sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuosi vaihtuu

Vuoden viimeistä aamua!
Jihaaaa! Vuosimuisteloilla mennään, sillä vanhallahan ei ole kuin muistonsa ;)

Yleisesti ottaen ja yleistäen tämä vuosi on ollut parempi kuin muutama edeltäjänsä. Luojalle kiitos! Kaiken aikaa on tapahtunut kaikkea pientä. Se on pitänyt mukavasti arjen syrjässä kiinni. Suurimmat kuohut ovat tapahtuneet jossain muualle, joillekin toisille. Minä olen maadoittunut arkeeni.

Tätä vuotta rytmitti Teinin lähes puolen vuoden akateeminen harjoittelu, jolloin hän asui kotona. Onnen ja autuuden aikoja minulle! Itse piipahdin Teinin luona Savon sydämessä. Savo -eläväksi tekevä voima! Aina ja joka visiitillä. Terveys on kohentunut hieman, joten notkeampia aikoja odotellessa.

Jatkoin vaativassa vapaaehtoistyössäni. Pidän siitä vuosi vuodelta enemmän. Vapaaehtoistyö toi mukanaan luostarivierailut, työnohjauksen sekä maailmankaikkeuden surkeimmat pikkujoulut. Sanat eivät yllä kuvaamaan, joten argh! Välivuoden jälkeen jatkoin taidegrafiikan harrastustani -onneksi! Eräs vuoden uskomattomimmista onnenpotkuista liityykin harrastukseeni: sain grafiikan töitäni erääseen taidetaloon (galleriaan) myytäväksi! Pari työtä myytiin heti. Hämmentää harrastajaa! Olen tilaisuudesta hyvin kiitollinen ja äärimmäisen nöyrä. On käsittämätöntä, että joku tai jotkin haluavat sijoittaa minun tekemään taiteeseen! Huimaa.

Notkun edelleen yliopistolla. Minun projektiaikataulut venyvät jopa Länsimetroa pidemmiksi. Oi miksi?! Olen verkkainen savolainen tai universumilla on oma aikataulunsa tai... Kela hiillostaa, painostaa, kiristää, uhkailee... Vaan ei lahjo. Ymmärrän itsekin, että jossain on olemassa se viimeinen takaraja, johon minäkin tulen törmäämään. Joko pää tai jalat edellä, käsipohjaa mönkien tai mahalaskulla. Viimeinen ei oikein ole vaihtoehto. Korkeintaan kylmäävä tulevaisuusdystopia...

Summaten. Olen tyytyväinen kuluneeseen vuoteen, mutten niin innoissani kuin tulevasta. Uusi, uljas, unohtumaton, uppoamaton ja uskalias vuosi 2018 täällä ollaan! Olen valmis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti