maanantai 13. heinäkuuta 2015

Jo 5-vuotias!

Aamua aikaiset ja muut virkeät!
Tänään blogini täyttää jo viisi vuotta. On syytä juhlaan!

Erään kasvatusmentorin kehitys- ja herkkyyskausiluokittelun mukaan 5-vuotias elää ensimmäistä kehityskauttaan. Vielä vuoden verran. Tämän ensimmäisen kehityskauden haasteisiin kuuluu blogikielen omaksuminen, itsenäiset ja koordinoidut liikkeet. Omien aistien, blogitekstien sekä järjestyksen hienosääntöä sekä hyvien bloggaustapojen oppiminen. Blogin ensimmäisellä kehityskaudella luodaan lähes kokonaan sen persoonallisuus.

Blogin tunnelma on ympäristöään havainnoiva. Blogi nuuhkii lammasmaisesti vaikutteita omaa napaa ympäröivästä yhteiskunnasta. Tällä varhaisimmalla kehityskaudellaan blogi(sti) oppii aistiensa välityksellä (kuvia ei välitetä, ainoastaan mielikuvia). Näin lukijat saavat tietoa blogistin elämästä (lähes välittömästi taikka merkittävällä viiveellä) sekä hänen havainnoistaan blogia ympäröivästä maailmasta. Blogissa lukija kykenee erottamaan todellisen epätodellisesta, savolaisuuden suomalaisuudesta. Blogi on oma, näkemykset ikiomia ja mielipiteet täysin maksuttomia. Blogista tietää vain 3+1 henkilöä. Sitä ei markkinoida ystäville eikä myydä sukulaisillekaan. Blogisti itse tiedostaa mitä hän kirjoittelee. Vastuu tosin on lukijalla.

'Non haberi sed esse -Ei tulla pidetyksi jonakin, vaan olla sitä'. Toisin sanoin tämä blogi ei vain näytä joltakin, vaan on sitä. Samaan tunnuslauseeseen päätyi myös tanskalainen tähtitieteilijä Tyko Brahe.

Juhlapäivää jokaiselle, säännölliselle lukijalle tai satunnaiselle piipahtajalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti