Sunday blues

Sunday on my mind!
Minua kalvaa sunnuntaiapeus. Tunnetilaa on yleisesti tutkittu ja se on jopa tunnustettu fiiliksenala. Omakohtaisuudessaan se tuntuu. Minut saa moody blues valtaansa vain näinä sunnuntaina. En tiedä tavoitatteko fiilareitani? 'Experto credite -Uskokaa kokenutta'. Tiedän mistä kirjoitan.

Sateisen harmaa sää raamittaa päiväni tunneilmastoa. Onneksi sataa eikä paista! Ihan kuin elämäkin valuisi ikkunanpieliä pitkin ja taivas alkaisi jo räystäistä. En tiedä mistä tämä seisahtuneisuuden tunne tulee, mutta se joka kerta ravistelee. Kalistelee nurkissa kuin merimiehen aave. Harmaa hiljaisuus lähtee kipuamaan nurkista keskilattian kautta kohti itseä. Hurrrrr. Sitä jossain vaiheessa aamua havahtui, että nyt se tulee kohti. Se tavoittaa minut. Sunnuntaimelankoilia -ja se soi mollissa.

Juuri jähmettyneisyys, paikalleen pysähtyminen ja jonkin asteinen surumielisyys luovat otolliset kasvualustat sunnuntaimelankolian kehittymiselle. Nämä päivät ovat pysähtyneisyyden aikaa. Ne laahaavat kohti loppuaan, niitä ei voi elää pomppien läpi. Termostaateista, vuodenajoista tai lampaantaljoista piittaamatta nämä päivät ovat aina kalseita. Vaikka kuinka tuuppisi toimeliaisuudella itseään tai ajattelisi pirtsakoita ilonpisaroita, lehahtaa korvasta kuitenkin vaan se pelkkä koi.

Ei minua tämä olotila joka viikko piinaa, ei todellakaan! Vain toisinaan. Enkä ole tavoittanut sen syntymekanismia. Tiedä tuota, onko tarpeellistakaan. Luulen, että tämä sunday blues syntyy tästä välivaiheesta. Viikkojen taitekohdasta. Eletty viikko on takana, uusi vasta edessä. Sitä on kuin elämänsä odotushuoneessa. Taustalla soitetaan kireillä kielillä venytettyä melodiaa. Vilkuilee ovelle päin, että milloinkahan minut huudetaan sisään. Mitä Ensi Viikon Huoneessa sanotaan/ tehdään/ toimitaan/ suunnitellaan. Eikä auta kuin odottaa...

Jos tätä päivää lähtisi maalaamaan täytyisi se tehdä vettyneillä väräille. Sinistä, harmaata ja ripaus purppuraa. Kerroksittain. Ehkä kankaalle tipahtelee kaipauksen ja muutoksen aatokset. Ne, jotka kuplivat tyytymättömyyden alla ja vetävät tietoisuuteen tämän hetkisen toiminnan toimimattomuuden. Niin syvän siniseksi sen tekee juuri se, että tunne on totta. Näiden päivien jälkeen on aina tehtävä jotain muuta. Tavanomaisesta poikkeavaa, epätavallista minulle.

Kuitenkin kun maanantai morjestaa verhonraosta on tämä fiilis poissa. Ihan kuin se kuolisi ensimmäiseen aamunsäteeseen. Haihtuisi hahtuviksi. Puhhh -poistunut! Merkillisen mielenkiintoista. Sarjiskatti Karvinen inhoaa maanantaipäiviä. En minäkään niitä ylistä, mutta näiden sinertävien sunnuntaiden jälkeen arjen aloitus maistuu ja kuulostaa trooppiselta! Onneksi huomenna on maanantai.

*
Vinkkaus:
Ankeaan olotilaan sopii elokuva Magdalenasisaret. Tarina katolisen kirkon harjoittamasta moraali- ja kasvatustyöstä, joka perustui nöyryyttämiseen, häpäisyyn, kiduttamiseen ja alistamiseen. Neljän nuoren naisen kasvutarina Irlannista. Vaikuttavinta on, että se perustuu lähihistorian tositapahtumiin. Toivoa ei voi piiskata pois, ei edes uskonnon varjolla. Toiveikkaille huomiseen uskoville.