Perästä kuultua

Sunnuntaita!
On hiljaista pidellyt. Vaikka blogini riveillä ja rivien väleissä on eleltykin brezneviläistä aikaa, ei se tarkoita, että samaa pysähtyneisyyttä yltäisi arkeen asti.

Pari viikkoa olen kieppunut kuin pyöröoviin juuttuneena. Asuntomme on ollut kansainvaellusten risteyspaikka. Sukulaista, savolaista, teiniä, gradua... takaovesta sisään, etuovesta ulos. Kyllä järjestys on ollut tämä. Mummonikin oivalsi lähes vuosikymmenen asumisemme jälkeen, että meillähän on etuovikin! Minkä takaovelleen jättää, se etuovella mättää... Sesam aukene mumisin, kun isoäidin päätä seinään naulasin. 'Sit venia verbo -Sallittakoon ilmaus'. Siis olkoon lupa sanoa ja ilmaisun vapaus sanojalla. Kielikuva, vain harmiton mielikuva. Naurettu, laulettu, leivottu sekä lennelty juhlahumussa. Tiiviisti elettyjä päiviä. Onnellisia hetkiä.

Vilske, vilinä ja vähäiset yöunet ovat taanneet mukavan harmaan naamataulun. Tuumin, että kirkastettu hiusväri saattaisi loihtia kasvoille elävöittävää sävyä. Vinkkinä kassajonossa olijoille, että elossa ollaan vaikka lampolasta tullaan. Värjään siis kuontaloani. Nuuka tekisi sen väriä päästämättä, mutta minä haluan värittää hieman lisää.

Pompataan nyt paletilta tasangolle. Opin uutta. Ei ole uutinen. Sana 'perhe' on lähtöisin sanasta 'perä'. Silkkaa sovinismia soiva selitys kuuluu, että se mikä miehen perästä/ perässä on roikkunut, on hänen perheensä. Ihminen on eläin kaupungissakin. Vastasyntyneiden tarttumarefleksi ei kata vain kädellisiä (Pertti on ihan käsi -sanonta saa pidemmät juuret kuin pelkän toteavan lohkaisun) sukulaisapinoitamme. Se kertoo kuinka esihistorialliset ihmistaimet ovat roikkuneet ensiperänsä taljan liepeissä pysyäkseen joukon matkassa. Arkihaastetta. Myös sanonta 'perästä kuuluu' saa paineilmaa painavamman selityksen. Miehen perhehän se sieltä takaosasta huutelee, pitää ääntä olemassaolostaan, antaa ohjeita (huomioikaa nykyajan apukuskin paikalta ajavat!) sekä kuuluvuudellaan pitävät peikot poissa. Kar(v)avaani kulkee ja perät roikkuu! Vaan kuka pitää perää?

Perinteistä, perhekeskeistä tai ainakin värillistä päivää teille jokaiselle!

*
Vinkkaus:
Taitaakin tulla tämän vuoden ensimmäinen kirjavinkki. Opus on luettu jo viime vuoden puolella, mutta suosittelut pätevät edelleen. Ransom Riggs'in fantasiaromaani Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille on goottisävytteinen kauhuseikkailu ajan, paikan ja fysiikan lakien toiselle puolelle. Teini-ikäinen Jacob on kuullut koko ikänsä outoja tarinoita isoisältään. Papan kuoltua poika matkaan väitettyjen satujen alkulähteille Walesiin. Siellä pienessä kyläsessä Jacob tempautuu matkaan, joka mullistaa kaiken opitun. Kirja on herkkupala eriskummallisten romaanien ystäville. Kertomusta siivittävät kirjan vintage valokuvat. Suosittelen outouden kavereille, lukukenttää laajentaville sekä sujuvan kerronnan kannattajille.