keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uuden vuoden kynnyksellä

Ehdinpäs vielä kerran!

Joulu tuli, eli ja meni. Leppoisan verkkaista, päiväunista sekä sykerryttävän mukavaa aikaa. Sain tarpeellisia, puisia, syötäviä ja yhden ihan kädestä lähtevän lahjan. Pirkanmaan tietäjät toivat paketit, kuten kuvaan sopii, idän tähteä seuraten ja hieman hämäläisellä vauhdilla. Se oli se joulun toinen tuleminen! 'Dives est cui tanta possessio est, ut nihil optet amplius -Rikas on sellainen, joka omistaa niin paljon ettei toivo yhtään enempää'. Näin ilmaistuna olin köyhä. Jouluköyhäkin. Toivelistani tuli kuulluksi ja nyt toivon, ettei kukaan köyhtynyt sen edessä. Pari toivetta jäi itämään tulevallekin kierrokselle eli rikastumista odotellessa ;)

Tässä vuosien saumakohdassa haluan toivottaa kaikille teille vireää, virkistävää, vinkeää, vihannoivaa sekä viitseliästä vuotta 2015!! Vilpoisan virttynyt saa jäädä ja viisaan viheriöivä versoa vapaasti.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulu on jo ovella

Aatonaattoa!
Lainaus taloustieteilijä Roger W. Babsonilta: 'Minä voin muuttua tunnissa kaikkein sinisilmäisimmäksi optimistiksi.' Metamorfinen itseoivallus on kirjattu vuonna 1954. Jos kuitenkaan kaikilta ei onnistu joulun ihmeisiin pää edellä sukeltaminen tai lapsuuden utopiaan kaivautuminen, toivon, että jokainen saa, voi ja rohkenee viettää itsensäoloisen, -kokoisen ja värisen juhlan! Sinisilmin, silmät kiinni, ihan sikkuralla taikka silmästä silmään. Toivottavasti silmin nähden riemuiten.

Juhlan perusta on muualle kuin kermatainnutetuissa sosejuureksissa, joulukankussa tai lahjontakilvassa. Älkää siis sahatko sahanpuruja! Etsikää, mahdollistakaa ja löytäkää ydinpuuta. 'Gloria in excelsis Deo! -Kunnia Jumalalle!'.

Toivotan jokaiselle levollista Vapahtajan syntymäjuhlaa! Yhdessä ja erikseen.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Sillä aikaa, kun sisko ponin osti

Ihaaa ja muut mukavat!

Niin-in. Sillä aikaa, kun oma sisko muotoiluvalion osti, minä ehdin lueskella. Totta molemmat puolet. Täysin subjektiivisen kirjamaun mukainen opuslistaus keskivertoa paremmista kirjoitelmista. Joulun ajan iloksi, lukupaloiksi tai muuten vain lehteiltäviksi. Ottakaa, lukekaa ja viihtykää!


* Edmund De Waal; Jänis jolla on meripihkanväriset silmät. Suku- ja kulttuurihistoriaa.

* Jayne Anne Phillips; Murhenäytelmä. Amerikan Auervaaraa.

* Haruki Murakami; Värittömän miehen vaellusvuodet. Itsestä ja ystävyydestä.

* David Nicholls; Varamies. Romanttista hattaraa antiromeon ohjelmistosta.

* Malcolm Mckay; Lewis Winterin on kuoltava. Vain vihjeen verran parempi perusdekkari.

* Daniyal Mueenuddin; Hunajaa ja tomua. Nimensä veroinen yhteiskuntakuvaus.

* Jeannette Walls; Lasilinna. Kirja päin perhettä.

* Cilla Börjlind; Nousuvesi. Soljuva perusdekkari naapurimaasta.

* Ali Shaw; Tyttö joka muuttui lasiksi. Rakkaustarina maagisella realismilla.

* Kate Atkinson; Elämä elämältä. Vaihtoehtohistoriaa.

* Jhumpa Lahiri; Tämä siunattu koti. Ehdottomasti parempi novellikokoelma.

* Joël Dicker; Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Se totuus on siellä jossakin.

* Donna Tart; Tikli. Järkelemäisen hyvä.

* Lena Andersson; Omavaltaista menettelyä. Taidokas ihmissuhdekuvaus.


Kyllä minäkin muoviponin haluaisin (siskolla on jo). Jo vain! Olisi tässäkin taloudessa joku, jolla on leveämpi takamus kuin minulla. Se on se suurklassikko! Se Poni.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Ajan avaruus

Adventin aikaa ja itsellistä itsenäisyyden jatkoa!

'Adventus Domini -Herran tuleminen'. Kuinka moni teistä valmistautuu juuri näinä hetkinä tai tulevina viikkoina joulun sijaan Herran tulemiseen? Aivan niin. Uskoitteko, että nyt minä ryhdyn saarnaamaan?! Enhän minä vielä. Adventti tosiaan on joulun odottamista ja siihen valmistautumista. Focus tosin on muualla kuin mainoskuvastojen lehdillä tai tavaroiden taivaassa.

Viime viikolla alkoi uusi kirkkovuosi. Olimme mukana laulamassa Hoosiannaa. Tänään, toisena adventtisunnuntaita, julistetaan Jeesuksen toista tulemista kirkkaudessaan. Kolmas adventti on omistettu Johannes Kastajalle ja neljäntenä joulun ajan sunnuntaina muistetaan Neitsyt Mariaa, Herran äitiä. Uuden kirkkovuoden toisella viikolla haluan vanuttaa aikaa. Hangata vähän nukkaa pintaan -kestää se kulutusta! Vuosi on aika, jonka kuluessa maa kiertää auringon. Ympyrä (ellipsipäs), jonka piirtäminen kestää 365 tai 366 vuorokautta. Ei aika eikä vuosikiertokaan ole pelkkää linjausta. Tässäkin hetkessä olemme kiertyneet useamman eri vuoden ympärille. Aurinkovuosi, kalenterivuosi, kirkkovuosi, lukuvuosi, tilivuosi, juhlavuosi, astronominen vuosi... Jotkut ovat solmussa, toiset poissa jengoiltaan. Eräissä on liikaa kierrettä ja tyytyväiset käyvät tasaisella tahdilla. Joku hukkuu aikaan, toinen taas elää aikaansa seuraamalla. Elämää kaikki.

Aika on ulottuvuus, johon tapahtumat sijoittuvat peräkkäiseen järjestykseen jatkumoksi. Aika ilmenee menneisyytenä, nykyhetkenä ja tulevaisuutena. Aikajaksojen kulkuna, aikavälien aikamittana. Aikamoinen aikafakta. Näinhän se on, mutta jokainen tietää, että arjen tapahtumat eivät ole pelkkää jatkumoa. Kokonaisuuden voi venyttää lineaariseksi janaksi, mutta elämä on syklistä. Kiepillinen koettua, kerällinen kokemuksia, sykkyrällisiä tunteita ja puolallinen vasta puolillaan. Arkisimmatkin valinnat ovat kerroksellisia. Tässä tai nyt, eilen taikka huomenna. Aika avaraa tämä ajan avaruus. Jos vain niin haluaa.

Ajast' aikaan. Ajan hampaissa tai ajankiertoa ajatellen. Ajattomia hetkiä tähän sunnuntaihin!

perjantai 28. marraskuuta 2014

Väri-iloa!

Ajanhermolla!
Avioliitto- ja adoptioasioissakin. Suomessa on mennyt kansalaisaloite eduskunnan täysistunnossa läpi! Tämäkin on jo uutinen. Mieliä ja kieliä kuohuttaneen lakialoitteen pelkkä nimeäminenkin on saanut mediatilaa. Itse toivon, että jokainen av(i)oliitto olisi sukupuolittamatta tasa-arvoinen. Samaan toivomusluuhun liitän lisäosan: toivottavasti mikään parisuhdeliitto ei olisi läpeensä sukupuolineutraali. Jotain plus-miinus -väritystä happaman tai emännän suuntaan olisi syytä olla. Kaksi saman varauksen omaavaa napaahan ei vedä toisiaan puoleensa. Tämä on fysiikan lakeja. Ei samaa sukupuolta olevien napalakeja.

Tämän luulisi Pälvi Päsäsenkin ymmärtävän. Vaan ilokseni jo aamusta minun bff kertoi televisiossa kuinka homoparien adoptio-oikeus heikentää heteroparien adoptiomahdollisuuksia. Voi veljet sisarineen! Vain Pälvi kykenee näkemään tasa-arvon toteutumisen lohkaisuna pois joiltakin. Itseltään tai pälvinkaltaisilta? Ota oma silmä käteen ja katso. Viime aikaiset valitettavat perhesurmat levittävät kaikkien silmille tosiasian, että lapset tarvitsevat ympärilleen turvallisia aikuisia. Piste.

Jatkan palko sieraimessa ja sitruuna suupielessä. Eläköön Merya Talisalo-Römpsänen! Jätit äänestämättä! Talisalo-Römpsänen istui paikalla tekemättä mitään. Ylimielisen ala-arvoista. Hänet Arkadianmäelle toimittaneet saivat toimimattoman edustajan. Ostetaan selkärankaa metrimitalla! Tai toisin päin. Kansanedustaja teki harvinaisen selväksi ettei hänen äänestäjiensä äänet painaneet missään! Eihän hän itse painanut mitään. 'Quod erat demonstrandum -Mikä oli todistettava'. Tyhjän kanssa. Napista nipistäen toivon, että tämä Talisalo-Römpsäsen ilmeinen jatkopaikkalaskelmointi ja äänestyskikkailu näkyisi tulevissa vaaleissa. Äänekkäänä tyhjää toimittavien äänestämättömyytenä! Kansanedustaja on aina valitsijoidensa ääni. Harkitkaa siis kenet haluatte omaa ääntämystänne jakamaan.

Rauhallisena taustahuomautuksena täytyy ymmärtää. Muistisairauksien lisääntyessä on toki mahdollista, että Talisalo-Römpsänen on vain unohtanut painaa äänestysympyrää. Tai ujous iski tai ryhmäkumara. Taikkas vaikkas silmätulehdus esti mummaa näkemästä valoa. Kyllä Pälvi näki! Koskihan Talisalo-Römpsäsen oma eduskunta-aloite tekoripsiä ja ymsymsyms. Länsimaisen demokratian ikuisuuskysymyksiä. Nyt aikuismaisemmin kuin Talisalo-Römpsänen. Hänen kaventunut kykynsä erottaa olennainen omasta edusta, kädet puuskassa murjotus ja velvollisuuden tekemättä jättäminen antoi painavia syitä puntaroida tätäkin edustajaa. Punnita ja keveäksi havaita... Juupa juu ja paikalle joku muu. Ei pahalla, vaan äänestyslipulla.

Aika vihkiytyä (en kirjoita kirkon kannasta enkä päkiästäkään) värilliseen ytimeen. Syntymäharmaana heterona haluan onnitella koko sydämestäni sateenkaariväkeä!!! Oli jo ihmisoikeusaika! All you need is law ;)

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Ollaan olemassa

No jo oli aikakin - vai kuinka?!

Luin sisustuskirjasta... Jos ei bloggaa, ei ihmisten mielenkiintokaan pysy yllä. Heidegger hymähtää. ´Vox flatus -Pierun ääni´ -aforismin loppupäätelmässä tultiin leijamaiseen ytimeen: jos et olet mielenkiintoinen, ihmisten mielenkiinto katoaa ja sinä et ole olemassa! Nyt jo Heideggerkin nauraa.

Mielenkiiltoisen faktan hauskuus on siinä, että olen minä olemassa. En ole päivitellyt päivityksiä enkä päivystänyt päivittäin, mutta täällä sitä vain ollaan ja ollaan olemassa. Ilman olettamuksia olemassaolon olemattomuudesta taikka olemususkon olennaisuuksista. Jo vaen ja ihan arkisesti.

Mukavaa, oi te uskolliset, kun olette olemassa! Jatketaan taas.

torstai 8. toukokuuta 2014

Kulttuuria kaiken kuuta

Aamua!
Toukokuussa on täysin luontevaa puhua huhtikuisista tapahtumista. Vain Lootin vaimolle kävi suolaisesti taakseen kurkkiessa.

Huhtikuu oli kulttuurin kyllästyttämää. En valita. Pääsiäispörräysten ohella ehdin toisaallekin. Kävin katsomassa islantilaisen monologinäytelmän skitsofreniasta. Vaikuttava esitys. Monologi esitettiin kellarinäyttämöllä, joten rypäleen väriset seinät, tiivis istuintiheys sekä päälakea hankaava kattokorkeus olivat oivallisin tausta puhuttelevalle tekstille.

Kierähdin ihan uudelle vuosikymmenelle. Ikälisä ei lisää ikävää vaan juhlatunnelmaa. Sain lahjaksi grafiikkaa, kultaisen renkaan, uuden passin ja puisen pässin. Kaikki osuivat lahjoissaan hutiloimatta maaliin. Kiitos teille elämäni eläville aarteille!! Juhlakahvipöydän herkut taiteili Teini. Ne meni jo! Passikuva oli harmaampaa todellisuutta. Hymytön, väritön, silmälasiton sekä eloton naamani... Saattaisin menestyä itäsaksalaisen raja-aseman kuukauden työntekijä eli naamajuhta kisassa. Aina arkitodellisuus ei ole mannaa ja hunajaa. Huutaa hinaaja. Onneksi passin saa maton alle piiloon.

Todistin laulajadiivan konsertissa, että toiset osaavat. Ja eräät osaavat legendaarisen hyvin. Wau-uuu! Upean kokonaiselämyksellinen konsertti. Väliaika paljasti vierustoverini skandinaaveiksi. Turinavarannon vuoksi kannatti opiskella kieliä (ja ravistella itsensä epämukavuusalueeltaan kevyen jutustelun piiriin). Savolainen small talkkaa vaikka ruåtsiksi, jos tukka on todella hyvin ja naama nättinä. Olioli! Lingvistinen lammas was there.

Kekomainen kasa kesken jääneitä kirjoja ulvoo ettei hyvän kirjallisuuden löytyminen ole itsestäänselvyys. Ei ainakaan nurkkakriitikolle. Väitän hylättyjen sivujen takaa, että mielenkiintoiset romaanit ovat harveneva laji. Jatkan toki kirjojen lukemista, sillä jossain kirjaston hyllyssä minua odottaa lukematon tarina. Jopa erinomainen kertomus.

Suditaan seuraavaan eli paperilta kanvakseen. Sain rothkomaisen idean maalata suorakulmioita pehmennetyin kulmin. Olen tyytyväinen ja niin on eteisen seinäkin. Toisen taulun pintaa on jo jonkin aikaa hiertänyt turha pastellisuus. Sävyisät värit sotkevat värisilmän ja sen saattaa nähdä silmät auki kulkeva. Näköhermon insuliinishokkia vältellen etsin suolaisempia vaihtoehtoja. Petroli, okra, oliivi, ruoste ja moni muu. Niistä on uusin taulu tehty. Allekirjoitan tämän tekeleen.

Se oli kulttuuria koko kuukausi ja minä viihtyin jokaisena päivänä.

*
Vinkkaus:
Tarjousnäytös houkutteli elokuviin. Hittiraina American Hustle on svengaavan musiikin siivittämä huijaritarina. Pikkurikollinen Irving (Christian Bale) törmää särmikkääseen kaunottareen (Amy Adams). Kaksikko yhdistää osaamisensa menestyksekkäästi, kunnes sekä mafia että FBI kiinnostuvat heidän kuvioistaan. Irvingin sekoileva vaimo (Jennifer Lawrence) ja kireähkö agentti (Bradley Cooper) tuovat herkullisen lisänsä koko ajan laajenevaan tarinaan. Kerroksellinen juoni, mehevät henkilöhahmot ja uskottava lavastus tekivät elokuvasta mainion katselupalan. Suosittelen retroileville sekä veijareihin uskoville.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Pitävä arkiote

Sateista sunnuntaita!
En askeltanut aatteen puolesta kevään karnevalistisissa karkeloissa. Marssin tänne.

Olo on siitepölyn tukkimaa ja arkikin töyssyistä. Minkäs teet -nariset asiasta! Jaettu vikinä, on kaksinkertainen ininä. Pyykkituvallamme oli eilen hämmentynyttä porukkaa. Minähän se siellä. Jollakin kahdesti ajattelematta jättävällä oli ollut otsaa vaihtaa koko varauslista uuteen. Haistakoon... Dublabuukatuista vuoroista tuli tarpeetonta sotkua ja sekaannusta. Jälkiä puhdistetaan vielä tänäänkin. Minulle on opetettu ettei sunnuntaityöllä ole siunausta. Opiksi ja ojennukseksi oikein kahdessa sukupolvessa. 'Repetitio est mater studiorum -Kertaus on opintojen äiti'. Ja isoäiti. Opin omaksuneena (eli selkäranka kohmeessa) rukoilen etteivät lakanat syty koneessa tuleen tai etten minä pala muovisandaaleihini siinä pesukoneen edessä. Syyllisyys on todellisuuden kerosiinia. Näenkös oikein, näenkö sinisen liekin?

Sirpaleet ovat entinen kokonaisuus (viisauden lähteessä voi uida pientäkin ympyrää). Kevätaurinko paljasti ettei paperisabluuna ole aito passepartout. Oli korjattava tämä läpinäkyvä selluloosallinen epäkohta. Irrottaessani taulua seinältä ote lipesi. Sinne meni s e k i n taulunkehys. Tämä on pirstaleinen toisinto viime vuodelta. Eikä tälläkään kierroksella naurata. Nyt etsin muovikehyksiä ja pitävää otetta.

Tukkoisuus valtaa otsaa, joten lopetan lätinät ennen lorinaa. Hapekasta jatkoa teille muille!

*
Vinkkaus:
Pitkästä aikaa luin suositeltavan kirjan. Alan Bradley'n esikoiskirja Piiraan maku makea on viehättävän vanhanaikainen rikosromaani. Nuori englantilaistyttönen Flavia rakastaa kemiaa, pitää leski-isästään, mutta vihaa vanhempia sisariaan. Flavia löytää ruumiin perheen puutarhasta ja joutuu keskelle postimerkkeilyn sävyttämää murhatutkimusta. Romaani on hurmaavan raikas nostalgisella kierteellään, mielenkiintoisilla henkilöhahmoillaan sekä tukevalla tarinallaan. Suosittelen pikkuvanhoille ja vintagen viemille selkeän romaanin ystäville.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Juhlien juhla

Pääsiäisiloa!
Kristikunnan suurimman juhlan jälkivietto on alkamassa. 'Ego sum via et veritas et vita -Minä olen tie, totuus ja elämä'. Totuuden nimissä tietä etsien, astelkaa mukana.

Vähemmän karkkia enemmän kirkkoa -paastoni oli ilmatiivis. Noh, kyllä paaston lomaan Henki pujahti, mutta sehän on ihan pyhä juttu. Myös kalorin sijaan kolehtiin -oheishanke tilitettiin plussalle. Kannatti! Pitänyt itsekuri yllätti makeasti.

Kävimme Teinin kanssa pitkäperjantaina katsomassa Ristintie-näytelmän. Pidimme. Arjesta yleisesti yleistäen, veti tässäkin kuvaelmassa aasi suurimman huomion kavioonsa. Olihan se armoitettu jymyjuttu, että paikalla oli Jeesuksen aasikin! Hyväkuntoiselle elikko vaikutti ikävuodet huomioiden. Eläköön tuhatvuotinen eläinkunta! Ruoskimatta uutislinjauksen valinnutta, väitän että paikalla oli aasi Jeesusta näytelleelle. Mene itse ja tiedä. En siltikään tiedä, vaikka menin.

Tuoreempiin tapauksiin. Iltaunisuuden henkilöitymänä ja juuri sen vuoksi olin osa kausi-ihmettä. Osallistuin pääsiäisyönmessuun. En kokenut herätystä, sillä olin hereillä ja pysyin hereillä. Vaikuttava kokemus - suosittelen!

Päätin pullapaastoni happamasti ja hymyssä suin. Teini leipoi sitruunaisen hyytelökakun. Ylistyshuuto sitrushedelmille! Vieläkin nuoleskelen suupieliä. Että voi olla hyvvää, jopa muistellen! Lusikoidaan hieman lisää. Seuraa tiedote anonymialle: lammasta ei ollut pöydässä, padassa eikä uunissa. Lammas istui pöydän ääressä ja viihtyi hyvin.

Lautaselta lakeuksille eli päivän perunaan. Savolaiset tuovat savolaisille pottua jopa kukkavarren päässä. Vanhempieni valinta tuoksuvaksi pääsiäistervehdykseksi oli perunanarsissi! Mikäpä muukaan. Kiitän ruukkukasvista yhdessä mukulani kanssa.

Kerratuksi lopuksi toivotan jokaiselle uskontokunnasta riippumatta riemullista juhlien juhlaa!

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Lukemalla luettu

Huomenia!
Mainoshokeman mukaan lukeminen kannattaa aina. Olen samoilla sivuilla. Tällä kertaa suosittelemani romaanit ovat tummasävyisiä yhteiskuntakuvauksia. Näiden romaanien keskiöissä ovat nuoret. Synkistä aineksista huolimatta kertomukset eivät ole synkeitä, vuan itse lukemalla todetkaa, punnitkaa tai kumotkaa toteamukseni. Kirjastot on auki.

* Louise Erdrich'in palkittu kirja Pyöreä talo sijoittuu 1980-luvulle. Nuoren Joen turvallinen elämä reservaatissa saa radikaalin käänteen, kun hänen äitinsä kimppuun käydään. Kirjassa nykyisyys, menneisyys, vanhat ojiwba-heimon tarinat, omankädenoikeus sekä nuoren halu ymmärtää tapahtanutta kiertyvät vyyhdiksi, joka saa lukijan kääntämään vielä yhden sivun. Suosittelen oikeudenmukaisille.

* NoViolet Bulawayo'n esikoiskirjan Me tarvitaan uudet nimet päähenkilöllä Kullalla ikää on vuosikymmenen verran. Lasten arjessa ja leikeissä peilautuu rakoilevan yhteiskunnan sekasortoisuus. Pikkutyttö lähetetään tädin luo yltäkylläisyyden ihmemaahan. Zimbabwelaisuus tapoineen, makuineen, muistoineen ja ihmisineen on osa tyttöä. Omia juuria ei voi valtamerikään huuhtoa pois. Vinkkaan romaania sopeutumattomille.

* Yhdysvaltalaisen Jennifer Clement'in romaani Varastettujen rukousten vuori on kasvutarina. Teini-ikäinen Ladydi elää Meksikossa alkoholisoituvan ätinsä kanssa. Kylässä, jonka miehet ovat muualla. Naisten ja lasten elämää varjostavat huumekartellit, naiskauppa, köyhyys ja ainainen pelko. Kirja on yhteiskunnallinen kuvaus tämän ajan nurjemmalta puolelta. Perheenvoimaan uskoville.

* Glasgowilaiset sisarukset Marnie ja Nelly ovat Lisa O'Donnell'in kirjan keskushenkilöt. Mehiläisten kuolema romaanissa nuoret löytävät vanhempansa kuolleina, joten välttyäkseen huostaanotolta tytöt päätyvät hautaamaan aikuiset takapihalleen. Arki takkuaa ja salaisuus uhkaa paljastua pala kerrallaan. Suosittelen sisaruuden lojaalisuuteen ja aitoon aikuisuuteen luottaville.

'Timeo lectorem unius libri -Pelkään yhden kirjan lukijaa'. Putkinäköinen on kapean alan erikoisasiantuntija, joten laajentakaa vaikka lukulaarinne laitoja. Lukuiloa!

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Niin tai näin, kuitenkin oikein päin

Aamua aurinkoiset!
Yhdeksältä punkkaan ja viideltä ylös - se on opiskelijan sunnuntai. Saatte arvata, kenen sisäiselle ajastukselle sopii juuri aloitettu kesäaika.

Elämä on aaltoilua. Hiivin, havainnoin, liikuin matalalla profiililla, kuulostelin, tiedustelin, odottelin. Odottelen. Hain ja sain taas uuden ihmisen yhteystiedot, joka mahdollisesti-ehkä-kenties saattaisi osata sekä ehtiä opastaa minua erään ohjelmiston hallintaan. Jotta gradu nytkähtäisi eteenpäin, jotta valmistuminen olisi lähempänä, jotta valmista tulisi, jotten nurmettuisi tämän yhden aiheen alle. Teinikin ihmetteli kuinka monta ihmistä graduuni liittyy. Turhan monta eikä legioonan takarivistä ole havaintoja.

Teinin ylioppineisuus saa tänä keväänä lakillisen etuajo-oikeutta, muutamat pääsykokeet sekä mahdollisen paikkakuntavaihdoksen. Tämä taas heiluttaa minun hyvin viihtyisiä nurkkia, sillä asuntomme jää turhan suureksi pöntöksi yhdelle pöllölle. 'Quod non opus est, asse carum est -Tarpeeton on kallista'. Sitähän se on. Olen varovaisesti katsellut pienempiä koloja, mutta toisaalta taasen, jos Teini ei heti ensiyrittämällä (epätodennäköisyys on kertoimetonta) saakaan havittelemaansa opiskelupaikkaa, niin... Aloitamme jossittelujojoilun alusta.

Siskollani oli asiaan yl-lät-tä-vän painokas näkemys! Olo on kuin hiirellä merihädässä. "Oi kiltti veikko, olen niin heikko, pelasta auta voi" Veikkonen on sisar, jolla on pavun, varren ja Jaakon lisäksi sieraimessaan myös paakku multaa. Minä siis vain ideatasolla, taloudellisistakin syistä sekä umpeutuvan (ainahan sen voi byrokratian hampaiston läpi ajaa eli uusia) vuokrasopimuksen vuoksi nuuhkin yleistä vuokra-asuntotarjontaa. Minä vasta haistelin ilmoja ja Sisko vetäisi ilma-aukkoonsa kaikki skenaariot rönsyineen sekä ihan oman vinkkelin asioiden ja asuinsijojen rytmittelyyn. Sukulaiset - kartoittamaton alue tunnekartastossa ;)

Pitkähkö pohjustus faktalle, että kaipaan tämän kelluvan alustan sijaan maata meren alle. Puntaroidessa seuraavan siirron edeltävän ennakoivaa liikettä on pääkoppa t(f)aktisesti pullollaan. Toisaalta ja toisaalta, niin tai noin. Priorisointikaan ei aina selkeytä näkyvyyttä. Nyt ymmärrän miltä alkumerestä kuivalle maalle ryömivistä evoluution pioneerihämärän töppöjalkaisista tuntui. Välivaiheen eliöelämältä.

Niin tai näin. Elämä on kuitenkin aina oikein päin. Arki voi näyttää nurjalta, vaan turha kurjistella, jos kurkisteluunkin on tilaisuus. Savolainen oivallus lampaalta.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Täällä taas!

Täällä ollaan taas - tulkaa mukaan!
Olen ollut mykkä laiskiainen. Se oikeastaan selittää sekä kattaa kaiken. Loput mutinoistani ovat lisäyksiä ytimen ympärille.

En ota kantaa sotilaallisiin kahnauksiin, kadonneisiin lentokapineisiin taikka ohitettuihin juhlapäiviin. Minä olen paastolla. Paaston tarkoitus ei ole itsensä julkipiinaus, vaan keskittyminen olennaiseen. Tässäkin asiassa fokus on mittasuhteissa. Draaman sijaan panoraamaa. Minä olen kääntänyt selkäni kahvikylkiäisille karamelleineen. Tiukkaa tekee muttei mahdotonta. Paastoaminen ei ole pakkopullaa, pakoa pullista eikä paatostakaan. Aidon gumpismin hengessä etsin siis sokerin rasittamasta rasian sokeroittamaa. Elämä on kuin...

Lakillinen aiheenvaihdos. Teini on loppusuoralla kevään ylioppilaskoekoitoksensa kanssa. Itse olen kevyellä jännityksellä elänyt siipimiessavolaisena. Käytännöksi käännettynä: rahdannut abille toive-eväitä. Arki on arkista, mutta oikeilla eväillä evästettynä perin maistuvaa. Myös koetilanteissa.

Vanhempanikin poikkesivat savolaiselta lentoradaltaan. Pikaruokaa, pinkka lakanoita ja paljon puhetta. Visiitti kiteiltynä. Aiheet pyörivät kuin puolukka paavin päässä, joten piruetilla kulttuurin pariin. Kävimme Teinin kanssa katsomassa venäläistä balettia. Ensikertalaiset katsomossa. Elävä klassinen soi, yleisö hengitti esityksen sävelin ja unohtumaton pähkinä särkyi. Kokonaisvaltainen elämys. Kokonaan uusi kulttuurin alue nuuhkittu. Ihastuksesta vakuuttuneina vannoimme katsovamme toisenkin, jos kohta kolmannenkin, baletin. Puupennibudjetti sanelee aikataulun -tai oikeat lottonumerot. Odottavan aika on näyttävää. Vaan ooppera on meille vielä toistaiseksi kartoittamatonta aariametsää...

Päästelin paastosta ja pajatin päästöttömiä. Näin tänään.

*
Vinkkaus:
Jos tietokoneella en on ole istunut, niin eläviin kuviin olen ehtinyt. Coen veljesten uusin elokuva Inside Llewyn Davis sijoittuu 1960-luvun New Yorkiin. Folklaulaja Llewyn Davis (Oscar Isaac) kompuroi tavallista kivikkoisempaa latua. Kitara ja vaihtuva katti kainalossa koditon muusikko yrittää selviytyä omien valintojensa, niiden seurausten ja haaveidensa keskellä. Tarina on lohkareinen, tumman huumorin pilkuttama ja ajankohdan teemoja tavoittava. John Goodman sivuroolissaan on loistava lisä elokuvan henkilökaartiin. Juonen voisi tiivistää ajatukseen, että päivä paistaa vaikkei se omille kasvoille osuisikaan. Hienosti toteutetun, hyvin näytellyn sekä juurevamman tarinan ystäville. Ei kuitenkaan synkistelijöille.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Loppumaton

Sunnuntaita!
Tuntuu kuin tammikuiset kalenterinlehdet eivät loppuisi ikinä. Vielä viikollinen tätä kuuta. Mitäpä muuta. Olen kohmeessa ja jähmeessä.

Eilen matkustimme tois' puol' Suomea ja takaisin. Junalla. Kolmentoista tunnin pyrähdys hautajaisissa ei ollut sitä kevyintä arkikermaa. Raskas päivä, rakas vainaja ja hänen iäisyysmatkansa alkutahdit. Talvinen viima toppaamattomissa vaatteissa teki minusta nivelvaivamainoksen tähteen. Jähmeää. Ja minusta näkee sen, joten...

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Jäljet johtavat lapaseen

Heissan!
Pakkanen paukkuu. Vallitsevaa ilmanalaa hyödyntäen raahasin petivaatteemme yms. vällyt ulkoilemaan. Näppärämpää olisi ollut kipata koko punkka takapihalle sohvan seuraksi. Tosin kevyemmin kirjoitettu kuin toteutettu. Aurinkoista ja poutaista yhtäaikaa: tehot irti sunnuntaista huolimatta.

Aamun kajossa huomasin pihamme poikki piipertäneen jonkun Luojan luoman nelijalkaisen. Askelvana kuin piirroksesta. Toisten kevyt lumivaippa on toisille umpihankea. Riippuu sääriluun pituudesta. Tämä hämärää hyödyntävä liikuskelija sai hymyilemään.

Piipahdin viime viikolla keskustan hyväntekeväisyyskirpparilla. Pettymyksekseni! Katastelin siellä hinnoittelemattomia kintaita. Myyjä kävi kysymässä päivänvaloa sietämättömältä esimieheltään kuinka paljon lahjoituslapasista kehtaisi nylkeä. Viisi euroa. Eihän hinta kohtuuton ollut, mutta... Minulle liikaa (periaate solmi kukkaron nyörit). Totesin sen kohteliaasti. Siitäkös uskovainen vapaaehtoinen kimpaantui. Hän nakkeli niskojaan ja julisti, että heillä arvostetaan käsitöitä. Hinta käyttämättömistä kirjoneulelapasista oli hänestä mitätön (olin etsimässä hansikkaita, en myyjän harkinnan pidätyskyvyttömyyttä). Hinta olisikin ollut aito roponen, jos ne tumput todella olisivat olleet kirjoneuleiset taikka kouraan tunkemattomat. Totuus oli nurjemmalta puolelta.

En pureksittunakaan niele myyjän kuohahdusta. Hyväntekeväisyyden varjolla tai sen nimissä voi harjoittaa puhdasta ahneutta. En astu tähän ansalankaan! Ymmärrän sekä arvostan käsityötaidetta sen verran korkealle, että mikä tahansa liivistä repäisty setelihinta ei puske silmukoistani läpi. Toisekseen, jos olisin asioinut perusvaatekaupassa, ei myyjällä olisi kapeintakaan saumaa ryhtyä arvostelemaan asiakkaiden ostopäätöksiä (tai ostamatta jättämisiä). Taikka laukomaan omia näkemyksiään ostajan arvomaailmasta. Luulisi, että taivaallisella sanomalla pinnoitetut kauppaajat haluaisivat askeltaa kaitaa polkuaa kieli keskellä suuta. Totuus löytyi kielen alta. Sankasti sammasta. Phyi!

*
Vinkkaus:
Psykologista jännitystä on tarjolla tanskalaisen Christian Jungersen'in palkitussa romaanissa Poikkeus säännöstä. Kertomuksen keskiössä on tutkija Iben, joka palaa Afrikasta kotimaahansa. Nainen on joutunut työmatkallaan kidnapatuksi ja käy läpi traumaansa. Työpaikan ilmapiiri on kiristynyt. Kirjan juoni on monitahoinen ja keskusasetelman kulmia valotetaan aina eri henkilön kokemusten kautta. Tarinan oveluus on siinä, että jokaisen henkilön puolelle voisi asettua. Romaani pohtii työpaikkakiusaamista, psyykkisen kuormituksen rajoja, rasismin ja lähihistoriamme pitkiä varjoja. Suosittelen hieman pohtivampaa romaania hakevalle.

torstai 16. tammikuuta 2014

Lammas suden vaatteissa

Torstaita!
Olen vetänyt hukan nenään. Tästä on aloitettava, jos metsään aiotaan.

Kuulin radiosta petomaista asiaa eli käsittelyssä varma tunteenkuohuttaja. Otan (keskusteluun) osaa. Itärajalla on pyöritetty tovi koululaisten erilliskyydityksiä susihavaintojen vuoksi. Varmat eläinhavainnot harvinaisen harvassa. Oletan, että joku Antero on huomannut anturan painauman, joten pystyyn pykättiin taksizumba. Samaisilla seuduilla kouluja, iltapäiväkerhoja ja virkoja lakkautetaan, opetuksen määrärahoja leikataan ja säästösyistä pakkolomaillaan. Sitten haistetaan petoeläin ja kuin taikaiskusta lisäkyydityksiin löytyvät rahat. Ei hukan perimää penniä, vaikka lopputulema on varma susi. Itse eläimestä ole tietoakaan.

Ihminen on pelokas eläin. Vaan ei lapset luonnostaan pelkää, vihaa, karta tai kammoa mitään elävää. Siihen on aina jokin syy. Kokemuksen kautta opittu, alitajuntainen tai ympäristön yleisistä asenteista imaistu. Esikoululainen ei osaa pelätä lähimetsikköään. Ei, ellei häntä ole opetettu/ varoitettu, että siellä mahdollisesti on jotakin pelottavaa tai pelättävää. Lapsi on alistettu negatiiviselle asennekasvatukselle. Sääli! Näin ennakkoluulot syntyvät ja siirtyvät sukupolvelta toiselle. En kyseenalaista lasten ikäkehitykselle tyypillisiä herkkyyskausia, enkä myöskään väheksy tervettä ohjeistamista tai huolenpitoa. Minä vain epäilen näiden koululaiskyytien tarpeellisuutta. Pohdin, lisäävätkö ne kyyditettävien perusturvallisuuden tunnetta vai syövätkö sitä. Kukapa koululainen ei enää näiden susikyyditysten jälkeen kavahda metsän ääniä, hämärtyvää maisemaa taikka itse eläintä? Samaan aikaan lööppijournalismi suoltaa böö-uutista metsurin perässä hölköttävästä suurpedosta. Aikuisten kauhistukseksi.

Pilkun parhaana kaverina tutkin Tilastokeskuksen kuolleisuustilastoja. Suomessa ei ole kuollut yhtäkään ihmistä metsäsuden toimesta. Väkivallan, tahallisten pahoinpitelyjen, tappojen, ulkoisten syiden ja niiden myötävaikutuksen seurauksena viime vuonna kuoli reilut 1300 naista (0 - yli 65-vuotiasta). Murhan, tapaturman tai muun väkivaltaisen kuolinsyyn taustalla ei ollut yksikään niistä arviola 120 - 135 sudesta, joita maassamme on havaittu. 'Lupus est homo homini, non homo, quom qualis sit non novit -Ihminen on ihmiselle susi, ei ihminen, jos häntä ei tunne'. Lauseen alku on tunnettu lentävyys. Loppuosa perin optimistinen, sillä suurin osa tapetuista naisista kuolee lähisuhdeväkivallan uhreina. Ihminen on tilaston suurin peto. Se taas ei ole peruste ihmisvihalle. Eikä hukkaamaan sutta.

Minä kummaksun joka kerta, kun eri medioissa nostetaan tämä tarinoiden ja kollektiivisen alitajunnan peto ajojahdin kohteeksi. Mitä oikeasti metsästetään? Koiran, poron, lampaan tappajaa. Eläin tappaa syödäkseen, nyrkkeilyä katsotaan viihdemielessä... Suomalaiset ovat metsäeläjiä, eivätkä ainoita lajissaan. Lajireviirit limittyvät, mikä siis hätänä? Kylän kuin kylän raitille saadaan kahdessa minuutissa kasaan joutavien joukko jahtaamaan epämääräisestikin havaittua eläintä. Suojelun ja ansiomenetyksen nimissä. Kotonaan samaisen jahtiporukan jäsen voi metsästäen pahoinpidellä puolisoaan kenenkään puuttumatta asiaan. Yksityisyyden nimissä. Tympeän välinpitämätöntä kaksinaismoralismia! Taas välihuomautus herkimmille: en väitä enkä vihjaa jokaisen metsästäjän olevan pahoinpitelijä, työtön, eläkeläinen tai yleistampio. Eikä toisinkaan päin.

Palataan laumaeläimeen. Siis suteen. Uskoisin, että peruskokoisessa kerrostalossa saattaisi asua noin 130 ihmistä. Hajasijoitetaan nämä kertut, pertut ja serkut ympäri maata. Osalle laitetaan seurantapanta kaulaan. Sijoittelun jälkeen ryhdymme kirjaamaan kerrostaloasukkaiden liikkeitä. Kuinka kauan luulette menevän siihen, että saadaan ensimmäinen varma havainto yhdestäkään asukkaasta? Mistä osasta maata tulee ilmoitus salakaadetusta asukista? Milloin joku tästä joukosta päätyy jahtaamaan metsuria tai raatelemaan pihakoiran? Tuleeko vuokralaisesta laajasti polemisoidun ja vuosikymmeniä hysteriaa lietsoneen suuruutisen peto: C-rapun personal trainer tappoi alakoululaisen?! Niinpä. Ihminen, ei susi!

Järkeä käteen, aivot käyttöön! Otsikot, metelöinti ja katseet kohti todellisia ongelmia, epäkohtia ja haasteita!

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Aika on puolellamme

Tammikuuta toverilliset!

Lumeton talvi sopii mainiosti pyöräilijälle. Fakta. Mustan synkeä ja vetisen auringoton kaamos ei sovellu mielialakeskukselleni. Olo on kuin karhulla: tekesi mieli syödä itsensä raukeaksi ja kellahtaa mahansa viereen talviunille. Herätä ennen helteitä nauttimaan kevään valoenergiasta. Arkisena tosiasiana, olen hereillä.

Tulevaan ei näe, nykyinen on liian liki, joten katsellaan menneeseen. Siitä voi kuulema oppia -enpähän tiedä. Viime vuosi oli jotenkin hiutuvan valju. Kuin olisi uinut haaleassa vedessä: kastui muttei lämmennyt eikä virkistynyt. Toki asioita tapahtui ja niitä laitettiin tapahtumaan sattumien vilistäessä padan pinnalla, mutta silti... Välivuosi! Siinä kiteyttäen koko edellisen vuoden fiilikset. Ravistellen entisen tuhkia harteilta, on puhdistavaa vaihtaa uuteen kalenteriin.

En ennusta, en edes säätä tai sammakoita. Minä tiedän. Tämä vuosi tulee olemaan suurten muutosten (mittakaava sovellettu meidän arkiasteikolle) vuosi. Se tuntuu jo ensimmäisissä päivissä. Teini kirjoittaa ylioppilaaksi, kiertää Eurooppaa, hakee opiskelemaan ja suurella todennäköisyydellä saa opiskelupaikan. Minä yritän päästää irti. Totisena yrityksenäni on saada gradu ja ne kolme tenttiä kasaan, valmistua, tehdä tilaa arkiyllätyksille, työllistyä... Ja jättää saumaa sattumalle. Sillä mikään ei ole niin hyvin suunniteltu kuin suunnittelematon (jyvänen sumean logiikan laarista). Aika näyttää miten savolaiselle käy. Se ei teille näy, mutta minä hymyilen kuin Avaruuskatti (kts. Tohtori Sykerö).

Näissä lievästi apokalyptisista tunnelmista on paljastavaa siirtyä takaisin tähän hetkeen. Tarkoittaahan sana 'apokalypsis' kirjaimellisesti verhon nostamista tai poistamista. Kukkuuu! Salaisuuden taikka ilmestyksen paljastumista. Hui säi säi! Istuu kuin ikiaikainen ennustus vuoden alkuun. Tästä jatketaan.

*
Vinkkaus:
Tuoreen vuoden aloitteluun sopii uutuusleffa Walter Mittyn ihmeellinen elämä. Beigensävyistä arkea tallaava Walter (Ben Stiller) vaipuu usein seikkailullisiin päiväunelmiin. Työpaikan rakennemuutos tömäyttää miehen todellisuuteen. Walter lähtee etsimään kuuluisan valokuvaajan (Sean Penn) kadonnutta otosta. Matkaan häntä siivittää työtoveri (Kristen Wiig). Elokuva on hyväntuulinen, inspiroiva, vauhdikkaan luottavainen sekä kaartavan humoristinen. Ponteva leffa tuuppaa katsojaa kohti hänen elämänsä todellisuutta pelkän haaveilun sijaan. Asiathan tapahtuvat kuitenkin elävässä elämässä, eläen ne todeksi. Kuinka täydesti, se on jokaisen omalla vastuulla. Vinkkaan rohkeille, rohkaistuville, humoristeille, unelmoiville ja uskalttautuville. Ei tuiman vakaville.