Maanantaita ystävät ja muut ystävälliset!
Arki astui askeleen ankeampaan. Erosimme eilen, nyt lopullisesti, Väittelijän kanssa. The End tömähti meihin. Asia on kuplien haiskahtanut mielen nurkissa jo turhan tovin. Ei sitä nuuhki nenäänsä pidemmälle tarkinkaan tarkkailija, jos ei haistaa halua. Eilen soppa levisi pitkin tunteenpintoja ja tietoisuudentapetteja. Sottaista.
Gourmet vaihtui kuraksi. Siinähän seisoin, luin ja henkistä palleaani pitelin, kun älykkö lateli. Tuutin täydeltä sofistikoitunutta tuubaa. Soitto soi katkeruutta, vähättelyni harkittuja mollisäveliä. En pakittanut enkä valinnut samaa ureauraa. Käänsin selkäni ja jätin tantereen. Jossain vaiheessa toinenkin laski sanallisen tapparansa. Aika oli hyvästellä hurmeisen pirstaloitunut ihmissuhteellisuusareena. Yksi ihmissuhde oli analysoitu hengiltä. Tänään totean aidon infantiiliseen sävyyn: Aikuisuus on joskus... p**seestä!
'Venimus huc cupidi, multo magis ire cupimus -Innokkaina tulimme tänne, vielä innokkaamin haluamme lähteä pois'. Tuhkasta voi löytyä runoutta, kuten tuo Pompeijista löydetty piirtokirjoitus osoittaa. Etsivälle lahjaksi, innokkaille alustaksi.
Loput likapyykeistä käyn itse yksityisesti läpi. Peilin kanssa -tottakai. Hienotunteisempaa näin. Olen kaiken kaikkiaan kunnossa, siivetkin irti maasta. Keuhkot täynnä puhdistunutta ilmaa, katse navattomuudessa. Lampaat lentävät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti