Naapurirajoja

Tavallista päivää -päivää! Sitä viedään vuoden viimeistä viikkoa...
Totesin, että nyt on jouluiset juhlapäivät ohi, kun stressimigreeniin heräsin. Mikähän siellä takaraivossa jyskytti? Noh, senhän täytyy olla Iso-Gee, joka on ollut telakalla kuukauden päivät. Nyt se heräsi ja vaatii ärsyttävästi huomiota.

Teini kommentoi epäkelpoa ulkomuotoani sanoilla 'kipu ja kalmo'. Jeps, nyt tiedän pyrkiväni uudistettuun Miss Suomi -finaaliin. Sinne kun voi tänä vuonna hakea kaikki. Olisikohan sarjaa 'Harmaat& hengettömät Suomi -neidot'? Uskomaton tilaisuus meille jokaiselle! Suomalainen talvi-iho kunniaan.

Asiani ei ollut tämä. Meillä täällä ns. opiskelijakylässä on talot vieri vieressä, siis oikeasti nurkka toisen talon nurkassa kiinni. Rakennettu periaatteella 'kyllä sopu sijaa antaa'. Eipä asuinjärjästelyissä mitään, mutta toisen ikkuna on toisen televisio. Niin meidän naapureidenkin. Nyt parin vuoden tarjottimella olon jälkeen alkaa tuijottaminen tympäsemään. Arkeahan tässä eletään, joten tylsyyteen tuijottavat, kun tuijottavat, mutta niin miksi?!

Olemme antaneet näille tuijottelijoille (aviopari+kupeidensa kukkanen) nimeksi Möllöt. Herra Möllö, rouva Möllö ja pikku-Möllö. Toiset seuraavat aamu-uutisia tai -unia, mutta Möllöt sauhuttelunsa ohella muiden puuhia. Yläkerran naapurimme eivät ole avanneet sälekaihtimiaan kahteen vuoteen! Haluavat särkensä pannulla paistettuna, ei nenäkkäin. Minä en suostu elämään verhojen takana, peiton alla tai pimeässä. Ihminen on sopeutuvainen, epätavallisestakin tulee arkipäivää, kun sitä riittävän kaunan elää. Niin täälläkin. Kaikkea ei vaan tarvitse hyväksyä. Tämä möllöäminen on sitä. Kun tiiviisti asutaan, on yksityisyydenkin rajat ahtaat, mutta rajat ne on olemassa kuitenkin.

Tuntuuko, että sinua tuijotetaan? Se tunne on täällä totisinsa totta, jopa niin totta, että olen ajatellut pyöräyttää Möllöille pussillisen poppareita, jotta katselunautinto olisi maukkaampi. Ei tarvitse pelkkään sätkään kääriytyä. Sätkytelkööt siinä sitten. Kaulat ojossa, tutit huulessa kaikilla kolmella. Viihteensä kullakin. Voin kertoa, että viihdearvo on olematon. Vuan mistäpä minä tiedän mikä kenellekin on kivaa, mikä vielä kivempaa. Toisilla on vain suurempi pokka tehdä harrastuksistaan ikävän näkyviä, silmään pistäviä ja näköhermoon käyviä.

Eipä mittään, olenhan itsekin naapurikyttäri #1, mutta teen sen hienovaraisemmin eli verhonraosta vaivihkaa ja ihan vain lauantaisin saunan jälkeen. En siis väitä olevani mikään täydellinen ihminen, lammas tai naapuri. Lenkillä käydessä on ihan pakko, suorastaan kansalaiskohteliaisuus, kurkkia toisten tupiin sisustusvinkkejä haistellen. Harrastusta, keskustelun avaajaa tai keräilykohdetta tästä naapuribongaamisesta en tee. Ei riitä tehot, tahto tai totisuus.

Pakkohan se on myöntää, että naapureiden tuijottelu on lähimmäisenrakastamista eräässä mutkamuodossa ja voittaa aina epäitsekkyydessään oman navan kaivelun, muttamutta... Niin eihän se tupakka pala, jos naama on omaan seinään päin tai jos möllöttämistä ei kukaan huomaisi. Ihan menisi sekin ilo harakoille tai savuna ilmaan. Huvinsa ja huvituksensa jokaisella.

Akvaarioelämä vain sopii niin harvalle, vielä harvempi siitä oikeasti pitää tai sitä tavoittelee. Minäkin toivoisin saavani avata aamuisin kaihtimet ihan ilman yleisöä, kastella kukat ilman valvovaa silmää tai puuhastella kotiaskereitani kaikessa yksityisyydessä. Silmänsä voi ummistaa tietyissä asioissa, mutta meillä senkin näkee naapurit. Elämää, ei sen enempää on kaikki tää, koetan ymmärtää.