Vuoden viimeistä aamua!
Minähän tunnetusti en tee mitään uudenvuodenaattona. Tämä vuonna teen! Minä menen teatteriin. En sinne ravintolaan, vaan katsomaan monologinäytelmää. Ihme on tapahtuva - savolainen lammaskin vaihtaa latua!
'Interea fiet aliquid -Sillä välin tulee jotain tapahtumaan'. Luotan tähän. Vuoden 2014 ensimmäisten ja viimeisten päivien välillä tulee jotakin sattumaan. Uutta kohti! On turha viivytellä asioiden tai tapahtumien kulkua.
Itselleni epätyypillisin askelkuvioin toivotan jokaiselle valoisan toiveikasta ja ainutkertaisen mielenkiintoista tulevaa vuotta!
tiistai 31. joulukuuta 2013
sunnuntai 22. joulukuuta 2013
Jouluiloa!
Neljättä adventtia!
Sukulaisia tulvi ovista ja ikkunoista. Vilskettä, vilinää, kalsketta, kilinää... Nyt koti on rauhoittunut omaan leppoisan verkkaiseen olotilaan. Tämän myötä, ja jo nyt, haluan toivottaa jokaiselle omannäköistä ja itsensä oloista joulunaikaa sekä juhlan taikaa!
'Non multa sed multum -Ei kaikenlaista, mutta paljon'. Jo vain! Sanonta pätee kirjallisuuteen, mutta vielä paremmin ja ajankohtaisen oivallisesti joulusuklaisiin ;) Maistuvaa joulun iloa sekä valoisaa Vapahtajamme syntymäjuhlaa!
Sukulaisia tulvi ovista ja ikkunoista. Vilskettä, vilinää, kalsketta, kilinää... Nyt koti on rauhoittunut omaan leppoisan verkkaiseen olotilaan. Tämän myötä, ja jo nyt, haluan toivottaa jokaiselle omannäköistä ja itsensä oloista joulunaikaa sekä juhlan taikaa!
'Non multa sed multum -Ei kaikenlaista, mutta paljon'. Jo vain! Sanonta pätee kirjallisuuteen, mutta vielä paremmin ja ajankohtaisen oivallisesti joulusuklaisiin ;) Maistuvaa joulun iloa sekä valoisaa Vapahtajamme syntymäjuhlaa!
lauantai 21. joulukuuta 2013
Leffoja, leffoja ja leffa
Lauantaita!
Taas on kertynyt nivaska elokuvia, joista haluan vinkata teillekin. Jouluna, kun aikaa on enemmän kuin tekemistä, voitte olla tekemättä vähääkään ja siltikin viihtyä. Katsellen esimerkiksi näitä, jolloin verkkokalvonne saattavat kiittää valinnastanne (makuasiat ovat niin mukulaisia, ettei voi varmaksi sanoa, mikä kelläkin itää, joten...).
* Alkuun luonnollisesti: Woody Allen'in Blue Jasmine. Newyorkilaisen hienostorouvan Jasminen (neuroottinen Cate Blanchett) hyvin ylläpidetty elämä kaatuu aviomiehen rakastumiseen. Jasmine pakenee siskonsa (Sally Hawkins) luo raahaten mukanaan toteutumattomia suunnitelmia, pettymyksiä ja itsepetosta. Elokuva on allenmaisuutta onnistuneimmillaan. Roolitukset ovat kohdillaan, huumori synkän sarkastista ja kaupunkikuvat osana tarinaa. Suosittelen sukkelan sanailun, hermoromahduskuvauksen sekä soljuvan juonen ystäville.
* Kesätunnelmiin saa sukeltaa elokuvan The Way Way Back mukana. Murrosikäinen Duncan (Liam James) matkustaa sopuisan äitinsä (Toni Collette) ja pikkumaisen isäpuolensa (Steve Carell) kanssa merenrantakaupunkiin kesäksi. Lomalla aikuiset saavat kakaramaisia piirteitä, teini löytää uusia kuvioita ja perheessä tapahtuu liikehdintää. Hiekkaisen hauska, kerroksellinen ja luottavainen leffa on aurinkoisuudessaan katsomisen arvoinen.
* Ruotsalainen Call Girl on tosipohjainen kertomus 1970-luvun Ruotsista. Hyvin nuori ja naiivi Iris (Sonja Karemyr) ajautuu lastenkotinuoresta suosituksi puhelintytöksi. Seuralaissuosion kasvaessa oma tila kapenee olemattomiin. Ajankuvaus lähenee autenttista, juoni on masentavan todenmukainen, roolihahmot uskottavia ja kerronta skandinaavisen puhdaslinjaista. Kansankodin kauniit kasvot saavat uuden merkityksen. Tässä tarinassa hyviä ihmisiä on vähän, harmaita hieman enemmän.
* Listan toinen ruotsalainen on Jonas Moodysson'in We Are the Best. Elokuva on ihana sukellus teinityttöjen arkeen. Tyttökolmikko (Liv LeMoyne, Mira Barkhammar& Mira Grosin) päättää perustaa bändin, joka liputtaa aitoa punkaatetta. Soittotaidot kaipaavat hiomista, asenne ei. Tarina on raikas tuulahdus 1980-luvun fiiliksistä, viattoman totisesta teiniangstista sekä 13-vuotiaiden ensiaskelista kohti nuoruuden syvempiä kuohuja. Leffa murrosiän kiljuntaa kaipaaville tai sen hyvin muistaville.
* Iranilaisohjaajan elokuva Menneisyys heittää katsojan syvälle uusperheen ihmissuhdetakkuihin. Ranskalaisnainen (Berenice Bejo) viimeistelee avioeroaan iranilaisesta miehestään (Ali Mosaffa). Uuden avomiehen poika, naisen tyttäret ja aikuiset itsekin reagoivat suuriin elämänmuutoksiin ikäisellään tavalla. Juoni on tiivis, henkilöhahmot uskottavia haavoittuvuudessaan. Tarinaa ei ole yksinkertaistettu itsestäänselvyydeksi. Ilmassa on paljon peiteltyä, käsittelemätöntä sekä realistista kitkapintaa. Vinkkaan antiamerikkalaista tai intensiivistä elokuvaa hakeville.
* Loppuun yksi tämän vuoden parhaista rainoista, jonka olen katsonut. Palkittu elokuva Beasts of the Southern Wild kertoo 6-vuotiaan Huspuppy'n (huikea Jonshel Alexander) elämästä maailman laidalla. Pikkutyttö elää isänsä kanssa yhteiskunnan ulkopuolella yhteisössä, jossa erilaisuus on tavanomaisuutta. Lapsen mielikuvitus sekoittuu limittäytyen arkitodellisuuteen ja lähenevään katastrofiin. Juoni on mukaansatempaiseva, latautunut, voimakas, raivostuttava sekä vangitseva. Jos teillä on aikaa vain yhdelle elokuvalla, katsokaa tämä!
Taas on kertynyt nivaska elokuvia, joista haluan vinkata teillekin. Jouluna, kun aikaa on enemmän kuin tekemistä, voitte olla tekemättä vähääkään ja siltikin viihtyä. Katsellen esimerkiksi näitä, jolloin verkkokalvonne saattavat kiittää valinnastanne (makuasiat ovat niin mukulaisia, ettei voi varmaksi sanoa, mikä kelläkin itää, joten...).
* Alkuun luonnollisesti: Woody Allen'in Blue Jasmine. Newyorkilaisen hienostorouvan Jasminen (neuroottinen Cate Blanchett) hyvin ylläpidetty elämä kaatuu aviomiehen rakastumiseen. Jasmine pakenee siskonsa (Sally Hawkins) luo raahaten mukanaan toteutumattomia suunnitelmia, pettymyksiä ja itsepetosta. Elokuva on allenmaisuutta onnistuneimmillaan. Roolitukset ovat kohdillaan, huumori synkän sarkastista ja kaupunkikuvat osana tarinaa. Suosittelen sukkelan sanailun, hermoromahduskuvauksen sekä soljuvan juonen ystäville.
* Kesätunnelmiin saa sukeltaa elokuvan The Way Way Back mukana. Murrosikäinen Duncan (Liam James) matkustaa sopuisan äitinsä (Toni Collette) ja pikkumaisen isäpuolensa (Steve Carell) kanssa merenrantakaupunkiin kesäksi. Lomalla aikuiset saavat kakaramaisia piirteitä, teini löytää uusia kuvioita ja perheessä tapahtuu liikehdintää. Hiekkaisen hauska, kerroksellinen ja luottavainen leffa on aurinkoisuudessaan katsomisen arvoinen.
* Ruotsalainen Call Girl on tosipohjainen kertomus 1970-luvun Ruotsista. Hyvin nuori ja naiivi Iris (Sonja Karemyr) ajautuu lastenkotinuoresta suosituksi puhelintytöksi. Seuralaissuosion kasvaessa oma tila kapenee olemattomiin. Ajankuvaus lähenee autenttista, juoni on masentavan todenmukainen, roolihahmot uskottavia ja kerronta skandinaavisen puhdaslinjaista. Kansankodin kauniit kasvot saavat uuden merkityksen. Tässä tarinassa hyviä ihmisiä on vähän, harmaita hieman enemmän.
* Listan toinen ruotsalainen on Jonas Moodysson'in We Are the Best. Elokuva on ihana sukellus teinityttöjen arkeen. Tyttökolmikko (Liv LeMoyne, Mira Barkhammar& Mira Grosin) päättää perustaa bändin, joka liputtaa aitoa punkaatetta. Soittotaidot kaipaavat hiomista, asenne ei. Tarina on raikas tuulahdus 1980-luvun fiiliksistä, viattoman totisesta teiniangstista sekä 13-vuotiaiden ensiaskelista kohti nuoruuden syvempiä kuohuja. Leffa murrosiän kiljuntaa kaipaaville tai sen hyvin muistaville.
* Iranilaisohjaajan elokuva Menneisyys heittää katsojan syvälle uusperheen ihmissuhdetakkuihin. Ranskalaisnainen (Berenice Bejo) viimeistelee avioeroaan iranilaisesta miehestään (Ali Mosaffa). Uuden avomiehen poika, naisen tyttäret ja aikuiset itsekin reagoivat suuriin elämänmuutoksiin ikäisellään tavalla. Juoni on tiivis, henkilöhahmot uskottavia haavoittuvuudessaan. Tarinaa ei ole yksinkertaistettu itsestäänselvyydeksi. Ilmassa on paljon peiteltyä, käsittelemätöntä sekä realistista kitkapintaa. Vinkkaan antiamerikkalaista tai intensiivistä elokuvaa hakeville.
* Loppuun yksi tämän vuoden parhaista rainoista, jonka olen katsonut. Palkittu elokuva Beasts of the Southern Wild kertoo 6-vuotiaan Huspuppy'n (huikea Jonshel Alexander) elämästä maailman laidalla. Pikkutyttö elää isänsä kanssa yhteiskunnan ulkopuolella yhteisössä, jossa erilaisuus on tavanomaisuutta. Lapsen mielikuvitus sekoittuu limittäytyen arkitodellisuuteen ja lähenevään katastrofiin. Juoni on mukaansatempaiseva, latautunut, voimakas, raivostuttava sekä vangitseva. Jos teillä on aikaa vain yhdelle elokuvalla, katsokaa tämä!
maanantai 16. joulukuuta 2013
Kankean ankeaa
Viikon alkua!
Vaikka eletään lähestyvän joulun auvoisessa odotuksessa, päätän olla maanantaisen mälsä. Puhun asiaa, en suklaan suupieleen tuomaa sokerihuurretta. Purnaan puhtaasta ärtymyksestä. 'In crastinum differo res severas -Vakavat asiat siirretään huomiseen'. Ei tänään, eikä täällä.
Tapahtui toisessa kaupungissa toiseen aikaan. Muinoin, lamaavalla 1990-luvulla, kotiseurakunnassani kerättiin joulupaketteja ystävyysseurakunnan vähävaraisille vanhuksille. Keräyskohde sijaitsi rajan takaisessa Karjalassa. Nimettömiin paketteihin laitettiin mm. kahvia, puuroriisiä ja kynttilä. Tässä ajassa, 2010-luvun Suomessa, luin seurakuntalehdestä, että nyt samankaltaisia joulupaketteja kerätään vähävaraisille suomalaisille. Paketteihin toivotaan laitettavaksi mm. kahvia, puuroriisiä, shampoota ja saippuaa.
Tässä ollaan. Maassamme on ihmisiä, joille jopa perushygieniatuotteet ovat lahjaa! Vetipä hiljaiseksi lukijan. Vapaaehtoiset antavat arjen konkretiaa: puhdasta lähimmäisyyttä. Me elämme niin kutsutussa hyvinvointivaltiossa. Maassa, jossa yksi osa väestöstä elää yhdenvertaisuuttaan vain toisten vapaaehtoisen ylimääräisyyden kautta. Niin mykistävää, että on pakko huutaa ääneen! Kuka siis saa ja kenelle on lupa antaa?
Näin on käynyt. Liian kauan, turhan usein ja helposti vakavia asoita on siirretty huomiselle. Enää ei käy, ettei missään näy! Eilisen huominen on tänään - nyt ja tässä. Hyvää tahtovat vapaaehtoiset kokoavat sen peruspaketin, jonka olemassaolon tulisi olla perustavaa perusarkea jokaiselle. Ilman lahjoituksia tai ilman juhlakautta.
En halua haistattaa poliittisten säästöpakettien säestäjille p*skaa. Haistelkoon he itse itseään, kunhan ensin elävät lahjoitettujen saippuoiden suoman peruspuhtauden varassa. Nuuhkimatta näin.
Vaikka eletään lähestyvän joulun auvoisessa odotuksessa, päätän olla maanantaisen mälsä. Puhun asiaa, en suklaan suupieleen tuomaa sokerihuurretta. Purnaan puhtaasta ärtymyksestä. 'In crastinum differo res severas -Vakavat asiat siirretään huomiseen'. Ei tänään, eikä täällä.
Tapahtui toisessa kaupungissa toiseen aikaan. Muinoin, lamaavalla 1990-luvulla, kotiseurakunnassani kerättiin joulupaketteja ystävyysseurakunnan vähävaraisille vanhuksille. Keräyskohde sijaitsi rajan takaisessa Karjalassa. Nimettömiin paketteihin laitettiin mm. kahvia, puuroriisiä ja kynttilä. Tässä ajassa, 2010-luvun Suomessa, luin seurakuntalehdestä, että nyt samankaltaisia joulupaketteja kerätään vähävaraisille suomalaisille. Paketteihin toivotaan laitettavaksi mm. kahvia, puuroriisiä, shampoota ja saippuaa.
Tässä ollaan. Maassamme on ihmisiä, joille jopa perushygieniatuotteet ovat lahjaa! Vetipä hiljaiseksi lukijan. Vapaaehtoiset antavat arjen konkretiaa: puhdasta lähimmäisyyttä. Me elämme niin kutsutussa hyvinvointivaltiossa. Maassa, jossa yksi osa väestöstä elää yhdenvertaisuuttaan vain toisten vapaaehtoisen ylimääräisyyden kautta. Niin mykistävää, että on pakko huutaa ääneen! Kuka siis saa ja kenelle on lupa antaa?
Näin on käynyt. Liian kauan, turhan usein ja helposti vakavia asoita on siirretty huomiselle. Enää ei käy, ettei missään näy! Eilisen huominen on tänään - nyt ja tässä. Hyvää tahtovat vapaaehtoiset kokoavat sen peruspaketin, jonka olemassaolon tulisi olla perustavaa perusarkea jokaiselle. Ilman lahjoituksia tai ilman juhlakautta.
En halua haistattaa poliittisten säästöpakettien säestäjille p*skaa. Haistelkoon he itse itseään, kunhan ensin elävät lahjoitettujen saippuoiden suoman peruspuhtauden varassa. Nuuhkimatta näin.
lauantai 14. joulukuuta 2013
Hienoa hiekkaa
Aamua!
Mennään erikoishienolla jauhatuksella. Kierretään jauhinkiviä vielä kertaalleen, jotta tulos olisi mahdollisimman hietainen. Soraäänet ovat omiani.
Kun liukastelee jäisen pyörätien laidoilla pyörään tukeutuen tai tukien fillariaan, saa huomata oman askelvälin piiiidentyneeeen. Onnistunut hiekoitus vaatisi sen hienojakoisen maa-aineksen käyttöönottoa. Hiekkaa laatikosta - kitkaa katuun! Sepelit, nuo moreenin pikkuperilliset, löytyvät kaamosaikaan vain väylien keskirailoista, tienlaidoilta tai kenkien pohjista. Keväisin kauniina nauhoina penkereiltä. Viikko ennen juhannusta pöyrätiet harjataan. Pyöräilijöiden, koirien omistajien ja allergikkojenkin riemuksi. Otetaan talven jäljiltä talteen ne muutamat sorarakeet ja lukuisat tupakantumppimatot. Puhdasta iloa! Kaupungilla on seuraavaa talvea varten varastossa kasa kiviä, joihin ei kosketa. Säästösyistä taikka Sanan mukaisesti: vain synnittömillä on oikeus heittää se ensisepeli pintaan. Raamatullista huumoria (sitäkin on). Osuu tai uppoaa.
Liukastelulle voi tehdä jotakin. Annan täyden mahdollisuuden muille toimijoille. Periaatteessa, kun en ole vuorikiipeilijä enkä jäätikköretkeilijäkään, en nystyraudoita saapikkaideni pohjia. Olen nasta tyyppi luonnostaan.
Olen kuuluttanut kitkattoman tyytymättömyyteni tielaitokselle. Tublana.
Mennään erikoishienolla jauhatuksella. Kierretään jauhinkiviä vielä kertaalleen, jotta tulos olisi mahdollisimman hietainen. Soraäänet ovat omiani.
Kun liukastelee jäisen pyörätien laidoilla pyörään tukeutuen tai tukien fillariaan, saa huomata oman askelvälin piiiidentyneeeen. Onnistunut hiekoitus vaatisi sen hienojakoisen maa-aineksen käyttöönottoa. Hiekkaa laatikosta - kitkaa katuun! Sepelit, nuo moreenin pikkuperilliset, löytyvät kaamosaikaan vain väylien keskirailoista, tienlaidoilta tai kenkien pohjista. Keväisin kauniina nauhoina penkereiltä. Viikko ennen juhannusta pöyrätiet harjataan. Pyöräilijöiden, koirien omistajien ja allergikkojenkin riemuksi. Otetaan talven jäljiltä talteen ne muutamat sorarakeet ja lukuisat tupakantumppimatot. Puhdasta iloa! Kaupungilla on seuraavaa talvea varten varastossa kasa kiviä, joihin ei kosketa. Säästösyistä taikka Sanan mukaisesti: vain synnittömillä on oikeus heittää se ensisepeli pintaan. Raamatullista huumoria (sitäkin on). Osuu tai uppoaa.
Liukastelulle voi tehdä jotakin. Annan täyden mahdollisuuden muille toimijoille. Periaatteessa, kun en ole vuorikiipeilijä enkä jäätikköretkeilijäkään, en nystyraudoita saapikkaideni pohjia. Olen nasta tyyppi luonnostaan.
Olen kuuluttanut kitkattoman tyytymättömyyteni tielaitokselle. Tublana.
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
Syö lunta ja ui hangessa
Joulukuuta!
Mansen mellakat, itsenäisyyspäivän ihmetykset, edeltä mennyt Mandela ja adventti. Nätin kittana niputus. Olkoon näin.
Suomitaan säätä. Suomi on vaihtuvien sääilmiöiden maa (meteorologinen karvakorvamato). Tämän havaitsevat säähavaintopallot, mutta myös ihan tavallinen pallopääkin. Ilmanpaineet voi katsoa puntarista taikka pyöränrenkaasta, jos vanne alkaa jupista littanasta kumista. Toisin sanoen, ympärivuotista fillaroijaa ei talvi yllätä (vaikka lööppi muuta huutaisi). Minut yllättää hoitamattomat tiet!
Meillä kaupunki mainostaa vihreyttään. Polkupyöräily on tasavertainen vaihtoehto autoilulle. Ei tässä hankitodellisuudessa! Ajoväylät loistavat tummaa pinnoitettaan. Se lingottu lumikuona on jalka- ja pyöräteillä. Auraa oma urasi! Uusin työmarkkinajärjestöjen mainoslanaus. Raahatessa sitä omaa mankeliaan, voi mitata käsivarsilihasten ohella myös periaatteidensa kestävyyden. Kuinka moni työmatkalainen keräisi kasaan kimpan, jolla nostetaan nelipyörälaatikko olkapäille ja lähdetään tallustamaan kohti keskustaa? Minä kysyn lukumäärää, utelen sietokykyä. Kevyenliikenteen toimintaparannuslupaukset ovat raskasta todellisuutta väylän käyttäjälle. Keltaisen lumen poliittinen paikannus.
Joku huitoo huomiota. Toimi Tietäväinen Tosikkolasta, minä tiedän sanomattakin. Sanon kuitenkin. Ainahan sitä voisi polkea ajokaistalla. Toki. Jos haluaa ruumiistaan irtautumiskokemuksen tai hengittäväksi hidasteeksi ennen suojatietä. Ei raskaan liikenteen lomaankaan mahdu -ei sovi edes trikoissa. Fillari on liian paksu menopeli! Kaksipyöräsotkijat tukkivat hätäajoneuvoilta tien lonkkansa murtaneiden auton kimppakantajien luo. Apostolin kyyti taas sopii vain tosi uskovaisille. Hihhulihommaa, jossa housutkin suhisevat. Minä kävelen vain äärimmäisessä sielunhädässä ja lyhyitä matkoja ;)
'Nec plus ultra -Ei enää edemmäksi', sanoi savolainen kun umpihangessa pyörällään uida yritti. Joskus voisi antaa periksikin... Nauran ajatukselle satula natisten!
Hyvin pyörivää päivää jokaiselle!
*
Vinkkaus:
Vuodenaikaan ja säähän sopiva vinkkini tulee kirjastosta. Eowyn Ivey'n romaani Lumilapsi on yksi tämän vuoden parhaista lukemistani kirjoista. Tarina sijoittuu 1920-luvun Alaskaan. Lapseton pariskunta Mabel ja Jack kituuttavat arkeaan, jossa ilonaiheet ovat vähäisiä. Eräänä aamuna he löytävät pihaltaan pieniä jalanjälkiä. Kertomus edustaa maagista realismia puntaroivalla tavalla: onko pihapiirin laidoilla juoksenteleva lapsi mielikuvistusta, toteutumattomien perhehaaveiden harhakuva vai voiko kyseessä olla oikea ihminen? Romaani on tenhoava, sadunomainen mahdottomassa mahdottomuudessaan. Suosittelen toiveikkaille talven ystäville ja parempia tarinoita etsiville.
Mansen mellakat, itsenäisyyspäivän ihmetykset, edeltä mennyt Mandela ja adventti. Nätin kittana niputus. Olkoon näin.
Suomitaan säätä. Suomi on vaihtuvien sääilmiöiden maa (meteorologinen karvakorvamato). Tämän havaitsevat säähavaintopallot, mutta myös ihan tavallinen pallopääkin. Ilmanpaineet voi katsoa puntarista taikka pyöränrenkaasta, jos vanne alkaa jupista littanasta kumista. Toisin sanoen, ympärivuotista fillaroijaa ei talvi yllätä (vaikka lööppi muuta huutaisi). Minut yllättää hoitamattomat tiet!
Meillä kaupunki mainostaa vihreyttään. Polkupyöräily on tasavertainen vaihtoehto autoilulle. Ei tässä hankitodellisuudessa! Ajoväylät loistavat tummaa pinnoitettaan. Se lingottu lumikuona on jalka- ja pyöräteillä. Auraa oma urasi! Uusin työmarkkinajärjestöjen mainoslanaus. Raahatessa sitä omaa mankeliaan, voi mitata käsivarsilihasten ohella myös periaatteidensa kestävyyden. Kuinka moni työmatkalainen keräisi kasaan kimpan, jolla nostetaan nelipyörälaatikko olkapäille ja lähdetään tallustamaan kohti keskustaa? Minä kysyn lukumäärää, utelen sietokykyä. Kevyenliikenteen toimintaparannuslupaukset ovat raskasta todellisuutta väylän käyttäjälle. Keltaisen lumen poliittinen paikannus.
Joku huitoo huomiota. Toimi Tietäväinen Tosikkolasta, minä tiedän sanomattakin. Sanon kuitenkin. Ainahan sitä voisi polkea ajokaistalla. Toki. Jos haluaa ruumiistaan irtautumiskokemuksen tai hengittäväksi hidasteeksi ennen suojatietä. Ei raskaan liikenteen lomaankaan mahdu -ei sovi edes trikoissa. Fillari on liian paksu menopeli! Kaksipyöräsotkijat tukkivat hätäajoneuvoilta tien lonkkansa murtaneiden auton kimppakantajien luo. Apostolin kyyti taas sopii vain tosi uskovaisille. Hihhulihommaa, jossa housutkin suhisevat. Minä kävelen vain äärimmäisessä sielunhädässä ja lyhyitä matkoja ;)
'Nec plus ultra -Ei enää edemmäksi', sanoi savolainen kun umpihangessa pyörällään uida yritti. Joskus voisi antaa periksikin... Nauran ajatukselle satula natisten!
Hyvin pyörivää päivää jokaiselle!
*
Vinkkaus:
Vuodenaikaan ja säähän sopiva vinkkini tulee kirjastosta. Eowyn Ivey'n romaani Lumilapsi on yksi tämän vuoden parhaista lukemistani kirjoista. Tarina sijoittuu 1920-luvun Alaskaan. Lapseton pariskunta Mabel ja Jack kituuttavat arkeaan, jossa ilonaiheet ovat vähäisiä. Eräänä aamuna he löytävät pihaltaan pieniä jalanjälkiä. Kertomus edustaa maagista realismia puntaroivalla tavalla: onko pihapiirin laidoilla juoksenteleva lapsi mielikuvistusta, toteutumattomien perhehaaveiden harhakuva vai voiko kyseessä olla oikea ihminen? Romaani on tenhoava, sadunomainen mahdottomassa mahdottomuudessaan. Suosittelen toiveikkaille talven ystäville ja parempia tarinoita etsiville.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)