Täällä taas!

Täällä ollaan taas - tulkaa mukaan!
Olen ollut mykkä laiskiainen. Se oikeastaan selittää sekä kattaa kaiken. Loput mutinoistani ovat lisäyksiä ytimen ympärille.

En ota kantaa sotilaallisiin kahnauksiin, kadonneisiin lentokapineisiin taikka ohitettuihin juhlapäiviin. Minä olen paastolla. Paaston tarkoitus ei ole itsensä julkipiinaus, vaan keskittyminen olennaiseen. Tässäkin asiassa fokus on mittasuhteissa. Draaman sijaan panoraamaa. Minä olen kääntänyt selkäni kahvikylkiäisille karamelleineen. Tiukkaa tekee muttei mahdotonta. Paastoaminen ei ole pakkopullaa, pakoa pullista eikä paatostakaan. Aidon gumpismin hengessä etsin siis sokerin rasittamasta rasian sokeroittamaa. Elämä on kuin...

Lakillinen aiheenvaihdos. Teini on loppusuoralla kevään ylioppilaskoekoitoksensa kanssa. Itse olen kevyellä jännityksellä elänyt siipimiessavolaisena. Käytännöksi käännettynä: rahdannut abille toive-eväitä. Arki on arkista, mutta oikeilla eväillä evästettynä perin maistuvaa. Myös koetilanteissa.

Vanhempanikin poikkesivat savolaiselta lentoradaltaan. Pikaruokaa, pinkka lakanoita ja paljon puhetta. Visiitti kiteiltynä. Aiheet pyörivät kuin puolukka paavin päässä, joten piruetilla kulttuurin pariin. Kävimme Teinin kanssa katsomassa venäläistä balettia. Ensikertalaiset katsomossa. Elävä klassinen soi, yleisö hengitti esityksen sävelin ja unohtumaton pähkinä särkyi. Kokonaisvaltainen elämys. Kokonaan uusi kulttuurin alue nuuhkittu. Ihastuksesta vakuuttuneina vannoimme katsovamme toisenkin, jos kohta kolmannenkin, baletin. Puupennibudjetti sanelee aikataulun -tai oikeat lottonumerot. Odottavan aika on näyttävää. Vaan ooppera on meille vielä toistaiseksi kartoittamatonta aariametsää...

Päästelin paastosta ja pajatin päästöttömiä. Näin tänään.

*
Vinkkaus:
Jos tietokoneella en on ole istunut, niin eläviin kuviin olen ehtinyt. Coen veljesten uusin elokuva Inside Llewyn Davis sijoittuu 1960-luvun New Yorkiin. Folklaulaja Llewyn Davis (Oscar Isaac) kompuroi tavallista kivikkoisempaa latua. Kitara ja vaihtuva katti kainalossa koditon muusikko yrittää selviytyä omien valintojensa, niiden seurausten ja haaveidensa keskellä. Tarina on lohkareinen, tumman huumorin pilkuttama ja ajankohdan teemoja tavoittava. John Goodman sivuroolissaan on loistava lisä elokuvan henkilökaartiin. Juonen voisi tiivistää ajatukseen, että päivä paistaa vaikkei se omille kasvoille osuisikaan. Hienosti toteutetun, hyvin näytellyn sekä juurevamman tarinan ystäville. Ei kuitenkaan synkistelijöille.