Puhetta penneistä

Muanantaita!
Puhkun ja puhisen rahasta. Ehkä hieman pahasta. Varakkaan on turha pahastua, köyhän nahistua. Puhun nyt koetuista havainnoista, en hatusta tai hilseestä (jos minulla sitä olisi).

Tein viikonloppuna henkilökohtaisen kirppisostoennätyksen. Käytin kokonaista 16 euroa ostoksiin! Entinen ennätykseni on muutaman vuoden takaa -15 euroa (käytävän villamatto). Eurolla edelle. Olen saanut kulutuskärpäsen ostopureman. Kutisee ja harmittavasti leviää!

Olen tarkka kuluttaja. Tarkkuutta lisää opiskelijan kengänremmibudjetti. Erityisen nuuka ja valikoiva olen kirpputoreilla. Idea ei toimi, jos myyjän päällimmäinen tarkoitus on kaupata ööö -luokan (roskis)roinaa uuden hinnalla. 'Ex avaritia erumpat audacia, inde omnia scelera ac maleficia gignuntur -Ahneudesta pulppuaa röyhkeys, siitä syntyvät kaikki rikokset ja pahat teot'. Keskiajallakin tämä tiedettiin. Oliko silloin jo näitä Väri Ristin kirppiksiä? Näissä ahneusmajoissa hintakuppaus salpaa hengityksen! Tarvitsen itse verensiirtoa, kun tyrmistyskalpeus vetää vastentahtoiset pennit kukkarosta, värin naamalta ja seisauttaa veret. Pulju saa myyntiartikkelinsa il-mai-si-na lahjoituksina. Sen jälkeen tarkoitus on tehdä mahdollisimman röyhkeää voittoa. "Katetaan tilavuokra- ja hallinnollisia kuluja" Ihankos totta?! Käykää itse toteamassa tämä jossakin paikallisnylkemössä. Hintalaput siellä huutavat. Kai niitäkin hävettää. Minä kierrän nämä loukot kaukaa.

Viikonlopun ostoksissani oli siis hinnoittelu kohdallaan. Ei riistetty myyjää eikä tuhkattu ostajaakaan. Köyhäliini niiaa. Löysin kauan sekä kaukaa hakemani puisen metrimitan. Tarpeellisuusaste minimi, mutta onnellinen omistajuus tähtitieteellistä. Vuoden 1923 Katekismus taidekuvilla irtosi 1 eurolla! Taivaallista! Käsinvirkattu pitsipilvi (päiväpeitto siis) käveli kotiimme 7 euron avustuksella! Ja eräs jouluyllätys maustoi loistoreissun vain olemalla ostettavissa. Kannatti kammeta itsensä sadesään armoille. Etsivä löysi ja opiskelija osti.

Nyt kun olen jo parjannut -aiheesta- erästä nk. hyväntekeväisyyslafkaa, voi vaihtaa aihetta. Aihepiiri pysyy samana. Pennejä pyöritellään. Erehdyin lauantaina varhaisdiagnoimattoman dementian kourissa keskustaan ruokaostoksille. Auttakkee! Koko kaupunki oli survoutunut muutamaan liikkeeseen kilisyttämään roposiaan. Selvisin hengissä, ehjissä kengissä. Pari mummelia yritti kuitenkin kuoria minulta popot ostoskärryillään. Kenkälotto ei tuonut nyt edes takasaumaa eikä lisänauhaakaan. Ruokapula on vieläkin muutaman ikä(vän)ihmisen mielissä: hyllyjen välissä on pakko ostopaniikissa kahmia jauhoja, tarjousperunoita taikka kahvia. Luisevilla kyynärpäillä huidotaan laarisaaliilta toisia taaemmas. Ihanko tervettä? Ei ne suurimotkaan ilmaan haihdu. Voin taata! Telekineettisiä papuja osastolla 51...

Toinen mielenkiintoinen ilmiö olivat nämä veronpalautuspenninsä saaneet uusraha"rikkaat". Huomatkaa, kirjoittaja jäi ilman valtion muistolahjaa, joten olen vain kitkerä. Heti kun lompakosta löytyy muutakin kuin vedonvälittäjän lipuke tai panttilainaamon kuitti, ollaan maailman valtiaita. Herraa, diivaa taikka leikkirahakasta. Falskia! Elämöidään, haistatellaan myyjille, halveksitaan toisia kassajonossa ja haistaan pesemättömille asenteille, harmaalle taloudelle sekä elintasokuilulle. Ja nyt kun pari lisäpennosta on hassattavaksi, on mentävä mesomaan (itse itsensä aliarvioimista ja osattomuutta kompensoimaan) kauppoihin, joihin arkena ei olisi mahdollisuutta maksavana asiakkaana astella. Ymmärrän, että halutaan tulla näkyviksi vaikka viidakkomaisilla äänillä ja eleillä. Show oli valmis ja show must go on! Silkkaa surkuhupaisuutta, surullisuutta ja tosi-teeveemäistä viihdettä. Ilman sitä televisiota. Yhdellä kauppakierroksella irtosi sekä leipää että sirkushuveja.

Lopetan ahneus-, asenne- ja roporaporttini tähän. Onnellista viikonalkua jokaiselle!

*
Yhtä asennelatautunut kuin kirjoituksenikin oli, on myös elokuva Brighton rock. Elokuva perustuu Graham Greene'n klassikkoromaaniin. Pikkurikollinen Pinkie (Sam Riley) tekee murhan, jonka osatodistajaksi harras katolinen Rose (Andrea Riseborough) joutuu. Hiotut yksityiskohdat, musiikki ja kertomusta tukeva värimaailma luovat tälle synkeälle 1960 -luvulle sijoitetulle rakkaustarinalle näyttävät puitteet. Psykologinen trilleri pitää niljakkaassa otteessaan. Harmaudesta, rikollisuudesta ja toisten uskollisuuden hyväksikäytöstä saa ilmeikkään elokuvan. Suosittelen kaikille sokerittomien tarinoiden ystäville.