Luonto liian lähellä

Tervehdin teitä!
Fillarireittini keskustaan kulkee viehättävästi pienen metsikön läpi. Aamupäivällä suistuin raitiltani, sillä erään raakkujan luonto kutsui kohtalokkaan nokkavasti. Minun kimppuuni hyökkäsi varis!

Lentävä ohjus päätteli pienen pienissä linnunaivoissaan, että meitä oli yksi liidokki reviirillä liikaa. Lintutulkinta oli, että tunkeutuja olisin ollut minä. Bäääskät! Haukankatseeni, rauskumainen villatakki tai naukuva polkimenikaan eivät tehneet minusta rajahäirikköä. Muutaman turhan likelle suuntautuneen varoituslennon jälkeen birdy päätti nappasta kynsillään kallostani! Taivas, kun säikähdin. Tukka nousi pystyyn! Verta ei vuodatettu, mutta otin asian hyvin henkilökohtaisesti. Olin verisesti loukattu. Yksityistä kuuppaani kohtaan tehty tietoinen terroriteko ei jäänyt syyttämättä. Varis oli yksin syyllinen! Nokkimatta tai kynsimättä asia on näin. Pidän luonnosta -nyt se tuli aivan liian lähelle. Linnut pysykööt puissaan, eikä savolaisten kalloluissa.

Luonto kutsui toisaallakin. Lounastelin ystäväni kanssa kirjastolla. Keiton painikkeeksi oli kahdenkeskistä kuulumismakupalojen vaihtelua sekä fiilisvertailua. Privaatin vaimealla volyymillä. Jossain vaiheessa vain huomasimme, että kahvilassa harrastetaan myös eksoottisia venyttelylajeja sekä ilmaistuntaa. Tyyli oli vapaa, muttei vakaa. Salakuuntelua siellä harjoitettiin! Mantojen ja monnien kaulalihakset vietereinä, silmät pitkällä sekä korvanlehdet läpsyen sumppia siemailtiin, jos vain maltettiin. Syvämerenkalastusta kidat ammollaan. Hyvänen aika ihmiset! Tulkaa seuraavalla kerralla avoimesti samaan pöytään, niin kuulette ihan joka sanan. Voitte upottaa yksityiseen keskusteluumme oman suupalallisenne. Ei jää kielen päälle murujakaan.

Tällainen röyhkeä uteliaisuus, avoin urkinta, härski juorunkaipuu tai toisten keskustelujen imeminen on noloa. Aina tulee paljastetuksi. Teidät on nähty! Hankkia voisi myös omaa kerrottavaa... Ei tarvitsisi tuntemattomilta (tai melkein tutuilta) kaivaa, lainata, pihistää tai siirtää sisältöä poskilihoilla eteenpäin. Elämästään saa rakentaa niin mielenkiintoista ettei vieraiden arki maistu, ei edes korvallisilla mitattuna. Alueuutiset voi katsoa luvallisesti televisiosta. Pystyy siten säätämään julkisen kurkkivan silmäilyn minimiin.

Ei ole imartelevaa tulla noteeratuksi salakuunneltuna. Julkinen elämä ei ole minua varten, olen yksityishenkilö. Todetuksi tuli, että tavallisen lampaan arkikin on eräistä sivukorvista perin kiinnostavaa. 'Curiositas tantum aures augere -Uteliaisuus kasvattaa vain korvia'. Ruokaillessa tämä onkin hyvä pitää mielessä. Juorun- tai juoruilunnälkään ei auta saavillisetkaan, ei vaikka kitaan kaataisi. Luontonsa jokaisella. Suljen nyt korvat, suuni ja tekstini.

*
Vinkkaus:
Uutisnälkäisille vinkkaan sanomalehtiä. Asiauutiset löytyvät sieltä. Juoruhoureiset voivat nauttia maakuntalehtien paikallishahmotarjonnasta tai hakea helpotusta oloonsa valtakunnan ykkö7juorulehden sivuilta. Siellä on kerrottavaa, on kerrottu ja kerrattukin.

11 kuukautta

Varhaisaamua virkut!
Tänään on kulunut päivälleen 11 kuukautta blogini aloituksesta. 'Gaudeamus igitur, iuvenes dum sumus -Iloitkaamme siis kun vielä olemme nuoria!' Juhlikaamme potraa blogiani! Virallisten vuosijuhlien aikaan olen tiivistetysti töissä. Aikataulu ei jousta edes juhlapuheen vertaa. Tiukkapilkkuista ja pilkuntiukkaa.

Alkuajatuksenihan oli tehdä tästä avaruudellisesta päiväkirjastani vain vuoden kestävä projekti. Vuosi on riittävän pitkä aika kurkkia yhden lampaan elämään ja ajatuksiin. Tuumaillen päätin nyt kuitenkin venyttää lopetuspäätöstä siihen saakka, kunnes saan iso-geeni uunista. Se tietää erään aikakauden ja elämänvaiheen selkeärajaista loppua. Silloin on aika haudata bittikukkulaan myös tämä blogi. Näin edetään. Katsotaan minne päädytään.

Tänään on ennakkojuhlien aika! Tiedän, että tanssivarpaineen& letkein lantein mukana tangoaa The Uskollinen lukijani! Let's gonga! Liittykään te muutkin letkaan!!

Helteenkin nahistama

Helluntaita!
Ei hellettä helluntaina! Tai-vaal-lis-ta. Ehtihän viikolla jo paahteeseen tympääntyen lyyhistyä. Kuka hiivatin iivana hellettä jaksaa? Kesän lopulta löydän itseni vielä Siperian ikiruodasta. Koleeta.

Kun puolet asujistosta on Euroopassa, on jäljelle jääneellä sijoittumisongelmia. Minne luuni lykkään, minne ylijäämä ajan lyttään?! Töitä voisi painaa kuin pieni orava (se olisi paljon häntää se -lampaalta), mutta ehtiihän sitä huhkia huomennakin. Nyt suhisen vain savolaisuutta ja ikävääni. Kohta olen nahistunut kuin ilmaton pallo, solariummissit tai eilispäivän uutiset. Puffff. Pihisen, puhisen ja puhkun nyt arkeeni ilmaa, virtaa sekä tuorekkuutta. Nakkaan takkaan latistuneet naatit. Naama nauriksella.

Täyttävämpiä juttuja lautaselta eli 'ab ovo usque ad mala -munista omeniin'. Poikkesin viikolla Sen Toisen Kirkkolinjauksen Kulttuurikeskuksessa lounastamassa. Ikiajat ollaan kaupungissa laidunnettu, mutta tämä mätäs on vaan jäänyt haukkaamatta. Kannatti liikahtaa helteelläkin. Mutustelin, maistelin ja maiskuttelin oikein kunnolla. Voi pojat& tytöt, kun voi ja sokeri voivatkin maistua voimallisilta! Kirmaan paikalle toistekin.

Ihminen syö silmilläänkin. Totta taasen, aterioin myös okulaarilliset. Nälkä oli muttei näköä haitannut. Onneksi minulla on silmälasit, joten sain survottua näköpaloja myös sankojen sisään. Paikka oli valoisa, tunnelmallinen ja tilava. Kesäajan taidokas taidenäyttely tarjosi palan painiketta myös silmäluomille. Näyttely oli kuin se kuuluisa kirsikka kakun päällä tai tässä tapauksessa pannukakun pinnalla. Emme lähteneet paikalta vatsat, mieli taikka silmät kuopilla.

Lounastoverini perheineen& muuttokuormineen suuntasi kohti uudistuvia elämänhaasteita. Ajavat kohti auringonlaskua halki Suomen. Hieman tässä haikeaksi vetää. Paljon on koettu, nähty ja makusteltu porukalla, mutta minkäs teet. Olen kuitenkin onnellinen, että elämä kuljettaa. Elämähän on liikettä. Liike estää heinettymisen. Liikumattomat ovat sitä kukkaa puskevaa suorajalkaista väkeä puupalttoissaan... Elämänpyörässä sitä pyöritään ja hykerryttävää näin. Pyörin muutoksen pyörässä mukana, muutuen itsekin. Enkä minä muuten ole pyörtyilevää tyyppiä. Että näin.

*
Vinkkaus:
Kuumuus liimasi minut soffaan, joten katsoin dvd:ltä The social network -elokuvan. Pääosissa tarinaan istuvat Jesse Eisenberg ja Andrew Garfield. Leffa kertoi facebook'in syntytarinaa. Viihdyttävä, monitahoinen sekä surullinen elokuva sosiaalisuuden monista särmikkäistä muodoista. Kuvaus lahjakkuuden, menestyspaineiden ja välittämisen kiemuraisista poluista sekä erään ystävyyden päättymisestä. Suosittelen muillekin kuin sosiaalisesti verkottuneille, naamakirjalaisille, nörteille tai wannabegeek'seille.

Kasvot ratikan ikkunassa

'Salve -Tervehdys!'

Teini on nyt Englannissa. Itse olen itseltäni hakusessa. Hiihdän, huidon ja huhuilen ympäri asuntoa Teinistä tyhjiä nurkkia kurkkien. Matalalla lennetään, siipi hipoo maata. Ihmeen ohueksi arki käy, kun lapsi on maailmalla. Tuntuu kuin kodista olisi höylätty muutama kerros pois. Ne ihmeellisimmät kerrokset. Yhtä ohueksi on käynyt ilmakin ympärillä. Pintahengitellen... En pidä tästä ilmanalasta.

Vierailimme Helsingissä. Lammas was there. Onhan kaupunki suuri, kaunis, liikkeellä ja likainen. Hienoja historiallisia tuulahduksia eurooppalaisuudesta rakennusten kyljissä. Ihan turistihengessä liikuimme. Kuuluisia nähtävyyksiä ja lehtien kansikuvaihmisiä bongaillen. Patsaat löytyi, patsastelijat pysyivät lehtiensä paperisissa suojissa.

Pienellä pyrähdyksellä tuli kuitenkin selväksi kuinka so call maalainen sitä on. Heinät nyt puuttuvat hatusta ja sonnat housun lahkeista. Siltikin. Kaupunki oli sen kokoinen, että sinne pystyisi uppoamaan ilman, että pintaan jäisi edes renkaita. Nyt ymmärtää mistä puhutaan, kun puhutaan ihmisten etääntymisestä, kohtaamattomuudesta ja vieraantumisesta. Hailakaksi jätti. Minä kaipaan jonnin joutavaa rupattelua, kevyttä kenttäkeskustelua, turinointia, sitä tavallisuutta... Tulin, näin ja näin koin.

Viiletin ensimmäisiä kertoja ratikallakin. Tykkäsin tästä helssinkiläisestä menopelistä! Tänne asti sain juosta ennen kuin kyytiin pääsin. Sporaan pääsin kuitenkin. Ihan kuivaan penkkiinkin kerta toisensa jälkeen. Vieraita kasvoja, vieraassa kaupungissa. Kasvottomuus on nimettömyyttä. Maisemat vaihtuivat, vain kaksi ihmistä hymyili. Vinhaa. Ymmärrän sen, kun suuri määrä ihmisiä limitetään toistensa kylkiin, niin ainoa yksityinen tila on omassa päässä. Jaksaakseen ja ollakseen itsensä mielikuvasta omasta alueestaan on kai sitten pidettävä niin tiukasti kiinni. Psykologista ja henkistä rajanvetoa rajarajoitteisissa tiloissa. Sosiaalisuus on sanomattomia sääntöjä. Säännösteltyä sosiaalisuutta suljetuissa paikoissa. Säädettävää säännöstöä soveliaasta sosiaalisuudesta. Olin havainnoijana. Nyt osallistun.

Vuan kansalaiset ja kantakaupunkilaiset, älkää huolestuko, I'll be back! Ja nopeammin kuin uskottekaan. Tämän minä lupaan savolaisen kunniasanalla.