lauantai 22. joulukuuta 2018

Seisahtanut talvipäivä

Heipä hei ja päevee pitkästä aikaa!
Tietämättömille tiedoksi, tietäväisille toisinnoksi, tiedostaville ihan tärpiksi sekä tietoisten taajuudeksi. Tänään on talvipäivänseisaus. Päivä on lyhyimmillään, sillä aurinko on eteläisimmillään. Ihanhan tuo on loogista. Tänään tarjoutuu hämärän hetkiä polttaa kynttilää molemmista päistä, seisauttaa ajatukset, yrittää hidastaa aikaa tai ihan vain seisahtua. Tähän talviseen pakkaspäivään...

Pitkällisellä alustuksella toivotan jokaiselle, pehmoiselle sekä suuremmoiselle levollista joulunaikaa! Nyt ei ole hellettä!! On siis syytä juhlaan!!!

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Aikaa elokuville?

Lokoisaa lokakuun loppua!
Suomi siirtyi viime yönä talviaikaan. Minä elän talvesta koko vuoden, mitä nyt siivutan hieman syksyä pakkasen päälle. Syyskuu suhahti ohi ja nyt lokakuukin uhkaa loppua. Yliopisto on imaissut minut kitusiinsa niin toimeliaan tehokkaasti, että muu ajattelullinen toiminta on ollut jäissä. Ei huono, ei huono lainkaan...

Vinkkaan teille viiinon piiinon eläviä kuvia, joiden parissa ilmanalatkin tuntuvat toissijaisilta. Viihtykää tai vinkatkaa viileämmistä!

* Coco. Kutkuttavan kalmoisa animaatio sukulaisuudesta ja omien juurien löytymisestä.

* The death of Stalin. Politiikasta saa loistavaa komediaa. Kuivan huumorin ystäville.

* Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Sokerinen päiväunelma historiallisessa kuoressa.

* Euphoria. Hidastempoinen elokuva sisaruudesta. Miljöö on huikaiseva.

* Wonder. Tasokas perhekuvaus erilaisuuden yhdistämistä ihmisistä. Hyväntuulisuutta hakeville.

* The Post. Lähihistorian nilkuttava painokuva.

* Darkest hour. Hieman onnistuneempi historian pysäytyskuva.

* The shape on water. Ehdottoman erilainen rakkaustarina, mutta ehdottoman ehjä rakkaustarina. Suosittelen!

* Kosketuksissa. Unenomainen yritys päästä kosketuksiin toisten ihmisen kanssa. Rakkauskertomus paremmasta päästä.

* The Florida project. Karuudessaan puhutteleva elokuva aikuisten hukkaamista lapsista. Lapsinäyttelijät loistavat.

* Brooklyn. Pehmeämpi tarina siirtolaisuudesta.

* Molly´s game. Tosipohjainen elokuva uhkapelimaailmasta. Tyylikästä tyttöenergiaa.

* Three billboards outside Ebbing, Missouri. Äidin ristiretki murhatun tyttären ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Palkintonsa ansainnut elokuva!

* Happy death day. Murhaavan mukaantempaiseva leffa syntymäpäivän uudelleen elämisestä edistymisen edellytyksellä.

* Call me by your name. Huikaiseva kertomus hapuilevasta ensirakkaudesta. Elokuva on kaunis kuin koru. Suosittelen!

* The disaster artist. Miehekäs epäonnistuminen. Bromancea puhtaimmillaan.

Leffalista on pitkä kuin viime kesän helleputki, mutta loppuihan nuo lopulta.

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Se saapui sittenkin

Sunnuntaita sitkeät!
Täällä jälleen. Se taas on varovasti ja hyvin ujosti aloittelevan uuden vuodenajan ansiota. Kuinkahan tuon kuluneen/ kuluttaneen kesän kiteyttäisi...?

Oli liian pitkä ja liian kuuma kesä.
Ja aioin elää sen.
Liian kuuma kesä,
sen sain.
Se höyrytti mun maailman.

Oli liian pitkä ja aivan liian kuuma kesä.
Phyiiiii!
Ja aioin elää sen,
en sentään.
Pakastimeen en enää jää!
En jää -nyt elämään!

Syksy sinä tulit viimeinkin!!!

torstai 26. heinäkuuta 2018

Käy kirjojen kimppuun

Heipä hei helteen upottamat!
Helpotusta tähän säätilaan ei ole odotettavissa, joten lämpöhalvausta, nestehukkaa, auringonpistosta taikka syksyä voi odottaa näiden opusten äärellä. Virkistykään romaanien uumenissa.

* Haig, Matt: Kuinka aika pysäytetään. Joillekin oman identiteetin ja elämäntarkoituksen löytyminen vie satoja vuosia. Aikafantasijoille sekä ehtymättömään nuoruuteen uskoville.

* Ruge, Eugen: Vähenevän valon aikaan. Usealla aikatasolla liikkuva sukutarina. Maailma muuttuu hitaasti, ihmiset vielä hitaammin. Juurevan realistinen.

* Srout, Elizabeth: Nimeni on Lucy Barton. Hienovarainen romaani niukasti kommikoivasta perheestä.

* Srout, Elizabeth: Pikkukaupungin tyttö. Äidin menneisyyden ja tyttären tulevaisuuden sisäkkäisyyden onnistunut kuvaus. Henkilösuhteiden kierteisyys tekee tarinasta mielenkiintoisen.

* Jansson, Susanne: Uhrisuo. Biologi palaa kotiseudulleen vain huomatakseen ettei menneisyys ole historiaa.

* Redondo, Dolores: Tämän kaiken minä annan sinulle. Kuolleen puolison henkilöhistoria onkin tavallisuutta ylhäisempi.

* St Aubyn, Edward: Loistava menneisyys. Hyväksikäytetystä pojasta kasvaa hitaasti ymmärtävä aikuinen.

* Tyler, Anne: Äkäpussi. Shakespearea uudistettuna. Isosisko mukautuu oleskelulupa-avioliittoon. Opus on niitä parempia aikuisten satuja.

* Theils, Lone: Kohtalokas merimatka. Kahden teinin katoaminen vuosikymmeniä sitten saa tanskalaisen toimittajan uutisvainun heräämään.

* Honeyman, Gail: Eleanorille kuuluu ihan hyvää. Sosiaalisesti rajoittunut Eleanor törmää kauppamatkalla elämään. Toiveikkaille.

* Tiirikka, Marjo: Arabian Heljä. Vinkkilistan kotimaisuus on tyttökirjamainen imelyys. Aito henkilökuvaus jää pikkusieväisyyden puristukseen ja taiteilijasta leivotaan Suomi-filmien reipasotteinen sankaritar. Kirjan parasta antia ovat valokuvat.

Jos et jaksa kääntää levyä, takkia, kylkeä tai päätäsi, käännä edes romaanin sivuja. Se tuulettaa!

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Valtiollista visiteerausta

Mitä tapahtuu eräänä maanantaina Suomessa?
Jos Yleityisen radiokanavia on uskominen, niin tähän maahan ei mahdu kuin yksi uutistapahtuma: Meille tulee vieraita! Yletyisradio on Suomen eduskunnan alaisuudessa toimiva valtakunnallinen, julkisen palvelun toimintaa harjoittava viestintäyhtiö, josta valtio omistaa lähes 100 prosenttia. Näin ollen voidaanko siis maanataina uutisoida mistään muusta kuin Tumpin ja Hutin vierailusta? Asiantuntijat kommentoivat aamusta alkaen.

Nyt astraalikanavilla reggaellaan. Bob Marley vainaa haluaa esittää kysymyksyn Suomen tasavallan isoisälle: "Bad boys, bad boys, whatcha gonna do, whatcha gonna do, when they come for you?" Presidentti SNail vastaa P.J. Hannikaista mukaellen: "Nytpä tahdon olla mä, pienen kulissin laittaja. Lavasteet kun saan valmihiksi, toisen pääni teen uutiseksi. Päähän toiseen paljaaseen, sievään, hauskaan, puhtoiseen, toivon sedän pususen." Yhteiskuvista voi bongata myös seinään imeytyneen presidentin vaimon.

Maassamme riehaannutaan hypetykseen ja mediahysteriaan saakka, kun kaksi ihmisoikeusrikkojaa haluaa puhua kahdestaan. Valtiomiesten sorkkien kopinaa vaimennetaan pehmeillä matoilla, pehmeimmillä puheilla sekä täysin löysillä selkärangoilla. Ja uutisoitavana oli...? Presidenttimme SNail vanautuu isojen poikien jäljissä, jos he vaikka haluaisivatkin leikkiä hänen kanssaan. Tai valtakunnan johtajaetana saisi isännöintipalveluistaan muutakin kuin laskun -ja kaverikuvan.

Maamme suistuu jengoiltaan, vaikka muu maailma jatkaa radallaan. 'Columna regni sapientia -Viisaus on valtion tukipylväs'. Huteraa, huojuvaa ja harjaantumatonta... Vielä on tällä valtiolla matkaa.

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Lukijan vastuu jo kahdeksan vuotta

Heinäkuuta helteistä hiutuvat tai niistä hinkuvat!
Tämän vuoden suurimmat, suloisimmat ja suosituimmat billeet ovat ehdottomasti Siskoni uuden vuosikymmenen vastaanottajaiset. Prinsessajuhlia vietettiin kokonaisen viikonvaihteen verran. Onnea Sisko! Oi jospa oisin voinut ollut mukana...

Toissijaiset kekkerit vietetään virtuaalisesti. Blogini täyttää tänään kahdeksan vuotta!! Wuhuuuuuuuu! Olette saaneet nauttia vajaan vuosikymmenen mieltä ja kieltä kiharruttavista arkimutinoistani. Onneksi olkoon! Erään kielellisen artikkelin mukaan lampaanlatina on vanhentunut versio siansaksasta, kapulakielestä tai nykyajan munkkilatinasta. Onhan se -paikka paikoin. Vanhastaan lampaanlatinalla on tarkoittanut mitä tahansa käsittämätöntä tai keksittyä kieltä. Kyse on myös epäselvästä ja monimutkaisesta kielenkäytöstä. Savolaisen lampaan lätinöissä vain toisinaan... Osittain puolustellen todettakoon 'graeca sunt, non leguntur -kreikkaa, ei lueta'. Toisin sanoin ei ymmärretä. Keskiajalla, kun kirkko-, yliopisto- ja virastokielenäkin oli kreikka, todettiin em. tapaan, sanan tai tekstinpätkä ollessa kreikkaa. Tällä tuhannella ilmausta käytetään pilkallisessa mielessä, kun halutaan todeta, että asia on täyttä hepreaa. Heprea taas on toisen eläimen tai toispuoleisen blogin aihe. Täällä juhlitaan!

Kahdeksan vuotta!!!!!!!!

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Kesäpäivänkeikaus

Kevyesti keskeltä kesää!
Tälle viikolle osui kesäpäivänseisaus. Kesäpäivänseisauksena aurinko paistaa kohtisuoraan Kravun kääntöpiirillä, joten päivä on pisimmillään. Ateistit viettävät solidaarisuuspäivää ja druidit kerääntyvät Stonehengen sisäkehälle. Meillä keskikesän karkeloissa palaa rannoilla roska- ja risukasat. Päreitä poltetaan ympäri vuoden. Keskipäivänseisauksen jälkeen yöt alkavat pidetä ja syksy on lähempänä. Ahhhh! Autuuteni alkuasetelma...

Minulta on kyselty taajaan mitä aion tehdä kesällä. Odottaa innolla sen loppumista!!! Siinä on yhdelle lampaalle työtä koko kesäksi.

torstai 31. toukokuuta 2018

Mitä tänään katseltaisiin?

Toukokuuta toverit ja toisin ajattelevat!
Jos maan, maanpinnan tai maiseman kuivumista ei enää jaksa katsella, niin vaihtoehtojakin on tarjolla. Ilma väreilee, elävissä kuvissa vain tarinat. Te päätätte itse kostutteko mitään rainoista vai kuivahtaako tunnelma jo esittelyteksteihin. Vinkkaukset ovat minun, valinta teidän.

* Tuntematon sotilas. Näyttävästi toteutettu uusintaversion uusin versio. Tarinaan ei oltu kuitenkaan saatu mitään uutta.

* Armomurhaaja. Todella tumman huumorin sävyttämä elokuva eläinten ystävästä. Suosittelen!

* Yösyöttö. Raikkaan hauska kertomus isäksi kasvamisesta.

* Aurinko sisälläni. Ranskalaisen elokuvan tyyppiesimerkki. Tyylikäs, kerroksellinen ja vakuuttavasti näytelty.

* Paddington 2. Hurmaavan karhuherran seikkailut jatkuvat keppostelevan konnan kintereillä.

* The Big sick. Tosipohjainen ihmissuhdekuvaus kulttuurien yhteensulautumisesta -tai sen yrityksestä.

* Silence. Muinaiseen Japaniin sijoitettu uskonnollinen pohdinta. Lukuelämyksenä vakuuttavampi.

* Return to Montauk. Menneen rakkauden metsästystä aikuisten arjessa.

* Blade Runner 2049. Viihdyttävä, vauhdikas ja vaarallinen. Onnistuneitten jatko-osien aatelia.

* Indignation. Kapea-alaisen aikakauden kivistävä kuvaus.

* Mother!. Odotusajan parisuhteellisuus. Elokuvan loppu on yllättävän ahdistava.

* What happened to Monday. Dystopia seitsemästä sisaruksesta.

* 24 viikkoa. Vakavan realistinen elokuva elämää suuremmista valinnoista ja valinnanvapauden yksinäisyydestä.

Lista oli lähes yhtä pitkä kuin nämä toukokuun yllätyshelteet (hyi!!!). Kalsea kesäkuu miksi et jo tuu?!

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Matkakertomus

Sunnuntaita!
'Caelum, non animum mutant, qui trans mare currunt -Jotka purjehtivat meren yli, vaihtavat taivasta, eivät mieltään'. Matkustaessaan ihminen vaihtaa maisemaa, ei itseään. Näinhän se on. Itseään ei voi muuttaa toiseksi, vaikka lokaatio vaihtuisikin. Persoonanvaihtajat ovat diagnoosi erikseen.

Minä en purjehtinut meren yli, vain lahden. Taivas, säätila sekä aamu-Tv pysyivät samoina. Olin aivan varmasti ja ihan taatusti Suomen ainoa täysi-ikäinen, joka ei ollut vielä käynyt Tallinnassa. Nyt olen! Teini sai akateemiset opintonsa päätökseen (jihaa!!!), kaipasi alkukesän lomaa ja minä arkikatkosta, joten piipahdimme muutaman päivän reissulla Virossa. Lystiä oli! Teini on käynyt kaupungissa aiemmin, joten matkaopas löytyi omasta takaa. Hotelli oli kliseinen mini-Suomi. Kiertelimme kaupunkia, tein löytöjä designkaupasta. Ohhoh! Löysin etsimäni rintakorun. Pääskysenmallisen heijastimen sekä saviset korvakorut. Kiipesimme katedraaliin uskonnolliselle tripille. Uskonnon harjoittaminen lomassa havahduin siihen, että käsilaukussani on enemmän vettä kuin Titanicin lastiruumassa. Juomapullon korkki oli löystynyt, joten veskassa tulvi. Vesitetty kokemus!

Söimme gruusialaista perinneruokaa. Valitsin luonnollisesti lammasta. Ruoka oli niin tuorettu, että se mäkätti vielä seuraavanakin aamuna. Ruokajuomana oli tarjoilijan suosittelema vihreä limsa. Rakuunan makuista sokerikuplaa. Keskipäivän kunniaksi hörpimme paikallisolutta ja -siideriä keskiaikaisessa kievarissa. Astetta parempaa hellejuomaa. Iltapuhteina pureksimme paistopisteen pullia. Aamupaloilla iski seisovan pöydän syndrooma: tankkasimme itsemme lisälaidoille. Nammm. Paikallisista vaatekaupoista vain Teini löysi ostettavaa. Kokokirjo oli kovin kapeaa.

Helsingissä kiertelimme Kansalliskirjastoa. Akateemisille vähän kuin pakollinen vierailukohde... Kellaritiloihin rakennettu Kaunein kirja -näyttely oli tiiviin intiimi, wc-tilat arjen luksusta, kirjaston kiertävät käytävät kuvauksellisen kauniit. Tuomiokirkossa olimme ainoat kalpeat. Minä halusin tulla yhteiskuvatuksi Luther-patsaan kanssa. Hieman jähmettynyt, ellei peräti kivettynyt tunnelmapala. Paikallislokki päätti lennättää kalantuoksuiset terveisensä minun rinnuksille. P*ska kokemus! Paita vaihtoon ja laivaan.

Laivamatkan suurin elämys oli housebändin sijaan soittava Housut-pumppu. Jo vain. Troikan promilleraja oli varsin korkea, sävelkorkeus hieman matalampi. Pumppu musisoi vielä paluumatkallakin... Paatin unohtumattomin yllätys kuitenkin oli törmätä Vanhempieni naapuriin sisä-Savosta! Maailma ON pieni.

Tulomatkalla vierailimme Kansallismuseon Barbie-näyttelyssä. Näyttävä näyttely, joka oli koottu taitavasti. Myös itse Kansallismuseo perusnäyttelyineen teki vaikutuksen. Kansainvälistä museotasoa -ehdottomasti vierailun arvoinen! Sorruin museokaupan krääsään: ostin viikinkirahan näköispainoksen. Ajatuksella wanha raha tulee pikkurahan luokse.

Näin meni kolme päivää, istumalihakset ja ilmastoinnin pettämä juna. Hurmaavan hulmuava matka. Haluan käydä toistekin!

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Jokapäiväinen äitimme

Äidillistä sunnuntaita!
Kalenterin lehdet juoksevat nopeammin kuin minä, mutta liikkeessä ollaan. Sisäinen termostaattini vaatii kylmää, hyhmää, viimaa ja uhmaa sekä omaa päivitystä näille viileille toiveille. Ulkona on kuitenkin helle... Kuttu!!

Epämieluisista sääilmiöistä äiti-ilmiöihin. Toivotan jokaiselle äidille, mammalle, mummille ja mukulalle miellyttävää päivää! Tänä ruusuisena päivänä haluan muistaa myös tahattomasti tai vapaaehtoisesti lapsettomia, äidittömiä, isoäidittömiä, mummoutumattomia ja vanhemmuutta(an) pohtivia. Toisten lapsia, nuoria, entisiä nuoria, heidän vanhempiaan tai tulevan viikon vanhuksia hoitavia, hoivaavia, tukevia, ohjaavia ihmisiä. Sukupuoleen tai eliölajiin sitoutumatta. Päivä on myös teidän!

Tämä päivä ei ole itsestäänselvyys, vaan jokapäiväinen leipäni ja leivokseni! Kiitän Jumalaa ainokaisestani -joka päivä jokaisesta päivästä.

torstai 15. helmikuuta 2018

Kirjaston hyllystä

Torstai on teoksia täynnä!
Olen aloittanut monia lupaavia opuksia. Kaikkia en ole vaivautunut saattamaan loppuun. Laitan listan kirjoista, joiden lukemista en ole harmitellut ajan hukkana, täysinä susina, häntäheikin helppoina tai maanantaikappaleina.

* Ferrante, Elena: Loistava ystäväni, Uuden nimen tarina & Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät. Ilmiöksi noussut Napoli-trilogia. Tarina kuljettaa kahta ystävystä lapsuuden leikeistä aikuisuuden valintojen kautta kohti karheaa vanhuutta. Koukuttava.

* Riel, Ane: Pihka. Kertojalapsen puheesta aukeaa erilainen perhetapaus. Palkittu dekkari.

* Berlin, Lucia: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia. Omakohtaisuuden voi lukea. Rouheaa, rosoista ja rakastettavaa.

* Kerr, Philip: Kalpea rikollinen. Historiallinen salapoliisiromaani. Vanhahtavat ilmauksen luovat autenttisuutta. Kelpo juoni.

* Sigurdardottir, Yrsa: Perimä. Kolmen murhan takaa kiertyy esiin geneettinen sotku.

* Kureishi, Hanef: Olisi vähän kerrottavaa. Keski-iän kriisissä kipristelevä mies, jolla on keskimääräistä suurempi salaisuus.

* Ware, Ruth: Synkän metsän siimeksessä. Ajojahdiksi muuttuvat polttarit.

* Hänninen, Ville: Kirjan kasvot. Kirja käy läpi koko satavuotiaan Suomen vuosi vuodelta, kirjan kansi kirjan kannelta. Innostava idea! Kiinnostava kirja palasta kulttuurihistoriaa. Suosittelen!

* Mander, Sanna: Avain hukassa. Palkittu lastenkirja, jossa kuvat ovat riimejä mielenkiintoisemmat. Blogiesineiden kuvajahti voi alkaa!

Löytöretkiä kirjahyllyihin tai kirjaston kokoelmiin!

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Humppa humppa hei

Hirtehistä helmikuuta!
Katoavaista on korrektius, joten raakalaudasta lähdetään.

Kun halkoa höylää, niin lastu lentää: Valtakunnan virallisen vaalivauva on syntynyt! Humppa humppa hei! Vilpittömät onnittelut koko perheelle sekä muille projektiin osallisille! Onnea!!

Lopuksi tosiasioihin perustuva, todellisuudentajuinen tai toteutuskelpoinen fakta. 'Inter urinas et faeces nascimur -Me synnymme virtsan ja ulosteen välistä'. Eriterealistinen muistutus rojalisteille ja tasavaltalaistaaperoille. Asia on todellinen syntymän ihme. Kaikista syntyneistä ei siltikään tule p*ska- tai k*sipäitä. Toivoa on. Tunnetuksi sanonnan on lipsauttanut Freud.

maanantai 29. tammikuuta 2018

SN(ail) voitti vaalit

Vaalien jälkeistä maanantaita!
Äänestäneet ovat numeroineet presidentin presidentiksi. Onnittelen voittajaa 62,7 prosenttisesti!

Muutosta ei tullut ja tähän on nyt tyytyminen. Vaikka aamun lehdissä väitetäänkin, ei nykyinen presidentti ole koko kansan edusmies. Vaaliliittouman SN(ail) on häntä äänestäneiden presidentti. Kansakunnan keulahahmon jatkosopimuksen sai arvoton johdattelija ja puoluekarkuri. Mitä se kertoo häntä äänestäneistä? Vaihtoehtojakin oli tarjolla...

Äänestäneet ovat toimineet. Tätä on demokratia!

Arki jatkuu.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Vaikuta valinnallasi!

Se on alkanut!
Tammikuun toimintatäpinät ovat täällä. Valtakunta on valinnan edessä. Haluavatko äänioikeutetut seniorin jatkavan työssään vai kaipaavatko äänestysikäiset muutosta? Nyt olisi aika vaikuttaa -myös sinun!

Haluatko tikannokkaisen ikämiehen tärisevän puuvaimonsa kyljessä vielä seuraavat kuusi(puu) vuotta? Olisiko ilmeikkäämpi ihminen vaihtoehto? Nykyisen johtotähte(e)n haastajina ovat vihreä vaihtoehto, punainen lady, punaisempi lempi, multainen pökkelö, perinnepyrkyri, kirjavasukkainen kuka lie sekä evoluution puuttuva lenkki. On siis mistä valita!

Äänestä! Ää-nes-tä!! Käy äänestämässä!!!

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Harrasta taidetta

Tammikuuta!
'Ars longa, vita brevis, occasio praeceps, experientia fallax, iudicium difficile -Taito pitkä, elämä lyhyt, tilaisuus ohikiitävä, kokemus pettävä, päätös vaikea'. Vaikka taidot ja tieto elävät kauan, ihmiselämä on aivan liian lyhyt, jotta siinä ajassa ehtisi oppia tarpeeksi. Hyvä muistutus heille, jotka tekevät pitkän aikavälin suunnitelmia, loppuelämän sijoituksia tai ylisukupolvisia ratkaisuja.

Latinan sana 'ars' ei tarkoita vain taidetta, vaan sen merkitys on kattavampi. 'Ars' merkitsee sekä teoreettisia että käytännön tietoja ja taitoja. Sana pitää sisällään myös erilaisia ominaisuuksia ja taipumuksia, kuten oveluus, kätevyys tai savolaisuus ;) Lainaamassani sanonnassa 'ars' viittaa lääkintätaitoon. Kemialliseen taiteeseen. Lyhyeen loppuu elämä ja ura, jos tietotaito ei ole pitkällä.

Pitkällinen pohjustus aiheelleni. Tieteellä on tekijänsä, taiteella myös. Lyhyestä elämänvarrestani riiputtamatta sekä kokemuksista oppineena päätin venyttää taitojani pidemmälle, joten tartuin ohikiitävään tilaisuuteen ja tein painavan päätöksen: pyrin ja pääsin paikallisen taiteilijaseuran (ei mikään kyläyhdistys!) jäseneksi!!! Harrastajajäseneksi, mutta jäseneksi. Meriittini riittivät. Iiiiiiik!

Toisinaan arki huimaa -tai sitten vain elän huimaa arkea. Uskaltakaa tekin!