Tunnelmallista tiistaita!
Kaksi tovia on taas vierähtänyt... Näin se vaan on. Laukataan siis suoraan asiaan.
Väitän, että lähes jokaisen pikkutytön ja parin pojankin toivelahjalistalla keikkuu tai on keikkunut oma poni. Lyhytjalkainen unelma, ikäkausihaave tai pehmeäturpainen mielikuva. Nimetköön unelmoivat itse. Minun toivelistalle eivät kavioeläimet mahtuneet.
Aikuisiän kynnyksellä havahduin. Mielenpintaan oli pinttynyt ikihaave omasta Ponista. Ei rehuruokintaa tai kaviokaavintaa kaipaavaa eläintä, vaan hyvin suunniteltua muovia. Vihreän Ponin ehti ensin ostaa Siskoni. Minun osani oli olla avoimen vihreä vieressä. Tasan ei käy muoviosat.
Tapahtui näinä päivinä, että Siskoni kyllästyi lattiapinta-alan ahtauteen. Ponille ei ollut sijaa talossa eikä puutarhassa. Joten... Olohuoneessani ei ole virtahepoa, vaan vihreä Poni! Ihaaaa(naa)!! Siskoni huomautti, korosti sekä alleviivasi, että eläin on vain sijoituksessa. Hmmmmmm. Loppusijoituksessa, myhäillen nyökyttelee savolainen, loppusijoituksessa.
Vanhassa laulussa tiedetään, että joka tytöllä on siivet kantapäissä, mutta minulla on myös oma Poni. Olo on kuin Klonkulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti