Näin tässä nyt kävi

Viikko on vierähtänyt. Paljonpaljonpaljon on tapahtanut. Minä olen ollut hiljaa, koska...

Minulla on yhtä aikaa sekä kylmä että kuuma.
Pitelen käsissäni paljoa ja silti kädet ovat voimattomat.
Kuulen vain toisen sydämen lyönnit ja pienimmänkin tuulen ympäröivissä puissa.
Katselemme samaan suuntaan, puhumme samaa kieltä ja olemme ääneti.
Olen niin harvinaisen hämmästynyt ja silti aivan varma.
Niin tukevasti paikallani leijaillaksini ilmassa.
Minun käsiini on piirtynyt toinen ihminen enkä enää tiedä mitä viittoilen.
Sulkisin silmäni ellei tämä olisi totta.
Huokailen, koska kaikki ei mahdu sisimpään.

Minä tiedän. Ei sanota sitä ääneen, ei ihan vielä. Ei ole mihinkään kiire.