Koiranruokaa

Tervehdin teitä!
Illan hämärtyessä ajatuksetkin tummuvat. En kuitenkaan ryhdy ihan synkistelemään, vaikka shampoo on loppu. Hiukseni ovat silti puhtaat, juuri tämän vuoksi shampoo onkin loppu. Purkki töräytti viimeiset pisaransa ja lopehtui.

Tästä syystä suoristin kaupunkimarkettiin. Vaikka shampoita kovasti ostatetaan idealla "kampaamolaatua markettihintaan", joku kuitenkin joutuu tuonkin utopian maksamaan. Se olen kai sitten minä, koska Teinin kutrit vaahtoavat.

Torjun juuri näillä arjen pienillä ostosvalinnoilla köyhyysajattelu-ummetusta. Köyhyys kangistaa, kutistaa ja jähmeyttää. Ei naurata. Köyhäliininä jotkin asiat, palvelut tai tilaisuudet ovat itseltä suljettuja. Jäät ovan taakse, vaikka kuinka elämä kolkuttelisi. Vaikka minä tiedän olevani laskennallisestikin köyhä, en koe itseäni köyhäksi. Minulta puuttuu kai köyhän identiteetti. Ajatuksetkin ovat vielä juoksevia... ja huumorissa löytyy. Tosiasia on, että toinen saa saman pennin venymään pidemmälle kuin joku toinen. Tämäkin on lahjaa -ja lahjakkuutta.

Tieto siitä, että aina ei ole pakotettu ostaamaan/ valitsemaan sitä kaikkein halvinta, tuo kummaa nostetta ajatteluun. En ole ikinä väheksinyt arkiluksus -ajatusta. Tämä on minun arkista luksustani. Köyhyys pakottaa taloudelliseksi, säästäväiseksi ja harkitsevaksi kuluttajaksi, mutta köyhyyden ei tarvitse täyttää koko ajattelua. Varattomuus luo raamit, ei sisältöä. Nuukuuden katkaisua ovat juuri ne alekoppalöydöt, jotka tuovat sen spesiaalin tuulahduksen päivittäisostoksiin ja -kosmetiikkaan. Minullakin on varaa kalliimpiin tuotteisiin - kauniiseen turhuuteenkin, kunhan ne ovat tarjouksessa. Onneksi ovat! Joistain tavaroista taas en suostu edes maksamaan täyttä hintaa (esim. kurttuvoiteet). Niiden hintakate on niin ylellistä, että poskissa soi.

Nämä meidän arkiluksus -pyrähtelymme ovat ihan tavallisia asioita. Voimme käydä kahvilassa kahvilla (kotikaffen sijaan), mennä elokuviin (vaihteeksi kirjaston laina- DVD:lle), ostaa uusia vaatteita (kirpparilöytöjen rinnalle), leikkauttaa hiukset kampaajallakin (malli on polkahko, vaan ei kolkohko). Näihin ei ole mahdollisuutta joka päivä, viikko tai kuukausikaan (menot täytyy jaksottaa), mutta niihin on epäsäännöllisen säännöllisesti mahdollisuus. Juuri se tilaisuus on sitä arjen luksusta. Se tekee niistä hetkistä epätavallisia. Ja juuri nuo mahdollisuudet ovat sitä inhimillistynyttä nostetta, joka hopeoi peltisen päivän. Minä opiskelen, jotta meillä olisi mahdollisuus -ei pakko- olla taloudellisia, säästäväisiä ja harkitsevia kuluttajia niin halutessamme. Kyllähän me sitä haluammekin.

En tiedä onko se onnea, jos vain voi valita mieleisensä tuotteen ilman loppulaskeskeluja. Vaan voisihan tuota onnenaan kerran kokeilla. Ehkä toisenkin... Koen arkista ylpeyttä siitä, että tämä meidän elämämme on kuitenkin meidän. Ei velkojien, ei pankin eikä kulissien. Me omistamme arkemme!

Marketissa oli myös broilerin reisikoipia tarjouksessa. Eräs pariskunta pohti rasian kanssa pitäisiköhän heidän koiransa keitetyistä koivista. Minä suunnittelin laittavani broilerin koivet uuniin, me ainakin pidämme niistä niin. Suomi o n tuloerojen maa, vaan ikinä aiemmin en ole yhtä syvään kuiluun tuijottanut...

*
Vinkkaus:
Carol Shields'in kirja Kaiken takana Mary Swann on rauhallinen lukumatka Amerikkaan. Kirja on kirjoitettu neljän eri henkilön näkökulmasta, joista yksikään ei ole kuitenkaan Mary Swann'in. Pöytälaatikkorunoilija Swann'in ympärille kyhätään korkealentoista symposiumia, jonka tarkoitusperät ovat perin yksilölliset. Suosittelen sunnuntai-iltapäiviä sulostuttamaan.