Paluu tulevaisuuteen

Helou töiden takaa!
Olen palannut. En palanut pohjaan, loppuun enkä hiiltynyt.

Reilun viikon kierrettyäni ensin sukulaisissa, lopun viikkoa sukulaisia ;), on autuasta olla kotona! Omat nurkat, omat rajat, säännöt ja tavat. Ahhh.

Töitä tein elukkana, tottahan toki lampaana, mutta ihan myös sutena. Hommia puskin parillakin paikkakunnalla. Lennokasta oli! Työviikko oli onnistunut, kokemuksena positiivisesti positiivisen puolelle. Komposti jäi nyt perustamatta, mutta minulle on luvassa toinen tilaisuus. Maatua voi monin paikoin, keinoin ja menetelmin. Ajattelin lahota tenttikirjoihin.

En ole osannut sijoittaa itseäni opetustehtäviin. Vaan ne hommat tuntuvat sijoittavan minuun. Oman itseni suureksi ihmetykseksi. 'Semper aliquid novi ovis affert -Lampaasta tulee aina jotain uutta'. Kulinaristit ja kirjoittaja sen todeksi toteavat. Itsetuntemukseni vaatii tarkempaa mikroskopointia. Hengissä ollaan ja palkkakuittia odotellaan. Riihikuivaa pennipussia mehustuttamaan. Ohukaisesta paksukaisempi. Paksuksi ei vielä päästä.

Ja tottahan tok' graduni nostettiin töissäkin tapetiksi. Keskusteluissa oli läsnä sosiaalinen paino(s)tus. Taukotuvassa kehotettiin vaihtamaan nopeampi valmistusvaihde iso-geen silmään, pontevia kierroksia savolaisen masteroimiseksi sekä innostuneena rakenneltiin hiukkaskiihdytintä urani uraa(nii)n. Sulin turkkini sisällä ja opiskeluhiki virtasi valtoimenaan. Lampaasta lammikoksi yhden kahvikupillisen aikana. Tämä onnistui ennätysvaihdilla! Olen kasvokkain tulevaisuuteni kanssa kun tuijottelen graduani. Iso-gee iskee silmää. Minä hymähdän.

Eräästäkin kaffekeskustelusta vilkastuneena otin ja ilmoittauduin tenttiin. Vauhtia valmistumisen valmisteluun. Eteenpäin elävän mieli. Nyt olen kuitenkin kotona ja arjessa. Ihanaa!

*
Vinkkaus:
Koska tassuttelen kotinurkissani perin tyytyväisenä ennakkoluulottomuuteeni (en lähtenyt käpälämäkeen työteliään työhaasteen edessä) vinkkaan kaikille neulesuunnittelija Cookie A:n kirjaa Suloisimmat sukat. Virallisen talviajankin viitoittamana... Kirjassa on sukkamalleja jo neulomisen maailmaan päässeille. Teos pursuaa mielenkiintoisia, mielikuvituksellisia ja mieltäinnostavia kuvio- ja pitsineulemalleja. Valinnasta tulee vaikea, sillä jokaiset sukat toivoisi osaavansa neuloa -tai saavansa. Malleja ja silmukkamääriä voi helposti muuttaa sekä yhdistellä. Ohjeet ovat helposti seurattavia. Palmikkoseikkailijoille ja puikkotaitureille. Nämä sukat istuu, ei pyöri jaloissa!

Se on menoa nyt!

Keskeltä kiireistä päivää!
Sataa räntää. Ensimmäisen kerran täällä päin ja tänä syksynä. Onneksi ei ole pakko lähteä ulos tai mihinkään. Tämä on taas niitä arjen pieniä suuria onnenhetkiä. Saa olla sisällä. Syksy on ihanaa, kelit tulevat vuodenaikapaketin päälle.

Minä vilkutan teille, koska vaikenen reiluksi viikoksi. Häviän bittiavaruudesta akateemiseen arkeen. Vaihdan paikkakuntaa, koska opetuspestini korkeakoulussa alkaa. Huhhh! Olemattomista materiaaleista täytyisi rakentaa täyttävä keitos. Sokeakin kokki valittaa. Toivon, että saan aikaan muutakin kuin pohjaan painuneen valaan, kuivuneen sopan tai syömäkelvottoman survoksen. Toisaalta, tästä voi tulla hyvä komposti. Kerron sitten kuinka kävi. Lototkaa puolestani!

Hommia on yli omien tarpeiden. Stressiä viljellään, huumorikin hävisi. Kiire lisää kierroksia ja tekniikka takkuilee. Työteliästä. Pitää pakata karavaani lähtökuntoon, sillä huomenna se tyrkätään liikkeelle. Sitten ei auta kuin pitää huivista kiinni ja korkeintaan kiljua tiukimmissa kaarteissa. Elämäänsä saa jännitettä niiiin monin eri keinoin. Tähän ei nyt mielikuvituksenikaan yltänyt.

Huimia arkiretkiä jokaiselle, pienille ja suloisille!

*
Vinkkaus:
Ehdimme Teinin kanssa tarjousnäytökseen. Onnistui! Elokuva Piiat perustuu saman nimiseen menestysromaaniin. Tarina sijoittuu Yhdysvaltoihin kuohuvalle 1960-luvulle, poliittisten murrosvuosien alkuvaiheisiin. Elokuvassa valkoihoinen Skeeter palaa opiskelujensa päätyttyä kotiinsa ja havahtuu sosiaalisiin epäkohtiin ympärillään. Päähenkilö aloittaa salaisen kirjaprojektin kahden mustaihoisen talouspiian avustuksella. Kirjan on tarkoitus paljastaa piikojen arkea ja totuus heidän työnantajistaan. Elokuva on hyväntahtoinen kertomus ennakkoluuloista, rohkeudesta, huumorista ja uuden aikakauden murroksesta. Suosittelen pehmeän lempeiden leffojen ystäville, maissikakkujen kavereille ja murteista pitäville.

Odottamaton tarjous

Viikonlopun alkua!
Edetään uuniperunasta eteenpäin. Juu-u, uunissa muhii todellista retroevästä eli jättipottuja foliossa. Teemme näitä nostalgisia maaomenoita toista kertaa ruokailun historiassamme. Kyllä juu-juu-juureksessa löytyy.

'Vectigalia nervi sunt rei publicae -Verotulot ovat valtion käyttövoima'. Halusimmepa tai emme, niin kyllä se valtio vaan pyörii verotuloilla. Jokainen saa maksaa osansa. Toisaalta saa myös sadosta osansa muodossa taikka muodostelmassa. Minulle tarjottiin mahdollisuutta voimauttaa Suomen valtionmoottoria eli töitä. Otin yllätysjobin vastaan. Opetan tässä tulevina viikkoina tulevaisuuden terveysammattilaisia. Töiden taustoitusta on hirveästi, opetusohjelma on yllättävän laaja ja aikaa jälleen kerran kituliaasti. Kivuliaasti. Työsaran syvyys paljastettiin varovaisesti ja himmeällä lampulla. Vaan turha itkeä etukäteen, täytyy ajatella CV:tä. Se kaipaakin hieman hohdokasta nostetta.

Ja opiskelijaelämämme lisärahoitusta :) Onneksi kyse ei kuitenkaan ole hätäavusta. Palkka on kohtuullinen, joten hieman toiveikas vanha haave nostaa takaraivossa päätään. Jokohan nyt olisi aika wannebe cherterfield -soffan asettua nurkkiimme. Se on sitten laskettuaika, jos penni venyy sohvaan saakka. Jehnaa! Rullaisikohan se Amerikan Viiksi-Vallu toiveistuimen kotikoloomme?! En nyt kuitenkaan vielä lipaise nahkasoffaa. Hetki täytyy laskea tarkkaan. Vaan haaveet ovat eläviä!

Hieman päässä humisee, pyörryttää sekä huippaa tämä yllättävä vastuu. Olotilaa täytyy tasapainottaa makeilla eväillä ja sukulaisilla. Elämä on saatettava arkiradalleen. Pyörimään tuttuja kehiään. Tasainen arki on luksusta.

Pontevaa päivänjatkoa jokaiselle! Pakko se on todeta, että mahdollisuudet kurkkivat nurkan, kulman ja vastauksen päässä. Rohkeninpas tarttua!

*
Vinkkaus:
Saksalaisen Juli Zeh'n palkittu esikoisteos Kotkia ja enkeleitä on musta rakkaustarina. Juristi Maxin tyttöystävä tekee itsemurhan. Tässä on tarinan kirjaimellinen alkulaukaus. Kirjasta ei puutu vauhtia, vaaroja tai poliittisia kiemuroita. Kertoja vie tarinaa lain molemmilla puolilla. Teksti on vähäeleistä, hahmot toisinaan epämiellyttäviä ja tunnelma koleahko. Trillereiden suosijat ja kyynikot voivat tehdä kirjallisen löydön.

Päässä kellersi

Arkista aamua!
Tänään taas mennään tukka putkella. Tarkoituksenani on fillaroida saderintaman edellä. Uhmakasta. Menohan on ihan vallatonta, koska kroppa on kuin ponilla: lyhyet jalat ja maha lähellä maata. Vaan virtaa piisaa!

Viime viikolla Teini ilmoitti, että pääni kellertää. Ihan sopuisasti, mutta kriittisen lopullisesti. Noh, minä lähdin sitten heti paputalkoisiin yrittäen vetää mahdollisimman monta palkokasvia sieraimeen. Tyhjää nuuhkin.

Luulin tietenkin, että Teini on alkanut kuittailemaan taikka vihjailemaan persoonallisuusmuutoksista (vanhuksethan toisinaan happanevat ;)). Luulonjyvä ei ole tiedonitu, tai jotakin muuta kasvivoimaista. Ravistelin päätäni. Kuulostelin korvat höröllä kuuluuko kallosta loisketta. Niistin. Kallistelin kuuppaani ja odottelin virtaisiko korvasta keltaista nestettä. Eieiei! Sain vain niskani kipeäksi.

Kävi ilmi, että Teini puhui hiuksistani. Niissä on kuulema epäpukeva kellertävä sävy, joka olisi syytä karkoittaa. Nopeasti, mieluummin heti! Joten eilen sitten kirkastin ajatusteni, huumorini ja käsityskykyni lisäksi myös hiusten väriä. Kieltämättä tarpeellista. Muovipussi päässä huudahdin: 'Fiat lux! -Tulkoon valkeus!' Ja tukanjuuri vaaleni istuvammaksi. Teini sen tiesi!

Joskus on hyvä ottaa asiat ihan konkreettisesti. Siis pilkulleen, sananmukaisesti sekä näppituntumalla. Yksinkertaiset polut ovat toisinaan niitä oikeita polkuja. Olen vain vaaleanruskea, joten tiedän tämän ;)

Kirkastettua viikon alkua teillekin!

Lepopäivän ratoksi

Töttöröö!
Se o sunnuntai tuas. Lepopäivänä tämä koneella kykkiminen on vapaaehtoista harrastetta. Arkisin sama paikka, aika ja samaiset toimet ovat liki pakkopullaa. Hmmmmm... Tilannekohtainen kiteymä.

Niin, heipä hei arkeni uumenista! Olen kartalla, vaikka viikolla on tuntunut, että voisin kellahtaa milloin hyvänsä karttalehden taakse. Piilosilla olo soveltuu kuitenkin pätevämmille. Tämä viikko on ollut yhtä sahaamista. Sahattu on kaikkea paitsi linssiin taikka oksaa itsensä alta. Jokainen puuha on täytynyt tehdä ainakin kahdesti. Purut siinä pöllyää, mutta mitään en ole saanut aikaan. Toisaalta saako mitään valmiiksi, jos siihen ei joku/ jokin pakota? Pitkähkö pohjustus sille, että potkaisin graduni muistitikun muistiin ja toivon unohtavani sen sinne. Muistakoon, muistuttakoon tai muistelkoon nyt muut.

Havahduin syksyisestä onnenhorteestani. Tiedättekö milloin ihminen on vanha? -Silloin kun häntä kiinnostaa sanomalehdissä ensimmäisenä kahvitarjoukset. Lisäksi päiväkahvilla tovereiden kesken jutusteluksi piisaavat omat vaivat. Jeps. Todistan omista nahkoistani ja ystäväni rummuttavat omia polviaan samaan tahtiin. Onneksi leivos oli tipahtanut taivaasta. Taivaan mannaa vaivaiseen päivään. Elämän sokerisia hetkiä.

Valmistaudun talveen. Minä en kokoa talvivarastoja, paitsi keskivartalon tueksi. Sitä taas ei lasketa, eikä painoakaan ;) Ostimme Teinille uudet talvikengät ja minulle kanervan. Ei Ilkkaa. Teinin nahkasaappaat ovat eleettömän tyylikkäät ja luonnollisesti mustat. Minun kanervani taas ei ole musta. Eikä se ole Turustakaan. Pensaskasvi on harvinaisen tuuhea, runsaskukkainen sekä hohtavan punertava. Ja hinnaltaan ilahduttavan edullinen. Ei, ei se ole Ilkka, vaikka kuvaus sopiikin myös politiikkoon. Nyt meillä kukkii muukin kuin linkuttava huumorini.

Tästä tulee maanmainio päivä. Alku ainakin on jo nikkaroitu perin koristeelliseksi. Koreaa päivää kaikille muillekin!

*
Vinkkaus:
Koristeellisessa ilmastossa jatketaan. Laura Heyenga'n kokoama englanninkielinen kirja Paper cutting on hengästyttävän upeaa katseltavaa. Se on usean eri paperitaitelijan teoksista koostuva visuaalinen jalokivi. Toinen toistaan upeampi työ liimaa kirjan äärelle. Ihmiset ovat kekseliäitä, lahjakkaita ja kärsivällisiä. Näitä ideoita kannattaa kokeilla kotona. Ihmeellinen kirja! Esteetikoille, paperin kavereille ja ajattomien mallien ystäville. Tämä kirja siirtyy toivekirjalistalleni.

Nolla astetta

Arkista aamupäivää!
Eilen herätessäni ulkomittari näytti nollaa. Ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Siellä se syksy vaan etenee. Hymyilen.

Savolaista kansanhuvia on hautausmaakävely. Groteskia toisista, minusta perin perspektiivistä. Ajassa eletään, iäisyys ympärillä. Vierailimme ensi kertaa toisen uskontokunnan hautausmaalla. Se oli kuin olisi matkustanut ulkomaille! Kulttuuri-, tapa-, taide- ja sosiaalihistorian erot olivat silminnähtävät. Niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana omasta ympäristöstä. Kokemus oli vaikuttava, avartava ja puhutteleva.

Kirjoitukseni iloisuusaste on nollan alapuolella. Pateettisuus lievällä plussalla. Tämä kirjoitus ei ole arvostelua, se täytyy muistaa. En aseta itseäni kenenkään toisen yläpuolelle. Enkä kirjoita vihoissani, sillä siihen ei ole mitään syytä. Näkökulma minulla on olemassa ja sen löytäköön jokainen itse. Ihminen on aidoimmillaan ja vapaimmillaan nukkuessaan sekä unelmoidessaan. Molempiin täytyy olla aikaa, tilaa, mahdollisuus ja rohkeutta. Unessa tai unelmissa ei ole rajoja, esteitä eikä aitoja. On vain ihminen itse.

Luin joku toki sitten eräästä blogista nuoren naisen tulevaisuudentoiveista. Hänen unelmistaan. Kunnioitan vilpittömästi niitä! Siltikin, vaikka ne ovat täysin päinvastaiset kuin omani. Sympatiani ovat kuitenkin nollan Kelvinin luokaa. Tyttönen kirjoitti haaveissaan istuvansa "auton takapenkillä luotiliivi ovea vasten". Olen huomannut, että ei tarvitse olla sotakirjeenvaihtaja nähdäkseen kuinka ihmisiä ammutaan. Ilman luoteja, ihan vain sanoilla, asenteilla ja ennakkoluuloilla. Samaa jälkeä tulee.

Samainen ihminen kirjoitti myös, että haluaa "tavata joukkosurmasta selvinneen uhrin". Tästä kategoriasta löytyy ihmisiä melkein jokaisen lähipiiristä. Maailmansodista ei ole niin pitkää aikaa. Sotaorvot, huutolaiset, veteraanit, lesket, siirtolaiset... Samat tarinat elätään liian monissa kodeissa ja sukupolvissa yhä tänäänkin. Uhrin tarina on tragediaa. Ihmisen äärimmäistä arvostamattomuutta toisiaan kohtaan.

Tämä kirjoittaja jatkoi vielä. Hän toivoo voivansa "koskettaa joukkohaudan multaa". Voin antaa vinkin, että mene suomalaisille nk. sankarihaudoille. Sana on saanut salonkikelpoisemman muodon, mutta ydin on sama. Joukkohautoja löytyy jokaiselta hautausmaalta. Ne ovat ne erilliset osiot alueella, yksilöimättömät kivet, pitkät rivistöt. Vielä pidemmät varjot. Sankaritkin ovat olemassa vain omalla puolen linjaa. Toisella puolella ihmiset ovat vihollisia. Vain vihollisten toimesta syntyy uhreja, julmuuksia ja kuolleita. Meidän päässä sankareita -ja vihollisten sankarivainajia.

Bloggari halusi myös "kuunnella tarinoita sodasta ja rauhasta". Sodan ja sen jälkeisen rauhan kokeneet eivät kerro "tarinoita". He elävät elämänhistoriaansa, joka on totta. Minusta on ylimielistä, ajattelematonta, lapsellista ja julmaa väittää näitä tarinoiksi. Tarinat, kuten sadutkin, ovat luotu viihdyttämään. Minun maailmassa on kieroutunutta, jos kokee sodan viihteelliseksi tai siitä kaipaa viihdykettä elämäänsä. Sotien uutisarvokin on ihmisoikeuksien uutisoimattomuutta. Arvonsa jokaisella. Unelmat ovat ihmisen näköisiä, haaveet heijastuksia itsestä. Näin on. Täyteen ihmisyyteen kuuluu myös oikeus unelmiin.

Historiaa luodaan ja eletään, ei kirjoiteta. Minä rukoilen joka päivä, että kymmenen vuoden kuluttua tuolla bloggarilla ei ole sotien uhreja haastateltaviksi. Ei tarvetta luotiliiveille, ei uusia joukkohautoja, sankarivainajia eikä ammattikuntaa, jota kutsutaan sotakirjeenvaihtajiksi. Tätä minä rukoilen kaikessa rauhassa. Joka ikinen päivä.

'Pax optima rerum quas homini novisse datum est, pax una triumphis innumeris potior, pax custodire salutem et cives aequare potens -Rauha on paras asia, minkä ihminen on saanut, rauha on lukemattomia triumfeja arvokkaampi, rauha pystyy huolehtimaan menestyksestä ja tekemään kansalaisista tasavertaisia'. Aamen.

Rauhaisaa päivää jokaiselle. Luokaa unelmia, kasvattakaa haaveitanne ja antakaa elävälle elämälle mahdollisuus!

Ihan tavallisia tarinoita

Tervehdystä kaikille!
Olen ollut viime viikon perin touhukas. Kas! Nyt olen kuitenkin tässä. Hetkessä kiinni ja paikan päällä.

Olen täällä, koska syväksi pettymyksekseni sunnuntaiset sisustusohjelmat ovat kitistyneet korpuiksi. Suosikkisarjani ovat haudattu jonnekin ottomaaniin, piharakennukseen, kukkapuskaan tai formaattipilkkuun. Onhan se juurevaa heille, joilla on nurmikkoa katsella puutarhaohjelmia. Meillä on laatoitettu takapiha... Olo on kuin etanalla aavikolla, vauhtiraidat jää sutimatta. Minulle on vapautunut aikaa.

Aihepiiristä toiseen. Tarjoilen väliaikatietoja arjestani. Pöllyyttelin graduni päältä tomua, rullailin aihettani parilla teorialla ja suomensin lähdeteosta. Norjasta, vaan ei niin norjasti. Otin kannan, että norja on vain huonoa ruotsia ja asenteella mennään. Ei nyt huiman pitkälle menty. Ihmeekseni se kuuluisan puiseva "päin mänty" jäi koskettamatta. Notkeaa, sillä en edes hipaissut. Jatkanpa suomentamista suosiolla. Norjasta tulee muutakin kuin turskaa. Kliseitä tursuilee tekstiin. Tirskun ohimennen.

Eilen illalla innostuin, inspiroiduin ja oivalsin. Tuulesta temmaten halusin kirjoa vanhat sormikkaat uuteen loistoon. Toinen hanska kukkii jo slaavilaisittain. Tänään on toisen aika nuppustella. En ole vuosiin kirjonut mittään. Sen taas huomasi alkujähmeytenä, mutta sitten wanhat tawat ottivat käsineestä näppiotteen. Sormella osoittamatta olen tyytyväinen luovuuspiikkiini. Burgundinpunaiset (en voi väittää sävyä viiniseksi, koska sieltähän ei totuutta ammenneta ;)) sormikkaat lämmittävät myös värisilmää. Se onkin uusi tapa käyttää hansikkaita...

Teinikin on tietoviisastellut käyntiin elämänsä ensimmäisen koeviikon lukiossa. Historiallista. Juhlimme sitä lounastamalla kirjastolla. Saattelin näin jo seuraavankin sukupolven hurmaavan fenkolin makumaailmaan. Maistui, maistuu ja tulee maistumaan kuulema toistekin. Keittolautaselta kokemusmaailmaan. 'Non in solo pane vivit homo -Ihminen ei elä pelkästään leivästä'. Tämä on raamatullinen fakta. Pitäähän toisinaan syödä keittoakin.

Niitä näitä, ei sillin päitä. Sohvakin on pitänyt ruotunsa! Istujat natisevat, narisevat ja rutisevat äänekkäämmin kuin runko taikka jouset. Savolaista arkiklassista. Ilo olla kuulolla.

Lokoisaa lokakuista sunnuntaita!

*
Vinkkaus:
Käsitöistä innostuneena vinkkaan kaikille harrastajille tai kokeilunhaluisille Madeline Weston'in villavaa kirjaa Upeat kirjoneulesukat. Toinen toistaan värikkäämpiä sukkia kotiin, toimistoon taikka toisten koipiin. Klassiset kirjoneulemallit haastavat neulojan, mutta tuloksetkin ovat historiallisia. Ilahduttaa tekijää ja käyttäjää. Kirja on suomenkielinen, siinä on selkeät ohjeet sekä sivukaupalla unelmoitavia sukkia. Taidokkaille, ennakkoluulottomille ja vilukissoille.