Aamua!
Ollaan sitten herätty. Mihin sinä heräsit? Jokainen herää omaan todellisuuteensa, eräät ehkä rinnakkaistodellisuudestaan. Toisille heräämiset ovat täynnä uusia aurinkoisia mahdollisuuksia, toisille ankeuden verhoamaa harmautta, jolta haluaisi sulkea silmänsä. Mutta herätty on. Itse heräsin perin toiveikkaana tähän toivorikkaaseen torstaihin. Tämän päivän jälkeen pitäisi viiletä. Jo on aikakin!
Minä en ole "viileä" tyyppi, minä en osaa edes chillailla. Asenteeni on liian lämmin. Pystyn kyllä käsittelemään kylmiä faktoja, analysoimaan ja antamaan arviointeja ilman tunnekuohuja, saattamaan tilastoidut prosenttiosuudet inhimilliseen muotoon sortumatta turhaan lämmittelyyn, mutta viileä minä en ole. Kylmäksikään en jätä.
Toisaalta en ole "kuumakaan". En edes tähän lampaanturkkiin kääriytyneenä. Minä en kuulu heihin, joita pyydetään lehtien sivuille, autojen konepelleille tai julkisiin päiväunelmiin lämpöä nostamaan. Minussa on siihen liikaa minua. Tavallinen ei ole tarpeeksi viileä eikä toisaalta riittävän kuumakaan.
Mutta mihinkä minusta on, on minuksi. Olen niitä, jotka oikeasti viihtyvät elämässään ja nahkoissaan. Mitään en antaisi pois. Olen oman itseni termostaatti ja sekoiteosa :) Tottakai arjen notkahduksia ja suonsilmiä tulee, mutta myös menee. Olennaista ei ole silmäkkeiden väistely, vaan kyky nousta vetisestä kuopastaan. Itse jatkan menoani itsenäni. Ei ole aina helppoa olla minäkään, olen joskus ylen kyllästynyt itseeni, mutta siltikään en lähtisi elämääni muuksi siivuttamaan. Näillä eväillä mennään ja mikä on mennessä.
Maasta se savolainenkin ponnistaa eli lähden nyt arkeeni. Ilma seisoo, minä istun. 'Vox clamantis in deserto -Huutavan ääni erämaassa'. Kuuluuko? Kuumuus ja kuivuus ovat haalistaneet kaikki maiseman väritkin. Lähimetsä näyttää harmaalta kuin autiomaassa konsanaan. Kamelia odotellessa...
torstai 29. heinäkuuta 2010
tiistai 27. heinäkuuta 2010
Avointa arkea
'Sol omnibus lucet -Aurinko paistaa kaikille'.
Olen paljon ja kaikkea, mutta meteorologi minä en ole. Eipä yllä tämän lampaan kiinnostus akateemiseen ennustamiseen saakka. Jonkinlainen lampaansilta... Alan kuulostaa jopa omaan korvaani wanhan vinguttajalta, mutta voi taivas tätä hellettä!! Ajattelin, että tällä viikolla, kun pongahdetaan elokuulle, niin minullakin alkaisi elo-kuu. Vuan toisin kävi. Hellettä piisaa, huumori kuivui.
Tämä epätavallinen ilmastopiina pakottaa ihmiset epätavanomaiseen avoimuuteen. He elävät ikkunat ja ovet selällään kaupungissakin. Läpiveto-arki hillitsee ainakin lampaan kielenkantoja. Joutuu miettimään mitä, missä, mihin aikaan ja kenelle olotiloistaan purnaa. Eikä vain se, mitä itse ilmoille pursuaa, vaan mitä sallii itsensä kuulla tai nähdä toisten elämästä. Mahdollisimman vähän -kiitos!
Hakusessa näköalattomuutta ;) Nythän ihmiset elelevät todellisuuttaan julkisesti. Läpinäkyvää, sillä näillä säillä näkymättömyys on haaste. Silmät voi aina sulkea (pyöräillessä täytyy tuntea maasto erityisen hyvin), mutta korviinsa ei voi ihan kaikkea survoa. Juusto sulaa, sukat on liian suuret, korvatulpat ostamatta... ja niin pois päin. Toisille on yksi ja sama kuuleeko tai näkeekö kukaan/ kaikki heidän elämäänsä. Eihän se tietysti ole kurjuutta tai kunniaa kummoisempaa, mutta itselle näyttämöllä elo ei vaan sovi. Näkyvyys- ja kuuluvuusrajat tiedostettu. Silti, jos et halua kämppääsi paistua, on vain elettävä tätä apposen avointa arkea.
Hikinen iltapäivä on hikinen homma. Vaikka helle piinaakin, ei silti pidä luopua ihan kaikesta, ei itsesensuuristakaan. Paita on sallittu myös helteillä, sillä kaikki vartalot tai niiden ulottuvuudet eivät ole karkkia kaikille silmille. Ehtaa silmänsaastetta se on! Pakko todeta. Jokaisella on oikeus olla nahkoissaan sellainen kun on, mutta kaikkien ei ole pakko nähdä kaikkea sitä paljastettua nahkaa. Niin että sorry vaan luittenne päälle kuivuneet korput tai eilispäivän eväät. Kaupan tuoretiskilläkin sen kaiken paljaan lihan haluaa olevan siellä myyntitiskin lasin takana, ei omien silmien edessä. Jos helteet vielä jatkuvat, minustakin kuoriutuu kasvissyöjä!
*
Vinkkaus:
Jos varjoon haluatte, niin menkää elokuviin. Uusi leffa Knight and Day on lipun arvoinen, jo ihan sen vuoksi, että elävään kuvaan oli saatu puristettua yhden ilmeen Tom Cruise'sta hieman huumoria. Se on näkemisen arvoista se!
Olen paljon ja kaikkea, mutta meteorologi minä en ole. Eipä yllä tämän lampaan kiinnostus akateemiseen ennustamiseen saakka. Jonkinlainen lampaansilta... Alan kuulostaa jopa omaan korvaani wanhan vinguttajalta, mutta voi taivas tätä hellettä!! Ajattelin, että tällä viikolla, kun pongahdetaan elokuulle, niin minullakin alkaisi elo-kuu. Vuan toisin kävi. Hellettä piisaa, huumori kuivui.
Tämä epätavallinen ilmastopiina pakottaa ihmiset epätavanomaiseen avoimuuteen. He elävät ikkunat ja ovet selällään kaupungissakin. Läpiveto-arki hillitsee ainakin lampaan kielenkantoja. Joutuu miettimään mitä, missä, mihin aikaan ja kenelle olotiloistaan purnaa. Eikä vain se, mitä itse ilmoille pursuaa, vaan mitä sallii itsensä kuulla tai nähdä toisten elämästä. Mahdollisimman vähän -kiitos!
Hakusessa näköalattomuutta ;) Nythän ihmiset elelevät todellisuuttaan julkisesti. Läpinäkyvää, sillä näillä säillä näkymättömyys on haaste. Silmät voi aina sulkea (pyöräillessä täytyy tuntea maasto erityisen hyvin), mutta korviinsa ei voi ihan kaikkea survoa. Juusto sulaa, sukat on liian suuret, korvatulpat ostamatta... ja niin pois päin. Toisille on yksi ja sama kuuleeko tai näkeekö kukaan/ kaikki heidän elämäänsä. Eihän se tietysti ole kurjuutta tai kunniaa kummoisempaa, mutta itselle näyttämöllä elo ei vaan sovi. Näkyvyys- ja kuuluvuusrajat tiedostettu. Silti, jos et halua kämppääsi paistua, on vain elettävä tätä apposen avointa arkea.
Hikinen iltapäivä on hikinen homma. Vaikka helle piinaakin, ei silti pidä luopua ihan kaikesta, ei itsesensuuristakaan. Paita on sallittu myös helteillä, sillä kaikki vartalot tai niiden ulottuvuudet eivät ole karkkia kaikille silmille. Ehtaa silmänsaastetta se on! Pakko todeta. Jokaisella on oikeus olla nahkoissaan sellainen kun on, mutta kaikkien ei ole pakko nähdä kaikkea sitä paljastettua nahkaa. Niin että sorry vaan luittenne päälle kuivuneet korput tai eilispäivän eväät. Kaupan tuoretiskilläkin sen kaiken paljaan lihan haluaa olevan siellä myyntitiskin lasin takana, ei omien silmien edessä. Jos helteet vielä jatkuvat, minustakin kuoriutuu kasvissyöjä!
*
Vinkkaus:
Jos varjoon haluatte, niin menkää elokuviin. Uusi leffa Knight and Day on lipun arvoinen, jo ihan sen vuoksi, että elävään kuvaan oli saatu puristettua yhden ilmeen Tom Cruise'sta hieman huumoria. Se on näkemisen arvoista se!
lauantai 24. heinäkuuta 2010
Tilkusta asiaa
Lauantaita!
On ilmoja pidellyt. Helle on ainakin hetkellisesti hellittänyt, joten ajatuskin luistaa. Korvien välissä iski kipinää. Päätin heittää itselleni luovan haasteen ja ommella tilkkupeiton. Ompelukone meillä Siskon lahjoituksena on, mutta ne ompelutaidot ovat jääneet matkalle, siinä siis haasteeni. 'Non omnia possumus omnes -Emme me kaikki osaa kaikkea'. Emme tosissammekaan.
Iskevä kipinä väläytti idean, että tekisin peiton kukkakankaista. Luovuus kukkimaan! Kotoamme niitä ei löydy, emme harrasta, joten suuntasin tarkan markan kanssa kirppiksille. Uskoin, että joka hyllynkulma ja laarinpohja kukkisi kankaista, mutta toisin kävi. Kankaita on, kukikkaitakin löytyi, vaan mieleiset jäi löytämättä. Haluan nostalgisen, romanttisen ja hempeän kangaskimpun. En vintagea enkä retroa. Jupahtavat 80- luvun väritulppaanit ja 90- luvun vesivärimäiset kakkarat saivat olla. Mitä siis jää jäljelle? Noh, ne meidät metsästämät kukkakuviot. Yhdestä tyynyliinasta ja lasten liivimekosta ei mielikuvituksellakaan venytetä peittoa, mutta alku se tuokin. Luulin ompelun osoittautuvan kynnykseksi, mutta kankaista-kankaattomuudesta näyttääkin tulevan se iäisyysaskelma. En heitä ideaa kaivoon, vaan käyn penkomassa Äidin ja Mummon varastoja. Mitä sieltä ei löydy, saakin jäädä löytymättä. Minulla on epäilyksenä, että Isäni autotallin katossa suksien ohella säilytetään myös Jimmy Hoffaa. FBI, CIA, KGB ja CSI -ottakaa yhteys, jos kaipaatte ay-pomoanne tai suksia. Savosta ne löytyvät!
Minulla siis on pari metsästysoperaatiota käynnissä... Katsotaan nyt kumpi tikkaa maaliin ensin.
*
Vinkkaus:
Yhtä värikylläinen, kun tilkkupeittoideani on, on myös Vikas Swapup'in kirja Syyllisten seurue. Se on salapoliisitarina nyky-Intiasta. Kirjan juoni ja rakenne eroavat mielenkiintoisesti ns. tavallisesta dekkarista. Monipuoliset ja -särmäiset henkilöhahmot maustavat kirjaa, jossa kaikki kiertyy ja lopussa on täyden ympyrän kiertänyt yllätys.
On ilmoja pidellyt. Helle on ainakin hetkellisesti hellittänyt, joten ajatuskin luistaa. Korvien välissä iski kipinää. Päätin heittää itselleni luovan haasteen ja ommella tilkkupeiton. Ompelukone meillä Siskon lahjoituksena on, mutta ne ompelutaidot ovat jääneet matkalle, siinä siis haasteeni. 'Non omnia possumus omnes -Emme me kaikki osaa kaikkea'. Emme tosissammekaan.
Iskevä kipinä väläytti idean, että tekisin peiton kukkakankaista. Luovuus kukkimaan! Kotoamme niitä ei löydy, emme harrasta, joten suuntasin tarkan markan kanssa kirppiksille. Uskoin, että joka hyllynkulma ja laarinpohja kukkisi kankaista, mutta toisin kävi. Kankaita on, kukikkaitakin löytyi, vaan mieleiset jäi löytämättä. Haluan nostalgisen, romanttisen ja hempeän kangaskimpun. En vintagea enkä retroa. Jupahtavat 80- luvun väritulppaanit ja 90- luvun vesivärimäiset kakkarat saivat olla. Mitä siis jää jäljelle? Noh, ne meidät metsästämät kukkakuviot. Yhdestä tyynyliinasta ja lasten liivimekosta ei mielikuvituksellakaan venytetä peittoa, mutta alku se tuokin. Luulin ompelun osoittautuvan kynnykseksi, mutta kankaista-kankaattomuudesta näyttääkin tulevan se iäisyysaskelma. En heitä ideaa kaivoon, vaan käyn penkomassa Äidin ja Mummon varastoja. Mitä sieltä ei löydy, saakin jäädä löytymättä. Minulla on epäilyksenä, että Isäni autotallin katossa suksien ohella säilytetään myös Jimmy Hoffaa. FBI, CIA, KGB ja CSI -ottakaa yhteys, jos kaipaatte ay-pomoanne tai suksia. Savosta ne löytyvät!
Minulla siis on pari metsästysoperaatiota käynnissä... Katsotaan nyt kumpi tikkaa maaliin ensin.
*
Vinkkaus:
Yhtä värikylläinen, kun tilkkupeittoideani on, on myös Vikas Swapup'in kirja Syyllisten seurue. Se on salapoliisitarina nyky-Intiasta. Kirjan juoni ja rakenne eroavat mielenkiintoisesti ns. tavallisesta dekkarista. Monipuoliset ja -särmäiset henkilöhahmot maustavat kirjaa, jossa kaikki kiertyy ja lopussa on täyden ympyrän kiertänyt yllätys.
keskiviikko 21. heinäkuuta 2010
Missä ihmisyys?!
Aamua!
Olen suivaantunut, kettuuntunut, ärtynyt ja pöyristynyt. Aamu-tv:n alkamista odotellessani erehdyin vilkaisemaan kilpailevan kanavan chattia. Elämän kämmen sentään! Tämän aamun parjauskisan ykkösaiheena on yksinhuoltajat. Liippaa likeltä...
Noita viestejä tuijotellessani ihmettelen sitä vihan, katkeruuden, kateuden, tietämättömyyden ja näköalattomuuden määrää, joka kirjoittajia piinasi. Jokainen kuitenkin tuntui olevan nurkkansa kuningas, täydellisyys tai ainakin tulevaisuuden toivo. Jokaisen mielenilmauksen takana tuntui väijyvän ajatus, että oma totuus on ainoa totuus. Pahh! Yleislinjana oli, että yh-äideiltä (juuri näin, sukupuoliasenteet jyräsivät) tuet pois, elättäkööt kakaransa itse. Ennen oli kaikki paremmin. Hohhoijaa. Kirjoituksissa oli myös ajatuksia, että yh-äidit eivät osaa hoitaa ehkäisyään, joten "tulee näitä tulevaisuuden luusereita lisää". Paksua ja rasistista! Huolestuttavaa oli, että tuossakin ehkäisyasiassa oli pinnan alla ytimenä kytevä ylä- ja alarotu ajatus. Toiset sanelevat ketkä saavat lisääntyä ja keiltä se kielletään tai keiden oikein toivotaan lisääntyvän.
Ihmiset, jotka noin jyrkästi tuntuivat mieltäneen yksinhuoltajuuden elämän luuseriudeksi haluavat varmasti vältellä yh-vanhempia viimeiseen saakka. Ettei "tauti" tartu. Nurkkakunkuille ei oikeastaan jää jäljelle muuta mahdollisuutta kuin lisääntyä aviollisesti samankaltaisten kanssa. Ja yhtä täydellisiä ihmisiähän ei löydy kuin omasta pienestä piiristä. Sukulaisten kanssa suoritetut geenivaihdoksethan tunnetusti tuottavat uusia einsteineja. Ei kun toimeen! Omassa todellisuudessani kannatan geenivaihtoa ulkomaalaisten kanssa, vaikka omakohtaista kokemusta ei olekaan, sillä suomalainen geenistö on harvinaisen yhteneväistä (homogeenistä -iiiks!) eli vaihtoa jo terveydellisestikin tarvitaan. Mikä sen mukavampaa kulttuurien välistä yhteistyötäkään on ;)
Tuumin vain, mikähän noidenkin vihaisten ihmisten elämässä hiertää, kun oma paha olo täytyy siirtää tietyn ryhmän kannettavaksi. Potkitaan jo valmiiksi potkittuja, helppo kohde. Sisimmässä olevalle möykylle halutaan näkyvä ja yksiselitteinen syy. Vikahan ei ikinä ole itsessä. Toista ihmistä (ihmisryhmää) tarvitsee polkea, jotta itse tuntisi olevansa jotain parempaa. Vain ihminen, joka on saanut osakseen rakkaudettomuutta, alisteista ylenkatseisuutta ja toisten pilkkaa voimatta itse vaikuttaa osaansa, haluaa siirtää sitä eteen päin. Surullista.
Jokainen chattäilijä huusi omien palkkarahojensa perään ts. he itse tarvitsisivat jokaisen penninkin, joka menee verottajalle. Miksi näin? Nämä ihmisethän tuntuivat osaavan hoitaa raha-asiansa oikein eli heillähän pitäisi olla aina jotain sukan varressa, muutakin kuin potaskaa, tyhjää ja heinänkorsia. Heidän verorahansa tulisi laittaa sinne ja sinne ja ei ainakaan sinne, eikä ainakaan yh-äideille. Uskon, että nuokin chattikirjoittelijat nauttivat julkisen terveydenhuollon palveluista, asfaltoiduista teistä, soittavat apuun poliisin/ palokunnan/ ambulanssin, heidän lapsensa käyvät kunnallista koulua, aterioivat kouluissaan ja uivat yleisillä rannoilla. He katsoivat oikeina työn sankareina olevansa oikeutettuja näihin etuuksiin. Kaikki nämä ja paljonpaljonpaljon muuta rahoitetaan meidän verovaroin. Ei yhden ihmisen, eikä yhden ammattiryhmittymän tai yhden työläisen, vaan meidän kaikkien verotuloilla. Mitä jos nämä kaikki viedään pois ja yksityistetään? Kenellä sen jälkeen on varaa tai muita resursseja kouluttaa lapsensa tai olla sairaslomalla? Kuka nämä on ansainnut? Katukerjäläisyys ja lukutaidottomuus suomalaistuisivat räjähdydmäisesti. Totta on.
Maailman totuus on, ettei kukaan lapsi/ nuori suunnittele elämänuraa köyhänä, työttömänä, mielenterveysongelmaisena, varhaiseläkeläisenä, velkaongelmaisena, työpaikkakiusatuna, pitkäaikaissairaana tai -työttömänä, päihderiippuvaisena tai vankina. Kukaan ei toivo omalle lapselleenkaan mitään noista kohtaloista, mutta siltikin jokainen tuntee jonkun tuostakin ryhmästä. Joku on jokin määre tuolta listalta. Usein se ei jää yhteen, vaan osaksi tulee olla moniongelmainen näkymätön. Tai yksinhuoltaja. Kuitenkin jokaisen määritelmän takana on ihminen ja jokaisen ihmisen takana on tarina. Ihmisyys esiin! Olipa ihminen mitä tahansa, on hänellä oikeus olla olemassa. Kenenkään ei tarvitse pyytää anteeksi olemassaoloaan. On lupa epäonnistua. Ja yritää uudelleen tai vaikka uudelleen ja uudelleen ja... Sivistynyt hyvinvointivaltio haluaa pitää huolta kaikista. Toiset apu tavoittaa paremmin kuin toiset.
Jokainen lapsi ansaitsee molemmat vanhemmat, mutta aina se ei ole mahdollista. Syitä on yhtä monta kuin tarinaakin. Olennaista ei ole se, että lapsi tulee ydinperheestä, vaan se että lapsi tulee turvallisesta perheestä. Lapsi tarvitsee kasvaakseen tasapainoisesti turvallisen, vakaan, vastuullisen, rakastavan, tukevan ja aidosti ymmärtävän elinpiirin. Moni nykyperhe ei tätä ole, vaikka kotona asustelisi äiti ja isä. Eikä vakaa elinympäristö takaa ongelmattomuutta, mutta se ennaltaehkäisee niitä ja helpottaa vaikeuksista selviämistä. Minä en siis voi ymmärtää miksi yh-vanhemmat eivät voisi taata lapselleen laadullisesti hyvää kasvualustaa siinä missä ydinperhekin. Älykkyys, lahjakkuus tai menestys ei ole kiinni perhetaustasta. Väitän, että yh-äitien niin sanotusti rohmuavat lapsilisät ovat hyvinkin tervetulluttu jatketta työssäkäyvienkin lapsiperheiden arkeen. Samasta kuormasta tässä syödään...
Lapsi on aina ympäristönsä tuote ja sen heijaste. Vanhemmat siirtävät lapsilleen henkiset ja aineelliset perintönsä. Siinä missä isän auto siirtyy pojalle, siirtyy myös asenteet, arvot, elämäntyyli, ennakkoluulot, vanhempien toiveet ja omat mahdollisesti toteuttamatta jääneet unelmat, elämättä jäänyt elämä ja roolimallit. Mitä siis voi tulla akateemisten vanhempien todistetusti huippuälykkäästä, kauniista ja monilahjakkaasta Teinistä? Ei mitään vain, koska hänen äitinsä on ylipainoinen yksinhuoltaja? Elämän luusereita siis presidentti ja ministerikin tyttärineen...
On niitä ennakkoasenteita minullakin. Jeesus totesi köyhien olevan aina keskuudessamme -täällä ollaan-, mutta minä totean myös tyhmien aina olevan keskuudessamme. Ja se ei riipu koulutuksesta, menestyksestä tai perhetaustasta eikä painosta tai elämäntilanteesta. Jottei ihan omiin asennesaappaisiinsa näivettyisi, kannattaa kalosseja välillä vaihtaa. Se yleensä näkyy!
*
'De te fabula narratur -Tarina kertoo sinusta'. Seuraavan kerran, kun haluat tarttua pilkkakirveeseen, niin mieti. Pilkan, tarinan päähenkilö voit olla sinä. Kohtalonsa jokaisella.
Olen suivaantunut, kettuuntunut, ärtynyt ja pöyristynyt. Aamu-tv:n alkamista odotellessani erehdyin vilkaisemaan kilpailevan kanavan chattia. Elämän kämmen sentään! Tämän aamun parjauskisan ykkösaiheena on yksinhuoltajat. Liippaa likeltä...
Noita viestejä tuijotellessani ihmettelen sitä vihan, katkeruuden, kateuden, tietämättömyyden ja näköalattomuuden määrää, joka kirjoittajia piinasi. Jokainen kuitenkin tuntui olevan nurkkansa kuningas, täydellisyys tai ainakin tulevaisuuden toivo. Jokaisen mielenilmauksen takana tuntui väijyvän ajatus, että oma totuus on ainoa totuus. Pahh! Yleislinjana oli, että yh-äideiltä (juuri näin, sukupuoliasenteet jyräsivät) tuet pois, elättäkööt kakaransa itse. Ennen oli kaikki paremmin. Hohhoijaa. Kirjoituksissa oli myös ajatuksia, että yh-äidit eivät osaa hoitaa ehkäisyään, joten "tulee näitä tulevaisuuden luusereita lisää". Paksua ja rasistista! Huolestuttavaa oli, että tuossakin ehkäisyasiassa oli pinnan alla ytimenä kytevä ylä- ja alarotu ajatus. Toiset sanelevat ketkä saavat lisääntyä ja keiltä se kielletään tai keiden oikein toivotaan lisääntyvän.
Ihmiset, jotka noin jyrkästi tuntuivat mieltäneen yksinhuoltajuuden elämän luuseriudeksi haluavat varmasti vältellä yh-vanhempia viimeiseen saakka. Ettei "tauti" tartu. Nurkkakunkuille ei oikeastaan jää jäljelle muuta mahdollisuutta kuin lisääntyä aviollisesti samankaltaisten kanssa. Ja yhtä täydellisiä ihmisiähän ei löydy kuin omasta pienestä piiristä. Sukulaisten kanssa suoritetut geenivaihdoksethan tunnetusti tuottavat uusia einsteineja. Ei kun toimeen! Omassa todellisuudessani kannatan geenivaihtoa ulkomaalaisten kanssa, vaikka omakohtaista kokemusta ei olekaan, sillä suomalainen geenistö on harvinaisen yhteneväistä (homogeenistä -iiiks!) eli vaihtoa jo terveydellisestikin tarvitaan. Mikä sen mukavampaa kulttuurien välistä yhteistyötäkään on ;)
Tuumin vain, mikähän noidenkin vihaisten ihmisten elämässä hiertää, kun oma paha olo täytyy siirtää tietyn ryhmän kannettavaksi. Potkitaan jo valmiiksi potkittuja, helppo kohde. Sisimmässä olevalle möykylle halutaan näkyvä ja yksiselitteinen syy. Vikahan ei ikinä ole itsessä. Toista ihmistä (ihmisryhmää) tarvitsee polkea, jotta itse tuntisi olevansa jotain parempaa. Vain ihminen, joka on saanut osakseen rakkaudettomuutta, alisteista ylenkatseisuutta ja toisten pilkkaa voimatta itse vaikuttaa osaansa, haluaa siirtää sitä eteen päin. Surullista.
Jokainen chattäilijä huusi omien palkkarahojensa perään ts. he itse tarvitsisivat jokaisen penninkin, joka menee verottajalle. Miksi näin? Nämä ihmisethän tuntuivat osaavan hoitaa raha-asiansa oikein eli heillähän pitäisi olla aina jotain sukan varressa, muutakin kuin potaskaa, tyhjää ja heinänkorsia. Heidän verorahansa tulisi laittaa sinne ja sinne ja ei ainakaan sinne, eikä ainakaan yh-äideille. Uskon, että nuokin chattikirjoittelijat nauttivat julkisen terveydenhuollon palveluista, asfaltoiduista teistä, soittavat apuun poliisin/ palokunnan/ ambulanssin, heidän lapsensa käyvät kunnallista koulua, aterioivat kouluissaan ja uivat yleisillä rannoilla. He katsoivat oikeina työn sankareina olevansa oikeutettuja näihin etuuksiin. Kaikki nämä ja paljonpaljonpaljon muuta rahoitetaan meidän verovaroin. Ei yhden ihmisen, eikä yhden ammattiryhmittymän tai yhden työläisen, vaan meidän kaikkien verotuloilla. Mitä jos nämä kaikki viedään pois ja yksityistetään? Kenellä sen jälkeen on varaa tai muita resursseja kouluttaa lapsensa tai olla sairaslomalla? Kuka nämä on ansainnut? Katukerjäläisyys ja lukutaidottomuus suomalaistuisivat räjähdydmäisesti. Totta on.
Maailman totuus on, ettei kukaan lapsi/ nuori suunnittele elämänuraa köyhänä, työttömänä, mielenterveysongelmaisena, varhaiseläkeläisenä, velkaongelmaisena, työpaikkakiusatuna, pitkäaikaissairaana tai -työttömänä, päihderiippuvaisena tai vankina. Kukaan ei toivo omalle lapselleenkaan mitään noista kohtaloista, mutta siltikin jokainen tuntee jonkun tuostakin ryhmästä. Joku on jokin määre tuolta listalta. Usein se ei jää yhteen, vaan osaksi tulee olla moniongelmainen näkymätön. Tai yksinhuoltaja. Kuitenkin jokaisen määritelmän takana on ihminen ja jokaisen ihmisen takana on tarina. Ihmisyys esiin! Olipa ihminen mitä tahansa, on hänellä oikeus olla olemassa. Kenenkään ei tarvitse pyytää anteeksi olemassaoloaan. On lupa epäonnistua. Ja yritää uudelleen tai vaikka uudelleen ja uudelleen ja... Sivistynyt hyvinvointivaltio haluaa pitää huolta kaikista. Toiset apu tavoittaa paremmin kuin toiset.
Jokainen lapsi ansaitsee molemmat vanhemmat, mutta aina se ei ole mahdollista. Syitä on yhtä monta kuin tarinaakin. Olennaista ei ole se, että lapsi tulee ydinperheestä, vaan se että lapsi tulee turvallisesta perheestä. Lapsi tarvitsee kasvaakseen tasapainoisesti turvallisen, vakaan, vastuullisen, rakastavan, tukevan ja aidosti ymmärtävän elinpiirin. Moni nykyperhe ei tätä ole, vaikka kotona asustelisi äiti ja isä. Eikä vakaa elinympäristö takaa ongelmattomuutta, mutta se ennaltaehkäisee niitä ja helpottaa vaikeuksista selviämistä. Minä en siis voi ymmärtää miksi yh-vanhemmat eivät voisi taata lapselleen laadullisesti hyvää kasvualustaa siinä missä ydinperhekin. Älykkyys, lahjakkuus tai menestys ei ole kiinni perhetaustasta. Väitän, että yh-äitien niin sanotusti rohmuavat lapsilisät ovat hyvinkin tervetulluttu jatketta työssäkäyvienkin lapsiperheiden arkeen. Samasta kuormasta tässä syödään...
Lapsi on aina ympäristönsä tuote ja sen heijaste. Vanhemmat siirtävät lapsilleen henkiset ja aineelliset perintönsä. Siinä missä isän auto siirtyy pojalle, siirtyy myös asenteet, arvot, elämäntyyli, ennakkoluulot, vanhempien toiveet ja omat mahdollisesti toteuttamatta jääneet unelmat, elämättä jäänyt elämä ja roolimallit. Mitä siis voi tulla akateemisten vanhempien todistetusti huippuälykkäästä, kauniista ja monilahjakkaasta Teinistä? Ei mitään vain, koska hänen äitinsä on ylipainoinen yksinhuoltaja? Elämän luusereita siis presidentti ja ministerikin tyttärineen...
On niitä ennakkoasenteita minullakin. Jeesus totesi köyhien olevan aina keskuudessamme -täällä ollaan-, mutta minä totean myös tyhmien aina olevan keskuudessamme. Ja se ei riipu koulutuksesta, menestyksestä tai perhetaustasta eikä painosta tai elämäntilanteesta. Jottei ihan omiin asennesaappaisiinsa näivettyisi, kannattaa kalosseja välillä vaihtaa. Se yleensä näkyy!
*
'De te fabula narratur -Tarina kertoo sinusta'. Seuraavan kerran, kun haluat tarttua pilkkakirveeseen, niin mieti. Pilkan, tarinan päähenkilö voit olla sinä. Kohtalonsa jokaisella.
tiistai 20. heinäkuuta 2010
Runko -rahasto
Tiistaita!
Aamun kirkas huomen kaikille! 'Nil novi sub sole -Ei mitään uutta auringon alla'. Olen syntynyt tiistaipäivänä, muuta en tänään. En edes uudesti -en näemmä tänään.
Muistan erään kesäpäivän vuosia sitten, kun istuimme sukulaisjoukolla pihakeinussa. Mummoni, joka tavallisesti on hyvin pidättyväinen, fiini ja hillitty tokaisi, että kaikki hän lapsensa "ovat syntyneet karvakauluksen kautta". Johan pomppas! Liian paljon, liian intiimiä tietoa, liian yllättävältä taholta -iiiiiik! Vieläkin kirvelee korvissa! On olemassa joitakin asioita, joista isovanhempien toivoisi puhuvan kiertoilmauksin. Tai suosivan harkinnanvaraista vaikemista. Joskus todellisuus on liiankin paljasta. Kuulorauma tästä jäi. Lohdullista on, että Sisareni ja minä olemme syntyneet steriilisti sektiolla. Mummoni lausahduksen jälkeen tämä tieto on ihmeen tervetullut raumatisoituneelle.
Jos nyt olette jo hereillä, niin asiani koskee sänkyä. Minun oma punkkani on saatu Teinin kummivanhemmilta. Heidän ostettuaan uuden sängyn vanha siirtyi minulle. Olen liidellyt kiitollisena lahjoituspunkassani unten maille jo kymmenisen vuotta. Aika olisi uusia runkosänky, mutta köyhäliinillä ei ole siihen varaa. Kaikki aikanaan...
Hyvä sänky on pohja hyville unille. Silti minä haaveilen sängynrungosta. Saanko esitellä itseni: Savolainen sheep, rahastosäästäjä. Säästäminen näistä tuloista on jo arkipäivän ihmeitä, mutta kyllä sitä ihmeidentekijäksikin taipuu. Olen monen vuoden ajan säästänyt ns. Runko -rahastoon metallista sängynrunkoa varten. Minulla on mieleinenkin katsottuna sen-ruotsalaisen-firman mallistosta. Siellä runko on halvin, mutta kaunis! Mallistot ovat menneet ja vaihtuneet rahojen puuttuessa. Arki on iskenyt väliin ja säästetyt rahat on tarvittu johonkin akuutimpaan. Viimeksi uuteen pyörän takavanteeseen. Elämä pyörii, nyt vannekin.
Toisinaan tämä rungon perässä hölkkääminen tuntuu perin turhauttavalta. Varsinkin kun tavoite on aivan näpeissä. Niin lähellä... Sitten se vetäistään puolen valovuoden päähän ja säästöjuoksua on jatkettava. Plääääh! Jatkettu vaan on. Nyt olen alustavia laskelmia tehtyäni todennut, että minulla saattaisi kuin saattaisikin olla varaa ostaa se runko syksyn aikana! Haaveeni o n tavoitettavissani. Uskon sen todeksi vasta, kun raahaan putkimetallia kaupasta ulos kuitti kassissa. "Se, joka uskoo näkee." Saas nähdä.
*
Vinkkaus:
Niihin hetkiin, kun mieliala ei ole niin tavoiteltava, voin vinkata elokuvaa Pikku Odessa. Pääosissa mm. Tim Roth ja Edward Furlong. Veljestarina Amerikasta, jossa näyttelijät ovat totisen tarinan näköisiä ja musiikki jatkaa tummaa kerrontaa. Ei mielialan nostattajaksi, mutta katsottavaksi ehdottomasti.
Aamun kirkas huomen kaikille! 'Nil novi sub sole -Ei mitään uutta auringon alla'. Olen syntynyt tiistaipäivänä, muuta en tänään. En edes uudesti -en näemmä tänään.
Muistan erään kesäpäivän vuosia sitten, kun istuimme sukulaisjoukolla pihakeinussa. Mummoni, joka tavallisesti on hyvin pidättyväinen, fiini ja hillitty tokaisi, että kaikki hän lapsensa "ovat syntyneet karvakauluksen kautta". Johan pomppas! Liian paljon, liian intiimiä tietoa, liian yllättävältä taholta -iiiiiik! Vieläkin kirvelee korvissa! On olemassa joitakin asioita, joista isovanhempien toivoisi puhuvan kiertoilmauksin. Tai suosivan harkinnanvaraista vaikemista. Joskus todellisuus on liiankin paljasta. Kuulorauma tästä jäi. Lohdullista on, että Sisareni ja minä olemme syntyneet steriilisti sektiolla. Mummoni lausahduksen jälkeen tämä tieto on ihmeen tervetullut raumatisoituneelle.
Jos nyt olette jo hereillä, niin asiani koskee sänkyä. Minun oma punkkani on saatu Teinin kummivanhemmilta. Heidän ostettuaan uuden sängyn vanha siirtyi minulle. Olen liidellyt kiitollisena lahjoituspunkassani unten maille jo kymmenisen vuotta. Aika olisi uusia runkosänky, mutta köyhäliinillä ei ole siihen varaa. Kaikki aikanaan...
Hyvä sänky on pohja hyville unille. Silti minä haaveilen sängynrungosta. Saanko esitellä itseni: Savolainen sheep, rahastosäästäjä. Säästäminen näistä tuloista on jo arkipäivän ihmeitä, mutta kyllä sitä ihmeidentekijäksikin taipuu. Olen monen vuoden ajan säästänyt ns. Runko -rahastoon metallista sängynrunkoa varten. Minulla on mieleinenkin katsottuna sen-ruotsalaisen-firman mallistosta. Siellä runko on halvin, mutta kaunis! Mallistot ovat menneet ja vaihtuneet rahojen puuttuessa. Arki on iskenyt väliin ja säästetyt rahat on tarvittu johonkin akuutimpaan. Viimeksi uuteen pyörän takavanteeseen. Elämä pyörii, nyt vannekin.
Toisinaan tämä rungon perässä hölkkääminen tuntuu perin turhauttavalta. Varsinkin kun tavoite on aivan näpeissä. Niin lähellä... Sitten se vetäistään puolen valovuoden päähän ja säästöjuoksua on jatkettava. Plääääh! Jatkettu vaan on. Nyt olen alustavia laskelmia tehtyäni todennut, että minulla saattaisi kuin saattaisikin olla varaa ostaa se runko syksyn aikana! Haaveeni o n tavoitettavissani. Uskon sen todeksi vasta, kun raahaan putkimetallia kaupasta ulos kuitti kassissa. "Se, joka uskoo näkee." Saas nähdä.
*
Vinkkaus:
Niihin hetkiin, kun mieliala ei ole niin tavoiteltava, voin vinkata elokuvaa Pikku Odessa. Pääosissa mm. Tim Roth ja Edward Furlong. Veljestarina Amerikasta, jossa näyttelijät ovat totisen tarinan näköisiä ja musiikki jatkaa tummaa kerrontaa. Ei mielialan nostattajaksi, mutta katsottavaksi ehdottomasti.
lauantai 17. heinäkuuta 2010
Savuttaa
Iltoo!
Opiskelujeni vuoksi asumme opiskelija-asunnossa. Uskokaa tai älkää, mutta tämä on paras asunto mikä meillä on ollut! Kyllä vain. Ensimmäinen kotimme oli homeisessa rivitalossa, jossa keittiön liukuovea siirtämällä sai ilmaisen iltapalan, jos vain piti koiran kuivamuonasta. Puoli vuotta ovea liu'uteltuani armopalat loppuivat. Asunto nro 2:n mukana tuli hyvin utelias ja hyvinhyvin niuhottava vuokranantajapariskunta. Vessa haisi kilpaa vuokraajien ahneuden kanssa. Kämpästä oli kiire pois! Kolmas kotimme oli ihan ok, joskin kesäisin sisälle oli paistua. Kynttilät sulivat jalkoihinsa ja pyöräväraston ovea ei huoltomieskään saanut kiinni, mutta uutta lukkoa ei silti suostuttu asentamaan. Me vain lammasmaisesti survoimme kangasta oven väliin lukon tukkeeksi. Kekseliäs löytää keinot, mutta enää en tuohon suostuisi!
Hain ja sain opiskelupaikan ja niin me kotiuduimme tänne. Kaupunki vaihtui ennen kuin kunnollinen kotikolo löytyi. Mukavaa on ollut ja onnellisina ollaan kellitty omissa makuukammioissamme. Meillä ei ole punaista tupaa eikä perunamaata, vaan vaaleanpunainen tupakeittiö ja takapiha(maa). Oi autuutta!
Mikäpä närästää tässä onnelassa? -Käryävä naapuri eikä häntä voi uloskaan savustaa. Yläkertalaisemme on harras tai vieläkin hartaampi ketjupolttaja. Säässä kuin säässä hän käy täysin keuhkopalkein uutta sätkää kohden! Eipä siinä mitään, jos hän vaivautuisi ulko-ovea kauemmas, mutta ei. Siihen se on jäätävä oven poskeen polttelemaan. Kaikki savu on Teinin huoneessa. Passiivinen tupakointi saa uudet ulottuvuudet: On kuin nukkuisi tuhkakupissa tai epäinhimillisessä savustuspussissa! Vihjattu on, sanottu on, on ilmoitettu talohuoltoon, on tilkitty ikunanrakoja... Ei vaikutusta, käryää.
Tässä parina päivänä on saatu moninkertainen annos savustusta, kun yläkertalaisella on ollut kärykavereita kylässä. Täällä tuntee olevansa rocktähti -aina astuu ulos savuverhon läpi. Vippii! Hiilihappojää on täysin tarpeetonta. Köyhän miehen savukone on ketjupolttaja poikineen. Huomautin taas kohteliaasti, että voisiko naapuri siirtyä polttamaan noin viiden metrin matkan talomme päätyyn, siellä kun ei ole ikkunoita. Pari päivää tämä toimi, sitten loppui kunto tai into tai kohteliaisuus tai muisti. Huomautin jälleen mitä kohteliaimmin savutuksesta. Vastauksena oli hyvin matalia ja ainakin tälle savolaiselle tunnistamattomia kurkkuääniä. Silloin oivalsin: Evoluution puuttuva lenkki asuu yläkerrassamme!
*
'Tunc tua res agitur, paries cum proximus ardet -Silloin asia koskee myös sinua, kun naapurisi seinä palaa'. Epäitsekkyys on tavoiteltavaa, mutta ei oman seinän palamista katsellessa. Joskus vaan terveellinen itsekkyys ajaa toisten savun verhoamien nautinto-oikeuksien edelle. Näin on!
Opiskelujeni vuoksi asumme opiskelija-asunnossa. Uskokaa tai älkää, mutta tämä on paras asunto mikä meillä on ollut! Kyllä vain. Ensimmäinen kotimme oli homeisessa rivitalossa, jossa keittiön liukuovea siirtämällä sai ilmaisen iltapalan, jos vain piti koiran kuivamuonasta. Puoli vuotta ovea liu'uteltuani armopalat loppuivat. Asunto nro 2:n mukana tuli hyvin utelias ja hyvinhyvin niuhottava vuokranantajapariskunta. Vessa haisi kilpaa vuokraajien ahneuden kanssa. Kämpästä oli kiire pois! Kolmas kotimme oli ihan ok, joskin kesäisin sisälle oli paistua. Kynttilät sulivat jalkoihinsa ja pyöräväraston ovea ei huoltomieskään saanut kiinni, mutta uutta lukkoa ei silti suostuttu asentamaan. Me vain lammasmaisesti survoimme kangasta oven väliin lukon tukkeeksi. Kekseliäs löytää keinot, mutta enää en tuohon suostuisi!
Hain ja sain opiskelupaikan ja niin me kotiuduimme tänne. Kaupunki vaihtui ennen kuin kunnollinen kotikolo löytyi. Mukavaa on ollut ja onnellisina ollaan kellitty omissa makuukammioissamme. Meillä ei ole punaista tupaa eikä perunamaata, vaan vaaleanpunainen tupakeittiö ja takapiha(maa). Oi autuutta!
Mikäpä närästää tässä onnelassa? -Käryävä naapuri eikä häntä voi uloskaan savustaa. Yläkertalaisemme on harras tai vieläkin hartaampi ketjupolttaja. Säässä kuin säässä hän käy täysin keuhkopalkein uutta sätkää kohden! Eipä siinä mitään, jos hän vaivautuisi ulko-ovea kauemmas, mutta ei. Siihen se on jäätävä oven poskeen polttelemaan. Kaikki savu on Teinin huoneessa. Passiivinen tupakointi saa uudet ulottuvuudet: On kuin nukkuisi tuhkakupissa tai epäinhimillisessä savustuspussissa! Vihjattu on, sanottu on, on ilmoitettu talohuoltoon, on tilkitty ikunanrakoja... Ei vaikutusta, käryää.
Tässä parina päivänä on saatu moninkertainen annos savustusta, kun yläkertalaisella on ollut kärykavereita kylässä. Täällä tuntee olevansa rocktähti -aina astuu ulos savuverhon läpi. Vippii! Hiilihappojää on täysin tarpeetonta. Köyhän miehen savukone on ketjupolttaja poikineen. Huomautin taas kohteliaasti, että voisiko naapuri siirtyä polttamaan noin viiden metrin matkan talomme päätyyn, siellä kun ei ole ikkunoita. Pari päivää tämä toimi, sitten loppui kunto tai into tai kohteliaisuus tai muisti. Huomautin jälleen mitä kohteliaimmin savutuksesta. Vastauksena oli hyvin matalia ja ainakin tälle savolaiselle tunnistamattomia kurkkuääniä. Silloin oivalsin: Evoluution puuttuva lenkki asuu yläkerrassamme!
*
'Tunc tua res agitur, paries cum proximus ardet -Silloin asia koskee myös sinua, kun naapurisi seinä palaa'. Epäitsekkyys on tavoiteltavaa, mutta ei oman seinän palamista katsellessa. Joskus vaan terveellinen itsekkyys ajaa toisten savun verhoamien nautinto-oikeuksien edelle. Näin on!
torstai 15. heinäkuuta 2010
"Hyvä palvelu"
Päevee!
Meillä ei ole autoa, ei ajokorttia eikä ajotaitoa. Me pyöräilemme. Ajattelimme Teinin kanssa lähteä kauppaan aamuhämärissä, jotta lämpöhalvaus ei yllättäisi. Niin teimme ja hiki tuli silti. Perspuolenikin hikoili niin, että satulassa livetti. Siinä fillaroidessani ajattelin, että olisi se vaan ylevää, jos tästä pyörän päältä kierähtäisin ja asfalttiin mätkähtäisin. Sairaalassa sitten sukulaisille selittäisin kuinka m i n u t helle yllätti. Ajatus ei naurattanut, mutta uuden kansanviisauden se synnytti: Parempi pakkasen purema kuin helteen hiertämä! Olisi jo edes syksy...
Alkulätinöistä otsikkoon. Teini konfirmoitiin tänä kesänä. Olimme joku tovi sitten kello-ostoksilla, sillä Juhlittava halusi minulta lahjaksi rannekellon. Eräässä kultasepänliikkeessä sitten kohtasimme "Hyvän Palvelun". Astuessamme liikkeeseen myyjäSammakko kysyi mitä etsimme. Mielessäni tuumin, että eilispäivää. Seuraavaksi Sammakkomies tiedusteli mikä mahtaa olla meidän budjetti! Yllätyin kysymyksestä niin, että tokaisin kuin tokaisinkin hintahaarukkamme. Hän katseli meitä sekä meidän vitriien katseluamme ja totesi sanojaan venytellen, että kyseisessä vitriinissä on kyllä kauniita kelloja, mutta ne ylittävät reilusti budjettimme! Mykistyin.
En ole koskaan aiemmin kokenut vastaavanlaista vähättelyä ja ylenkatseisuutta. Menin ihan hämilleni, tulin surulliseksi ja nolatuksi. Ajattelin, että ehkäpä se tilin saldo ei aina näy päälle päin. Olemme tavallisia, asiallisia, siistejä ja rahalla maksavia ihmisiä. Olemme me ja meillä on oikeus olla me! Sammakko oli jo muodostanut oman näkemyksensä... Ehkä olimme liian tavanomaisia hänen puljunsa asiakkaiksi vaikkei meillä kansallistuulipukuja ollutkaan. Vaikka mitäpä väliä silläkään olisi ollut! Tai vaikka meillä olisi ollut päässä neonpunaiset hirvensarvet, jauhelihakastiketta ja laituri.
Olin tehnyt laskelmia, säästänyt, ekstranuukaillut, budjetoinut ja venyttänyt penniä, jotta Teini saisi mieleisensä kellon. Ei mitään "ihan kiva tyydyn tähän" -kelloa, vaan aidosti haluamansa. Ja minä halusin tehdä hänen toiveestaan totta. Kansantaloudellisesti summa ei ollut merkittävä, mutta minun köyhäliinin olemattomilla tuloilla se oli. Yhdellä lauseella joku tuntematon sai lahjani, ajatukseni ja toiveeni vaikuttamaan mitättömältä, ei vaivan arvoiselta. Eikä ainoastaan tulevaa lahjaa, vaan meidätkin. Eihän se totta ole, mutta vaikutelma vaan jäi. Ihmettelen vieläkin kuinka tuottoisa Sammakon liike on, koska hänellä on varaa tuollaiseen asenteeseen. Vain tehdyt kaupathan kasvattavat voittoa. Siitä kaupasta ei kelloa ostettu. Upea aikarauta kyllä löytyi ja meitä palveltiin siinä liikkeessä asiallisen ammattillisesti. Jäi hyvä mieli ja Teinille arvokas lahja.
Tänään sitten fillaroin Sammakon liikkeen ohi. Pisti vieläkin vihaksi! Muistelin ukon ylimielisyyttä ja toisten polkemista. Suunnitelin lirauttavani liikkeen postilaatikosta nestemäisen vastalauseen. Hyvää olisi tehnyt! Valvontakamerathan siellä olisi ollut ja intiimistä mielipiteenilmauksesta olisi tullut turhan julkinen. Harmi! Mutta saatte uskoa, että mielessäni olin ihmissprikkeli!!
*
Vinkkaus:
Aihettani jostain päin sivuavasti voin suositella Amélie Nothomb'in kirjaa Nöyrin palvelijanne. Se on sarkastisen itseironinen kuvaus belgialaisen naisen törmäyksestä japanilaiseen tapa- ja työkulttuuriin. Sitruunainen lukupala -ei mene aika hukkaan.
Meillä ei ole autoa, ei ajokorttia eikä ajotaitoa. Me pyöräilemme. Ajattelimme Teinin kanssa lähteä kauppaan aamuhämärissä, jotta lämpöhalvaus ei yllättäisi. Niin teimme ja hiki tuli silti. Perspuolenikin hikoili niin, että satulassa livetti. Siinä fillaroidessani ajattelin, että olisi se vaan ylevää, jos tästä pyörän päältä kierähtäisin ja asfalttiin mätkähtäisin. Sairaalassa sitten sukulaisille selittäisin kuinka m i n u t helle yllätti. Ajatus ei naurattanut, mutta uuden kansanviisauden se synnytti: Parempi pakkasen purema kuin helteen hiertämä! Olisi jo edes syksy...
Alkulätinöistä otsikkoon. Teini konfirmoitiin tänä kesänä. Olimme joku tovi sitten kello-ostoksilla, sillä Juhlittava halusi minulta lahjaksi rannekellon. Eräässä kultasepänliikkeessä sitten kohtasimme "Hyvän Palvelun". Astuessamme liikkeeseen myyjäSammakko kysyi mitä etsimme. Mielessäni tuumin, että eilispäivää. Seuraavaksi Sammakkomies tiedusteli mikä mahtaa olla meidän budjetti! Yllätyin kysymyksestä niin, että tokaisin kuin tokaisinkin hintahaarukkamme. Hän katseli meitä sekä meidän vitriien katseluamme ja totesi sanojaan venytellen, että kyseisessä vitriinissä on kyllä kauniita kelloja, mutta ne ylittävät reilusti budjettimme! Mykistyin.
En ole koskaan aiemmin kokenut vastaavanlaista vähättelyä ja ylenkatseisuutta. Menin ihan hämilleni, tulin surulliseksi ja nolatuksi. Ajattelin, että ehkäpä se tilin saldo ei aina näy päälle päin. Olemme tavallisia, asiallisia, siistejä ja rahalla maksavia ihmisiä. Olemme me ja meillä on oikeus olla me! Sammakko oli jo muodostanut oman näkemyksensä... Ehkä olimme liian tavanomaisia hänen puljunsa asiakkaiksi vaikkei meillä kansallistuulipukuja ollutkaan. Vaikka mitäpä väliä silläkään olisi ollut! Tai vaikka meillä olisi ollut päässä neonpunaiset hirvensarvet, jauhelihakastiketta ja laituri.
Olin tehnyt laskelmia, säästänyt, ekstranuukaillut, budjetoinut ja venyttänyt penniä, jotta Teini saisi mieleisensä kellon. Ei mitään "ihan kiva tyydyn tähän" -kelloa, vaan aidosti haluamansa. Ja minä halusin tehdä hänen toiveestaan totta. Kansantaloudellisesti summa ei ollut merkittävä, mutta minun köyhäliinin olemattomilla tuloilla se oli. Yhdellä lauseella joku tuntematon sai lahjani, ajatukseni ja toiveeni vaikuttamaan mitättömältä, ei vaivan arvoiselta. Eikä ainoastaan tulevaa lahjaa, vaan meidätkin. Eihän se totta ole, mutta vaikutelma vaan jäi. Ihmettelen vieläkin kuinka tuottoisa Sammakon liike on, koska hänellä on varaa tuollaiseen asenteeseen. Vain tehdyt kaupathan kasvattavat voittoa. Siitä kaupasta ei kelloa ostettu. Upea aikarauta kyllä löytyi ja meitä palveltiin siinä liikkeessä asiallisen ammattillisesti. Jäi hyvä mieli ja Teinille arvokas lahja.
Tänään sitten fillaroin Sammakon liikkeen ohi. Pisti vieläkin vihaksi! Muistelin ukon ylimielisyyttä ja toisten polkemista. Suunnitelin lirauttavani liikkeen postilaatikosta nestemäisen vastalauseen. Hyvää olisi tehnyt! Valvontakamerathan siellä olisi ollut ja intiimistä mielipiteenilmauksesta olisi tullut turhan julkinen. Harmi! Mutta saatte uskoa, että mielessäni olin ihmissprikkeli!!
*
Vinkkaus:
Aihettani jostain päin sivuavasti voin suositella Amélie Nothomb'in kirjaa Nöyrin palvelijanne. Se on sarkastisen itseironinen kuvaus belgialaisen naisen törmäyksestä japanilaiseen tapa- ja työkulttuuriin. Sitruunainen lukupala -ei mene aika hukkaan.
keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
Nestemäiset aivot
Aamua!
Inhoan kesää! En muista kuinka kauan olen inhonnut kesiä, mutta kauan siitä on. Ja tätä helvetillistä hellettä erityisesti. Lomaa vastaan minulla ei ole mitään, mutta lämpömittarin noustessa kesälukemiin nousee samaan tahtiin myös kärttyisyyteni aste. Totuus on, mittari ollessa nollassa, on työtehoni huipussaan. Kesäisin tuntuu kuin aivot sulaisivat. Valuisivat korvasta ja katoaisivat jonnekin. Päässä ei ole yhtäkään liikkuvaa solua, ajatusta tai eloa. Ei aina tarvitse olla tehokas, mutta ameebakaan en halua olla. Vaikka kyllä ameeba voittaa ajatustyössä tämän kesälampaan. Kaikkea ei voi vaan ottaa kiitollisena vastaan. En minä ainakaan. Tulisi jo se talvi!
Niin, ei kai tarvitse edes mainostaa, mutta olen aina, siis todella aina, punainen. Etenkin kesäisin. Punastelen kylmässä, kuumassa, innostuessa, suuttuessa, itkiessä, nauraessa, nolostuessa, ärtyneenä, miettiessäni ja ihastuksesta. Mitäpä jää jäljelle? Jep, kalmankalpeus. Siis niinä vähäisinä hetkinä, joilloin en punoita. Elämä on. Puna-valkoisuus on poliittista aatehistoriaa, mutta myös liputettavaa: Olenkin aina halunnut matkustaa Puolaan, Japaniin, Sveitsiin... Heikäläisten kansallispäivänä maastoutuisin tehokkaasti.
Kuten huomaatte, jos narina olisi kilpailulaji, minä olisin Maailmanmestari! Eikä päässä liiku lehtikään, on kuin koko koppa kuollut jo ois...
*
Sitten alkurunoillessani vihjaamaani wink-wink-vinkkaukseen. Hellepäivinä suosittelen lukemaan jotain viileämpää. En suosittele kuitenkaan mitään turhan coolia ;)
Olen pitänyt islantilaisen Arnaldur Indridason'in dekkareista. Niitä on ilmestynyt laskujeni mukaan kuusi (Räme, Haudanhiljaista...) ja seitsemäs (Sameissa vesissä) on tuloillaan kirjastoihin ja kauppoihin. Kuten nykyään, niin Indridasoninkin kirjoissa, on nivoutettu paljon yhteiskuntakritiikkiä tapahtumarikkaaseen juoneen. Miehen kirjat ovat voittaneet useita palkintoja ja varsinkin sarjan alkupään kirjat ovatkin uutuudenraikkaita. En ole varma onko loppupään kirjat palkittu vain edellisten mainingeissa vai siksi että paremmat kilpailijaehdokkaat puuttuvat. Odotan kuitenkin innolla uusinta opusta.
Ihan vinkkinä: kirjat kannattaa lukea ilmestymisjärjestyksessä, koska päähenkilöpoliisin oma tarina elää ja etenee kirja kirjalta. Ukkeli kun on itseltäänkin omassa elämässään ihan hukassa, samoin kuin lähipiirikin (jottei sivujuonet vain turhan kevyeksi kohoaisi...). Ei sovi kevyeksi kesähömpäksi, mutta pääseepähän edullisesti hieman viilempään paikkaan. Lukuiloa!
'Multum, non multa -paljon, mutta ei kaikenlaista'. Tämä on totta kirjojen kanssa, mutta todellisuutta varsinkin karkkikaupassa.
Inhoan kesää! En muista kuinka kauan olen inhonnut kesiä, mutta kauan siitä on. Ja tätä helvetillistä hellettä erityisesti. Lomaa vastaan minulla ei ole mitään, mutta lämpömittarin noustessa kesälukemiin nousee samaan tahtiin myös kärttyisyyteni aste. Totuus on, mittari ollessa nollassa, on työtehoni huipussaan. Kesäisin tuntuu kuin aivot sulaisivat. Valuisivat korvasta ja katoaisivat jonnekin. Päässä ei ole yhtäkään liikkuvaa solua, ajatusta tai eloa. Ei aina tarvitse olla tehokas, mutta ameebakaan en halua olla. Vaikka kyllä ameeba voittaa ajatustyössä tämän kesälampaan. Kaikkea ei voi vaan ottaa kiitollisena vastaan. En minä ainakaan. Tulisi jo se talvi!
Niin, ei kai tarvitse edes mainostaa, mutta olen aina, siis todella aina, punainen. Etenkin kesäisin. Punastelen kylmässä, kuumassa, innostuessa, suuttuessa, itkiessä, nauraessa, nolostuessa, ärtyneenä, miettiessäni ja ihastuksesta. Mitäpä jää jäljelle? Jep, kalmankalpeus. Siis niinä vähäisinä hetkinä, joilloin en punoita. Elämä on. Puna-valkoisuus on poliittista aatehistoriaa, mutta myös liputettavaa: Olenkin aina halunnut matkustaa Puolaan, Japaniin, Sveitsiin... Heikäläisten kansallispäivänä maastoutuisin tehokkaasti.
Kuten huomaatte, jos narina olisi kilpailulaji, minä olisin Maailmanmestari! Eikä päässä liiku lehtikään, on kuin koko koppa kuollut jo ois...
*
Sitten alkurunoillessani vihjaamaani wink-wink-vinkkaukseen. Hellepäivinä suosittelen lukemaan jotain viileämpää. En suosittele kuitenkaan mitään turhan coolia ;)
Olen pitänyt islantilaisen Arnaldur Indridason'in dekkareista. Niitä on ilmestynyt laskujeni mukaan kuusi (Räme, Haudanhiljaista...) ja seitsemäs (Sameissa vesissä) on tuloillaan kirjastoihin ja kauppoihin. Kuten nykyään, niin Indridasoninkin kirjoissa, on nivoutettu paljon yhteiskuntakritiikkiä tapahtumarikkaaseen juoneen. Miehen kirjat ovat voittaneet useita palkintoja ja varsinkin sarjan alkupään kirjat ovatkin uutuudenraikkaita. En ole varma onko loppupään kirjat palkittu vain edellisten mainingeissa vai siksi että paremmat kilpailijaehdokkaat puuttuvat. Odotan kuitenkin innolla uusinta opusta.
Ihan vinkkinä: kirjat kannattaa lukea ilmestymisjärjestyksessä, koska päähenkilöpoliisin oma tarina elää ja etenee kirja kirjalta. Ukkeli kun on itseltäänkin omassa elämässään ihan hukassa, samoin kuin lähipiirikin (jottei sivujuonet vain turhan kevyeksi kohoaisi...). Ei sovi kevyeksi kesähömpäksi, mutta pääseepähän edullisesti hieman viilempään paikkaan. Lukuiloa!
'Multum, non multa -paljon, mutta ei kaikenlaista'. Tämä on totta kirjojen kanssa, mutta todellisuutta varsinkin karkkikaupassa.
tiistai 13. heinäkuuta 2010
Blogin laittaja
"Nytpä tahdon olla mä,
oman blogin pitäjä.
Sivut kun saan valmihiksi
tekstit teen luettaviksi.
Tekstin loppuun vinkkisen,
oman ajankäyttöni mieleisen."
*
Tästä se alkaa!
Päätin jakaa blogissani tavallisen nimettömän arkeni vuoden ajan ts. liityn bloginpitäjienlaumaan. Tavoitteenani on osoittaa, että tavallisuus on ihan ok, jopa tavoiteltavaa. Ja minä olen epätavallisen tavallinen.
'Velle suum cuique est, nec voto vivitur uno -Jokaisella on oma halu eikä eletä samaa toivoen'. Niinhän se on, että jokaisella on omat päämääränsä ja toiveensa elämänkulustaan eivätkä kaikki toivo elämältään sitä samaa. Ihme kyllä, mutta hyvin harva haluaa olla tavallinen. Vaikka kaikkihan me sitä olemme, toisia tavanomaisuus vain pukee paremmin kuin toisia. Arki on tylsää -niin minäkin. Toisin kuin eräässä kappaleessa sanoitetaan (joka ei vain nouse muistin syövereistä), että katsellaan "tylsyyttä silmät kii", noh, minä en aio sitä niin tehdä. Että näin.
Loppuun klassisesti: Bääääätän raporttini tähän. Ensi kertaan!
oman blogin pitäjä.
Sivut kun saan valmihiksi
tekstit teen luettaviksi.
Tekstin loppuun vinkkisen,
oman ajankäyttöni mieleisen."
*
Tästä se alkaa!
Päätin jakaa blogissani tavallisen nimettömän arkeni vuoden ajan ts. liityn bloginpitäjienlaumaan. Tavoitteenani on osoittaa, että tavallisuus on ihan ok, jopa tavoiteltavaa. Ja minä olen epätavallisen tavallinen.
'Velle suum cuique est, nec voto vivitur uno -Jokaisella on oma halu eikä eletä samaa toivoen'. Niinhän se on, että jokaisella on omat päämääränsä ja toiveensa elämänkulustaan eivätkä kaikki toivo elämältään sitä samaa. Ihme kyllä, mutta hyvin harva haluaa olla tavallinen. Vaikka kaikkihan me sitä olemme, toisia tavanomaisuus vain pukee paremmin kuin toisia. Arki on tylsää -niin minäkin. Toisin kuin eräässä kappaleessa sanoitetaan (joka ei vain nouse muistin syövereistä), että katsellaan "tylsyyttä silmät kii", noh, minä en aio sitä niin tehdä. Että näin.
Loppuun klassisesti: Bääääätän raporttini tähän. Ensi kertaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)