Palkattoman pajatus

Tervehdys!
Helmikuuta, lunta, lapio ja luuta. Uppo-Nalle sen tiesi.

Olen elänyt hiljaiseloa. Pakkanen on ollut sitä luokkaa, että bongarit tippuvat oksiltaan ja oranssit feikkisvärit rapisevat naamanahkoista. Jätin nihkeän tammikuun taakse -jeeee- mutta arki on tikkuillut kuin höyläpenkissä oltaisiin oltu. Ajattelin etten aina napisisi arjen tömssyistä, mutta... Tällä viikolla minä ja arki olemme painineet oikein olan takaa. Ola oli etunenässä ;)

Aloitetaan olennaisista eli rahasta. Odotan edelleen viimeisintä palkkaani. Päivät tein joulukuussa ja tammikuun alussa! Olen kysellyt, huhuillut, kaipaillut minne ja missä se kirpun pieru viipyy. Kukaan ei tiedä mitään, kukaan ei ole nähnyt mitään eikä kukaan ainakaan ole mokannut missään! Minulle sen sijaan voi laittaa enemmän taikka vähemmän rynkytettyjä sähköpostiviestejä. Kypsää aikuisuutta. "Tulee se palkka sieltä kun tulee". Mikä viisaus! Kaiverran tuon marmoriin.

Kävi nyt kuitenkin niin, ettei koko palkkaa ei ole olemassakaan. Jo vain!! Kyselin sitä pääkonttorilta. Siellä ei ole mitään. Tyhjää täynnä koko rakennus. Ohjeeksi annettiin täyttää uudelleen työtuntilistani, tilata uusi verokortti ja laittaa lista hyväksymiskaruselliin pyörimään puoleksitoista kuukaudeksi. Se on helppo antaa pykälätornista ohjeet, kun maassa huudetaan.

Uuden verokortin tulo kestää 3-5 arkipäivää. Odotan arkiviikon verran, että saan näppeihini verotietoni (vain alkuperäinen kortti pätee), päivä postissa, pari kolme päivää hyväksymiskierroksellä sedältä tädille, päivä postissa matkalla palkanmaksutorniin, käsittelyjonossa arkiviikon, pankin pilkkulokerikossa koron verran -ja kas minä sain palkkani! Hymyä huuleen vaikka asia kushee vastatuuleen. Aito klishee.

Yhtä suurella paatoksella odotan roska-autoa. Ai-van! Niitä meidän taloyhtiön roskia ei ole haettu vieläkään! Opiskelijan roska ei ole kenenkään roska. Olen viestittänyt, soitellut, narissut. Sama kuin säkkiin huutaisi. Luulenpa seuraavaksi vislaavani paikalle kaupungin ympäristötoimen seipään. Nielköön näkemäänsä roskakatoksemme lähettyvillä. Sisälle kun ei enää mahdu! Onneksi on vielä pakkanen.

Takaovemme fuskaa. Mittasin sen ääreltä miinus asteita, siis olohuoneen puolelta. Soitin huoltomiehelle. Ovi on ruotsalainen (oikeasti made by naapuri). Se kerrottiin minulle. Tieto ei selitä toimimattomuutta. Oven kippimekanismi ei salli lisätiivisteitä tai pyörösaranat jenkautuvat paikoiltaan ja ovi tippuu saranoiltaan. Taas (ei olekaan vitsi)! Lisään vilttiä peiton päälle odotellen lauhkeampaa säätä. Päätä itse onko päätä, häntää tai hännän päätäkään. Lisälämmittimistä on nyt ale. Haen sellaisen pulkalla. Autottomuus on valinta -säällä kuin säällä tai päällä. Näin täällä.

Jaksatteko vielä yhden? Vain yhden. Pankki on muistanut minua joka toinen päivä. Eikä ole edes nimipäiväni. Pankista on tullut opintolainan lyhennyskehoitus muutaman kerran viikossa! Eräpäivät ovat ollet viikko, kaksi sitten! En ole tiennyt itkeäkö vai nauraa. Tuolla laskutusmäärällä olisin maksanut pienen lainanjämäni viikossa! Minä olen hoitanut lainani ajallaan. Informoin heitä tästä. Pankin laskutus taas oli irtautunut ajasta. Levitoiva rahoituslaitos... Yhteys seuraavaan galaksiin on jo olemassa. Palvelumaksut nousevat.

Elämä on. Välillä hymyilyttää.

*
Vinkkaus:
'Otium sine litteris mors est et hominis vivi sepultura -Vapaa-aika ilman kirjoja on yhtä kuin kuolema ja elävän ihmisen hauta'. Ei kirjavinkkaukseni nyt ihan elämän ja elämättömyyden kysymys ole. Tutustukaa ihmeessä suositun bloggarin Grace Bonney'n kirjaan Design Sponge at home. Yksilöllisiä koteja, innostavia tilaratkaisuja, värejä, esineitä. Opus on aarrearkku! Kirja on hurmaavan runsas kurkistus luovien ihmisten esteettisiin koteihin. Opus pitää sisällään myös tee-se-itse -osuuden. Ideat voi laittaa kukkimaan omissakin nurkissa. Beigen, beesin ja minimalismin ystävät saavat kirjasta ihottumaa. Lopuille suosittelen notkealla innostuksella.