Hei!
Tenavat -sarjakuvissa Eppu raahaa mukanaan sitä ainaista riepuaan. Katsokaas tarkemmin. Huomaatteko? Sillä rievulla on silmät ja se olen minä. Olenolen! Minä siellä purnaan ja protestoin tänäkin vuonna vääjäämättömästi lähestyvää kesää. Sitkeys se on joka savolaisen takissansa pitää. Huutaa hän lämpöhalvausta halveksien. Desperadooo!
Laitan taustalle soimaan ikivihreän "Virastovirret" -vinyylin. Sold out-ulosmyyty -ei saa enää edes taajamien sivukonttoreista. Nojaillaan pilkullisten sävelten tahtiin. Tarvitsen uuden virastolipuskan lisäosan. Kävin jo viime viikolla metsästämässä tätä todistusta. Ei tarttunut haaviin. Ei edes siihen avoimeen... Etsin kyseisen leimaluukun aukioloaikoja netistä. Tyhjää täynnä ja pimmeetä toinen puoli. Virkuimmat olisivat voineet kutoa tästä johtopäätökset. Minä en. Vastatuulessa, vastenmielisesti vastahankaan fillaroituani sain todeta leimaluukun oven takana, että pulju on kiinni. Virastoaikaa oli vielä jäljellä pari tuntia, mutta... Ovea nastoitti neljä liuskaa aa nelosia, joissa kerrotiin poikkeukset aukioloaikoihin. Neljä liuskaa! Ja of horse, samat englanniksi. Helpompaa ehkä luultavasti kenties mahdollisesti olisi ollut laittaa infoa milloin pilkkuputiikki ON avoinna. Niin minä olisin toiminut. Väitän: Se olisi toiminut!
Tällä viikolla yritän taas uudelleen. Turhautumiseni ei enää mahdu käsimatkatavaroihin, rivien väliin eikä palautelaatikoihin. 'Fures foras, frugi intro! -Rosvot ulos, kunnialliset sisään!' Kunnon ihmiset kynnykseltä sisään, loput painukoot petäjikköön. Näinkin se on. Ovelta sisätiloihin nelistävät työntekijät, opiskelijat voivat lukea niitä aa nelosia. Sisälukutaito ja selluloosa kunniaan! Suomalainen virastobyrokratia ei näytä eheytymisen merkkejä. Byro Kraatin kesäharjoittelijoineen voisi laittaa jyrsimään näitä pahvisia asetuksia. Ei menisi aika hukkaan! Pykälät eivät tunnetusti sisällä hiilareita, joten skarppauskin onnistuu! Nuija(ll)a otsaan.
Ei elämä aivan sahansoittoa ole. Onnistuin viikonloppuna löytämään kirppikseltä järkevän hintaisia sisustuslehtiä (paavin kanonisoima ihme!), hyvän dekkarin sekä hurmaavan metallitarjottimen. Lehdet on luettu, pokkari odottaa vuoroaan ja tarjotin löysi paikkansa seinältä. Teinin kanssa mutustelimme omena-kaurapaistosta (parempaa kerta kerralta), teimme lindströmin pullia (taikinaa liikaa pihveiksi) ja täytimme kierrätyspisteitä ylimääräroinallamme. Ihania päiviä, ilmeikkäitä hetkiä!!
Morot!
*
Vinkkaus:
Voisin vihjaista sekä kirjaa (kirj. Haruki Murakami) taikka leffaa. Päädyn elävään kuvaan sanan sijaan. Tran Anh Hung'in ohjaama Norwegian Wood on visuaalisesti uskomattoman kaunis, lyyrisen utuinen elokuva. Tapahtumat sijoittuvat 1960 -luvun Japaniin, jossa nuori opiskelijapoika (Matsuyama Ken'ichi) tapaa kuolleen lapsuudenystävänsä tyttöystävän (Kibuchi Rinko). Nuorille kehittyy suhde, jota varjostaa tytön kasvavat mielenterveysongelmat. Rakkaus, rakastuminen eikä rakastaminen ole helppoa. Tarina etenee kolmiodraamaksi. Elokuvassa on viipyileviä hetkiä, tuokiokuvia sekä tunnelmallisia maisemaotoksia. Nämä puhuvat enemmän kuin näyttelijät. Filmi on paikoitellen turhankin verkkainen, mutta ajan arvoinen. Kaiken jälkeen tarinasta jää kuitenkin positiivinen jälkimaku. Hyvä matkailumainos! Suosittelen rauhallisiin hetkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti