Heissan!
Levylautaselleni pyörtyi kuiva lätyskä. Vanhaa venytetään. Sukellan jälleen töiden uumeniin, kaivaudun työpaikalleni niin tarmokkaasti ja omistan työaikani vain työlle etten ehdi sivulleni vilkuilla. Siis tänne. Laput sivusilmillä elellään seuraavat ajat. Lyhentäen: vaikenen jälleen viikoksi, koska niskaan hengittävä Työrkö sai minut näppeihinsä. Tämä naurattaa vain Mattia kukkarossani. Näin takaan, että Matti -poika saa joskus yksiöönsä seuraa. Ei aina tarvitse yksin venytellä.
Raha se on joka lampaankin kerälle saa. Kelatkaas tätä! Minä kiepsahdan sen pikku pennin ympärille ja keskityn olemaan tyytyväinen. Sainpas edes yhden kiinni! Metsästämäni pennonen saa kaiken huomioni (ja verottajan myös). Siis sen jälkeen, kun olen saanut sen uurastukseni ansiosta metsästystililleni. Winhaa.
Jotta näin. Viettäkää te mielenkiintoista elämää!
*
Vinkkaus:
Kirjasto palkitsi sitkeän jonottamisen. Katsoin Hergé'n sarjakuviin perustuvan Steven Spielberg'in animoiman Tintin seikkailut: yksisarvisen salaisuus leffan. Elokuvassa oli menoa, meininkiä, tapahtumia ja käänteitä. Mielestäni onnistunut tarinaltaan sekä visuaalisuudeltaan. Maistui aikuisellekin (paperisten sarjakuvien ystävälle). Suosittelen vauhdittamaan arkea tai tuomaan hyvää mieltä. Toimii, kuten hyvät leffat yleensäkin!
perjantai 27. heinäkuuta 2012
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
Tukasta temmattua
Aamua!
Sain pitää hiukseni. Olé olé olé! Nyt ne ovat ihan asiallisen värisetkin. Pyöräilin eilen jopa ulkoilmassa, eikä yksikään ruohonsyöjä näyttänyt seurassani nälkäiseltä. 'Videre nostra mala non possumus -Emme kykyne näkemään omia vikojamme'. Minun pitää olla toista mieltä, olenhan ihan toista maata (maatumisen alkua oli hiuspohjassa -värillä on joskus väliä). Kyllä sen keltaisen sekä hernerokkatukan pystyi näkemään. Näkemäänsä vaan ei millään kyennyt ymmärtämään!
Joka asiassa on toinenkin puoliskonsa. Olisinhan minä voinut luoda uutta uraa vihertävän tukkani, valkean nahkani ja harmaana kiiluvan naamani (puristaen rystyset sinisinä Kelan lomaketta) avulla. Uraani halkeaa, tuottaa lampaan valkean... Zombius on kysytympää kuin bimbous, joten Hollywood täältä tuulee! Vuan, koska taivaallisen väl/riintulon ansiosta sain perusvärini takaisin, jatkan vain kesätöideni uumenissa. Jei! Uskokaa, kun kerron: tylsyys on toisinaan ihan tavoite!
Yritän nyt saavuttaa viisaan vanhuksen (olotilan). Täytyy muistaa, että kyllä kaljupää on tuulessa parempi kuin peruukki. Ole sellainen kuin olet -muistutan itseäni! Jälkiviisastelu on tässä asiassa sallittua, koska opin kuin opinkin jotakin. Ihme! Täytyy pysytellä totutussa (hiusväreissä). Wiisaus, asuisitko meillä?
Siirrytään nyt hiuksista helteeseen. Phyi!! Hyi hellettä! Pois täältä!! Muuta en nyt ilmaan sylje. Syksy, syksy... Saahan sitä töittensä lomassa haaveilla. Kirmaan tukka hulmuten sorvin ääreen.
Unelmoivia hetkiä, itsensä hyväksymistä ja onnellista päivää jokaiselle!
*
Vinkkaus:
Hiusvärikatastrofin jälkiaaloissa vinkkaan Ron Currie'n kirjaa Juniorin erikoinen elämä. Tässä psykologisessa kehityskertomuksessa vielä syntymätön Junior saa tietää, että maailma tuhoutuu tasan 36 vuoden kuluttua. Tämä tieto sitten leimaa Juniorin sekä hänen lähipiirinsä koko elämää. Synkeästä alkuasetelmasta huolimatta tarina on oivaltava, syvällinen ja humoristinen. Kirja ei ole välipalatuotantoa, muttei mustan puhuvakaan. Loppu on räjähtävä. Suosittelen painavamman kirjallisuuden ystäville, tosikot kuitenkin tulevat pettymään. Aikaahan on vielä 36 vuotta lukea tämä romaani ;)
Sain pitää hiukseni. Olé olé olé! Nyt ne ovat ihan asiallisen värisetkin. Pyöräilin eilen jopa ulkoilmassa, eikä yksikään ruohonsyöjä näyttänyt seurassani nälkäiseltä. 'Videre nostra mala non possumus -Emme kykyne näkemään omia vikojamme'. Minun pitää olla toista mieltä, olenhan ihan toista maata (maatumisen alkua oli hiuspohjassa -värillä on joskus väliä). Kyllä sen keltaisen sekä hernerokkatukan pystyi näkemään. Näkemäänsä vaan ei millään kyennyt ymmärtämään!
Joka asiassa on toinenkin puoliskonsa. Olisinhan minä voinut luoda uutta uraa vihertävän tukkani, valkean nahkani ja harmaana kiiluvan naamani (puristaen rystyset sinisinä Kelan lomaketta) avulla. Uraani halkeaa, tuottaa lampaan valkean... Zombius on kysytympää kuin bimbous, joten Hollywood täältä tuulee! Vuan, koska taivaallisen väl/riintulon ansiosta sain perusvärini takaisin, jatkan vain kesätöideni uumenissa. Jei! Uskokaa, kun kerron: tylsyys on toisinaan ihan tavoite!
Yritän nyt saavuttaa viisaan vanhuksen (olotilan). Täytyy muistaa, että kyllä kaljupää on tuulessa parempi kuin peruukki. Ole sellainen kuin olet -muistutan itseäni! Jälkiviisastelu on tässä asiassa sallittua, koska opin kuin opinkin jotakin. Ihme! Täytyy pysytellä totutussa (hiusväreissä). Wiisaus, asuisitko meillä?
Siirrytään nyt hiuksista helteeseen. Phyi!! Hyi hellettä! Pois täältä!! Muuta en nyt ilmaan sylje. Syksy, syksy... Saahan sitä töittensä lomassa haaveilla. Kirmaan tukka hulmuten sorvin ääreen.
Unelmoivia hetkiä, itsensä hyväksymistä ja onnellista päivää jokaiselle!
*
Vinkkaus:
Hiusvärikatastrofin jälkiaaloissa vinkkaan Ron Currie'n kirjaa Juniorin erikoinen elämä. Tässä psykologisessa kehityskertomuksessa vielä syntymätön Junior saa tietää, että maailma tuhoutuu tasan 36 vuoden kuluttua. Tämä tieto sitten leimaa Juniorin sekä hänen lähipiirinsä koko elämää. Synkeästä alkuasetelmasta huolimatta tarina on oivaltava, syvällinen ja humoristinen. Kirja ei ole välipalatuotantoa, muttei mustan puhuvakaan. Loppu on räjähtävä. Suosittelen painavamman kirjallisuuden ystäville, tosikot kuitenkin tulevat pettymään. Aikaahan on vielä 36 vuotta lukea tämä romaani ;)
maanantai 23. heinäkuuta 2012
Tiesittekös?
Niin tiesittekö, että kaikki ei mene aina ihan putkeen. Toisinaan osuu täysillä esim. suoleen. Just sinne luonnon omaan putkistoon.
Poistin eilen sitten sen pussin päästä (väliäkö kesäsäästä). Tiedättekö mitä sieltä paljastui? Kohteliaasti ja perin juuren korrektisti ilmaistuna sitruunankeltainen kuontalo! Oli siinä ihmettelemistä suuremmallakin joukolla kuinka savolainen saa aidoista hiuksista taioittua nyloninomaisen peruukihkon. Simsalabim(bo)!
Hiuksia halkomatta, tuon huomiotukkavärin kanssa ei voinut lähteä ulos! Minua kiellettiin. Tänään sitten yritin paikata lämpimällä ruskeahkolla kiisselikutrejani. Tiedättekös miten kävi? Nyt tarvitsee etsiä omaa lettiä kauempaa. Kierin kutreineni ojasta pientareelle. Minulla on vihertävät hiukset!!! Kevät koittaa yhdelle, nurmikko toiselle. Tässä asiassa ei ole kuin silmin nähtäviä faktoja. Vihreät ideat ovat hyödyllisiä, hiusten sävynä kaukana sävyisestä. Tämä ei ole enää ekoa, eikä hivele egoa.
En osaa sanoa itkenkö vai itkenkö. Hiukset pysyvät päässä, joten pelaan kutrilottoa ja värjään ne kohta kolmannen kerran. Kolmas kerta... Minun on mentävä huomenna työpaikalle. Siellä on pukeutumiskoodisto, siellä ei lauleta oodeja nurmennukkatukalle. Eloveenatkin on extremeee. Pitkää tupeestanne kiinni ja toivokaa, että saan pitää hiukseni! Tiesittekös ketä ei huvita, ei naurata, ei niin mitään?!
Tiesittekö te, että näinkin voi käydä? -Minä en. Tukka tötteröllä ja naama rukkasessa lammas lönkyttelee lautumelta. En oppinut mittään! Jaa, noh miksi lähteä sitruunakiisseliä kauemmas kuontalosta? Tai, ei vehnänorasmehu hiustenväriksi sovi. Tai tyhmä saa olla muttei kahta kertaa peräkkäin! Ottaa otsaan ja hiusjuureen!!! Ottakaa te kohtalostani opiksi, ojennukseksi sekä ohjeeksenne. Varautukaa aika vihreän varalle.
Poistin eilen sitten sen pussin päästä (väliäkö kesäsäästä). Tiedättekö mitä sieltä paljastui? Kohteliaasti ja perin juuren korrektisti ilmaistuna sitruunankeltainen kuontalo! Oli siinä ihmettelemistä suuremmallakin joukolla kuinka savolainen saa aidoista hiuksista taioittua nyloninomaisen peruukihkon. Simsalabim(bo)!
Hiuksia halkomatta, tuon huomiotukkavärin kanssa ei voinut lähteä ulos! Minua kiellettiin. Tänään sitten yritin paikata lämpimällä ruskeahkolla kiisselikutrejani. Tiedättekös miten kävi? Nyt tarvitsee etsiä omaa lettiä kauempaa. Kierin kutreineni ojasta pientareelle. Minulla on vihertävät hiukset!!! Kevät koittaa yhdelle, nurmikko toiselle. Tässä asiassa ei ole kuin silmin nähtäviä faktoja. Vihreät ideat ovat hyödyllisiä, hiusten sävynä kaukana sävyisestä. Tämä ei ole enää ekoa, eikä hivele egoa.
En osaa sanoa itkenkö vai itkenkö. Hiukset pysyvät päässä, joten pelaan kutrilottoa ja värjään ne kohta kolmannen kerran. Kolmas kerta... Minun on mentävä huomenna työpaikalle. Siellä on pukeutumiskoodisto, siellä ei lauleta oodeja nurmennukkatukalle. Eloveenatkin on extremeee. Pitkää tupeestanne kiinni ja toivokaa, että saan pitää hiukseni! Tiesittekös ketä ei huvita, ei naurata, ei niin mitään?!
Tiesittekö te, että näinkin voi käydä? -Minä en. Tukka tötteröllä ja naama rukkasessa lammas lönkyttelee lautumelta. En oppinut mittään! Jaa, noh miksi lähteä sitruunakiisseliä kauemmas kuontalosta? Tai, ei vehnänorasmehu hiustenväriksi sovi. Tai tyhmä saa olla muttei kahta kertaa peräkkäin! Ottaa otsaan ja hiusjuureen!!! Ottakaa te kohtalostani opiksi, ojennukseksi sekä ohjeeksenne. Varautukaa aika vihreän varalle.
sunnuntai 22. heinäkuuta 2012
Pussi päässä kesäsäässä
Heissan taasen!
Olen kuullut (ja toiset bloggaajat siitä kirjoittavatkin), että tuolla jossain olisi elämä. Sitä minun täytyy lähteä etsimään. Elämäni ei murmelina, vaan kesätyöläisenä on tietysti eräänlainen elämänmuoto. Päivistä riippuen eliömuoto.
Jeps, minä olen ollut taas siellä paikassa työ. Olen siirrellyt aimo määrän papereita, tapaamisia, tunnuksia, allergioita yms. Ylen määrin selventävää paikasta Tämäkinkö vielä paikkaan Survoisitko sinne. Ihan ilman bussilippuja. Todettava on, että joskus elämä on ollut sujuvampaakin tai mukavampaa tai mielenkiintoisempaa taikka vaikkas kepeämpää. Ymmärrän miksi lapsityövoima (tai eettisesti lapsellistenkaan työvoima) ei ole saralla sallittua.
Sain myös postia Kelalta. Se on taas se aika vuodesta. Asumistuen vuositarkistus. Huumori kuivahtaa samaan tahtiin kun sanavarastosta löytyy käyttämättömiä adjektiiveja. Virastohuumori ei kelaa vieläkään. En ole unohtanut viime vuotistakaan (tai näitä tämän vuotisia soutaa huopaa -päätöksiä) myönteiselle päätökselle täytyy saada vielä myönteinen vahvistus -veivauksia. Lukekaa jos kiinnostaa, laajemmalti en kertaa. Karstaa kasvaa kitalakeen ja karvoja viraston tiskiin. Täytyy vaan jonottaa, niputtaa, mapittaa ja nököttää. Se happamista happamin ketunmarja viraston nurkassa olen sitten minä!
Nyt istun pussi päässä. Ei, kesätyöt eivät ole ylivoimaisia, eikä tällä ole mitään tekemistä savolaisuutenikaan kanssa. Ei, tämä ei ole myöskään harrastus. Värjään kellertävää juurikasvuani unohduksiin. Päivän vaalein hetki. Oi, kun olisi jo syysviimat ja voisin hihkaista: Pipo päässä joka säässä! Lärsän alla kuontalo voi olla mitä vain karvaturrin ja mustin murkinan väliltä. Ei sitä kukaan näe, kun ei kiharoita näytetä. Simppeliä. Kesä... täytyy nyt puhista vain muovipussi korvilla. Minähän kerroin jo, että eliömuoto se on tämäkin. Luulitteko sitä vain keskivaiheen kevennykseksi?! -Hahh!
Kurkistin erääseen sisustusblogiin. Opettavaiset sadut alkavat näin. Ei olisi kannattanut tiirailla! Siellä joku onnekas onnen myyrä, Onnettaren kummilapsi, hyvän onnen seppänen tai muuten vain hiivatin tuurikas juurikas oli löytänyt kotiinsa chesterfield -sohvan! Arghhhhhh!!! Ja se juures en ollut minä. ARGHHHHHHHHH!!!! Onni yksillä (Sydämellisen syvät onnentoivotukset sinulle uuden sohvasi onnellinen omistaja! Jokainen on chesterfieldinsä ansainnut!!), kesä kaikilla. Lähden syömään neliapiloita -pussi päässä.
Nyt on aika poistaa muovit tukasta. Morot!
Olen kuullut (ja toiset bloggaajat siitä kirjoittavatkin), että tuolla jossain olisi elämä. Sitä minun täytyy lähteä etsimään. Elämäni ei murmelina, vaan kesätyöläisenä on tietysti eräänlainen elämänmuoto. Päivistä riippuen eliömuoto.
Jeps, minä olen ollut taas siellä paikassa työ. Olen siirrellyt aimo määrän papereita, tapaamisia, tunnuksia, allergioita yms. Ylen määrin selventävää paikasta Tämäkinkö vielä paikkaan Survoisitko sinne. Ihan ilman bussilippuja. Todettava on, että joskus elämä on ollut sujuvampaakin tai mukavampaa tai mielenkiintoisempaa taikka vaikkas kepeämpää. Ymmärrän miksi lapsityövoima (tai eettisesti lapsellistenkaan työvoima) ei ole saralla sallittua.
Sain myös postia Kelalta. Se on taas se aika vuodesta. Asumistuen vuositarkistus. Huumori kuivahtaa samaan tahtiin kun sanavarastosta löytyy käyttämättömiä adjektiiveja. Virastohuumori ei kelaa vieläkään. En ole unohtanut viime vuotistakaan (tai näitä tämän vuotisia soutaa huopaa -päätöksiä) myönteiselle päätökselle täytyy saada vielä myönteinen vahvistus -veivauksia. Lukekaa jos kiinnostaa, laajemmalti en kertaa. Karstaa kasvaa kitalakeen ja karvoja viraston tiskiin. Täytyy vaan jonottaa, niputtaa, mapittaa ja nököttää. Se happamista happamin ketunmarja viraston nurkassa olen sitten minä!
Nyt istun pussi päässä. Ei, kesätyöt eivät ole ylivoimaisia, eikä tällä ole mitään tekemistä savolaisuutenikaan kanssa. Ei, tämä ei ole myöskään harrastus. Värjään kellertävää juurikasvuani unohduksiin. Päivän vaalein hetki. Oi, kun olisi jo syysviimat ja voisin hihkaista: Pipo päässä joka säässä! Lärsän alla kuontalo voi olla mitä vain karvaturrin ja mustin murkinan väliltä. Ei sitä kukaan näe, kun ei kiharoita näytetä. Simppeliä. Kesä... täytyy nyt puhista vain muovipussi korvilla. Minähän kerroin jo, että eliömuoto se on tämäkin. Luulitteko sitä vain keskivaiheen kevennykseksi?! -Hahh!
Kurkistin erääseen sisustusblogiin. Opettavaiset sadut alkavat näin. Ei olisi kannattanut tiirailla! Siellä joku onnekas onnen myyrä, Onnettaren kummilapsi, hyvän onnen seppänen tai muuten vain hiivatin tuurikas juurikas oli löytänyt kotiinsa chesterfield -sohvan! Arghhhhhh!!! Ja se juures en ollut minä. ARGHHHHHHHHH!!!! Onni yksillä (Sydämellisen syvät onnentoivotukset sinulle uuden sohvasi onnellinen omistaja! Jokainen on chesterfieldinsä ansainnut!!), kesä kaikilla. Lähden syömään neliapiloita -pussi päässä.
Nyt on aika poistaa muovit tukasta. Morot!
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Taapero -let's party!
'Magnum eventum! -Suuri tapahtuma!'
Blogini täyttää tänään 2 vuotta! On siis syytä juhlaan. Tämä juhlakirjoitus on 165. Jihaa! Minä olen 165 cm korkea -satsumaakohan? Silkkaa sattuman satsumaa!
Vauvaikä kestää kolme ensimmäistä vuotta. Blogini on vielä ihan vauveli! Taapero, jos oikein määritellään. Ollaas ny tarkkana.
Moniin blogilajeihin verrattuna Lampaan latinaa oli syntyessään jo selvärajainen. Kuvaton ja nimetön. Kesti tovin ennen kuin vastasyntyneestä blogista kehittyi verkkoyhteisön täysivaltainen jäsen. Voisi luulla, että vastasyntyneen blogin pitkä lapsuus ja rohkaistumisvaihe olisivat olleet heikkouksia. Asia on kuitenkin toisin. Arjen keskeneräisyyden, yllätysten ja opiskelujen verkkaisuuden vuoksi tärkeitä blogirakenteita ja niiden välisiä yhteyksiä muodostuu yhä, blogin syntymän jälkeenkin. Blogiuutuutena tämä sivusto on paitsi poikkeuksellisen luettava, myös median& markkinoijien löytämättä. Täällä kumarrellaan vain säästäväisyyden napaan ja huumorille. Sen vuoksi tällä pikkublogilla on kirkas valmius sopeutua monenlaisiin ympäristöihin ja kulttuureihin.
Verkoston kehityksen keston, arjen muuntautumiskyvyn ja närkästysten lisäksi vauvaikäiselle blogille on merkittävää valmius olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Blogi on kokonaisvaltaisesti riippuvainen sitä hyysäävästä savolaisesta lampaasta. Kirjoittajan läheinen suhde blogiinsa on vauvaikäiselle sivustolle luontainen oppimisympäristö. Kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana sosiaalisten suhteiden ja kirjoittajan hoivan merkitys näkyy kaikilla blogin kehityksen osa-alueilla.
Blogin alku on helppo määrittää, mutta sen päättyminen on pitkä ja monivaiheinen tapahtumasarja, johon liittyy kiinteästi opiskelujen loppuunsaattaminen. Tähän asiaan on tänään turha tarttua. Monet kehitysmuutokset, joita edeltävistä ja tulevista kirjoituksista voi lukea, seurata sekä joita mielellään täällä kuvaillaan (ilman kameraa), siirtävät blogiani vähitellen yhä enemmän leikki-ikäisen blogin maailmaan. Sitten ryhdytään leikkimään -ellei olla jo aikuisten totisissa töissä!
Ja se taas on eri tarina se. Nyt taaperretaan kohti karkeloita! Kaksi vuotta, eikä syyttä suotta! Juhlaaaaaa!!!
Blogini täyttää tänään 2 vuotta! On siis syytä juhlaan. Tämä juhlakirjoitus on 165. Jihaa! Minä olen 165 cm korkea -satsumaakohan? Silkkaa sattuman satsumaa!
Vauvaikä kestää kolme ensimmäistä vuotta. Blogini on vielä ihan vauveli! Taapero, jos oikein määritellään. Ollaas ny tarkkana.
Moniin blogilajeihin verrattuna Lampaan latinaa oli syntyessään jo selvärajainen. Kuvaton ja nimetön. Kesti tovin ennen kuin vastasyntyneestä blogista kehittyi verkkoyhteisön täysivaltainen jäsen. Voisi luulla, että vastasyntyneen blogin pitkä lapsuus ja rohkaistumisvaihe olisivat olleet heikkouksia. Asia on kuitenkin toisin. Arjen keskeneräisyyden, yllätysten ja opiskelujen verkkaisuuden vuoksi tärkeitä blogirakenteita ja niiden välisiä yhteyksiä muodostuu yhä, blogin syntymän jälkeenkin. Blogiuutuutena tämä sivusto on paitsi poikkeuksellisen luettava, myös median& markkinoijien löytämättä. Täällä kumarrellaan vain säästäväisyyden napaan ja huumorille. Sen vuoksi tällä pikkublogilla on kirkas valmius sopeutua monenlaisiin ympäristöihin ja kulttuureihin.
Verkoston kehityksen keston, arjen muuntautumiskyvyn ja närkästysten lisäksi vauvaikäiselle blogille on merkittävää valmius olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Blogi on kokonaisvaltaisesti riippuvainen sitä hyysäävästä savolaisesta lampaasta. Kirjoittajan läheinen suhde blogiinsa on vauvaikäiselle sivustolle luontainen oppimisympäristö. Kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana sosiaalisten suhteiden ja kirjoittajan hoivan merkitys näkyy kaikilla blogin kehityksen osa-alueilla.
Blogin alku on helppo määrittää, mutta sen päättyminen on pitkä ja monivaiheinen tapahtumasarja, johon liittyy kiinteästi opiskelujen loppuunsaattaminen. Tähän asiaan on tänään turha tarttua. Monet kehitysmuutokset, joita edeltävistä ja tulevista kirjoituksista voi lukea, seurata sekä joita mielellään täällä kuvaillaan (ilman kameraa), siirtävät blogiani vähitellen yhä enemmän leikki-ikäisen blogin maailmaan. Sitten ryhdytään leikkimään -ellei olla jo aikuisten totisissa töissä!
Ja se taas on eri tarina se. Nyt taaperretaan kohti karkeloita! Kaksi vuotta, eikä syyttä suotta! Juhlaaaaaa!!!
torstai 12. heinäkuuta 2012
Vapailla
Hello!
'Otio qui nescit uti plus negoti habet quam quom est negotium in negotio -Joka ei osaa käyttää vapaa-aikaansa oikein, rasittuu enemmän työssään kuin vapaa-aikana'. Näinhän se on. Työt pitävät kyllä huolen tekemisistään, mutta tekijän on pidettävä huoli itsestään. Vapauden ajat ja päivät ovat kallisarvoisia, ne on syytä käyttää vapaasti.
Minusta nyt onkin kehkeytynyt työasiantuntija, työntuntija sekä vapaita ajatteleva lammas. Professionaalisuus ihan puskee ja pisaroi pintaan.
Olen pyrkinyt käyttämään nämä vapaammat päiväni viisaasti. Käytännössä se on tehdään mikä mukavalle tuntuu -ajattelun toteuttamista. Kävimme Teinin kanssa kaupungin museossa. Kesäpäivän voi kuluttuu myös taiteen ja kulttuurin uumenissa. Hurmaavaa! Kiersimme aleja. Mahtilöytöjä, joista kukkaron herra Matti kiittää. Minä viimeinkin sain sen etsimäni t-paidan. Kahtena kappaleena. Jihaa! Teinillekin on löytynyt yhtä ja toista söpöä vaatetta, julistetta ja kasvatettavaa.
Poikkesimme myös keskustan kirppiksellä. Sieltä etsiytyi trikoopaita, kansio ja mappikotelo sekä kirjailtu koristeliinanen. Satsi alle viitosella. Järkevää, tarpeellista ja etsittyä. Joskus sitä vain osuu kohdalle oikeaan paikkaan. Onni potkaisi, ei ohi eikä ohimoon :)
Ideat voi idättää ihan konkreettisesti. Tämän kasvukauden yrtit vihertää ikkunalla, mutta silti silmä siirtyi jo kauemmas. Ostimme ensi kesää varten nipun hyötykasvien (ja kukkien) siemeniä. Saimme halavalla. Sanomallakin selvää. Siemenet olivat vain 10 senttiä/ pussi. Wau -efekti pisti hamstraamaan. Nykyään on niin harvassa ne kerrat, kun kaupoista saa mitään uutta senttihintaan. Iloitsemme ensi vuoden sadosta jo tänä vuonna.
Jään viheriöimään. Jouten en ehdi olla, sillä pyykkikopassa valitetaan tilan ahtautta. Asialle täytyy tehdä jottain. Juuri nyt. Touhukasta torstain jatkoa teillekin!
'Otio qui nescit uti plus negoti habet quam quom est negotium in negotio -Joka ei osaa käyttää vapaa-aikaansa oikein, rasittuu enemmän työssään kuin vapaa-aikana'. Näinhän se on. Työt pitävät kyllä huolen tekemisistään, mutta tekijän on pidettävä huoli itsestään. Vapauden ajat ja päivät ovat kallisarvoisia, ne on syytä käyttää vapaasti.
Minusta nyt onkin kehkeytynyt työasiantuntija, työntuntija sekä vapaita ajatteleva lammas. Professionaalisuus ihan puskee ja pisaroi pintaan.
Olen pyrkinyt käyttämään nämä vapaammat päiväni viisaasti. Käytännössä se on tehdään mikä mukavalle tuntuu -ajattelun toteuttamista. Kävimme Teinin kanssa kaupungin museossa. Kesäpäivän voi kuluttuu myös taiteen ja kulttuurin uumenissa. Hurmaavaa! Kiersimme aleja. Mahtilöytöjä, joista kukkaron herra Matti kiittää. Minä viimeinkin sain sen etsimäni t-paidan. Kahtena kappaleena. Jihaa! Teinillekin on löytynyt yhtä ja toista söpöä vaatetta, julistetta ja kasvatettavaa.
Poikkesimme myös keskustan kirppiksellä. Sieltä etsiytyi trikoopaita, kansio ja mappikotelo sekä kirjailtu koristeliinanen. Satsi alle viitosella. Järkevää, tarpeellista ja etsittyä. Joskus sitä vain osuu kohdalle oikeaan paikkaan. Onni potkaisi, ei ohi eikä ohimoon :)
Ideat voi idättää ihan konkreettisesti. Tämän kasvukauden yrtit vihertää ikkunalla, mutta silti silmä siirtyi jo kauemmas. Ostimme ensi kesää varten nipun hyötykasvien (ja kukkien) siemeniä. Saimme halavalla. Sanomallakin selvää. Siemenet olivat vain 10 senttiä/ pussi. Wau -efekti pisti hamstraamaan. Nykyään on niin harvassa ne kerrat, kun kaupoista saa mitään uutta senttihintaan. Iloitsemme ensi vuoden sadosta jo tänä vuonna.
Jään viheriöimään. Jouten en ehdi olla, sillä pyykkikopassa valitetaan tilan ahtautta. Asialle täytyy tehdä jottain. Juuri nyt. Touhukasta torstain jatkoa teillekin!
tiistai 10. heinäkuuta 2012
Vastavirtaan uimista
Heinäkuuta, mitäs muuta?
Paikalla. Napinointia savolaiseen tapaan -olokaatte hyvät. Sain luvan nousta töideni yläpuolelle. Ainoastaan ja vain sen vuoksi olen täällä. Työputki hieman löysää, joten löysäillään porukalla tilaisuuden tullen.
Elin reilun viikon ilman televisiota, sanomalehtiä ja nettiä. Ei ollut aikaa. Hyvin tämä uutispaasto onnistui. Suostuttelen kokeilemaan! Maailma kiertää radallaan, junat kulkee ajallaan ja talous rullaa tahollaan. Kun taas tällä viikolla aukaisin töllön, pyöri siellä ne viikon takaiset aiheet. Oli vain vaihdettu hieman kuivikkeita aihioiden ympärillä, myöhitty perusmultaa sekä kasteltu lautasellekin. Wanha pata, uudet korvat. -Ei. Uutispata, vanhat torvet. -Ehkei. Uusin mediadieettini kesän mittaan.
En ole ehtinyt marista vielä tarpeeksi säistä. Lämmintä piisaa sanoo naapurin piisami. Hyi hellettä! Jos en ole jo kuutta sataa kertaa kertonut, niin minä oikeasti voisin elää ainaista syksyä. Yritin keväällä vitamisoida itseäni henkisesti: kyllä se kesä syksyyn mennessä loppuu. Nyt alkaa jo olemaan lievää ruska-anemiaa aivokopassa. Missä syksy luuraa? Täällä huutaa lammas. Tiedän uivani vastavirtaan, vaan uinpahan. Uin, uin. En kellu.
Nyt loppui tiistain jupinat. Jatkan murinointia kuonot yhdessä lauman kanssa. Niin, voisihan sen ilmaista myös: näin kavereitani.
*
Vinkkaus:
Ehdin lukea romaanin. Patrick DeWitt'in kirja Sistersin veljekset on koomisen melankolinen vaelluskertomus Villistä Lännestä. Ajalta jolloin se oli vielä vähän villimpi. Palkkatappajat Eli ja Charlie Sisters ovat veljeksinä kuin saman kolikon eri puoliskot. Eli herkempänä suree painoaan, rakkauksiaan ja työn mielekkyyttä. Veli Charlie keskittyy viinaan ja väkivaltaan. Tarina on parempi, monipolvinen, vanhaan genreen uutta touva. Suosittelen stetsonin täydeltä lännenkertomusten tottuneille ystäville sekä tuoreille lukijoille. Tästä kirjasta on mainio aloittaa uuteen aluevaltaukseen totutteleminen.
Paikalla. Napinointia savolaiseen tapaan -olokaatte hyvät. Sain luvan nousta töideni yläpuolelle. Ainoastaan ja vain sen vuoksi olen täällä. Työputki hieman löysää, joten löysäillään porukalla tilaisuuden tullen.
Elin reilun viikon ilman televisiota, sanomalehtiä ja nettiä. Ei ollut aikaa. Hyvin tämä uutispaasto onnistui. Suostuttelen kokeilemaan! Maailma kiertää radallaan, junat kulkee ajallaan ja talous rullaa tahollaan. Kun taas tällä viikolla aukaisin töllön, pyöri siellä ne viikon takaiset aiheet. Oli vain vaihdettu hieman kuivikkeita aihioiden ympärillä, myöhitty perusmultaa sekä kasteltu lautasellekin. Wanha pata, uudet korvat. -Ei. Uutispata, vanhat torvet. -Ehkei. Uusin mediadieettini kesän mittaan.
En ole ehtinyt marista vielä tarpeeksi säistä. Lämmintä piisaa sanoo naapurin piisami. Hyi hellettä! Jos en ole jo kuutta sataa kertaa kertonut, niin minä oikeasti voisin elää ainaista syksyä. Yritin keväällä vitamisoida itseäni henkisesti: kyllä se kesä syksyyn mennessä loppuu. Nyt alkaa jo olemaan lievää ruska-anemiaa aivokopassa. Missä syksy luuraa? Täällä huutaa lammas. Tiedän uivani vastavirtaan, vaan uinpahan. Uin, uin. En kellu.
Nyt loppui tiistain jupinat. Jatkan murinointia kuonot yhdessä lauman kanssa. Niin, voisihan sen ilmaista myös: näin kavereitani.
*
Vinkkaus:
Ehdin lukea romaanin. Patrick DeWitt'in kirja Sistersin veljekset on koomisen melankolinen vaelluskertomus Villistä Lännestä. Ajalta jolloin se oli vielä vähän villimpi. Palkkatappajat Eli ja Charlie Sisters ovat veljeksinä kuin saman kolikon eri puoliskot. Eli herkempänä suree painoaan, rakkauksiaan ja työn mielekkyyttä. Veli Charlie keskittyy viinaan ja väkivaltaan. Tarina on parempi, monipolvinen, vanhaan genreen uutta touva. Suosittelen stetsonin täydeltä lännenkertomusten tottuneille ystäville sekä tuoreille lukijoille. Tästä kirjasta on mainio aloittaa uuteen aluevaltaukseen totutteleminen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)