Ääni ja oikeus

Maanantaita!
Luistellaan kaltavalla pinnalla ja turistaan poliittisia. Suuttukaa tai muuttakaa. Valinta on vapaa ja valintatalosta saa ruokaa. Äänestetään kuitenkin vasta myöhemmin tällä viikolla.

Käytittekö te äänioikeuttanne vain menikö piirroshahmotelmiksi? Tämä oli puhdas retorinen utelu. Vaalisalaisuuden verhon takana saa olla. Sieltä kukaan ei etsi. Aloin fundeeraamaan, että aika äänettömästi minä toimin siellä ennakkokopissa. Ei siellä ollut torvia, ei mikrofoneja eikä äänentoistolaitteita. Pientä rapinaa lähti lyijykynästä paperilla. Hiilijälki selluloosan pintaan. En saanut meteliä aikaan, eikä se ollut tarkoituksenikaan. Puhdas ääni puhtaan asian puolesta. Määä-ä olen puhunut ja numeroinut.

Silti annoin "ääneni". Koputtelen muistini aaltoilevia kerroksia. Muistelen, että jo raamatullisella ajalla kuninkaat oli tapana valita huutamalla. Kansa huusi itselleen tuoreen kuninkaan. Aika, olosuhteet ja yhteiskuntarakenteet eivät mahdollistaneet periytyvää kuninkuutta. Se ei vielä ollut tietyissä geeneissä.

Joka tapauksessa 'vox populis -kansan ääni' teki äänestämisestä konkretiaa. Suurimman mölyn aikaan saanut ryhmittymä (tämä siis jo ennen persuja!) mahdollisti äänyvyöryllä ehdokkaansa kuninkuuden. Silloin jokainen kurkku soi suorana ja todella jäntevät äänihuulet erottivat voittajat nukkuvista. Kansa ei vain äänestänyt, vaan käytti ääntänsä. Wau! Tänään saman äänivyöryn aiheuttama metakka voi kiihkeimmillään aiheuttaa paperiviillon. Ääntenlaskenta voi yltyä veriseksi paperin pinoamiseksi. Se on se sivistys, joka tukkii kurkunpään. Taikka liian kireä kampaus, ehkäpä liian suuri denierkerroin... Hymyilen nyt vienon kireästi -pääni on hiukan kallellaan.

Nykyisistä äänioikeutetuistakin suurin osa valjasti aattensa, mielipiteensä tai vastavoimansa ehdokkaansa puolesta. Eräät torpatakseen jonkun toisen nauravan nakin poliittisen matkanteon. Läpimenneiden ehdokkaidan juhlintaa katsoessani huomasin, että vain toisissa juhlissa käytettiin oikeutettuja ääniä! He puhalsivat kanditaattinsa ehdokasjalustalle kansan huudettavaksi. Mitenkä tässä nyt näin kävi? Toisella puolella kenties helmet estivät ilman kierron ja juhlapuhurin? Hmmmmmm. Minullahan ei ole mitään koruja vastaan.

Minä en politikoi. Minä vain teen havaintoja. Ja käytän taas numeroidun ääneni. Me voimme, saamme ja pystymme huutamaan itsellemme lähes kuninkaan. Prinssit ovat jo postereissa. Arvaattekos minkä väriseen laariin tämän huhuilijan ääni tipahtaa? Elämä on arpapeliä, jossa värisokeatkin voivat veikata. Minä taas päätän päättää poliittisen kirjoittelun tähän pisteeseen. Piste.

Vinkeää sekä rojalistista viikkoa kaikille!