Vuosien vaihtuessa

Vuoden viimeistä aamua!

Minähän tunnetusti en tee mitään uudenvuodenaattona. Tämä vuonna teen! Minä menen teatteriin. En sinne ravintolaan, vaan katsomaan monologinäytelmää. Ihme on tapahtuva - savolainen lammaskin vaihtaa latua!

'Interea fiet aliquid -Sillä välin tulee jotain tapahtumaan'. Luotan tähän. Vuoden 2014 ensimmäisten ja viimeisten päivien välillä tulee jotakin sattumaan. Uutta kohti! On turha viivytellä asioiden tai tapahtumien kulkua.

Itselleni epätyypillisin askelkuvioin toivotan jokaiselle valoisan toiveikasta ja ainutkertaisen mielenkiintoista tulevaa vuotta!

Jouluiloa!

Neljättä adventtia!
Sukulaisia tulvi ovista ja ikkunoista. Vilskettä, vilinää, kalsketta, kilinää... Nyt koti on rauhoittunut omaan leppoisan verkkaiseen olotilaan. Tämän myötä, ja jo nyt, haluan toivottaa jokaiselle omannäköistä ja itsensä oloista joulunaikaa sekä juhlan taikaa!

'Non multa sed multum -Ei kaikenlaista, mutta paljon'. Jo vain! Sanonta pätee kirjallisuuteen, mutta vielä paremmin ja ajankohtaisen oivallisesti joulusuklaisiin ;) Maistuvaa joulun iloa sekä valoisaa Vapahtajamme syntymäjuhlaa!

Leffoja, leffoja ja leffa

Lauantaita!
Taas on kertynyt nivaska elokuvia, joista haluan vinkata teillekin. Jouluna, kun aikaa on enemmän kuin tekemistä, voitte olla tekemättä vähääkään ja siltikin viihtyä. Katsellen esimerkiksi näitä, jolloin verkkokalvonne saattavat kiittää valinnastanne (makuasiat ovat niin mukulaisia, ettei voi varmaksi sanoa, mikä kelläkin itää, joten...).

* Alkuun luonnollisesti: Woody Allen'in Blue Jasmine. Newyorkilaisen hienostorouvan Jasminen (neuroottinen Cate Blanchett) hyvin ylläpidetty elämä kaatuu aviomiehen rakastumiseen. Jasmine pakenee siskonsa (Sally Hawkins) luo raahaten mukanaan toteutumattomia suunnitelmia, pettymyksiä ja itsepetosta. Elokuva on allenmaisuutta onnistuneimmillaan. Roolitukset ovat kohdillaan, huumori synkän sarkastista ja kaupunkikuvat osana tarinaa. Suosittelen sukkelan sanailun, hermoromahduskuvauksen sekä soljuvan juonen ystäville.

* Kesätunnelmiin saa sukeltaa elokuvan The Way Way Back mukana. Murrosikäinen Duncan (Liam James) matkustaa sopuisan äitinsä (Toni Collette) ja pikkumaisen isäpuolensa (Steve Carell) kanssa merenrantakaupunkiin kesäksi. Lomalla aikuiset saavat kakaramaisia piirteitä, teini löytää uusia kuvioita ja perheessä tapahtuu liikehdintää. Hiekkaisen hauska, kerroksellinen ja luottavainen leffa on aurinkoisuudessaan katsomisen arvoinen.

* Ruotsalainen Call Girl on tosipohjainen kertomus 1970-luvun Ruotsista. Hyvin nuori ja naiivi Iris (Sonja Karemyr) ajautuu lastenkotinuoresta suosituksi puhelintytöksi. Seuralaissuosion kasvaessa oma tila kapenee olemattomiin. Ajankuvaus lähenee autenttista, juoni on masentavan todenmukainen, roolihahmot uskottavia ja kerronta skandinaavisen puhdaslinjaista. Kansankodin kauniit kasvot saavat uuden merkityksen. Tässä tarinassa hyviä ihmisiä on vähän, harmaita hieman enemmän.

* Listan toinen ruotsalainen on Jonas Moodysson'in We Are the Best. Elokuva on ihana sukellus teinityttöjen arkeen. Tyttökolmikko (Liv LeMoyne, Mira Barkhammar& Mira Grosin) päättää perustaa bändin, joka liputtaa aitoa punkaatetta. Soittotaidot kaipaavat hiomista, asenne ei. Tarina on raikas tuulahdus 1980-luvun fiiliksistä, viattoman totisesta teiniangstista sekä 13-vuotiaiden ensiaskelista kohti nuoruuden syvempiä kuohuja. Leffa murrosiän kiljuntaa kaipaaville tai sen hyvin muistaville.

* Iranilaisohjaajan elokuva Menneisyys heittää katsojan syvälle uusperheen ihmissuhdetakkuihin. Ranskalaisnainen (Berenice Bejo) viimeistelee avioeroaan iranilaisesta miehestään (Ali Mosaffa). Uuden avomiehen poika, naisen tyttäret ja aikuiset itsekin reagoivat suuriin elämänmuutoksiin ikäisellään tavalla. Juoni on tiivis, henkilöhahmot uskottavia haavoittuvuudessaan. Tarinaa ei ole yksinkertaistettu itsestäänselvyydeksi. Ilmassa on paljon peiteltyä, käsittelemätöntä sekä realistista kitkapintaa. Vinkkaan antiamerikkalaista tai intensiivistä elokuvaa hakeville.

* Loppuun yksi tämän vuoden parhaista rainoista, jonka olen katsonut. Palkittu elokuva Beasts of the Southern Wild kertoo 6-vuotiaan Huspuppy'n (huikea Jonshel Alexander) elämästä maailman laidalla. Pikkutyttö elää isänsä kanssa yhteiskunnan ulkopuolella yhteisössä, jossa erilaisuus on tavanomaisuutta. Lapsen mielikuvitus sekoittuu limittäytyen arkitodellisuuteen ja lähenevään katastrofiin. Juoni on mukaansatempaiseva, latautunut, voimakas, raivostuttava sekä vangitseva. Jos teillä on aikaa vain yhdelle elokuvalla, katsokaa tämä!

Kankean ankeaa

Viikon alkua!
Vaikka eletään lähestyvän joulun auvoisessa odotuksessa, päätän olla maanantaisen mälsä. Puhun asiaa, en suklaan suupieleen tuomaa sokerihuurretta. Purnaan puhtaasta ärtymyksestä. 'In crastinum differo res severas -Vakavat asiat siirretään huomiseen'. Ei tänään, eikä täällä.

Tapahtui toisessa kaupungissa toiseen aikaan. Muinoin, lamaavalla 1990-luvulla, kotiseurakunnassani kerättiin joulupaketteja ystävyysseurakunnan vähävaraisille vanhuksille. Keräyskohde sijaitsi rajan takaisessa Karjalassa. Nimettömiin paketteihin laitettiin mm. kahvia, puuroriisiä ja kynttilä. Tässä ajassa, 2010-luvun Suomessa, luin seurakuntalehdestä, että nyt samankaltaisia joulupaketteja kerätään vähävaraisille suomalaisille. Paketteihin toivotaan laitettavaksi mm. kahvia, puuroriisiä, shampoota ja saippuaa.

Tässä ollaan. Maassamme on ihmisiä, joille jopa perushygieniatuotteet ovat lahjaa! Vetipä hiljaiseksi lukijan. Vapaaehtoiset antavat arjen konkretiaa: puhdasta lähimmäisyyttä. Me elämme niin kutsutussa hyvinvointivaltiossa. Maassa, jossa yksi osa väestöstä elää yhdenvertaisuuttaan vain toisten vapaaehtoisen ylimääräisyyden kautta. Niin mykistävää, että on pakko huutaa ääneen! Kuka siis saa ja kenelle on lupa antaa?

Näin on käynyt. Liian kauan, turhan usein ja helposti vakavia asoita on siirretty huomiselle. Enää ei käy, ettei missään näy! Eilisen huominen on tänään - nyt ja tässä. Hyvää tahtovat vapaaehtoiset kokoavat sen peruspaketin, jonka olemassaolon tulisi olla perustavaa perusarkea jokaiselle. Ilman lahjoituksia tai ilman juhlakautta.

En halua haistattaa poliittisten säästöpakettien säestäjille p*skaa. Haistelkoon he itse itseään, kunhan ensin elävät lahjoitettujen saippuoiden suoman peruspuhtauden varassa. Nuuhkimatta näin.

Hienoa hiekkaa

Aamua!
Mennään erikoishienolla jauhatuksella. Kierretään jauhinkiviä vielä kertaalleen, jotta tulos olisi mahdollisimman hietainen. Soraäänet ovat omiani.

Kun liukastelee jäisen pyörätien laidoilla pyörään tukeutuen tai tukien fillariaan, saa huomata oman askelvälin piiiidentyneeeen. Onnistunut hiekoitus vaatisi sen hienojakoisen maa-aineksen käyttöönottoa. Hiekkaa laatikosta - kitkaa katuun! Sepelit, nuo moreenin pikkuperilliset, löytyvät kaamosaikaan vain väylien keskirailoista, tienlaidoilta tai kenkien pohjista. Keväisin kauniina nauhoina penkereiltä. Viikko ennen juhannusta pöyrätiet harjataan. Pyöräilijöiden, koirien omistajien ja allergikkojenkin riemuksi. Otetaan talven jäljiltä talteen ne muutamat sorarakeet ja lukuisat tupakantumppimatot. Puhdasta iloa! Kaupungilla on seuraavaa talvea varten varastossa kasa kiviä, joihin ei kosketa. Säästösyistä taikka Sanan mukaisesti: vain synnittömillä on oikeus heittää se ensisepeli pintaan. Raamatullista huumoria (sitäkin on). Osuu tai uppoaa.

Liukastelulle voi tehdä jotakin. Annan täyden mahdollisuuden muille toimijoille. Periaatteessa, kun en ole vuorikiipeilijä enkä jäätikköretkeilijäkään, en nystyraudoita saapikkaideni pohjia. Olen nasta tyyppi luonnostaan.

Olen kuuluttanut kitkattoman tyytymättömyyteni tielaitokselle. Tublana.

Syö lunta ja ui hangessa

Joulukuuta!
Mansen mellakat, itsenäisyyspäivän ihmetykset, edeltä mennyt Mandela ja adventti. Nätin kittana niputus. Olkoon näin.

Suomitaan säätä. Suomi on vaihtuvien sääilmiöiden maa (meteorologinen karvakorvamato). Tämän havaitsevat säähavaintopallot, mutta myös ihan tavallinen pallopääkin. Ilmanpaineet voi katsoa puntarista taikka pyöränrenkaasta, jos vanne alkaa jupista littanasta kumista. Toisin sanoen, ympärivuotista fillaroijaa ei talvi yllätä (vaikka lööppi muuta huutaisi). Minut yllättää hoitamattomat tiet!

Meillä kaupunki mainostaa vihreyttään. Polkupyöräily on tasavertainen vaihtoehto autoilulle. Ei tässä hankitodellisuudessa! Ajoväylät loistavat tummaa pinnoitettaan. Se lingottu lumikuona on jalka- ja pyöräteillä. Auraa oma urasi! Uusin työmarkkinajärjestöjen mainoslanaus. Raahatessa sitä omaa mankeliaan, voi mitata käsivarsilihasten ohella myös periaatteidensa kestävyyden. Kuinka moni työmatkalainen keräisi kasaan kimpan, jolla nostetaan nelipyörälaatikko olkapäille ja lähdetään tallustamaan kohti keskustaa? Minä kysyn lukumäärää, utelen sietokykyä. Kevyenliikenteen toimintaparannuslupaukset ovat raskasta todellisuutta väylän käyttäjälle. Keltaisen lumen poliittinen paikannus.

Joku huitoo huomiota. Toimi Tietäväinen Tosikkolasta, minä tiedän sanomattakin. Sanon kuitenkin. Ainahan sitä voisi polkea ajokaistalla. Toki. Jos haluaa ruumiistaan irtautumiskokemuksen tai hengittäväksi hidasteeksi ennen suojatietä. Ei raskaan liikenteen lomaankaan mahdu -ei sovi edes trikoissa. Fillari on liian paksu menopeli! Kaksipyöräsotkijat tukkivat hätäajoneuvoilta tien lonkkansa murtaneiden auton kimppakantajien luo. Apostolin kyyti taas sopii vain tosi uskovaisille. Hihhulihommaa, jossa housutkin suhisevat. Minä kävelen vain äärimmäisessä sielunhädässä ja lyhyitä matkoja ;)

'Nec plus ultra -Ei enää edemmäksi', sanoi savolainen kun umpihangessa pyörällään uida yritti. Joskus voisi antaa periksikin... Nauran ajatukselle satula natisten!

Hyvin pyörivää päivää jokaiselle!

*
Vinkkaus:
Vuodenaikaan ja säähän sopiva vinkkini tulee kirjastosta. Eowyn Ivey'n romaani Lumilapsi on yksi tämän vuoden parhaista lukemistani kirjoista. Tarina sijoittuu 1920-luvun Alaskaan. Lapseton pariskunta Mabel ja Jack kituuttavat arkeaan, jossa ilonaiheet ovat vähäisiä. Eräänä aamuna he löytävät pihaltaan pieniä jalanjälkiä. Kertomus edustaa maagista realismia puntaroivalla tavalla: onko pihapiirin laidoilla juoksenteleva lapsi mielikuvistusta, toteutumattomien perhehaaveiden harhakuva vai voiko kyseessä olla oikea ihminen? Romaani on tenhoava, sadunomainen mahdottomassa mahdottomuudessaan. Suosittelen toiveikkaille talven ystäville ja parempia tarinoita etsiville.

Hampaanmuotoinen kokemus

Terve!
On kipeää pidellyt. Antennit aalloille ja vaivaradio kuulumaan. 'Iubes renovare dolorem -Käsket kokea tuskan uudelleen'. Ei savolainen käskien tuskaile, joten epämieluisa kertaus riittäköön. Sen jälkeen asia saa olla. Masokistit etsiköön omat kestolevynsä, jos kerta kuulema ei riitä.

Minulta poistettiin viisaudenhammas. Joillekin jo tämä tieto riittää -te tunnette tien. Tietämys sitä tuskaa lisää, ihan ilman festivaalejakin. Kiilteetön hokematoteamus. Tuttu dr. Tuomio ei poista turhakehampaita. Sain ajan maolaisen kuulustelutekniikan kehittelijälle. Hän on kuuluisa kipeydestään. Minä en suostunut uskomaan näihin odotushuonelegendoihin, joten vahvistin varausajan hampaanpoistoon. Suu auki, kita ammollaan ja kurkku suorana on todettava etteivät tarinat tyhjästä synny.

Hampaani oli änkyrämallia, ei kavahtanut pihtejä. Tohtori koki tämän henkilökohtaiseksi haasteeksi kovakouraisuudelleen. Ien aukaistiin, leukaluuta porattiin, nelijuurihammas poistettiin, leikkaushaava ommeltiin ja reseptit kouraan. Kaikki tämä kymmenessä minuutissa! Ette usko vai?! En olisi minäkään ennen eilistä. Kaksi kertaa huomautin, että nk. puudutus ei ole vaikuttanut. Herra pyöräytti itseään työtuolilla ympäri ja totesi, että jatketaan. Niin jatkettiin.

Se puudutus alkoi vaikuttaa vasta kotimatkalla. Aika vaikuttavaa.

Tajuton juttu tolkuissaan koettavaksi. Poisto-operaation kirsikkana voi pitää tohtorin huomautusta olla välittämättä tärinästä tai murtuvan luun äänistä. Kuinka kohteliasta. Ennen hoitohuonepakoani hoitaja totesi, että siistitään kuitenkin kasvot. Luulen ettei veripisarainen naamani olisi lisännyt muiden jonotustilan nuokkujien tunnelmallista luottamusta palkattujen ammattipätevyyteen...

Vaan ohi on, elossa ollaan ja leuat loksuvat! Ei maistu kitkerä katkerokaan. Minulla on ilo kellua antibiootti- ja särkylääkelaineilla viikon ajan. Tikit sulavat kahdessa viikossa. Kokemani on sulamatonta ainesta. Tapauksesta oppineena, hampaanmuotoisesti viisastuneena, arvostan enemmän itseäni vaatiakseni: toinen ylimäärähammas poistetaan inhimillisesti. Niin opiskelija tai köyhä en suostu olemaan etteikö minulla olisi oikeus puudutteen vaikutusaikaan! Aamen.

Ylipainoinen asia

Maanantaita!

Tiedetään. Blogissani ei ole ollut liikettä puoleen eikä puolueeseen. Teen nyt pidemmän korjausliikkeen. Mennään tänään luita ja ytimiä ympäröivään aiheeseen. Ei aineetonta laisinkaan. Pohditaan painavia, ei painokelvottomia, elävää painoa. Eräille peruspainoa, äreille painolastia. Kiivaimmille tiedoksi, että en ole laardisaarnaaja enkä liikunnan vihaaja. Minä olen ylipainoinen, eikä siitä ole minulle vaivaa. Se jolle on, hakekoon apua ongelmaansa.

Julkisuudessa on nostettu esille asiaa painosta. Perusasteikkoa tutisuttavasta massasta. Tämä heilurimainen keskustelu on saanut tällä kierroksella ihan virkistävän näkökulman: lihavatkin voivat olla terveitä. No voi voi -olla! Asia tulee uutisena vain ultraohuen katsontakannan omaaville. Muille tämä fakta on ääneen lausuttu itsestäänselvyys. Paino ja terveys eivät ole synonyymejä. Ei, vaikka asiaa yritetään sinnikkään näennäistilastollisesti näin esittää. Sanat terveys ja paino eivät ole myöskään toistensa vastapooleja. Ylipainoinen ei ole yliterve eikä alipainoinen olekaan alipaineinen. Kaikkea muuta, vaikka sivelisi luuta.

Joka ikinen kerta, aina ja iäti, kun lihavuudesta (termiin tuntuu olevan imeytetty jo nk. normaalipainoisetkin) vedetään esiin terveyskortti. Joku on terveen mitoissa, tavoitepaino on terveen rajoissa, hoikan ruokavalio on terveellinen. Terve vaan teillekin! Se muu mikä jää lokeroinnin ulkopuolelle on siis epätervettä ja -kelpoista. Eikä ole! Minä puhun nyt ylipainosta, en sairaanloisesta lihavuudesta (aihepiirejä ei ole syytä sekoittaa). En ymmärrä kuinka yhtä kansanosaa on lupa, oikeastaan velvollisuus, muokata. Joku poikkeaa tasapäämitoituksesta, standardinakin tunnetusta, ja se olisi syyllistymisen paikka. Eikä taaskaan ole! Jokaisen tulisi elää monikansallisen terveyssaumanvaran mukaisesti. Ahdasta olisi, jos siihen suostuisi.

Toinen asenneomituisuus on yleistys, että lihavuus on rumaa. Ja tyhmää, oppimatonta, haisevaa, alhaista sekä menestyksetöntä. Samat ominaisuudet voisi liittää myös köyhään. Totta on, että koulutustaso ja varallisuus näkyvät ostokäyttäytymisessä, ruokatottumuksissa tai urakehityksessä. Niin näkyy sukupuolikin. Ei köyhän ruoka siltikään haise pahemmalle kuin syömättömän eväät. Kauneus ja terveys ovat kuin saman radan vierekkäiset kiskot. Pääsee samaan suuntaan, mutteivat kohtaa toisiaan kuin risteyskohdissa. Kauneusihanteet ovat aika- ja kulttuurisidonnaisia. Kuten kaikkiin asenteisiin liittyy kauneuskäsityksiinkin ennakkoluuloja. Eräs kummallinen vinouma näkee vain skeletormaisen naisen kauniin seksikkyyden kulminoituma. Hän on ihanne, fantasia ja suositus. Lihavat ihmiset halun tai ihailun kohteina luokitellaan epäilyttävyyksien jopa omituisuuksien laariin. Keiden toimesta, kenen mielessä? Kaunis ihminen on kaunis, olipa hänen kauneutensa kuinka suurta tahansa. Pienikin on kaunista, läheltä katsottuna. Kauempaa pikkuruisia ei vain tahdo erottaa (kuten Olsenin kaksosia kengistään ;)).

Entinen ministeri, hän jonka aivojen tilalla kypsyi kuuluisa uuniperuna ja joka otti lahjuksensa lautoina, esitti itämättömän idean: nostetaan [määrittelemättömästi] ylipainoisten vakuutusmaksuja kohonneiden sairastavuuskulujen ja hoitokustannusten vuoksi. Syrjivä lohkaisu ei mennyt ainakaan julkisesti läpi. Tyhmyys jää usein hoitamatta, ei huomaamatta! Yhteiskunnalle koituu ylipainosta kustannuksia. Niin kertyy alipainosta ja ns. normaalipainosta myös. Yhteiskuntamallimme pyörii verovaroilla, enkä ole vielä huomannut, että äyrissä olisi painorajaa. BKT ei ole BMI. Massilla massaa vai massalla massii -tositeeveessä tavataan.

Surullista todeta lähes jokaisen pyöreämmän, pulskemman, varhaiskypsän tai lihavan joutuneen syrjityksi. Kohtaamaan suoraa kiusaamista, asenteellista vähättelyä tai välillistä torppaamista ja tuomitsemista. Vihjaillen, huomautellen taikka ääneen ivaten. Jokaiselle pilkan kohteeksi joutuneelle se on aina todellista ja julmaa. Jo alakouluissa yleisimmät haukkumasanat ovat 'homo', 'huora' ja 'läski'. Kaksi ensimmäistä viittaa ihmisyyden ytimessä olevaan seksuaalisuuteen, kolmas on vähättelevä yleistys kokonaisvaltaisesta epäonnistumisesta. Epäinhimillistämisestä. Läski on rasvaista sianlihaa. Valkoisuus, jolla ei ole mitään tekemistä ihmisen painon kanssa. Homma voi mennä läskiksi eli epäonnistua. Läskiksi huutelu on täydelliseksi luuseriksi julistamista. Kevyttä kenttähuumoriako vain? Ihmisvihaa minusta. Kuinka usein kouluissa jätetään puuttumatta 'läskiksi' nimittelyyn? Luulen, että useammin kuin homotteluun. Lihavuus on kansantauti, huorittelu epäkorrektia. Koulut ovat sivistyksen ahjoja, joissa hyvä käytös arvioidaan todistukseen/ todistukseksi saakka. Koulu- ja joulurauhaan olisi sisällytettävä myös painorauha.

Miehisempi pilkkanimi 'läskimooses' pitää sisällään kestämättömän ristiriidan. Kerraten: läski on sianrasvaa eli silavaa. Mooses taas oli yksi juutalais-kristillisistä merkkihenkilöistä. Juutalaiset puhtaussäännöt kieltävät sianlihan nauttimisen, joten läskimooses on itsensä poissulkeva mahdottomuus. Sitä se saa olla asenneilmattomuusoksennuksenakin. Ihminen on ihminen, ei ihraa.

Minä mietin mikä tässä ylipainossa niin kuohuttaa. Sen vankka asema? Maailmalla arvot ja vaatimukset kovenevat, asenteet tiukkenevat, kilpailu kiristyy. Miten se liittyy ihmisten painoon? Ei avaudu. Jos elämässä ainoa asia jota pystyt enää kontrolloimaan on painosi, on perustekijöissä häiriö. Jos taas ainoa asia mitä arkivalinnoissasi kontroilloit on toisten paino, silloin on perustuksissasi häiriöitä! Globaalisti väestönkasvu on hidastunut, painonnousun kanssa asialla ei ole yhtäläisyyksiä. En siltikään usko, että painon kyttäys antaa enemmän tilaa ympärillä oleville kanssaeläjille. Päin vastoin. Minä taas tiedän etten vie yhdenkään toisen ilma- tai elintilaa sen enempää kuin lihavuusinhonsa päälle kuivanut yksilökään. Tilaa maailmassa on, se vain ei ole jakautunut tasaisesti. Ylipainoisten tai lihavien ei ole sulauduttava taustoihin, hauskoihin rooleihin, leppoisiin keppostelijoihin, hoikkuuteen taikka vitsinaiheiksi. Se ettei hyväksy ääneenlausumattomia vaatimuksia olla näkymättä kokoisenaan, saa osaltaan aikaan tämän laihuuskilvoittelijoiden suuren mieliharmin. Ylipaino saa näkyä, tuntua ja olla olemassa. Oikeus olemassaoloon tai tasa-arvoon ei ole sidoksissa vaakalukemiin. Painokas perustotuus.

Tässä kirjoituksessa vaaka oli tarkoitettu vain horoskooppimerkiksi, ei horisonttimerkinnäksi. Itselleni on aivan sama missä kehonpainoluokassa kukin arkeensa tallustaa. Jos oma vaatekoko närästää, se on omaksi harmistukseksi. Mutta jos naapurin vaatteet hiertävät, olet väärissä housuissa.

Lissää leffoja

Maanantaita!

Hiljaa olen ollut, vaan en äänetön. Määkinyt etteenpäin männessäni ;) Nyt lastaan listan elävistä kuvista, joiden äärellä minä olen viihtynyt. Te voitte kiistää makuastini -var så goda.

* Paljon julkisuutta saanut kotimainen uutuuselokuva Leijonasydän oli juuri niin väkivaltainen kuin ennakkotiedot kertoivatkin. Tarinassa työtön uusnatsi (Peter Franzén) kohtaa sanavalmiin tarjoilijan (Laura Birn). Romanssi itää, kasvaa ja kukoistaa. Sitten kuvioihin astuu tarjoilijattaren tummaihoinen poika (Yusufa Sidibeh), uusnatsin aatteelliset kaverit sekä kireä velipuoli (loistava Jasper Pääkkönen). Juoni on etenevä, näyttelijät uskottavia, überväkivaltaisuutta katkoo huumori (vihalle ei naureta, vain hyvin vihaisille ihmisille!) ja stailaus toimii. Väkivaltaa suuremmaksi teemaksi tarinassa nousee perheen merkitys, kasvu tai kasvamattomuus ihmisinä sekä ryhmäpaineen vaikutus omiin valintoihin.

* Elokuvassa What Maisie knew hurmaava 6-vuotias Maisie (herkkäkasvoinen Opata Aprile) joutuu keskelle vanhempiensa sotkuista avioerokiistaa. Ikääntyvä rocktähtiäiti (Julianne Moore) elää vain itselleen, taidekauppias isä (Steve Coogan) aloittaa suhteen perheen lastenhoitajan kanssa ja kaiken riidan, itsekkyyden, ihmissuhdepelaamisen ja vallankäytön keskellä pieni tyttö yrittää vain pärjätä. Puhutteleva, paljas ja sydämeenkäyvä tarina pitää katseen valkokankaassa. Jäi mieleen. Suosittelen lapsen etua ajaville, sitä kuuluttaville tai siihen uskoville.

* Strassien, höyhenten ja kaappielämän keskelle vie elokuva My life with Liberace. Uskomattoman roolin pianovirtuoosi Liberace'na tekevä Michael Douglas on unohtumaton viettelevänä kaksoiselämän kuninkaana. Juhlittu homoseksuaali kohtaa konsertin jälkeen naiivin Scott'in (Matt Damon). Pari aloittaa salasuhteen, jonka aikana maitonaamaisesta maalaispojasta koulitaan, leikataan ja kasvatetaan aito palkintopuoliso. Tarina on monitahoinen kertomus rakkaudesta, sen monista muodoista, julkisuudesta, yhteiskunnan ihanteista ja kahden ihmisen eksymisestä jonnekin itsensä ulottumattomiin. Olisin toivonut, että elokuvassa olisi kuullut enemmän Liberace'n musiikkia. Vaan ei makeaa Hollywoodin täydeltä.

* Vakavaan ja edelleenkin välteltyyn aiheeseen tartutaan aikuismaisessa tarinassa The Sessions. Polion halvaannuttama runoilija Mark O'Brien (vaikuttava John Hawkes) on noin nelikymppinen mies ja neitsyt. Yhdessä viisaan papin (Willian H. Macy) ja kärsivällisen lempeän terapeutin (Helen Hunt) myötä Mark uskaltautuu elämänsä rohkeimmalle matkalle. Hän tutustuu itseensä, kehoonsa ja tunteisiinsa. Elokuva on kaunis, laaja-alainen sekä pohtiva kuvaus vammaisen oikeudesta kokea ruumiillista rakkautta. Ja rakkautta. Rohkaisevan lämminhenkisten elokuvien ystäville.

* Lopuksi poliittinen jännityspala. Argo sijoittuu Iranin vallankaappauksen melskeisiin vuoteen 1979. Joukko yhdysvaltalaisia suurlähetystötyöntekijöitä jää loukkoon Teheraniin. Tästä asetelmasta alkaa tositarinaan perustuva nuorallakävely. Ben Affleck on salainen agentti, joka johtaa uskaliasta ja perin mielikuvituksellista pelastusoperaatiota. Juonen tiiviys, pinkeys, otteensa pitävyys kantaa loppuun saakka. Amerikka ei pelasta koko maailmaa, ei ainakaan ihan heti. Tämä teki juuri tästä tarinasta hieman suolaisemman vastaaviin filmeihin verrattuna. Suosittelen lähihistoriasta kiinnostuneille, poliittista jännitystä kaipaaville ja retron kavereille.

Tässä tämän kertaiset leffakertymät. Yhdessäkään yllä mainitussa elokuvassa ei esiinny lampaita, ei edes meitä savolaisia. Me istumme penkissä.

Paikalla palalammas

Heipä hei!

Täällä taas. 'Amici, diem perdidi! -Ystävät, olen hukannut päivän!' Näin kerrotaan vaikeroineen keisari Tituksen. Hyväntahtoisuudessaan hän piti päivää piloille menneenä, ellei edes yksi hänelle esitetyistä anomuksista mennyt läpi. Kuulettehan tekin kuinka suomalaisissa leimatoimistoissa tädit ja kiintiösetä nyyhkien vaikertavat omaa hyvää tahtoaan? -En minäkään.

Itse voin todeta, toverit, olen hukannut koko syyskuun. Kuukausi meni enemmän ja tuskallisesti nahkoiksi. Toipilas -piletti on jo kompostoitu eli kunnossa ollaan kursittuna, kasattuna ja kuorittuna. Olé, olé, olé! Vaikka syyskuu menikin parannellessa saksikäsi-Edwinan silppurimaisen suikaloinin jälkiä, ei se arkea estänyt. Gradu on hengissä ilman elvytystä, kirppiksiä on koluttu, vanha hammaskin sai uuden paikan ja löytyipä sopiva talvitakkikin. Hallelujah kausiale! Eikä nykypalttoo ole se Joulupukin entinen rekipeitto (nykyinen entinen sitä oli -phyi& pyllistys mikä vettynyt kauhistus). Hallelujah toistettuna!

Että näin. Seuraavalla kerralla asiaan päin. Lupaan!

Akvaario päässä

Heipä hei!

On aikoja pidellyt. Aika on käsitteenä kuin kauneus; kaikkien tuntema, mutta samalla määrittelemätön. Yritettäessä kertoa mitä aika on (kellonaika onkin jo eri asiaa), asia ei asetu aikamääreeseen. Ajan voi kertoa ja sanoittaa vain tapahtumilla tai asioilla ilmiön ympäriltä. Aika metkaa vai kuinka?

Olen ollut ja olen edelleen puolikuntoinen. Minulle tehtiin pieni kirurginen operaatio. Selvää pässinlihaa. Eikä ole! Lampaita ollaan, joten mätteelle män'. Haavatulehdus, usean viikon ompeleet, ratkeilleet ompeleet... ja vasta toisella viikolla sain antibiootit! Olo on harvinaisen sivuviisteinen. En yleensä ole allergisoituvaa tyyppiä, mutta nyt haavalappujen ympäriltä ihokin on tulehtunut, antibiootit heikottavat voimattomuuteen saakka ja olotila on epämääräisen outo. Vähän kuin katselisi maailmaa akvaario päässä. Mayday May day. Ei auta toukokuun päivän hätäsanoma syyskuussa ;)

En takerru tarkempiin oirekuvauksiin kanssanne. En halua, jaksa, eikä ole olennaistakaan. Jos jollekulle nyt kuitenkin jäi aihealue mielen päälle marinoitumaan, niin kypsytelköön itsensä aiheesta muilla sivustoilla. Täällä viileni jo.

Punoittamattomia päiviä teille! Olen olematta paikalla, kunnes yleisvointi tukevoituu.

Muruja ja puuhasteluja

Hello!

Nuttuun on tarttunut perusjuttuu, hieman huttuu. Ravintolapäivän kunniaksi. Astutaan lautaselle.

Olemme taas häärineet keittiössä. Työjako ennallaan: Teini säveltää kauhan varressa, minä hymisen jälkisiivous virressä. Rohkenimme koskea pyhäinjäännökseen eli mamman kaalilaatikkoon. Selventäen, teimme itse edellä mammastetun laatikon. Tähän saakka se on ollut yksi niistä Resepteistä, joihin on ollut viisainta olla kajoamatta: äiti on tehnyt parempaa. Vaan eipä tee enää! Kauan eläköön kaalilaatikkokumous. Ilman ilmankiertoa. Aloitettuamme pyhien reseptien ravistelun, jatkoimme jopa puolukkapuuroon saakka. Rohkeaa. Slups! Puuro päivittyi makeuskertoimella ruskea -maustoimme sen fariinisokerilla. Fakiiritkin kiittävät.

Tänään testivalmistuksessa oli tuunattu (muutettu vastaamaan meidän makunystyjä) kokeilu stroganoffista. Jää viikkislistalle! Ruoka oli likimain ilmaisateriointia, sillä lihat olivat Vanhempieni pakkasesta. Opiskelijan kengännauha budjetilla maininnan arvoista. Pullaakin on tullut murusteltua.

Nyt olemme ravitut, joten kirpputorille. Parilla kirppiskäynnillä mukaan on tarttunut muutama mukava makupala. Teinille on löytynyt harvinaisen omannäköisiä vaatteita, kirjoja sekä pari savipulloa. Minä olen harkinnut, puntaroinut ja useimmiten jättänyt ostamatta. Hyllyharvennus elää. Vaan, ei tässä vielä asketiaa liputeta eli suureellinen kulta-puna-musta tarjotin on kotiutusohjelman läpi käynyt silmänilo. Uudet suojaruukut kaktuksille taas pakko-ostoksia. Entiset rapisee käsiin. Ostoihanuus oli pieni koristehiottu lasiastia. Väkersin kirkkaudesta luterilaisen lampukan. Näin se kävi: kolminkertainen mustanharmaa rautalanka kieputetaan sukkapuikon ympärille. Kihara avataan haluttuun mittaan ja toistetaan... kolmesti. Kolmas kerta määrän kertoo. Kolmesta pitkulasta tulee tuikkulyhdyn pidikkeet, se neljäs on kattokiinnitystä varten. Ja kas, näin meillä on diy-lampukka. Nimitys tullee lasin muodosta. Käyttötarkoitus on valtionkirkollista valvontaa vailla.

Putsi ja puuni vimma jatkuu. En tiedä onko tämä syksyn siistejä enteitä, raivaanko tilaa uudelle, kaipaanko selkeyttä, oheistoimintaa gradun savustukseen vai olenko vain siirtymässä harvennettuun linjastoon. Aika osaa kertoa. Tällä hetkellä se on mykistynyt. Uskon puhdistusaineiden liuottaneen ajan pari kierrosta vieteriin. Herätyskellon nyt ainakin. Perin symbolista, mutta arjessa ehjälle aikaraudalle on minuuttitilaus. Ei tuntitaksalla, vaan vuosikymmen sopimuksella. Tiivistäen voin todeta, että nurkanraivaus on osaltaan myös nurkkien takaisin valtausta.

Että näin. Huomista päin.

*
Vinkkaus:
Alkuun sopivasti istuen suosittelen hollantilaisen Herman Koch'in psykologista romaania Illallinen. Tarina kiertyy yhden illallisen ympärille. Menestynyt poliitikkoveli Serge vaaleine vaimoineen kutsuu ravintolaillalliselle opettajaveljensä Paulin puolisoineen. Alkupaloista digestiiviin juoni tiivistyy, terävöityy ja tummenee. Kirja on perheromaani, jossa kysytään mitä vanhemmat ovat valmiita sietämään, kohtaamaan tai tekemään lastensa virheiden takia. Keskieurooppalaisuus näkyy riveillä. Samoin hyvä juonirakenne ja inhimillisiksi kirjoitetut henkilöhahmot. En suosittele pikaruoan ystäville enkä tyhjiä kaloreita kaipaaville.

Keittiön kulmilla

Morjens maanantailta!

Satoi. Vettä on tullut pystysuorana rintamana, joten kosteikotkin kastuvat. Kuiva vitsi. Vesisateesta huolimatta tai sen vuoksi paprikamme kukkivat jo. Olimme esikasvatuksemme kanssa Myöhäs-(ah)Matin kyydissä, joten... katsellaan nyt keräämmekö satoa vai saammeko vain sadatella kevään jarruvaihdevalintaa. Tomaattien kanssa ei tarvitse lotota. Oksilla soi vihreä ketsuppiviisu.

Vaikkei tämä olekaan ruokablogi, niin einestellään vähän. Itse teinkin vähän. Notkuin vain avustustehtävissä keittiön kulmilla, koska nuoruus pilkkoi edelle. Teimme Teinin kanssa kukkakaalimuusia. Koekeittiössä onnistuttiin taasen! Venäläisletut, syrnikit, maistuivat kirsikkahillon kääreinä. Sianlihaa voi syödä, omenataskut kannattaa täyttää kuutioilla lohkojen sijaan ja fariinisokeriin saa upottaa happamimmankin hapokkaan. Lipokasta (=savolainen sandaali) tarjoillaan vain anopeille. Toisin, omin sanoin, sanoen kyökkikokeilut ovat olleet perin makoisia. Kinavanasta kanavaksi. Uskaltautukaa tekin uunia kauemmas kokeiluissa. Päätän hännättömän lautasraporttini tähän päähän.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Ja kerron nyt niistä yhden. Olen tehnyt eli viilannut-höylännyt-muokannut ja karsinut graduani. Wuhuuhuhuu. Tavoitteena keskinkertaisuuden laarista kermaperunoiden pussiin. 'Alte et late -Korkealle ja laajalle'. Nestehukat tunnistavat tämän mallasjuoman etiketistä. Ilmaus on niin laaja, että sen voi myös syödä. Tai napostella esimerkiksi syvältä ja laveasti gradutekeleen ohessa. Kuivin suin. Väänsin gradua, koska valmistuminen koukuttaa. Olut ei.

Teini viettää viimeistä lomapäiväänsä. Sinne se kesä katosi, loma lopahti. Minulla jatkuu oma urakkani ennen työuraani(a). Huraa! Juttuni lipsuvat kuin lipeässsä luistelisi. On siis aika pysähtyä.

Mielenkiintoista viikon alkua!

*
Vinkkaus:
Viimeisen lomaviikon kunniaksi kävimme elokuvissa. Vauhdikas The Lone Ranger on toiminnantäyteinen villin lännen seikkailu. Erilainen intiaanisoturi Tonto (Johnny Depp) lintupäähineineen kertoo takautuvasti legendaa ansioituneesta naamiosankarista (Armie Hammer). Tarinan ytimessä on kysymys, kuinka rehellisistä miehistä tulee naamioituneita oikeudenpuolustajia. Ahneet, pahat ja kierot saavat höyryveturillisen, jos toisenkin, epäansioidensa mukaan. Huumoria, vaihtia, erikoisia hahmoja sekä lennokasta juonenjuurta tarjoava leffa takaa näyttävän parituntisen. Ikärajat kannattaa huomioda. Takuuvarma valinta pysähtyneiden hetkien kammoksijoille.

Hulinaa helteistä huolimatta

Maanantaita te mainiot!

Tänään ei ole sijaa yhteiskuntakritiikille, vain perushetuloille. Tuntuu kuin kahden edellisen viikon aikana olisi tapahtunut enemmän kuin koko kesänä yhteensä. On hulistu. Yritän vakuumipakata asiani.

Oma Sisko irtosi kotikolostaan. Huimaa! Vieläkin huimempaa, jos tietäisitte mikä kotikontukuukkeli hän on. Siskon kanssa aleissa tai yleisostoksilla pyöriessä tempautuu hurrikaanin ytimeen. Toisilla periaatteena on, ostetaan kun halavalla saadaan tai tarvitaan. Siskoseni taikoo ale-ekonomiasta astronomiaa. Aina jaksaa ostaa, pennipussin pohjaa nostaa, kotiin kuskaa, hinnat kuiskaa, säästäväisyydelle heipat huiskaa. Paikallinen kirppiskierros oli The Tapaus. Kirkkaana mielessä harmaina päivinä.

Siskon visiittin myötä kaivelimme nurkista ylijäämärompetta. Sitä löytyi etsimättä! Sukulaisille, hyväntekeväisyyteen, roskiin ja kiertoon. Sisko ja puoliskonsa rahtasivat farmarillisen kaappien kätköjä muiden kirppisaarteiksi. Kaavimme vasta pintakerroksia... Olemme materian omistamaa materiaa :/ Ei ole pohjaton vitsi. Samalla Siskon puolisko paikkaili liruttavaa ilmaispesukonettamme sekä nosti Teinin uuden fillarin (kiitos tamperelaiset!) ohjaustankoa. Koneessa kuplii sitruunahappo, uutuuspyörällä kulkee makeasti.

Kävin maakuntamuseossa toteamassa, että täällä on syytä käydä toistekin. Mielenkiintoisen runsaasti rakennettu perusnäyttely. Energisoiduin. Teinin kanssa suuntasimme kaupungin taidemuseon näyttelyyn. Vaikuttavaa osaamista, lahjakkuutta ja tuoreita oivalluksia. Versovia ideoita toteutettaviksi kotonakin (jos vain neliöt venyisivät). Näyttely, jossa viipyilimme.

Nyt paperille. Yliopiston kirjasto muistutti eräpäiväkirjoista. Oih! Keskeneräinen gradu vie voiton kesäpäivälorvailulta eli arkipuuhastelulta. Opiskelijuus tömähti tupaan. Isäni lähetti paketillisen kirja-alesta tilaamiaan kirjoja. Minun alan opuksia. Teini metsästi abivuoden alkutahteja kirjakaupasta. Löysi selvät sävelet eli tieto lisää vain kukkaron Matin tuskaa. Ei oppi ojaan kaada kuin oppikirjamaksajan.


Helteet on täällä taas. Mittari näivettää katsojan. Lähden suupielet etelässä hiihtämään ympyrää.

*
Vinkkaus:
Douglas Coupland'in romaani Eleanor Rigby on nokkela, hieman surumielinen ja kiinnostava kirja yllättävistä yhteyksistä yksinäisyyden keskellä. Keski-ikäinen Liz Dunn odottaa vain tulevaa viisaudenhampaanpoistoa, kunnes komeetta paiskaa avaruusromun hänen tielleen. Tapauksen seurauksena tylsän staattinen arki saa uuden puitteet, ihmisiä sekä kansainvälisen selkkauksen. Suosittelen jämähtäneille ja komeetanodottelijoille.

Köyhän ansiot

Hi there ja pitkää pätkää pukkaa!

Tämän kirjoituksen kirvoituksena on vuosikäyntini Kelalla. Jo vain, se oli taas se aika vuodesta. Lisäselvityksen lisäosat toimitettu liitteiksi. Suhteellisen sujuvasti asumistuen vuosisihtaus hoitui. Päätöstä saan odotella tovin jos kolmannenkin. 'Punica fides -Puunilainen uskollisuus'. Roomalaisessa kielenkäytössä sanonta tarkoitti vaarallisen petollista epäluotettavuutta sopimusasioissa. Nykyajan vastineena antiikin oivallukselle ovat harkinnanvaraiset päätöset.

On se vinhaa. Opiskelija-asuntoa varten tarvitsin ohjaajalausunnon, että teen "jotakin" eli olen aktiiviopiskelija. Asumistuen oikeutukseen vaaditaan todisteet etten tee "mitään" -taloudellisesti kannattavaa tai palkkatyötä. Että olen aktiivinen opiskelija. Oodi virastologiikalle! Sumeaa. Järjestelmän rattaisto on hammastettu. Sinä polvistelet todistellen taikka olet tueton elvistellen. Voimauttavaa.

Jonotusaikasi kertoo jotakin yhteiskunnallisesta osastasi. Arkielämän osatotuus tämäkin. Peruspalvelut ovat joukkopalveluita. Ne haetaan jonottaen. Odotustilat ovat rajatut. Jonotat jonoon. Etuilu ei ole etulyöntiasema, vaan kurjuuden kirkastuminen. Sen vuoksi mm. böö-tason mikrojulkkikset vaativat pääsyä vip -tilaan. Leikkausjonossa saa etumatkaa vain, jos edellä ollut on luovuttanut. Tai itse on siirtynyt eri kaistalle. Sosiaalisena liikkeenä etuilu on köyhienkin keskuudessa köyhää. Köyhän ase nöyryyttä vastaan on tyyli.

Juha Drufva on todennut, että ansa ja ansaita ovat saman kolikon eri puolet. Totta! Ansaa on sekä ansaita liikaa tai olla ansiotuloitta. Pyydyksen malli sanelee kummin käy. Joku saa ansioidensa mukaan. Tässä tapauksessa ulkopuolinen kolmas määrittelee sen toisen ansioiden rajat. Hänen ansiokseen luetaan... siis luetellaan ylisanoja. Jonkun muun toimesta. Näissä tapauksissa sanoja on aina ulkopuolinen. Minä sain mitä ansaitsin; harvinaista, harjoin kuultua, harvojen huulilla. Perusahne hokemahan on otan/ vaadin sen mikä minulle kuuluu. Aina hieman enemmän. Toteava 'hän ansaitsee vain parasta', on itsensä sisäänimaiseva suutari. Ansa itse voisi paraista. Omahyväinen sanoja (puhuuko itsestään vai omastaan) tietää mikä on parasta ja kuka sen on ansainnut. Epäitsekkyys kaukana, vaikka toisin voisi ensin kuulla. Rahaton ei ansaitse. Ei ainakaan parasta.

Yhteiskunnallinen ansa on olla pienituloinen, köyhä tai yksin. Jos kuukausipalkka ei kata peruselämän kuluja, olet ansassa. Jos peruskoulutuksesi ei riitä peruskulujasi kattavaan työhön, olet ansassa. Eräille ansa on vastuu. Toisista, itsestä, yleisistä asioista, laeista, oikeudenmukaisuudesta... Hetkellistä helpostusta tuo vapaa juoksu, kunnes uupuu tai turtuu. Jos perustavanlaatuinen tosiasia on, että ilman yhteiskunnan tukitoimia joko jätät syömättä, asumatta, työskentelemättä tai olematta, on jokin perustekijä vinoutunut. Ansaittua? Keiden on vastuu (ei kuka on syyllinen, vaan kuka ottaa kopin)?

Köyhät eivät enää ole edes kyykyssä. Nurkantauskyykkiminen on vahvistanut reisilihaksia, joten varaton on voinut ponnistaa, hypätä ja osua korkeallakin. Nykyköyhä on polvillaan. Tönäisten naamallaan. Kuramerkittynä on hankala olla erottumatta. Tilastosaavista kätevä poimia näkyville. Sotku on oma syy, sen selitys, ansio ja lopulta ansakin. Kuitenkin ihmisen arvo on luovuttamaton. Arvottomuuden kokemukset armottomia. Armoa sen sijaan ei tarvitse ansaita, se on lahjaa. Verottomana.

'Ansaita' verbi on tekemistä kuvaava sana. Ansaita - sisältää sekä ansan, aidan että saituuden. Mielenkiintoisesti virittynyttä. Kun joku ansaitsee palkkansa (tai eläkkeensä, opintotukensa, ansionsa...) hän on tehnyt jotakin. Toimelias sana toimimattomuuden väliajoin, polttopiste menneessä. Ansio on joko jo saatu tai sitä vielä odotellaan. Mitä on nyt parhaillaan? Palkkio tai päätös on ansa, palkkatulot aitoja, kansalaispalkattomuus saituutta. Ikiliikkuja, jossa toinen askelma pyöräyttää toisen ympäri.

Nuivaa, mutta asiaa ja sitä riitti. Luulen, että ammennan aiheesta myöhemminkin. Myönteisyydessä runsasta päivää jokaiselle!

Eilen repesi

Aamua!

Fillaroimme kaupungin halki supermarkettiin. Siinä ostosluolaston pihassa laskeuduin hyvin sulavasti (hellekin edesauttoi valumaa) satulasta. Heilautin jalkaa kuin kolmen metrin cancantanssija. Rusahti, ilma suhahti. Housut repes! Ei johtunut piukeasta kangasmäärästä, soivista saumoista tai muusta kittanasta. Hapero on haperoa. Löytyy se sitten metsästä taikka halpaketjumyymälästä. Vain sienestys on taloudellisesti kannattavaa.

Että mitäkö sitten tein? Noh, ostokset tietysti. Kävin toki sovituskopissa omin silmin toteamassa, että kesälahkeen rahkeen määrä on mitallinen. Tottahan toki revennyt hautavajoama on persvajoaman kavereita eli ratkile sijaitsi juuri Aunuksen alapuolella. Paljas klisee! Kalsongit kunnossa, joten kuutamo peittyi puuvillaan. Ei siis avaruudellisia uutisia.

Harrastan vain itseironiaa, en -paljastelua, joten kiitin pitkästä paidasta ja nimesin nimettömille peittävän kunnian. Mitä tästä voi jälkiviisastellen oppia? Luontevaa on hekotella vain ehjissä housuissa. Koettu o.

Ratkiriemukasta päivää, nauramatta, teille muille!

Tavanomaisia turinoita

Heissan!

Tämä helteetön jakso, jonka toivon jatkuvan koko kalenterikierron, on minulle sama kuin esteetön kaupunkiympäristö. Kynnyksetöntä.

Toissapäivänä vietettiin kansainvälistä Kuuntelupäivää. Olittekos kuulolla? Päivän tarkoituksena oli kiinnittää huomiota meitä ympäröivään äänimaailmaan. Totta on, että oman elinpiirinsä ääniin turtuu. Niistä tulee taustakohinaa. Uudessa paikassa kuulee tarkemmin, reagoi herkemmin. Patterien kolinaan, liikenteen vaihteluihin, ihmisääniin. Nukkujakin havahtuu vain, jos tuttu perusäänistö säröilee. Hiljaisuus tai lähes äänettömyys on luksusta (ainakin kaupungissa), eräille puristavan ahdistavaa. Toisille taas juuri äänten puuttuminen on tervehdyttävä merkki.

Minä en kuullut torstaina mittään, sillä Vanhempani olivat käymässä. Metakka eli kuulumistenvaihto aaltoili ilmoille päälle puhumisen jalon kakofonian. Tuomisiksi saimme traditionaalisesti kahvia ja vessapaperia. Hyvin pyyhkii ja virkistää! Olkkarinmattokin tuli uusittua. Nyt vain sohvapöydän kuviot eivät keskustele esteettisesti maton kuvioinnin kanssa. Olohuoneongelma. Ei huolta, Savossa on käyttämätön sohvapöytä, joka on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi maakuntamuuttajaksi. Kauneuskemikaalejakin tuli sen verran, että asuntomme yllä on vain ohutta ilmanalaa. Tarjousneilikat (50 senttiä nippu!) ilahduttavat olemassaolollaan, Teini kotiinpaluullaan sekä pyykkikone nurkkautumisellaan. Elämä kelkassa.

Vanhempani yllättivät. Parissa kaupassa he etenivät kuin heinäsirkkalauma luontodokumenteissa. Tuoretiskin alkupäästä pussittaen tuotteet, kaapien laarit ja maalissa pohtien olisiko vielä kannattanut ottaa jotakin. Eiii! Minä kuulin vain sirritystä, myyjä kassakoneen sirkutusta. Sama toistettuna keskustan pureksi et piereksi putiikissa. Luomu ei lamauta.

Eilen pyörimme Teinin kanssa aleissa. Housuja kertyi ja karamellejä jottei housut päältä putoaisi. Kirjakaupasta lähdimme tyhjin käsin -ennenkokematonta! Huvittavin tömähdys oli löytää hyllystä oman kaimansa kirjoittama kirja! Pohdin ostaisinko sen pöydänkulmahoukutukseksi: nihkeän kaunaisia etäsukulaisia kiusatakseni. Katsoa kuka ilkimyksistä sihahtaa etikkaisen kysymyksen ilmoille. Hah hah haa, kiusa se pienkin kivi kateellisen ikenissä. Sielutonta tämä sukulaisuussuhteettomuus ;)

Varmasti asiaa olisi ja tarinaa tulisi, mutta lähden jäljittämään lukemista.

*
Vinkkaus:
Sarah Winman'in kirja Kani nimeltä Jumala on romaaninystävien kaveri. Tarinassa tutustutaan Elly -tyttöön, hänen erilaiseen ja monisärmäiseen perheeseensä, ongelmaiseen ystäväänsä sekä lemmikkikaniin. Reippaan realistinen, humoristinen ja satumainenkin kertomus kannattelee suuria palikoita. Aidosti hauskoissa jutuissa on ripaus haikeutta. Aina alkaa voi alusta. Kannatava lukupala, mehevämpi kuin sivumäärä.

Kolme vee

Uuden viikon huomenet!

Blogini täytti 13. päivä jo kolme vuotta! Uraa, uraa! Kauaksi on tultu, muttei lähellekään päätepysäkkiä. Menty on muttei meikattu. Osa kirjoituksista on aiheesta: ollaanpa meinattu mennä muttei lähtenytkään (ei edes lapasesta). Kertaakaan ei olla feikattu. Kolme vuotta... kohtahan tässä lähestytään leikki-ikää. Jos tämä olisi mammablogi. Ei vaan ole.

Olin lauantaina päivän, jos kohta toisenkin, sankari. Taas se teknikko lämmittelee huomiosormeaan -älä vaivaudu, itsekorjautuvuus on iloni. Lauantainen sankari oli siis blogini. Minä vain latinistinen taustatekijä. Naamavärin perusteella lihaisa haamukirjoittelija. Kolme vuotta. Kolme, kolme, kolme!

'Et tertius angelus tuba cecinit -Ja kolmas enkeli soitti torvea'. Löytyy Johanneksen ilmestyksestä ja nyt täältäkin. Töräytän itselleni sekä teille uskolliset lukijat että satunnaiset piipahtelijat juhlasoitot! Kauan kaikukoon torvimusiikki. Kauas lentäköön torvet.

Perisavolainen

Maanantaita!
Joiltain loppui loma, toisilta hermot, enolta veneestä laidat. Minulla on loppumaton gradu ;)

Ollaan tänään ytimessä. Mennään metsän sijaan Savoon. Sanana 'savo' on todennäköisesti johdettu sanasta savu. Ei savua ilman savolaisia... Savolaiset ovat olleet ahkeria kasken polttajia. Pannaanko palamaan?

Muinaisgermaanisissa kielimurteissa savu, sauhu taikka sagg on merkinnyt kerääntyä. Kokoontua, jos pilvistä tai kaloista puhutaan. Tottahan se on, että vanhin säilyke koiran jälkeen tulee Savosta: kalakukko. Siinä pienet järvikalat ovat kokoontuneet ihrasiivujen kanssa lomittain ruiskuoren sisään. Kuorikulinarismin kuorimaton aatelinen! Savosta.

Jos juostaan kielen kantaa kiinni, niin murrekerrostumien takaa voimme epäillä, että vanhinta savolaista asutusta on ollut Savitaipaleella. Muinaishistoria kertoo kieli pitkällä. Noh, minä en ole sieltä lähtöisin. En edes syntyjäni.

Mitäs me nykysavolaiset olemme? Levittäydymme ympäriinsä. Asutamme kaupunkeja, kyläkeskuksia sekä parlamentteja. Luumme ja tavaramme siirrettyämme alamme huhuilla politiikan pariin. Eduskunta, Eurooppa, Etu-Aasia... savolaisia pullollaan. Me perisavolaiset, jotka asumme maakunnan ulkopuolella olemme sudeettisavolaisia.

Sepä se. Äänekäs kielivähemmistö, joka on liitetty valtaväestöön tai hallintoalueeseen. Vähintäänkin poliittistahan siitä tulee. Jo pelkästään paikallisellakin tasolla. Voe tokkiisa ja kalanruoto kaenalossa. Tosissaan ollaan muttei totisina. Ero on ilmeikäs.

Muikeaa maanantaita, vaikket savolainen olisikaan!

Kellariin kesäksi

Huomenia!
Edellisessä kirjoituksessa oli pieni ripaus ohutta yläpilveä, joten raavitaan tänään naamaa maahan. Jep, draamateatterin stella elää nahoissani. Arkielämän tähtenä kuikitaan kuitenkin pidemmälle. Kaulat pitkinä.

Kohdallani koko kesän ongelmat voi kiteyttää lämpömittariin. Jos elohopea kurottautuu yli 20 asteen, on käynnissä hapankypsennys. Minä inhoan hellettä! Aiheen kertaus, jankutus ja toisto takaavat parhaan turtumuksen ;) Helteillä on myös se ikävä vaikutus, että kalmon harmaat lihat pursuavat yli pukeutumisetiketin. Havaittu on, nyt vaikerretaan. Pihat voivat olla luonnontilaisia paratiiseja, mutta puistoissa& pientareilla on luonnotonta verhoutua vain teryleeniseen viikunanlehteen. Lakisääteisestikin, jos säädyllisyyden oivalluksessa sutii. Ugh -olen puhissut.

Yrittänyttä ei hyllytetä -harmi. Kellarissa ei saa sosiaalisista syistä viettää neljäsosaa vuodesta. Olipa miten makea taikka hapan tyyppi hyvänsä. Säilyke se on ihminenkin! Olen lammas, joka tanssii pakkasasteiden kanssa. Vaadin kellariaikaa!

Hiillytään. Grillaus on Teinin juttu. Minä saan osallistua vain makustelijana. Pyörii se soppa yhdelläkin kauhalla eli ei osallisuusongelmaa. Aloittelevina grillaajina on todettava, että grillihän ei ole ruoan kuumailmakuivain... Oppia ikäkausittain, hitaasti kärystellen sekä kekäleitä käännellen. Emalipallo on tullut jäädäkseen.

Keskikesän kuontaloon. Sain tarpeekseni latvakuivasta reuhkasta. 'Deliberando saepe perit occasio -Harkitessa tilaisuus usein tuhoutuu'. Alealienit tämän käytöksellään todeksi todistavat, mutta nyt ei ole käsittelyssä käytöstavattomat, vaan kuolleet karvat. Netistä ohjeet ja Teini ryhtyi leikkaamaan. Minulla on kerrostettu, lyhennetty ja kuositettu kampaus. Loistava lopputulos, autenttista arkiluksusta! Säästäväisenä totesin, ettei lompakon pohjakaan paista läpi. Tyytyväisyydessä ei pihistellä!

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

Etsimättä löytynyt

Heinäkuuta!
Vuoden puoliväli on jo ylitetty. Olemme astelleet Kuun naisellisissa huoneissa kamarista seitsemänteen. Astrologia ei ole peruskauraani... joten lyhteen sijasta lyhyesti. Aikaa yhteen, varpaat pinnalla. Vihelletään korkealla.

Taidokasta lahjakkuutta ihaillessani eli taidekirjan uumenissa oli pysähdyttävä. Osuin oikeaan ydinhelmeen. Venäläisen kansansadun nimi on "Mene sinne en tiedä minne, tuo sitä en tiedä mitä". Sadun nimi kehottaa, kannustaa sekä haastaa jokaista omannäköisesti tavoittelemaan tavoittelematonta, etsimään katoamatonta, kulkemaan kuvitetusta reinojen suuntaan. Kurkkimaan kuution yli. Mikä eksistentiaalinenkin kiemura! Aivokuorella tuikkii.

Kirkas mahdollisuus mennä sinne mistä ei tiedä, tuoda tullessaan sitä mitä ei tiedä mukaan mahtuvankaan. Huimaa! Elämänuskoisesti ottaa edes pieni askel, jos ei juosta halua. Paikallaankin on oikeus olla. Kuka vieläkin väittää, että sadut ovat vain lapsille? Lapsellisille? Lapsellisia varten? Pienet mielet.

Arkea eletään, muttei sen tarvitse olla arkista. Etsikää kirjoita, kansista, reuna-alueilta, kantapäistänne ja hännänhuipuista. Jäljentämättömiä ihmeitä& mahdottomia mahdollisuuksia jokaisen päivään!

*
Vinkkaus:
On reilua johdattaa joku toinenkin Sergei Golynets'in laatiman kuvateoksen Ivan Bilibin uumeniin. Bilibin oli venäläinen kuvittaja, graafikko ja teatteritaiteilija. Hänen omaleimainen kuvitustyylinsä pohjautuu mm. keskiaikaiseen, uskonnolliseen sekä kansalliseen tyylittelyyn. Taitelijan piirrosjälki on tunnistettavaa. Suosittelen kauneutta etsivälle, lahjakkuutta arvostavalle ja yksityiskohtiin unohtuville. Tämän kirjan, joka löytyi kirjaston hyllystä etsimättä, toivoisin omistavani.

Juhannuskarkelot

Aattoa eli onnea Johannes Kastaja!
Juhlavaa keskikesän, lakastumattoman auringon ja kukkeimman kasvun karkeloa!

Minua niin hymyilyttää, mielessä loimottaa kesäpäivän seisauksen tuomat syystuulet. Ahhh! Huomenna syksy on jo askeleen lähempänä kuin tänään. Kahden askeleen verran eilistä edellä. Tästä alkaa lyhynevät päivät. Juhlaa!

Hyvähän se tosiasiat pitää mielessä näin mittumaarina. Nuori seemiläisnainen muinaisessa ajassa odotti kolmannella kuulla esikoistaan. Vasta kihlattu ja jo aamupahoinvoiva (keskellä kesää sallitaan keskikertainen huumori). Tyttösen vaihdevuodet ylittänyt serkku synnytti ainokaisensa. Tämän päivän sankarin Johanneksen. Ensisynnyttäjän mies oli mykistynyt ikääntyneen vaimonsa kantokyvystä. Syntyvästä pojasta sitten tuleekin vaihtoehtonuori ja ruoasta kieltäytyjä, pikkuserkkunsa uppokastaja. Sukunsa kullakin. Meillä juhlan ainekset aikojen, ei taikojen, takaa!

Suurimman edelläkäyvää juhlaa jokaiselle! Taivaansineä katsellen (muttei seinissä)& sinisiä hetkiä ajatuksineen!

Jäniksen viesti

Keskeltä viikkoa!
Vaan kukas kakkikaan takapihalle?! -Jänis. Osittaisesta ummetuksesta kärsivä ristihuuli oli yöjuoksullaan eksynyt (hahh -elukka mihinkään ollut risteyksestään erehtynyt, se tuli taimihaistajaisiin!) meidän suhteellisen suljetulle pihallemme. Röyhkimys, jäädessään ilman vihreitä eväitä, oli vääntänyt pari papanaa jälkikirjoitukseksi. Lonkkupolvi was here. Luettu on. Proosallista tekstiä. Asialla ei ollut esikoiskirjailija.

'Lepus ruminat -Jänis märehtii'. Minä en. Minä murehdin toisinaan. Vaan enpä ole päässyt taidoillani Vanhan Testamentin syötäväksi kelpaavien listallekaan. Mites se jänis...? Puputtajat ovat märehtijöitä, joten ilo pitkästä purennasta.

Tuoksusta toiseen. Minulla todellakin on puhurinomainen luomisvimma. Sain eilen idean, toteutin sen ja kauniiksi havaitsin. Sekatekniikalla syntyi taas taulu. Nyt troikka on valmis: teekuppi, kirjapino sekä kirjoituskone. Taulupohjat ovat uusio-uusio-uusiokäytössä. Kolmas kerta on kolmannen kolmonen. Kierrätys on kansanhuvia, minulle natisevaa nuukuutta.

Tuijotan tyhjää kanvasta eli jotain on vielä syntymättä. Se saa odottaa nyt edes huomiselle ;)

Luovuutta arjen keskelle, sen tähdenkin ja kunniaksi!

*

Vinkkaus:
Kävin pitkästä aikaa elävissä kuvissa. Avaruusrymistely Star Trek Into Darkness oli lipun arvoinen. Maanpäällinen terroriteko johdattaa tähtialus Enterprisen miehistön syvälle avaruuden uumeniin. Nuoren kapteeni Kirkin (Chris Pine) vastavoimana valkokankaan sekä huomion vie yli-ihminen Khan (Benedict Cumberbatch). Pahassa on rahtu hyvyyttä ja hyvässä hieman heikkoutta. Sivuhahmot mm. Spock (Zachary Quinto) tai teknikko Scotty saavat anseitsemansa kasvatetun osan tarinassa. Naistähdet söpöstyttävät filmiä, eivät tuo siihen juonilisää. Sujuva, vauhdikas, räjähtävä sekä väkivaltainenkin raina toimi 3D -versiona. Suosittelen vanhoja sarjoja tai sarjakuvia selanneille. Huolella tehty leffa -tähdellinen suositeltava.

Puhtaan arkiset grillihiilet

Lauantaita!
Tuulee niin, että on tuntosarvet taittua. Mennään tänään sekasalaatin voimalla: kerätään lautaselle mitä mielestä tipahtaa ja kaadetaan päälle sattumien kannusta.

Olen hitaan liikkeen naisia. Jos käsityöharrastustuotoksilla mitataan. Usean vuoden tekeillä& telakalla ollut tilkkupeitto on nyt valmis! Ommellessa yksittäisten tilkkujen koko pieneni, itse peiton pinta-ala taas kasvoi. Winwin. Lopputulos on suurempi, pienempi ja upeampi kuin saumaattekaan. Taputtelen olkatoppaustani. Olen ensitekeleeseeni niin tyytyväinen ettei toista tarvitse tehdäkään.

Luovuus on kukkinut. Takapihan ruukkuviljelmät ovat topakasti elossa ja kasvupyrähdys vankkaa. Sää on sivuseikka, paitsi pienviljelijän naamastossa. Helteetön jakso kasvattaa virnettä suupielissäni. Joka toisella pilvellä on lampaan naamainen reunus. Onnistuin uudessa tussipiirroksessani sen verran viivallisesti, että kehystin florat. Kirjankansien kierrätys on jatkuvaa: raidalliset pahvikannet oli kuvitettava nappisohvalla (chesterfield always on my mind), parilla kissalla sekä jalkalampulla. Kuulakärkikynä, luovuuspiikki ja savolaiset taidekäsitykset...

Arki on ihmeellistä. Kliseistä, mutta hämmästyttän totta. Olen valittanut ja vinkunut pyykkitupamme varastetuista tai vierestä viedyistä vuoroista. Nurinat kuultiin kosmisella tasolla. Kohtalo, Hyvä Tahto taikka Sattuma oli jättänyt verkkovarastomme oven taakse pesukoneen! Toimivan pyykinpesukoneen!! Kuka vielä voi väittää etteikö uskomattomia asioita tapahtuisi myös uskoville ;), satsumaa sataisi savolaiselle suun täydeltä ja Onni osuisi omankin oven taakse. Wauuu! Kiitän, kumarran sekä kiitosvirren viserrän olomuodottomalle hyvän kierrättäjälle! Pesukoneeseen täytyy hankkia vain toinen letku ja jokin nippelikiristin. Isäni otti ne hoitaakseen. Sitten pyörii, pyykkää ja linkoaa! Pää pyörällä.

On meillä nykyään grillikin. Pallonmallinen ja lyhytjalkainen. Grilli kirjoitin minä, grilli, en minä. Teini on päätynyt tähän kausiharrasteeseen. Hartaana. Jos säät vain sallisivat. Lisää aiheesta illan jos toisenkin uutislähetyksissä, sitten kun ensigrillaus on lähetetty mahalaukkulaan.

Elämä tarjoaa yllätyksiä. Uskokaa vaan! Hiiliä, taidetta ja uutta kasvua. Kaikkea samaa teille kaikille!

*
Vinkkaus:
Epätodellisiin arkikohtaamisiin törmää myös Anne Tyler'in kirjan Jää hyvästi päähenkilökin. Nuori leskimies Aaron kohtaa kadulla kuolleen vaimonsa Dorothyn. Näiden toivottujen kohtaamisten ja jälleennäkemisten avulla Aaron rakentaa uutta elämäänsä hitaasti ja hapuillen. Mies käy läpi menetystään, puntaroi valintojaan sekä antaa kotinsa remontoitavaksi. Tarina on lempeä, ymmärtävä, laajeneva. Lämminhenkinen romaani, joka jättää pehmeän jälkimaun sekä uskon uusiin aamuihin. Toiveikkaille, verkkaisille elämäntassuttelijoille.

Aidosti lammas

Sunnuntaita uskolliset!
Moraalinen pygmi sisälläni vaatii huomiota. Koen, että minullakin on eettinen velvollisuus määkiä närkästymiseni ilmoille. Kansallisella ikonitrikoobrändillä on copytettu puuta. Auts!

Kun ihminen ikääntyy esimerkiksi solujen uusiutuminen hidastuu. Mikrotason tosiasia. Eräillä eläkepaperinsa jo horisontissa näkevillä suunnittelijoilla on harkintaosaston solukko harvennut niin, että laittomuus pääsee valumaan sisään. Harvaa o, eikä moraalisen selkärangan siivilää näkynyt työpöydällä. Värityskuvavarkaan muistikin palailee metreittäin. Kopioinnin muistaa noin kuuden vuoden muistelun jälkeen. Plagioinnin julkitulo sekä syyllisyyden paljastuminen edesauttoivat kummasti muistamista. Muisti paukkuu, kuosi venyy ja kaltava asenne upottaa. Mitä tulikaan nyysittyä, mitä vielä olen sujauttanut kuvioiden(i) väliin tai mikä oikein copysee näytekansiossani... Ura rusahti lentokoneen kylkeen. Vääristelijä lausahtaa häpeävänsä -seliseliseli. Asia ei ole tällä tuplattu taikka kuitattu! Minulle jäi epäselväksi nolottaako jäljentäjää teosnäpistys vaiko omavaltaisen ottamisen paljastuminen. Kummasti mekonhelma sojottaa jälkimmäiseen marinaan. Joku hörppäsi ikuisen löyhkän suovettä. Toisen oma ei ole omaasi!

Aito on aina aitoa. Ja minä olen aito lammas. Jos menen metsään, olen silloin metsässä, en metsänväkeä. Pysyn aitona maitonaamana kuusikossakin. Aidosti ja aivan varmasti. Rehellistä päivää jokaiselle!

Savolainen lammas leimaisi virastohirven

Kesäkuuta, mistäs muuta!

Olen yksin kotona. Aivan yksin (jos hämähäkkejä tai muita lämmössä aktivoituvia pörriäisiä ei lattialta lasketa). Teini on tuttavansa ylioppineisuuskekkereissä. Siskoni taas sihisee jo, Teinin ensi vuoden lakillisen kuohuvien juhlien vuoksi. Sisareni löysi kirpputorilta kasan kultaisen koristeellisia kahvikuppeja asetteineen. Melkein noin niin kuin sattumalta -hahh! Toisilla juhlahumu on jo alkanut. Aikaahan on enää vuosi ;)

Olin harrastepiirini viikonlopputapaamisessa. Teini sai olla yksin kotona ts. minulla oli kengänkuva lapaluussa ja heitto-ote housunpuntissa. Vauhdilla menin, vaikken ajokorttia omistakaan. Vaihtelua perusviikkoon, virkistäviä uusia ihmisiä, kohoavia keskusteluja, puheen sorinaa sekä herkullista ruokaa. Eihän ihminen yksin Hengestä elä. Sunnuntain ekumeeninen hartaushetki pyhitti lepopäivän. Hymyilen edelleen.

Viime viikot ovat kumpuilleet. Ilmassa on napinaa ja riveillä kitinää. Meidän suunnalla opiskelija-asuntoihin ovat tulleet uudet vuokrasäädökset. Saadaksemme asua tässä osoitteessa minun täytyi pyytää graduohjaajaltani kirjallinen lausunto, yliopiston leimalla, että minä todellakin olen graduvaiheen opiskelija! Opintorekisteriote ei ollut kattava. "Iso sanoo, pieni anoo". Suomalainen sananparsi sen kiteyttää. Mietin vain, ettei ohjaajallani ole mitään ammatillista velvoitetta kirjoitella tai leimailla lausuntoja opiskelijan olemisista, tekemisistä taikka tekemättä jääneistä jäänteistä. Nyt kuitenkin on paperinlaita kuviomustattu. Saamme asua nurkissamme -vuoden. Tämän leimatun lausunnon oppibyrokratiapokkuroinnin uumenista olisi luullut riittävän, vaan ei! Oli kiikutettava vielä opintotodistuskin. Leimahti!! Ameebakin ymmärtäisi ettei opetushenkilöstö raapustele todisteita kirjoilla olemattomille opiskelijoille. Alkueläimet asustavat asuntotoimistossamme. Mielikuvissani lätkin solidaarisesti virastohirveä kumileimasimella nenän seudulle. Musteen todistusvoiman vuoksi.

Vuokrasopimusta uusittaessa oli virkailijan kysyttävä, ihan omaksi kittanaksi ilokseen, eikö minulla ole miestä! Vanhanpiian kulmakarvani kiipesivät kattopaneeliin. Kuittasin röhkivän virastouteliaisuuden toteamalla etten ole naimisissa. Mielessäni jatkoin etten kyllä pelaa Sapfon joukkueessakaan, mutta maalin sijaan antiikin saarelainen sutkaus olisi vain vajonnut mereen. Minulla ei ole tilitettävää kuin pankkiin.

Hirnuva kakkoskäänne juoksi otsaani, kun toinen ohjaajistani ilmoitti olevansa eri mantereella luentotourneella. Ei ohjausaikaa. Telluksen tallukat! Mikä il divo menninkäinen kuvittelee olevansa?! 'Nemo propheta acceptus est in patria sua -Omassa isänmaassaan ketään ei pidetä profeettana'. Näinpä näin ja suoraan maata päin. Sijoitin luennoitsijan ja hänen professionaalisen turinakiertueensa hevonkuusen sijaan kavioeläimen rectumiin. Noin lämpimikseen. Ammennappas apettasi sieltä. Olen todella kypsynyt ja toivotuksissani aikuismaisen kypsä. Kuten huomaatte. Graduni odottelee, minä odottelen, aika odottanee, päivät ohittanee kärvivällisyyden... Minä en voi tehdä mitään, en niin mittään, koska seuraava gradunvaihe vaatii kiertueprofeetan mukanaoloa. Akateemiset askelkuviot... Turhauttaa tyhjä odottelu. Kaivan uhrikaavun ylleni, hapatan naamallani leivänkin sekä uppoan kitkerään ketutukseeni. Toimii se näinkin.

Aina arkeen ujuttautuu jotain kukkivaakin. Onneksi& asenteeksi! Esikasvatetut taimet voivat tuuheasti. Ensi viikolla ne menevät kunnon multiin. Muhevaa. Olen maalannut (vanhat kirjan kannet uusiokäytössä), tusseillut, vaihtanut kukkamultia, ilmoittautunut tulevaisuudessa valmistuvaksi, leiponut sekä kironnut helteitä... H*lv*t*n helteet on ilmoilla taas! Minä haluan jäädä kylmäksi!!

Tässä oli päivitystä ja päivittelyjä. Soljuvia päivän jatkoja teille kaikille! Peace et pähkinää!

*
Vinkkaus:
Ahkerasti vinkkaamani tuttava istuu mainiosti kesäkuuhunkin. Kanadalaisen Carol Shields'in romaani Rakkauden tasavalta on nimensä mukainen rakkausromaani. Kolmesti eronnut toimittaja Tom törmää lastenkutsuilla perinteentutkija Fayhin. Nämä elämäänsä elelleet, harhailleet, omissa ympyröissään viihtyneet aikuiset löytävät toisensa. He rakastuvat, kihlautuvat ja eroavat. Kirja on lämminhenkinen, viisas ja perusvireeltään optimistinen. Tarkkanäköisesti kirjoitettu tarina levittäytyy laajalle. Ilokseni suosittelen realistisen rakkauden, arkielämän, uusien polkujen ja uskaltautumisen ystäville.

Lisää leffoja lampaan listalta

Letkeää lauantaita!
Minulle on hitaasti harventuneen kirjoitustahtini myötä kasaantunut aimo joukko suositeltavaa tuijoteltavaa. On hyvien tapojen, lain kirjaimen ja yleisen sovun vuoksi kannattavampaa töllöttää dvd:tä kuin naapureita, ohikulkijoita taikka tyhjää. Valinta nyt kuitenkin on omanne.

* Moonrise Kingdom sijoittuu Uuden Englannin rannikolle. Taustalla svengaa 1960 -luku ja sydämessä vapauden kaipuu sekä uuden elämänvaiheen myllerrykset. Orpo partiolaispoika päättää karata perusleiriltä luontoon. Hienovaraisen suunnitelman siivittämänä hän saa karkumatkalleen mukaansa ikätoverittaren. Huolestuneita, avuttomina ja omissa elämissään solmussa tempoilevina aikuisina nähdään mm. Bruce Willis raikkaan erilaisessa roolissaan, Bill Murray ja Frances McDormand. Oivaltava tuulahdus lähimenneisyyden "viattomuuden päiviltä". Purupintaa sisältävä hyvän tuulen raina.

* Poikani Kevin on synkkä, ahdistava ja hyvin vaikuttava elokuva koulusurmiin johtaneista tapahtumista. Elokuvan keskiössä on äidin (loistava Tilda Swinton) ja hänen poikansa Kevinin (intensiivinen Ezra Miller) vaikea suhde. Perheen isä (John C. Reilly) poukkoilee kahden vahvan voiman välillä. Tarina jää pitkäksi aikaa mieleen, eikä vain hyvässä mielessä. Loistava leffa ihmisen pahuudesta, vanhemmuudesta sekä syyn ja seurauksen -iäisyyskehästä. Herättää keskustelua, pohdintaa ja kannanottoja.

* Iranilainen elokuva Nader ja Simin: ero on kaoottinen, rönsyilevä, raivostuttava ja samalla hyvin sympaattinen tarina. Keskiössä ovat keskiluokkainen periskunta (Leila Hatami ja Peyman Moadi), joka suunnittelee muuttavansa Eurooppaan. Aviomies ei kuitenkaan halua lähteä ja jättää seniiliä isäänsä. Eikä vaimo Simin taas tahdo jättää tilaisuutta vapaammasta tulevaisuudesta. He hakevat eroa. Elokuva hyppelee moraalin, uskonnon, kunnian sekä oikeuden verkoissa. Kulttuurileffa, jonka teemat eivät ole sidottuja moderniin, länsimaiseen tai itsestäänselvään pohdintaan. Avartava elokuva.

* Leo Tolstoin klassikkoromaanin Anna Karenina uusin filmatisointi on onnistunut leffasovitus. Keira Knightley istuu Annan rooliin, Jude Law on maskeerattu nöyräksi aviomieheksi ja kauniskasvoinen kreivi Vronski (Aaron Taylor-Johnson) hurmaa välittömyydellään. Henkilöhahmot, tsaarin ajan loisto, aateliston kirjoittamattomat säännöt sekä hullaannuttava rakkaus takaavat vangitsevan juonen. Nerokkaan erilainen lavastus on jo itsessään katsottavaa herkkua, puvustus sekoitus tämän päivän haute couture'a, timantteja ja historiallista puvustoa. Yltäkylläinen, melankolinen ja slaavilaisen dramaattinen. Runsautta ruudun täydeltä.

* Ei nyt pelkkää synkistelyä, joten toisenlainen selviytymistarina loppuun. Unelmien pelikirja 'ssa (Silver Linings Playbook) entinen opettaja Pat (Bradley Cooper) palaa vanhempiensa nurkkiin mielisairaalasta, jonne joutui saatuaan hermoromahduksen. Patilla on teoria, jolla hän aikoo saada ex-vaimonsa, työnsä ja elämänsä takaisin. Nikki (Jennifer Lawrence) taas kipuilee leskeytymisen, yksinäisyytensä sekä menetyksensä kanssa. Sitten nämä päähenkilöt tapaavat. Molempien varovainen toipuminen alkaa. Iho on veresnahalla, ristipaineet ilmassa ja ympäristö kuntoutumista epäilevä. Yhteisten tanssiharjoitusten myötä toiveikkuus raivaa tilaa. Äänekäs, sydämellinen, humoristinen sekä ajatuksellinen elokuva on katsomisen arvoinen. Voimaannuttaa.

Tässähän taas oli leffoja lampaan makunystyröistä. Testatkaa itse maistuuko, unettaako vai onko nähty jo. Pureskellen paras.

Vappua toverit!

Huomenta juhlineet sekä muut juhlalliset!
Kukoistavaa työväen, opiskelijoiden ja heräilevän kevään juhlaa! Osansa onnesta saakoon myös työ- ja opiskelupaikkaansa etsivät, nimipäiväänsä viettävät sekä kevään kutsun kuulleet.

Karvenaalista Valpurinpäivää kukat rinnoissa, hatuissa taikka askelissa! Mökkikauden avanneille, mökkihöperöille ja simasuille myös! Juhlapäivään voisi marssia mieluummin nakit lautaselle kuin sinapit sieraimissa. Vaan jokkainen taaplaa aatteensa tahtiin. Suosittelen brunssille punssia, unssin iloa ja skonssit huuleen. Lakillista tai hatullista ulkolounaspäivää!

Pidemmittä puheitta ja taatusti politikoimatta huiskutan tippaleipämäiset juhlatoivotukset -olkoon munkki kanssanne!!

Sähkö ja laitteisto

Viikon alkua!

Vanha muttei käytössäkään vanhentunut sanonta tietää jotain totuudesta: "Ei kahta ilman kolmatta ja kolmannelle pari". Sähköistää ilmaa. Minä haluaisin vetäistä pipon nilkkoja myöten päähäni ja kiljua neuleeseen. Ei, tämä ei ole käsityöblogi.

Meiltä hajosi neljä sähkölaitetta noin viikon sisällä. Jos kukkarossasi on kolme kolikkoa, pari puupenniä ja oravannahka ei tämänkaltaiset arkipyllähdykset kirvoita sävelasteikolle sulosävelmiä. Arki näykkii ja realismi puree haukkuen. Kutut! Kutun kutun kutun kutimet!! 'Beati possidentis -Autuaita ovat omistajat'. Heti en olisi uskonut, että julistan autuaiksi heidät, joilla on omaisuutta. Vaan sen teen.

Ensin viime vinkaisun ilmoille surautti käsivatkain. Jäi muusi puolitieperunaksi. Toisena sähköisen sopimuksen irtisanoi mikroaaltouuni. Toimii muulla kuin aurinkoenergialla, sillä masiina kyllä valaisee ja pyörii muttei lämmitä. Viileät on eväät. Kolmentana kelkasta savuttaen hyppäsi leivänpaahdin ja kaikesta tästä masentuneena köllähti tietokoneeni. Stand down -koomikko sisälläni venyttelee ennen estradivuoroaan.

Älkää huoliko, meitä ei hylätty. Eli eipä ole syytä roikkua johdoissa. Apuun ratsastivat savolaisvahvistukset eli Vanhempani. Käyttämätön leivänpaahdin löytyi heidän osta, jos halvalla löydät -jemmahyllyltä. Merkki on jotakin udmurttilaista high tech'iä. Sähkövatkain kipusi kärryyn halpatavaratalon penkojaisista. Kokeilin, yllätyin ja kuurouduin. Vatkaimen ykkösteho sai aikaan ennätyssitkeän kääretorttutaikinan sekä kuuroutti käyttäjän ohella myös ulkoilijat ikkunamme alla. Oi, jos tarina olisikin edes puolittainen vitsi. Ei ole. Mikro on tarjouslaite, Atsui -merkiltään. Siinä kaikki pienimmistäkin aalloista. Tietokoneeni ottaa vielä kylkilepoaan, koska nörtti tekee eskariläksyjään. Virallisesti päättötyötään. Tekniikka on aina hykerryttävää. Manausaiheena jokseenkin rapsahtelevan johtoistettu.

Kiitokset ja kumarrukset saavat aivan ansaitusti savolaiskaksikko! He pitävät meidät sähkölaitteissa kiinni. Virtaa piisaa paasatakin. Kuukauden viimeisen maanantain voimalla toivottelen jokaiselle toimivampaa viikkoa!

*
Vinkkaus:
Hajoavien sähkölaitteiden alta ehdin juosta tarjousnäytökseen. Onneksi. Kotimainen elokuva 21 tapaa pilata avioliitto on kesäinen, kepeä ja katsottava. Sanna (Armi Toivanen) on nuori tutkija, jolla on vain yhden illan tuttavuuksia. Sannan lääkäriystävä Aino (Essi Hellén) lukee ennustuksia vaikka radiouutisista. Kesäisenä iltana Sanna törmää Aleksiin (Riku Nieminen), joka venyttää naisen periaatteita aivan ennenkokemattomalla tavalla. Kaupunkilaistarinaan lisämakunsa tuovat Aku Hirviniemen ja Pamela Tolan sekä Sannan vanhempien (Vesa Vierikko& Hannele Lauri) herkulliset sivuhahahmot. Elokuva on huolella tehty, näytelty, stailattu sekä lavastettu. Värikästä silmäkarkkia paikoittain. Kaupunkimaisemat ovat kaunista taustakatseltavaa. Suosittelen hyväntuulisesti jokaiselle parisuhteisiin uskovalle ja heille, jotka uskaltavat rakastaa sekä av(i)oliittoa harkitseville. Sarkastiset saavat valita toisen rainan.

On karvaan katsomista

Päivää!
Kun lähestytte tätä kirjoitusta, voitte(ko) kuulla taustalla väreilevänä soivat pahaenteiset sävelet. Vain selluloosapilkkua hyväilevä insinööri nykii kravattiaan ja toteaa, ettei tekstistä käynyt ilmi mikä sävelmä on lautasella. Valitse itse! En minä mikään musikaalinen ole. Tämä on karvasta asiaa.

Taustalla siis soi. Enkä minä ole turkiskuoriainen! Tyhjää aikaa täyttääkseni luin tyhjää eli kansainvälistä, juomaksikin päätynyttä, julkaisua. Ei olisi pitänyt. Sorruin tyhjiin kaloreihin. Artikkelina oli muutaman kollin jollotus naisten karvoista ja karvattomuudesta. Näkemystä kirjoitelmasta ei ole löytynyt. Nämä Eroksen jälkijättöiset lähettiläät kertoilivat kohtaamistaan karvoituksista. "Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt..." Ihmettelin juttua tutkiessani, että Jetiinkö nämä haastateltavat olivat serkunherkkujahdissaan törmänneet, niin turkiksenomaista juttua sieltä ilmoille kammattiin. Mietin kertovatko he oikeista naisista vai isojen poikien saunajutuista. Niistä, joissa uhoa ei eroteta unelmista.

Karvajutun haastateltavat itse informoivat jättävänsä kehohaivenensa ajamatta, koska a) ne eivät kasva b) jos kasvaa, niin taimikko on surullisen harvaa c) ei ole tarvetta. Hitsi vieköön, kun kävi kaljuflaksi. Poikien karvoitus on kartta geeniperimään ja testosteronin pankkitalletuksiin. Näin se vaan on. Haastateltaville tuli huti, karvan verran ohi miestenvuorolta.

Nyt lehtijuttuun. Yksi kertojista oli, vallan säikähtäneenä, jättänyt taakseen naisen, jolla kuviteltu karvoitus kihartui napaan saakka. Toiselle kauhistus oli naisen kainalot. Kolmas tahtoi äidin luokse törmättyään nenäkarvoihin tytöllä. Sille neljännelle en voi kuin heittää turkittoman vinkkini: jos sinä patjasamban alkutahdeiksi etsit naisen vahaamattomia hajakarvoja reisistä, et einari tule ikinä uimaan sinne väliinkään! Tosi naiset ovat kertoneet, eikä vain lampaat määkineet.

Tässä karvat korventaa -jutussa näkyy selkeästi se meilläkin läpilyönyt ameriiikan meininki. Tukkaa täytyy olla vaikka Intiasta ostettuna, mutta muualta on nainen oltava vahalla liuskottu. Muovitukkakin on sensuellimpi kuin ihokarvat. Muovikortilla maksajat ovat päässeet muovin makuun. Antaa mennä vaan, mutta höylätkää nyt edes elintarvikemuovia. Enneksetkin on vakuumipakattuja. Jep, i'm so fantastic, not plastic. Tähän väliin taas haastateltavalta kokemus: nuorukaisen horrormuistumana on näky, kun nainen oli sheivauksen jälkeen tukkinut karvoillaan lattiakaivon! Oi tupee sentään! Olisipa sepi ottanut kuvan siitä keratiinikasasta. Oli taatusti törmännyt hobittiin, paimenkoiraan -tai mieheen. Urbaanilegendaan nyt ainakin. Sheivaus aiheutti putkiremontin. Hahhahhaa ja karvattomat marsut kasan päälle! Katsoisit karvatuppea kauemmas eli maastoa tuntemattomien on syytä pysytellä ennakkoon merkityillä reiteillä.

Biologinen fakta on, että murrosikäisille ja sen ylittäneille neitosille kasvaa karvoja muuallekin kuin päälaelle. Ei voi mittään. Tätimäisesti vain mietin miehiä, jotka vaativat naiselle rinnat, mutta muut puberteetin merkit eliminoidaan. Hmmmmmmmm. Eräs jannuista puhui estetiikasta. Minusta nyt vain on moraalisesti nätimpää kun mies viilaa naista eikä mielikuvalapsinaista. Lahjoitetaanko sitten karvattomille naisille helpommin turkiksia? Ei avopäätä palele ja noin niinkuin viiksestä pois päin... Sisäinen makrotason feministi on mikroskopoitu. Esteetikko-einari yllätti, koska hänhän väittää, että kauneus onkin kalun silmässä. Onhan sillä silmä muttei se mitään näe. "On pimeässä yksin helppo tallustaa..."

Tässä astuu karvanurmelle sekä maku- että kulttuuritottumukset. Ja siisteyssiskot huiskuttavat karvattomuuden puhtauspilettiä. Ihme vain, että se dirtyin barbie on aina se karvattomin mirri. Suttuinen juttu. Puhtaus on puoli ruokaa ja saippuaa sopan sijaan. Poistetaanko ne, trimmataanko ne vai jätetäänkö ne. Jokainen toivottavasti päättää itse. Aavikko, pusikko, vesakko vai aarniometsä? Kaikelle on tilaa ja tilausta. Olen lukenut.

Ravistan nyt latvakarvat lattialle. Ihmettelen, kun liikutuin aiheesta, edes sen karvan verran. Tämä kirjoitus ei ole sisältöyhteistyö turkistarhaajien liiton kanssa. 'Sint, ut sunt, aut non sint -Olkoot sellaisia kuin ovat tai älkööt olko ollenkaan'. Tuuheaa päivää jokaiselle eikä kaljuillekaan keljuilla!

Sitä sun tätä -älä lukematta jätä

Aamupäivää!

Tämä on minun 200. kirjoitukseni tässä osoitteessa. Wuhuuu! Pömppävatsat jääkööt odottelemaan pömpöösiä juhlapuhetta, me muut vatsaisat liuetaan ohueen perusturinaan.

Olemme viilettäneet pitkin maita ja rautateitä. VR:n mahtitarjous kiidätti meidät Siskon luo Tampereelle. Olikin ihanaa nähdä taas oma Sisko! Noh, oli se Metso -kirjastokin näyttävä. Keltaisten muovikassien hulluuden päivät jättivät kylmiksi. Bläääh. Teini tosin lämpeni Aaverahkalle. Ihmettelen tavaratalon hinnoittelulinjaa. Miksi hintahulluttelut eivät näy hintamerkinnöissä? Tuotteiden hinnat olivat selkeästi näkyvillä -toki. Muttamuttamutta, jotain olennaista jätettiin informoimatta: se alkuperäinen hinta! Miten muuten ostaja voi tietää onko tavaran hinta huumaava vai pelkästään huivista vedetty. Onko olemassakaan mitään alennusta vai tarjotaanko joukkohysterian varjolla pelkkää markkinointikuuraa? Jäi kevyen huijauksen, sumutuksen sekä piilottelun maku. Hullu saa tavaratalossakin olla muttei huijattavissa. Periaatteeni ovat painavammat eli pidin pennini itselläni.

Paikallisella kirppiksellä roikkui mukavan raidallinen käsilaukku. Uskokaa tai olkaa uskomatta, mutta kahden euron hintaa piti puntaroida. Ostaakko vai ollakkos ostamatta, kas siinpä pulma. Siskolta ja Teiniltä loppui huumori... Ostin ne retroraidat. Omaksi onnekseni. Siskon varastoista, purkkien, purnukoiden ja pinojen uumenista meille päätyi tavara kansineen, jos korttikin. Hamstraajasukulaiset ovat kestosesonkia. Kiitän mansalaisittain!

Viime viikonloppuna olimme Savossa. Sehän tiesi sukulaista, savolaista, suolaa, silavaa ja sokeria. Resorittomat sukat ovat aina pop. Lottoarvonnan sijaan jännitetään mahtuvatko kengät vielä sunnuntainakin jalkaan vai onko jalkaholvi antanut myöten suolaisille tulvavesille. Veikatkaa itse miten kävi. Sanoo lammas heilutellen varpaitaan.

Tein sukulaisvierailun luppoajalla joutopajuista koristekehikon ulkokukille. Epäkeskoisuudestaan huolimatta tekeleestä tuli toimiva. Kun tajuu pajuu homma taipuu. Riimittely klenkkaa. Vanhempani olivat leikelleet omenapuitaan. Toimme mukanamme nipullisen hurmaavia oksia pulleine silmuineen. Kukkoistusta odotellen.

Paikallisissa vaatekaupoissa oli rouhuat alejen loppurytinät. Ostamaan, ostamaan, ostamaan. Vielä kun joku toinen jaksaa maksaa ;) Löysin hiljaa toivomani villatakin nahkapaikoilla sekä todella kipeästi tarvitsemani istuvat farkut. Alle kahdella kympillä koko nivaska! Ilo elää aleissa. Teinin koppaan lennähti armyhenkiset sortsit ja virastoanarkistinen juhlamekko hippikierteellä. Upeat päällä. Tarpeellisuus lisää aina käyttömukavuutta.

Kuteista multiin. Olen esikasvatellut tomaatin ja paprikan siemeniä. Sirkkalehdet pörhöllään täällä kaipaillaan aurinkoisia päiviä. Toivottavasti kasvien alut taimettuisivat niin hyvin, että niistä tulisi kunnon kasvusto. Alku on lupaava ja runsaslukuinen eli sukulaisetkin saavat taimisadosta osansa. Jaettu esikasvatus on savolainen sadonkorjuu.

Olihan tässä kaurapuuromainen huttu jutun nälkäisille. Olkaa ravitut!

Turvallista taivaltaa

Kiirastorstaita!

Rauhoitun, hiljennyn ja laskeudun pääsiäiseen. 'Cor hominis disponit viam suam; sed Domini est dirigere gressus eius -Ihmisen sydän säätää tiensä, mutta Herralla on ohjauksessaan hänen askeleensa'. Matkalla, matkalle, matkaan...

Siunattua kristikunnan suurinta juhlaa teille kaikille!!

Termit haltuun vol.3

Palmusunnuntaita armoitetut!
Tänään on se sunnuntai, jolloin pienet ja vieläkin pienemmät toivottavat vanhoille, vanhemmilleen sekä vanhoillisillekin tuoreutta ja terveyttä. Samaa toivon minäkin!

Kirkollisesti tästä päivästä alkaa hiljainen viikko. Kunnian Kuninkaan alennustie, jotta me Häneen uskovat voimme saada mahdollisuuden uudenlaiseen tuoreuteen. Itse olen elänyt jo hiljaisia viikkoja, jos blogini tekstitarjontaa selaa. Sitä telaa, mitä selaa, täyttä kelaa. Olen varmasti tämän vuoden Eino Leino -palkintoehdokas...

Nyt törmätään termistöön. Termisesti aika kuplivaan. Eräillä hanskassa, toisilla haravassa. Olen lentänyt korvat höröllä, takki auki (aina parempi kuin takapuoli -ei itsestäänselvyys opiskelijana), tukka takana ja saumat suorina. Arkimatkoilla sitä kuulee tahtomattaan tai kuulostelematta jotakin niinkin eksoottista kuin aiheen: Tarjoilija onko keittoon lisätty kurdia?! Joo-o. Hähh?! Oli pakko ravistella kuuloluuta. Ja jäädä korvanlehti väristen kuuntelemaan mistä oikein on kyse. Oma keitto jäähtyi lautaselle. Siis se liemi, joka ei valunut auki jääneestä suupielestä.

Olin lounastamassa hyvässä seurassa. Kanaa lautasella, ei vastapäätä. Kaksi vanhempaa rouvaa ryysti soppaa parin pöydän päässä. Toinen heistä makusteli kuuluvasti keitosta haluten tietää millä se on maustettu. Ystävätär julisti kulinaarisen totuuden. Kaunis väri sekä aromikas maku ovat peräisin kurdista!! Siinähän se selitys onkin! Lounaskeittiössä porisee kanapata, jossa varpaitaan uittaa etninen vähemmistöedustaja. Jos eläkeläisrouvaa uskoisi. 'In partibus infidelium -Epäuskoisten maassa'. Täällä, täällä, täällä näin! Ilmaus on alunperin tarkoittanut pakana-alueen piispaa. Nykyään jokainen epäuskoisena elävä ja kuulosteleva nappaa viisauden lusikkaansa.

Ennakkoluulot ovat osittaista epäluuloa. Savolainen lammas pullistelee epäluuloista uskoa nappaamaansa korvainformaatiota kohtaan. Puolikorvallinen ei ole koko totuus eikä padallinen kokonainen pakolainen. Maahanmuuttajat työllistyvät uudella, maukkaalla tavalla. Curryhan sen keiton oli maustanut, mutta kuka sitä ainaista jeeraa kaipaisi, kun maailma on ennenmaistamattomia makuja pullollaan. Maistaa ken rohkenee ja kuulkoon vain suuresti rohkaistetut lohkaisut.

Arki on ihmeellistä. Sekavaa soppaa. Jokainen päättäköön onko se hyvän maun mukaista tai edes maukasta vaiko aivan liian suolaista. Toivon, ettei keneelläkään karvasta (varvasta). Me teimme borsch-keittoa -taivas löytyy punaisista juurista ;)

*
Vinkkaus:
Arjen muita epäuskoisia totuuksia on koottu myös kirjaksi. Niksologi Anssi Orrenmaa on kerännyt suomalaisten muitakin arkivinksahduksia opukseen Pirkan kielletyt niksit: x-files. Lukiessaan ei voi olla aivan varma, onko niksit todella vakavissaan lähetetty ja jos on, niin auta meitä muita armias! Naurun lomassa on pakko haukkoa henkeään. Lukekaa, kokekaa, mutta älkää kokeilko näitä kotonanne. Suosittelen kaikille harkitseville tutkimusmatkailijoille.

Naisellista päivää

Aamua!

Heille, jotka vasta opettelevat tai niille toisille, jotka eivät millään tahdo oppia: 'Feminae naturam regere desperare est otium -Naisen mielen ohjailu on ajanhukkaa'. On on on! Aiheesta on kirjoitettu näytelmiä, komedioita sekä tragedioita. Arki kirjaa omansa. Sävelletty oopperoita, operetteja, serenadeja... tehty tutkimuksia hyllykilometreittäin, väännetty huumoria, peistä ja surullisinta myös veistä. Vaan totuus on, että naisellinen luonto on perin feminiinistä. Sitä ei käy rankimmankaan desperaadon muokkaaminen. Tulee vain silkkoja raatoja ;) Naisen mielikin on naisen omaa huonetta (ja sukua). Omaa tilaa. Kohotetaan malja!

Pitkillä saatesanoilla toivotan jokaiselle naiselle, tytölle, naisellisuudelle, feminiinille, feministille ansaittua Naistenpäivää!! Maailma on yhteinen, joten tänä päivänä saa juhlia myös jokainen isä, veli, puoliso, ystävä, aatetoveri... näitä oman maskuliinisuutensa ympäröiviä naisia. Ihmeellisiä otuksia, täysiä ihmisiä. Meillä ja teillä on syytä juhlaan!

IhaNaista, varsiNaista, olenNaista sekä kokoNaista päivää jokaiselle aukiNaiselle sydämelle -sukupuoleen katsomatta!

Marssitaanko?

Päivee!
Sitä marssitaan jo maaliskuuta. Pyörin tänään pientä ympyrää. Ei pyörrytä.

Teknologian, tieteen ja tietämisen aikana elämme kuitenkin tiukasti pakana-aikaa. Jo vain! Meidän kuukausien& viikonpäivien nimet ovat suoraan antiikin Roomasta taikka muinaisilta germaaneilta. Kukas nyt onkaan nykyaikainen, ajanhermolla? Uusi uljas ihminen on omistanut maaliskuun sotaisalle Mars -jumalalle. Toiveikkaan torstain viikinkien Thor -ylijumalalle. Ehkä ihminen on kaivannut jumalallista voimaa arkeensa. Oli se jumallisuus sitten patsastelussa taikka pohjoisissa uskomuksissa.

'Nam quae Mars aliis, dat tibi regna Venus -Sillä valtakuntia suo muille Mars, mutta sinulle niitä antaa Venus'. Toiset hankkivat maa-alueensa ja valtakuntansa rajat sotimalla. Taktisemmat solmimalla oivallisia avioliittoja. Hippihokema 'make love not war' on hiukan kauempaa kuin 1960 -luvulta... Liittoumat ovat monenlaiset sanoi muinaisjumala kun ammattiyhdistysmiehellä taivaankantta pyyhki ;) Kalenterinpalvojat miettikää sivujen välissä mitä palvelette, minkä puoleen käännytte ja missä ajassa mennäänkään. Ajanhenki on... muinaisuudessa? Ajassa ennen ajanlaskua? Ajattelussa!

Leppoisaa päivää tässä hetkessä! Laitumellinen lammas huikkaa: Ottakaa aika haltuunne ja tehkää päivästänne tämänhetkinen.

*
Vinkkaus:
Ranskalaisen Grégoire Delacourt'in kirja Onnen koukkuja on kertomus keski-ikäisestä Joselynista. Nainen omistaa pienen lankakaupan, pari ystävää, kaksi aikuista lasta ja etääntyneen aviomiehen. Kaikki on periaatteessa hyvin. Arki on pienieleistä, unelmat kovin käytännönläheisiä. Sitten nainen voittaa lotossa miljoonapotin. Kirja kyselee perin ranskalaiseen tapaan mikä on onnea, mikä saa ihmisen tyytyväiseksi, mikä on onemme hinta. Teos on kelpo lukupala. Itsehoito-oppaaksi liian pessimistinen, mieleenpainuvaksi romaaniksi turhan siloiteltu. Eurooppalaisen ajattelun ystäville tai onnen koukuttamille.

Närästävä nettitilaus

Heipä hei!
Kuten huomaatte, helmikuu on ollut hieman hiljainen täällä päivittelypuolella. Joskus sitä vain käy hitaalla. Olen downsheepannut. Sananen sunnuntaille. 'Pax vobiscum -Rauha kanssanne'. Kirkollinen ilmaus istuu päivään.

Kaikkea tapahtuu kaiken aikaa. Joka kurvia en kirjaa, kiteytän. Viime aikaisin ihmetykseni liittyy nettitilaamiseen. Luulittekos, että otan polleana kantaa kopukkaskandaaliin?! Ja kaviot kanssa! Minä olen paatunut metvurstin purija. Hirnumiset sikseen ja asiaan.

Tilasin netistä itselleni uuden päällystakin. Sen tein, vaikka vasta viime vuonna kraaterisoin lompakkoni uutukaisella palttoolla. Käytäntö opettaa Siperian ohella: täysi vuosikiertofillarointi vaatii huppua. Tilaustakkini sovitin vaatekaupassa, mutta ostin sen netistä. Nettitilaaja sai -30% alennuksen ostoksestaan. Tiskiasiakas ei. Säästö oli niin tuntuva, että tartuin tarjoukseen. Pennibudjetti haastaa asenteet. Nyt ihmettelen (toinen kylki mustana tekopyhyydestä), että mikä järki tässä on. Sadat ihmiset tilaavat paketin netistä, ne satapäiset tilaukset pakataan, postitetaan ja toimitetaan valittuun osoitteeseen. Mahdollisesti tilaus palautetaan, vaihdetaan... aloitetaan puljaus alusta. Ekoa? Ekologista ei takuulla! Ekonomia laittaa klikkaamaan, alennukset laskevat ekorimaa. Tuntuu eettisessä egossa. Minun järkeni sanoisi, että juuri tiskiasiakkuutta kannattaisi suosia. Yhden suuren tavaratoimituksen rahtaaminen myymälään kuluttaa vähemmän kuin satojen (lievää vähättelyä) yksittäisten pakettien kuormaaminen. Muovinen juttu. Kauppaketju pystyisi hyvin ketterästi keventämään hiilijalanjälkensä painaumaa tarjoamalla saman alennuksen myös myymälässä asioiville. Ostajakin voisi tasapuolisesti puntaroida hankkisiko ostoksensa kaupasta vai hinkuisiko virtuaaliostoksille. Tämä on tätä markkinasantaa, juoksutushiekkaa ja valintasepeliä...

Tässäkin asiassa on puolensa, kääntöpuolensa ja painotuksensa. Jokainen tekee osto- ja kulutuspäätöksensä omantuntonsa mukaan. Kuka mitäkin punnitsee, painottaa, pureksii, pennittää. Minä kirjoitan vain omasta tunnostani. Närästelen omissa nahkoissan. Silkkana lampaana paljastan kuitenkin sen pettelemättömän faktan, että riemuitsen berberisti uudesta hupullisesta takistani! Ihan huppu juttu!

*
Vinkkaus:
Suosikaa kirjastoja! Lainasin romaanin, joka oli sekä hyvä että palkittu (Orange- palkinto). Téa Obreht'in kirja Tiikerin vaimo sijoittuu entiseen Jugoslaviaan. Romaani on psykologinen, historiallinen ja sadunomainen perhekuvaus. Nuori lääkäri Natalia lähtee etsimään kuolleen isoisänsä jäämistöä syrjäisestä maalaiskylästä. Juonen tarinat sekä aikatasot kiertyvät kerrostuen ja muodostaen tarunkaltaisen kertomuksen. Ihmiskohtalot linkittyvät eläinhahmoihin, totuus värittyy tarinoilla, historia kuvittaa tapahtumia. Lukuelämys, jonka äärellä arki tuntuu moniuloitteisemmalle.

Valentinus ja hänen päivänsä

Vaaleanpunaista!
Jo muinaiset roomalaiset aikoinaan... tämän sydämellisen päivän juuret ylettyvät jo antiikin aikoihin, jolloin antiikkiset nuoret uhrasivat vuohia ja koiria luonnon, hedelmällisyyden sekä avioliiton kunniaksi. Romantiikan käsite on hieman hioutunut aikojen saatossa. Nykyään uhrataan korkeintaan kartonkia.

Vaan kristityt pistivät paremmaksi. Tottahan tok'. Kristilliset juhlistavat pyhän Valentinuksen päivää oikein kahden veikon voimin. Tuplacupidot! Ottaen huomioon, että molemmat Valentinukset olivat kirkon miehiä eli selibaattiin sidottuja. Toisaalta olivat em. pappi& piispa poissa myös miesmarkkinoilta -huomautetaan tasa-arvon kunniaksi. Mikäpä siis olisikaan ollut kirkkaampi idea omistaa päivä lemmenpareille kuin naimattomuuteen sitoutuneet sielunpaimenet. Ajatushautomo kypsensi munan.

Munakkaasta tähän aikaan. Nyt jokainen neiti-ihminen tai sellaiseksi itsensä mieltävä menköön katuja tallaamaan. Kaupunki- ja kylänraittilegendat tietävät, että ensimmäinen herrashenkilö, joka tulee neitiä vastaan on hänen oma Valentinensa. Silmät& haavit auki! Rouvat taasen pitäköön suunsa supussa ;) Toinen ikiviisaus kehottaa tänään avioliitottoman halkaiseemaan omenan. Puoliskosta paljastuvien siementen määrä kertoo tulevien lasten lukumäärän. Uskoo ken omenan halkoo. Tällä uskomuksella ei näytä olevan todellista kytköstä naimisiinmenoon...

Kiteyttäen ja sydämestäni toivotan jokaiselle ystävällisen ystävällistä Ystävänpäivää ympäristöä unohtamatta!

Perästä kuultua

Sunnuntaita!
On hiljaista pidellyt. Vaikka blogini riveillä ja rivien väleissä on eleltykin brezneviläistä aikaa, ei se tarkoita, että samaa pysähtyneisyyttä yltäisi arkeen asti.

Pari viikkoa olen kieppunut kuin pyöröoviin juuttuneena. Asuntomme on ollut kansainvaellusten risteyspaikka. Sukulaista, savolaista, teiniä, gradua... takaovesta sisään, etuovesta ulos. Kyllä järjestys on ollut tämä. Mummonikin oivalsi lähes vuosikymmenen asumisemme jälkeen, että meillähän on etuovikin! Minkä takaovelleen jättää, se etuovella mättää... Sesam aukene mumisin, kun isoäidin päätä seinään naulasin. 'Sit venia verbo -Sallittakoon ilmaus'. Siis olkoon lupa sanoa ja ilmaisun vapaus sanojalla. Kielikuva, vain harmiton mielikuva. Naurettu, laulettu, leivottu sekä lennelty juhlahumussa. Tiiviisti elettyjä päiviä. Onnellisia hetkiä.

Vilske, vilinä ja vähäiset yöunet ovat taanneet mukavan harmaan naamataulun. Tuumin, että kirkastettu hiusväri saattaisi loihtia kasvoille elävöittävää sävyä. Vinkkinä kassajonossa olijoille, että elossa ollaan vaikka lampolasta tullaan. Värjään siis kuontaloani. Nuuka tekisi sen väriä päästämättä, mutta minä haluan värittää hieman lisää.

Pompataan nyt paletilta tasangolle. Opin uutta. Ei ole uutinen. Sana 'perhe' on lähtöisin sanasta 'perä'. Silkkaa sovinismia soiva selitys kuuluu, että se mikä miehen perästä/ perässä on roikkunut, on hänen perheensä. Ihminen on eläin kaupungissakin. Vastasyntyneiden tarttumarefleksi ei kata vain kädellisiä (Pertti on ihan käsi -sanonta saa pidemmät juuret kuin pelkän toteavan lohkaisun) sukulaisapinoitamme. Se kertoo kuinka esihistorialliset ihmistaimet ovat roikkuneet ensiperänsä taljan liepeissä pysyäkseen joukon matkassa. Arkihaastetta. Myös sanonta 'perästä kuuluu' saa paineilmaa painavamman selityksen. Miehen perhehän se sieltä takaosasta huutelee, pitää ääntä olemassaolostaan, antaa ohjeita (huomioikaa nykyajan apukuskin paikalta ajavat!) sekä kuuluvuudellaan pitävät peikot poissa. Kar(v)avaani kulkee ja perät roikkuu! Vaan kuka pitää perää?

Perinteistä, perhekeskeistä tai ainakin värillistä päivää teille jokaiselle!

*
Vinkkaus:
Taitaakin tulla tämän vuoden ensimmäinen kirjavinkki. Opus on luettu jo viime vuoden puolella, mutta suosittelut pätevät edelleen. Ransom Riggs'in fantasiaromaani Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille on goottisävytteinen kauhuseikkailu ajan, paikan ja fysiikan lakien toiselle puolelle. Teini-ikäinen Jacob on kuullut koko ikänsä outoja tarinoita isoisältään. Papan kuoltua poika matkaan väitettyjen satujen alkulähteille Walesiin. Siellä pienessä kyläsessä Jacob tempautuu matkaan, joka mullistaa kaiken opitun. Kirja on herkkupala eriskummallisten romaanien ystäville. Kertomusta siivittävät kirjan vintage valokuvat. Suosittelen outouden kavereille, lukukenttää laajentaville sekä sujuvan kerronnan kannattajille.

Taulu ja sen kehys

Aamun raikkautta!
Joulu meni jo, joten pakko aloittaa joulun ajalta. Lähes loogista. Matkaan.

Joulun verkkaisina päivinä löysin jälleen piirtelijän sisältäni. Tein toisen Björn Wiinblad -tyylisen tussityön. Pariksi edelliselle, sijoitettavaksi vastakkaiselle seinälle (parihan ei tarkoita, että poikkeuksetta täytyisi roikkua kylki kyljessä). Meillä kun harmaahkoa betoniseinää piisaa. Seinien sävy on värikartan numero 0. "Kun mielikuvitus petti". Ei kannata kokeilla edes silmät kiinni ilmaissävynä. Koska opiskelijaelämä on tunnetusti värikästä, rönsyilevää ja keisarillisen loistokasta, opiskelija-asunnon seinät on syytä maalata itäsaksalaisen lastentarhan inspiroimana. Onhan opiskeluaika kasvun, kehityksen ja oppimisen paikkaa. Sävyn näin ollen täytyy olla kalvakka harmaus (tämä lomakkeellistetaan jo Kelassa, joka on hyväksynyt maalin värihkön).

Iskeydyin betoniin. Ei sattunut. Palaillaan nyt bambupaperille. Piirros oli valmis, joulun välipäivät täynnä luppoaikaa. Etsin, valikoin, vertailin, puntaroin ja löysin edulliset& istuvat taulunkehykset. Edulliset -toistettuna. Tämä oli jotakin perjantaita. Seuraavana maanantaina olin kypsynyt esteetikko, joka kaipasi kehyksiin passepartout'n. Löysin aukkopahvin halavalla. Illalla paspis paikoilleen, taulu seinäkoukkuun ja autenttisen taiteen ihailu voisi alkaa.

Mäsäks män! Jos sinun täytyy vääntää taulu seinäkoukkuun, niin joko taulusi on todella joustava taikka koukku liian pieni. Aivot jäivät asentamatta... Taulu lipesi otteesta, hajosi sekä lasi että raamit. Huomatkaa arkiyllätys: halpiskehyksessä oli aito lasi! Sirpaleista satoa. Keskiviikkona olin ostamassa uusia ei-enää-niin-halvaksi-tulleita kehyksiä. Ja suurempia seinäkoukkuja. Viimeinkin kuva on asiallisesti paikallaan. Opiksi ja ojenteluksi itselleni: tyhmästä päästä kärsii koko talous!

Jotta jäisin plussan puolelle, niin toivon, että sirpaleet toisivat onnea! Koko vuosi edessä, joten pienetkin pirstaleet vielä huomioidaan. Ehjää päivää teille muille! Toivottavasti mahdollisimman moni voisi todeta, että onni teki perusarkeen särön, jotta se pystyi astumaan elämään. Oih, pehmynnyt koko lampaan kuuppa.

*
Vinkkaus:
Kauniita asioita voi katsella muualtakin kuin seiniltä tai joulunaikaan. Japanilaisen Studio Ghiblin'in animaatioelokuva Laputa -linna taivaalla on taas runollisen kaunis elämys. Kaivoskaupungin poika Pazu nappaa eräänä iltana taivaalta leijuvan tytön. Sheeta on taivasvaltakunnan perillinen, jolla on kaulassaan riipus, joka kumoaa painovoiman. Nuorten seikkailu on alkanut. Vauhdikkaat taka-ajot, värikkäät sivuhahmot, pastillisävyiset maisemakuvat ja kierot viholliset vievät tarinan juonta vauhdilla. Hayao Miyazaki'n tyyliin piirrosjälki on visuaalista karkkia, luonnonsuojeluteemat löydettävissä sekä elämän monimuotoisuuden arvostus silmien edessä. Suosittelen oikeastaan kaikille.

Time of my life -sinne se vuosi meni

Uusia alkuja, vanhoja polkuja!

'Ut sunt humana, nihil est perpetuum -Niin kuin ihmisten asioiden on tapana, mikään ei ole ikuista'. Ei ole, ei ole. Tämä voidaan todeta tästä meidän maailmasta. Alati muuttuvasta, epätäydellisestä paikasta, jossa kohtalo kolhii ja ajan hammas nakertaa. Pysyn silti optimistina. Tänäkin vuonna.

Ihan turhaa, ihan turhauttavaa, minun on käydä päättynyttä vuottani tilittämään. Te voitte lukea mitä tein, mitä jätin tekemättä sekä mitä suunnittelin tekeväni, mutta joka jäi toteutumatta viime vuonna. Minä jätin taakseni hyvän vuoden!

Jos nyt jotain taakseni kurkkiessa näkyisi, niin se on meidän uusi sohva, joka kotiutui olohuoneeseen. Taivaalle ja ruotsalaiselle huonekalujätille kiitokset! Kiitoskiitoskiitos! Se wanha selkänikamien kierouttava käyttöjärjestelmä -soffta löysi uuden kodin. Ei, Kapteeni Hornakaan ei kaivannut entistä divaaniaan takaisin. Eikä se ole ihme. Alakerran kuumilla kivilläkin on ilahduttavampaa istuskella iäisyyttään kuin ohjelman verran eteenpäin menneessä istuinlaatikossamme. Ex-sohvamme on nyt autokauppiaan perillisen perspuolen pehmikkeenä. Hmmmmmmm...

Alkuvuodesta itselleni laatimani arjen aktivoimislista tuntui toimivan. Söin vuonna 2012 tuoretta kalaa. Ruodoton uutinen. En ottanut/ en ota fisuja viikkopalaksi. Kuitenkin edellisenä vuonna 2011 olin maistellut majavaa ja todennut sen olevan herkkua. Istutimme ikkunalaudelle uuden kasvin: ananaksen. Elossahan tuo on, vaikka netissä muuta ennustettiin. Vihervoimaa! Ananas oli myös savolaisen nuukuuden lehtevä kulminoituma. Trooppinen ostettiin tarjouksesta, hedelmälihat syötiin ja lehtikanta iskettiin multiin. Toimii niin monella tasolla. Istutin syksyllä takapihallemme sinililjan sipuleita. Taloyhtiö kävi trimmaamassa armeijatyylisen pensasaidan, joten tyhjä tila sopi mukulakokeiluille. Nyt jännitän saammeko alkukesästä ihailla kukkarivistöä vai saivatko myyrät herkkuaterian talven mittaan.

Luin kirjoa, luin hyviäkin kirjoja. Aion jatkaa lukemista kunnes löydän sen helmen, johon palaan kerta kerran jälkeen. Minullahan on koko tämä vuosi aikaa ja seuraavakin, sitä seuraavasta puhumattakaan. Kävin museossa. Jatkan käymistä, kunnes löydän sieltä ne muutaman sukulaiseni luutuneet asenteet, kalkkeutuneet mielipaheet taikka luisevat näköalat.

Kuuntelin elävää musiikkia. Asian kanssa meinasi tulla kiire, sillä päivät 300 ja 365 välillä ovat pariin kalenterisivuun ahdetut. Nautin vieläkin RSO:n viisikon klassisista sävelistä. Korvin kuultavaa kultaa! Yksi vuoteni parhaiten käytetyistä iltapäivistä.

Polkaisin suuremman graduvaiheen omaan silmääni. Itseäni olen kiitellyt, omaa kehuani niitellyt, turhautumista vastaan liidellyt. Ryhdyin viimeinkin silppuamaan tosissani sitä pomppivaa norsua (animaaliset, puhun vertauskuvin). Jos kaikki menee putkeen, niin saatan jo syksyllä liputtaa maisteriuttani. \o/ Oppineisuuden kukat, knoppineisuuden virstanpylväät sekä tentityt tieteet, näen valon!! Ellen ihan sokaistuisi, niin se Iso-Gee ja kolme jumiuttavaa tenttiä täytyy lakaista sitä ennen suoritusrekisteriin. Aijaijai. Aloitan luutimisen taas huomenna.

Ainoa mikä jäi todella kaihertamaan oli uuden maatuskan toteutumattomuus. Lakat! En löytänyt, ostanut, saanut, hakenut, maalannut eikä etninen koriste itsestäänkään meille lentänyt. Ei vaikka olen samaa vartalomallia. Niin helppo juttu teoriassa... Laitan uuden maatuska-anomuksen vetämään. Puisevat ovat toiveeni, mutta niitä on saman asian ympärillä kerroksittain. Uraa!

Sitä henkistä käsijarruani lupasin löystyttää ja sen teinkin. Otin vastaan kesätyöt gradun kustannuksella, otin vastaan Väittelijän, sosiaalistuin lipittelemään pariinkin otteeseen laadukkaassa opiskelijaseurassa viinejä (syksyn kunniaksi), kuohuviiniä (adventin arvoisesti) ja lirautin punssisilmän joulupuurooni (kermaisen riisipuuron ylevöittämiseksi). Jos tuo kaikki ei ole käsijarrutta jurraamista, jossa on aihetta huurraamiselle, niin ei sitten mitään uuttakaan ole auringon alle.

Kuten jo totesin, minä jätin taakseni hyvän vuoden! Kuitenkaan en halua heilutella entisen lehtiä, vaan kääntää avaamattomat sivut itseni kahlattaviksi. Kaikkea kaunista, hyvää, totuudellista toivon& toivotan teille jokaiselle ja alkaneelle vuodelle!