Hello kaikki kansa!
Hienostelijoita ja herkkähipiäisiä varoitetaan: teksti sisältää inhorealismia. Otatte vastaan sen mitä tulee. Niin halutessanne tai poistutte muualle avaruuteen.
Olen hippastellut koko viikon flunssan kanssa. Tilanne on ollut kurkunpäätä kutkuttava. Keskiviikkoon mennessä erät olivat tasan (tarkkaan räkä). Loppuviikosta flunssa taklasi -ilman syytteiden ostoa- minut, lennätti kunhan vain ennätti Nuhalaan.
Viikonvaihteen olen saanut omin silmin nähdä, että ihminen on alkulimaa. Ihminen on alkulimasta. Minusta sitä valuu joka onkalosta (jonka voi näyttää päivänvalossa sakoitta -säädyllisyys elää minussa!). Niistäessäni Teini tukkii korvansa. Olen äänisaastetta. Itse ihmettelen mistä minut on todellisuudessa tehty, sillä joka kerta niistäessäni saan aikaan myös takaääniä. Oikiaa ilokaasua. Epäily hiipii sieraimiin (jos jottain haistaisin), en olekaan ylipainoinen, vaan täyteen puhallettu! Nyt venttiilini vuotavat. Yskäisy vain ja olen Nicole Richie. Apua! Flunssan kytkykauppaa.
Voisihan olotilani nähdä myös kansanhuvina. Istun nenäliinoineni, punaisine nenineni ja verestävine silmineni autenttisessa Räkälässä. Kirjaimellisesti. Ilman promilleja. Ryin, rohisen ja limoitan kotisoffalla -homemade phlegmic house. Kausiflunssan konkretisoitumaa. 'In se magma ruunt -Suuret sortuvat itse toistensa päälle'. Jo vain! Kaksin kerroin köhiessä voin ikäväkseni todeta väitteen todenmukaiseksi. Painun kasaan kasaksi itseni painoksi. Keuhkot kiittävät, ilmattomuutta niittävät. Antiikkiset viittasivat sanonnalla kasvatukseen sekä liian jähmeisiin organisaatioihin, mutta minä en sinne asti näe. Köh köhh.
Muistutan kyllä pahasti myös kuivan kesän jäljiltä hoippuvaa piirroshahmoa. Hattivattia. Naama on harmaa, renkaat (kuinka monta kerrosta silmäpusseja voi yhdelle ihmiselle kasaantua ennen kuin silmälasit kiristävät?) mustuvat hetki hetkeltä tyhjien silmien ympärillä ja käynti on huojuvaa. Odotan happisalamaa! Hapenpuute ei ole hauskimpia juttuja... Flunssan flegmatisoimat toverit, liittykäämme tautirintamaan ja kokoontukaamme ylös vuoristoon! Terveet päivät välähtävät meillekin!
Tämä oli aivan tautinen juttu. Totta -tottakai. Terveempiä päiviä sinne, pitäkää lippu korkealla!
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
lauantai 15. syyskuuta 2012
Elävissä kuvissa
Aamua!
Morning has broken! Meillä murtui muutakin: vettä tulee kuin esteristä. Kuka tässä valittaa? -En minä ainakaan! Syyssateet...
Kävin elokuvissa katsomassa Woody Allen'in uusimman rainan. Tämä on ennemin tapa kuin tapaus. Eipä ylity uutiskynnys. Asiani on kuitenkin suurnärkästys. En ole eläissäni ollut elokuvissa, joka olisi yhtä tehokkaasti jälkiäänitetty by leffateatterin penkki! Palkattomana sanoittajana en ollut minä (epäilijöille tiedotteeksi). Pajatus kiiri halki penkkirivien.
Tätä elokuvaa elävöitti kommenttiraidat edestä ja takaa. Joka kohtaus, repliikki sekä juonenkäänne oli sanoitettava uudelleen. "Noh, johan on". "Mitä se nyt noin?". Sitä minäkin mietin. Eläviä kuvia kyllä dubataan. Tämä versio oli täysin dumbattu!
Kaikuselostus leffateatterissa saattaa olla yhteyttä luovaa toimintaa, yhteisöllinen harrastus ja mukavaa ryhmähupia, mutta jälkiääntelijät hei -antakaa suuvuoro myös näyttelijöille! Pieni on pyyntöni. Elokuvan musiikkikin täytyi kuunnella kotona toistamiseen, kun osa meni ohi. Enkä muuten laita juttuun teurastajanlisää.
Kuuluvuushaittojen ohella minut yllätti myös parin päiväkodintädin (kertoivat viikkokuulumiset toisilleen, joten osani sain minäkin) leffaeväät. Toinen kaivoi käs'veskastaan väliin jääneen lounaan ja pisti aterioiden. Kyllähän sämpylät, lihapata ja salaatti vievät voiton mm. karamelleistä. Tätikin sen ääneen totesi. Tottahan toki! Minä imeskelin hiljaisena sitä salmiakkiani... En ole itse koskaan tullut ajatelleeksi, että hirvipaistin voisi syödäkin esim. epookkidraaman aikana. Slurputislurputi vaan, laitetaan haisemaan, mahat vaikertamaan!
Olinpa eläväisissä kuvissa. Tarjousnäytökset vetävät puoleensa... palapaistissa huojuvia keski-ikäisyyksiä. Savolaisen lampaankin omin eväin. Ei makeaa mahan täydeltä, vaan kuoriperunat kitusiin. Oihh!
Jk. Heräsin yöllä riitaan. Ensi kuulemalta luulin, että mies huutaa haukkuvalle koiralleen. Sitten höristelin korvanlehdykästä unihiekkaa ja hämmästyin: sain selvää koiran puheesta. Mies raivosi siis naisensa kanssa. Eläimellistä menoa!
*
Vinkkaus:
Tämä yllä mainittu ja päälle selostettu leffa oli siis Woody Allen'in To Rome With Love. Elokuvassa risteilee useampi tarina taustanaan ikuinen kaupunki. Kertomuksissa mm. arkkitehti (Alec Baldwin) tekee aikahypyn nuoruuteensa, jossa (Jesse Eisengerg) hän itse muistelee kokemaansa rakkautta (Ellen Page'en). Vasta avioitunut pari eksyy toisistaan ja Woody itse haluaa tehdä paikallisesta hautaustoimiston johtajasta oopperatähden. Suihkulaulajien aatelisen. Ihan tyypillistä Allen'ia. Näyttelijät ovat osaavia, osiinsa istuvia, vuorosanailu nokkelaa, pari psykoanalyyttista vitsiä ja taustaelementtinä jälleen ihana kaupunki. Ei Woody'n paras elokuva, mutta kepeä ja viihdyttävä laaturaina aikuisempaan makuun.
Morning has broken! Meillä murtui muutakin: vettä tulee kuin esteristä. Kuka tässä valittaa? -En minä ainakaan! Syyssateet...
Kävin elokuvissa katsomassa Woody Allen'in uusimman rainan. Tämä on ennemin tapa kuin tapaus. Eipä ylity uutiskynnys. Asiani on kuitenkin suurnärkästys. En ole eläissäni ollut elokuvissa, joka olisi yhtä tehokkaasti jälkiäänitetty by leffateatterin penkki! Palkattomana sanoittajana en ollut minä (epäilijöille tiedotteeksi). Pajatus kiiri halki penkkirivien.
Tätä elokuvaa elävöitti kommenttiraidat edestä ja takaa. Joka kohtaus, repliikki sekä juonenkäänne oli sanoitettava uudelleen. "Noh, johan on". "Mitä se nyt noin?". Sitä minäkin mietin. Eläviä kuvia kyllä dubataan. Tämä versio oli täysin dumbattu!
Kaikuselostus leffateatterissa saattaa olla yhteyttä luovaa toimintaa, yhteisöllinen harrastus ja mukavaa ryhmähupia, mutta jälkiääntelijät hei -antakaa suuvuoro myös näyttelijöille! Pieni on pyyntöni. Elokuvan musiikkikin täytyi kuunnella kotona toistamiseen, kun osa meni ohi. Enkä muuten laita juttuun teurastajanlisää.
Kuuluvuushaittojen ohella minut yllätti myös parin päiväkodintädin (kertoivat viikkokuulumiset toisilleen, joten osani sain minäkin) leffaeväät. Toinen kaivoi käs'veskastaan väliin jääneen lounaan ja pisti aterioiden. Kyllähän sämpylät, lihapata ja salaatti vievät voiton mm. karamelleistä. Tätikin sen ääneen totesi. Tottahan toki! Minä imeskelin hiljaisena sitä salmiakkiani... En ole itse koskaan tullut ajatelleeksi, että hirvipaistin voisi syödäkin esim. epookkidraaman aikana. Slurputislurputi vaan, laitetaan haisemaan, mahat vaikertamaan!
Olinpa eläväisissä kuvissa. Tarjousnäytökset vetävät puoleensa... palapaistissa huojuvia keski-ikäisyyksiä. Savolaisen lampaankin omin eväin. Ei makeaa mahan täydeltä, vaan kuoriperunat kitusiin. Oihh!
Jk. Heräsin yöllä riitaan. Ensi kuulemalta luulin, että mies huutaa haukkuvalle koiralleen. Sitten höristelin korvanlehdykästä unihiekkaa ja hämmästyin: sain selvää koiran puheesta. Mies raivosi siis naisensa kanssa. Eläimellistä menoa!
*
Vinkkaus:
Tämä yllä mainittu ja päälle selostettu leffa oli siis Woody Allen'in To Rome With Love. Elokuvassa risteilee useampi tarina taustanaan ikuinen kaupunki. Kertomuksissa mm. arkkitehti (Alec Baldwin) tekee aikahypyn nuoruuteensa, jossa (Jesse Eisengerg) hän itse muistelee kokemaansa rakkautta (Ellen Page'en). Vasta avioitunut pari eksyy toisistaan ja Woody itse haluaa tehdä paikallisesta hautaustoimiston johtajasta oopperatähden. Suihkulaulajien aatelisen. Ihan tyypillistä Allen'ia. Näyttelijät ovat osaavia, osiinsa istuvia, vuorosanailu nokkelaa, pari psykoanalyyttista vitsiä ja taustaelementtinä jälleen ihana kaupunki. Ei Woody'n paras elokuva, mutta kepeä ja viihdyttävä laaturaina aikuisempaan makuun.
tiistai 11. syyskuuta 2012
Hiljaiset hartiat
Hystt!
Ollaan ihan hiljaa, pintahengitellään ja noin niin kuin pois päin.
Olen graduani piilossa. Tämänmoinen yllättävän uuttera istuminen koneella jumiuttaa niska-hartiaseudun nopeammin kuin aletuotteet häviävät kaupoista eläkeläisten kärryihin. Auuu! Nyt piilottelen lopun iltaa iso-geeltä. Vaan eipähän tekele osaa etsiä minua... koneelta ;)
Toinen asia, joka piiloutui oli hartiani. Katoamisilmoitus olkaseudustani on tehtynä. Hartioihin sattui niin sapelisti, että tiesin niiden roikkuvan mukana. Aiheesta kärrynpyörään. Olen kuullut taukojumpasta ja ryhtiliikkeestä ja ergonomisesta työasennosta jajajaja... Minä valitan välittämisen sijaan ja jatkan koneella kyyhöttämistä! Hartiat korvan taakse ja ryhtiä asiaan.
Niin minne ne luonnonhengarit nyt hävisivät? -Uuteen villatakkiin nääs. Ostin itselleni akryylitakin. Opiskelijabudjetilla ei kashmirissa köllötellä. Ellei ole tehnyt töitä hartiapankki periaatteella tai hartiavoimin. Taikkas vaikka velkaantunut olkiaan myöten. Onhan näitäkin. Uutukainen neuletakkini imaisi olemattomiin voimistelijamaiset (haaveissa vain ootte mun!) olkapääni. Teini tuli, näki ja julisti: näytän plussapallon ja limsapullon jälkeläiselle. Näytin, näytin! Karkurihartiani olivat lähteneet liiroon, litomaan tai liuenneet. Puff! Salamannopeasti ja täysin ääneti. Tämä villatakki on hiljainen vaate, joka lähtee äänekkäästi palautukseen. Pyörin vain luonnonturkissani. Todella harteikkaana... Juupa juu.
Hiljennyn nyt hiljaiseksi. Piilottelen huomiseen gradultani. Ja pyörittelen asian sijaan olkaniveliä. Hiljaiset hupinsa hurskaimmallakin. Se en ole sitten minä!
Ollaan ihan hiljaa, pintahengitellään ja noin niin kuin pois päin.
Olen graduani piilossa. Tämänmoinen yllättävän uuttera istuminen koneella jumiuttaa niska-hartiaseudun nopeammin kuin aletuotteet häviävät kaupoista eläkeläisten kärryihin. Auuu! Nyt piilottelen lopun iltaa iso-geeltä. Vaan eipähän tekele osaa etsiä minua... koneelta ;)
Toinen asia, joka piiloutui oli hartiani. Katoamisilmoitus olkaseudustani on tehtynä. Hartioihin sattui niin sapelisti, että tiesin niiden roikkuvan mukana. Aiheesta kärrynpyörään. Olen kuullut taukojumpasta ja ryhtiliikkeestä ja ergonomisesta työasennosta jajajaja... Minä valitan välittämisen sijaan ja jatkan koneella kyyhöttämistä! Hartiat korvan taakse ja ryhtiä asiaan.
Niin minne ne luonnonhengarit nyt hävisivät? -Uuteen villatakkiin nääs. Ostin itselleni akryylitakin. Opiskelijabudjetilla ei kashmirissa köllötellä. Ellei ole tehnyt töitä hartiapankki periaatteella tai hartiavoimin. Taikkas vaikka velkaantunut olkiaan myöten. Onhan näitäkin. Uutukainen neuletakkini imaisi olemattomiin voimistelijamaiset (haaveissa vain ootte mun!) olkapääni. Teini tuli, näki ja julisti: näytän plussapallon ja limsapullon jälkeläiselle. Näytin, näytin! Karkurihartiani olivat lähteneet liiroon, litomaan tai liuenneet. Puff! Salamannopeasti ja täysin ääneti. Tämä villatakki on hiljainen vaate, joka lähtee äänekkäästi palautukseen. Pyörin vain luonnonturkissani. Todella harteikkaana... Juupa juu.
Hiljennyn nyt hiljaiseksi. Piilottelen huomiseen gradultani. Ja pyörittelen asian sijaan olkaniveliä. Hiljaiset hupinsa hurskaimmallakin. Se en ole sitten minä!
sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Tasaisella pinnalla
Aamua!
Olen ollut hereillä jo piitkään. Teinin prinsessoidessa aitona ruususena, olen kuunnellut -hiljaa- suosikkigospeleita ja voimaantunut. Tänään on sunnuntai.
Mitähän tässä purkaisi? Purnaamaan en nyt ryhdy. Olen käynnistänyt (sekä käynnistynyt itsekin) todella graduni tekemisen. Valmista tehdään, niin että otsassa soi! 'Nil est dictu facilius -Mikään ei ole helpompaa kuin sanoa'. Juu-u. Gradukin on helpommin sanoitettu kuin toteutettu. Vuan, tehhääntehhään. Pakkohan se on todeta, että nyt on tekemisissäni potkua. Vanha miihaava lammas on jätetty kesälaitumille hörppimään soisten selitysten lähteistä.
Meillä on kaikki, ihan kaikki, tasaiset pinnat kirjojen peitossa. Jopa sänkyyni on kulkeutunut luonnoslehtiö, opus vuodelta 1912 sekä käsikirja aiheesta X. Minä sitten teen gradua. Ilahduin eilen kuinka kivuttomasti pystyin lukemaan ulkomaankielellä painavaa tekstiä ja miten paljon lukemastani sain. Siltikin olen ihan alussa gradunorsuni syömisurakassa. Palanen kerrallaan, suupala kerrallaan... Ähkyä odotellen.
Muutenkin viikko on ollut harvinaisen "täydesti" eletty. Olen ollut harvinaisen juurevasti kiinni kaikessa. Olen järjestellyt iso-gee asioita, sopinut käytännöistä ja saanut kuulla, että useampi vapaaehtoinen on valmis vapaaehtoiseksi. Huisia. Toinen ohjaajani (ei Apumies, vaan Tuhannen alan dosentti) halusi mielellään olla edelleen prosessissa mukana. Hän näkee aiheessani jatkon mahdollisuuden. Huimaa! Jotenkin käsittämättömän suurta, kun joku itselle tuntematon uskoo kykyihini pelkkien bittiviestien perusteella. Hiljaiseksi vetää.
Väittelijän kanssa puhuimme vakavia -ainahan me. Päädyimme nyt siihen, että me todellakin muodostamme yhdessä yksikön. Emme suostu seurustelemaan, mutta yksiköksi taivumme. Istuvaa näin. Olen tasaisemmassa maastossa tässäkin kuviossa. Kuten todetuksi tuli, olen elänyt viikkoni vahvasti. Olen yksiköitynyt!
Ensi viikolla alkaa taas pyöriä kansalaisopiston kurssini. Jehnaa! Saan joka viikkoisen harrasteannokseni, pari lisäkierrosta arkeen ja oheisuran arkiajatuksille (jotka nykyään koostuvat lähes ainoastaan iso-geestä ja iso-geestä). Syksy rullaa tasaisesti.
Pomppaan nyt kirjapinon ääreen. Tekemisen puutetta ei ole. Kirkasta päivää teille!
*
Vinkkaus:
Kävimme Teinin kanssa katsomassa uuden kotimaisen elokuvan Puhdistus. En ole lukenut kirjaa, joten ilman alkuasetelmia mentiin. Elokuva oli harvinaisen rosoinen ja paljas ollakseen kotimainen -yllätyin positiivisesti. Tarina kulki, se oli täynnä väkivaltaa, pakkomielteitä, voimattomuutta sekä elävää rakkautta. Laura Birn pääosassa on loistava. Hänen ilmeikkäät kasvonsa kertovat sen, mitä muuten ei sanota tai haluta näyttää. En suosittele leffaa kaikkein herkimmille. Suosittelen tätä kaikille heille, jotka haluavat nähdä tarinan, joka jää mieleen tai jonka nähtyään ei jaksa puhua.
Olen ollut hereillä jo piitkään. Teinin prinsessoidessa aitona ruususena, olen kuunnellut -hiljaa- suosikkigospeleita ja voimaantunut. Tänään on sunnuntai.
Mitähän tässä purkaisi? Purnaamaan en nyt ryhdy. Olen käynnistänyt (sekä käynnistynyt itsekin) todella graduni tekemisen. Valmista tehdään, niin että otsassa soi! 'Nil est dictu facilius -Mikään ei ole helpompaa kuin sanoa'. Juu-u. Gradukin on helpommin sanoitettu kuin toteutettu. Vuan, tehhääntehhään. Pakkohan se on todeta, että nyt on tekemisissäni potkua. Vanha miihaava lammas on jätetty kesälaitumille hörppimään soisten selitysten lähteistä.
Meillä on kaikki, ihan kaikki, tasaiset pinnat kirjojen peitossa. Jopa sänkyyni on kulkeutunut luonnoslehtiö, opus vuodelta 1912 sekä käsikirja aiheesta X. Minä sitten teen gradua. Ilahduin eilen kuinka kivuttomasti pystyin lukemaan ulkomaankielellä painavaa tekstiä ja miten paljon lukemastani sain. Siltikin olen ihan alussa gradunorsuni syömisurakassa. Palanen kerrallaan, suupala kerrallaan... Ähkyä odotellen.
Muutenkin viikko on ollut harvinaisen "täydesti" eletty. Olen ollut harvinaisen juurevasti kiinni kaikessa. Olen järjestellyt iso-gee asioita, sopinut käytännöistä ja saanut kuulla, että useampi vapaaehtoinen on valmis vapaaehtoiseksi. Huisia. Toinen ohjaajani (ei Apumies, vaan Tuhannen alan dosentti) halusi mielellään olla edelleen prosessissa mukana. Hän näkee aiheessani jatkon mahdollisuuden. Huimaa! Jotenkin käsittämättömän suurta, kun joku itselle tuntematon uskoo kykyihini pelkkien bittiviestien perusteella. Hiljaiseksi vetää.
Väittelijän kanssa puhuimme vakavia -ainahan me. Päädyimme nyt siihen, että me todellakin muodostamme yhdessä yksikön. Emme suostu seurustelemaan, mutta yksiköksi taivumme. Istuvaa näin. Olen tasaisemmassa maastossa tässäkin kuviossa. Kuten todetuksi tuli, olen elänyt viikkoni vahvasti. Olen yksiköitynyt!
Ensi viikolla alkaa taas pyöriä kansalaisopiston kurssini. Jehnaa! Saan joka viikkoisen harrasteannokseni, pari lisäkierrosta arkeen ja oheisuran arkiajatuksille (jotka nykyään koostuvat lähes ainoastaan iso-geestä ja iso-geestä). Syksy rullaa tasaisesti.
Pomppaan nyt kirjapinon ääreen. Tekemisen puutetta ei ole. Kirkasta päivää teille!
*
Vinkkaus:
Kävimme Teinin kanssa katsomassa uuden kotimaisen elokuvan Puhdistus. En ole lukenut kirjaa, joten ilman alkuasetelmia mentiin. Elokuva oli harvinaisen rosoinen ja paljas ollakseen kotimainen -yllätyin positiivisesti. Tarina kulki, se oli täynnä väkivaltaa, pakkomielteitä, voimattomuutta sekä elävää rakkautta. Laura Birn pääosassa on loistava. Hänen ilmeikkäät kasvonsa kertovat sen, mitä muuten ei sanota tai haluta näyttää. En suosittele leffaa kaikkein herkimmille. Suosittelen tätä kaikille heille, jotka haluavat nähdä tarinan, joka jää mieleen tai jonka nähtyään ei jaksa puhua.
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Simppelisti syksyyn
Sunnuntaita suloiset& sulokkaat!
Se on syyskuu. Makustelkaa nyt tekin... syys kuu! Syksyn kuulas lähtölaukaus. Tässä maistuu märkä multa, aamu-usva, sienet, varisevat lehdet ja minun sieluni sisäinen onnen värinä. Onneksi kesää ei ole enää päivääkään jäljellä!
Syksyn saapumisen huomaa siitäkin, että kesän aukioloajat on eletty. Suosikkimestamme -kaupunginkirjastokin- on taas auki lauantaisin. Ahhh! Viime viikolla kirjastolla oli poistokirjojen myynti. Luulin tulleeni Hulluuden Päiville! Alkushokin jälkeen (vedettyäni varpaat turvaan päkiän alle ja vuorattuani kylkiluut kassilla) todellisuus oli totta eli kirjastossa oltiin. Pakko saada -ostoshuuma oli ahdistavaa. Ilma, into ja itsestäänselvyydet loppuivat alkumetreillä. Ihmetys jäi. Vieläkin hämmästelen parin mamman formuloiden aika-ajolähtöistä kurvailua lastenrattailla. Renkaita, pirpanoita ja toisten jalkoja voi ulvottaa ihan arkiympyröissäkin -valittaen todettava. Elämänsisältö voi siis olla edullisista kirjoita kiinni, vaikka halvalla mentäen. Ankeeta.
Nyt tasokkaampiin tarinoihin. Vanhempani piipahtivat eilen. Jehnaa! Toivat olkkarin ison mattomme (oli pesulapalvelu Mamma& Pappa Oy:n jäljiltä Savossa) sekä Siskolle tarpeettoman sohvapöydän. Nyt meillä on olohuone! Se entinen sohvamme -phyiphyi!- oli kooltaankin sohvamaailman Kim Joku Il. Vanhemmilla riitti ihmeteltävää kuinka paljon tilaa meidän olkkarissa oikein onkaan, kun se istuinlaivalaatikko on poistunut. On tilaa, on istuinta, on ryhtiä. Oi iloa! Sohvapöytäähän meille ei aiemmin mahtunut (takaseinä oli liian lähellä...), nyt Siskon lahjoituspöytä istuu täydellisesti. En liioittele. Aasialaisvaikutteinen muotoilu, orientaalikuviointi ynnä venäläisväritys tekevät kalusteesta huikean! Bonuksena tietysti, Savostahan tässä ollaan lähtöisin, ilmaisuus. Ilimane!! Hyväntekeväisyyttä sukulaisten hyväksi. Kannatetaan!
Teini intoutui laittamaan eilen tukkani kiharoille. Hulppeeta arkiluksusta! Ei minulla aiemmin olekaan ollut farrahfawcettmaisia kutreja. Eilen oli. Kuontalo oli upea! Tunsin olevani yksi Charlien enkeleistä, se rubensmainen. Kiharat hulmuten oli siivekästä lepatatella kaupasta toiseen. Oli syytä hymyyn, sillä tukka oli hyvin ja rannekellosta loppui patterit. Vaan mitäpä tuosta, koska kiharat istuivat täydellisesti. Asenneilmailun jälkeen oli hyvä maadoittua: syödä muikkukukkoa luomuvoin kera paljain sormin. Njam! Tähän eivät ameriikantähtöset taivu. Täällä letkistellään notkeina. Minä kukkoilen tänäänkin, suupielet kiiltäen. Njamnamm.
Tukastakin saa niin paljon enemmän asiaa kuin tikusta... Nyt puikkoihin, jottei punainen lanka unohtuisi. Saimme eilen kasan lankoja ja yhden sukkapuikot. Teini neuloo minulle pitsibaskerin (väri ruosteenpunainen, lanka samettinen). Huimaa, kun on noin lahjakas& sydämellinen lapsi!! Itse teen kuviolapaset (väreinä petroli, sinappi ja tiili). Ne on ne tulevat syysviimat, kun laittaa varustautumaan... Ja kupliva into tehdä itse.
Tämä juttu pysyy nyt näpeissä. Kerroin joskus aiemmin sormikkaista, joihin kirjoin slaavilaiskukkia. Ne ovat nyt käyttövalmiit. Pientä viimelangan kiertoa täytyi tehdä, sillä en ollut keskuskuvioon absoluuttisen tyytyväinen, vaan ny olen! Sormikkaat ylittivät odotukset -kelpaavat jopa Teinille! Sormella osoittamatta kannatti väkertää.
Olisikohan tässä ollut nyt kaikki? Napaa ravistamalla ei tule kuin vatsalihaksia, joten annetaanpas olla. Tempaistaan turinat toisellekin kerralle. Toiste siis. Suhisevaa sunnuntain jatkoa, syystuulia sekä säpisevää eloa!
Se on syyskuu. Makustelkaa nyt tekin... syys kuu! Syksyn kuulas lähtölaukaus. Tässä maistuu märkä multa, aamu-usva, sienet, varisevat lehdet ja minun sieluni sisäinen onnen värinä. Onneksi kesää ei ole enää päivääkään jäljellä!
Syksyn saapumisen huomaa siitäkin, että kesän aukioloajat on eletty. Suosikkimestamme -kaupunginkirjastokin- on taas auki lauantaisin. Ahhh! Viime viikolla kirjastolla oli poistokirjojen myynti. Luulin tulleeni Hulluuden Päiville! Alkushokin jälkeen (vedettyäni varpaat turvaan päkiän alle ja vuorattuani kylkiluut kassilla) todellisuus oli totta eli kirjastossa oltiin. Pakko saada -ostoshuuma oli ahdistavaa. Ilma, into ja itsestäänselvyydet loppuivat alkumetreillä. Ihmetys jäi. Vieläkin hämmästelen parin mamman formuloiden aika-ajolähtöistä kurvailua lastenrattailla. Renkaita, pirpanoita ja toisten jalkoja voi ulvottaa ihan arkiympyröissäkin -valittaen todettava. Elämänsisältö voi siis olla edullisista kirjoita kiinni, vaikka halvalla mentäen. Ankeeta.
Nyt tasokkaampiin tarinoihin. Vanhempani piipahtivat eilen. Jehnaa! Toivat olkkarin ison mattomme (oli pesulapalvelu Mamma& Pappa Oy:n jäljiltä Savossa) sekä Siskolle tarpeettoman sohvapöydän. Nyt meillä on olohuone! Se entinen sohvamme -phyiphyi!- oli kooltaankin sohvamaailman Kim Joku Il. Vanhemmilla riitti ihmeteltävää kuinka paljon tilaa meidän olkkarissa oikein onkaan, kun se istuinlaivalaatikko on poistunut. On tilaa, on istuinta, on ryhtiä. Oi iloa! Sohvapöytäähän meille ei aiemmin mahtunut (takaseinä oli liian lähellä...), nyt Siskon lahjoituspöytä istuu täydellisesti. En liioittele. Aasialaisvaikutteinen muotoilu, orientaalikuviointi ynnä venäläisväritys tekevät kalusteesta huikean! Bonuksena tietysti, Savostahan tässä ollaan lähtöisin, ilmaisuus. Ilimane!! Hyväntekeväisyyttä sukulaisten hyväksi. Kannatetaan!
Teini intoutui laittamaan eilen tukkani kiharoille. Hulppeeta arkiluksusta! Ei minulla aiemmin olekaan ollut farrahfawcettmaisia kutreja. Eilen oli. Kuontalo oli upea! Tunsin olevani yksi Charlien enkeleistä, se rubensmainen. Kiharat hulmuten oli siivekästä lepatatella kaupasta toiseen. Oli syytä hymyyn, sillä tukka oli hyvin ja rannekellosta loppui patterit. Vaan mitäpä tuosta, koska kiharat istuivat täydellisesti. Asenneilmailun jälkeen oli hyvä maadoittua: syödä muikkukukkoa luomuvoin kera paljain sormin. Njam! Tähän eivät ameriikantähtöset taivu. Täällä letkistellään notkeina. Minä kukkoilen tänäänkin, suupielet kiiltäen. Njamnamm.
Tukastakin saa niin paljon enemmän asiaa kuin tikusta... Nyt puikkoihin, jottei punainen lanka unohtuisi. Saimme eilen kasan lankoja ja yhden sukkapuikot. Teini neuloo minulle pitsibaskerin (väri ruosteenpunainen, lanka samettinen). Huimaa, kun on noin lahjakas& sydämellinen lapsi!! Itse teen kuviolapaset (väreinä petroli, sinappi ja tiili). Ne on ne tulevat syysviimat, kun laittaa varustautumaan... Ja kupliva into tehdä itse.
Tämä juttu pysyy nyt näpeissä. Kerroin joskus aiemmin sormikkaista, joihin kirjoin slaavilaiskukkia. Ne ovat nyt käyttövalmiit. Pientä viimelangan kiertoa täytyi tehdä, sillä en ollut keskuskuvioon absoluuttisen tyytyväinen, vaan ny olen! Sormikkaat ylittivät odotukset -kelpaavat jopa Teinille! Sormella osoittamatta kannatti väkertää.
Olisikohan tässä ollut nyt kaikki? Napaa ravistamalla ei tule kuin vatsalihaksia, joten annetaanpas olla. Tempaistaan turinat toisellekin kerralle. Toiste siis. Suhisevaa sunnuntain jatkoa, syystuulia sekä säpisevää eloa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)