Kotiutettu työlammas

Aamua!
Laittakaapa merkille aikainen ajankohta -olen tosi sirkeänä! Paikalla ollaan! Minut on kotiutettu. Olen poistunut sorvin äärestä, hidastanut kierrokset minimiin ja puhdistanut purut puserosta. Olen töistä vapaa.

Lystiä, suhinaa, kilometrejä ja töitä taas oli. Työteliäs rupeama meni jo osarutiinilla. Itse huomasin kehittyneeni, tehostuneeni ja jalostuneeni opettajana. Heja lammas! Asennekalkkeumani eivät estä kehitystä. Vietin jopa elämäni ja urani (nyt on huudahdettava uuuuuuuuu!) etätyöpäivää. Se meni töiden parissa. Todettava on, että minulla oli töissä kivaa!

Minulle selvisi myös minne ne edellisestä tilistä häipyneet työtunnit ovat juosseet: suohon. Jälkijunassa ilmeni, että minun työajasta vähennetään 1,5 tuntia per päivä. Velvoite on olla esim. 9 tuntia paikalla, mutta palkkaa saan vain 7,5 tunnilta. Menetän viikossa työpäivällisen rahhoo. Ai miksikö? Olen tuntipalkkalainen eli saan olla hengittämättä, nauramatta ja syömättä. Ruoka- ja kahvitauot eivät kuulu minun tilipussiini. Syön omalla, en työajalla! Olen tuntipalkattu, en ruokapalkalla. Oppia joka lautasellinen. 'Perfer et obdura; dolor hic tibi proderit olim -Ole kärsivällinen ja sinnikäs; jonakin päivänä tästä kivusta on sinulle hyötyä'. Näillä lohdutuksensanoilla tyynnyttelin murjottua pennipussiani. Se vaikeroi vieläkin.

Sen taas jo tiesin, että tuntityöläisenä minun kuuluu kouluttautua esim. työpaikan verkonsilmiin ja siimoihin ihan ajattomasti. Selkänahkalaisittain. Työpaikkakoulutukseni (joka on edellytys töiden mahdollistumiselle) on hyväntekeväisyyttä itseäni kohtaan. Teen sen omasta ajastani, ennalta sovittuina päivinä ja täysin pennittä. Pätkätyöläiset -kastiton kansanryhmä! Olen närkästynyt, en näreen latvassa, eikä minua närästäkään. Nyt voin syödä tämän maksamattomuuspykäläpuskan, joka on peitonnut tietämykseni työajan täyttävyydestä. Mitä pykäläpaistokseen tulee, olen vannoutunut kasvissyöjä.

Vaan turha surra. Tämä nyt on tätä ja kuukausipalkkalaisuudesta haaveillaan. Ainahan minä voisin olla tekemättäkin näitä töitä. Keskittyä täysillä vaikka graduun... Valinta on minun.

Vaiheistan itseni kaffekeittimen luo. Aromikasta lauantaita kaikille! Huomenna vaihtuu kirkon vuosi -käykää paikan päällä todistamassa juhlintaa. Kanttorit kattoon!

Taas mennään!

Aamun kirkas huomen!
Lyhyestä virsi kaunis, joten adios amigos! Noh, ehkä pari sanaa kaupan päälle ;)

Toivottelen teille mainiota perusarkea ja epätavallisia hetkiä arjen sattumiksi! Minä lähden taas kaatamaan tietoa ihmisten nuppikuppeihin, lapioimaan lammasmaisesti nippeliä hartiavoimin, venyttämään muistia sekä hiostamaan väkeä olennaisuuksilla. Kuulen akateemisen pähkinän kutsuvan. (M)acadamiaa pureskellen. Tämä on huisia!

Toisin ja kolmansinkin sanoin totean, etten sitten notku täällä ensi viikolla. Olen nääs työteliäs. Asia oi-ke-as-ti maistuu niin huurresokerille suussa sekä ajatuksissa kuin vain voi. Koettakaa... kestää?

Tapaamme, kun taas tapaamme. Katsellaan, kun törmäillään ja niin pois päin. Moi!

Päivän pärskäys

Haaaa!
Täällä ollaan ja nyt on torstai! Tarinoita tavallisuudesta itselle epätavallisena päivänä. Mitään mehukasta, paitsi piiras, ei ole luvassa. Jatkatte omalla vastuullanne. Torstai on touhua täynnä. Niin olisi minunkin päiväni, mutta mitäpäs teen? Istun, ihmettelen ja inisen.

Sain opetuspalkkioni. Mehukkaasta oli verojen, maksujen ja kadonneiden tuntien jälkeen jäljellä vain luiseva ranka. Tuostakin palasesta Kelan on saatava jauhaa kuppiinsa osansa. Pykälästä pykämä. 'Non intellegunt homines, quam magnum vectigal sit parsimonia -Eivät ymmärrä ihmiset, miten suuri tulonlähde säästäväisyys on'. Tästä tulolähteestä saan taas ammentaa arjessani. Sinne luikahti ostamattomuuden nurkan taakse ja hankkimattomuuden varastoon se unelmasoffakin. Surkeus! Se tässä nyt hiertää -takalistoakin. "Parahin Tuhannen Toiveen Täyttäjä! Täällä nöyrän haaveen ilmoille huokaa lammas, jolle riesoiksi on annettu kova vaneriluu istuimeksi..."

Kuivasta edes substrooppiseen ilmastoon. Leivoin (ei ole Ülen pääuutinen) porkkanapiirakan. Se on sohvastamme poiketen mehevä ja kuorrute sokerinen. Ihanien mausteisten tuoksujen keskellä on vaikea näyttää etikkaiselta :) Nuuhkin mielummin ilmaa kuin multaa. Turhahan se on nyyhkiä tavaroiden perään. Vaikka se sohva nyt osuukin sinne... Eivät ne ostamattomat istuimet itke minunkaan jäljissä. Istahdan unelmaan.

Jokohan lähestyttäisiin asiaa? Totesin tovi sitten, että kieltäydyin tarjottimella ojennetusta kesätyöpestistä. Sain vastauksen, jossa minut palkataan mielellään! Edelleenkin, yhä vain ja todellakin. Huimaa! Oikeasti niin huimaa, että huimaa. Saan miettiä tilannettani määrittelemättömään päivään saakka. Tuumin nyt kerran kuopattua totisena.

Tökin graduani. Se pyörii sittenkin! Siis siellä muistitikun uumenissa painettuna takaraivon alimpiin kerroksiin. Tekele ei näe ihan heti päivänvaloa. Saa kutale odottaa vuoroaan. Työt tulevat ensin. Niinpä niin ja joopa joo. Vaan salonkikelpoinen selitys pyörähtelee. Palaan iso-gee padalliseen joskus jäljempänä. Annan nyt ajatusten muhia, hautua ja kypsyä. Ratkaisut ottavat oman aikansa. Ja minä suon niille sen.

Liitelen pölyjen perässä, huidon ne rättiin. Väänän opetusmateriaalia. Ensin on vain luettava aihe-alue takaisin pintamuistin pintaan. Tilattava itselle yösijaa (toivon löytäväni muun kuin tallin) ja etsittävä nimiviidakkoon kadotettu toimistohenkilö, jotta saisin bittiasiat rullaamaan. Tämä on niin tylsää kuin sen luulettekin olevan! Minun tavallisuuteni edellyttää touhukkuutta, joten sukellan sukkelaan arkeni aaltoihin.

Pärskyvää päivää jokaiselle!

*
Vinkkaus:
Seuraava edustaa toisille ultimatetylsistymistä, toisille vinkeää elokuvaa poliittiseen historiaan. Tarinoita kulta-ajalta on mustan huumorin elokuva Romaniasta. Leffan juonena ovat muutamat Ceausescu'n ajan kaupunkilegendat, joihin törmää toivottavasti enää vain jäänteinä sosialismin nurjalta puolelta. Poliittinen satiiri on haastava laji, mutta tässä siihen yhdistetty lämpö, perusarki ja pienet ihmiskuviot luovat hykerryttävän tarinaryppään. Harvempien makuun, ehdoton eurooppalaisen eksotiikan ystäville. Ihan toverihengessä.

Sunnuntainakin!

Se o sunnuntai!
Alkuun onnittelen kaikkia isäksi ehtineitä, päässeitä, varttuneita tai tarttuneita. Onneaonneaonnea! Lopuille onnea yritykseen.

Tiedetään, tiedetään... yritin murtaa urautuneita tapojani, vaan kuinkas kävikään? Tännehän minä hiihdin. Ihan ilman suksiakin. 'Si tacuisses, philosophus mansisses -Jos olisit vaiennut, olisit pysynyt filosofina'. Niinpä. Tokaisu harvasanaisuuden puolesta tunnettiin jo keskiajalla. Minä en kai sitä sitten kuullut.

Koin eilen jonkinasteisen tehokkuuspiikin, sillä sain yhdessä päivässä aikaan enemmän kuin joukossa arkipäiviä. Joukossa tiivistyy. Työtehoseurakin otti yhteyttä ja pyysi minua selvittämään sähköistymistäni sähköisesti taikka mahdollisimman tehokkaasti. Näin toimitaan.

Elokuvissa oli tarjousnäytös, pyykkituvalla vapaita aikoja, uunissa tilaa kotitekoiselle lasagnelle ja kaupassa etsimäni edullinen havuköynnös sekä sohvannurkalla lähes luettu kirja. Nyt se opus on kansitettu. Päivä silkkaa energiaa!

Tänään vain tunnelmoin. Askartelen, maalaan, luen ja töllötän töllöä pöllönä. Se o se sunnuntai! Huomenna imuroin ;)

*
Vinkkaus:
Ihanuudella suosittelen jokaiselle studio Ghiblin uusinta elokuvaa Kätkijät. Leffa oli jokaisen euron ja katseluminuutin arvoinen! Peukaloisten perhe elää 'inhamalisten' lattialautojen alla ja käy yläkerrassa lainaamassa heille tarpeetonta tavaraa. Suuret eivät saa nähdä pieniä, mutta sukupolvet toistensa perään ovat törmänneet. Niin nytkin. Peukaloinen Arietta kohtaa Sho -pojan. Nuorten välille kehkeytyy kokoeroon sitoutumaton ystävyys. Tämänkin Ghiblin tarina on opettavainen, kaunis, elämän ja luonnon monimuotoisuutta arvostava. Musiikki sekä visuaalisuus hivelivät. Leffasta jää suloinen jälkimaku.

Vuohen lapsi

Tervehdin teitä!
Täytyisipä pyrkiä katkaisemaan tämä rutiinipolkuni. Huomaan, että kirjoitan vain viikonloppuisin eli tallaan samoja päivälatuja. Onhan sitä elämää arkenakin! Alkuhöpinät viitoittivat teidät Saharaan. Seilataan tänään hiekassa.

Kävin piiitkästä aikaa tentissä. Minulle on jäänyt joku turhanpäiväisyys opiskelujen alkutaipaleelta roikkumaan ja päätin tainnuttaa sen nyt. Luin, opin, hahmotin. Sitten tentin ja turhauduin. Kysymykset olivat temmattu hilseen, alaviitteiden ja jonninjoutavuuksien laarista. Kutun kutun kuttu! Pitkään pohdin vaivaudunko vastaamaan, mutta väänsin tuotoksen paperille. 'Respice finem -Ota huomioon lopputulos'. Valmistuminen mielessä raapustin. Onnea vaan tentaattorille -löysitte kuttuuteni rajat! Todellisuudessahan olin ainoastaan turhautunut itseeni. Jossittelu on suossa uimista. Vaan todettakoon vielä kerran: Tenttikysymykset nyt kuitenkin olivat sieltä kutun kainalosta!

Parasta tenttitilanteessa oli törmätä wanhoihin seminaaritovereihin. Puolituttuja oli mukava nähdä puolin ja toisin. He tulivat toiselta puolen karttaa. Minä olin unenpuutteesta liidunvalkoinen. Kukaan ei ollut sienenä. Aina se vaan ihmetyttää, kun porukat viihtyvät seurassani. Luulen olevani rahisevan tylsä, pilkun paras kaveri ja muutenkin ajatuspölyinen. En olekaan noin superlatiivinen. Pöllyytän jälleen omakuvaani sekä ravistelen palttooni. Se mitä leijuu ilmoille jää myöhemmin kirjoitettavaksi.

Olen pohtinut, punninnut, palaveerannut ja muutenkin fundeeranut. Lyhytnäköistä tai ei, mutta olen päättänyt hylätä tarjotun kesätyötarjouksen. Taloudellisestikin ihan kupru päätös, mutta koko kesä liian kaukana kotikuvioista ei lyö leiville. Teinikin äänesti työtä vastaan -ihmeiden ihme! Toisaalta työ ei ole riittävän kaukana ollakseen eksoottisen houkutteleva, jolloin siihen tarttuisi oppimisseikkailuna. Olen monimutkainen lammas. Osaan myös monimutkaistaa asiat kevyesti. Sitten sain toisen kesätyötarjouksen omilta nurkilta. Pesti on tynkä, mutta kyllä se säästeliäästi eläen elättäisi. Nuukuus taas on opiskelijoille perusarkea. Nii-in, olen sieltä Savosta... ottakaapa meistä selvää.

Opetustyöt jatkuvat. Jehnaa! Saan työpaikkatunnukset eli minusta tulee enemmän tai lampaallisesti vihreä osa henkilökuntaa. Uskomatonta. Sain serpentiinimäisen kiharaisesti tiedon, että minulle lankeaa myös kokonaisen opintokokonaisuuden ohjaus-vetäminen-kipparointi! Tämä teki vaikutuksen, veti hiljaiseksi sekä laittoi hyvin nöyräksi. Olen osoittanut osaavani, pystyväni ja hallitsevani tehtäväkenttäni. Hiisi vieköön, nyt en taas pillitä! Enkä jatkakaan etten pillitä taasen kohta. Oi elämää(ni)! Joskus arkikaarteet vetävät ilmat ihmisestä, toisinaan ne antavat ilmaa siipien alle. Leijailen (saappaat jalassa).

Mahdollisuuksien päivää kaikille!

*
Vinkkaus:
Kate Atkinson'in kirja Ihan tavallisena päivänä on samaan aikaan sekä romaani että dekkari. Kirjan juoni kerää yhteen kolme väkivaltapausta, joita yksityisetsivä Brodie lähtee kerimään päivänvaloon. Pikkulapsen katoaminen, nuoren naisen surma sekä perheenäidin jäljettömyys pitävät tarinan liikkeellä. Teksti, tunnelmat ja henkilöhahmot ovat monitasoisia, tapahtumat uskottavia sekä yhteydet tapauksissa kuin värit neuleissa. Suosittelen kirjaa dekkareista pitämättömillekin. Hyvä tarina on aina hyvä tarina.

Laatoittaja ja Pavlovin koira

Aamua!
Hurmaavan harmaata ilmaa pitelee. Harmaa on aiheenikin. Siitä ei saa riemua repimälläkään, eikä se ole tarkoituskaan.

Talossamme on säästelty, säännöstelty tai peräti unohdettu äänieristeet. En liioittele. Halusitpa tai et, niin joudut osallistumaan naapuriesikin arkeen. Me kotostelemme keskellä autenttisia salattuja elämiä joka päivä. Radio on aina päällä jo käytännönkin syistä, sillä itseään haluaa säästää toisten tavallisuudelta. Yksinään on haastavaa saada aikaan riittävää peitemeteliä. Täytyy siis luottaa ääniaaltoihin. Toisinaan toivoisi rullattavia korvanlehtiä. Itsekin tiedostaa aivastavansa, pieraisevansa tai nauravansa suoraan seinäntakaisten laitasille. Asia käsittelyssä.

Pohjustus on taputeltu. Kevättuulet toivat rappuumme uusia asukkaita. Osa-aikaisen laatoittajan puolisoineen. Tästä alkaa tarinani. On vetistä istua aamukaffella, kun kuulokuvien perusteella niskaasi lennätetään laatta saumoineen. Katselet töllöä ja soseinen kaakeli leijuu korviin. Luet ja korvasi juuressa kurkusta kaivetaan laastitkin. Kyllä vain, naapurimme on buliMikko. Asiassa ei ole mitään hauskaa.

Aluksi luulin kuulevani aamupahoinvointia, vauvauutisia ja perheenlisäystä. Ei. Sitten mieleeni hiipi ajatus vatsaflunssasta. Ei sitkeinkään tauti kestä koko kesää. Ruokamyrkytys? Sama järkeistys kun edellisen kohdalla. Syöpähoidot? Eieiei. Mikko nimittäin osaa ajoittaa laattansa kiertoradan aikaan, jolloin puolisko on poissa. Kaiken tämän joudumme ottamaan vastaan, koska emme halua käyttää kotona kuulon suojaimia. Sadetakki ja sotikka muistuvat mieleen, kun tuntuu, että lentävä lautasellinen kaadetaan omaan niskaan. Se niistä äänieristeistä. Ongelman ovat kuulleet myös vieraamme. Eikä siinäkään ole mitään hauskaa.

Huomaan tässä asiassa olevani osa tiivistä puuttumattomuuden kulttuuria. En halua ilmaista tietämystäni, en edes puoliskolle. Nyt istun ja liputan yksityisyyden puolesta. Valitsen itselleni mukavimman, lammasmaisen, vaihtoehdon. Olen osa ongelmaa. Se taas ei selittelemällä muuksi muutu. Enkä minä täysi-ikäisen ongelmaan puutu. Aikuisten arkivalinnat ovat joskus p**seestä. Tai syvältä sairastuneesta nielusta. Ammattiapua on tarjolla, saatavilla ja haettavissa. Apulehtisen olen ohjauksellisesti kiikuttanut näkösälle. Yritin ojentaa nimettömän apukäden. Jos jotain ns. hyvää asiassa on, on se siinä etten ole osannut sijoittaa oksentelua osaksi taustaäänitystä. Se korventaa joka kerran. Sairaudesta ei ole tullut tavanomaista korvapuuroa. Ja minusta kuoriutui Pavlovin koira.

Kun ulko-ovi kolahtaa, tiedän kolmen sekunnin kuluttua varautua sarjapukluun. Puoliso has left the building= Mikko laatoittaa. Itse tiedostamattakin höristän korvaani. Ketju on kasassa ja koira syntynyt. Asia on luu purtavaksi. BuliMikolla itsellään on käytöskaava tiedostettuna, koska hän kykenee salailemaan ja kontrolloimaan ongelmaansa. Sairauden kohtaamisen haasteellisuus on hakusessa. Minä taas en suostu elämään toisten elämää, ongelmissa taikka sairauksista. Vedän omat rajalinjani tähän. Ratkaisuni on tämä ja elän sen kanssa. Tyydyn nurisemaan nurkassani asiasta. Joku toinen päätyisi aivan toisenlaiseen päätelmään. Hyvä niin!

Ikävissä aihepiireissä seilattiin. Toisin kuin sanonta tietää, minä en palaa enää koiranakaan oksennukseen. Lupaan sekä vannon kautta kiven ja sangon.

Aihettani valoisampaa sunnuntaita kaikille!

*
Vinkkaus:
Kurjasta aiheestani huolimatta vinkkaan hyvää elokuvaa. Siinäkin teemat ovat ankean harmaita. Winter's bone on tarina selviytymisestä uskomattomien haasteiden, esteiden ja puhumattomuuden keskellä. Nuori Ree (Jennifer Lawrence) joutuu etsimään isäänsä, jotta perhe saisi pitää kotinsa. Elokuva näyttää tämän päivän ränsistyneen puolen Yhdysvalloista. Kertomus on todentuntuinen, tunteita herättävä ja latautunut. Henkilöt ovat hahmojensa mittaisia, rosoisuudessaan vangitsevia. Kevyeksi katselupalaksi leffasta ei ole, joten bilerainaa siitä ei saa. Suosittelen sitä jokaiselle sisällöllisemmän elokuvan ystävälle. Tämä oli yksi parhaista viime aikoina näkemistäni elokuvista!

Arkista ihmettelyä

Pyhäinpäivää!
Kukkuluuruu mitäpäs kuuluu? Päätin rakennella ihmettelykirjoituksen arjen hedelmistä. Sekava soppahan tästä tulee. Hämmentäkää silti kanssani.

Alkuun hämmästelen pitkän ja lämpimän syksyn satoa. Meidän kesäpelargonia elää, viheriöi ja puskee nuppuja vielä marraskuussakin. Kukkija on roikkunut amppelissa yli puoli vuotta eikä se vieläkään osoita työuupumuksen tai armottomien sääilmiöiden oireita. Kasvi on varmasti säteilytetty taimena. Hämmästyttää.

Sosiaalinen perhosvaihde silmässä tapasin työputken jälkeen ystäviäni. He ovat aina ilahduttavan hämmästyttävää seuraa. Lounastimme taas kantapaikassamme eli kirjastolla. Keittolounas hämmästytti herkullisuudellaan. Parsa taipuu keitoksikin. Kannattaa kokeilla kotikattilassakin.

Teinillä on lukiossa kuusijuhlan sijaan avec'illinen joulugaala. Kaupunkimaista, sillä maalla lukiolaisetkin tanssisivat piirileikkejä pihakuusen ympärillä. Teini löysi jo mekonkin juhlaan (onneksi olin töissä!). Tämä sujui ihmeellisen kivuttomasti! Mekko on hurmaava. Vieläkin hurmaavampi kantajansa yllä. Korkokengät ovat kesäinen löytö Englannista. Näppärä ostos. Minä en ole vielä eksynyt kekkereihin joihin vaaditaan avec, joihin myydään lippuja tai jotka nimetään gaaloiksi. Ihme juttu. Tässä on minulle kokemus korkattavaksi. Kiirettä pittää.

Sain eilen puhelinsoiton, joka hämmensi. 'Eunt via sua fata -Kohtalot kulkevat omaa polkuaan'. Minuun tehtiin kesätyövaraus. Edellisen ja paljon rummutetun työni jälkeen joku korva oli kuullut, että minä olisin sopiva ihminen heidän tiimiinsä. Minulle tarjottiin töitä koko kesäksi, maksuton asuminen ja innostunut vastaanotto. Juku! Kun savolainen lammas hieman työskentelee, niin siitä kuullaan toisellakin puolen Suomea. Tarjous on vakaasti harkinnassa.

Toin Savosta takapihallemme palan metsää eli pienen kuusen vanhassa kattilassa. Istuin, luin ja olin ääneti soffan nurkassa. Tämä on viikonloppuina tapanani etten herättäisi Teiniä. Aloin kuulostella epätavallista ropinaa ikkunan takaa. Raekuuro. Ropina vain jatkui. Verhonraossa ihmettelin arkista kaikupuhjaa: sataako siellä suuriakin rakeita. Metsään meni! Takapihallamme muutama pikkulintu nokki emalikattilan kuviovihanneksia. Toisille olisi maistunut maalatutkin porkkanat, artisokat ja sipulit! Syksy saa siivekkäät hämmentymään. Siipi vieköön!

Tylsää ei ole tällä viikolla ollut. Tavanomaisista turinoista arjen tarinoiksi. Tätähän se on.

*
Vinkkaus:
Woody Allen on suosikkiohjaajani, joten hänen elokuvaansa jaksoi kirjastosta jonottaa. Komedia You will meet a tall dark stranger sisältää kaikki allenmaiset elementit. Pääosissa monia nimekkäitä tähtiä mm. Naomi Watts, Anthony Hopkins ja Lucy Punch. Odotin leffalta enemmän kuin sain, mutta katsomisen ja ajan arvoinen ehdottomasti. Elokuva koostuu useista sisäkkäisistä tarinoista eri parinkuntien arjesta. Yhden ratkaisut heijastuvat toisen elämään. Väljähtynyt aviomies rakastuu naapurin neitokaiseen, vaimo pomoonsa ja vaimon isä ilolintuun, jolloin edellinen vaimo löytää edelliset elämänsä. Elokuvan juoni kieppuu harmauden ja harmittomuuden maastossa. Aikuiseen makuun.

Äyri päiväksi

Marraskuuta!
Tämä kirjoitus on vailla asiantuntemusta. Kirjoitan kuin 'profanum vulgus -vihkiytymätön rahvas'. Toisin sanoen vailla asiaan vihkiytymistä. Pahoittelut perille päässeille! Sanasen aion silti ilmoille lauluu. Asianokkeluus on vasta nupullaan.

Kääriydyn veroihin. Onhan tänään kansallinen kateuspäivä. Kansakuntaa äyrittää. Kuka omilla kulmilla ansaitsi eniten, kuka sai ansioidensa mukaan tai ketkä jäivät ilman osaansa. Ilma on sakeana spekulaatiosta, kyräilystä ja tyytyväisyydestäkin. On ilmoja pidellyt.

Minusta on hienoa, että ihmiset ansaitsevat. On oikein, että lahjakkuudesta, osaamisesta ja taidoista maksetaan. Toisille maksetaan enemmän kuin osalle, mutta onnea osakkeista osallisille! Eräille voisi maksaa vieläkin enemmän. Olen aivan varma, ettei yksikään Mokian johtaja ammenna tiliään minun penneistäni. Minun tilini taas ei ole poissa keneltäkään toiselta. Minä en vie yhdenkään toisen palkkarahoja. Yhteiskupilla ollaan. Veroja maksetaan, joten yhteiseen kassaan kaadetaan. Tähän äyriämpäriin se ahneus, itsekkyys, kateus, katkeruus ja herraviha solahtaakin. Harmi, sillä kuka haluaa lirutella omaan mukiin?

Töitä täytyisi tehdä, itse oma leipä ansaita ja ottaa se mikä itselle kuuluu. Niin mikä?! Rikastumaan niiden toisten ei silti pidä ryhtyä. Itsellä siihen on oikeus. Jeps, joo ja juupajuu. Yleisasenteena näyttäisi olevan, ettei kukaan saisi nousta toisten yläpuolelle. Ei edes humaanisti tikapuita, välttäen kanssaeläjien polviluita, käyttäen. Asema täytyy ansaita, mutta se taas ei saa näkyä pankkitilillä. Ihme solmu! Vastuuta saa, mutta siitä ei saisi maksaa liikoja. Itsestäänkään ei saa luulla liikoja, mutta itseensä täytyy uskoa. Ei liikoja, ettei tule liikaa luuloja. Kieroutunut kanta!

Pohdin miksi edellisten sukupolvien saavutukset, osaaminen sekä tuloksellinen toiminta täytyisi uudelleen maksattaa perillisillä? Eihän kukaan voi valita syntymäympäristöään. Siinä toteutuu ehdoton samanarvoisuuden sattuma. Älkää huoliko, minulle ei ole tulossa pääomallista varallisuutta. Vain itse hankittua omaa pää omaa. Olé! Mahdollisesti myös pääomaa. Ohó! Mielipiteeni perustuu siis mielikuvituksen varaan ja siihen on kyllä jokaisella varaa.

Pääomatulothan kertovat aiemmista onnistumisista. Minun järkeen varallisuus on ilon aihe. Ylpeys on eri sarjassa. Miksipä rangaista toisia toisten pärjäämisestä? En ymmärrä. Sahataan sakkia tasapäisiksi. Silloin on vaarana, että leikataan jotain korvaamatonta palikoiksi. Jokaisella sukupolvella on kyllä tilaisuutensa näyttää, haastaa ja osoittaa omien intressiensä rajat. Suomessakin voi rikastua, raharikastua, menestyä ja tulla verotetuksi. Lukekaa vaikka lehdistä.

Sanottiin se julkisesti tai ei, mutta toiset tulevat aina pärjäämään toisia paremmin. Tämä on fakta. Toiset taas tulevat toimeen vähemmällä kuin toiset. Faktaa taas. Eräitä verotetaan rankemmin kuin naapureitaan. Fucktaa vaaleanvihreämmällä puolella. Eräät saavat syntymälahjanaan etumatkaa, toiset kiihdytyskaistan ja jotkin astronomisen motivaatiomoottorin. Olennaista on, että omat lahjat etsii, ottaa käyttöönsä sekä laittaa palvelemaan myös yhteistä hyvää. Lahjakkuus velvoittaa yksilöä siinä missä palveleekin. Kaikissa on mahdollisuus.

Todetuksi tuli jo, en ole verotuksen saloihin uponnut. Puusilmänä mennään. Aiheeni on mielipide, ei veropoliittinen tilannekatsaus. Ennen kuin viisastun, väitän, että tuloverotus on perusteltua. Tulot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta. Joten 1+2+3=äyri eli kansantaloudellinen haaste. Verotulot mahdollistavat hyvinvointivaltion ja tasa-arvon ylläpidon edes nimellisellä tasolla. Aina joku/ joitakin tippuu sekä tiputtautuu marginaaliin. Tässä on haaste. Eräät kokevat hyvinvointivaltion hyysäyksen viimeisenä satamana. Minä en.

Äyri päivässä pitää valtion liikkeessä. Minäkin liikahdan kohti ulkoilmaa. Seuraan verotuksen jälkiä. Kansalainen lopettaa.