Tylsyyden taitaja

Tervehdin teitä jo toistamiseen ajan takaa!
Kuulun nykyään elävien arkistojen tonkijien heimoon. Olen niin tylsä, että pölisen. Sehän taas ei anna syytä olla lukematta, lehteilemättä tai elämättä muutakin/ muuallakin kuin tutkimusten uumenissa. Täällä siis ollaan!

Lyhentäen: Jos perusarki on joistakin tylsää, niin minä olen sen tylsyyden ylistäjä. Omani on saavuttanut sellaisen unettavan uran, että sen kertominen pelastaisi monen unettomuudelta. Jep, tylsää on. Olisi ihanaa olla tylsyyden taiTTaja, mutta olen vain tylsyyden taitaja. Taittaa voi vaan jotakin kankeaa ja tämä lammas on siihen aivan liian letkeä. Arkeni on saanut Iso-Geen pyöräyttämät kaiteet. Itsekin ihmettelen, kun joku ystävistäni vielä jaksaa viettää aikaa kanssani. Vaikka kävelisin vetten päällä, nostattaisin silti ilmoille tomupilven. Olen tylsä, vaan en tylsistynyt! Tylsyyskin on taitolaji.

Heitän päivän mittaan parit pölisevät piruetit graduluonnokseni ympäri, haukkaan palan tutkielman teknisiä ohjeita ilman makeutusaineita, raastan kuivan väitöskirjasen tekstini liitteeksi ja liu'un illan tullen unten maille sisällysluettelo aivon alla. Päivästä riippuan luettelo voi olla myös sisälmyksistä... Kuka vielä väittää, etteikö tylsytä?! Kuten sanottua, olen tylsyyden taitaja eli aivan pakkohan se on myöntää, että viihdyn paikoitellen oikein mehukkaasti tässä tylsyydessäni. Arki Iso-Geen kanssa on yhtä kuviokelluntaa. Ryhti on pidettävä, jottei peffa painu pohjaan. Onnistuessaan tulos on symmetriaa sympaattisimmillaan.

Kaiken kuivan tylsyyden, hiertävän haukotuksen ja totisen toljotuksen keskellä näen jotain vihreää. Ja vihreästä lampaat pitävät. Tylsyyskin on taitajansa hallussa. Hän voi muotava siitä omannäköisensä huipentuman. Tylsyyteni huipentuma... Tyrmään tylsyyden tylpillä typiksyksilläni ;) Jos joku on vielä kyydissä, niin onnittelen: Sinulla on taito hallussasi! Olkoon Voima kanssasi ja siivittäköön tylsistyminen meidät kaikki tylsyyden yli kohti uusia arkisia seikkailuja! Tyyntä päin.

*
Vinkkaus:
Kaikkea muuta kuin tylsä kirja on Muriel Barbery'n Siilin eleganssi. Harvinaisen mehukasta& notkeaa sanoittelua ylipainoisen, teini-ikäisen, ulkomaalaisen ja kissan kohtaamisesta samassa rappukäytävässä. Korkean tason filosofiaa viihdyttävän ja koskettavan tarinan muodossa. Paras lukemani kirja piiiitkästä aikaa. 'Tolle, lege, tolle, lege- Ota ja lue, ota ja lue!'

Aikaa vievä akateemisuus

Tervehdys ajan takaa!
On mieleisiä ilmoja pidellyt -ja kiirettä. Tuumin, että nyt on hetki ravistella pölyjä blogistani ja laittaa bittiavaruuteen uusi tavu.

Iso-Gee on vienyt aikani, ajatukseni ja aivoni. Tuleva graduni levahti ennekoitua suuremmaksi ja moniulotteisemmaksi. Huumorin lujuutta on testattu, mutta joustoa piisaa. Aivokapasiteetin ja lahjakkuuden rajat paukkuvat, mutta Iso-Gee on elossa. Huomasin päivien myötä kuinka ajatukset alkoivat kiertää kehää. Kehääkehääkehää. Koko ajan pienenevällä aatosympyrällä. Tähän on tutkimussuunnitelman kanssa tultu. Tieteellisyys on totinen fakta. Lampaasta on tullut wanha kehäkettu ;). Joka tapauksessa suunnitelma on lähetetty ja olen saanut toviksi perusarkeni takaisin. Todeksi se on todettava, että vapaa-aika virkistää ja samma på latin: 'Otium reficit vires -Joutilaisuus uudistaa voimat'. Minä en pidä kiirettä, enkä enää kiireestä kiinni, vaan irrotan otteeni kiirehtimättä. Kiireettömyys on kiirettä kiitollisempaa.

Olen myös lennellyt sosiaalisena perhosena kaffekupposelta toiselle. Se on tuonut virkistäviä mahdollisuuksia kääntää ajatusradat uusille urille. Nuppi kaakkoon! Eli kiirettä on pitänyt kaveruusrintamallakin. En tiedä oletteko tekin laittaneet merkille, kun tapaa uusia ihmisiä, omakin maailma laajenee. Tottakai sosiaaliset ympyrät, mutta myös muu ympärillä. Kotikulmiaankin ja -nurkkiaan katselee uusin silmin. Huomaa kuinka paljon arkiympyröistä ja perusmaisemasta jää itseltä näkemättä. Vuosikausia kalutusta kaupungistakin löytyy ennenkäymättömiä putiikkeja, kahvikupposellisia uusin maustein ja reittejä, joita ei ole koskaan kulkenut. Arki on matkaa. Ja hienoinpina hetkinä arkeen on matkaa.

Helteinen kesäprojektini tilkuista on ollut jäissä koko syksyn. Jähmetän koko projektin odottelemaan kankaista inspiraatiota. Savolainenkin koki kesän tukalimpina hetkinä, mitä on olla hikipajassa ompeluorjana. Valmista ei tullut, mutta ei kyllä palkkaakaan. Maailman kaikki harrasteompelijat kerääntykää kasaan ja antakaa olla!

Akateemisuus on aikaa vievää, joten nyt ei ole antaa edes vinkkausta, miten kuluttaa sitä joutilasta aikaa -jos kuulut siihen heimoon, jolla sitä riittää. Mää mäkätän männessäni ja lähden mäkeen määkimästä.

Saavillinen arkea

Tervehdys!
Penni Soikean lähisukulainen ja häneen läheisesti roikkumaan kiinnitetty Iso-Gee täällä tänään. Viikon viimeisiä rippeitä viedään ja minä aion osallistua perjantaitalkoisiin myös. Pureskelen norsua.

Kun professori antoi tämän Iso-Geen aiheen, luulin saaneeni saavillisen vettä. Nyt kun olen haalinut pohjaksi kirjallisuutta ja aikaisempia tutkimuksia, huomaan saaviin sukeltamisen sijaan uivani meressä! Vetiset paikat. Voisin väittää tämän savolaisen lampaan olevan myrskyn ratsastaja. Minulla on kolme vaihtoehtoa: uida, niellä tai hukkua. Ajatuksetkin aaltoilevat, mutta pärskimisen, vetistelyn ja uppopalloilun jälkeen päätin uida. Pinnalla ollaan, vaan ranta on hukassa.

Viikkoni on siis ollut hyvin teoreettinen, akateeminen ja tieteellinen. Otsaa kivistää -jokaisessa meissä asuu sisäinen blondi. Liika pohtiminen ottaa kipeää. Olen kuitenkin saanut gradunorsuani pilkottua, mikä vaikutti alkuviikosta utopialta. Todistin arjessani, että kaikessa tekemisessä edetään kaaoksesta kosmokseen. Ultimatesukulaiseni tietysti surffaavat vastavirtaan... Ensiaskel pilkkomisen tiellä oli löytää asialliset työkalut. Radio välitti minulle jonkun kristallisen oivalluksen: Ihmisen ensimmäinen taito on oppia pitämään kiinni, loppuelämä opetellaan päästämään irti! 'Aamen -Totisesti'. Minä olen kuullut muutaman harmaaparran puhuvan asiata, mutta joku sen kuitenkin keittiöpsykologiaksi kiteytti. Minusta tuli kerralla opetuslapsi ja irrotin graduahdistuksestani.

Kun ajatuksissani tilaa vieneen elefantin kärräsi syrjemmälle, alkoi toiveikkaammat oivallukset pulputa. It's so flow. Yhtä kaikki, olen täman Iso-Gee -polkuni lähtökuopissa. Nyt vain ymmärrän olla itse kaivamatta poteroani entistä syvemmäksi. Saa sataa vaikka saavista, minä pyrin pintaan.

*
Vinkkaus:
Venyttelin eilen penniäni ja kävin tarjousnäytöksessä katsomassa uuden The Kids are all right -rainan. Kylläpä kannatti! Aikuismainen elokuva perheestä, perhe-elämän haasteista ja perheen voimasta . Näyttelijät olivat loistavia osissaan. Tarinasta löytyi juurevaa huumoria, rajoja ja rajattomuutta. Suosittelen kaikille, kaikenmallisille sekä jo kaiken nähneille. Itkemään pisti lopussa.

Iso-Gee

Tervehdys!
Täällä taas. Olen tehnyt matkaa. Ihan konkreettisesti käväisimme Savossa ja henkisesti olen matkaillut itseeni. Koko syksyn olen prosessoinut tietoisesti ja tiedotta minne suuntaan haluan suunnata. Olen tullut merkittävään risteyskohtaan.

Kaikkihan alkoi, kulminoituu ja pyörii juuri nyt graduni (aloittelen vihdoinkin sitä tekemään) uumenissa. Elämässäni on armas Iso-Gee. Minulla oli graduni aihepiiri upeasti rajattuna, vahvasti perusteltuna ja säkenöivästi ilmaistuna. Lässähdys tuli! Armoitetulla professorilla oli aihe valmiina ja hän rynni sen läpi. Nyt minä katselen vuorinorsun kokoista haastetta. Näköpiirissäni on läpinäkymätön este.

Täyttävä kansanviisaus tietää, että norsu syödään pala kerrallaan. Minä en vain oivalla mistä suunnasta aloittaisin sen siivuttamisen. Toisekseen, eläinaktivistit saattavat torpata ideani alkuunsa. 'Plenus venter non studet libenter -Täysi vatsa ei opiskele mielellään'. Mitäpä antiikkiset tiesivät tämän päivän opintotuista... Ylipainoisena olen kyllä opiskellut myös täydellä mahalla. Kyllä maha on mukava!
Pakko se vaan on myöntää, että napa sekä otsa täynnä tätä ajatusnorsua, ei innosta opiskelemaan. Asia on aivan liian tuore ja aivan liian lähellä. Tarvitsen nyt kajahtavan oivallusröyhtäyksen, jotta pääsen tästä närkästyksestäni. Purpppp! Minulla on sulateltavaa.

Lähden nyt kauppaan, ettei opiskeluvatsani aivan kuopalle painu. -Apua, mahassani on painauma! Itseironiaa ei norsu peittänyt. Itseä ilahdutti tuokin huomata. Eespäin elävän mieli: Horisontissa siintää päiväkaffet pullalla. Palaan tälle astialle elefanttini kanssa.

*
Vinkkaus:
Muillekin etsiville kulkijoille vinkkaan Elizabeth Gilbert'in kirjaa Omaa tietä etsimässä. Se on journalistinaisen tutkimusmatka kolmen I:n kautta kohti tasapainoisempaa sisintään. Kirja oli ehkä liian new age -suuntautunut makuuni, mutta matkakirjaksi maistuva.

Puumaillen

Letkeää lauantaita!
Lanttuni ei leikkaa, joten lanttu on laatikossa. Mutta lähdetään liikkeelle kuitenkin. Tämän päivän matkakohteena on IkäIkä -maa ja arvioitu saapumisaika on passeli. Sää on kevyttä yläpilveä sekä pilvilampaita. Näkyvyys hajataitteinen. Hypätkääpä kyytiin!

Olen täältä sivummasta seuraillut vilkkaana käyvää keskustelua näistä saalistavista puumanaisista. Hieman kummastuttaa mistä moinen häly ja hössötys, sillä mistään uudesta ilmiöstähän ei ole kysy. Ei edes täällä peräpohjolassa. Onhan medioissa jo muutama kotoperäinen julkkismammakin ehtinyt muistellen paljastaa heillä olleen nuoria poikaystäviä. Ja ystävinä jatketaan edelleen. Koko kansan Kitukatu -sarjaankin puumateema kirjoitettiin aikaa sitten. Kuka muuten muistaa sitäkään sepitekuviota? Asia ei siis ole sidottu Hollywoodiin, eikä Demi Mooreenkaan. Se on saanut suomalaisetkin kasvot.

Uskon, että pari naiskansanedustajaa tai -ehdokasta tuulettelee tulevaisuudessa kaappejaan ja paljastaa sieltä poikamaisia rakkauksia. Ihan vain lisätäkseen imagoonsa kierteistä mielenkiintoa ja omaa kiinnostavuutta. Kuumia kaapinomistajakisuja joka maakunnassa. Palstatila viikoksi valloitettu.

Ehkä tämä huuma on tavoittanut trendinä ja kapinamahdollisuutena keskiluokankin, joten nyt lähiöpirkot rohkenevat metsästää nuorukaisia ihan avoimesti. Kun jokin asia jokanurkkaistuu, se menettää kohahdusarvonsa. Mitä jää jäljelle? Sukujuhlissa Maire -tädin nolottavan nuori salarakas -ehkäpä. Luulen, että vastaliike. Mikä nyt on rohkeaa, uskaliasta ja epätavallisempaa muuttuu säälittäväksi yritykseksi tulla nähdyksi. Eipä siinä mitään, jokainen saalistakoon makunsa ja mieltymystensä mukaan. Toinen pitää tuoreemmasta, toinen pitkään kypsyneestä. Riipunutta lihaa makustelemassa molemmissa päissä.

Oletteko muuten huomanneet, että nämä julkitulleet puumat eivät ikinä ole herttaisia harmaahapsisia mummukoita? Ehkei sen vuoksi, että eräs kinkypätkien muoto on juuri grannyseksi. Se on kinkkistä se! Julkipuumat pyrkivät olemaan mahdollisimman kuumia misuja. Se kai onkin puumamaisuuden yhtenä ehtona. Nuorukaisia halajava mummu on pervo, mutta puuma perso nuoruudelle. Kun nuorukaisia jahdataan, niin mitä siinä tavoitellaan? Unelmaa, omaa nuoruutta, seikkailua, käyttämättä jääneitä mahdollisuuksia, vireyttä, viattomuutta, kuolemattomuutta, fantasiaa... ? Vastaukset ovat ihmisten kokoisia. Kunhan vain asiaa puumailen.

Nuorekkuuden tavoittelu teinivaatteilla, lukiolaismeikeillä tai tuontitukalla kertoo muusta kuin persoonallisuuden korostamisesta. Nuorisovaate nyytin yllä ei vie vuosia pois, vaan juuri korostaa niitä. Kiristely, leikkaukset, silottelu tai muottiinpuristamiset eivät höylää rouvasta neitokaista. Epätoivoisen huvittavat yritykset eivät ole puoleensavetäviä, vaan luontaantyötäviä. Kalenterin lehdet eivät käänny kuin eteenpäin, mutta jokainen yrittäköön tavallaan. Väitän, että nahoissaan viihtyy parhaiten, kun pystyy kohtaamaan oman ikänsä ikäisenään. Asenne ei ole ikinä iästä kiinni, eikä se kuinka hyvin on elämässään kiinni.

Vaikka tässä kyynistelenkin, en tuomitse ketään. En oikeasti edes rivien välissä! Elämä on siihen liian monimutkaista. Tottakai näissäkin puumajaisissa ihmiset kohtaavat ja rakastuvat aidosti. Hyvä näin. Mutta, jos romanssin edellytys on kumppanin nuori ikä, on motiivit toisaalla. Olen huomannut, että hyvin kärkkäästi nämä metsästäjänaiset leimataan nuorukaisten hyväksikäyttäjiksi. Yhtä kevyesti kuin nuoret typykät ikääntyvien miesten kainaloissa. Miksi aina nainen käyttäisi miestä, ikään katsomatta, hyväksi? Ehkä se on pelkoa, kuinka helposti tunneasioissa voi tulla höynäytetyksi, kuinka herkässä maastossa oikein liikutaan. Puumanaiset saavat osakseen myös enemmän kritiikkiä ja pilkallista naureskelua kuin ikämiehet typsyjahdeillaan. Saman ilmiön äärellä kuitenkin molemmat sukupuolet. Kevät-syksy -romanssit on totuttu pitämään nuori nainen-vanhempi mies yhdistelminä, mutta sehän ei ole historiallisestikaan koko totuus. Eikä pidä antaa olla ainoa käyttäytymismallikaan. Metsästysikäaisia ei ole tasa-arvoinen.

Mantramaisesti hoettu "tosi rakkaus ei ikää katso" on osittain totta, mutta osittain myös selitystä. Aidot jutut eletään, niitä ei tarvitse selitellä. Ihmiset seikkailkoon ikäpolvienkin yli, kunhan laillisuusrajoja ei ylitetä. Kansalaiset, tavoitelkaa ihmistä, älkää pelkkää ikää.

*
Vinkkaus:
Vastavetona puumailulle suosittelen Jonathan Tropper'in kirjaa Kuinka lähestyä leskimiestä. Se on sarkastisen hauska romaani nuoren miehen leskeydestä ja elämän jatkumisesta. Virkistävää luettavaa, koska kirja ei tarjoile oikeita tai vääriä ratkaisumalleja. Tilannekomiikan ystäville.

Sunday blues

Sunday on my mind!
Minua kalvaa sunnuntaiapeus. Tunnetilaa on yleisesti tutkittu ja se on jopa tunnustettu fiiliksenala. Omakohtaisuudessaan se tuntuu. Minut saa moody blues valtaansa vain näinä sunnuntaina. En tiedä tavoitatteko fiilareitani? 'Experto credite -Uskokaa kokenutta'. Tiedän mistä kirjoitan.

Sateisen harmaa sää raamittaa päiväni tunneilmastoa. Onneksi sataa eikä paista! Ihan kuin elämäkin valuisi ikkunanpieliä pitkin ja taivas alkaisi jo räystäistä. En tiedä mistä tämä seisahtuneisuuden tunne tulee, mutta se joka kerta ravistelee. Kalistelee nurkissa kuin merimiehen aave. Harmaa hiljaisuus lähtee kipuamaan nurkista keskilattian kautta kohti itseä. Hurrrrr. Sitä jossain vaiheessa aamua havahtui, että nyt se tulee kohti. Se tavoittaa minut. Sunnuntaimelankoilia -ja se soi mollissa.

Juuri jähmettyneisyys, paikalleen pysähtyminen ja jonkin asteinen surumielisyys luovat otolliset kasvualustat sunnuntaimelankolian kehittymiselle. Nämä päivät ovat pysähtyneisyyden aikaa. Ne laahaavat kohti loppuaan, niitä ei voi elää pomppien läpi. Termostaateista, vuodenajoista tai lampaantaljoista piittaamatta nämä päivät ovat aina kalseita. Vaikka kuinka tuuppisi toimeliaisuudella itseään tai ajattelisi pirtsakoita ilonpisaroita, lehahtaa korvasta kuitenkin vaan se pelkkä koi.

Ei minua tämä olotila joka viikko piinaa, ei todellakaan! Vain toisinaan. Enkä ole tavoittanut sen syntymekanismia. Tiedä tuota, onko tarpeellistakaan. Luulen, että tämä sunday blues syntyy tästä välivaiheesta. Viikkojen taitekohdasta. Eletty viikko on takana, uusi vasta edessä. Sitä on kuin elämänsä odotushuoneessa. Taustalla soitetaan kireillä kielillä venytettyä melodiaa. Vilkuilee ovelle päin, että milloinkahan minut huudetaan sisään. Mitä Ensi Viikon Huoneessa sanotaan/ tehdään/ toimitaan/ suunnitellaan. Eikä auta kuin odottaa...

Jos tätä päivää lähtisi maalaamaan täytyisi se tehdä vettyneillä väräille. Sinistä, harmaata ja ripaus purppuraa. Kerroksittain. Ehkä kankaalle tipahtelee kaipauksen ja muutoksen aatokset. Ne, jotka kuplivat tyytymättömyyden alla ja vetävät tietoisuuteen tämän hetkisen toiminnan toimimattomuuden. Niin syvän siniseksi sen tekee juuri se, että tunne on totta. Näiden päivien jälkeen on aina tehtävä jotain muuta. Tavanomaisesta poikkeavaa, epätavallista minulle.

Kuitenkin kun maanantai morjestaa verhonraosta on tämä fiilis poissa. Ihan kuin se kuolisi ensimmäiseen aamunsäteeseen. Haihtuisi hahtuviksi. Puhhh -poistunut! Merkillisen mielenkiintoista. Sarjiskatti Karvinen inhoaa maanantaipäiviä. En minäkään niitä ylistä, mutta näiden sinertävien sunnuntaiden jälkeen arjen aloitus maistuu ja kuulostaa trooppiselta! Onneksi huomenna on maanantai.

*
Vinkkaus:
Ankeaan olotilaan sopii elokuva Magdalenasisaret. Tarina katolisen kirkon harjoittamasta moraali- ja kasvatustyöstä, joka perustui nöyryyttämiseen, häpäisyyn, kiduttamiseen ja alistamiseen. Neljän nuoren naisen kasvutarina Irlannista. Vaikuttavinta on, että se perustuu lähihistorian tositapahtumiin. Toivoa ei voi piiskata pois, ei edes uskonnon varjolla. Toiveikkaille huomiseen uskoville.

Syyssatoa

Huomenia!
Neiti Aamu Virkkunen paikalla. Vaikka olenkin aktiiviäänestäjä karttelen poliittisia kannanottoja. Nyt päätin kuitenkin sohaista ainaista kuumaa perunaa eli suomalaista maataloutta. Sohin jatkossa ilmaa eli en ota näitä pottuja tavaksi. Tämä on tätä syksyn satoa.

Minä en ole edes harrastelijaviljelijä, vanhempanikaan eivät kasvata kuin elopainoaan, sukulaiset nurkkaviljelevät huonoa ilmapiiriä. Sen verran kuitenkin minussa on farmitaustaa, että poistelen kaupungissakin heiniä hatusta ja sontaa housunlahkeista. Kirjoitan nyt asiasta, josta minulla ei ole tutkimustuloksia, laajempaa tietämystä tai tilastofaktaa näkemyksieni pönkäksi. Ohuella pinnalla liu'utaan... Mutatuntumalla siis mennään.

Tuumailin vain tätä ainaista napinaa näistä maataloustuista. Pitäisikö niitä jakaa, kenelle ja missä määrin. Suomessa on aina viljelty, kasvatettu karjaa ja raivattu metsiä. Sillä on sitten tultu toimeen miten on tultu, useimmiten hyvin laihasti. Nyt väki huutaa, että koko maatalous tulisi lopettaa Suomesta. Se on kuulema turhan kallista. Minusta koko ajatus on lapsellinen. Jokaisessa maassa on ja tulee olemaan omavaraista maanviljelystä ja ruoantuotantoa. Vaikka ruoka Suomessa onkin kallista, niin kalliimpia silti ovat tuontituotteet: kahvi, hedelmät... Ostoskorini hintavimmat tuotteet ovat ulkomaiden peruja. Täällä ei viljellä Suomi- sumppiapapuja, niin se kahvi on tuotava sieltä missä sitä kasvatetaan. Lopulta kun laskeskelee, niin onko se ruoka todellisuudessa niin kallista? Mikä kenenkin kupissa painaa ja minne ne pennosensa upottaa.

Huomasin, että edullisimmat ostokset olivat kotoperäisiä. Porkkanat, omenat, makkara... Kotimaisen kaalin hintana oli 39 senttiä kilo! Mitä tuosta summasta jää viljelijälle? Ei tämä ole sympatiseeraamista, vaan ihan palkkalaskelmaa. Kaupan ja muiden välillisten kulujen jälkeen ei farmari pääse kaaleillaan rikastumaan. Ei vaikka hänellä olisi kuinka suuret plantaasit. Tähän saumaan kai se tukiainen isketään. (Miten Johanna Tukiainen isketään onkin kanervikon heiniä ;) Oli pakko tuikata tämän vakoon, niin kai Ilenkin. Il-k-eily loppui nyt). Maataloustukea myönnetään, jotta viljelijä saisi tuotteistaan edes kohtalaisen kohtuullisen korvauksen eli palkkaa työstään! Eikä ostajan pennipussille ruoka ei koituisi kohtuuttomaksi. Minun logiikalla kaikki voittavat. Todellisuus voi olla kimurantimpi, talouspoliittisempi ja voittajakin hämärämpi, mutta yhtä kaikki.

Minun poliittiset näkemykseni eivät ole keskellä, eikä vanhaselassa. Pyrin edustamman poliittista korrektiutta. Mistä sitten kumpuaa tämä iänikuinen maataloustukiaiskatkeruus? Jokainen joka on pitänyt taikka hoitanut kasvimaata/ palstaviljelmää/ yrttitarhaa tietää etteivät ne kasvit yksinään kasva. Ne tarvitsevat säännöllistä hoitoa, aikaa ja vaivannäköä. Eipä farmarikaan jätä viljelyksiään ihan oman onnensa nojaan. Tyyliin "siemenet maahan ja uuninpankolle neljännesvuodeksi lahomaan". Mitäpä tuosta, vaikka lahoaisi, lomansa on maatalousväkikin ansainnut. Itse en ainakaan myisi kasvattamiani kaaleja 39 sentillä kilo! Se on varmaa se. Tappiotahan minä tekisin, vaikka olisin liikkeellä vain hyvän mielen viljelyksineni! Tuetulla maanviljelyllä pidetään kai kuluttajahinnat kilpailukykyisellä tasolla, jotta ulkomaan tuliaiset eivät olisi ainoa taloudellinen vaihtoehto. Ulkomailla kenties pystytään tuottamaan ilmasto- ja työvoimakulujen vuoksi ruoka-aineet nopeammin ja edullisemmin, muttei sielläkään ilmaiseksi.

Ihmettelen siis edelleen tätä tukiaiskateutta. Verovaroja jaetaan kaikkialle, myös maatalouteen. Tuettuahan se on elämä muutenkin. On lapsilisää, jolla tuetaan jokaista lapsiperhettä. On opinto- ja asumistukia, joilla mahdollistetaan kaikkien kouluttautumismahdollisuudet. Lämmittävää on, että opiskelijoille& vähävaraisille taataan pään päälle muutakin kuin taivas. On työmatkatukia, ateriatukia, sairasvakuutus- ja lääketukia, työttömyystukia... Jokainen suomalainen nauttii kyllä elämänsä aikana jotakin valtoin tukea. Mikä siis närästää? Luulen, että tämänkin maataloustuen taustalla on eräänlaista rasismia. Kuka saa ja kenelle annetaan sekä olennaisinta kuka tämän päättää. Kai se kitkeryys on ihmisten voimattomuutta, pienuuden kokemista ja asioiden hallinnan puutetta. Mutta miksi se on purettava näin? Mitä on itse tehnyt tai valmis tekemään purnaamisen sijaan?

Vaalit on tulossa ja eduskuntalotossa on ne 200 paikkaa jaossa. Jokainen tyytymätön raahautukoon uurnille ja ilmaiskoon oman kantansa. Äänestäminen jos mikä on tasa-arvoa! Herran, narrin ja nauriin ääni on yhtä painava. Ja joukolla huudettuna se johonkin kuuluukin. Päätän polittisväritteisen värinäni tähän.

'Venter non habet aures -Vatsalla ei ole korvia'. Kun vatsa huutaa ei moraalia kuule.