sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Ajan avaruus

Adventin aikaa ja itsellistä itsenäisyyden jatkoa!

'Adventus Domini -Herran tuleminen'. Kuinka moni teistä valmistautuu juuri näinä hetkinä tai tulevina viikkoina joulun sijaan Herran tulemiseen? Aivan niin. Uskoitteko, että nyt minä ryhdyn saarnaamaan?! Enhän minä vielä. Adventti tosiaan on joulun odottamista ja siihen valmistautumista. Focus tosin on muualla kuin mainoskuvastojen lehdillä tai tavaroiden taivaassa.

Viime viikolla alkoi uusi kirkkovuosi. Olimme mukana laulamassa Hoosiannaa. Tänään, toisena adventtisunnuntaita, julistetaan Jeesuksen toista tulemista kirkkaudessaan. Kolmas adventti on omistettu Johannes Kastajalle ja neljäntenä joulun ajan sunnuntaina muistetaan Neitsyt Mariaa, Herran äitiä. Uuden kirkkovuoden toisella viikolla haluan vanuttaa aikaa. Hangata vähän nukkaa pintaan -kestää se kulutusta! Vuosi on aika, jonka kuluessa maa kiertää auringon. Ympyrä (ellipsipäs), jonka piirtäminen kestää 365 tai 366 vuorokautta. Ei aika eikä vuosikiertokaan ole pelkkää linjausta. Tässäkin hetkessä olemme kiertyneet useamman eri vuoden ympärille. Aurinkovuosi, kalenterivuosi, kirkkovuosi, lukuvuosi, tilivuosi, juhlavuosi, astronominen vuosi... Jotkut ovat solmussa, toiset poissa jengoiltaan. Eräissä on liikaa kierrettä ja tyytyväiset käyvät tasaisella tahdilla. Joku hukkuu aikaan, toinen taas elää aikaansa seuraamalla. Elämää kaikki.

Aika on ulottuvuus, johon tapahtumat sijoittuvat peräkkäiseen järjestykseen jatkumoksi. Aika ilmenee menneisyytenä, nykyhetkenä ja tulevaisuutena. Aikajaksojen kulkuna, aikavälien aikamittana. Aikamoinen aikafakta. Näinhän se on, mutta jokainen tietää, että arjen tapahtumat eivät ole pelkkää jatkumoa. Kokonaisuuden voi venyttää lineaariseksi janaksi, mutta elämä on syklistä. Kiepillinen koettua, kerällinen kokemuksia, sykkyrällisiä tunteita ja puolallinen vasta puolillaan. Arkisimmatkin valinnat ovat kerroksellisia. Tässä tai nyt, eilen taikka huomenna. Aika avaraa tämä ajan avaruus. Jos vain niin haluaa.

Ajast' aikaan. Ajan hampaissa tai ajankiertoa ajatellen. Ajattomia hetkiä tähän sunnuntaihin!

1 kommentti:

  1. En ole vielä kerennyt juhlistamaan yhtäkään adventtia tänä vuonna, mutta onneksi on vielä yksi jäljellä- täytyy ryhdistäytyä ja alkaa hiljentymään joulun odotukseen.

    VastaaPoista