keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Jäniksen viesti

Keskeltä viikkoa!
Vaan kukas kakkikaan takapihalle?! -Jänis. Osittaisesta ummetuksesta kärsivä ristihuuli oli yöjuoksullaan eksynyt (hahh -elukka mihinkään ollut risteyksestään erehtynyt, se tuli taimihaistajaisiin!) meidän suhteellisen suljetulle pihallemme. Röyhkimys, jäädessään ilman vihreitä eväitä, oli vääntänyt pari papanaa jälkikirjoitukseksi. Lonkkupolvi was here. Luettu on. Proosallista tekstiä. Asialla ei ollut esikoiskirjailija.

'Lepus ruminat -Jänis märehtii'. Minä en. Minä murehdin toisinaan. Vaan enpä ole päässyt taidoillani Vanhan Testamentin syötäväksi kelpaavien listallekaan. Mites se jänis...? Puputtajat ovat märehtijöitä, joten ilo pitkästä purennasta.

Tuoksusta toiseen. Minulla todellakin on puhurinomainen luomisvimma. Sain eilen idean, toteutin sen ja kauniiksi havaitsin. Sekatekniikalla syntyi taas taulu. Nyt troikka on valmis: teekuppi, kirjapino sekä kirjoituskone. Taulupohjat ovat uusio-uusio-uusiokäytössä. Kolmas kerta on kolmannen kolmonen. Kierrätys on kansanhuvia, minulle natisevaa nuukuutta.

Tuijotan tyhjää kanvasta eli jotain on vielä syntymättä. Se saa odottaa nyt edes huomiselle ;)

Luovuutta arjen keskelle, sen tähdenkin ja kunniaksi!

*

Vinkkaus:
Kävin pitkästä aikaa elävissä kuvissa. Avaruusrymistely Star Trek Into Darkness oli lipun arvoinen. Maanpäällinen terroriteko johdattaa tähtialus Enterprisen miehistön syvälle avaruuden uumeniin. Nuoren kapteeni Kirkin (Chris Pine) vastavoimana valkokankaan sekä huomion vie yli-ihminen Khan (Benedict Cumberbatch). Pahassa on rahtu hyvyyttä ja hyvässä hieman heikkoutta. Sivuhahmot mm. Spock (Zachary Quinto) tai teknikko Scotty saavat anseitsemansa kasvatetun osan tarinassa. Naistähdet söpöstyttävät filmiä, eivät tuo siihen juonilisää. Sujuva, vauhdikas, räjähtävä sekä väkivaltainenkin raina toimi 3D -versiona. Suosittelen vanhoja sarjoja tai sarjakuvia selanneille. Huolella tehty leffa -tähdellinen suositeltava.

2 kommenttia:

  1. Leffa ei saa peukkuja ylös mutta pupu & papanat saa. Täällä meillä katinkutale kärsi eilen ummetuksesta. Tuloksena yöllinen oksennus ja pipana keskelle mattoa. Saanen siis huomauttaa että parempi papana pihalla kuin pökäle pöydällä (sellainenkin on joskus löytynyt)!

    VastaaPoista
  2. Jep, otan sen lakaistavan pihapapanan ennenmin kuin kauhallisen kissankuraa. Sympatiat katille& omistajalle!

    VastaaPoista