Aatonaattoa!
Talvipäivänseisaus jäi taakse, joten kevätmasennus voi tulla ;)
Mummoni sanoi, että talvipäivänseisauksen jälkeen päivä pitenee kukon askeleen verran päivittäin. Isoäidille aika oli helttaveikon askel, meille muille se on minuutti. Vaan kuka nyt kelloa katsoo, jos tarjoutuu tilaisuus tutkia kanalinnun askelkuvioita.
Joulun sekä juhlan kynnyksellä toivotan kaikille 'pax vobis et pax vobiscum -rauha teille ja rauha kanssanne'. Herran rauhaa, joulurauhaa ja omaa rauhaa jokaiselle näitä kaipaavalle!!!
keskiviikko 23. joulukuuta 2015
sunnuntai 20. joulukuuta 2015
Kuuntelette Vaivaradiota
Neljättä adventtia!
Olen tiukasti ajassa kiinni ja lainelautailen ajankohtaisuuksien harjanteilla. Just ja jotain sinne päin. Itseironia elää ja ilkamoi, kun sitä säännöllisesti ravitaan. Raapimaan ei kannata ryhtyä.
Alkupulinoiden jälkeen asiaan. Nyt muodikkaan ajankohtainen Tähtien sota -buumi innoitti kertomaan omia naamauutisia. Alkuperäisen elokuva-aallon päätösrainassa Darth Vader riisuu viime henkosillaan tumman kypäränsä ja paljastaa pojalleen todelliset kasvonsa. Olette kuviossa? Onko Anakin Taivaskävelijän kalmokasvot verkkokalvoilla?
Noh, minä näytän tätä nykyä samalta. Ai-van! Todellakin!! Värjäsin kulmakarvat häivyttääkseni pimeän uhkan eli munakoison värisiä silmänalusia. Teoriassa kympin juttu, käytännössä olen Marxin veljesten skandinaavivastine.
En ole kunnossa, mutta syytä ei tiedetä. Faktinen imperiumin vastaisku. Olen koko syksyn sekä (alku)talven kiertänyt erilaisissa kokeissa, kuvauksissa ja testeissä. Olo on toisinaan ollut kuin kloonien hyökätessä. Selitys veriarvoille sekä nivel- ja selkärankatulehduksille on jossain galaksin syvissä osissa, siellä mistä lääkärit eivät ole sitä löytäneet. Jonotan yhä uusien lisätutkimusten lisätutkimuksiin... Jatkuva odottelu on arkista shitin kostoa. Haiseva juttu. On päiviä, jolloin on kivuliasta olla minä. Uuden toivon voimalla odottelen kattavaa diagnoosia, jotta savolainen lammasjedi voisi tehdä notkean paluun. Voima olkoon kanssani!
Vaivaradio päättää lähetyksensä tähän. Jään kuuntelemaan Voiman heräämistä...
*
Vinkkaus:
Joulun välipäivien ja vuodenvaihteen välissä ehdin Teinin kanssa eläviin kuviin. Luonnollisesti kävimme katsomassa Star Wars: The Forse Awakens -elokuvan. Vanhat tähdet (mm. Harrison Ford, Carrie Fisher& C-3PO) siivittävät uusien kykyjen (esim. Daisy Ridley, John Boyega& BB8) rinnalla katsojan kaukaiseen galaksiin. Voima herää lähes itsestään. Asiaan vihkiytymättömien kannattaa katsoa edelliset osat pohjalle. Pääsee ketterämmin vitsien jäljille. Elokuvaa -suosittelen!
Olen tiukasti ajassa kiinni ja lainelautailen ajankohtaisuuksien harjanteilla. Just ja jotain sinne päin. Itseironia elää ja ilkamoi, kun sitä säännöllisesti ravitaan. Raapimaan ei kannata ryhtyä.
Alkupulinoiden jälkeen asiaan. Nyt muodikkaan ajankohtainen Tähtien sota -buumi innoitti kertomaan omia naamauutisia. Alkuperäisen elokuva-aallon päätösrainassa Darth Vader riisuu viime henkosillaan tumman kypäränsä ja paljastaa pojalleen todelliset kasvonsa. Olette kuviossa? Onko Anakin Taivaskävelijän kalmokasvot verkkokalvoilla?
Noh, minä näytän tätä nykyä samalta. Ai-van! Todellakin!! Värjäsin kulmakarvat häivyttääkseni pimeän uhkan eli munakoison värisiä silmänalusia. Teoriassa kympin juttu, käytännössä olen Marxin veljesten skandinaavivastine.
En ole kunnossa, mutta syytä ei tiedetä. Faktinen imperiumin vastaisku. Olen koko syksyn sekä (alku)talven kiertänyt erilaisissa kokeissa, kuvauksissa ja testeissä. Olo on toisinaan ollut kuin kloonien hyökätessä. Selitys veriarvoille sekä nivel- ja selkärankatulehduksille on jossain galaksin syvissä osissa, siellä mistä lääkärit eivät ole sitä löytäneet. Jonotan yhä uusien lisätutkimusten lisätutkimuksiin... Jatkuva odottelu on arkista shitin kostoa. Haiseva juttu. On päiviä, jolloin on kivuliasta olla minä. Uuden toivon voimalla odottelen kattavaa diagnoosia, jotta savolainen lammasjedi voisi tehdä notkean paluun. Voima olkoon kanssani!
Vaivaradio päättää lähetyksensä tähän. Jään kuuntelemaan Voiman heräämistä...
*
Vinkkaus:
Joulun välipäivien ja vuodenvaihteen välissä ehdin Teinin kanssa eläviin kuviin. Luonnollisesti kävimme katsomassa Star Wars: The Forse Awakens -elokuvan. Vanhat tähdet (mm. Harrison Ford, Carrie Fisher& C-3PO) siivittävät uusien kykyjen (esim. Daisy Ridley, John Boyega& BB8) rinnalla katsojan kaukaiseen galaksiin. Voima herää lähes itsestään. Asiaan vihkiytymättömien kannattaa katsoa edelliset osat pohjalle. Pääsee ketterämmin vitsien jäljille. Elokuvaa -suosittelen!
keskiviikko 2. joulukuuta 2015
No onkos tullut talvi?
Tiistaita!
Talvesta ei tunnu olevan tietoakaan. Silti pukeudun toppatakkiin...
Ilmastomuutokseen tai lahjottuun joulupukkiin uskomattomat katsokaa ulos. Muut saattavat viihtyä näitä elokuvia katsellen.
* Cinderella. Uutuusversio klassikosta. Lavasteet, puvustus ja näyttelijät ovat karkkia silmille.
* Paddington. Sympaattinen karhu seikkailee Lontoossa. Marmeladipintainen hyväntuulisuus.
* Late Lammas -elokuva. Farmari menettää muistinsa, joten lammaskatraalla on edessään pelastusoperaatio.
* The Lego Movie. Taipuu ne kantikkaat muovipalaset elokuvaksikin.
* Ponyo rantakalliolla. Ihana animaatio, hurmaavan ärsyttävä musiikki.
* Big Hero 6. Emotionaalinen robotti saa sankarin veljen elämään.
* Croodit. Muinaishistoriallinen perhekuvaus. Muutos on väistämättömyys.
* Kätyrit: paluu alkuun. Pienet keltaiset soikiot omassa elokuvassaan. Pahisten palvelu on haastavaa.
* Inside out -Mielen sopukoissa. Perhe muuttaa työn perässä toiseen kaupunkiin. Tunteet ottavat vallan. Huumoria monelta tasolta.
Talven taikaa eli simsalabim ja sohjosta sateeseen!
Talvesta ei tunnu olevan tietoakaan. Silti pukeudun toppatakkiin...
Ilmastomuutokseen tai lahjottuun joulupukkiin uskomattomat katsokaa ulos. Muut saattavat viihtyä näitä elokuvia katsellen.
* Cinderella. Uutuusversio klassikosta. Lavasteet, puvustus ja näyttelijät ovat karkkia silmille.
* Paddington. Sympaattinen karhu seikkailee Lontoossa. Marmeladipintainen hyväntuulisuus.
* Late Lammas -elokuva. Farmari menettää muistinsa, joten lammaskatraalla on edessään pelastusoperaatio.
* The Lego Movie. Taipuu ne kantikkaat muovipalaset elokuvaksikin.
* Ponyo rantakalliolla. Ihana animaatio, hurmaavan ärsyttävä musiikki.
* Big Hero 6. Emotionaalinen robotti saa sankarin veljen elämään.
* Croodit. Muinaishistoriallinen perhekuvaus. Muutos on väistämättömyys.
* Kätyrit: paluu alkuun. Pienet keltaiset soikiot omassa elokuvassaan. Pahisten palvelu on haastavaa.
* Inside out -Mielen sopukoissa. Perhe muuttaa työn perässä toiseen kaupunkiin. Tunteet ottavat vallan. Huumoria monelta tasolta.
Talven taikaa eli simsalabim ja sohjosta sateeseen!
sunnuntai 1. marraskuuta 2015
Yhdennennentoista ensimmäinen
Mainiota marraskuuta!
Vanhastaan vanhahtava ilmaus 'marras' ilmaisee kuollutta, kuolevaa, kuoleman ennettä tai vainajaa. Miten eläväinen kuukausi meillä onkaan edessä! 'Nomen est omen -Nimi on enne'. Enteistä viis, marraskuu on mahdollisuuksia täynnä!
Tällä viikolla vietettiin Naisten Palkkapäivää. Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota naisten ja miesten väliseen palkkaeroon. Loppuvuoden naiset saavat tulla toimeen pelkillä henkisillä eväillä. Ehtaa rehtiyttä vai reunaehtoja? Naisille marraskuinen tilipussi on todella vainaa. Kuinka monen perheen (yksikön) talous todella kestäisi, jos naisen palkka jäisi saapumatta kahdelta kuukaudelta? Palkkaero on kuin marraskasvi, joka käyttää ravinnokseen hajoavia orgaanisia aineita. Mädänsyöjä!
Sukupuolten välisen palkkaeron vuoksi naisilta evätään vajaat 20 senttiä jokaisesta ansioeurosta. Toimisiko toisinpäin vai toimittaisiinko toisin? Yhä useampi nuori, opiskelija, sijainen tai kausityöntekijä jää palkkaamatta. Työttömien työllistyminen takkuaa vuodenajoista huolimatta, mutta työuupuneiden määrä on kasvussa. Sukupuoleen katsomatta. Ongelma ei siis ole vain uloimmissa pintaosissa, vaan hyvin syvällä työn (ja yhteiskunnan) rakenteissa.
Epäkohdista eteenpäin. Lepopäivänäkin!
*
Vinkkaus:
Kävin jo tovi sitten elokuvissa katsomassa toimintaleffan Sicario. Nuori FBI-agentti (Emily Blunt) aloittaa miesvaltaisessa ryhmässä erikoistehtävän, jonka tarkoituksena on huumekartellin murtaminen. Elokuva on nopeatempoinen, intensiivinen ja raaka yhteiskunnallinen kuvaus. Benico Del Toro ja Josh Brolin istuvat erinomaisesti maskuliinisiin rooleihinsa. Suosittelen leffaa realistisempien toimintarainojen ystäville sekä heille, jotka eivät kaipaa yliviivaustussia.
Vanhastaan vanhahtava ilmaus 'marras' ilmaisee kuollutta, kuolevaa, kuoleman ennettä tai vainajaa. Miten eläväinen kuukausi meillä onkaan edessä! 'Nomen est omen -Nimi on enne'. Enteistä viis, marraskuu on mahdollisuuksia täynnä!
Tällä viikolla vietettiin Naisten Palkkapäivää. Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota naisten ja miesten väliseen palkkaeroon. Loppuvuoden naiset saavat tulla toimeen pelkillä henkisillä eväillä. Ehtaa rehtiyttä vai reunaehtoja? Naisille marraskuinen tilipussi on todella vainaa. Kuinka monen perheen (yksikön) talous todella kestäisi, jos naisen palkka jäisi saapumatta kahdelta kuukaudelta? Palkkaero on kuin marraskasvi, joka käyttää ravinnokseen hajoavia orgaanisia aineita. Mädänsyöjä!
Sukupuolten välisen palkkaeron vuoksi naisilta evätään vajaat 20 senttiä jokaisesta ansioeurosta. Toimisiko toisinpäin vai toimittaisiinko toisin? Yhä useampi nuori, opiskelija, sijainen tai kausityöntekijä jää palkkaamatta. Työttömien työllistyminen takkuaa vuodenajoista huolimatta, mutta työuupuneiden määrä on kasvussa. Sukupuoleen katsomatta. Ongelma ei siis ole vain uloimmissa pintaosissa, vaan hyvin syvällä työn (ja yhteiskunnan) rakenteissa.
Epäkohdista eteenpäin. Lepopäivänäkin!
*
Vinkkaus:
Kävin jo tovi sitten elokuvissa katsomassa toimintaleffan Sicario. Nuori FBI-agentti (Emily Blunt) aloittaa miesvaltaisessa ryhmässä erikoistehtävän, jonka tarkoituksena on huumekartellin murtaminen. Elokuva on nopeatempoinen, intensiivinen ja raaka yhteiskunnallinen kuvaus. Benico Del Toro ja Josh Brolin istuvat erinomaisesti maskuliinisiin rooleihinsa. Suosittelen leffaa realistisempien toimintarainojen ystäville sekä heille, jotka eivät kaipaa yliviivaustussia.
sunnuntai 25. lokakuuta 2015
Verba volant -Sanat lentää
Talviaikaa!
Tälle viikolle on mahtunut tai mahdutettu monia suuria aiheita. En kykene suhtautumaan näihin aiheisiin kevyesti, joten kepeän tekstin aika on joskus toiste. Painottelut!
Eilen juhlittiin YK:n perustamisen 70-vuotisjuhlaa. Onnea me! Tähän valtioiden yhteistyöjärjestöön kuuluvat lähes kaikki maailman maat. Huimaa. Järjestön perusidea kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden sekä oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien edistämiseksi toteutuu kuitenkin hyvin epätasaisesti. Meillä on vielä matkaa...
Ainakin Suomessa (ja somessa) on tällä viikolla vietetty sananvapausviikkoa. Sana on ollut vapaa. Suomessa sananvapaus on mielletään itsestäänselvyydeksi, ei etuoikeudeksi. Puhe-, kirjoitus-, mielipide- eikä ilmaisunvapaus ole kaikkialla yhtä ilmeistä kuin meillä. Yhä edelleen on vaiettuja aiheita, vaiennettuja ääniä, vainottuja kulttuureita ja kansanryhmiä. Tästä syystä en ymmärrä miksi ihmiset jättävät äänestämättä vapaissa vaaleissa, käyttävät sananvapauttaan vihapuheisiin, pelotteluun, toisten vähättelyyn, syyttelyyn tai eristämiseen. Kieli on joko yhteyttä luovaa tai joukosta eristävä elementti. Arvotonta se ei ole milloinkaan. Jokaisella on oikeus ilmaista itseään, tulla kuulluksi, nähdyksi ja luetuksi omalla kielellään. Viittoma- ja selkokieli, pistekirjoitus, saamet sekä murteet -ja moni muu. Suomi on monikielinen kansa. Sanan on oltava vapaa kielivähemmistöilläkin.
Kaikille ei ole selvää missä laillisuuden tai vastuullisen ilmaisun raja menee. Kaikkea sanasaastetta ei voi ilmoille taikka sosiaaliseen mediaan työntää. Sanat lennättää lietettä traktoriakin laajemmalle. P*sk* haisee puheissa ja pelloilla samalle. Ikävämpi sitä on pestä pois hammasväleistä kuin pihakivistä. Tyhjän pulputtamisen sijaan saa käyttää harkintaa. Vaikenemiskulttuuri on sananvapauden pikkuserkku. Sukua, muttei kutsuta juhlapöytään. 'Infantes perhibent et stultos dicere verum -Sanotaan, että lapset ja hullut kertovat totuuden'. Tämä sanonta on peräisin keskiajalta. Puhdaspiirteistä totuutta kannatta toitottaa, jos sen löytää. Totuuden löytäjä on vanhastaan ollut torvi. Vaskisoitin vai vinksahtanut? Tulkinnan tekee kuulija. Tosiasioita tai totuuksia ei ole syytä sekoittaa mielipiteisiin eikä tilastoihin. Sanomalla selvempi.
Vanha hokema tietää, että sarvesta härkää, sanasta miestä. Joku on eikä vain väitä olevansa sanojensa mittainen. Mittava ihminen on ryhdikäs arkipuheissaankin -haaste vai haastavaa? On turhauttavaa huomata, kuinka paljon lyhyeksi jääviä ihmisiä löytyy...
Vapaasta sanoittelusta kirkkoon. Tänään evankelis-luterilaisissa kirkoissa vietetään uskonpuhdistuksen muistopäivää. Suomi ei aina ole ollut luterilainen valtio. Muistetaankohan tämä? Lähes vuosituhat sitten tänne luonnonuskon keskelle rantautui katolilaisuus. Eihän se hetkessä eikä helpolla käynyt. Maassamme katolilaisuuden syrjäytti Lutherin raamatulliset oivallukset ja kruunupäiden kirkkopoliittiset päätökset. Se vei viitisen sataa vuotta. Luterilaisuus on (ollut) uudistus- ja vaihtoehtoliike. Ei pelkkää harmahtavaa peruskauraa. Hyvä pitää mielessä huomennakin.
Yritin välttää paasausta. Onnistuinko? Sana on vapaa ensi viikollakin. Onneksemme!
Tälle viikolle on mahtunut tai mahdutettu monia suuria aiheita. En kykene suhtautumaan näihin aiheisiin kevyesti, joten kepeän tekstin aika on joskus toiste. Painottelut!
Eilen juhlittiin YK:n perustamisen 70-vuotisjuhlaa. Onnea me! Tähän valtioiden yhteistyöjärjestöön kuuluvat lähes kaikki maailman maat. Huimaa. Järjestön perusidea kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden sekä oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien edistämiseksi toteutuu kuitenkin hyvin epätasaisesti. Meillä on vielä matkaa...
Ainakin Suomessa (ja somessa) on tällä viikolla vietetty sananvapausviikkoa. Sana on ollut vapaa. Suomessa sananvapaus on mielletään itsestäänselvyydeksi, ei etuoikeudeksi. Puhe-, kirjoitus-, mielipide- eikä ilmaisunvapaus ole kaikkialla yhtä ilmeistä kuin meillä. Yhä edelleen on vaiettuja aiheita, vaiennettuja ääniä, vainottuja kulttuureita ja kansanryhmiä. Tästä syystä en ymmärrä miksi ihmiset jättävät äänestämättä vapaissa vaaleissa, käyttävät sananvapauttaan vihapuheisiin, pelotteluun, toisten vähättelyyn, syyttelyyn tai eristämiseen. Kieli on joko yhteyttä luovaa tai joukosta eristävä elementti. Arvotonta se ei ole milloinkaan. Jokaisella on oikeus ilmaista itseään, tulla kuulluksi, nähdyksi ja luetuksi omalla kielellään. Viittoma- ja selkokieli, pistekirjoitus, saamet sekä murteet -ja moni muu. Suomi on monikielinen kansa. Sanan on oltava vapaa kielivähemmistöilläkin.
Kaikille ei ole selvää missä laillisuuden tai vastuullisen ilmaisun raja menee. Kaikkea sanasaastetta ei voi ilmoille taikka sosiaaliseen mediaan työntää. Sanat lennättää lietettä traktoriakin laajemmalle. P*sk* haisee puheissa ja pelloilla samalle. Ikävämpi sitä on pestä pois hammasväleistä kuin pihakivistä. Tyhjän pulputtamisen sijaan saa käyttää harkintaa. Vaikenemiskulttuuri on sananvapauden pikkuserkku. Sukua, muttei kutsuta juhlapöytään. 'Infantes perhibent et stultos dicere verum -Sanotaan, että lapset ja hullut kertovat totuuden'. Tämä sanonta on peräisin keskiajalta. Puhdaspiirteistä totuutta kannatta toitottaa, jos sen löytää. Totuuden löytäjä on vanhastaan ollut torvi. Vaskisoitin vai vinksahtanut? Tulkinnan tekee kuulija. Tosiasioita tai totuuksia ei ole syytä sekoittaa mielipiteisiin eikä tilastoihin. Sanomalla selvempi.
Vanha hokema tietää, että sarvesta härkää, sanasta miestä. Joku on eikä vain väitä olevansa sanojensa mittainen. Mittava ihminen on ryhdikäs arkipuheissaankin -haaste vai haastavaa? On turhauttavaa huomata, kuinka paljon lyhyeksi jääviä ihmisiä löytyy...
Vapaasta sanoittelusta kirkkoon. Tänään evankelis-luterilaisissa kirkoissa vietetään uskonpuhdistuksen muistopäivää. Suomi ei aina ole ollut luterilainen valtio. Muistetaankohan tämä? Lähes vuosituhat sitten tänne luonnonuskon keskelle rantautui katolilaisuus. Eihän se hetkessä eikä helpolla käynyt. Maassamme katolilaisuuden syrjäytti Lutherin raamatulliset oivallukset ja kruunupäiden kirkkopoliittiset päätökset. Se vei viitisen sataa vuotta. Luterilaisuus on (ollut) uudistus- ja vaihtoehtoliike. Ei pelkkää harmahtavaa peruskauraa. Hyvä pitää mielessä huomennakin.
Yritin välttää paasausta. Onnistuinko? Sana on vapaa ensi viikollakin. Onneksemme!
lauantai 17. lokakuuta 2015
Lokakuisia lukupaloja
Lokoisaa lokakuuta!
Lokakuinen viittaa toki kalenterivuoden 10. kuukauteen, mutta myös koleaan. Ilmatieteen laitos ilmoitti keskimääräistä korkeammista ajankohdan lämpötiloista. Tiedä tuota. Syksy siellä on!
Jos ulkona on viilenevää, niin kolkon koleaa on asunnottomilla. Tänään vietetään asunnottomien päivää ja yötä. Toivon jokaiselle turvallista yösijaa, asuntoa, kotia ja ympäristöä! Kansaan, kastiin tai kansallisuuteen katsomatta.
Vuan, syksyn siivittämänä laitan listan kirjoista, joiden parissa saa sateisenkin päivän kulumaan. Tai ajan niitä syyssateita odotellessa.
* Petrovskaja Katja, Ehkä Ester. Yhden suvun kautta kirjoitettu lähihistorian kuvaus. Romaania ei ole palkittu kevyin perustein.
* Hawkins Paula, Nainen junassa. Romaani junan ikkunasta nähdystä rikoksesta. Ohikiitäväksi hetkeksi jäin miettimään, miksi tätä kirjaa on hehkutettu niin paljon. Vastaus löytyy kai seuraavalta asemalta.
* Fowler Karen Joy, Olimme ihan suunniltamme. Vaiteliaan Rosemaryn sisarukset ovat kadonneet. Toinen on karkulainen ja toinen laboratorioeläin. Kertomus ihmisyydestä, perherakenteista ja elävästä etiikasta.
* Moriarty Liane, Mustat valkeat valheet. Kevyen viihdyttävä romaani vaikeasta ja edelleen vaietusta aiheesta.
* Smith Tom Rob, Lapsi 44. Ennemin Stalinin ajan Neuvostoliiton kuvaus kuin dekkari. Murhasarjaa avataan potiittisen ja henkilöhistorian kautta.
* Powers Richard, Muistin kaiku. Hieman ylipitkä kertomus muistin varaan rakennetusta identiteetistä ja kaiken hauraudesta.
* de Witt Patrick, Alihovimestari Minor. Rakkautta, jännitystä, moraalittomuutta sekä pinttyneitä tapoja. Notkeaa kieltä ja veijarimaista kerrontaa.
* Shields Carol, Kuiva kausi. Perheellisen avioparin parisuhteellisuus kirjeiden välittämänä. Lähelle päästään välimatkasta huolimatta.
* Laaksonen Heli, Aapine. Kirjaimistoa ja oivallisia murremuotoisia oivalluksia. Hyväntuulen takaus! Bonuksena virnuileva kuvitus.
Tutustukaa, ottakaa ja lukekaa. Tai menkää kirjastoon etsimään mieluisampia opuksia!
Lokakuinen viittaa toki kalenterivuoden 10. kuukauteen, mutta myös koleaan. Ilmatieteen laitos ilmoitti keskimääräistä korkeammista ajankohdan lämpötiloista. Tiedä tuota. Syksy siellä on!
Jos ulkona on viilenevää, niin kolkon koleaa on asunnottomilla. Tänään vietetään asunnottomien päivää ja yötä. Toivon jokaiselle turvallista yösijaa, asuntoa, kotia ja ympäristöä! Kansaan, kastiin tai kansallisuuteen katsomatta.
Vuan, syksyn siivittämänä laitan listan kirjoista, joiden parissa saa sateisenkin päivän kulumaan. Tai ajan niitä syyssateita odotellessa.
* Petrovskaja Katja, Ehkä Ester. Yhden suvun kautta kirjoitettu lähihistorian kuvaus. Romaania ei ole palkittu kevyin perustein.
* Hawkins Paula, Nainen junassa. Romaani junan ikkunasta nähdystä rikoksesta. Ohikiitäväksi hetkeksi jäin miettimään, miksi tätä kirjaa on hehkutettu niin paljon. Vastaus löytyy kai seuraavalta asemalta.
* Fowler Karen Joy, Olimme ihan suunniltamme. Vaiteliaan Rosemaryn sisarukset ovat kadonneet. Toinen on karkulainen ja toinen laboratorioeläin. Kertomus ihmisyydestä, perherakenteista ja elävästä etiikasta.
* Moriarty Liane, Mustat valkeat valheet. Kevyen viihdyttävä romaani vaikeasta ja edelleen vaietusta aiheesta.
* Smith Tom Rob, Lapsi 44. Ennemin Stalinin ajan Neuvostoliiton kuvaus kuin dekkari. Murhasarjaa avataan potiittisen ja henkilöhistorian kautta.
* Powers Richard, Muistin kaiku. Hieman ylipitkä kertomus muistin varaan rakennetusta identiteetistä ja kaiken hauraudesta.
* de Witt Patrick, Alihovimestari Minor. Rakkautta, jännitystä, moraalittomuutta sekä pinttyneitä tapoja. Notkeaa kieltä ja veijarimaista kerrontaa.
* Shields Carol, Kuiva kausi. Perheellisen avioparin parisuhteellisuus kirjeiden välittämänä. Lähelle päästään välimatkasta huolimatta.
* Laaksonen Heli, Aapine. Kirjaimistoa ja oivallisia murremuotoisia oivalluksia. Hyväntuulen takaus! Bonuksena virnuileva kuvitus.
Tutustukaa, ottakaa ja lukekaa. Tai menkää kirjastoon etsimään mieluisampia opuksia!
tiistai 29. syyskuuta 2015
Oma poni
Tunnelmallista tiistaita!
Kaksi tovia on taas vierähtänyt... Näin se vaan on. Laukataan siis suoraan asiaan.
Väitän, että lähes jokaisen pikkutytön ja parin pojankin toivelahjalistalla keikkuu tai on keikkunut oma poni. Lyhytjalkainen unelma, ikäkausihaave tai pehmeäturpainen mielikuva. Nimetköön unelmoivat itse. Minun toivelistalle eivät kavioeläimet mahtuneet.
Aikuisiän kynnyksellä havahduin. Mielenpintaan oli pinttynyt ikihaave omasta Ponista. Ei rehuruokintaa tai kaviokaavintaa kaipaavaa eläintä, vaan hyvin suunniteltua muovia. Vihreän Ponin ehti ensin ostaa Siskoni. Minun osani oli olla avoimen vihreä vieressä. Tasan ei käy muoviosat.
Tapahtui näinä päivinä, että Siskoni kyllästyi lattiapinta-alan ahtauteen. Ponille ei ollut sijaa talossa eikä puutarhassa. Joten... Olohuoneessani ei ole virtahepoa, vaan vihreä Poni! Ihaaaa(naa)!! Siskoni huomautti, korosti sekä alleviivasi, että eläin on vain sijoituksessa. Hmmmmmm. Loppusijoituksessa, myhäillen nyökyttelee savolainen, loppusijoituksessa.
Vanhassa laulussa tiedetään, että joka tytöllä on siivet kantapäissä, mutta minulla on myös oma Poni. Olo on kuin Klonkulla.
Kaksi tovia on taas vierähtänyt... Näin se vaan on. Laukataan siis suoraan asiaan.
Väitän, että lähes jokaisen pikkutytön ja parin pojankin toivelahjalistalla keikkuu tai on keikkunut oma poni. Lyhytjalkainen unelma, ikäkausihaave tai pehmeäturpainen mielikuva. Nimetköön unelmoivat itse. Minun toivelistalle eivät kavioeläimet mahtuneet.
Aikuisiän kynnyksellä havahduin. Mielenpintaan oli pinttynyt ikihaave omasta Ponista. Ei rehuruokintaa tai kaviokaavintaa kaipaavaa eläintä, vaan hyvin suunniteltua muovia. Vihreän Ponin ehti ensin ostaa Siskoni. Minun osani oli olla avoimen vihreä vieressä. Tasan ei käy muoviosat.
Tapahtui näinä päivinä, että Siskoni kyllästyi lattiapinta-alan ahtauteen. Ponille ei ollut sijaa talossa eikä puutarhassa. Joten... Olohuoneessani ei ole virtahepoa, vaan vihreä Poni! Ihaaaa(naa)!! Siskoni huomautti, korosti sekä alleviivasi, että eläin on vain sijoituksessa. Hmmmmmm. Loppusijoituksessa, myhäillen nyökyttelee savolainen, loppusijoituksessa.
Vanhassa laulussa tiedetään, että joka tytöllä on siivet kantapäissä, mutta minulla on myös oma Poni. Olo on kuin Klonkulla.
lauantai 5. syyskuuta 2015
Oireilemattomat oireet
Syyskuuta ja jotain ihan muuta!
Siskolla on oireet, ei lääkitystä.
Minulla on lääkitys, ei oireita. Tulemme Savosta ja meistä huomaa sen.
Jos ei ole sairauden oireita, voiko silloin olla sivuoireitakaan? -Voi, minulla.
Sivuoireita taas saa lääkkeestä, jonka tarpeellisuudesta ei ollut tietoakaan. Kun ei ollut niitä oireitakaan.
Sain odottamatta umpierityssairauden diagnoosin. Sekä loppuiän reseptilääkkeet ja kestotilauksen laboratorioon.
Voiko ihminen voittaa tautilotossa osallistumatta? -Voi, jos se on sukuvika.
Minun tautini ei tartu, eikä sillä ole mitään tekemistä savolaisuuden tai ylipainon kanssa.
Voin ihan hyvin. Hatuttaa vain, hieman rankemmin.
Olkoon voimallinen voima kanssanne!
Siskolla on oireet, ei lääkitystä.
Minulla on lääkitys, ei oireita. Tulemme Savosta ja meistä huomaa sen.
Jos ei ole sairauden oireita, voiko silloin olla sivuoireitakaan? -Voi, minulla.
Sivuoireita taas saa lääkkeestä, jonka tarpeellisuudesta ei ollut tietoakaan. Kun ei ollut niitä oireitakaan.
Sain odottamatta umpierityssairauden diagnoosin. Sekä loppuiän reseptilääkkeet ja kestotilauksen laboratorioon.
Voiko ihminen voittaa tautilotossa osallistumatta? -Voi, jos se on sukuvika.
Minun tautini ei tartu, eikä sillä ole mitään tekemistä savolaisuuden tai ylipainon kanssa.
Voin ihan hyvin. Hatuttaa vain, hieman rankemmin.
Olkoon voimallinen voima kanssanne!
sunnuntai 30. elokuuta 2015
Oleilua kotikolossa
Aamua!
Täällä taas -yllätyittekö? Itseäni hieman ihmetyttää ;)
Viikolla naapuri kysyi, milloinkas minä muutikaan. Ihan hämmennyin. Kesällä, kesän alussa, helteillä, joskus... Heinäkuussa! Olen asuttunut niin koloisasti, että muuttopäiväkin on menolipun päässä Unholassa.
Heti asunnon nähtyäni ja sitä kierrettyäni, totesin, että tämä on miehen suunnittelema. Ympärillä hymähdeltiin. En osaa sanoa, mistä nurkissa leijailevan maskuliinisen piirrosjäljen tunnistin, mutta absoluuttisen varma olin asiasta. Kenties maailman pienin naulakko oven vieressä kuiski, että tilaa olisi ollut takeillekin. Tai ehkä se oli se nurkkaikkuna, joka peittyy verhokiskon taakse antamatta lisävaloa asuntoon. Luulen, että mieskertoimia nosti ne asunnon kolme (!!!) kaappia. Kaksi vaatteille ja se onneton kolmas... sijoittaisiko nainen siivouskaapin makuuhuoneeseen? Sängylle varatun tilan viereen, nurkkaan? En usko. Varman tiedon suunnittelijasta kieli suihkutila. Jos asuntoon ei mahdu kuin kolme kaappia, niin jollakin ne neliöt täytyy täyttää. Lentokonehallin kokoisella kylppärillä! Jo vain. Viimeisen tiedon vahvisti wc:n käsisuihkun johto. Pisaroiva uutinen. Johdon perusteella tarkoitus olisi kai suihkutella keittiön puolella, ehkä naulakon alla, kenties olohuoneessa pimeän nurkkaikkunan siimeksessä? Pituudessa piisaa! Freudilaiset hymähtelyt. Parin metrin johtojana vessan lattialla on lähes käytännöllinen.
Etsin talotiedoista suunnittelijan. Sekä arkkitehti että rakennussuunnittelijainsinööri (tms.) olivat miehiä. Ugh.
Olen viihtynyt tässä asunnossa todella hyvin. Tilavaan yksiöön mahtuu kaksikin. Sen on Teini todistanut kesälomailullaan. Neliöitä on sopivasti, huonejako on selkeä, tavarat ovat istahtaneet siirtelemättä paikoilleen ja minä rakastan näitä linoleumilattioita! Olo on kotikoloisa. Tämän voisin ostaa kodikseni, jos se olisi mahdollista! Tekisin tosin pieniä muutoksia...
Sopuisan kotoisaa sunnuntain jatkoa!
Täällä taas -yllätyittekö? Itseäni hieman ihmetyttää ;)
Viikolla naapuri kysyi, milloinkas minä muutikaan. Ihan hämmennyin. Kesällä, kesän alussa, helteillä, joskus... Heinäkuussa! Olen asuttunut niin koloisasti, että muuttopäiväkin on menolipun päässä Unholassa.
Heti asunnon nähtyäni ja sitä kierrettyäni, totesin, että tämä on miehen suunnittelema. Ympärillä hymähdeltiin. En osaa sanoa, mistä nurkissa leijailevan maskuliinisen piirrosjäljen tunnistin, mutta absoluuttisen varma olin asiasta. Kenties maailman pienin naulakko oven vieressä kuiski, että tilaa olisi ollut takeillekin. Tai ehkä se oli se nurkkaikkuna, joka peittyy verhokiskon taakse antamatta lisävaloa asuntoon. Luulen, että mieskertoimia nosti ne asunnon kolme (!!!) kaappia. Kaksi vaatteille ja se onneton kolmas... sijoittaisiko nainen siivouskaapin makuuhuoneeseen? Sängylle varatun tilan viereen, nurkkaan? En usko. Varman tiedon suunnittelijasta kieli suihkutila. Jos asuntoon ei mahdu kuin kolme kaappia, niin jollakin ne neliöt täytyy täyttää. Lentokonehallin kokoisella kylppärillä! Jo vain. Viimeisen tiedon vahvisti wc:n käsisuihkun johto. Pisaroiva uutinen. Johdon perusteella tarkoitus olisi kai suihkutella keittiön puolella, ehkä naulakon alla, kenties olohuoneessa pimeän nurkkaikkunan siimeksessä? Pituudessa piisaa! Freudilaiset hymähtelyt. Parin metrin johtojana vessan lattialla on lähes käytännöllinen.
Etsin talotiedoista suunnittelijan. Sekä arkkitehti että rakennussuunnittelijainsinööri (tms.) olivat miehiä. Ugh.
Olen viihtynyt tässä asunnossa todella hyvin. Tilavaan yksiöön mahtuu kaksikin. Sen on Teini todistanut kesälomailullaan. Neliöitä on sopivasti, huonejako on selkeä, tavarat ovat istahtaneet siirtelemättä paikoilleen ja minä rakastan näitä linoleumilattioita! Olo on kotikoloisa. Tämän voisin ostaa kodikseni, jos se olisi mahdollista! Tekisin tosin pieniä muutoksia...
Sopuisan kotoisaa sunnuntain jatkoa!
lauantai 29. elokuuta 2015
Uudet untuvat
Letkeää lauantaita ja Siivouspäivää!
Jos ajautuu kesän kuumimpana päivänä alennusmyyntien loppurytinöihin, voi hellehalvauksen hakea vaikka untuvatakin sisältä. Niin minä tein.
Osaltani alekierros alkoi perin viattomasti. Uiskentelin Teinin vanavedessä alen jälkiaallossa. Teinin oli tarkoitus kartoittaa syksyn uutuuksia, penkoa tarjouslaareja ja -rekkejä. Hän kaipasi uutta välikausitakkia. Se löytyikin -60%:n alennuksella. Tummaa tikattua sinisyyttä koko rahalla. Upea takki!
Itselläni katse etsiytyi lisäalekyltteihin, joissa mainostettiin alennusta vielä alennuksen päälle. Kyllä köyhä halvan haistaa, kun kulmille osuu! Nuuhkin laajoja kokoja, niissäkin löytyi. Seuraavassa kaarteessa olin vuorannut itseni pitkään untuvatakkiin, patsastelin peilin edessä ja venyttelin berberin sisällä. Istui ja ihastutti. Väri vain oli minulle vieras: sävykäs harmaa. Ostos ei ollut tarvelistan kärkipäässä. Puoli tavarataloa kierrettyäni ja pennipussin pohjan kanssa keskusteltuani, päätin ostaa talvipalttoon.
Takki on untuvaa (haastan hyiset viimat), se on pitkä (poisti toppahousut tarvehankintalistalta) ja hinta sopi ropoilijalle. Huumasi! Untuvainen oli -70%:n alennuksessa, josta sai vielä -20%:n lisäalen. Hintahalvauksen sijaan pelkkää hellehuimausta. Siltikään en maksanut ulkoulsterista 10 prosenttia lähtöhinnasta, vaan jotain muuta. Kauppias voittaa aina. Siihenhän lisäalekikkailu perustuukin.
Hintalappua tuijotellessa oli todettava, että takin lähtöhinnalla olisi lentänyt kaupunkilomalle Keski-Eurooppaan! Huimaa. Köyhä valitsi kotimaankamaran, ja pysyy lämpimänä uuden jääkauden alkaessa. Lanttibudjetilla täytyy etsiä todellisia löytöjä, kaapia alennusmyyntien loppuja, pidentää hankintavälejä tai harjoittaa kirppislottoa. Loputtomiin ei voi olla ostamattakaan. Laadukkaimmillakin tavaroilla on elinkaarensa. Vähävarainen joutuu kuluttamaan huomattavasti enemmän aikaa näyttääkseen samalta kuin muut. Rahan sijaan vaivaa, aikaa ja mielikuvitusta. Rahattomalla ei ole edes tätä mahdollisuutta.
Olen tyytyväinen löytämääni, ostamaani ja kotiin kantamaani! Toivottavasti jokainen teistäkin omia ostoksianne tehtyään, sillä 'velle suum cuique est nec voto vivitur uno -Jokaisella on oma halu eikä samaa toivoen eletä'. Näinhän se on, ostoksilla ollessa tai vain oleillessa. Jokaisella ihmisellä on omat halunsa ja päämääränsä eivätkä kaikki toivo tai tavoittele elämältä samaa. Hyvä niin.
Jos ajautuu kesän kuumimpana päivänä alennusmyyntien loppurytinöihin, voi hellehalvauksen hakea vaikka untuvatakin sisältä. Niin minä tein.
Osaltani alekierros alkoi perin viattomasti. Uiskentelin Teinin vanavedessä alen jälkiaallossa. Teinin oli tarkoitus kartoittaa syksyn uutuuksia, penkoa tarjouslaareja ja -rekkejä. Hän kaipasi uutta välikausitakkia. Se löytyikin -60%:n alennuksella. Tummaa tikattua sinisyyttä koko rahalla. Upea takki!
Itselläni katse etsiytyi lisäalekyltteihin, joissa mainostettiin alennusta vielä alennuksen päälle. Kyllä köyhä halvan haistaa, kun kulmille osuu! Nuuhkin laajoja kokoja, niissäkin löytyi. Seuraavassa kaarteessa olin vuorannut itseni pitkään untuvatakkiin, patsastelin peilin edessä ja venyttelin berberin sisällä. Istui ja ihastutti. Väri vain oli minulle vieras: sävykäs harmaa. Ostos ei ollut tarvelistan kärkipäässä. Puoli tavarataloa kierrettyäni ja pennipussin pohjan kanssa keskusteltuani, päätin ostaa talvipalttoon.
Takki on untuvaa (haastan hyiset viimat), se on pitkä (poisti toppahousut tarvehankintalistalta) ja hinta sopi ropoilijalle. Huumasi! Untuvainen oli -70%:n alennuksessa, josta sai vielä -20%:n lisäalen. Hintahalvauksen sijaan pelkkää hellehuimausta. Siltikään en maksanut ulkoulsterista 10 prosenttia lähtöhinnasta, vaan jotain muuta. Kauppias voittaa aina. Siihenhän lisäalekikkailu perustuukin.
Hintalappua tuijotellessa oli todettava, että takin lähtöhinnalla olisi lentänyt kaupunkilomalle Keski-Eurooppaan! Huimaa. Köyhä valitsi kotimaankamaran, ja pysyy lämpimänä uuden jääkauden alkaessa. Lanttibudjetilla täytyy etsiä todellisia löytöjä, kaapia alennusmyyntien loppuja, pidentää hankintavälejä tai harjoittaa kirppislottoa. Loputtomiin ei voi olla ostamattakaan. Laadukkaimmillakin tavaroilla on elinkaarensa. Vähävarainen joutuu kuluttamaan huomattavasti enemmän aikaa näyttääkseen samalta kuin muut. Rahan sijaan vaivaa, aikaa ja mielikuvitusta. Rahattomalla ei ole edes tätä mahdollisuutta.
Olen tyytyväinen löytämääni, ostamaani ja kotiin kantamaani! Toivottavasti jokainen teistäkin omia ostoksianne tehtyään, sillä 'velle suum cuique est nec voto vivitur uno -Jokaisella on oma halu eikä samaa toivoen eletä'. Näinhän se on, ostoksilla ollessa tai vain oleillessa. Jokaisella ihmisellä on omat halunsa ja päämääränsä eivätkä kaikki toivo tai tavoittele elämältä samaa. Hyvä niin.
tiistai 11. elokuuta 2015
Päivän pähkinä
Elokuuta eläväiset!
Onhan se minunkin sanottava: syksyä kohti kuljetaan. Autuasta!! Minulle syksy ei koskaan tule liian aikaisin.
Löysin pikkunäppärän pohdintapalan. Yksille se on valmiiksi venytetty, toisille vinkeän visainen ja eräille vimmaisen vakava pulmapähkinä. Samankaltaisiin taukoaivojumppauksiin on törmätty, mutta onko tämä jo ratkaistu? Ottakaa omaksenne ja puntaroikaa.
Poika menee hakemaan töitä kaupasta. Hän täyttää hakemuslomakkeen. Liikkeenjohtaja tutkii lomaketta ja sanoo: "Eilen saimme hakemuksen, jonka jättäjällä on sama sukunimi, vanhemmat ja vuotta myöten täsmälleen sama syntymäaika kuin sinulla." "Niin", toteaa poika ja jatkaa: "Sen hakemuksen jättäjä on minun veljeni." "Olette siis kaksosia", johtaja päättelee. "Emme ole", poika vastaa. Mitä hakijat ovat toisilleen?
Arki-iloja jokaiselle!
*
Vinkkaus:
Espanjaan sijouttuva dekkari Näkymätön vartija on Dolores Redondo'n kirjoittaman Baskimaa-trilogian ensimmäinen osa. Kirjassa komisario Salazar palaa kotiseudulleen tutkimaan teinityttöjen makaaberia murhasarjaa. Samalla poliisi joutuu kasvokkain oman menneisyytensä hämäryyden kanssa. Tarina etenee jouhevasti, jouni on mukavan monipolvinen ja kerronta pitää otteessaan. Vinkkaan keskivertoa parempien salapoliisiromaanien ystäville. Luettava uutuus dekkarigenreen.
Onhan se minunkin sanottava: syksyä kohti kuljetaan. Autuasta!! Minulle syksy ei koskaan tule liian aikaisin.
Löysin pikkunäppärän pohdintapalan. Yksille se on valmiiksi venytetty, toisille vinkeän visainen ja eräille vimmaisen vakava pulmapähkinä. Samankaltaisiin taukoaivojumppauksiin on törmätty, mutta onko tämä jo ratkaistu? Ottakaa omaksenne ja puntaroikaa.
Poika menee hakemaan töitä kaupasta. Hän täyttää hakemuslomakkeen. Liikkeenjohtaja tutkii lomaketta ja sanoo: "Eilen saimme hakemuksen, jonka jättäjällä on sama sukunimi, vanhemmat ja vuotta myöten täsmälleen sama syntymäaika kuin sinulla." "Niin", toteaa poika ja jatkaa: "Sen hakemuksen jättäjä on minun veljeni." "Olette siis kaksosia", johtaja päättelee. "Emme ole", poika vastaa. Mitä hakijat ovat toisilleen?
Arki-iloja jokaiselle!
*
Vinkkaus:
Espanjaan sijouttuva dekkari Näkymätön vartija on Dolores Redondo'n kirjoittaman Baskimaa-trilogian ensimmäinen osa. Kirjassa komisario Salazar palaa kotiseudulleen tutkimaan teinityttöjen makaaberia murhasarjaa. Samalla poliisi joutuu kasvokkain oman menneisyytensä hämäryyden kanssa. Tarina etenee jouhevasti, jouni on mukavan monipolvinen ja kerronta pitää otteessaan. Vinkkaan keskivertoa parempien salapoliisiromaanien ystäville. Luettava uutuus dekkarigenreen.
sunnuntai 19. heinäkuuta 2015
Lähes lomaillen
Sateista sunnuntaita!
Teini on festareilla, minä taas en. Käytin eilisen lipittellen alkoholitonta inkivääriolutta, kuunnellen venäläistä jazzia ja tekemättä mitään tuottavaa. Likipitäen lomailua.
Laitan elävien kuvien ystäville tai joutoaikaa omaaville listan leffoista, joiden sävy ei ole beige. Näissä elokuvissa ollaan matkalla, etsimässä omaa suuntaa tai toista väylää. Ollaan myös ihan hukassa. Maan ja avaruuden välillä.
* Her. Kelmeää virtuaalilempeä.
* Nightcrawler. Uutiskuvien jahtaamista ylivalottuneilla keinoilla.
* Foxcatcher. Tositapahtumiin perustuva kuvaus monimielisen multimiljonäärin pakkomielteestä olympiamitaliin.
* Gone girl. Kieroutuneen avioliiton koukuttava kuvaus.
* Interstellar. Mennä sinne missä ei olla oltu ja yritys palata entiseen.
* The Imitation Game. Koodattua vehkeilyä sota- ja seksuaalisalaisuuksilla. Pohjautuu todellisiin tapahtumiin.
* Wild. Erämäävaellus oman elämänsä ja itsensä perustuksiin.
* Still Alice. Muistorikkaista ajoista höylätään ohuita siivuja muistin petettyä.
* Mad Max: Fury Road. Enemmän kuin aavikkoajoa. Feministinen kerros lisää kierroksia.
* Vadelmavenepakolainen. Mikä maa, mistä identiteetti?
Teini on festareilla, minä taas en. Käytin eilisen lipittellen alkoholitonta inkivääriolutta, kuunnellen venäläistä jazzia ja tekemättä mitään tuottavaa. Likipitäen lomailua.
Laitan elävien kuvien ystäville tai joutoaikaa omaaville listan leffoista, joiden sävy ei ole beige. Näissä elokuvissa ollaan matkalla, etsimässä omaa suuntaa tai toista väylää. Ollaan myös ihan hukassa. Maan ja avaruuden välillä.
* Her. Kelmeää virtuaalilempeä.
* Nightcrawler. Uutiskuvien jahtaamista ylivalottuneilla keinoilla.
* Foxcatcher. Tositapahtumiin perustuva kuvaus monimielisen multimiljonäärin pakkomielteestä olympiamitaliin.
* Gone girl. Kieroutuneen avioliiton koukuttava kuvaus.
* Interstellar. Mennä sinne missä ei olla oltu ja yritys palata entiseen.
* The Imitation Game. Koodattua vehkeilyä sota- ja seksuaalisalaisuuksilla. Pohjautuu todellisiin tapahtumiin.
* Wild. Erämäävaellus oman elämänsä ja itsensä perustuksiin.
* Still Alice. Muistorikkaista ajoista höylätään ohuita siivuja muistin petettyä.
* Mad Max: Fury Road. Enemmän kuin aavikkoajoa. Feministinen kerros lisää kierroksia.
* Vadelmavenepakolainen. Mikä maa, mistä identiteetti?
torstai 16. heinäkuuta 2015
Taivaanrannan taa
Torstaita tähtimatkaajat!
Horisontti on taivaan ja maan taikka taivaan ja veden näennäinen rajaviiva. Tätä ei lähdetä nyt luotaamaan, vaan havainnoijan kautta kulkevaa luotiviivaa vastaan kohtisuoraa tasoa tai sen ja taivaanpallon leikkausympyrää. Kierrättekö vielä radalla? New Horizons -luotain kiersi kääpiöplaneetta Pluton. Aihe astronomiselle uutisoinnille. Vuosikymmenen kestäneestä matkasta on tuliaisena kuvia. Otoksia, joissa reilut miinus 270 celsiusastetta on muovannut yli kolmen kilometkin korkuisia jäävuoria. !-efekti ylittyi.
Minun liki vuosikymmenen vanhassa puhelimessa oli myös kuvia. Nekin kertoivat tehdyistä retkistä, arkimatkoista. Luurissa oli myös paikallismyymälässä uutiseksi yltävän wanha sim-kortti. Myyjä oli jäätyä hämmästyksestä. Oli aika vaihtaa puhelinta. Suurin syy oli kuitenkin Englannin matkassa. Yes indeed. Kampiveiviluurini herätti sekä Suomen että Englannin turvatarkastajien mielenkiinnon. Viestintäväline ei ollut kyökkikoottu pamautin, vaan aito teknisen kehityksen lamautin. Liian vanha luuri rajan ylityksiin. Kampura kapulan sijaan.
Wanhaa sumeaa simpukkaa ei saanut upotettua tähtisumuunkaan, joten toimivaa ei tunkiolle -periaatteeni sai väistyä. Kieltämättä uusi hipluluuri on moitteeton yhteysvälittäjä. Kiitos Vanhemmille! Nykyistä luuria en suostu vaihtamaan tuoreempienkaan omenasatojen kypsyttyä enkä tähdellisempien teknisten ominaisuuksien saavutettavuudenkaan vuoksi. Jotain mikrotason vakautta makroskooppisessa järjestelmässä! Absoluuttisen nollavaihtopisteen hyytävän ilmanalan ansiosta puhelimeni käyttöikä saa nousta ainakin kolmeen kilometriin. Kelvinit soi(tta)koon tai kosmos ne vie(stittä)köön!
Tekninen jarrupala on puhunut. Myös uuteen luuriinsa.
Horisontti on taivaan ja maan taikka taivaan ja veden näennäinen rajaviiva. Tätä ei lähdetä nyt luotaamaan, vaan havainnoijan kautta kulkevaa luotiviivaa vastaan kohtisuoraa tasoa tai sen ja taivaanpallon leikkausympyrää. Kierrättekö vielä radalla? New Horizons -luotain kiersi kääpiöplaneetta Pluton. Aihe astronomiselle uutisoinnille. Vuosikymmenen kestäneestä matkasta on tuliaisena kuvia. Otoksia, joissa reilut miinus 270 celsiusastetta on muovannut yli kolmen kilometkin korkuisia jäävuoria. !-efekti ylittyi.
Minun liki vuosikymmenen vanhassa puhelimessa oli myös kuvia. Nekin kertoivat tehdyistä retkistä, arkimatkoista. Luurissa oli myös paikallismyymälässä uutiseksi yltävän wanha sim-kortti. Myyjä oli jäätyä hämmästyksestä. Oli aika vaihtaa puhelinta. Suurin syy oli kuitenkin Englannin matkassa. Yes indeed. Kampiveiviluurini herätti sekä Suomen että Englannin turvatarkastajien mielenkiinnon. Viestintäväline ei ollut kyökkikoottu pamautin, vaan aito teknisen kehityksen lamautin. Liian vanha luuri rajan ylityksiin. Kampura kapulan sijaan.
Wanhaa sumeaa simpukkaa ei saanut upotettua tähtisumuunkaan, joten toimivaa ei tunkiolle -periaatteeni sai väistyä. Kieltämättä uusi hipluluuri on moitteeton yhteysvälittäjä. Kiitos Vanhemmille! Nykyistä luuria en suostu vaihtamaan tuoreempienkaan omenasatojen kypsyttyä enkä tähdellisempien teknisten ominaisuuksien saavutettavuudenkaan vuoksi. Jotain mikrotason vakautta makroskooppisessa järjestelmässä! Absoluuttisen nollavaihtopisteen hyytävän ilmanalan ansiosta puhelimeni käyttöikä saa nousta ainakin kolmeen kilometriin. Kelvinit soi(tta)koon tai kosmos ne vie(stittä)köön!
Tekninen jarrupala on puhunut. Myös uuteen luuriinsa.
maanantai 13. heinäkuuta 2015
Jo 5-vuotias!
Aamua aikaiset ja muut virkeät!
Tänään blogini täyttää jo viisi vuotta. On syytä juhlaan!
Erään kasvatusmentorin kehitys- ja herkkyyskausiluokittelun mukaan 5-vuotias elää ensimmäistä kehityskauttaan. Vielä vuoden verran. Tämän ensimmäisen kehityskauden haasteisiin kuuluu blogikielen omaksuminen, itsenäiset ja koordinoidut liikkeet. Omien aistien, blogitekstien sekä järjestyksen hienosääntöä sekä hyvien bloggaustapojen oppiminen. Blogin ensimmäisellä kehityskaudella luodaan lähes kokonaan sen persoonallisuus.
Blogin tunnelma on ympäristöään havainnoiva. Blogi nuuhkii lammasmaisesti vaikutteita omaa napaa ympäröivästä yhteiskunnasta. Tällä varhaisimmalla kehityskaudellaan blogi(sti) oppii aistiensa välityksellä (kuvia ei välitetä, ainoastaan mielikuvia). Näin lukijat saavat tietoa blogistin elämästä (lähes välittömästi taikka merkittävällä viiveellä) sekä hänen havainnoistaan blogia ympäröivästä maailmasta. Blogissa lukija kykenee erottamaan todellisen epätodellisesta, savolaisuuden suomalaisuudesta. Blogi on oma, näkemykset ikiomia ja mielipiteet täysin maksuttomia. Blogista tietää vain 3+1 henkilöä. Sitä ei markkinoida ystäville eikä myydä sukulaisillekaan. Blogisti itse tiedostaa mitä hän kirjoittelee. Vastuu tosin on lukijalla.
'Non haberi sed esse -Ei tulla pidetyksi jonakin, vaan olla sitä'. Toisin sanoin tämä blogi ei vain näytä joltakin, vaan on sitä. Samaan tunnuslauseeseen päätyi myös tanskalainen tähtitieteilijä Tyko Brahe.
Juhlapäivää jokaiselle, säännölliselle lukijalle tai satunnaiselle piipahtajalle!
Tänään blogini täyttää jo viisi vuotta. On syytä juhlaan!
Erään kasvatusmentorin kehitys- ja herkkyyskausiluokittelun mukaan 5-vuotias elää ensimmäistä kehityskauttaan. Vielä vuoden verran. Tämän ensimmäisen kehityskauden haasteisiin kuuluu blogikielen omaksuminen, itsenäiset ja koordinoidut liikkeet. Omien aistien, blogitekstien sekä järjestyksen hienosääntöä sekä hyvien bloggaustapojen oppiminen. Blogin ensimmäisellä kehityskaudella luodaan lähes kokonaan sen persoonallisuus.
Blogin tunnelma on ympäristöään havainnoiva. Blogi nuuhkii lammasmaisesti vaikutteita omaa napaa ympäröivästä yhteiskunnasta. Tällä varhaisimmalla kehityskaudellaan blogi(sti) oppii aistiensa välityksellä (kuvia ei välitetä, ainoastaan mielikuvia). Näin lukijat saavat tietoa blogistin elämästä (lähes välittömästi taikka merkittävällä viiveellä) sekä hänen havainnoistaan blogia ympäröivästä maailmasta. Blogissa lukija kykenee erottamaan todellisen epätodellisesta, savolaisuuden suomalaisuudesta. Blogi on oma, näkemykset ikiomia ja mielipiteet täysin maksuttomia. Blogista tietää vain 3+1 henkilöä. Sitä ei markkinoida ystäville eikä myydä sukulaisillekaan. Blogisti itse tiedostaa mitä hän kirjoittelee. Vastuu tosin on lukijalla.
'Non haberi sed esse -Ei tulla pidetyksi jonakin, vaan olla sitä'. Toisin sanoin tämä blogi ei vain näytä joltakin, vaan on sitä. Samaan tunnuslauseeseen päätyi myös tanskalainen tähtitieteilijä Tyko Brahe.
Juhlapäivää jokaiselle, säännölliselle lukijalle tai satunnaiselle piipahtajalle!
sunnuntai 5. heinäkuuta 2015
Oranssiokraisen oven takana
Heinäkuista aamua!
Keskikesä toi mukanaan helteet -p*rk*l*! Se säistä.
Muuttolaatikostakin päivää. Olen nyt muuttanut, vaihtanut majaa, siirtänyt luuni, uusnurkkaistunut. Asustan viehättävän oranssiokraisen oven takana. Olen asettunut. Tavarat ovat löytäneet lähes kivutta paikkansa ja vanhan asunnon haikeus haalistuu päivä päivältä. Kotiutumisesta on vielä liian aikaista puhua. Nykyinen asunto on uusi, uljas ja upea!
Majanvaihto sujui käsiohjelman mukaan. Tarjolla oli draamaa, suuria ilmeitä ja kuuluvaa äänentoistoa. Muuttokuormaus-kuvaelmassa esiintyivät tyrannosaurus rex, brontosaurus, eläkeläinen, eläkeläiseksi tahtova, Teini ja minä. Bujaa! Kuvaelmalle ei ole toivottu uusintanäytöstä. Kiitän kaikkia mukanaolleita sydämeni, lihasteni sekä polkupyöränkumieni pohjasta! Rahtaavimmissa draamoissa on aina kuomullinen komediaa. Me loimme (s)oivan arkishow'n. Varovaisesti voisi puhua maalaisspektaakkelista.
Olimme siivonneet viikon (olen hieman tarkempi kiillottaja) taaksejäävää asuntoa vain tullaksemme täysin pesemättömiin nurkkiin. Edellinen asukas oli tulkinnut pakollisen loppusiivouksen koskemaan ainoastaan muita, samoin kuin viikkosiivouksetkin. Kahden vuoden kuonat, yäk, liottivat viemäriin ammattilaiset. Sillä välin täyttyi verkkovarasto.
Kerraten: muutin kolmiosta yksiöön. Oiva tilayhtälö. Seitsemäntoista (!!) kaapin sijaan käytössä on kolme. Ahdasta on, eikä autuaammaksi käy. Ankaran karsinnan, lisäharvennusten, sukulaissijoittelun sekä lahjoitustenkin jälkeen verkkovarasto ulvoo, hyllyt notkuu ja kirjahylly pullistelee. Minkäs enää teet? Tämän askeettisempaa minusta ei saa, meillä vain on niin ihania tavaroita. :).
Kaiken muuttomylläyksen keskelle saapui ilosanoma Savon ytimestä. Teini hyväksyttiin (taas& toistamiseen!!) yliopistoon!! Kahdesti hakenut, toistamiseen hyväksytty. Lahjakas ottaa vaativankin alan haltuun. Onnistumiseniloon sekoittuu suuuurta eroahdistusta. Teini vaihtaa paikkakuntaa! Jeesuksen parta, mää rämähdän. Käsittelen asiaa lähempänä syyskuuta. Nyt olen kyvytön.
Toivottelen yksiön nurkasta sopivankokoista sunnuntaita teille jokaiselle! Olen muuttanut -vihdoinkin!
Keskikesä toi mukanaan helteet -p*rk*l*! Se säistä.
Muuttolaatikostakin päivää. Olen nyt muuttanut, vaihtanut majaa, siirtänyt luuni, uusnurkkaistunut. Asustan viehättävän oranssiokraisen oven takana. Olen asettunut. Tavarat ovat löytäneet lähes kivutta paikkansa ja vanhan asunnon haikeus haalistuu päivä päivältä. Kotiutumisesta on vielä liian aikaista puhua. Nykyinen asunto on uusi, uljas ja upea!
Majanvaihto sujui käsiohjelman mukaan. Tarjolla oli draamaa, suuria ilmeitä ja kuuluvaa äänentoistoa. Muuttokuormaus-kuvaelmassa esiintyivät tyrannosaurus rex, brontosaurus, eläkeläinen, eläkeläiseksi tahtova, Teini ja minä. Bujaa! Kuvaelmalle ei ole toivottu uusintanäytöstä. Kiitän kaikkia mukanaolleita sydämeni, lihasteni sekä polkupyöränkumieni pohjasta! Rahtaavimmissa draamoissa on aina kuomullinen komediaa. Me loimme (s)oivan arkishow'n. Varovaisesti voisi puhua maalaisspektaakkelista.
Olimme siivonneet viikon (olen hieman tarkempi kiillottaja) taaksejäävää asuntoa vain tullaksemme täysin pesemättömiin nurkkiin. Edellinen asukas oli tulkinnut pakollisen loppusiivouksen koskemaan ainoastaan muita, samoin kuin viikkosiivouksetkin. Kahden vuoden kuonat, yäk, liottivat viemäriin ammattilaiset. Sillä välin täyttyi verkkovarasto.
Kerraten: muutin kolmiosta yksiöön. Oiva tilayhtälö. Seitsemäntoista (!!) kaapin sijaan käytössä on kolme. Ahdasta on, eikä autuaammaksi käy. Ankaran karsinnan, lisäharvennusten, sukulaissijoittelun sekä lahjoitustenkin jälkeen verkkovarasto ulvoo, hyllyt notkuu ja kirjahylly pullistelee. Minkäs enää teet? Tämän askeettisempaa minusta ei saa, meillä vain on niin ihania tavaroita. :).
Kaiken muuttomylläyksen keskelle saapui ilosanoma Savon ytimestä. Teini hyväksyttiin (taas& toistamiseen!!) yliopistoon!! Kahdesti hakenut, toistamiseen hyväksytty. Lahjakas ottaa vaativankin alan haltuun. Onnistumiseniloon sekoittuu suuuurta eroahdistusta. Teini vaihtaa paikkakuntaa! Jeesuksen parta, mää rämähdän. Käsittelen asiaa lähempänä syyskuuta. Nyt olen kyvytön.
Toivottelen yksiön nurkasta sopivankokoista sunnuntaita teille jokaiselle! Olen muuttanut -vihdoinkin!
lauantai 20. kesäkuuta 2015
Sananjalka kukkii
Juhannuspäivää!
Uskomusten mukaan eteläsuomalainen saniainen kukkii juhannusyönä. Sananjalan kukan löytäjälle lupaillaan suuria. Itiökasvin terälehdellinen kukinto on yhtä harvinainen kuin ruispellon unelmasulhanen, lähteen haavekuvajainen, informatiiviset yrttikimput taikka juhannuskokon palamatta jäävät puut, nuo enteelliset vanhapiiat. Perimätieto elää. Eläköön.
Haluan toivottaa valoisaa Johannes Kastajalle omistettua juhlaa! Toisille se on toivoa, eräille tiedettä ja osalle pelkkää taikuutta. Ottakoon jokainen omansa kesäyöstä!
Uskomusten mukaan eteläsuomalainen saniainen kukkii juhannusyönä. Sananjalan kukan löytäjälle lupaillaan suuria. Itiökasvin terälehdellinen kukinto on yhtä harvinainen kuin ruispellon unelmasulhanen, lähteen haavekuvajainen, informatiiviset yrttikimput taikka juhannuskokon palamatta jäävät puut, nuo enteelliset vanhapiiat. Perimätieto elää. Eläköön.
Haluan toivottaa valoisaa Johannes Kastajalle omistettua juhlaa! Toisille se on toivoa, eräille tiedettä ja osalle pelkkää taikuutta. Ottakoon jokainen omansa kesäyöstä!
sunnuntai 7. kesäkuuta 2015
Mentiin bussilla
ja junalla ja lentokoneella ja vielä minibussillakin. Näin olimme Lontoossa!
Ihan oikeasti ja aivan takuulla, kävin viimeinkin Lontoossa! Siellähän on käynyt jo lähes kaikki muut, joten oli korkea aika lennättää lampaanlihakin Brittein saarille. Museoita, makuja, metroja, menoa ja meininkiä eli aivan mahtava matka!! Olin ensikertalainen kaupungissa, mutta myös metromatkaajana. Alkuasetelma maanalusmatkustamisesta: sehän on kuin synnytyskanavaan ryömisi. Lopputulema: huikean nopeaa ja kätevää. Ei siis mitään postposttraumaattista aikuisiän kanavatraumaa. Mentiin metrolla!
Tuntui kuin joka paikkaan olisi ehditty muutamassa päivässä. Palatsit, Picassot, Piccadillyt, Primarkit ja Bridget tuli koettua. Ja niin paljon muutakin. Paljon jäi myös näkemättä. Kaupunki oli yllättävän väljä, siisti, kohtelias (!!) sekä haltuunotettava. Teini oli huikaiseva kaupunkisuunnistaja, minä se kaikkea töllistelevä turisti. Kaksi kertaa minua luultiin paikalliseksi, indeed. En osannut turistineuvoa, mutta kyllä hiveli savolaisen kosmopoliittista hipiää.
Turistikrääsän sijaan olin ottanut tavoitteekseni löytää pingviinimerkillisen kirppispokkarin ja vaahtokatkarapuja. Huimaa, eikö totta? Ensimmäinen pokkari löytyi hyväntekeväisyyskirpparilta (hinta hieman suolainen, mutta...). Toinen paperikirja ilmestyi ostoskoriini museokaupasta kangaskassin kaveriksi. Insuliinishottishokin makeat vaahtokarkkikatkikset säästin syötäväksi vasta Suomessa. Haima kiittää harkinnasta. Löysin myös lastenkirjan, joka kiidätti minut suoraan nostalgiamatkalle omaan lapsuuteen. Kieli oli vain vaihtunut englanniksi. Se oli ostettava. Teinin ostokset olivat hieman tardismaisempaa lajia sekä ruusuista designia. Ostajanoloisia valintoja.
Kuitenkin paras ostokseni oli rakkolaastarit. Ehdottomasti! Inhorealismin ikeen alta ei voi kirjoittaa kaunista proosaa. Visva vieköön! Voin vain pyydellä anteeksi ja kiitellä Teinin universumillista kärsivällisyyttä. 'Iniuriarum remedium est oblivio -Lääke epäoikeudenmukaisuuteen on unohtaminen'. Tällä antiikkisella ajatuksella kanssamatkaajani voi lievittää päkiäinvalidin aiheuttamaa vaikertavaa henkistä lisähiertymää. Wanhat kengät, wanhat jalkapohjat ja wanhat toimimattomat ideat. Seuraavalle reissulle lähden uusissa jalkineissa.
Teinin syntymäpäivälahjamatka oli unohtumaton kokemus minullekin! Lontoo on kaupunki, jonne haluamme palata toistekin (tai Teini neljännen kerran). Teini tosin ilmoitti, että hän ei lähde kanssani ihan heti minnekään. Olin kuulema mukavaa seuraa, mutta ne rakot eivät. Arki välistä on... pysyttelyä kotilaitumilla ;)
*
Vinkkaus:
Metromatkojen innoittamana on vinkattava ranskalaisen Jean-Paul Didierlaurent'in kirjaa Lukija aamujunassa. Guylain on mies, joka inhoaa työtään, mutta rakastaa kirjoja. Hän lukee joka aamu ääneen yksittäisiä sivuja tuhotuista kirjoista. Miehellä on omat ihailijansa, mutta aamujunasta löytynyt muistitikku laittaa ujokin elämän uusiksi. Tarina on hyväntuulisuudessaan aikuisille kirjoitettua satua, kuitenkin etäällä imelästä. Suosittelen ääneenlukijoille, kirjojen kavereille sekä myönteisten kertomusten ystäville.
Ihan oikeasti ja aivan takuulla, kävin viimeinkin Lontoossa! Siellähän on käynyt jo lähes kaikki muut, joten oli korkea aika lennättää lampaanlihakin Brittein saarille. Museoita, makuja, metroja, menoa ja meininkiä eli aivan mahtava matka!! Olin ensikertalainen kaupungissa, mutta myös metromatkaajana. Alkuasetelma maanalusmatkustamisesta: sehän on kuin synnytyskanavaan ryömisi. Lopputulema: huikean nopeaa ja kätevää. Ei siis mitään postposttraumaattista aikuisiän kanavatraumaa. Mentiin metrolla!
Tuntui kuin joka paikkaan olisi ehditty muutamassa päivässä. Palatsit, Picassot, Piccadillyt, Primarkit ja Bridget tuli koettua. Ja niin paljon muutakin. Paljon jäi myös näkemättä. Kaupunki oli yllättävän väljä, siisti, kohtelias (!!) sekä haltuunotettava. Teini oli huikaiseva kaupunkisuunnistaja, minä se kaikkea töllistelevä turisti. Kaksi kertaa minua luultiin paikalliseksi, indeed. En osannut turistineuvoa, mutta kyllä hiveli savolaisen kosmopoliittista hipiää.
Turistikrääsän sijaan olin ottanut tavoitteekseni löytää pingviinimerkillisen kirppispokkarin ja vaahtokatkarapuja. Huimaa, eikö totta? Ensimmäinen pokkari löytyi hyväntekeväisyyskirpparilta (hinta hieman suolainen, mutta...). Toinen paperikirja ilmestyi ostoskoriini museokaupasta kangaskassin kaveriksi. Insuliinishottishokin makeat vaahtokarkkikatkikset säästin syötäväksi vasta Suomessa. Haima kiittää harkinnasta. Löysin myös lastenkirjan, joka kiidätti minut suoraan nostalgiamatkalle omaan lapsuuteen. Kieli oli vain vaihtunut englanniksi. Se oli ostettava. Teinin ostokset olivat hieman tardismaisempaa lajia sekä ruusuista designia. Ostajanoloisia valintoja.
Kuitenkin paras ostokseni oli rakkolaastarit. Ehdottomasti! Inhorealismin ikeen alta ei voi kirjoittaa kaunista proosaa. Visva vieköön! Voin vain pyydellä anteeksi ja kiitellä Teinin universumillista kärsivällisyyttä. 'Iniuriarum remedium est oblivio -Lääke epäoikeudenmukaisuuteen on unohtaminen'. Tällä antiikkisella ajatuksella kanssamatkaajani voi lievittää päkiäinvalidin aiheuttamaa vaikertavaa henkistä lisähiertymää. Wanhat kengät, wanhat jalkapohjat ja wanhat toimimattomat ideat. Seuraavalle reissulle lähden uusissa jalkineissa.
Teinin syntymäpäivälahjamatka oli unohtumaton kokemus minullekin! Lontoo on kaupunki, jonne haluamme palata toistekin (tai Teini neljännen kerran). Teini tosin ilmoitti, että hän ei lähde kanssani ihan heti minnekään. Olin kuulema mukavaa seuraa, mutta ne rakot eivät. Arki välistä on... pysyttelyä kotilaitumilla ;)
*
Vinkkaus:
Metromatkojen innoittamana on vinkattava ranskalaisen Jean-Paul Didierlaurent'in kirjaa Lukija aamujunassa. Guylain on mies, joka inhoaa työtään, mutta rakastaa kirjoja. Hän lukee joka aamu ääneen yksittäisiä sivuja tuhotuista kirjoista. Miehellä on omat ihailijansa, mutta aamujunasta löytynyt muistitikku laittaa ujokin elämän uusiksi. Tarina on hyväntuulisuudessaan aikuisille kirjoitettua satua, kuitenkin etäällä imelästä. Suosittelen ääneenlukijoille, kirjojen kavereille sekä myönteisten kertomusten ystäville.
sunnuntai 24. toukokuuta 2015
Siivo päivä
Helluntaita!
Sunnuntai, jota lepopäiväksikin nimitellään. Ruåtsinnoksena pyhä päivä.
Edetään eilisen valtakunnallisen Siivouspäivän imussa. Nykyinen asunto on irtisanottu, remonttikartoitus tehty ja uusi vuokrasopimus allekirjoitettu. Nyt voi avata kaapin ovat, päästää luiset rangat päivänvaloon ja vapauttaa sängynalusmöröt. Pölisee. Tiedostan olevani roinahamsterien ja nurkkiin säilöjien sukua, mutta... Todellisuus on teoriaa työläämpää.
Elävän kierrätysaatteen kunniaksi, tarpeettoman kaatopaikkajätteen välttämiseksi sekä savolaisen nuukuuden ansiosta Siskoni haluaa kaiken sen ylimääräisen löydöksen, jota kaappien kätköistä ja kerrostumista esiin kaaputetaan. Sitä saa mitä tilaa! Tarvitaan vain hieman lisätilaa. Ja lisää sitä tilaa.
Elämä ei ole tavaroissa. Viisaassa lastenrunossa sen tiivistää Uppo-Nalle:
"Ihmiset tahtovat kaikenlaista.
Vieraita tavaroita vieraista maista.
Pian ovat kaapit täynnä kamaa,
elämä on kuitenkin yhtä ja samaa.
Iloon ei tarpeen tavaraa hankkia.
Onneen ei tarvitse edes pankkia."
Jatkan asunnon perkaamista. Pyhitettyä päivää teille!
Sunnuntai, jota lepopäiväksikin nimitellään. Ruåtsinnoksena pyhä päivä.
Edetään eilisen valtakunnallisen Siivouspäivän imussa. Nykyinen asunto on irtisanottu, remonttikartoitus tehty ja uusi vuokrasopimus allekirjoitettu. Nyt voi avata kaapin ovat, päästää luiset rangat päivänvaloon ja vapauttaa sängynalusmöröt. Pölisee. Tiedostan olevani roinahamsterien ja nurkkiin säilöjien sukua, mutta... Todellisuus on teoriaa työläämpää.
Elävän kierrätysaatteen kunniaksi, tarpeettoman kaatopaikkajätteen välttämiseksi sekä savolaisen nuukuuden ansiosta Siskoni haluaa kaiken sen ylimääräisen löydöksen, jota kaappien kätköistä ja kerrostumista esiin kaaputetaan. Sitä saa mitä tilaa! Tarvitaan vain hieman lisätilaa. Ja lisää sitä tilaa.
Elämä ei ole tavaroissa. Viisaassa lastenrunossa sen tiivistää Uppo-Nalle:
"Ihmiset tahtovat kaikenlaista.
Vieraita tavaroita vieraista maista.
Pian ovat kaapit täynnä kamaa,
elämä on kuitenkin yhtä ja samaa.
Iloon ei tarpeen tavaraa hankkia.
Onneen ei tarvitse edes pankkia."
Jatkan asunnon perkaamista. Pyhitettyä päivää teille!
keskiviikko 13. toukokuuta 2015
Lähtö lampolasta
Kukan ja flooran päivää!
Minulla on kukkivan juurevaa kerrottavaa: minä muutan! Versot vieköön, vaihdan majaa.
Sain opiskelija-asuntomonopolilta yksiön. Aivan, hakemani/ jonottamani/ etsimäni/ anomani yksiön! Toukokuinen ihme. 'Melior est patiens viro forti et qui dominatur animo suo expugnatore urbium -Kärsivällinen on urhoollista miestä parempi, mielensä hallitseva on parempi kaupunkeja valloittaa'. Tämä 12 ja puolen kuukauden odottelu on vaatinut kestävyyttä ja etsinyt kärsivällisyyden laitoja. Vaan, nyt se on totta. Minä suuntaan uuteen lampolaan! En valloita uutta kaupunkia, ainoastaan uuden asuinalueen. Innostuneen mielen hillintä on urhoollisuuden tuhlaamista. Juhuuu!
Vaihdan konkreettisesti puolta pienempään asuntoon. Neljään neliöön ei mahdu kahtakymmentä kuutiota -paitsi siskollani. Fysiikan lakeja kumartaen olen aloittelemassa tarpeettomien tavaroiden karsinnan. Helpompi kirjoittaa kuin konkretisoida. Lennätetään terälehtiä, huumaannutaan tuoksusta, lehtivihreillään. Määä muutan!
Minulla on kukkivan juurevaa kerrottavaa: minä muutan! Versot vieköön, vaihdan majaa.
Sain opiskelija-asuntomonopolilta yksiön. Aivan, hakemani/ jonottamani/ etsimäni/ anomani yksiön! Toukokuinen ihme. 'Melior est patiens viro forti et qui dominatur animo suo expugnatore urbium -Kärsivällinen on urhoollista miestä parempi, mielensä hallitseva on parempi kaupunkeja valloittaa'. Tämä 12 ja puolen kuukauden odottelu on vaatinut kestävyyttä ja etsinyt kärsivällisyyden laitoja. Vaan, nyt se on totta. Minä suuntaan uuteen lampolaan! En valloita uutta kaupunkia, ainoastaan uuden asuinalueen. Innostuneen mielen hillintä on urhoollisuuden tuhlaamista. Juhuuu!
Vaihdan konkreettisesti puolta pienempään asuntoon. Neljään neliöön ei mahdu kahtakymmentä kuutiota -paitsi siskollani. Fysiikan lakeja kumartaen olen aloittelemassa tarpeettomien tavaroiden karsinnan. Helpompi kirjoittaa kuin konkretisoida. Lennätetään terälehtiä, huumaannutaan tuoksusta, lehtivihreillään. Määä muutan!
keskiviikko 6. toukokuuta 2015
Paino puntarissa
Rauhaa!
Asiaa aiheesta, jota ei suostuta katsomaan puntaria edemmäs. Tuijotetaan varpaita.
Eilisen kuumottavana aiheena oli suomalainen ylipaino. Tällekin päivälle riittää asian jälkihikeä. Aamu-uutisiin kiepautettiin Maailman terveysjärjestö ja eurooppalaistuva liikalihavuus. Ennakkovaroitetaan pandemian sijaan fatdemiasta.
Olen närkästynyt. En ylipainoisena, vaan ylipainon yksisilmäisestä käsittelystä -taas. Painoasiaa uutisoidaan ainoastaan negatiivisesta kulmasta. Mielenkiintoista oli niputtava ote, jolla ylipainoon sisällytettiin merkittävä ja sairaanloinen lihavuuskin. Termistöllinen erottelu olisi ollut kohtuullista. Suomalaiset eivät halua, että ylipainon ennaltaehkäisyyn käytetään verovaroja. Mikä tässä nyt on se uutinen? Terveysvali(s)tus ei kiinnosta vai se, ettei suomalaiset halua maksaa veroja? Kenties kansalaiset eivät miellä lihavuutta ongelmaksi. Eihän ylipaino ei ole sairaus! Eikä jokainen lihava ole sairas tai edes yleistettävän kipeäkään. Hoikkuus ei takaa terveyttä eikä terveellisyyttä (houkille ei anneta painoa). Nämä näkökulmat sivuutettiin uutisoinnissa täysin. Kuten aina. Painovaino on arkinen tosiasia. Siitä eilisessäkin uutisoinnissa oli kyse.
Terveyslipulla ajeltiin pitkälle: ylipaino kuormittaa terveyspalveluja, lisää kuluja ja rapauttaa kansantaloutta. Tilastot kertovat. Minä olisin kaivannut uutista näistä puhuvista tilastoista! Suulaan histogrammin pylvästelemään kuka tilasi kyseisen tutkimuksen, mikä oli laatijan sidosryhmä, ammatillinen tausta ja työpaikka. On syytä huomioida, että tutkimustulos on aina tulkinnallinen. Taulukkouskovaisten maassa suomalaisten ylipainon on tilastoitu lähteneen laskuun. Suomi ei siis olekaan räjähdysmäisesti lihova maa. Tätä olisi voinut rummuttaa koko päivän. Olisi ollut tuoreempi juttu kuin valtakunnallinen laardijahti. Merkillistä, että on olemassa ns. normaali- ja alipainoisia ihmisiä, mutta vain ylipainosta tai lihavuudesta kärsitään. Voin kertoa, ettei tämä pullavan elämä kärsimystä ole.
Asiaan kuin sen vierustaan löytyy asiantuntija. Hyvin harvoin asiantuntija on aidosti asiaa tunteva. Lihavuustutkija on yleensä se paikan kuivettunein tyyppi. Hän, joka huolestuneisuuden tai talouden näkökulmasta kertoo oman asenteellisuutensa asiana. Terveyshuoli on vain peiteltyä painostusta ja terveystalous syyllistämistä. Miksi uutisoida terveysriskeistä? Eihän terveys ole riskitekijä. Ylipainolle löytyy kovin vähän ymmärtäjiä. Sitä minä en ymmärrä. Ei ole epätervettä olla lihava. Epäinhimillistä on asian vääristäminen sellaiseksi. Ei henkilövaa'alla voi mitata ihmisarvoa!
Mietin, uutisväännön välipalana, jos kouluterveydenhoitajan vastaanotolle tulee lapsi tai nuori, joka on joko lievästi ali- tai ylipainoinen. Kumman haasteeseen hoitaja puuttuu hanakammin? Kummalla lapsista on ongelma, kummalla taas ruumiinrakenne? Kumman kohdalla terveyspoliittiset valistusaatteet valjastetaan koskemaan koko perhettä? Kumman koululaisen vanhemmat ovat suurempia syyllisiä? Kumpi nuorista saa ravintoneuvontaa? Aivan! Aina vaan, alati ja taatusti se kasvukäyrän osoittama tukeva. Villasukkaperspektiivistä väitän, että alipainoinen saa laihtua hyvinkin luisevaksi, ennen kuin hänen ongelmaansa puututaan. Laihuushan on eräs ulkonäkökriteereistä, joita ymmärretään sairaanloisuuteen saakka. Ilman kattavia syömishäiriöisten hoitopaikkoja. Ihmispaino on politisoitu.
Taasen, ikuisena uppopalloaiheena, esiin nostettiin ylipainoisille osoitetut terveyskeskusmaksut. Korotettuina. Hämmennyin, kuinka näin epäkorrekti aihe sai taas mediatilaa! Käsittely lähentelee jo ihmisoikeusasiaa. Olisi yhtä asiatonta vaatia ikäihmisiltä, korvatulehduskierteessä olevilta lapsilta, sokeilta, työuupuneilta tai pyörätuolin käyttäjiltä korotettuja terveyskeskusmaksuja. Hekin ovat syyllisiä omaan tilanteeseensa. Vanhukset eivät ole suostuneet kuolemaan, lapset pysymään terveinä, sokeat katsomaan eteensä, uupahtaneet lopettamaan velttoiluaan ja pyörätuoleille tarvitaan kalliita ramppeja. Korrektiako?! Ei ole. Millä perusteilla vain liikalihavien (kuka saa määrittää liiallisuuden rajat?) kohdalla suurin osa ihmisistä vaikenee? Toimimattomuudella hyväksytään asennekierouma.
Osa suomalaisista katsoo kansalaisvelvollisuudekseen, äänestämisen sijaan, osoittaa toiselle hänen painonsa tai hyvinvointinsa rajat? Miksi? Ei ainakaan demokratian tähden. Olen puntaroinut asiaa. Vastausta ei löydy vaa'asta eikä sen kielistä. 'Difficile est saturam non scribere -Vaikeaa on olla kirjoittamatta satiiria'. Runoilija Juvenaliksen sanoin myös minä katson epäoikeudenmukaisuuden olevan niin suurta ja sietämätöntä, että en kerta kaikkiaan voinut vaieta. Välinpitämättömyys ei ole selitys.
Liputan vapaaehtoisen painonhallinnan ja -pudotuksen puolesta. Kaikenkokoisten oikeuteen olla olemassa. Solidaarisuutta saa ainoastaan pluskoossa! Toivon jokaiselle itsensä kokoista elopainoa. Painoa, joka saa elää, ja joka sen vuoksi tuntuu painottomalta. Hyvinvointi on painoluokatonta. Ehdottoman myönteinen uutinen.
Asiaa aiheesta, jota ei suostuta katsomaan puntaria edemmäs. Tuijotetaan varpaita.
Eilisen kuumottavana aiheena oli suomalainen ylipaino. Tällekin päivälle riittää asian jälkihikeä. Aamu-uutisiin kiepautettiin Maailman terveysjärjestö ja eurooppalaistuva liikalihavuus. Ennakkovaroitetaan pandemian sijaan fatdemiasta.
Olen närkästynyt. En ylipainoisena, vaan ylipainon yksisilmäisestä käsittelystä -taas. Painoasiaa uutisoidaan ainoastaan negatiivisesta kulmasta. Mielenkiintoista oli niputtava ote, jolla ylipainoon sisällytettiin merkittävä ja sairaanloinen lihavuuskin. Termistöllinen erottelu olisi ollut kohtuullista. Suomalaiset eivät halua, että ylipainon ennaltaehkäisyyn käytetään verovaroja. Mikä tässä nyt on se uutinen? Terveysvali(s)tus ei kiinnosta vai se, ettei suomalaiset halua maksaa veroja? Kenties kansalaiset eivät miellä lihavuutta ongelmaksi. Eihän ylipaino ei ole sairaus! Eikä jokainen lihava ole sairas tai edes yleistettävän kipeäkään. Hoikkuus ei takaa terveyttä eikä terveellisyyttä (houkille ei anneta painoa). Nämä näkökulmat sivuutettiin uutisoinnissa täysin. Kuten aina. Painovaino on arkinen tosiasia. Siitä eilisessäkin uutisoinnissa oli kyse.
Terveyslipulla ajeltiin pitkälle: ylipaino kuormittaa terveyspalveluja, lisää kuluja ja rapauttaa kansantaloutta. Tilastot kertovat. Minä olisin kaivannut uutista näistä puhuvista tilastoista! Suulaan histogrammin pylvästelemään kuka tilasi kyseisen tutkimuksen, mikä oli laatijan sidosryhmä, ammatillinen tausta ja työpaikka. On syytä huomioida, että tutkimustulos on aina tulkinnallinen. Taulukkouskovaisten maassa suomalaisten ylipainon on tilastoitu lähteneen laskuun. Suomi ei siis olekaan räjähdysmäisesti lihova maa. Tätä olisi voinut rummuttaa koko päivän. Olisi ollut tuoreempi juttu kuin valtakunnallinen laardijahti. Merkillistä, että on olemassa ns. normaali- ja alipainoisia ihmisiä, mutta vain ylipainosta tai lihavuudesta kärsitään. Voin kertoa, ettei tämä pullavan elämä kärsimystä ole.
Asiaan kuin sen vierustaan löytyy asiantuntija. Hyvin harvoin asiantuntija on aidosti asiaa tunteva. Lihavuustutkija on yleensä se paikan kuivettunein tyyppi. Hän, joka huolestuneisuuden tai talouden näkökulmasta kertoo oman asenteellisuutensa asiana. Terveyshuoli on vain peiteltyä painostusta ja terveystalous syyllistämistä. Miksi uutisoida terveysriskeistä? Eihän terveys ole riskitekijä. Ylipainolle löytyy kovin vähän ymmärtäjiä. Sitä minä en ymmärrä. Ei ole epätervettä olla lihava. Epäinhimillistä on asian vääristäminen sellaiseksi. Ei henkilövaa'alla voi mitata ihmisarvoa!
Mietin, uutisväännön välipalana, jos kouluterveydenhoitajan vastaanotolle tulee lapsi tai nuori, joka on joko lievästi ali- tai ylipainoinen. Kumman haasteeseen hoitaja puuttuu hanakammin? Kummalla lapsista on ongelma, kummalla taas ruumiinrakenne? Kumman kohdalla terveyspoliittiset valistusaatteet valjastetaan koskemaan koko perhettä? Kumman koululaisen vanhemmat ovat suurempia syyllisiä? Kumpi nuorista saa ravintoneuvontaa? Aivan! Aina vaan, alati ja taatusti se kasvukäyrän osoittama tukeva. Villasukkaperspektiivistä väitän, että alipainoinen saa laihtua hyvinkin luisevaksi, ennen kuin hänen ongelmaansa puututaan. Laihuushan on eräs ulkonäkökriteereistä, joita ymmärretään sairaanloisuuteen saakka. Ilman kattavia syömishäiriöisten hoitopaikkoja. Ihmispaino on politisoitu.
Taasen, ikuisena uppopalloaiheena, esiin nostettiin ylipainoisille osoitetut terveyskeskusmaksut. Korotettuina. Hämmennyin, kuinka näin epäkorrekti aihe sai taas mediatilaa! Käsittely lähentelee jo ihmisoikeusasiaa. Olisi yhtä asiatonta vaatia ikäihmisiltä, korvatulehduskierteessä olevilta lapsilta, sokeilta, työuupuneilta tai pyörätuolin käyttäjiltä korotettuja terveyskeskusmaksuja. Hekin ovat syyllisiä omaan tilanteeseensa. Vanhukset eivät ole suostuneet kuolemaan, lapset pysymään terveinä, sokeat katsomaan eteensä, uupahtaneet lopettamaan velttoiluaan ja pyörätuoleille tarvitaan kalliita ramppeja. Korrektiako?! Ei ole. Millä perusteilla vain liikalihavien (kuka saa määrittää liiallisuuden rajat?) kohdalla suurin osa ihmisistä vaikenee? Toimimattomuudella hyväksytään asennekierouma.
Osa suomalaisista katsoo kansalaisvelvollisuudekseen, äänestämisen sijaan, osoittaa toiselle hänen painonsa tai hyvinvointinsa rajat? Miksi? Ei ainakaan demokratian tähden. Olen puntaroinut asiaa. Vastausta ei löydy vaa'asta eikä sen kielistä. 'Difficile est saturam non scribere -Vaikeaa on olla kirjoittamatta satiiria'. Runoilija Juvenaliksen sanoin myös minä katson epäoikeudenmukaisuuden olevan niin suurta ja sietämätöntä, että en kerta kaikkiaan voinut vaieta. Välinpitämättömyys ei ole selitys.
Liputan vapaaehtoisen painonhallinnan ja -pudotuksen puolesta. Kaikenkokoisten oikeuteen olla olemassa. Solidaarisuutta saa ainoastaan pluskoossa! Toivon jokaiselle itsensä kokoista elopainoa. Painoa, joka saa elää, ja joka sen vuoksi tuntuu painottomalta. Hyvinvointi on painoluokatonta. Ehdottoman myönteinen uutinen.
perjantai 1. toukokuuta 2015
Puhtaasta ilosta
Toukokuuta toverit ja muut simasuut!
Vuoden viides virittelee alkutahtejaan... Huimaa tämä ajan juoksu. Touko sanana viittaa kasvavaan, joten hyvässä vuosikasvussa ollaan.
Minä ja muurahaiset... Ne kipittävät nurkanvaltaajat ovat olleet riesana koko kevään. Ei, en suostu myrkyttämään omaa elinpiiriäni, joten kotikonsteilla mennään. Keinot on monet, sanoi savolaislammas, kun pyykinpesujauhetta jalkalistan väliin tiivisti. Helpommallakin pääsisi, mutta kuka nyt niin tekisi? Jonkun Taina Tietäväisen tietolaarissa värähti. Tiedetään. Tottahan toki pesujauhekin on myrkyllistä. Liiallisesti annosteltuna tai sisäisesti nautittuna. Ei täällä, ei vappunakaan. Muurahaiset vastaan lammas -elintilapelissä minä johdan 300-0 (tai 300-love, jos pallottelemaan ryhdymme). Vappuhulinani olivat tässä.
Pyöritään esipesuohjelmalla eteenpäin. Eräille talous- ja hygieniatuotteet ovat muodostuneet elintarvikkeiksi (juu, te wc-paperin gourmetkäyttäjät). Oikeaa ruokaa on lupa syödä! Nenäliinapakettien kylkeen olisi syytä lisätä tarkentava teksti, ettei tuote ole suunnattu syötäväksi. Toimisi myös pyykinpesujauheessa. Kuurataan aihetta hieman lisää. Jos kuvitteellisessa Fatless -lehdessä kirjoitettaisiin, hipless yhteisössä välähtäisi tai valtameren takaa pyöräytettäisiin varmana tietona, uusin/ tehokkain/ timmistävin/ tositeeveistävin painonhalveksintakeino, olisi jokaisella ajantasaisella pesujauhesmoothie alahuulen alla. Someistettuna. Lipeällä bikinikuntoon! Kunnon pesunestetankkaus ja valkaisevaa voimajuomaa kehonhuoltoon. Pillillä tiivistettä ennen tehotreenejä. Jokaisella täytyy olla käteen imujuurtuneena se tiskiainepullo. Tankinkokoiset tosiruumiistajat luottavat äärikeinoihin -kuten aina. He nappaavat konetiskiainetta. Ei oo muuten omoo. Ommoo o. Persoonavalmentajat päihittävät yksilöllisyyden pesten ja lingoten. Vaan kenellä on tehokkain läskin huuhteluohjelma?
Terveysasemat täyttyvät ponnaripörriäisistä. Ruokatorvet vaahdoten. Olo on ehdottoman puhdas, raikas ja tahraton, mutta... Juostessa hieman kuplii, haittaa askellusta. Fosfaatit estävät ehdottomasti rasvakertymät, mutta... Poistaa myös pintajännityksen aivokalvoilta. Kalkkisaostumat luiden pinnalta irtosivat, mutta nyt nilkka näyttää sivusuuntaan. Kyllä tensidi treenarin tiellä pitää! Pari painojulkkua (ja se pakollinen poju) julistavat huulet jauheessa, kuinka kaloriton pesuohjelma on avannut uuden kanavan elämään -ja ohutsuoleen. Kehonkuva näyttää elottomalta, mutta sehän on puhdasta iloa ilman lisäkiloa!
Puolen vuoden jälkeen myös mammakaistoilla heräillään. Kiivas keskustelu alkaa: tiivistettä vai pesupähkinöitä? Viedäkkös töihin sensitivesuopavuokaa vaikos tuoksutabletteja mikroateriaksi? Vanhemmat kilohaikarat aivopesevät nuorempiaan ylipainoluokkien tahrallisuudesta. Hetki huulilla, eikä lähde edes korkeissa koulutuslämpötiloissa. Tiedostavin käyttää vain sappisaippuaa. Kuuriluonteisesti. Kahviloista saa pesusoikoittain ylihintaista pulverichaita. Tee on tasapaksuille. Peruskansalaiset kahmivat halpispesuaineet ja aletuotteet hyllyiltä. Loppuu se hyllyntä. Metsäkylien Maurit& Martat laittavat viimeinkin liikalihansa likoon. Muutama terveysaasintuntija pulputtaa soopaa aamuohjelmissa. Oi, tätä tervehenkisyyden tuoksua!
Totisena ihmettelen, miten, milloin ja miksi aidon ruoan syömisestä on tullut näin vaikeaa?!
Elämää on, joten harkintaa on turha harventaa. Juhlistan puhtaan järjen käyttöä hapankorppu huulessa. Vapun jälkeenkin.
Vuoden viides virittelee alkutahtejaan... Huimaa tämä ajan juoksu. Touko sanana viittaa kasvavaan, joten hyvässä vuosikasvussa ollaan.
Minä ja muurahaiset... Ne kipittävät nurkanvaltaajat ovat olleet riesana koko kevään. Ei, en suostu myrkyttämään omaa elinpiiriäni, joten kotikonsteilla mennään. Keinot on monet, sanoi savolaislammas, kun pyykinpesujauhetta jalkalistan väliin tiivisti. Helpommallakin pääsisi, mutta kuka nyt niin tekisi? Jonkun Taina Tietäväisen tietolaarissa värähti. Tiedetään. Tottahan toki pesujauhekin on myrkyllistä. Liiallisesti annosteltuna tai sisäisesti nautittuna. Ei täällä, ei vappunakaan. Muurahaiset vastaan lammas -elintilapelissä minä johdan 300-0 (tai 300-love, jos pallottelemaan ryhdymme). Vappuhulinani olivat tässä.
Pyöritään esipesuohjelmalla eteenpäin. Eräille talous- ja hygieniatuotteet ovat muodostuneet elintarvikkeiksi (juu, te wc-paperin gourmetkäyttäjät). Oikeaa ruokaa on lupa syödä! Nenäliinapakettien kylkeen olisi syytä lisätä tarkentava teksti, ettei tuote ole suunnattu syötäväksi. Toimisi myös pyykinpesujauheessa. Kuurataan aihetta hieman lisää. Jos kuvitteellisessa Fatless -lehdessä kirjoitettaisiin, hipless yhteisössä välähtäisi tai valtameren takaa pyöräytettäisiin varmana tietona, uusin/ tehokkain/ timmistävin/ tositeeveistävin painonhalveksintakeino, olisi jokaisella ajantasaisella pesujauhesmoothie alahuulen alla. Someistettuna. Lipeällä bikinikuntoon! Kunnon pesunestetankkaus ja valkaisevaa voimajuomaa kehonhuoltoon. Pillillä tiivistettä ennen tehotreenejä. Jokaisella täytyy olla käteen imujuurtuneena se tiskiainepullo. Tankinkokoiset tosiruumiistajat luottavat äärikeinoihin -kuten aina. He nappaavat konetiskiainetta. Ei oo muuten omoo. Ommoo o. Persoonavalmentajat päihittävät yksilöllisyyden pesten ja lingoten. Vaan kenellä on tehokkain läskin huuhteluohjelma?
Terveysasemat täyttyvät ponnaripörriäisistä. Ruokatorvet vaahdoten. Olo on ehdottoman puhdas, raikas ja tahraton, mutta... Juostessa hieman kuplii, haittaa askellusta. Fosfaatit estävät ehdottomasti rasvakertymät, mutta... Poistaa myös pintajännityksen aivokalvoilta. Kalkkisaostumat luiden pinnalta irtosivat, mutta nyt nilkka näyttää sivusuuntaan. Kyllä tensidi treenarin tiellä pitää! Pari painojulkkua (ja se pakollinen poju) julistavat huulet jauheessa, kuinka kaloriton pesuohjelma on avannut uuden kanavan elämään -ja ohutsuoleen. Kehonkuva näyttää elottomalta, mutta sehän on puhdasta iloa ilman lisäkiloa!
Puolen vuoden jälkeen myös mammakaistoilla heräillään. Kiivas keskustelu alkaa: tiivistettä vai pesupähkinöitä? Viedäkkös töihin sensitivesuopavuokaa vaikos tuoksutabletteja mikroateriaksi? Vanhemmat kilohaikarat aivopesevät nuorempiaan ylipainoluokkien tahrallisuudesta. Hetki huulilla, eikä lähde edes korkeissa koulutuslämpötiloissa. Tiedostavin käyttää vain sappisaippuaa. Kuuriluonteisesti. Kahviloista saa pesusoikoittain ylihintaista pulverichaita. Tee on tasapaksuille. Peruskansalaiset kahmivat halpispesuaineet ja aletuotteet hyllyiltä. Loppuu se hyllyntä. Metsäkylien Maurit& Martat laittavat viimeinkin liikalihansa likoon. Muutama terveysaasintuntija pulputtaa soopaa aamuohjelmissa. Oi, tätä tervehenkisyyden tuoksua!
Totisena ihmettelen, miten, milloin ja miksi aidon ruoan syömisestä on tullut näin vaikeaa?!
Elämää on, joten harkintaa on turha harventaa. Juhlistan puhtaan järjen käyttöä hapankorppu huulessa. Vapun jälkeenkin.
maanantai 20. huhtikuuta 2015
Yksin kaksioon?
Spekulatiivista maanantaita!
Nyt on sitten eduskuntavaalit ohi. Voittajat on äänestetty, hävinneet kadonneet maakuntatoimistoihin. Kaikille yrittäneille nostetaan hattua! Äänestämättä jättäneet... Toimimattomuus ei vaan toimi. Yksi Toimi muuten valittiin, muttei minun äänellä, eikä vaalipiiristä. Oma ehdokkaani heilahti Helsinkiin.
Demokratiasta asuntopolitiikkaan. Olen maininnut, että etsin/ jonotan/ metsästän pienempää asuntoa. Olen ollut yksiöjonoissa jo kohta vuoden. Käynyt asuntonäytöissä tulematta valituksi (en voi luvata asuvani kämpässä vuodesta vuosikymmeneen), nähnyt asuntoja joita ei olisi uskonut näkevänsä ja katsellut asuntoja, joiden vaatimuslista on pidempi kuin vuokrattavat neliöt. Ystävät, toverit -olen hämmästynyt. Jonotan yksiötä, en uusia elimiä. Nyt viimeinkin, sain opiskelija-asuntomonopolilta asuntotarjouksen... kaksiosta! 'Non est, crede mihi, sapientis dicere: "Vivam". Sera nimis vita est crastina - vive hodie! -Ei ole, usko minua, viisasta sanoa: "Huomenna alan elää". Huomenna on liian myöhäistä - elä tänään!'. Pitkän päivän hetkellisyyden kiteymänä voisin todeta, että toimii se kohtuus kai näinkin. Yksiöjonosta kaksioon. Väljät olisivat neliöt, väljää on myös monopoliviraston yksiötulkinta. Väljähtynyttä väljyyttä lisää asuntopolitiikan tiheät kiharat. Olen selkä (kaksion) seinää vasten. Kylmän turhauttavaa.
Yksiön sijaan (muttei samalla rahalla) kaksioon -purupalapuntarissa painaa eniten asunnon sijainti. Jonotan yksiötä keskusta-alueen tuntumasta. Autoton ei nääs kurvaa lihaksiaan pidemmälle. Treenaamaton pennipussikin rutistaa bussikortittoman säestyksen. Tarjokaskaksio sijaitsee keskellä nukkumalähiötä, perhepihoja, kotieläimiä. Keskustatikassa maalin sijaan sivuun. Ei osunut asuntoehdotus toivelistan koko- eikä sijaintihaaviin! En tiedä mitä teen ja sekös tässä hiertää! Aikaa päätökselle ei ole kuin pari päivää. P*skakaksionakki.
Minulle siis tarjotaan mahdollisuutta asettua yksin kaksioon. Sisko sen sijaan muutti kaksin yksiöön. Arki on huumorilaji.
Jk. Pitkään harkittuani hylkäsin kaksiotarjouksen. Aika saa näyttää valitsinko viisaasti vai vikaan.
*
Vinkkaus:
Rouheaa huumoria viljelee myös Caitlin Moran romaanissaan Näin minusta tuli tyttö. Teini-ikäinen Johanna elää 1990-luvun Englannissa köyhääkin köyhempien hippivanhempien ja sisaruslauman keskellä, haaveilee olevansa joku toinen tai ainakin saavansa olla joku toinen. Murrosiän angstikaameus, omien rajojen ja lahjakkuuden oivaltaminen sekä perheen vaikutuksen hyväksyminen tekevät tarinasta inhimillisen. Psykologinen kasvutarina nasevan feminismin hengessä. Sopii lukupalaksi puberteetin ylittäneille.
Nyt on sitten eduskuntavaalit ohi. Voittajat on äänestetty, hävinneet kadonneet maakuntatoimistoihin. Kaikille yrittäneille nostetaan hattua! Äänestämättä jättäneet... Toimimattomuus ei vaan toimi. Yksi Toimi muuten valittiin, muttei minun äänellä, eikä vaalipiiristä. Oma ehdokkaani heilahti Helsinkiin.
Demokratiasta asuntopolitiikkaan. Olen maininnut, että etsin/ jonotan/ metsästän pienempää asuntoa. Olen ollut yksiöjonoissa jo kohta vuoden. Käynyt asuntonäytöissä tulematta valituksi (en voi luvata asuvani kämpässä vuodesta vuosikymmeneen), nähnyt asuntoja joita ei olisi uskonut näkevänsä ja katsellut asuntoja, joiden vaatimuslista on pidempi kuin vuokrattavat neliöt. Ystävät, toverit -olen hämmästynyt. Jonotan yksiötä, en uusia elimiä. Nyt viimeinkin, sain opiskelija-asuntomonopolilta asuntotarjouksen... kaksiosta! 'Non est, crede mihi, sapientis dicere: "Vivam". Sera nimis vita est crastina - vive hodie! -Ei ole, usko minua, viisasta sanoa: "Huomenna alan elää". Huomenna on liian myöhäistä - elä tänään!'. Pitkän päivän hetkellisyyden kiteymänä voisin todeta, että toimii se kohtuus kai näinkin. Yksiöjonosta kaksioon. Väljät olisivat neliöt, väljää on myös monopoliviraston yksiötulkinta. Väljähtynyttä väljyyttä lisää asuntopolitiikan tiheät kiharat. Olen selkä (kaksion) seinää vasten. Kylmän turhauttavaa.
Yksiön sijaan (muttei samalla rahalla) kaksioon -purupalapuntarissa painaa eniten asunnon sijainti. Jonotan yksiötä keskusta-alueen tuntumasta. Autoton ei nääs kurvaa lihaksiaan pidemmälle. Treenaamaton pennipussikin rutistaa bussikortittoman säestyksen. Tarjokaskaksio sijaitsee keskellä nukkumalähiötä, perhepihoja, kotieläimiä. Keskustatikassa maalin sijaan sivuun. Ei osunut asuntoehdotus toivelistan koko- eikä sijaintihaaviin! En tiedä mitä teen ja sekös tässä hiertää! Aikaa päätökselle ei ole kuin pari päivää. P*skakaksionakki.
Minulle siis tarjotaan mahdollisuutta asettua yksin kaksioon. Sisko sen sijaan muutti kaksin yksiöön. Arki on huumorilaji.
Jk. Pitkään harkittuani hylkäsin kaksiotarjouksen. Aika saa näyttää valitsinko viisaasti vai vikaan.
*
Vinkkaus:
Rouheaa huumoria viljelee myös Caitlin Moran romaanissaan Näin minusta tuli tyttö. Teini-ikäinen Johanna elää 1990-luvun Englannissa köyhääkin köyhempien hippivanhempien ja sisaruslauman keskellä, haaveilee olevansa joku toinen tai ainakin saavansa olla joku toinen. Murrosiän angstikaameus, omien rajojen ja lahjakkuuden oivaltaminen sekä perheen vaikutuksen hyväksyminen tekevät tarinasta inhimillisen. Psykologinen kasvutarina nasevan feminismin hengessä. Sopii lukupalaksi puberteetin ylittäneille.
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Johan pimeni
Marian ilmestyspäivää!
Muinaisessa Lähi-idässä enkeli ilmoitti teinitytölle, että jälkikasvua olisi tulossa. Tämän päivän ilmoituksen tuloillaan olevasta perillisestä plussaa muovitikku tai terveydenhuollon ammattilainen. Summattuna, se on sitten yhdeksän kuukautta jouluun!
Minä olen toki ollut valveutunut tasa-arvon päivän liputtaja, kevätpäiväntasauksen niputtaja ja auringonpimennyksen ohittaja. Ihan pimeetä. Yllättävän paljon mediatilaa ja joukkoistavaa liikehdintää taivaslampun hetkellinen piiloutuminen sai aikaan. Uutisoitiin, että hitsaajanlasit on eräillä paikkakunnilla myyty loppuun. Massailmiö kipinöi vain kassakoneessa. Uutistoimistosta riippuen tämä astronominen piiloleikkihän tapahtuu joko kerran vuodessa -tai vuosisadassa. Kunnioitettava aikajännevenymä. Vaan mitäpä minä tässä kitisen, koska itse heräsin mustan auringon päivänä jo kuudelta (kun se aurinko paistoi), ja jäin odottelemaan valopallon liikehdintää.
Huti tuli. Kellon kyttäämisen ohessa ryhdyin viikkosiivoamaan. Imuroin itseni pimennyksen ohi! Minkäs enää teet. Minua ei kutsuta silminnäkijätodistajaksi. C`est la vie! Tai savolaistettuna sama: et sil viisiin!
Ohittamatonta päivää teille!
Muinaisessa Lähi-idässä enkeli ilmoitti teinitytölle, että jälkikasvua olisi tulossa. Tämän päivän ilmoituksen tuloillaan olevasta perillisestä plussaa muovitikku tai terveydenhuollon ammattilainen. Summattuna, se on sitten yhdeksän kuukautta jouluun!
Minä olen toki ollut valveutunut tasa-arvon päivän liputtaja, kevätpäiväntasauksen niputtaja ja auringonpimennyksen ohittaja. Ihan pimeetä. Yllättävän paljon mediatilaa ja joukkoistavaa liikehdintää taivaslampun hetkellinen piiloutuminen sai aikaan. Uutisoitiin, että hitsaajanlasit on eräillä paikkakunnilla myyty loppuun. Massailmiö kipinöi vain kassakoneessa. Uutistoimistosta riippuen tämä astronominen piiloleikkihän tapahtuu joko kerran vuodessa -tai vuosisadassa. Kunnioitettava aikajännevenymä. Vaan mitäpä minä tässä kitisen, koska itse heräsin mustan auringon päivänä jo kuudelta (kun se aurinko paistoi), ja jäin odottelemaan valopallon liikehdintää.
Huti tuli. Kellon kyttäämisen ohessa ryhdyin viikkosiivoamaan. Imuroin itseni pimennyksen ohi! Minkäs enää teet. Minua ei kutsuta silminnäkijätodistajaksi. C`est la vie! Tai savolaistettuna sama: et sil viisiin!
Ohittamatonta päivää teille!
perjantai 20. maaliskuuta 2015
Leffajenkka
Aamua!
Alkavan viikonvaihteen viihteellistämiseksi laitan listan elokuvista, joista olen pitänyt. Niin ovat monet muutkin. Katsokaa kuinka teidän nähtyänne käy. Kallistutteko samalle kannalle vai kallisteletteko yli makulaidan. Olkaa katsotut!
* Magic in the moonlight. Tottakai, tietysti, luonnollisesti ja ihan varmasti uusin Woody Allen.
* The Grand Budapest Hotel. Hyvin ajoitettua ajojahtia vaaleanpunaisen hotellin ympärillä.
* Boyhood. Hurmaavan elämänmakuinen kasvutarina. Realistinen herkku.
* The birdman. Se musiikki, se tunnelma, ne näyttelijät...
* Tuhat kertaa hyvää yötä. Työ vai perhe?
* The railway man. Sotamuistojen traumatisoima mies, jonka elämä ei löydä arkiraiteita.
* A late quartet. Jousimusiikin täyttämä ihmissuhdesävellys. Aikuiseen makuun.
* Perhe=August: Osage County. Perhe vai pershe?
* 12 years of slave. Orjuuden kurjuudesta ja vapauden kaipuusta.
* Gravity. Painovoimaa uhmaava pettymys.
* Nebraska. Perhenäkemys tämäkin. Toimivaa mustavalkoisuutta.
* Dallas Byers Club. Laihat miehet täyttävät ruudun. Osuu ja uppoaa.
* Päivien kuohu. Arjen yläpuolelle kohoava tumma ranskalaissatu.
* Frances Ha. Tanssiaskelin omaa tietä etsimässä.
* Onneli ja Anneli. Aito lastenelokuva. Sen vuoksi käy mainiosti aikuisillekin.
Alkavan viikonvaihteen viihteellistämiseksi laitan listan elokuvista, joista olen pitänyt. Niin ovat monet muutkin. Katsokaa kuinka teidän nähtyänne käy. Kallistutteko samalle kannalle vai kallisteletteko yli makulaidan. Olkaa katsotut!
* Magic in the moonlight. Tottakai, tietysti, luonnollisesti ja ihan varmasti uusin Woody Allen.
* The Grand Budapest Hotel. Hyvin ajoitettua ajojahtia vaaleanpunaisen hotellin ympärillä.
* Boyhood. Hurmaavan elämänmakuinen kasvutarina. Realistinen herkku.
* The birdman. Se musiikki, se tunnelma, ne näyttelijät...
* Tuhat kertaa hyvää yötä. Työ vai perhe?
* The railway man. Sotamuistojen traumatisoima mies, jonka elämä ei löydä arkiraiteita.
* A late quartet. Jousimusiikin täyttämä ihmissuhdesävellys. Aikuiseen makuun.
* Perhe=August: Osage County. Perhe vai pershe?
* 12 years of slave. Orjuuden kurjuudesta ja vapauden kaipuusta.
* Gravity. Painovoimaa uhmaava pettymys.
* Nebraska. Perhenäkemys tämäkin. Toimivaa mustavalkoisuutta.
* Dallas Byers Club. Laihat miehet täyttävät ruudun. Osuu ja uppoaa.
* Päivien kuohu. Arjen yläpuolelle kohoava tumma ranskalaissatu.
* Frances Ha. Tanssiaskelin omaa tietä etsimässä.
* Onneli ja Anneli. Aito lastenelokuva. Sen vuoksi käy mainiosti aikuisillekin.
torstai 12. maaliskuuta 2015
Kädestä suuhun
Aamua!
Lähestyvät vaalit tai vaihtuva vuodenaika, mene ja tiedä. Tänään tartutaan yhteiskunnalliseen aiheeseen. Yhteen kansallisen jossittelun kestoaiheista.
Kesä ja kärpäset. Ei, kun kesä ja kerjäläiset. Hyvinvointi Suomen katukuvassa ei ole muutamaan vuosikymmeneen näkynyt kotoperäisiä kerjäläisiä. Risteykset ovat olleet kansoittamatta ja talojen kulmille on liruteltu vain omia reviirimerkkejä. Perisuomalainen kerjääminen on siirtynyt virastoihin. Se tapahtuu lomakkeilla, hakemuksilla ja vaadittavilla liitteillä. Siistiä. Anomus, hakemus tai jonotus on selluloosaan käärittyä kerjäämistä. Suljetuissa kuorissa, poissa katukuvasta. Tarveharkintaista anelua. Se taas on käytännön sivistämää kerjäämistä. Virastokerjäläiset tuloo ja lomakkeet paukkuu!
Vaan perusaiheeni on katukerjäläiset. Mieltä ja kieltä kuohuttavat polvistelijat. Pahvimukien kanssa maamme puhdasta imagoa kilisyttävät ihmiset. Omiatuntoja ja empiavarantoja kolkuttelevat kanssaelävät. Antaako rahaa vai antaako olla? Sallitaanko heidän olla vai ollaanko näkemättä? Kuka kiireessä pudotetun pennin oikeasti vie? Kaikenlaisen avuntarpeen äärellä olen sitä mieltä, että haaste ei katoa vaikka kuinka sille haistattelisi. Haistamatta nenäänsä nykisi. On toimivampaa tehdä jotakin. Minä en anna rahaa katukerjäläisille. Syynä ei ole tausta-ajatus oletetuista tai olemattomista hämäräorganisaatioista, pakottamisesta eikä hyväksikäytöstä. Näitä kaikkia saisi varmasti kaivettua esiin -ja ilman lapiota. Minä pyrin konkretiaan. Se vie aikaa, vaivaa, tilaa ja viitseliäisyyttä. Se on myös hyvin paljastavaa. Jos kerjäläiselle tarjoaa rahan sijaan ruokaa tai kenkäparia, vastauksesta tietää heti kerjätäänkö tarpeeseen vai almuillaanko ammatikseen. Sama pätee puistokemisteihin ja nukkumatteihin. Jos lasolisti ei oman väittämänsä mukaan ole syönyt muutamaan päivään, kelpaa vienosti liuenneelle veikolle voileipä. Kieltävä vastaus kertoo toisenlaisesta nälästä. Sitä minä en rahoita.
Kerjäläinen on ihminen, joka kerjää elannokseen. Ei ainoastaan elääkseen. Hartaasti harjoitetusta harrastustoiminnasta ole tässä tietoakaan. Kerjääminen on jatkuvaa kiihkeää pyytelyä. Almujen anomista, kärttämistä, ruinaamista, mankumista, rukoilua. Tuttua? Lapset, uskovaiset, lajiliitot, hyväntekeväisyysjärjestöt, vaaliehdokkaat ja kaikki muut, myös sulkeutuvat suut. Määrehän kattaa suurimman osan suomalaisista! Kerjuukansalaisia kaikki. Ei vain ne ulkomailta tipahtaneet tai tämän maan ulkoistamat pudokkaat. Ketä tämä asia ei siis koskisi?!
Näkyväksi tullut, tai tehty, avuntarve auttaa valottamaan ongelman kuin ongelman hämärämpiäkin nurkkia. Silmät ummessa osuu varmemmin terävään kulmaan tai siihen kiperään nurkkaan. Osuu omalle nahkalle. Jossittelu ei ole keskustelua. Se on tyhjän jauhamista. Asennejossittelulla olevasta ongelmasta koverretaan tyhjä. Ja tyhjähän täyttyy toistamiseen. Aina vaan, taas ja taas ja taas... Jokainen auttaa, toimii, tulee autetuksi taikka jättää katsomatta ihan oman itsensä vuoksi. Ehkäpä itsekkyydestäkin käsin voisi tehdä hyvää. Ainakin jotain hieman parempaa. Ota ja tee!
Lähestyvät vaalit tai vaihtuva vuodenaika, mene ja tiedä. Tänään tartutaan yhteiskunnalliseen aiheeseen. Yhteen kansallisen jossittelun kestoaiheista.
Kesä ja kärpäset. Ei, kun kesä ja kerjäläiset. Hyvinvointi Suomen katukuvassa ei ole muutamaan vuosikymmeneen näkynyt kotoperäisiä kerjäläisiä. Risteykset ovat olleet kansoittamatta ja talojen kulmille on liruteltu vain omia reviirimerkkejä. Perisuomalainen kerjääminen on siirtynyt virastoihin. Se tapahtuu lomakkeilla, hakemuksilla ja vaadittavilla liitteillä. Siistiä. Anomus, hakemus tai jonotus on selluloosaan käärittyä kerjäämistä. Suljetuissa kuorissa, poissa katukuvasta. Tarveharkintaista anelua. Se taas on käytännön sivistämää kerjäämistä. Virastokerjäläiset tuloo ja lomakkeet paukkuu!
Vaan perusaiheeni on katukerjäläiset. Mieltä ja kieltä kuohuttavat polvistelijat. Pahvimukien kanssa maamme puhdasta imagoa kilisyttävät ihmiset. Omiatuntoja ja empiavarantoja kolkuttelevat kanssaelävät. Antaako rahaa vai antaako olla? Sallitaanko heidän olla vai ollaanko näkemättä? Kuka kiireessä pudotetun pennin oikeasti vie? Kaikenlaisen avuntarpeen äärellä olen sitä mieltä, että haaste ei katoa vaikka kuinka sille haistattelisi. Haistamatta nenäänsä nykisi. On toimivampaa tehdä jotakin. Minä en anna rahaa katukerjäläisille. Syynä ei ole tausta-ajatus oletetuista tai olemattomista hämäräorganisaatioista, pakottamisesta eikä hyväksikäytöstä. Näitä kaikkia saisi varmasti kaivettua esiin -ja ilman lapiota. Minä pyrin konkretiaan. Se vie aikaa, vaivaa, tilaa ja viitseliäisyyttä. Se on myös hyvin paljastavaa. Jos kerjäläiselle tarjoaa rahan sijaan ruokaa tai kenkäparia, vastauksesta tietää heti kerjätäänkö tarpeeseen vai almuillaanko ammatikseen. Sama pätee puistokemisteihin ja nukkumatteihin. Jos lasolisti ei oman väittämänsä mukaan ole syönyt muutamaan päivään, kelpaa vienosti liuenneelle veikolle voileipä. Kieltävä vastaus kertoo toisenlaisesta nälästä. Sitä minä en rahoita.
Kerjäläinen on ihminen, joka kerjää elannokseen. Ei ainoastaan elääkseen. Hartaasti harjoitetusta harrastustoiminnasta ole tässä tietoakaan. Kerjääminen on jatkuvaa kiihkeää pyytelyä. Almujen anomista, kärttämistä, ruinaamista, mankumista, rukoilua. Tuttua? Lapset, uskovaiset, lajiliitot, hyväntekeväisyysjärjestöt, vaaliehdokkaat ja kaikki muut, myös sulkeutuvat suut. Määrehän kattaa suurimman osan suomalaisista! Kerjuukansalaisia kaikki. Ei vain ne ulkomailta tipahtaneet tai tämän maan ulkoistamat pudokkaat. Ketä tämä asia ei siis koskisi?!
Näkyväksi tullut, tai tehty, avuntarve auttaa valottamaan ongelman kuin ongelman hämärämpiäkin nurkkia. Silmät ummessa osuu varmemmin terävään kulmaan tai siihen kiperään nurkkaan. Osuu omalle nahkalle. Jossittelu ei ole keskustelua. Se on tyhjän jauhamista. Asennejossittelulla olevasta ongelmasta koverretaan tyhjä. Ja tyhjähän täyttyy toistamiseen. Aina vaan, taas ja taas ja taas... Jokainen auttaa, toimii, tulee autetuksi taikka jättää katsomatta ihan oman itsensä vuoksi. Ehkäpä itsekkyydestäkin käsin voisi tehdä hyvää. Ainakin jotain hieman parempaa. Ota ja tee!
sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
Maaliskuiset hanget...
... sulavat silmissä. Savolainen sotkeutuu loskaan.
Eräs antiikin Caesareista kohtasi joudutetun loppunsa maaliskuun puolivälissä. Tästä murhapäivästä juontaa juonikkaan juurensa ajatus 15. päivän uhkaavasta onnettomuudesta. Maaliskuinen idus. Tähän onneton uskoo, onnekas on uskomatta. Pysyköön turma, tapaturma, tuomio, turmio, kurjuus, vaurio, vahinko taikka katastrofi kaukana! Epäonni etsiytyköön etäämmälle. Tänään on uuden kuukauden huomen!
Mieleen hiipii hyvään kurkoittava kysymys: Mitähän mukavaa maaliskuu tuo mukanaan?
Eräs antiikin Caesareista kohtasi joudutetun loppunsa maaliskuun puolivälissä. Tästä murhapäivästä juontaa juonikkaan juurensa ajatus 15. päivän uhkaavasta onnettomuudesta. Maaliskuinen idus. Tähän onneton uskoo, onnekas on uskomatta. Pysyköön turma, tapaturma, tuomio, turmio, kurjuus, vaurio, vahinko taikka katastrofi kaukana! Epäonni etsiytyköön etäämmälle. Tänään on uuden kuukauden huomen!
Mieleen hiipii hyvään kurkoittava kysymys: Mitähän mukavaa maaliskuu tuo mukanaan?
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Vuohen vuosi
Heissan ja pidemmällä mennään!
Kiinalainen juttu tämä uusi, juuri alkanut vuosi. Vuohen vuosi lupailee luovaa, toiveikasta ja rauhanomaista ajanjaksoa. Pyritään elämään näin. Logiikan valoon luottaen, savolainen lammas kertaa taakse jätettyä vuotta.
Kalenterivuosi 2014 oli yleissävyltää harvinaisen tumma. Suden hetkiä, raskaita retkiä. Tuntui kuin olisi seissut koko vuoden läpimärissä vaatteissa. Vettynyttä, koleaa ja kolkon viimaista. Vuoden painon tuntee edelleen. Meiltä kuoli kaikenkaikkiaan kymmenen ystävää, läheistä ja lähiomaista. Liikaa, aivan liikaa... Kokonainen sukupolvi kaatui siirtäen taakse jääneitä askeleen tai kaksi lähemmäs lankun reunaa. 'Stat sua cuique dies -Kullekin on määräpäivänsä'. Jokaisen syntyneen on kuoltava, mutta olisin toivonut rakkaideni määräpäivien olevan vielä kaukana. Todella etäällä. Menetysten hyöky laittaa, halusipa tai ei taikka olitpa siihen valmis tai et, aina muutoksen liikkeelle. Sitä meidänkin vuosi oli, yhtä myllerrestä. Jokaisen elämässä jokin muuttui. Ei vähiten ihmiset itse.
Kaiken luopumisen keskelle mahtui, onneksi, myös ilon hetkiä. Teini kirjoitti loisteliaasti ylioppilaaksi, kiersi junalla Eurooppaa, pätkäisi puoli metriä hiuksistaan, aloitti yliopistossa ja muutti pois kotoa. Huhhh. Minua kalvaa kroonistunut ikävä, välimatkalla ei ole osuutta asiaan. Ajattelin ottaa koiran, jolle antaisin nimeksi Siirtymäobjekti. Helpottaisi tätä liitosvaihetta. Teinin allergia estää karvakorvatuumailujen toteuttamisen. Pystyn elämään koiratta, mutten Teinittä. Taivaalle kiitos, Teini on toistaiseksi samalla paikkakunnalla! Savolainen lammas temmeltää sammaleetta.
Minä asun ensimmäistä kertaa aivan yksin. Olen vastuussa vain minusta, ajankäytöstä sekä arkikuvioista. Se on uutta, outoa ja opettelua vaativaa. Koko vuosi on yhtä uuden opettelua. Sen vuoksi kannatti uusia silmälasitkin. Uusi aikakausi on aluillaan. Jossain horisontissa jymisee... Nyt etsin ja jonotan pienempää asuntoa. Olen jumittanut erilaisissa asuntojonoissa yli puoli vuotta. Hakemusta hakumuksen hakemukseen. Vapailla markkinoilla elellään viidakossa. Nopeimmat syövät, härskeimmät syövät kahdesti. Hitaat ja lampaat määkivät avaimettomina ulko-ovilla. Tai heidät velvoitetaan kahlitsemaan itsensä vähintään vuoden vuokrasopimuksiin. En suostu. Joten junnaan turhautuneena lähtökuopassa.
Otin itseäni niskavilloista kiinni. Anoin ja anelematta pääsin gradunahjustelijoiden ryhmään. Ryhmä on tarkoitettu heille, joiden gradun valmistuminen on syystä tai ohjaajasta riippuen viivästynyt. Minun, minun! Nyt iso-gee näkee jo maaliviivan. Olen päättänyt, että työ on valmis toukokuun lopussa. Se on täysin realististakin. Wouuuuuu. Vaan se valmiin näkee joka tekee. Minä, se haluan olla minä! Toivottavasti sitä ennen asustan jo pienemmissä nurkissa...
Karhean vuoden kulttuuririentojen kohokohta oli ooppera. Taidemuoto, jonka arvelin olevan makuuni, mutta joka koukutti. Upeaa! Toinen hykerryttävä kokemus oli näytelmä, jonka kävimme katsomassa Vanhempieni kanssa. Lahjakkaat osaavat vaihtaa vaikka kymmeneen eri rooliin yhden näytelmän aikana. Miehestä koiraksi onnistuu uskottavimmin juuri teatterin lavalla.
Sukelletaan sukulaisiini. Isäni jäi eläkkeelle. Aikaa on enemmän kuin tekemistä. Välillä huimaa. Isäni on tähän mennessä ainoa ihminen, jonka tiedän vilpittömästi pitäneen työstään. Hän oli esikuvana Lumikki -elokuvan reippaille kääpiöille. Viheltelijöille, jotka eväspussi olallaan lähtivät ilokseen palkkalouhoksen uumeniin. Nyt miestä työllistää enää vaimon oikut.
Siskokin vaihtoi paikkakuntaa. Viihtyäkseen muttei juurtuakseen. Ja heilahtaakseen taas pian omimmille seuduilleen. Elämä on heilahteluja. On itsestä kiinni, heiluuko liikkeen mukana vai puristaako punnuksista. Siskoni on aina ohjaksissa. Toimituksen huomautus.
Vuosi oli ikimuistoinen. Kaikenlaista tapahtui ja sattui. Osa olisi saanut jäädä kokematta. Sen verran tiivistävä vuosi oli, että irtorönsyt, toimimattomuudet ja puolivillaiset tuttavuudet kuivuivat matkalla. Jäljelle jäi vain se liemi, jonka perusarki voi laimentaa menettämättä makua.
Tänään on mainio päivä keskittyä tähän sunnuntaihin. Ollaan kuulolla!
Kiinalainen juttu tämä uusi, juuri alkanut vuosi. Vuohen vuosi lupailee luovaa, toiveikasta ja rauhanomaista ajanjaksoa. Pyritään elämään näin. Logiikan valoon luottaen, savolainen lammas kertaa taakse jätettyä vuotta.
Kalenterivuosi 2014 oli yleissävyltää harvinaisen tumma. Suden hetkiä, raskaita retkiä. Tuntui kuin olisi seissut koko vuoden läpimärissä vaatteissa. Vettynyttä, koleaa ja kolkon viimaista. Vuoden painon tuntee edelleen. Meiltä kuoli kaikenkaikkiaan kymmenen ystävää, läheistä ja lähiomaista. Liikaa, aivan liikaa... Kokonainen sukupolvi kaatui siirtäen taakse jääneitä askeleen tai kaksi lähemmäs lankun reunaa. 'Stat sua cuique dies -Kullekin on määräpäivänsä'. Jokaisen syntyneen on kuoltava, mutta olisin toivonut rakkaideni määräpäivien olevan vielä kaukana. Todella etäällä. Menetysten hyöky laittaa, halusipa tai ei taikka olitpa siihen valmis tai et, aina muutoksen liikkeelle. Sitä meidänkin vuosi oli, yhtä myllerrestä. Jokaisen elämässä jokin muuttui. Ei vähiten ihmiset itse.
Kaiken luopumisen keskelle mahtui, onneksi, myös ilon hetkiä. Teini kirjoitti loisteliaasti ylioppilaaksi, kiersi junalla Eurooppaa, pätkäisi puoli metriä hiuksistaan, aloitti yliopistossa ja muutti pois kotoa. Huhhh. Minua kalvaa kroonistunut ikävä, välimatkalla ei ole osuutta asiaan. Ajattelin ottaa koiran, jolle antaisin nimeksi Siirtymäobjekti. Helpottaisi tätä liitosvaihetta. Teinin allergia estää karvakorvatuumailujen toteuttamisen. Pystyn elämään koiratta, mutten Teinittä. Taivaalle kiitos, Teini on toistaiseksi samalla paikkakunnalla! Savolainen lammas temmeltää sammaleetta.
Minä asun ensimmäistä kertaa aivan yksin. Olen vastuussa vain minusta, ajankäytöstä sekä arkikuvioista. Se on uutta, outoa ja opettelua vaativaa. Koko vuosi on yhtä uuden opettelua. Sen vuoksi kannatti uusia silmälasitkin. Uusi aikakausi on aluillaan. Jossain horisontissa jymisee... Nyt etsin ja jonotan pienempää asuntoa. Olen jumittanut erilaisissa asuntojonoissa yli puoli vuotta. Hakemusta hakumuksen hakemukseen. Vapailla markkinoilla elellään viidakossa. Nopeimmat syövät, härskeimmät syövät kahdesti. Hitaat ja lampaat määkivät avaimettomina ulko-ovilla. Tai heidät velvoitetaan kahlitsemaan itsensä vähintään vuoden vuokrasopimuksiin. En suostu. Joten junnaan turhautuneena lähtökuopassa.
Otin itseäni niskavilloista kiinni. Anoin ja anelematta pääsin gradunahjustelijoiden ryhmään. Ryhmä on tarkoitettu heille, joiden gradun valmistuminen on syystä tai ohjaajasta riippuen viivästynyt. Minun, minun! Nyt iso-gee näkee jo maaliviivan. Olen päättänyt, että työ on valmis toukokuun lopussa. Se on täysin realististakin. Wouuuuuu. Vaan se valmiin näkee joka tekee. Minä, se haluan olla minä! Toivottavasti sitä ennen asustan jo pienemmissä nurkissa...
Karhean vuoden kulttuuririentojen kohokohta oli ooppera. Taidemuoto, jonka arvelin olevan makuuni, mutta joka koukutti. Upeaa! Toinen hykerryttävä kokemus oli näytelmä, jonka kävimme katsomassa Vanhempieni kanssa. Lahjakkaat osaavat vaihtaa vaikka kymmeneen eri rooliin yhden näytelmän aikana. Miehestä koiraksi onnistuu uskottavimmin juuri teatterin lavalla.
Sukelletaan sukulaisiini. Isäni jäi eläkkeelle. Aikaa on enemmän kuin tekemistä. Välillä huimaa. Isäni on tähän mennessä ainoa ihminen, jonka tiedän vilpittömästi pitäneen työstään. Hän oli esikuvana Lumikki -elokuvan reippaille kääpiöille. Viheltelijöille, jotka eväspussi olallaan lähtivät ilokseen palkkalouhoksen uumeniin. Nyt miestä työllistää enää vaimon oikut.
Siskokin vaihtoi paikkakuntaa. Viihtyäkseen muttei juurtuakseen. Ja heilahtaakseen taas pian omimmille seuduilleen. Elämä on heilahteluja. On itsestä kiinni, heiluuko liikkeen mukana vai puristaako punnuksista. Siskoni on aina ohjaksissa. Toimituksen huomautus.
Vuosi oli ikimuistoinen. Kaikenlaista tapahtui ja sattui. Osa olisi saanut jäädä kokematta. Sen verran tiivistävä vuosi oli, että irtorönsyt, toimimattomuudet ja puolivillaiset tuttavuudet kuivuivat matkalla. Jäljelle jäi vain se liemi, jonka perusarki voi laimentaa menettämättä makua.
Tänään on mainio päivä keskittyä tähän sunnuntaihin. Ollaan kuulolla!
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Ystävällinen eilinen
Laskiaissunnuntaita!
Kuluneella (tai kulutetulla - riippuu ostokäyttäytymisestä) viikolla wanhat tanssivat pitkin lukioiden laitoja - ainakin jumppasalien seinänvieruksia myöten. Joka kolmannen kaveljeerin huulilla raksutti tahti- ja askellaskuri. Itseltä onnistuu sellainen vaihtoaskel-hyppy -tasoinen rytmikirmailu, joten jätän tuomaroinnin tanssiville jormille ja hehkeille helenoille. Inkivääriä on vain teessä, ei Gingeria suvussa...
Lukiomuisteluissa luistellaan ja kimppakyydillä mennään. Kuorma-autolla. Viime vuosituhannella (aikamääre oikea) lukioluokkamme pyysi tarjouksia paikallisilta autoilijoilta penkkarikyyditykseen. Pitäjä oli pieni, lukiomme rankinglistauspisteet vielä pienemmät. Saimme yhden, vain ja ainoastaan yhden tarjouksen. Meille tarjottiin penkkariajelua käytöstä poistetun roska-auton peräosassa! Myös yrittäjän huumori oli kierrätettyä. Ehdotin, että laittaisimme banderollilauseeksemme: Takana loistava tulevaisuus!! Kaverit, hieman itseironiaa keräysastiaan. Ehdotus äänestettiin yksituumaisesti nurin. Luokkamme tyytyi painamaan penkkiä vain luokkahuoneessa ja ääneti. Oi aikoja... Tarina on tuoksumatta totta. Näin meillä, entäs teillä?
Yesterday, seem so faraway. Sehän oli siis eilen. Ystävänpäivän kunniaksi olisi kai sanottava jotakin ystävällistä: 'Amici mei -Ystäväni'. 'Amici mei! -Ystäväni!'. Yksi ystäville tai parisuhdehuollolle omistettu päivä tuntuu kovin rajatulle. Ahtaan pakotettua. Sama kuin yrittäisi survoa eilistä tämänpäiväisyyksiin. Kittanaa o ja jäi jo edellispäivän lehdille!
Kirkkokalenterin mukaan viikko alkaa aina sunnuntaista. Auringon päivästä. Joten mukavan viikon alkua jokkaiselle!
Kuluneella (tai kulutetulla - riippuu ostokäyttäytymisestä) viikolla wanhat tanssivat pitkin lukioiden laitoja - ainakin jumppasalien seinänvieruksia myöten. Joka kolmannen kaveljeerin huulilla raksutti tahti- ja askellaskuri. Itseltä onnistuu sellainen vaihtoaskel-hyppy -tasoinen rytmikirmailu, joten jätän tuomaroinnin tanssiville jormille ja hehkeille helenoille. Inkivääriä on vain teessä, ei Gingeria suvussa...
Lukiomuisteluissa luistellaan ja kimppakyydillä mennään. Kuorma-autolla. Viime vuosituhannella (aikamääre oikea) lukioluokkamme pyysi tarjouksia paikallisilta autoilijoilta penkkarikyyditykseen. Pitäjä oli pieni, lukiomme rankinglistauspisteet vielä pienemmät. Saimme yhden, vain ja ainoastaan yhden tarjouksen. Meille tarjottiin penkkariajelua käytöstä poistetun roska-auton peräosassa! Myös yrittäjän huumori oli kierrätettyä. Ehdotin, että laittaisimme banderollilauseeksemme: Takana loistava tulevaisuus!! Kaverit, hieman itseironiaa keräysastiaan. Ehdotus äänestettiin yksituumaisesti nurin. Luokkamme tyytyi painamaan penkkiä vain luokkahuoneessa ja ääneti. Oi aikoja... Tarina on tuoksumatta totta. Näin meillä, entäs teillä?
Yesterday, seem so faraway. Sehän oli siis eilen. Ystävänpäivän kunniaksi olisi kai sanottava jotakin ystävällistä: 'Amici mei -Ystäväni'. 'Amici mei! -Ystäväni!'. Yksi ystäville tai parisuhdehuollolle omistettu päivä tuntuu kovin rajatulle. Ahtaan pakotettua. Sama kuin yrittäisi survoa eilistä tämänpäiväisyyksiin. Kittanaa o ja jäi jo edellispäivän lehdille!
Kirkkokalenterin mukaan viikko alkaa aina sunnuntaista. Auringon päivästä. Joten mukavan viikon alkua jokkaiselle!
sunnuntai 1. helmikuuta 2015
Meni jo!
Heissan taasen!
Tovihan tuossa taas vierähti, aikamoinen aikalovi. Tammikuu tuo kuukausien maanantai... meni jo! Sai mennäkin.
Hauska helmikuu -sinua on odotettu. Minä olen valmiina, mutta jutut tulevat myöhäisemmällä jälkijunalla.
Pysykää oksalla, se vihertää. Vienosti.
Tovihan tuossa taas vierähti, aikamoinen aikalovi. Tammikuu tuo kuukausien maanantai... meni jo! Sai mennäkin.
Hauska helmikuu -sinua on odotettu. Minä olen valmiina, mutta jutut tulevat myöhäisemmällä jälkijunalla.
Pysykää oksalla, se vihertää. Vienosti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)