Olla ja omistaa

Huomenia!
Kykin koneella näemmä vain aamuisin, vuan voihan sen päivän näinkin aloittaa. Satuin eilen silmäilemään joitakin ns. suosikkiblogeja ja niiden vastablogeja. Asia tuntuu olevan varsin kuuma peruna. Haukkisin ja sain suun täydeltä sitruunaa. Siltä kannalta lähdetään.

Päähäni on istunut tukevasti väite, että nykyään ollaksensa jotakin sinun täytyy omistaa jotakin. Tavara puhuu. En tiedä onko tämä vain suurempien kaupunkien ilmiöitä, vai pysyvämpikin juttu. Toivon ettei, sillä ajatus tekee jotenkin surulliseksi. Näiden merkkivaatteiden ja -asusteiden fanaattinen haaliminen on varmasti myös kevyen kirjallisuuden& elokuvien oheistuotetta ja perin trendikästä, mutta aina myös omakohtainen valinta. Kirjoissa nämä himoshoppaajat ja ultrasinkut lopulta saavat prinssinsä sekä heidän luottokorttinsa. Tämän lajin kirjoissa näin kuuluukin olla, satuillaan loppuun saakka. Joka opuksessa mies edustaa järkeä, varakkuutta ja rahaa. Nainen ei. Miksi näin?

Ollessasi trendikäs, olet auttamatta jo vanhanaikainen. Tavoite on kai olla trendin edellä, ollaksensa todella ajan hermolla ja asioista perillä. Sinun on siis juostava aikaa nopeammin. Eipä ole enää ihme, kun tämä väki on niin ohutta.

Luulen merkkimetsästyksen olevan suurimmaksi osaksi tietyn ikäryhmän juttu. Uskon, että joukkopainekin pakottaa tähän. Kun suurimpiin kaupunkeihin ahtautuu paljon saman ikäpolven väkeä, on pakko yrittää jollakin tavalla erottua massasta. Olla erityinen. Yritystä nousta toisten yläpuolelle. Maalla puheenaiheeksi tullakseen riittää, kun pipon sijaan vetäisee päähänsä peruukin. Johan läks'! Eikä kukaan kuitenkaan halua tulla huomatuksi huononmuuttaan, epämuodikkuuttaan tai arkipäiväisyyttään. Tässä ajatusmaailmassa "klimppi" on jotakin ja se vasta on jotakin, jos toisetkin haluavat samanlaisiksi. Ja aina joku haluaa. Kastikkeessa kokkareet ovat pahasta... Ja yhtä soosiahan elämä on.

Ironista kuitenkin on, että esim. merkkilaukun omistaminen ei tee sinusta erikoista, koska suurin osa omistaa jo sellaisen. Ainakin niissä piireissä, joissa sen omistaminen on jokin juttu. On siis perin tavanomaista havitella muoti-ilmiöitä. Totuus on, etteivät merkkivaatteet tai -asusteet tee ihmisestä sen menestyksekkäämpää tai unohtumatonta. Se on vain mielikuvaa, joka luodaan markkinoinnilla. Eräänlainen joukkohypnoosi. Tämä laukku kainalossa - tämän auton ratissa sinäkin omistat tämänkaltaisen elämäntyylin. Vaikka se olisikin hankittu velkarahalla, osamaksulla... Kuka silloin omistaa, mitä ja kenet? Jos on valmis maksamaan yhtä kassia kolmekin vuotta, omistamisenhalun on oltava valtavaa. Onko tuote vielä hohdokas, kun se on lopultakin omaksi maksettu? Tuntuu kuin tuollainen elämänkatsomus olisi kangastus: lähelle päästyä se siirtyy aina vain kauemmas ja kauemmas. Otetta siitä ei saa.

Minä ymmärrän kyllä, että laadusta halutaan maksaa ja laadukkaat materiaalit maksavat. Hyvin tehty kestää, mutta minä en epäilekään räätälöityjä ideoita tai ammattiosaamista, vaan illuusioita. Sitä kaunista hattaraa, jolla ei saa mahaansa täyteen, mutta joka on kaunista katsella, vaan huonoksi hampaille. En pyri kääntämään kenenkään päätä tai halveksimaan elämäntyyliä, jokainen tavoitelkoon onneaan tavallaan. Tulkoon osassaan onnelliseksi. Niin entinen ministerikin feikkiveska näpeissään. Surkuhupaisuuden kiteymä. Unelmat ovat kantajiensa näköisiä.

Pohdin pitkään haluaisinko ilmaiseksikaan esim. merkkilaukkua. Voisihan sen tietysti lahjoittaa eteenpäin... Totuuden nimissä on sanottava, että erään kotimaisen kierrätysfirman laukun jo omistan ja toisen samanmoisen voisin lahjoituksena vastaanottaa. Mutten ulkomaista nyssäkkää. En oikeasti! Jos saisin laukun perintönä vaikka mummolta, niin sen ottaisin. En siksi, että siinä olisi pari kirjainta, vaan koska se tulisi mummoltani. Ostaa voi kuka tahansa (vippirahaa kelle vain), mutta jokainen ei bagejäkään peri. Tässä se erottava juju.

Väitän, että aidosti raharikkaiden ei tarvitse tehdä ostoistaan ja omistamisistaan numeroa. Ei tarvitse omistaa oleksensa jotakin, vaan omistaa, koska sattuu omistamaan tai olemaan jo jokin. Tuossa vaiheessa ei ole enää syytä pitää julkista ostopäiväkirjaakaan. Se on niin arkipäiväistä ja itsestäänselvistä asioistahan ei kannata puhua. Leimautuu tylsäksi eikä menestys istu tylsyyteen. Rahasta puhuvat vain ne, joilla sitä ei ole. Köyhään kolahtaa...

Minulle olennaista on oleminen. Minun ei tarvitse omistaa jotakin logoa ollakseni jotain tai tullakseni nähdyksi. Hyväksyn itseni tälläisena kuin olen ja olen onnellinen näin. Toiselle onni koostuu omistamisesta, toiselle olemisesta. Voin mainiosti verhoutua markettitakkiin tai kangaskenkiin. Minä olen siellä vaatteen sisällä, minä itsenäni täytän tuotteen, ei tuote minua. Minä teen siitä takista persoonallisen, ei takki minua. Tässä kai on se olemisen ja omistamisen ero!

*
'Carpe diem -Poimi päivä'. Elä tämä päivä, tartu tähän hetkeen. Ole itsesi, pelkkä sinä. Omista tämä päivä itsellesi, älä omistamiselle. Poimi päivä ja laske mitä tarttui koppaan, sillä kaikki laskut eivät käy kukkarolle.