sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Lukemista ja lämpöaaltoja

Heinäkuuta toverit!
Tuijotuskisa elohopeamittarin kanssa päättyi kannaltani heltehisesti. Täytyy vaan jatkaa hyisen katseen harjoittelua... Syksy on jo tulossa. Kärsivällisyys on hyve ja minä perin hyveellinen.

Unelmani viiden vuorokauden sääennusteesta: alati kylmenevää! Oi!! Haavekuvien sijaan näen vain lämpöaaltoja asfaltin pinnalla. Hyi ja hirveä irvistys! Säiden Haltija ei suosi koulukuntaani, joten uppoudun viileään utopiaan tihenevällä närkästyksellä. Uutta sekä mieluisaa voi löytää seuraavista romaaneista. Vetäytykää varjoon, vajotkaa viihteen vietäväksi. Viihtykää tai viitatkaa grillikintaalla!

* Slaughter Karin, Kaunokaiset. Koukuttava trilleri kiertyy kolmen sisaren, kuolleen aviomiehen ja perhesalaisuuksien ympärille.

* Redondo Dolores, Myrskyuhri. Baskimaa-trilogian päätösosa. Kirja punoo yhteen kahden aiemman osan tapahtumat uudella ja kierteisellä tavalla. Perusdekkaria parempi opus.

* Ondaatje Michael, Leijonan puvussa. Öinen automatka kasvaa kertomukseksi siirtolaisuudesta, menetyksistä sekä suurista rakkauksista. Juureva tarina.

* Irving John, Ihmeiden tie. Hukassa oleva kirjailija kahden naisen, lääkityksensä ja rönsyilevän menneisyytensä keskellä. Romaanista löytyy kaikki Irving-elementit.

* Hiraide Takashi, Kissavieras. Sydäntäsärkevän hurmaava romaani nykypäivän Japanista. Nuori pariskunta saa vieraakseen kissan, joka vaikuttaa parin elämään odottamattomalla lämmöllä. Ihana kirja, onneksi luin!

* Beukes Lauren, Säkenöivät tytöt. Maaginen realismi puree! Aikamatkustava sarjamurhaaja joutuu pelastuneen uhrinsa jahtaamaksi. Virkistävän erilainen romaani.

* Toibin Colm, Nora Webster. 1960-luvun Irlantiin sijoitettu hiljainen tarina leskiäidin surutyöstä, selviytymisestä ja arjen kantavasta voimasta.

* Helttunen Anne, Mieli ja maisema. Listan kiintiökotimainen. Kurkistus suomalaisten kirjailijoiden työhuoneisiin. Kulttuuria, sisustuksia sekä mielenkiintoisesti omistajiensa oloisia tiloja.

Suvista sunnuntain jatkoa jokaiselle - helteistä hehkuville tai lämpökarkureille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti