Tuhannen tarinan tupa

Tiistaita toverit!
Toisinaan sitä tuntee olevansa muuli. Niin tänäänkin, kun fillarilla raahasin ruokaostoksia keskustasta. Eläimellistä menoa. Pysyin tukevasti kahdella renkaalla, joten kylkipalat jää nyt kirjoittamatta. Ilmakin on mitä aurinkoisin, kirkasti aivotoimintaakin. Kaiken kirkkauden keskellä en lumisokeutunut. Ehkäpä tämä ensi viikolla...

Nyt ytimeen. Kuten puoli Suomea, minäkin pyykkäsin lauantaina. Yritin vaatehuoltoa jo perjantaina, mutta siellä huoltomies pyöritti pyykittömiä koneellisia. Koneellista kevätsiivousta. Ihan mykkänä. Teknisesti ottaen, toisinaan sanat voivat olla liikaa. Useimmiten ei.

Asumme opiskelija-asunnossa. Tämä on lähtökohta. Ennakkoluuloisesti olen olettanut, että kaikki opiskelijat osaavat jo lukea, tuntevat kellon tai hallitsevat kalenterin kääntelyn. Oi minua suuriluuloista! Näinhän ei ole, ei ainakaan meidän pyykkituvassa. Tuhannen ja yhden murinan tarinat. Huumorini vilkkuu punaista. Vuosien ajan sama ilmiö toistuu toistumistaan. Toisten varaamat pyykkivuorot "varastetaan", pyykkiä pyöritetään yli oman ajan, väärinä päivinä ja pestään mitä sattuu, toisista välittämättä. Näin jälleen lauantaina.

Varaamallani vuorolla pyöri koneessa matto. Mitäpä matosta, mutta seinällä lukee ettei niitä saa pestä pesukoneissa. Kieltoon löytyy käytännön perusteet. Kukahan ei osannut lukea? Muutaman kerran koneet ovat jumiutuneet juuri näiden mattopyykkäreiden aivottomaan lukutaidottomuuteen. Muilla onkin ollut siistiä korjaajaa odotellessa. Nukkaa sukkaan pukkaa. Syvimmät pohdinnat saa kuitenkin aikaan nämä superoptimistit, jotka kuvittelevat, että 40 minuutin pesuohjelma pyörähtää 10 minuutissa. Hiukkaskiihtytin jokaisessa koneessa! Aikatyhjiötä ja mikroaaltouunimaisia pesuohjelmia etsitään meidän pyykkituvan välineillä. Se reaaliaikainen yli mennyt puolituntinen on sitten seuraavan vuorosta pois. Minkäs teet, jos ihmiset eivät vielä tunne kelloa. Apua voi ja saa pyytää. Aikuisilta.

Ekologian aikakautena luulisi kaikille olevan selvää, että vain täysiä koneellisia pestään. Ympäristösyistäkin. Ei täällä päin. Jos sinulla on käytössäsi teollisuuskone, sinne on laitettava yksi naisten M -kokoinen trikoopaita ypöyksinänsä kieriskelemään. Uskoin tämän olevan veden törsäyksen huipentuma, mutta eipä ollutkaan. Paikallinen ympäristötietoinen Einstein päätti pyöräyttää parin urheilusukkia koneessa! Siellä koneessa ne vilkuttivat, että tilaa olisi muullekin pyykille. Säästää voi ymmärryksessäkin.

Kun vanhaksi venyy, niin ihmeteltävät loppuvat. En ole ihan vanhus vielä. Olen tuumaillut koneeseen jätettyjä vaatteita. Hylätyksi ja unohdetuksi on tullut useampi koneellinen, varsinkin ne matot. Ne omat pyykkinsä saa hakea pois vielä saman vuorokauden aikana. Laki sen sallii. Toiset eivät tätä tiedä, mutta nyt asiasta on tiedotettu. Tietoteorian voi siirtää käytännöksi. Tur-haut-taa!

Lauantaina yleisessä pesukoneessa pestiin lattiamoppeja! Yllätykseni oli suurta, kun kuravettä tuijottelin. Moppien jälkeen toisten täytyisi pesaista vaatteensa samalla koneella. Ei onnistunut! Ilmoitin pesutottumuksista asuntotoimistoon. Joku rajani ylittyi vetistä velliä velloessa. Pyykkäyskin voi olla psyykkausta, joka sopii vain taitaville. Meitä on niin moneen puhtoiseen junaan ja parille liejuiselle asemallekin. Lisään hankintalistaani oman pyykinpesukoneen.

*
Vinkkaus:
Turhautuneen vuodatukseni jälkeen voin vinkata menevällä katselupalalla. Minusta tuntuu, että parhaat teinileffat on tehty 80 -luvulla. Niin myös Matthew Broderick'in tähdittämä komedia Ferris Bueller's day off. Klassikko, jossa on samaa fiilistä, oivaltavuutta ja nokkeluutta kuin Synttärit tai Breakfast Club elokuvissakin. Hauskojen henkilöhahmojen lisäksi sekä hyvin näyteltyjen osien ohella. Leffasta voi bongata monia tämän päivän tähtiä -ja haistaa nuoruuden. Rennoille, vapaapäiväläisille ja omalomakapinallisille.

Iloitkaamme!

Sunnuntaita!
Täällä taas, jopa sunnuntaina.

Olen tässä matkan varrella kertoillut viimeisiä vetelevistä huonekaluistamme ja kodinkoneista. Noh, kiireellisyyslistan kärkipäässä keikkuu uudet keittiön tuolit. Nykyiset ovat epämielenkiintoiset, kiikkerät, natisevat ja piinalliset istua. Takapuolen tuskaa. Luulen, että malli on espanjalaisilta inkvisiittoreilta. Piinapenkki saa arkisen muodon. Minulla on todellinen syy hankkia uudet istuimet. Siis saan hankkia, mutta penni pinkoi nurkan taakse nopeammin kuin nopeusrajoitukset sallivat. Ajan kanssa ja perstuntumalla mennään.

Tämähän ei ollut asiani, mutta mukavaa se on tämä sunnuntaijaarittelu. Kuulin monen mutkan ja suun kautta iloisen uutisen. Kannattaa toisinaan kallistaa korvaansa myös kiharaisille kuulumisisille. Olen kertonut teille kyttäävistä naapureistamme Möllöistä. Pikku perheestä, jolla on häpeämätön tapa ja taipumus tuijottaa suoraan toisten elämään. Ihan ilman kehotusta. En märise ihan vähäisestä, vaan kiusaannuttavista töllöttäjistä.

Möllöt saattavat olla mitä mielenkiintoisempia ihmisiä, säkenöiviä persoonallisuuksia, viihdyttäviä seuraihmisiä ja joka pippaloiden riemupilkkuja. Ihmisläheistä sakkia, hyyyyvin kiinnostuneita kanssaeläjistään. Kotonaan he kuitenkin ovat naapureidensa silmät ja silmänalusetkin. Omat kaveritkin pyydetään toisinaan tuijottelutalkoisiin... Meneehän se elämä noinkin.

Nyt siis siihen lupaamaani ilouutiseen. Sirkutan tämän innolla ilmoille. Möllöt muuttavat hyvinkin pian!!! Hallelujahhuhu tiesi kertoa. Oi tätä autuutta! Tämä oli yksi tämän kevään vapauttavimmista uutisista. Ihan totta! Toivotan vaan terveellistä menoa koko porukalle -ei tule silmämääräisestikään ikävä. Sääli vain uuden asuinalueen väkeä, sillä he joutuvat turhankin tarkan tarkkailun alaisiksi. Kaikki te saatte jakamattomat myötätuntoni! 'Fortuna caeca est -Onnetar on sokea'. Sitä kohtalon onnellista sokeutta odotellessa.

Kallista arkea

Heipä hei!
Pistipä silmääni, että päiväni kirjoittaa ovat maanantai, torstai sekä lauantai. Ja tänään on lauantai. Eräänlaista urautumista kai tämäkin. 'Verba volant, littera scripta manet -Sanat lentävät, mutta kirjoitetut kirjaimet pysyvät'. Keskiajalta keskelle aikaa.

Kääntelin kalenteria ja ilokseni huomasin, että ensi viikolla alkaa kesäaika. Keho ja mieli ovat jo jonkin tovin elelleet kesäisesti. Aamulla ollaan hereillä ennen kukkoa ja illalla unettaa jo iltauutisten aikaan. Auringonkierto elää meissä.

Kevät saa aina aikaan, että alkaa katsella nurkkiansa yhtä armottoman kriittisellä silmällä kuin aurinkokin. Tottumuksetkin kiertyvät. Haaveilen uusissa olohuoneen verhoista (vaaleat& virkatut), mutta penni löytää muitakin koloja, joihin venyä. Eilen katselimme Teinille ulkoilupukua ja kevätkenkiä. Suurihmeenä molemmista kategorioista löytyi etsimättä mieleiset. Hinta vain hiotti. Täytyy pihistellä tavallistakin pontevammin ja jakaa ostoksia pidemmälle aikavälille. Ei budjetti kaadu. Jos olisikin mitä kaataa... Suostun pulittamaan popoista kiskurihinnan, koska ne ovat nahkaiset (todennäköinen käyttöikä muovisia pidempi). Pontentiaalista jatkosäästöä silmällä pitäen... Ulkoilupuku taas ei ole nahkaa, joten tuulessa suhisee kohta muukin kuin savolainen. Luvassa kuitenkin kurautuvaa taloutta.

En pääse hampaistani eroon edes lääkäriaikojen välissä. Heittivät minua laskulla. Kukkaron pohjia kaivellaan vuorikankaita myöten. Terveys ei ole ilmaista, mutta terveillä hampailla kykenee pureskelemaan rapsakkaa arkea kivuttomammin. Elämäähän tämä vain on, joten mitäpä sitä useaan kertaan märehtimään. Huomiseksikin on luvattu aurinkoista :)

*
Vinkkaus:
Kävin tarjousnäytöksessä katsomassa Mike Leigh'n uusimman elokuvan Vuosi elämästäni. Se on vuodenkierto varttuneen pariskunnan elämästä ja heidän lähipiiristään. Verkkainen elokuva, jossa pinnan alla ja rivien välissä tapahtui enemmän kuin sanottiin tai tehtiin. Harmaa charmi ei takaa harmitonta arkea. Rauhoittava elokuva ikääntymistä pelkääville tai kaipaaville sekä puutarhaharrastajille.

Missä köyhä luuraa?

Päevee taloon!
Voi minua suuri luuloista lammasta. Uskoin jo flunssani kaikonneen, mutta tänä aamuna yskäisin niin syvältä keuhkon pohjalta, että se oli jo ihan syvältä. Keuhkoon, että todella syvästä. Himpatti! Terve ei ole ennen kuin sairaammaksi luokitellaan.

Narisen vanhaa ja nurisen kitkerästi. Huomasin kanavilla lainelautaillessa, että Ylettömän jollakin kanavalla on tulossa (mikä, missä ja milloin -etsi tiedoista itse) asiaohjelma suomalaisesta köyhyydestä. Valpastuin heti. Tämä aihe osui ja upposi omaan opiskelijan napaani. Lampaansilmä. Olen köyhä vain sen vuoksi, koska haluan opiskella...

Ohjelma tai reportaasi taikka raportti, ihan mikä lie, kertoo kuinka kolme keskituloista kansalaista yrittää elää viikon köyhänä. Köyhän tuloilla. Ideana kenties varsin vaalivalveitunut, mutta siihen se jääkin. Minua ohjelman ydinajatus oikeastaan loukkaa. Köyhyydestä tehdään viihdettä. Voin sanoa, että köyhäliininä arjen viihdearvo on usein minimaalinen. Hienoa silti, että eräät tutkivat journalistit nikkaroivat siitä ohjelmapätkän.

Eläintarhaolo hiipii. Turvallisen välimatkan ja kuvaputken kautta voi katsella miltä mahdollisesti köyhä näyttää tai miltä köyhyys maistuu. Sosiaalista tirkistelyä puhtaimmillaan! Mikähän tässä ohjelmassa on oikein punaisena lankana? Mieleen nousee vain, että lähetetäänpä pari tätiä ja setä elämysmatkalle Köyhälään. Opetuksellisuus ohjelmassa on kai siinä, että peruskansalaisille olisi osoitettava kuinka hyvin lopulta heidän asiansa ovat. Kiitosta ja ylistystä Kekkosesta alkaen.

Töllön äärellä joka pirkolla ja pekalla on mielialaa kohottava, turvallinen tilaisuus pällistellä toisten elämää. Lähimmäissympatialla oman arjen surkeudet ja sudenkuopat muuttuvat huomattavasti tasaisemmiksi. Kuitenkin vain siinä tapauksessa, ettei itse satu olemaan osa kulmakunnan köyhintä ruokakuntaa. Silloin itse on osa katselukokemusta. Voi tuntea ne katseet selustassaan. Köyhiin halutaan niin vimmalla potkaista luuserin leimaa. 'Luuseria' saa jokainen potkaista, pitääkin potkia, jotta oppisi ja muistaisikin miltä potkittuna tuntuu. Ironisoitunakin maistuu vain etikalle.

Ehkä muutama peruskiintiö köyhä on jo itse saanut jossakin ohjelmassa kertoa arjestaan, rahattomuudestaan, elämänhallinnan heikkouksista ja osattomuudestaan. Minulta vain on mennyt se-ne ihan ohi silmien. Aihe on ajassaan, koska jo keskiluokkakin köyhyy silmissä. Kuka vain voi pudota nykyisestä tuloluokastansa köyhään laariin. Havahduttaa pelottelufaktaa. Siltikään en pääse yli tästä 'tavikset tahtovat tositeeveehen' -ohjelmafiiliksestä. Viikon wannabeköyhät esittäytyvät. Tämä vain verhotaan sivistyneeksi huolestuneisuudeksi, jolla on viihdearvon sijaan informoiva tarkoitusperä. Perästä kuuluu kyllä.

Närästää jotenkin jo ajatuksena näennäisymmärtävä hymistely, jossa ääni annetaan kokeile viikko köyhyyttä -osanottajille. Heille ohjelman teko on kokeilu, mutta se onko eettistä, oikeudenmukaista tai asiallista? Heillä on osallistujan tarve, halu ja velvollisuus kertoa kuinka köyhyysviikko on muuttanut tai jalostuttanut heitä sekä heidän sisäistä maailmaa. Siitä ja siinä kai se koko ohjelma sitten onkin. Mitä tekijät ja osallistujat tavoittelivat? Eksoottisia kokeiluja ja tylsisextremea. Jep, jep ja Jeppe on koira. Elämä on jossain muualla kuin tilastoissa tai televisiossa. Köyhä(n)kin elämä.

Köyhyysaihe on kestosuosikkejani. Lainaan nyt zapatisteilta: 'Yhteiskunta kuuluu kaikille!' Kansalaiset, muistakaa kuitenkin, että kirjoitan vain taloudellisen köyhän näkökulmasta. Minä en ole sosiaalinen köyhä, joten minulta ole suljettu sosiaalisen liikkuvuuden, yhteiskuntaluokka (virkamiestausta) hyppelyn tai taloudellisen vaurastumisen mahdollisuuksia. Tässä on se merkittävin ero! Suomessakin on köyhyyttä ja köyhyyttä. Sympatia ei lämmitä ja usein se onkin hienosti verhoiltua sääliä. Yhteiskunta kuuluu kaikille!

Koko kirjoituksenihan on vain ennakkoluuloista spekulointia. Jossittelua joka sana. Jokainen muodostaa oman totuutensa sen jälkeen, kun on ohjelman nähnyt tai jättänyt sen katsomatta. Arvatkaapas kumman teen?

Levyllinen kulttuuria

No mutta sehän on maanantai!
On ilmoja pidellyt vol. 2: Hiivatti mikä sohjosade! Taivaan täydeltä työntyy sohjoa niskaan. Positiivisesti yllättyneenä -ei hellettä- päätin ihan ideana hyötykäyttää ilmanalaa. Nyt olisi oiva tilaisuus viedä kuivat, kuivettuneet tai muuten vain käävät sukulaiset ja asenteet ulkosalle mehustumaan. Ekoa! Tätä kannattaa kokeilla kotona.

Koska turvallisin ja käytetyin pikku jutustelun aihe on sää, pitäydyn nyt sitten siinä. Mitäpä sitä levyä kesken kappaleen vaihtamaan. Viikonloppu oli upeaa auringonpaistetta! Kyllä aivo tykkäsi. Vietin viikkiksen kuitenkin suurimmaksi osaksi sisätiloissa eli se siitä lautumilla kirmailusta. Kalvakkana eteenpäin. Toisaalta, enhän minä blogiani grillibroilerina kirjoittele...

Olen hullaantunut paikalliseen antikvaariseen kirjakauppaan. Kulttuuria köyhänkin kukkarolle käypään hintaan. Pyörimme liikkeessä lauantaina. Putiikissa on hurmaava tunnelma, sokkeloista, hämärää sekä bonuksena hyvin persoonallinen pitäjä. Kulttuuria katosta lattiaan, jopa kellariin saakka. Suosittelen! Paikassa aika tuntuu hidastuvan, mutta silti siellä saa aikaansa kulumaan uskomattoman kauan. Eikä ikinä tiedä mitä tai kenetkä nurkista, nurkkahyllyistä tai sarjispinojen viereltä tapaa. Nyt mukaamme ei tarttunut kirjoja, DVD:itä taikka pokkareita. Etsimme ja löysimme tarkoituksenmukaisia Lp -levyjä. Ei korvien, vaan silmien iloksi! Teinillä on huoneessaan levynkansista suuri kollaasikokelma. Nyt hän halusi vaihtaa pari teknisempää kuvaa romanttisempaan. Kevät pyörähti sisään. Seinällä soi Beethoven'in Paimennäytelmä ja Strauss'in Ruusuritari. Maalailevan herkkää kauneutta -ja suoraan 1970 -luvulta. Taidenostalgiaa. Minusta on mukavaa kierrättää kulttuuriakin.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Virkeää viikkoa itse kullekin! Ulkona, ulkoillen tai ulkoistettuna.

*
Vinkkaus:
Teinin kanssa kävimme katsomassa Oscar -palkitun Black Swan'in. Uskomattoman vangitseva elokuva mielen pirstaloitumisesta. Filmi piti alusta asti otteessaan ja jäi mieleen pidemmäksikin aikaa. Laittoi pohtimaan lahjakkuuden ja pakkomielteiden välisiä hienovaraisuuksia. Täydellinen-täydellisyys on vain joskus liikaa, elääkin täytyisi. Näyttelijät olivat huimaavia rooleissaan, eritoten juuri Natalie Portman. Minusta elokuva kannattaa katsoa yhdessä jonkun kanssa, sillä herättää ajatuksia ja virittää keskustelua. Ehdottomasti ajan ja näkemisen arvoinen!

Me ja muut

Letkeää lauantaita!
On ilmoja pidellyt. Lunta tuli eilen ihan maaliskuun tarpeiksi. Vielä ikkunasta ulos näkee, mutta Siperialle siellä näyttää. Vaan eipähän ole helle!

Huomasin muun lueskelun ohessa, että Amsterdamissa on eräälle uskolliselle kissalle omistettu museo. Kattikabinetti. Tiedän, että eräs sukulaiseni yltäisi samaan -ja vähän päällekin. Hän naputtelisi kivestä naukumauseleumin taltan käänteessä. Museoelämän ohessa voisin poiketa kaupungissa tassuttelemassa jo valmiissa museossa. Kissanpäiviä vietellen. Kuulen Euroopan kutsuvan.

Olen taas närkästynyt, vaan en kissoihin. Pidättyidyn politikoinnista, mutta nyt otan kannan. Vaaliteemaksikin on noussut tämä maahanmuuttajuus. Kuumaa perunaa laatikoksi saakka. Minä tarkastelen nyt asiaa ihan kukkahattutäti -perspektiivistä. Lampaana voin mielelläni syödäkin tuon hatun. Hatullinen lammas tai hatutta haettu, mutta minkäänmoista syrjintää en sulata! Närästää.

Mikä tässä maahanmuuttajien niputetussa yleismassassa kiristää? Maahanmuuttajat ovat yhtä epäyhtenäistä joukkoa kuin valtaväestökin. Väreissä ja kulttuureissa löytyy. Ei alkuperäiset suomalaisetkaan ole yksi yhtenäinen Suomen kansa! Variaatioita ja maakuntia löytyy. Siltikin asenne tuntuu olevan, että kaikki tulijat ovat neekereitä. Ja ne ne vasta jotain ovat. Ihmemiehiä ihan jokainen, sillä tänne tullessaan he ovat mykkiä, vievät laiskuutensa ohella kaikki työt ja nuoret naiset, tilavat asunnot ja pilaavat pohjavedetkin. Kaikki ja joukolla. Vaikka oikein pinnistän, niin en saa enää kapeammaksi esimerkkikantaani. Joku toinen saa -valitettavasti. Nähdäkseni minulla on tapana katsoa molemmilla silmillä, joskus kolmannellakin. Tavoitteenani ei ole harjoittaa solidaarisuusterroria, mutta toisinaan lipsuu ihan tavoitteellisen tarkoituksenkin puolelle. Tarkoitan sitä.

En minä niin naiivi ole, etten ymmärtäisi, että mamujen mukana tulee myös haasteita, ongelmia ja kulttuurien törmäyksiä. Mätiä omenoita mahtuu joka joukkoon. Jokainen ihminen on menneisyytensä ja kokemuksien värittämä. Kaikilla ne sävyt eivät vain ole pastellisia... Haluaisin muistuttaa, että pakolaiset ja maahanmuuttajat tuovat mukanaan myös osaamisensa, koulutuksensa ja lahjakkuutensa. Olen varma, että Suomi tarvitsee kaikkien kansalaistensa voimavaroja. Olipa ne varat ja voimat tulleet mistä päin palloa tahansa.

Suomalaisiakin on kautta aikojen lähtenyt maailmalle työn tai parempien olojen-mahdollisuuksien perässä. Tuskin jokaisen finskin stoori on ollut tuhkimotarina. Sadunomainen kertomus, kuinka uusi maailma on valloittettu. Tuhkaa ja tuhruja mahtuu mukaan, mutta ne näistä nurkkakuntalaisista sankaritaruista tuppaa unohtumaan. Ne pyritään pyyhkimään heimouhon alta näkymättömiin. Siellä ne ovat kuitenkin. Ei suomalainen itsetunto tai identiteetti voi olla näin hataraa, etteikö myös rimanalituksia voisi ääneen mainita.

Tänäkin aamuna olen ryystänyt kahvia, syönyt sinistä suklaata ja vaihtanut pussilakanat. Kaikki perustavan suomalaisia tuotteita firmoilta, jotka on aikoinaan perustanut maahanmuuttaja! Nyt kansallisia lippulaivoja. Jos joisin olutta, niin korkkaisin mamun pilsnerin, ryssän koffpakollisen kaljaa. Enkä usko, että epäisänmaalliseksi tai isänmaallisemmaksi siitä paikasta muuttuisin. Skål uudelle päivälle!

Tänään suomalaisia on ympäri maailmaa hakemassa, tavoittelemassa, ottamassa tai etsimässä omia ja kansallisia mahdollisuuksia. Rohkeaa! Pitäisikö nämä yritteliäät ihmiset huutaa kotia vierasta maata pilaamasta? Pahhh. Nyt eräs kansanosa puusilmäisesti veisaa ikivirttä: vain suomalaiset osaavat. Ja minua närästää. 'Inter caecos regnat strabus -Sokeiden keskellä kierosilmäinen hallitsee'. Näinhän se on. Sokeiden seurassa yksisilmäinen on autuas kuningas.

Nuhraantuneessa virressä kerrataan kierros kierrokselta samat kliseet. Suomalainen suurkansa, oikea valiorotu, on niin paljon parempaa, ylevämpää ja ylivertaista kuin muut. Kuin kukaan muu tai mamuu. Suomalaiset pelastavat koko maailman. Vaan tarvitseeko maailma suomalaisten pelastusta? Mistä tai miksi tämän kaltainen itsekorostus? Eikö ole ristiriitaista, että (ulko)suomalaiset jakavat osaamistaan maailmalla toisten hyödyksi? Mutta täällä maahanmuuttajat eivät voisi sitä samaa tehdä Suomen eduksi? Siksikö, että heidän geeninsä ovat muualta? Lammas ei ymmärrä. Ei edes silmät suoraan auki.

Minä olen kansallisylpeä ihminen. Uskon Suomeen ja suomalaisiin! En vain näe, että kaikkien täytyisi olla vaaleanpunaisia ihonväriltään ja puhua virheetöntä kieltä ollakseen täkäläinen. Suurin osa maapallon väestöstä näyttää ja kuulostaa erilaiselta kuin me, ja niin muuten osa meistäkin!

Elellään sopuisasti, sovussa ja toinen toistamme arvostaen.

Viherkasvista vasemmalle

Maanantaita ja muuta mukavaa!
Wanha lammas& hammas täällä tuas. Piipahdin taasen hammaslääkärissä. En selvinnyt pelkällä säikähdyksellä, vaan paikkahan sinne hampaankoloon juntattiin. Yllätyin; enpähän kuollut! Jos harrastaisin pyörtyilyä, tänään olisin yltänyt jännityskierähdykseen parilla voltilla taittaen. Kiille sentään! Tottahan toki poistuin lopullisesti paikalta uusi aikalappu kourassani. Seuraavalla kerralla viilataan-vaihdetaan-höylätään jotakin väinämöispaikkaa, jonka on jo aika siirtyä muovin tieltä iäisyyden hampaaseen. Jihaa.

Lammasflunssani ei irrota lopullista otettaan. Nuha on, mutta rännit nenän alta olen voinut poistaa. Yskä sen sijaan on ja pahenee. Aamuinen fillarointi yllätyspakkasessa ei tehnyt minulle, eikä ysköksillinen hyvää. Olo on oudoksuttu.

Aivan yhtä hyvässä hapessa näyttävät viherkasvinikin olevan. En ole muistanut lannoittaa (ts. ostaa kasviravinnetta) niitä koko talvikautena. Voimalitkuttomuus vetää voimattomaksi. Pari vihreää on luovuttanut. Kokoomuksettuneet nuupahtivat jo syyshämäriin. Loput ovat puoluekannastaan riippuen joko kellertäviä, ruskehtavia tai muuten vain peruskasvistoa. Muttamutta, onhan ikkunalaudallamme poikkeukset säännöstä. Neljä soinismaista kasvua osoittanutta kaktusta. Ne elää, venyy ja kasvaa tuuhettuen kasvualustastaan huolimatta. Ihme yhteyttäjiä! Minun täytyy koulia ne ensi alkuun tai ainakin ennen eduskuntavaaleja. Rehottavat, rönsyilevät ja retkottavat... Raja se on kaktustelullakin. Uudet sitoutumattomat, mutta vahva juuriset kasvit ovat hankintalistalla. Uudet ajatukset itämään, haaveet versoamaan ja unelmat uusiin muotteihin!

Näihin aatoksiin, asenteisiin ja kasvisteluihin. Voimallista viikon alkua kaikille!

Sillä silmällä

Heissuli vei!
Mikäs tässä on keuhkotessa, kun keuhko köhii. Eli räkää vaan kaikille.
Olin tänään ystäväni kanssa kaupungin hulinassa lounastamassa. Söin antipastoa. Ei antipatiaa, eikä patinointia, vaan aina yhtä herkullista. Nyt kun maku- ja hajuaistini ovat rajoitteiset, valitsin voimakkaampia makuja. Vuohenjuustoa paholaisenhillolla, tomaatteja viinietikassa... Tyrmäävän hyvää. Lounasruoan ei tarvitse olla kertaalleen kylmennyt. Kylmä lounas on lämmin vaihtoehto.

Tämä ei ole ruokablogi, joten... Todellisen herkun, makupalan herraksi, pongasin apteekin (!!) jonosta. Mauuu-uu! Enpähän tiennyt minne silmäni karkasi tai katse eksyi, mutta kylläpä oli näkemisen arvoinen maskuliini. Nyt sukulaiseni nyökyttelevät, että arvataan, arvataan. Puutarhatonttu osastolle mennään, vaan nurmikollepa sukellatte. Pitkä, tumma, nuorehko ja hoikka. Eksyin etäälle normaalista kategoriastani, mutta nyt näköpiiriin tupsahti kaloriton hunajainen. Näköhavaintona hyvän mauuun ylistys. Testosteronia paholaisenhillolla ;) Hyvä kun en seinään tallustellut, vaan mitäpä tuon olisi ollut väliä, kun oli valiota verkkokalvon täydeltä. Tosin tämä valio oli apteekissa eli valitkoon vaivaisen joku toinen. Terve mieheen! Minä päätin ihailla etäältä, tartunnan ulottumattomista. Kausiflunssa on nyt kaikki mitä sairausosastalto sulatan. Komeaa tai ei.

'Summa summarum -Summien summa'. Johtopäätösten johtopäätös ja yhteenveto ydinkohdista. Elollisen esineellistämisestä. Vaikka silmät rähmivät, nenä vuotaa ja loska litisee, niin hyvään profiiliin voi törmätä mitä odottamattomimmissa paikoissa. Jos pitää ne silmänsä auki, suunsa kiinni tuijottaessa ja nokkansa kohti uusia uljaita maailmoja, voi löytää ihan uusia ihanuuksia keskeltä kulkuväylää. Tosin ei tosikot, tosi mummot tai totaaliset tolvanat.

*
Vinkkaus:
Aiheeseen istuu Muriel Barbery'n uusi kirja Kulinaristin kuolema. Kirjassa arvostettu ravintolakriitikko on kuolemaisillaan ja kuolinvuoteellaan tekee makumatkan kulinaristisiin mieltymyksiinsä. Yhden elämän loppuessa matkaa tekevät myös kanssaeläjät, muistot ja yksi kissa. Mikä on tuo sydäntä kaihertava maku, joka jää yhdestä eletystä elämästä?

Lammasinfluenssa iski

Torstaita!
Torstaini on törinää täynnä. Parisen viikkoa minua on yrittänyt flunssa tavoittaa, mutta tähän saakka olen onnistunut livahtaa sen limaisesta otteesta. Eilen se flunssa otti ja yllätti. Yksi tuntematon ja toinen puoli tuttukin huomauttivat, että taidan olla kipeänä. Minä missään kipeässä halunnut olla, olin kirjastossa.

Olen varikkokamaa. Nenä ja silmät vuotaa, kuulo toimii puolittain, lihakset on lötkönä, keuhkot yskitty ulos ja olo niin rasittavan vetelä, että pärskimään pistää. Aivotkin tuntuvat valuvilta. Tiedetään, tiedetään... Jos ihmisellä on kerrottavanaan vain sairauslistansa ja wanhat muistot, on hän tullut vanhaksi. Ikäihmisiä siis. Minä satun vain olemaan harvinaisen huono potilas, nihkeä lääkärissä notkuja sekä toivoton toipilas. Haluan sieraimeni takaisin! Kausiflunssa on maailmankaikkeuden vihon viimeinen vitsaus, joka kiertyy vuosi toisensa jälkeen minunkin kuonon alle/ keuhkon pohjaan muhimaan. Minä olen lammasinfluenssan uhri. Protestoin!

'Orandum est, ut sit mens sana in corpose sano -On rukoiltava, että olisi terve mieli terveessä ruumiissa'. Antiikkinen Juvenalis on tuuminut, että kannattaako ihmisen jumalilta mitään rukoilla, kun he tietävät kuitenkin parhaiten mikä anojalle on sopivinta. Kärjistettyä ehkä, mutta Juvenalis kuitenkin päätyi siihen, että jos jotain rukoilee, niin ruumiillista terveyttä ja viisasta mieltä. Malttihan on valttia myös sairastellessa, mutta minä en ole mikään valttaaja.

Räkä vieköön, kun aiheeni oli vetinen. Olen puolikuntoinen eli hieman sympatiaa kierroksiin. Parempia aikoja rukoillen.