positiivisesti positiivisen puolelle. Komposti jäi nyt perustamatta, mutta minulle on luvassa toinen tilaisuus. Maatua voi monin paikoin, keinoin ja menetelmin. Ajattelin lahota tenttikirjoihin.

En ole osannut sijoittaa itseäni opetustehtäviin. Vaan ne hommat tuntuvat sijoittavan minuun. Oman itseni suureksi ihmetykseksi. 'Semper aliquid novi ovis affert -Lampaasta tulee aina jotain uutta'. Kulinaristit ja kirjoittaja sen todeksi toteavat. Itsetuntemukseni vaatii tarkempaa mikroskopointia. Hengissä ollaan ja palkkakuittia odotellaan. Riihikuivaa pennipussia mehustuttamaan. Ohukaisesta paksukaisempi. Paksuksi ei vielä päästä.

Ja tottahan tok' graduni nostettiin töissäkin tapetiksi. Keskusteluissa oli läsnä sosiaalinen paino(s)tus. Taukotuvassa kehotettiin vaihtamaan nopeampi valmistusvaihde iso-geen silmään, pontevia kierroksia savolaisen masteroimiseksi sekä innostuneena rakenneltiin hiukkaskiihdytintä urani uraa(nii)n. Sulin turkkini sisällä ja opiskeluhiki virtasi valtoimenaan. Lampaasta lammikoksi yhden kahvikupillisen aikana. Tämä onnistui ennätysvaihdilla! Olen kasvokkain tulevaisuuteni kanssa kun tuijottelen graduani. Iso-gee iskee silmää. Minä hymähdän.

Eräästäkin kaffekeskustelusta vilkastuneena otin ja ilmoittauduin tenttiin. Vauhtia valmistumisen valmisteluun. Eteenpäin elävän mieli. Nyt olen kuitenkin kotona ja arjessa. Ihanaa!

*
Vinkkaus:
Koska tassuttelen kotinurkissani perin tyytyväisenä ennakkoluulottomuuteeni (en lähtenyt käpälämäkeen työteliään työhaasteen edessä) vinkkaan kaikille neulesuunnittelija Cookie A:n kirjaa Suloisimmat sukat. Virallisen talviajankin viitoittamana... Kirjassa on sukkamalleja jo neulomisen maailmaan päässeille. Teos pursuaa mielenkiintoisia, mielikuvituksellisia ja mieltäinnostavia kuvio- ja pitsineulemalleja. Valinnasta tulee vaikea, sillä jokaiset sukat toivoisi osaavansa neuloa -tai saavansa. Malleja ja silmukkamääriä voi helposti muuttaa sekä yhdistellä. Ohjeet ovat helposti seurattavia. Palmikkoseikkailijoille ja puikkotaitureille. Nämä sukat istuu, ei pyöri jaloissa!

Se on menoa nyt!

Keskeltä kiireistä päivää!
Sataa räntää. Ensimmäisen kerran täällä päin ja tänä syksynä. Onneksi ei ole pakko lähteä ulos tai mihinkään. Tämä on taas niitä arjen pieniä suuria onnenhetkiä. Saa olla sisällä. Syksy on ihanaa, kelit tulevat vuodenaikapaketin päälle.

Minä vilkutan teille, koska vaikenen reiluksi viikoksi. Häviän bittiavaruudesta akateemiseen arkeen. Vaihdan paikkakuntaa, koska opetuspestini korkeakoulussa alkaa. Huhhh! Olemattomista materiaaleista täytyisi rakentaa täyttävä keitos. Sokeakin kokki valittaa. Toivon, että saan aikaan muutakin kuin pohjaan painuneen valaan, kuivuneen sopan tai syömäkelvottoman survoksen. Toisaalta, tästä voi tulla hyvä komposti. Kerron sitten kuinka kävi. Lototkaa puolestani!

Hommia on yli omien tarpeiden. Stressiä viljellään, huumorikin hävisi. Kiire lisää kierroksia ja tekniikka takkuilee. Työteliästä. Pitää pakata karavaani lähtökuntoon, sillä huomenna se tyrkätään liikkeelle. Sitten ei auta kuin pitää huivista kiinni ja korkeintaan kiljua tiukimmissa kaarteissa. Elämäänsä saa jännitettä niiiin monin eri keinoin. Tähän ei nyt mielikuvituksenikaan yltänyt.

Huimia arkiretkiä jokaiselle, pienille ja suloisille!

*
Vinkkaus:
Ehdimme Teinin kanssa tarjousnäytökseen. Onnistui! Elokuva Piiat perustuu saman nimiseen menestysromaaniin. Tarina sijoittuu Yhdysvaltoihin kuohuvalle 1960-luvulle, poliittisten murrosvuosien alkuvaiheisiin. Elokuvassa valkoihoinen Skeeter palaa opiskelujensa päätyttyä kotiinsa ja havahtuu sosiaalisiin epäkohtiin ympärillään. Päähenkilö aloittaa salaisen kirjaprojektin kahden mustaihoisen talouspiian avustuksella. Kirjan on tarkoitus paljastaa piikojen arkea ja totuus heidän työnantajistaan. Elokuva on hyväntahtoinen kertomus ennakkoluuloista, rohkeudesta, huumorista ja uuden aikakauden murroksesta. Suosittelen pehmeän lempeiden leffojen ystäville, maissikakkujen kavereille ja murteista pitäville.

Odottamaton tarjous

Viikonlopun alkua!
Edetään uuniperunasta eteenpäin. Juu-u, uunissa muhii todellista retroevästä eli jättipottuja foliossa. Teemme näitä nostalgisia maaomenoita toista kertaa ruokailun historiassamme. Kyllä juu-juu-juureksessa löytyy.

'Vectigalia nervi sunt rei publicae -Verotulot ovat valtion käyttövoima'. Halusimmepa tai emme, niin kyllä se valtio vaan pyörii verotuloilla. Jokainen saa maksaa osansa. Toisaalta saa myös sadosta osansa muodossa taikka muodostelmassa. Minulle tarjottiin mahdollisuutta voimauttaa Suomen valtionmoottoria eli töitä. Otin yllätysjobin vastaan. Opetan tässä tulevina viikkoina tulevaisuuden terveysammattilaisia. Töiden taustoitusta on hirveästi, opetusohjelma on yllättävän laaja ja aikaa jälleen kerran kituliaasti. Kivuliaasti. Työsaran syvyys paljastettiin varovaisesti ja himmeällä lampulla. Vaan turha itkeä etukäteen, täytyy ajatella CV:tä. Se kaipaakin hieman hohdokasta nostetta.

Ja opiskelijaelämämme lisärahoitusta :) Onneksi kyse ei kuitenkaan ole hätäavusta. Palkka on kohtuullinen, joten hieman toiveikas vanha haave nostaa takaraivossa päätään. Jokohan nyt olisi aika wannebe cherterfield -soffan asettua nurkkiimme. Se on sitten laskettuaika, jos penni venyy sohvaan saakka. Jehnaa! Rullaisikohan se Amerikan Viiksi-Vallu toiveistuimen kotikoloomme?! En nyt kuitenkaan vielä lipaise nahkasoffaa. Hetki täytyy laskea tarkkaan. Vaan haaveet ovat eläviä!

Hieman päässä humisee, pyörryttää sekä huippaa tämä yllättävä vastuu. Olotilaa täytyy tasapainottaa makeilla eväillä ja sukulaisilla. Elämä on saatettava arkiradalleen. Pyörimään tuttuja kehiään. Tasainen arki on luksusta.

Pontevaa päivänjatkoa jokaiselle! Pakko se on todeta, että mahdollisuudet kurkkivat nurkan, kulman ja vastauksen päässä. Rohkeninpas tarttua!

*
Vinkkaus:
Saksalaisen Juli Zeh'n palkittu esikoisteos Kotkia ja enkeleitä on musta rakkaustarina. Juristi Maxin tyttöystävä tekee itsemurhan. Tässä on tarinan kirjaimellinen alkulaukaus. Kirjasta ei puutu vauhtia, vaaroja tai poliittisia kiemuroita. Kertoja vie tarinaa lain molemmilla puolilla. Teksti on vähäeleistä, hahmot toisinaan epämiellyttäviä ja tunnelma koleahko. Trillereiden suosijat ja kyynikot voivat tehdä kirjallisen löydön.

Päässä kellersi

Arkista aamua!
Tänään taas mennään tukka putkella. Tarkoituksenani on fillaroida saderintaman edellä. Uhmakasta. Menohan on ihan vallatonta, koska kroppa on kuin ponilla: lyhyet jalat ja maha lähellä maata. Vaan virtaa piisaa!

Viime viikolla Teini ilmoitti, että pääni kellertää. Ihan sopuisasti, mutta kriittisen lopullisesti. Noh, minä lähdin sitten heti paputalkoisiin yrittäen vetää mahdollisimman monta palkokasvia sieraimeen. Tyhjää nuuhkin.

Luulin tietenkin, että Teini on alkanut kuittailemaan taikka vihjailemaan persoonallisuusmuutoksista (vanhuksethan toisinaan happanevat ;)). Luulonjyvä ei ole tiedonitu, tai jotakin muuta kasvivoimaista. Ravistelin päätäni. Kuulostelin korvat höröllä kuuluuko kallosta loisketta. Niistin. Kallistelin kuuppaani ja odottelin virtaisiko korvasta keltaista nestettä. Eieiei! Sain vain niskani kipeäksi.

Kävi ilmi, että Teini puhui hiuksistani. Niissä on kuulema epäpukeva kellertävä sävy, joka olisi syytä karkoittaa. Nopeasti, mieluummin heti! Joten eilen sitten kirkastin ajatusteni, huumorini ja käsityskykyni lisäksi myös hiusten väriä. Kieltämättä tarpeellista. Muovipussi päässä huudahdin: 'Fiat lux! -Tulkoon valkeus!' Ja tukanjuuri vaaleni istuvammaksi. Teini sen tiesi!

Joskus on hyvä ottaa asiat ihan konkreettisesti. Siis pilkulleen, sananmukaisesti sekä näppituntumalla. Yksinkertaiset polut ovat toisinaan niitä oikeita polkuja. Olen vain vaaleanruskea, joten tiedän tämän ;)

Kirkastettua viikon alkua teillekin!

Lepopäivän ratoksi

Töttöröö!
Se o sunnuntai tuas. Lepopäivänä tämä koneella kykkiminen on vapaaehtoista harrastetta. Arkisin sama paikka, aika ja samaiset toimet ovat liki pakkopullaa. Hmmmmm... Tilannekohtainen kiteymä.

Niin, heipä hei arkeni uumenista! Olen kartalla, vaikka viikolla on tuntunut, että voisin kellahtaa milloin hyvänsä karttalehden taakse. Piilosilla olo soveltuu kuitenkin pätevämmille. Tämä viikko on ollut yhtä sahaamista. Sahattu on kaikkea paitsi linssiin taikka oksaa itsensä alta. Jokainen puuha on täytynyt tehdä ainakin kahdesti. Purut siinä pöllyää, mutta mitään en ole saanut aikaan. Toisaalta saako mitään valmiiksi, jos siihen ei joku/ jokin pakota? Pitkähkö pohjustus sille, että potkaisin graduni muistitikun muistiin ja toivon unohtavani sen sinne. Muistakoon, muistuttakoon tai muistelkoon nyt muut.

Havahduin syksyisestä onnenhorteestani. Tiedättekö milloin ihminen on vanha? -Silloin kun häntä kiinnostaa sanomalehdissä ensimmäisenä kahvitarjoukset. Lisäksi päiväkahvilla tovereiden kesken jutusteluksi piisaavat omat vaivat. Jeps. Todistan omista nahkoistani ja ystäväni rummuttavat omia polviaan samaan tahtiin. Onneksi leivos oli tipahtanut taivaasta. Taivaan mannaa vaivaiseen päivään. Elämän sokerisia hetkiä.

Valmistaudun talveen. Minä en kokoa talvivarastoja, paitsi keskivartalon tueksi. Sitä taas ei lasketa, eikä painoakaan ;) Ostimme Teinille uudet talvikengät ja minulle kanervan. Ei Ilkkaa. Teinin nahkasaappaat ovat eleettömän tyylikkäät ja luonnollisesti mustat. Minun kanervani taas ei ole musta. Eikä se ole Turustakaan. Pensaskasvi on harvinaisen tuuhea, runsaskukkainen sekä hohtavan punertava. Ja hinnaltaan ilahduttavan edullinen. Ei, ei se ole Ilkka, vaikka kuvaus sopiikin myös politiikkoon. Nyt meillä kukkii muukin kuin linkuttava huumorini.

Tästä tulee maanmainio päivä. Alku ainakin on jo nikkaroitu perin koristeelliseksi. Koreaa päivää kaikille muillekin!

*
Vinkkaus:
Koristeellisessa ilmastossa jatketaan. Laura Heyenga'n kokoama englanninkielinen kirja Paper cutting on hengästyttävän upeaa katseltavaa. Se on usean eri paperitaitelijan teoksista koostuva visuaalinen jalokivi. Toinen toistaan upeampi työ liimaa kirjan äärelle. Ihmiset ovat kekseliäitä, lahjakkaita ja kärsivällisiä. Näitä ideoita kannattaa kokeilla kotona. Ihmeellinen kirja! Esteetikoille, paperin kavereille ja ajattomien mallien ystäville. Tämä kirja siirtyy toivekirjalistalleni.

Nolla astetta

Arkista aamupäivää!
Eilen herätessäni ulkomittari näytti nollaa. Ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Siellä se syksy vaan etenee. Hymyilen.

Savolaista kansanhuvia on hautausmaakävely. Groteskia toisista, minusta perin perspektiivistä. Ajassa eletään, iäisyys ympärillä. Vierailimme ensi kertaa toisen uskontokunnan hautausmaalla. Se oli kuin olisi matkustanut ulkomaille! Kulttuuri-, tapa-, taide- ja sosiaalihistorian erot olivat silminnähtävät. Niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana omasta ympäristöstä. Kokemus oli vaikuttava, avartava ja puhutteleva.

Kirjoitukseni iloisuusaste on nollan alapuolella. Pateettisuus lievällä plussalla. Tämä kirjoitus ei ole arvostelua, se täytyy muistaa. En aseta itseäni kenenkään toisen yläpuolelle. Enkä kirjoita vihoissani, sillä siihen ei ole mitään syytä. Näkökulma minulla on olemassa ja sen löytäköön jokainen itse. Ihminen on aidoimmillaan ja vapaimmillaan nukkuessaan sekä unelmoidessaan. Molempiin täytyy olla aikaa, tilaa, mahdollisuus ja rohkeutta. Unessa tai unelmissa ei ole rajoja, esteitä eikä aitoja. On vain ihminen itse.

Luin joku toki sitten eräästä blogista nuoren naisen tulevaisuudentoiveista. Hänen unelmistaan. Kunnioitan vilpittömästi niitä! Siltikin, vaikka ne ovat täysin päinvastaiset kuin omani. Sympatiani ovat kuitenkin nollan Kelvinin luokaa. Tyttönen kirjoitti haaveissaan istuvansa "auton takapenkillä luotiliivi ovea vasten". Olen huomannut, että ei tarvitse olla sotakirjeenvaihtaja nähdäkseen kuinka ihmisiä ammutaan. Ilman luoteja, ihan vain sanoilla, asenteilla ja ennakkoluuloilla. Samaa jälkeä tulee.

Samainen ihminen kirjoitti myös, että haluaa "tavata joukkosurmasta selvinneen uhrin". Tästä kategoriasta löytyy ihmisiä melkein jokaisen lähipiiristä. Maailmansodista ei ole niin pitkää aikaa. Sotaorvot, huutolaiset, veteraanit, lesket, siirtolaiset... Samat tarinat elätään liian monissa kodeissa ja sukupolvissa yhä tänäänkin. Uhrin tarina on tragediaa. Ihmisen äärimmäistä arvostamattomuutta toisiaan kohtaan.

Tämä kirjoittaja jatkoi vielä. Hän toivoo voivansa "koskettaa joukkohaudan multaa". Voin antaa vinkin, että mene suomalaisille nk. sankarihaudoille. Sana on saanut salonkikelpoisemman muodon, mutta ydin on sama. Joukkohautoja löytyy jokaiselta hautausmaalta. Ne ovat ne erilliset osiot alueella, yksilöimättömät kivet, pitkät rivistöt. Vielä pidemmät varjot. Sankaritkin ovat olemassa vain omalla puolen linjaa. Toisella puolella ihmiset ovat vihollisia. Vain vihollisten toimesta syntyy uhreja, julmuuksia ja kuolleita. Meidän päässä sankareita -ja vihollisten sankarivainajia.

Bloggari halusi myös "kuunnella tarinoita sodasta ja rauhasta". Sodan ja sen jälkeisen rauhan kokeneet eivät kerro "tarinoita". He elävät elämänhistoriaansa, joka on totta. Minusta on ylimielistä, ajattelematonta, lapsellista ja julmaa väittää näitä tarinoiksi. Tarinat, kuten sadutkin, ovat luotu viihdyttämään. Minun maailmassa on kieroutunutta, jos kokee sodan viihteelliseksi tai siitä kaipaa viihdykettä elämäänsä. Sotien uutisarvokin on ihmisoikeuksien uutisoimattomuutta. Arvonsa jokaisella. Unelmat ovat ihmisen näköisiä, haaveet heijastuksia itsestä. Näin on. Täyteen ihmisyyteen kuuluu myös oikeus unelmiin.

Historiaa luodaan ja eletään, ei kirjoiteta. Minä rukoilen joka päivä, että kymmenen vuoden kuluttua tuolla bloggarilla ei ole sotien uhreja haastateltaviksi. Ei tarvetta luotiliiveille, ei uusia joukkohautoja, sankarivainajia eikä ammattikuntaa, jota kutsutaan sotakirjeenvaihtajiksi. Tätä minä rukoilen kaikessa rauhassa. Joka ikinen päivä.

'Pax optima rerum quas homini novisse datum est, pax una triumphis innumeris potior, pax custodire salutem et cives aequare potens -Rauha on paras asia, minkä ihminen on saanut, rauha on lukemattomia triumfeja arvokkaampi, rauha pystyy huolehtimaan menestyksestä ja tekemään kansalaisista tasavertaisia'. Aamen.

Rauhaisaa päivää jokaiselle. Luokaa unelmia, kasvattakaa haaveitanne ja antakaa elävälle elämälle mahdollisuus!

Ihan tavallisia tarinoita

Tervehdystä kaikille!
Olen ollut viime viikon perin touhukas. Kas! Nyt olen kuitenkin tässä. Hetkessä kiinni ja paikan päällä.

Olen täällä, koska syväksi pettymyksekseni sunnuntaiset sisustusohjelmat ovat kitistyneet korpuiksi. Suosikkisarjani ovat haudattu jonnekin ottomaaniin, piharakennukseen, kukkapuskaan tai formaattipilkkuun. Onhan se juurevaa heille, joilla on nurmikkoa katsella puutarhaohjelmia. Meillä on laatoitettu takapiha... Olo on kuin etanalla aavikolla, vauhtiraidat jää sutimatta. Minulle on vapautunut aikaa.

Aihepiiristä toiseen. Tarjoilen väliaikatietoja arjestani. Pöllyyttelin graduni päältä tomua, rullailin aihettani parilla teorialla ja suomensin lähdeteosta. Norjasta, vaan ei niin norjasti. Otin kannan, että norja on vain huonoa ruotsia ja asenteella mennään. Ei nyt huiman pitkälle menty. Ihmeekseni se kuuluisan puiseva "päin mänty" jäi koskettamatta. Notkeaa, sillä en edes hipaissut. Jatkanpa suomentamista suosiolla. Norjasta tulee muutakin kuin turskaa. Kliseitä tursuilee tekstiin. Tirskun ohimennen.

Eilen illalla innostuin, inspiroiduin ja oivalsin. Tuulesta temmaten halusin kirjoa vanhat sormikkaat uuteen loistoon. Toinen hanska kukkii jo slaavilaisittain. Tänään on toisen aika nuppustella. En ole vuosiin kirjonut mittään. Sen taas huomasi alkujähmeytenä, mutta sitten wanhat tawat ottivat käsineestä näppiotteen. Sormella osoittamatta olen tyytyväinen luovuuspiikkiini. Burgundinpunaiset (en voi väittää sävyä viiniseksi, koska sieltähän ei totuutta ammenneta ;)) sormikkaat lämmittävät myös värisilmää. Se onkin uusi tapa käyttää hansikkaita...

Teinikin on tietoviisastellut käyntiin elämänsä ensimmäisen koeviikon lukiossa. Historiallista. Juhlimme sitä lounastamalla kirjastolla. Saattelin näin jo seuraavankin sukupolven hurmaavan fenkolin makumaailmaan. Maistui, maistuu ja tulee maistumaan kuulema toistekin. Keittolautaselta kokemusmaailmaan. 'Non in solo pane vivit homo -Ihminen ei elä pelkästään leivästä'. Tämä on raamatullinen fakta. Pitäähän toisinaan syödä keittoakin.

Niitä näitä, ei sillin päitä. Sohvakin on pitänyt ruotunsa! Istujat natisevat, narisevat ja rutisevat äänekkäämmin kuin runko taikka jouset. Savolaista arkiklassista. Ilo olla kuulolla.

Lokoisaa lokakuista sunnuntaita!

*
Vinkkaus:
Käsitöistä innostuneena vinkkaan kaikille harrastajille tai kokeilunhaluisille Madeline Weston'in villavaa kirjaa Upeat kirjoneulesukat. Toinen toistaan värikkäämpiä sukkia kotiin, toimistoon taikka toisten koipiin. Klassiset kirjoneulemallit haastavat neulojan, mutta tuloksetkin ovat historiallisia. Ilahduttaa tekijää ja käyttäjää. Kirja on suomenkielinen, siinä on selkeät ohjeet sekä sivukaupalla unelmoitavia sukkia. Taidokkaille, ennakkoluulottomille ja vilukissoille.

Nuotilleen näin

Iltapäevee koko luomakunta!
Olittepa keskiössä taikka laitamilla. Olennaista on, että olette olemassa.

Nyt voisi jo pikkuisen napista, nurkissa rapista ja supista. Ei vaan, minä päätän nyt tältä istumalta aloittaa uuden uran. Liityn epämusikaalisten jousisoittajien suureen kuoroon. Tosin savolaisilla instrumenteilla -luonnollisesti.

Minä soitan ensijousta, sitten toista jousta ja vielä kolmattakin joustamatonta jousta. Nuotilleen! Tiedättehän te jo entuudesta, että kykenen soittamaan jopa lampaan viulua. Nyt minä virittelen sohvan jousia. Ihan konkreettisesti. Ne luovat uskomattoman metallisia sinfoniankaaria osuessaan lattiaan. Instrumentaalimusiikin helmiä. Poimin parhaat soinnut päältä, kallistan soffaa, viritän karkurijouset paikoilleen ja aloitan musisoinnin. Voin vakuuttaa, että istun soinnilleen oikein sohvassamme. Puolinuotit eivät ole sallittuja, tahti on ahterista. Soffamme tila on akuutti, joskaan ei vielä kriittinen. Hianoo! Käytännössä ryhmäistuin saa siis jatkaa joutsenlauluaan näillä omilla jousillaan. Lammas versus soffa: 3-0. Eläköön arjen sitkeys ja periksiantamattomuus (minun, ei soffan)!

Kun tämä nykyinen pahvirunkokapine yltää finaalisointuunsa, niin unelmissa olisi istuttaa olohuoneeseemme ylväs chesterfield-sohva. Uuuuuuuuu. Se olisi istuimien Tom Selleck :) Kuten arjessa yleensäkään, ei toivesohvan värillä taikka materiaalilla ole väliä. Haaveet on napillisia. Ja ne ulottuvat 'ad astra -tähtiin' saakka, ylemmäksikin. Tähän haavekuvaan on hyvä istahtaa toiseksikin toviksi.

Ihana iltäpäivän hämäryys on laskeutunut ikkunan taakse. Tyyneyttä lasin molemmin puolin ja lempeitä sävyjä. Samaa seesteistä sunnuntaita toivottelen teillekin, missä sitten istuttekin.

*
Vinkkaus:
Unelmoinnista on kyse myös Nick Hornby'n romaanissa Juliet riisuttuna. Tarina laulaa lapsettomasta pariskunnasta, miehen pakkomielteestä kadonneeseen idoliinsa sekä arkisista valinnoista. Musiikin monitulkintaisessa maastossa on mukana muutamia käänteentekeviä yllätyksiäkin. Aikuisuus on toisille vaikeampaa kuin taas toisille. Kirjailija hallitsee kenttänsä. Se teki tästä kirjasta svengaavan vinkkauksen kaikille kevyemmän, mutta jammaavasti kirjoitetun tarinan kavereille.

Naparetkellä

Heissan!
Sää on harmaa, minä en. On siis syytä juhlaan!

Tämä kirjoitus on suoraan minun omasta navasta. Epäitsekkäät paetkaa, vielä ehditte!

Pyörin tuossa gradua vältellen kaiken maailman käsityösivustoilla. Kyllä kannatti! Löysin aivan upean, näkö sumeni, kierrätyslaukun. Se oli tehty superhyperultimate suosikki duoni (the one and the only) levynkannesta. Autuas sinä tekijä ideoinesi -kumarran sinua! Se duo on tietenkin Simon& Garfunkel. Onko niitä muita edes olemassakaan? Eieiei -ei ainakaan minun äänimaailmassa. Nyt sitten levystä laukuksi... Se massikka olisi täydellisen istuva kirjastokassiksi. Olen liekeissä! Se taas tällä sadesäällä on jonkinmoinen pyrotekninen ihme. Maailmani kallistui ja minä kierin kohti ostoskoria.

By the way... Paul Simon (nauuuuuu -lammaskin taipuu naukumaan), jos olet opetellut suomea ja luet tämän, niin soita minulle. Minä vastaan. Numeroni on 555-savolainen sheep. "Hello darkness my old friend I've come to talk with you again..." Olen liian valoisa turistakseni tummia, joten jutellaan vaan puhtaan valkoisia joutavuuksia :) Jos taas Art Garfunkel voisi kuitenkin jättää soittamatta. Sieltä viimeisen rajan takaa yhteys on madonreikäinen, linkkimastoja harvakseltaan ja puhelut hinnoiteltu vastaanottajan maksettaviksi. Liian henkevää jutun juureksi.

Tömähdin seilatessani täällä maailmanverkossa myös suosikki sarjakuvaani: Tenavat!! Voisin käytää koko päivän vain tuijotellen heitä töllöstä. Eikä aika olisi mennyt hukkaan, ei ollenkaan. Ehdottomat suosikkini kautta aikain! Tenavien pippurinen huumori puree, ajatusmaailma istuu ja tekijän piirrosjälki hivelee silmää. Ei voi kuin fanittaa. Viisautta naiveissa raameissa.

Jotta tämä kirjoitus nyt todellakin myös pyörisi, niin kieputaan kunnolla aiheesta toiseen. Pitäkää navoistanne kiinni. Olemme Teinin kanssa haaveilleet kauan koirasta. Sen hankkiminen ei ole ajankohtaista vielä, mutta joskus. Haluamme corgin. Vaihtoehtoja ei ole, koska syyt ovat itsekkäät. Koiralla olisi Teinin naama ja minun jalat. Olisi oikeasti pidennyttävää, jos jollakin perhepiiristäni olisi minuakin lyhyemmät koivet (noh, Simonin Paulilla tietty, jos hän vain liittyisi laumaan). Ensisijainen lemmikki todellisuudessa nyt kuitenkin olisi se corgi. Siiiistimpi.

Minä jään vielä toviksi tuijottelemaan napani uumenia. Haen taskulampun, jotta näkisin pohjalle saakka. Teille muille toivotan ihmeellisiä retkiä omaan arkeenne!

*
Vinkkaus:
Koska teksti pyörii napani piirissä, niin jatketaan samalla kartalla. Yksi lempinäyttelijöistäni on John Cusack. Yksinkertaisesti aidosti lahjakas. Hän on pääosassa elokuvassa High Fidelity (perustuu Nick Hornby'n romaaniin Uskollinen äänentoisto). Elokuva on parempi romanttinen komedia miehestä, jonka elämä pyörii vain levylautasella. Kannattaa katsoa, sillä tarina on kuin paraskin iskelmä. Pitää sisällään kurjuutta, tylsyyttä, rakkautta ja huumoria. Musikaalisille sekä rytmirajoitteisille. Tässä leffassa tarina tanssii.

Äkkiväärä vokalisti

Tervehdin teitä!
Keli on vetinen, aiheenikin liplattelee.

Kirjoitus on sarjaa "Minä ja sukkelat sukulaiseni". Tämä on tositarina siitä, kuinka myyjä nauraa pidon polvistaan. Aloittakaamme Savosta.

Vuosia sitten olin yhdessä Siskoni kanssa metsästämässä Kummilapselleni toivottua joululahjaa. Huippusalainen tehtävä. Ohjeet cd-levylahjaan oli antanut Tätini (Äidin sisko). Ne ohjeet taas eteenpäin toimitti Äitini. Tässä taustakuvio.

Levyosastoja pitkään, perusteellisesti sekä turhautuneina kaiveltuamme luovuimme jahdista ja pyysimme myyjän apuun. Vähän kuin vainukoiraksi. Etsi myyjä, etsi! Meidän piti löytää tuntemattoman Jonny et wine'n yhtyeen levy. Vaan ei löydy, ei sitten millään, ei mistään kaupasta. Noh, eihän levyä löytynytkään, koska kaivattu artisti oli Shania Twain!!! Ja nyt se myyjä valui tiskin taakse nauraen vetelänä. Minua ei naurata vieläkään. Hymyilyttää jo kuitenkin.

'In vino veritas -Viinissä totuus'. Tottahan toki. Niin totisesti kuin taustallani soittaa bändi nimeltä Jonny et wine! Totuus on tuolla jossain, muttei kuitenkaan käyneissä marjamehuissa. Eikä aina sukulaisten kuullunymmärryksessäkään.

Säistä viis. Värikästä päivää! Välttäkää te kuulokaktuksia!

*
Vinkkaus:
Heille, jotka lukevat dekkareita vinkkaan Michael Gruber'in kirjaa Luiden laakso. Se on perinteinen salapoliisikertomus siirtolaismausteilla. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin Floridaan, mutta kirjan sisäkkäinen (ja ehkä se olennaisempi) kertomus kiertää Afrikkaan saakka. Kirjoittaja on tuonut mukavan eksoottisen sävyn tarinaan meille kaukaisenoloisilla woodoo -kuvioilla, katolilaisuudella ja ruokien makuyhdistelmillä. Tämä kirja ei ole jokaiseen makuun, mutta värikkäitä dekkareita harrastaville/ etsiville se käy lukupalaksi.

Keskiviikon kevennykset

Sataa. Vettä tulee yli äyräiden ja ämpärien. Minun puolestani saa sataa vaikka saavilla kaataen. Minä en valita. Asiaa minulta ei sada, ei edes ripottele. Ohutta arkiturinaa kyllä tuulee ilmoille.

Ilmanala yksin ei riitä. Syksyn saapumisen huomaa tv-ohjelmistoistakin. Uusintojen uusinnat vedetään hyllyille jäähtymään ja odottelemaan ensi kesän uusintakierroksia. Ohjelmistoissa painottuvat asiaohjelmat, pulinaraadit, amerikanostot ja Prömsö (En ole palkallinen kuuluttaja, joten tarkistakaa itse oikeellisuus ohjelmatiedoista). Näköhavainnoista silmällinen ja aurinkoisista ohjelmista puolet lisää. "Toisilla kotimaisilla" on sympaattisuuden kiteymä aamunavaajana: von Joulupukin Veli! Päivä ei voi olla täysin lahjaton, kun kyseisen sedän naaman näkee. Kannattaa kurkistaa. Heidän joka aamulähetyksistään jää hyvä fiilis. Asenne on mielentilaa, joka näkyy.

Syksy on uusien harrastusten ja -piirien aikaa. Minä en uudistu -jatkan vanhassa ryhmässä kolmatta vuotta. Olen innostunut veteraaniharrastelija. Harmittaa vain kansalaisopiston korkeat hinnat. Ne ovat niin pilvissä, että köyhäliini opiskelijana en näe noin korkealle. En vaikka seisoisin raha(ttomuus)pussini päällä. Pystyn harrastamaan ainoastaan ulkopuolisten sponsorien avulla (=Vanhemmat). Kyllä perhe on paras!

Omakustanneaktiviteetit ovat siis pennipussini uloittumattomissa. Ujot pikku pennoseni ovat koteloituneet kukkaron nurkkaan, joten ainoa joka siellä pörrää on eilinen aamunkoi. Koita ymmärtää kaikki. Vaan opiskelijapolitiikka laskennallisestikin harvempi. Olipa hän indeksissä tai sidottu muualle. Opiskelijan arki nyt on tätä. Kannattaa kokeilla eduskunnassakin.

Olen henkinen eläkeläinen. Sen sijaan seniori vain harrastuksissani. Tämän eron olisi luullut kaupantädinkin haistavan. Hän puhutteli minua Rouvaksi! Hiisi, kun rouvittelu viilsi korvaan. Vieläkin tinnittää. En minä nyt niiiin vanha ole! Eikä heitto ollut tekstiilihuumoriakaan. Kuuloluuta korvensi entisestään, koska kassa itse oli hyvinhyvinhyvin aikuisikäinen. Niitä suuren suuria ikäluokkia. Asennekin oli ihan eläköitynyt. Varmasti rouva. Minä olen asiakkaana neutraali, joten puhuttelukin saa olla ajattoman iätöntä. Hapatan nyt menemään.

Keventäen keskeltä viikkoa. 'Vade tecum -Kulje itsesi kanssa'. Hauskoja hetkiä jokaiselle omiin nahkoihinne! Kulkekaa leppoisasti itsenne seurassa.

Lähti lapasesta

Sunnuntaita!
Olen tänään hieman hapan. Eiliset tapahtumat karvastelevat muistissani. Sitruuna huulessa mennään.

Tänään on ikävä muistopäivä. Muistan kuin eilisen, kun tornikaksoset pommitettiin. Maailmaan ei mahtunut kuin tämä uutinen. Se oli aika pysäyttävä hetki. Koko pallolle mahtui vain yksi uutisoinnin aihe. Maailmanloppua ei tullut, mutta Amerikka sai omatulkintaisen oikeutuksensa sotaansa. Toisella mantereella, toisessa kulttuurissa, toisten maa-alueilla -taas. Nyt siitä on jo kymmenen vuotta.

'Pila lippis inimicum et ludere crudis -Tihrusilmäisille ja heikkovatsaisille pallolla pelaaminen on haitallista'. Sairauteen vetoaminen on sallittu keino olla pelaamatta, välittämättä pelistä tai sitten vain kipeyden sanelema tosiasia. Jokainen valitsee itsellensä istuvan pelikentän ja strategian. Joku pelailee poliittisia pelejä, joku toinen taas taloudellisia, kolmas henkilökemiallisia ja kentällinen jahtaa menestyspalloa. Ihan miten vain. Tyyliin ja taktiikkaan katsomatta, meillä sekä maailmalla.

Jostain pelistä kaiketi on kyse myös Karkku Moiviston kohuerokuvioissakin. Uskomattomia käänteitä uskovaisten leirissä. Itse en ole ottanut niistä selkoa, vaan minulle on kerrottu. Minä nyt sitten jatkan kuuloketjua omalla lenkilläni. Kaupunkilegenda tietäisi, että Moivisto olisi löytänyt käsistään parantavia voimia. Mies on uusi ihmisviagra! Nyt minäkin ymmärrän minkä vuoksi ukkeli seivästettiin oman lahkonsa johtopylväältä. Johtajan ei ole soveliasta kosketella toisten miesten lahjepalloja edes parantamistarkoituksissa. Lahkovaimojen panosta asiassa en tiedä. Rukous koskettaa ja Karkku myös! Kaipa se on jo Pälvikin suuttunut, uhannut Karkkua ikuisella velttoudella piikiven katkuissa ja omalla puolueohjelmallaan. Karua. Poliittinen linjauskin kärsii, kun hihhulipomo tervehdyttävästi kourii uskonveljiä. Aivan pyyteettömän vilpittömin mielin -ja kielin. Ihan vain suurta humaaniutta tuntien. Pelkkää uskontodellisuuttaan eläen, lähimmäisenrakkaudessa kierien, omilla lahjoilla palvellen ja profeetallisia kuvia nähden. Juupa juu. Onneksi he ovat oma ryhmittymänsä! Taivaalle kiitos!!

Minä kirjoitan tätä vailla todistajahavaintoja tai muita oikeudellisia dokumentteja. Minut on siis hyvin helppo kivittää Moivisto näkemyksistäni. Siitä vain! Minä kuitenkin uskon Karkun mahtavaan toiseen tulemiseen. Mies on sen verran lahjakas pelaaja, että hän osaa kääntää kaikki mutkat omaan pussiinsa. Hän saa anteeksikin. Tämä kohu on vain alkulaukaus hänen uudelle julistukselleen. Ei enää kaapeista tai komeroista, vaan turuilta ja toreilta. Laittakaa korvan taakse ennustukseni, mutta olen varma, että ukkeli vielä julistautuu profeetaksi omalla maallaan. Hän nostaa housut, sulkee vetoketjut ja avaa Kirjansa. Hänestä kuulemme vielä. Olen seuraamatta ja kommentoimatta. Lupaan.

Rauhallista päivää koko maailmalle!

*
Vinkkaus:
Sain vihdoinkin kirjastosta pitkään jonottamani opuksen. Jason Thompson'in Kirjan uusi elämä on huumaavan ihana kirja kaikille kirjojen ystäville. Vanhat, rähjääntyneet lukupalat voi kierrättää toisenlaisiin kansiin, kehyksiin ja muotoihin. Luovuus kukkii paperilla ja paperista. Taidemuodosta toiseen. Liimaa, näppäryyttä ja mielikuvitusta käyttäen voi jokainen loihtia vanhalle kirjalle uuden elämän. Tämän kirjan laitan toivelistalleni! Suosittelen suurella innolla& lämmöllä!

Turhaa hälyä

Tervehdys!
Mitäpä sitä lyhyttä virttä venyttämään, joten mennään suoraan asiaan. Asiani koostuu paljosta melusta tyhjästä.

Hälyytin tänään kahdessa eri kaupassa. Noh, en minä eikä hupenevat aivopoimutkaan, vaan antikvaarinen kirjaostokseni. Noloa! Ihan yleisepäilijöille tiedoksi: Minä en varasta! Ei kuulu tapoihin. Ei edes pienet näpistelyt, nipistelyt tai salaiset taskuostelutkaan. Minun ostokseni ovat aina laillisia, rahallisia sekä rehellisiä. Kestävät verottajien ja varashälyttimien läpivalaisut. Nyt sitten piippasin ympäri kaupunkia. Argggh. Huumori kuivui ja ilmeet myös.

Onneksi kaupoissa oltiin asiallisen ymmärtäväisiä turhalle varashälyytykselle. Toisaalta miksipä ei olisi oltu, koska minä en todellakaan vienyt mitään. Sen henkilökuntakin tajusi, kun kirjat vain vinkuivat. Ostokuittikin vilkutti syytöntä. Oli niin sanoinkuvaamattoman masentavaa joutua edes epäilyksi varastamisesta. Se epäilyn ja todellisen teon jyrkkärajaisuus siitä tekeekin niin ällistyttävän lamaavan tapauksen. Nyt olen ihan litteän lytätty lammas. Olen olen, vaikka siihen ei olekaan mitään syytä. Nöyryyttävä kokemus!

Ymmärrän tänään karvan verran heitä, joita syytetään aiheetta jostakin rikoksesta. Hermopaine on oltava melkoinen. Oli vain niin alentavaa joutua koko kauppakansan edessä todistamaan syyttömyytensä. Olen syytön ja hälyämättä näin. Opinpahan käyttämään entistä hanakammin kauppojen säilytyslokerikkoja. Myöhästyneen laiha lohtu... Tämä opetus ei soita kelloa otsalohkossa tai oppimiskeskuksessa. Ottaa vaan kupoliin.

Ihme oli, etten kertaakaan noissa piipittävissä tilanteissa miettinyt näkeekö joku puolituttu, kylänmies taikka hyvänpäivänhattu minut. Opin sittenkin jotakin (ehheh). Luulen, että vartija kyljessä tilkitsi ajatusvirtani niin seisauttavasti, ettei tuollaiset imagolliset purot edes päässeet tihkumaan. Nyt myöhemmin olen kyllä ehtinyt sovitella useamman mallista aasipukua, nolousviittaa ja häpeäsäkkiä ylleni. Oma moka, oma loka. 'Perfer et obdura -Kärsi ja kestä'. Kestetään sisukkaasti ja kärsitään noloina. Kismittää niin, että kirskutan kiilteen hampaistani.

Tiedän määkiväni tyhjästä maailmankaikkeuden ongelmien keskellä, mutta... Minun maailmaani tämä tapaus nyt vavisutti. Ei voi vaan mitään. Olen perusteellisen rehellinen, lammasmainen, ylipainoinen ja savolainenkin. Vaan varas en ole, enkä varastamaan rupea. Hälyyttämätön fakta.

Kesän ohitus

'Vivamus feriae -Viikon aloitus'. Toisin sanoen muanantaita!
Kalenterin lehdet kääntyilevät kohti autuutta... Eilen poistuin henkisestä kesäkellaristani huomatakseni valonkin vaihtaneen sävyä. Se on jo täällä! Ulkona lempeä kuulaus valtaa ilmanalaa ja sisällä tuoksuvat omenat. Taivas, kun ihminen voi olla onnellinen! Kesä on ohi.

Syksy keikkuen tulevi. Koneeni kellahti perjantaina. Siinä se sitten köllötteli koko pitkän viikonvaihteen kyljellänsä. Koneen "lähiverkkoyhteys oli vajaa tai puutteellinen". Näin ilmoitettiin. Päättelen siis, että masiinani ei kärsi ainakaan läheisriippuvuudesta! Turha heittää yhteyttä nurkaan, kun koneen voi uudelleen liittää verkkoon kellumaan. Heittoliikkeen näppäili avuliaan puhelias Verkko Virtanen, kun apupöydälle soitin. On sitä kulmikkaampiikin paikkoihin soiteltu.

Verkosta katiskaan, katiskasta kattilaan ja kattilasta konttiin. Raahasimme Teinin kanssa vaatteita hyväntekeväisyyteen. Tämä ei ylitä uutiskynnystä. Me vaan akrobatiseerattiin kahdella fillarilla yli puolen kymmentä riepunyssäkkää kaupungin halki. Tämä ylittää käytännöllisyyskynnyksen. Ikkunaheijastuksissa näytti siltä kuin yksi asunnoton lammas pyöräilisi kera hänen maallinen aarteistonsa. Teiniltä loppui huumori jo alkutaipaleella. Minulta ei. Hihkaisin eräässä risteyksessä oloni olevan kuin amerikkalaisella kodittomalla. Teinin arvio oli, että minua pitäisi stailata aika rankasti ennen kuin näyttäisin asunnottomalta. Ihanaaa!! Ugh, Teini on puhunut. Kohteliaisuuksiin on aina mairea lopettaa.

*
Vinkkaus:
Katsoimme kelpo westernin. Kova kuin kivi -elokuva on kertomus kostosta, oikeudenmukaisuudesta ja sitkeydestä. Matkatarinan keskiössä epäyhtenäinen kolmikko (Jeff Bridges, Matt Damon ja Hailee Steinfeld) ratsastaa kiinni murhaajaa. Jokaisella joukosta on omat motiivinsa lähteä sekä olla kostoreissulla. Elokuvassa on vanhan kehyskertomuksen lisäksi mukavan äkkiväärää huumoria ja vakuuttavat näyttelijät. Vain elokuvan loppu ei miellyttänyt. Katso itse miksei. Suosittelen kaikille, myös lajityyppiä kaihtaville.

Uskotonta vai totta?

Iltoo!
Ajattelin jättää kirjoittamiset ensi kuulle, mutta mutta... Veneeseen hyppäsi niin uskomaton vonkale, että pakkohan sitä on ryhtyä perkaamaan. Pyrin pitämään humaanin otteen kalaan. Ja toimimaan nopeasti etten aiheuta tarpeetonta kärsimystä, eikä fisu ehdi pilaantua. Nyt nappasi.

Eräässä uskonnolisessa (minä en kuulu liikkeen kannattelijoihin) ryhmittymässä liikehditään sellaisella ryminällä, että mediassakin se on kuultu. Se on jo jotain! Bestikseni Pälvikään ei ole vielä kurnuttanut kantaansa julkisesti, joten ohhohh!

Hurmosliikkeen perustajajäsen ja keulahahmo on nyt vapautettu tehtävistään. Syyksi kerrottiin "seksuaalisten rajojen rikkominen". Mitä se sitten ikinä tarkoittaneekaan, sillä ilmaus on jotenkin sopivan hämärä ja turhan monitulkintainen. Ehkäpä vapaiden suuntien edustaja otti liikaa vapauksia käyttää/ näyttää karismaattisia liikkeitään... Asia, joka ei nauti ymmärrystäni. Sympatiani nautin teen kanssa, en teennäisten tai teeskentelijöiden.

Minua jäi pohdituttamaan milloin tämä väitetty rajojen rikkominen on tapahtunut? Asiahan voi olla vuosikymmeniäkin vanha tai tapahtunut lahkojohtajan eri elämäntilanteessa. Tiedä tuota, voin vain arvailla. Olen kallistumassa sille kannalle, että kyseessä on liikkeen sisällä tapahtuneesta/ tapahtuvasta vallanvaihdoksesta. Pikku johtajat hamuavat isoihin saappaisiin. Silloin kaikki keinot ovat myös uskonveljillä käytössään. Vallanhalu sokaisee hurskaimmankin. Sen tietää Raamattukin. Pelottavin johtaja on väistyvä johtaja. Ehkäpä siinä tämän julkivuodon ydin.

Tietysti kyseessä voi olla ikävän perinteinen pettämistapaus, jota ei enää jaksettu liikkeen sisällä peitellä. Setä eksyi liian usein vieraan peiton alle. Vaan, jos näin on, älä huoli Karkku Moivisto, sinä pääset äänivyöryllä kansanedustajaksi! Ihan kuten luterilainen ex-piispakin. Yökkkk! En edes vaivaudu kirjoittamaan tuosta tapauksesta. Näppäimistö limoittuu.

Jos Karkku petti puolisoaan, en voi kuin olla aidosti surullinen avioliiton puolesta!! Tämä mies on viettejään heikompi. Näistäkin tapauksista Raamattu osaa kertoa. Suurikin johtaja kompastuu pikkupöksyihin! Biologia päihittää paperin! Siinä luetut, kuullut sekä julistetut opetukset unohtuvat, kun lihaa alkaa kuumottaa. Ensimmäisinä tulessa yleensä ovat nämä kirkasotsaisimmat (osoitellaan milläkin lampulla silmien väliin, niin johan oma ohimo kirkastuu). Tästäkin Raamattu varoittaa jopa hurmosjohtajaa. Ai jai, ai jai jai... Elävä elämä osoittaa, että kompuroi ja ryvettyy se hurmoksellisinkin taipaleellaan. Kura puskee läpi. Turha on siis itse omia kylkiänsä kiillotella. Suoraselkäisillä siihen ei ole tarvettakaan.

Uskonto, uskonnolisuus tai hengellisyys ovat ohuita peitteitä. Aidoimmillaan ne suojaavat, turvaavat, lohduttavat ja lämmittävät. Niiden suojaan ovat kaikki tervetulleita. Viltinkulmaa riittää jokaiselle ja paraatipaikkojakin niitä kaipaaville. Mutta piilotteluun ne ovat aivan liian läpinäkyviä! Kaikki paljastuu. Olitpa lomalla tai puolueessa.

Valtakunnan puhutuin sairaslomalainen on oikeastaan monella tapaa oman itsensä uhri. Ei pelkästään oletetun limakalvokitkan vuoksi. Mies on maalannut näkemyksillään itsensä omaan nurkkaansa. Omat koirat purivat! Opetuslapsista kasvoi jyrkkä tuomaristo, joka nyt tuomitsee opettajansa hänen omien lakiensa mukaan. Sillä niitähän Moivisto julisti, kun valtakirkko ei ollut hänen omille opillisille ajatuksilleen/ tulkinnoilleen tarpeeksi puhdas. Nyt ukkeli lirautti omille kengilleen. Haisee! Oliko kyseessä miehen hätä- vai tarvesuhaisu? Minun ei onneksi tarvitse edes tietää! Vaan vahinkojahan voi ja saa sattua kaikille. Aikuisillekin. Omista valinnoistaan, vahinkovalinnoistaankin, on jokaisen vastattava. Ennemin, myöhemmin tai loppujen lopuksi. Seisoipa sitten missä lammikossa taikka rannikolla tahansa. Puntariin joudutaan kaikki. Siellä keikkuu ja kiikkuu joka ilkka.

Ei toinen ihminen ole toista ihmistä ihmisenä parempi tai arvokkaampi. Tämä on fakta, raamatullinen fakta! Toiset osaavat vain hillitä itsensä kypsemmin, tehdä kestävämpiä valintoja, arvostaa liittojaan pidemmälle, kunnioittaa arvojaan, elää päivänvalossa... En halua tuomita Karkkua. Se ei ole minun asia, tehtävä, toimi, velvollisuus eikä kutsumus.

Aikuisten maailma on monimutkainen. Ja minä olen aika ihminen lampaaksi ;)

*
Vinkkaus:
Olen viime aikoina lukenut vain keskinkertaisia kirjoja, mutta katsonut hyviä elokuvia. Yksi näistä on A Single Man. Tom Ford'in ohjaus on maalailevan visuaalista. Elokuvan värimaailma heijastaa hienosti tunnetiloja. Colin Firth on loistava koskettavassa roolissaan elämänkumppaniaan surevana professorina. Yhden päivän kestävään tarinaan on mahdutettu enemmän kuin tunteja vuorokauteen. Julianne Moore ja Matthew Goode sivuosissaan tukevat Firth'in tulkintaa saumattomasti. Suosittelen hidastettuihin hetkiin. Lempeän ymmärtäväisille esteetikoille.

Loppu lähenee

Moro!
Se o muanantai ny ja virallisista kesäkuukausista viimeistä vedellään. Vietän niin autuaita kesän kuoppajaisia ettei ilmoillakaan ole väliä. Se on loppu ny. The End.

Viisas Hammas saa jäädä kiinni lampaan luuhun. Tähän toteamukseen tuli dr. Tuomio tänään. Lammas valitti, myös tästä päätöksestä. Ei muutosta. Ihmeitä keskeltä haavia taikka arkea: Tohtori ilmoitti, että ensi viikon viikkokäynnin jälkeen voidaan pitää taukoa! Iloitsin yhdessä hammashoitajan kanssa. Sitten viesti meni kuuloluuhun saakka. "Taukoa"? Enkö saa vieläkään paikanpäästöä hampaistolleni?! Mitä siellä kidassa vielä pitää sorvata? Ne kolme paikattua hammastahan on jo vaihdettu uusiin kuoseihin ja wanha Viisaskin päätetty säästää. Ähhhh. Ehkä dr. Tuomio itse tarvitsee tauon minun ikenistä. Olen murheen hammaskruunu.

Vaan tauko on paikallaan, jotta saan teksteihinikin vaihtelua. Hymyä. Arkiaamuni on aloitetteva jotenkin toisin, ei enää puudutettuna. 'Consummatum est -Se on täytetty'. Näihin sanoihin voimme dr. Tuomion kanssa päättää tämän kauden hammasrallin. Paikka paikan päälle ja täynnä on. Hymisen eloisasti etten kohdannut Kuoppaajaani yhdelläkään lääkärikäynnillä. Veikkonen kyllä kaarteli nurkilla... Ensi viikon jäähyväiskäynniltä aion laaseroida itseni ulkoavaruuteen. En palaa hetkessä. Olen valoa nopeampi lammas. Vaikeroi Danny, vaikeroi!

Hymyilyttävän hohdokasta viikkoa kaikille! Pitäkää asenne pöydällä ja hampaat suussa!

Termit haltuun

Heipä hei ja hyvää iltaa!
Saunankiukaille ja -lauteille vaan tervehdykseni heitän. Ollapa halstraamassa lampaan lihaa... ah! Meillä ei ole saunaa, joten saunominen on kohdallamme todellinen savolainen juttu. Siinäpä vasta.

Mummoni on monen tarinan ja kylälegendan alku ja juuri. Hän kertoi tukka tärkeänä täristen juttua, kuinka ystävättärensä miniä opiskelee homeapatiaa! Juupa juu, toiset osaa ja toiset taitaa. Homeopatiaa opiskeltiin, mutta kaikki homeatoopikot kääntykää kannoiltanne tai kannoillanne. Tyyli sekä paikka vapaa.

Nyt mummoni oma miniä eli Äitini on päättänyt kokeilla uutta tehokasta dieettiä: larppausta! Pitäkää porukat viitoistanne kiinni, sillä kyllä oikealla roolituksella kilot karisevat. Kuka haluaa laiheliinin osan? Viitoitin äitini karppauksen alkulähteille, jos mielii liiat läskit lihoiksi vaihtaa. Anoppi ja miniä samasta puusta tai päätä... Terminologia on vaikiaa, mutta luovuus kukkii kielessäkin.

Letkeää lauantaita missä olettekin ja mitä termiä olinpaikastanne haluattekin käyttää.

*
Vinkkaus:
Roolistus on osunut nappiin elokuvassa Crazy heart. Tarinan keskiössä on alkoholisoitunut countrylaulaja. Elokuva ei ole mikään suuri toimintaseikkailu, vaan hienovireinen kertomus rakkaudesta musiikkiin ja elämään. Se on myös kuvaus uusista mahdolisuuksista, rakastumisen kipeydestä sekä luottamuksesta. Jeff Bridges ja Maggie Gyllenhaal ovat ihailtavan tavallisia sekä todenmakuisia rooleissaan. Elokuva on kuin parhaat coutrybiisit. Karhean tarinan ja musiikkilajin ystäville. Kannattaa katsoa.

Sokeri pohjalla

Päivällistä!
Nyt en ole suivaantunut, sisuuntunut tai suuttunut mistään. Tämä on siis laimea kirjoitelma haaleista fiiliksistä ja latteista tarinoista. Kuitenkin aitoa muhkeaa lammasta!

Minulle on taasen koottu hammas. Hurraa, nyt jaksaa purraaa! Operaatio vaati luuta, nahkaa, hieman metallia ja muovit päälle. Kuulostaapas kinkyselle, mutta kyse on ihan korrektista toimenpiteestä. Minuun koski ensi kertaa niin paljon, että meinasin itkeä. Kyynel ei tirahda ihan tuulesta. Nyt mentiin piinan puolelle. Hurmeista hurmoksen sijaan. Harkitsen vapaaehtoista taantumaa kiinteästä ravinnosta soseisiin, jotten enää sotkeutuisi hampaisiini. 'Si linguis hominum loquar et angelorum... -Jos puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä...', mutta minulta puuttuisi hammas, mistä silloin kirjoittasin? Niin mistäköhän ammentaisin tarinankin juuren.

Hampaitani kuristi myös eräs sukulaiseni. Siskoni venytti tänään huumoriani. Se venyy, muttei se spandex'ia ole! Siskoseni kiepautti nimissäni ilmoille erään elähtäneen näyttelijän nimen silmäkarkkina. Yäkkkkk! Hapokkaaksi savolaisen heitti, kun yli keitti. Kärrätköön Sisko itse entisen nätin pojan minne karkkilaariinsa tahansa, minun mittarilla mies on kompostikamaa. Hepun mielipiteetkin ovat biojätettä puhtaimmillaan. Pari kierrosta tunkiolla, syksyn lööppilehdet päälle ja kompostinherättelijää perään. A'vot. Keväällä saadaan levittää ihan uutta näyttelijää penkkiin. Ja Sisko syököön talven sokerit kiteinä. Herkku on näin.

*
Vinkkaus:
David Nicholls'in kirja Sinä päivänä on kaupunkilaisromaani kahdesta nuoresta, jotka kohtaavat eräänä päivänä. Siitä tulee heidän elämänsä Se Päivä, vaikkeivat he itse osaa asiaa niin nähdäkään. Kertomus toistensa ohi elämisestä, satunnaisista kohtaamisista ja yhteenkuuluvuuden voimasta. Suosittelen kirjaa toistuviin toisiin mahdollisuuksiin uskoville, nuoruuden rakastetuille ja entisille nuorille.

Valituspasuunasta lähtee

Puolta päivää ja siitäkin eteenpäin!
Tartun nyt vielä pasuunaani ja puhaltelen närkästystäsi ilmoille. Herkimmät sulkekoot suunsa ja korvansa.

Nyt pasuunani ei soita painavaa asiaa, ainoastaan painokasta. Syöksytään padalle ja hämmennetään! Asumme siis opiskelijakylässä. Täällä vaihtuvuus on varsin verkkaista huomioiden asuinympäristön. Noh, nyt kujillemme on muuttanut uutta porukkaa. Tervetulloo! Eilen heillä oli tuparit. Siitä lähtee liikkeelle närkästykseni.

Uudet asukkaat viettivät siis railakkaan hilpeää iltaa sisä- ja ulkotiloissaan. Tunnelma ja asenne tuntui olevan kohdillaan sekä lystiä joka vieraalla. Äänet kuuluivat meillekin sisälle, mutta mitäpä siinä, koska meno oli linjakasta. Olisimme varmasti viihtyneet karkeloissa mekin, mutta jätin kuokan Savoon, joten emme voineet osallistua. Harrrrrmi. Suo siellä, kuokka kaukana.

Iltakymmenen jälkeen (!) joku kellokalle iski. Hiljaisuuskyylä nakkasi. Tupariporukalle käytiin huomauttamassa "häiriöstä"!! Niin mistä häiriöstä?! Olin sohvannurkassa ihmeissäni nipotuksesta, joka oli kaivettu aika syvältä tiukasta takapuolesta. Tiedän paikan tiukan ummettuneeksi, koska valitus ulostullessaan narisi niin kimakasti, että meinasin itse lähteä laatimaan omaan valitusta. Korkeat persäänet sattuvat savolaisten korviin ja lapset pelkäävät! Me asumme opiskelija-asunnoissa, emme vanhustentaloissa! Joltain on mennyt paikat sekaisin. Seniorikylässä on varmasti tukiasuntoja kaikille, joille kellottaminen ja verhonraossa eläminen ovat itäneet otsakurtuihin. Naapurisopu ja -rauha ovat myös rauhassa elämistä ilman pilkkunatsismia tai pykäläfasismia. Ostakaa valittajat haitari, sillä se soi pehmeämmin kuin teidän viulunne!

Minäkin narisen asiasta ja kymmenennestäkin, mutta valitsen rennommin rantein napinani aiheet. Ilonpilaaminen ei istu ajatusmaailmaani. Tottakai säännöt ja järjestys olla pitää, mutta nyt kyseessä oli yksittäistapaus alkuillasta. Talvella samoilla nurkilla oli perheriita, jossa mies nosti vaimonsa -30 asteen pakkaseen seisomaan ilman suurempia vaatteita. Kukaan ei soittanut suutaan, poliisia tai perheen ovikelloa! Nainen huusi ja aneli niin suureen ääneen, että minäkin heräsin. En tiedä kuinka kauan hän siellä pakkasessa värjötteli. En ehtinyt siirtää luitani paikalle, kun hän pääsi lämpimään. Silloin jo pari naapuriakin kurkki ovien rakosistaan. Kukaan ei valittanut -en minäkään. Asia on harmittanut monesti jälkeen päin. Ensi kerralla toimin heti, vaikka sitten puolinukuksissa ja -pukeissa.

Tämä paikallinen tekopyhyys korvensi nyt mielessäni. On asioita, joihin puututaan ja asioita, joihin olisi syytä puuttua. Ero on olennainen. Turha suipistella suuta ja hyssytellä toisten alkottomille (?) tupaantulijaisille, kun kanssaihminen paleltuu hankeen. 'Ratio quasi qaedam lux lumenque vitae -Järki on eräänlainen elämän valo'. Juuri näin! Näin valon ja koin valaistumisen. Jos omaan järjenvaloon ei ole luottamista, niin silloin kannattaa sytyttää kattolamppu tai ulkovalot. Näkee ainakin paremmin luikauttaa sen valivalivalitusvirren.

Toinen samanmoinen ulkokultaisuus sattui tovi sitten kesällä. Iltahämärissä muutama salskea urheilijanuorukainen suoritti jotakin liittymis- tai aikuistumisriittiä juoksemalla alasti parkkipaikan ympäri. Kaverit olivat lampaan silmin katsottuna vapaaehtoisesti napasillaan. Oli ilta, kesäaika ja atleettiset nuoret miehet liikkeellä... Joku siveyden sipuli soitti salamana poliisit. Luulen, että Freud'in lanseeraama peniskateus iski. Alaston ihminen kesäyössä on vakavampi rikos, kuin talvinen perheväkivalta! Arvonsa ja periaatteensa jokaisella. En vain tajua tuollaista elämän tiirailua avaimenreiästä. Siitä aukosta ei voi nähdä kovin kauas, laajalti tai suurempaa kokonaisuutta. Kapeaa. On kuitenkin tarpeetonta pyrkiä mahduttamaan koko maailmaa siihen reikään. Ei mahdu, ei istu, ei käy! Oven ja toisenkin silmän voisi kuitenkin avata, tai edes hieman raottaa ja katsoa näkymään suorana seisoen. Se kannattaa!

Itse olen hyvin kaukana ihanneihmisestä, mutta tajuan sentään joskus lopettaa nämä narinat.

Painopaasaus

Iltoo koko kansa!
Minunhan ei pitäisi lukea kuin paperisia juttuja. Luin nyt kuitenkin erästä keskustelupalstaa. Siitä kipinästä lähti leimahdus eli tämä paasaus. Asia tuli nahkalle.

Eräs nainen kertoi joutuneensa työpaikkakiusatuksi ylipainonsa vuoksi. Hän tuskin on ainoa laatuaan, mutta yksikin liikaa. Minulla on oikeasti vaikeuksia mahduttaa asiaa ymmärrykseeni. Miten jonkun todellinen tai kuviteltu ylipaino voi olla jonkun toisen asia?! Tuskin työtoverit omia nahkojansa toisilleen lainailevat. Mikä siis hiertää? Kenen saumat ratkeilevat? Ovatko arvostelijat itse kenties Mr.& Miss Universum -tasoa, jotka ulkonäöllisesti taikka sivistyksellisesti kestäisivät saman? Hahhahaaaah. 'Videre nostra mala non possumus -Emme kykene näkemään omia vikojamme'. Näinhän se on. Virheettömien joukossa on ahdasta olla. Onkin vapauttavaa ajatuspieraista eli arvostella muita. Se keventää ja nostaa mielialaa. Toiminta vain tuppaa haisemaan...

Mietin, estääkö ylipaino tehtävien tekemisen, heikentääkö se työtehoa, uhmaako se työturvallisuutta? Tuskinpa sentään, sillä kyse oli toimistotyöstä. Kiusattu ei voi ollakaa kuin sopiva, koska hänet on tehtäväänsä aikanaan palkattu. Onko kiusattu "liian näkyvä" työyhteisössään? Tällöin hän on hyvä/ liian hyvä tehtävissään, jolloin hän mm. lahjakkuuttaan aiheuttaa toisissa alemmuutta, joka on kanavoitava kiusanteoksi ja ulkoiseksi vähättelyksi. Loistaa voi monin eri tavoin, järjettömyydellä ei kannata säihkytellä.

Kiusaajat olivat tuomaroineet kiusatun työpaikan rumimmaksi naiseksi, jota kukaan ei suostuisi painamaan edes villasella firma pikkujouluissa. Mistä tämänkaltainen urpous versoo? Tämä on ilkeintä, julminta ja pikkumaisinta kiusaamista! Tämänkaltaiset kommentit osuvat ihmistä hänen ihmisyytensä ytimeen. Sitä ei voi, eikä tarvitsekaan hyväksyä! En käsitä, miksi aikuisten täytyy taantua joukoksi apinoita. Yksi kädellinen heittää ivakivellä ja loppu lauma rääkyy kannustusta omilla oksillaan. Eikö evoluutio tavoittanut kaikkia?

Mitä pikkujouluiluun tulee, en usko kenelläkään näistä kiusaajista olevan niin paljon munaa, että painettavaa löytyisi! Tottahan toki jotakin simoa/siiriä voi höylätä kopiokoneella, mutta nyt puhun laatutason toiminnasta. Hymyilyttää, kun ajattelee, että nämä työpaikan tosiveikot/vesipeikot tosissaan kuvittelevat, että heidän edessään vaikuttuneet lankeavat kuin heinät kedolla. Suhteellisuus ja suunta kadoksissa! Pikku piskit siellä räksyttävät, kun ei ole panoksia lähteä todelliseen jahtiin. Ei auta kun surkeuksissaan nurkkiin kuseksia. Omat sukat siinä kastuvat... Sääli poikuuksia (oikeasti surkeata!). Kasvaa voi ihmiseksi tai ihmisenä. Kannattaa kokeilla, ei kuluja.

Tämä kiusattu kertoi valittaneensa asiasta jo esimiehelleen ja työsuojeluun. Hyvin rohkeasti ja oikein toimittu! Esimies oli julistanut kiusatun "liian herkäksi". No just joo ja hoh hoh hoo. Tällä uhrin syyllistämisellä pomo osoitti itse olevansa kykenemätön, kyvytön sekä haluton hoitamaan työtehtäväänsä esimiehenä. Toimimattomuudellaan esimies osoitti hiljaa hyväksyvänsä työtovereiden kiusanteot. Epäkypsää ja taitamatonta toimintaa! Pomosta tulisi tehdä kantelu häntäkin ylemmälle taholle. Ei ole ihminen tehtäviensä tai asemansa tasolla. Vaihtoon vuotava rukkanen!

Eihän kiusattu huumorintajuttomuuttaan tai herkkänahkaisuuttaan pomolle valittanut, vaan kiusaamistaan. Kiusattu on luultavasti kärvistellyt hyvinkin pitkään ennen kuin kertoi kiusaamisesta. Uskon kierteen lähteneen liikkeelle pienestä, sillä harvoin kiusaamista aloitetaan ampumalla kohde tykillä heti kättelyssä alas. Siitä ei ole kuin hetken ilo ja pitkät siivouslistat.

Ylipainoiset ovat nykyajan julkista riistaa. Kuka Hammaspeikko, Iloirmeli tai Ontto-otsa tahansa voi ja saa arvostella tuntematonta vain hänen painonsa vuoksi. Miksi sitä on tehtävä? Onko ihmisten omat elämät niin solmussa, elämättömiä tai umpiotiukkaa, että se ahdistus on purettava vaikka toisen lihoihin. Työ- tai omat suorituspaineet on oksennettava pilkkana toisen niskaan. Minkälaista yrityskulttuuria rakennetaan työpaikassa, jossa ihmisillä ei ole tilaa olla itsensä kokoisia yksilöitä? Kenen tilaa ylipainoinen todellisuudessa syö olemalla työpaikalla? Minkä firman henkilöstön täytyy koostua vain indeksinaamoista? Minimielet Oy:n?

Oma paha olo, osaamattomuus tai huononmuuden kokemukset eivät oikeuta heijastamaan tätä kaikkea työtoverien kannettavaksi. Jos kokee halua lähteä naljailemaan, piikittelemään, väheksymään tai lyttäämään jotakin toista ihmistä, niin kannattaa kääntyä peiliin päin. Suurin rumilus sieltä kurkkii! Eikä se konna katso painoa. Aina voi hakea itselleen apua. Se kannattaakin tehdä jo heti huomenna, tänäänkään ei ole liian aikaista!

Päättelen paasaukseni pisteeseen ja liputan suvaitsevaisuuden puolesta! Piste.

Elämän hampaissa

Aamun puolta!
Kaluan jo vanhaa luuta, muttei ole mitään muuta.

Koin taas eilen vapautumisen. Pala hampaasta puhalsi palan poikki -jälleen kerran! Oikeasti, tässä alkavat hampaat ja huumori loppumaan. Toivotaan, että dr. Tuomio uskoo hampaistonikin jälkeen ammattitaitoonsa, sillä vielä ei olla päästy käsiksi niihin kuvatun haastaviin ja viisasteleviin hampaisiini... Minulla ei ole luukatoa, vain katoavia hampaan paloja. Onhan minulla uusi aika ensi ja seuraavallekin viikolle. Eikä näköjään syyttä :/ Elämä hampaasta, elämä hampaitta, elävissä hampaissa, elämää hampaissa... Valitkaa mieleisenne.

Murehdin aiemmin kesään kadottamaani opiskeluvaihteistoa. Sitä onkin turha vähään aikaan surra, sillä kirjastohan on remontissa, tenttimahdollisuus vasta lokakuussa, professori maailmankiertueella ja akateemiselta apumieheltä (=wannabe proffa) puuttuu mielipiteet, näkemys sekä osa tukirankaa, jotta voisin neuvotella gradustani hänen kanssaan. Opiskelujeni etenemiselle on globaali este. Ottipa ohrakkaasti.

Matkalaukustahan minä oivalluksen löysin, kun minulle kerrottiin, että toden totta proffa on valloitusluentokierroksella. Totisesti toisella puolella puolen palloa. Hän suksi hornan kuuseen ja pippurien lähteille. Se on varma sucsé! Tellustelkoon rauhassa. Minä yskin hampaita ja soisia ajatuksia. En rohkene pureksia, jauhaa taikka märehtiä asiaa perusteellisemmin. Ettei vain se viimeinenkin palaton hampini pirstaloidu. 'Acti labores iucundi -Suloisia ovat kestetyt vaivat'. Sitä suloisuutta kestäessä...

Ihan vain savolainen loppuun. Kaikesta tästä kuonasta ja hammastelusta huolimatta olen himpatin hyvällä tuulelle. Syy on tuntematon, mutta veikkaan osalliseksi hurmaavan harmaata säätä, virastojen paperittomuutta ja minilomaa. Kohta on ihan säällinen lupa kääriytyä takkiinkin (siis takkiini, ei täkkiin kuten naapurissa). Syksyyyy, oivallinen syy hymyyn! Tales of Toothless sheep päättyy nyt tähän.

*
Vinkkaus:
Koska kirjasto on suljettu, en voi vinkata kirjalla. Tavoistani poiketen luikautan teille musikaalisen kuulopalan. Olkaas kuulolla. Törmäsin huolimattomasti melankoliseen kappaleeseen Sameassa vedessä, esittäjänä Matti Järvinen. Kappele sukeltaa syviin ja tummiin vesiin, joten mielialan nostattajaksi tai poppareille siitä ei ole. Haikeisiin hetkiin, syväsukeltajille ja harmaan kavereille ehdottomasti korvallinen sävellahjaa.