Tipaton linssi

Aamua aurinkoiset ja muut autuaat!
Asiani on lyhyt sekä kuiva. Välillä se vaan on näin.

Tänään on sunnuntai (tiedote aikamatkustelijoille, avaruuden laita-asukkaille sekä kalenterista piittaamattomille) eli virallinen lepopäivä. Mitä minun pitäisi tällaisena päivänä olla tekemättä? -Kaikkea! Köllötellä vain mahani vieressä, hörppiä kahvia ja keräillä vaihtuvia ajatuksia.

Mitä vielä! Joudun raahautumaan (sää viittaa kaivautumiseen) apteekkiin ostamaan silmätippoja. Ihan oikeesti! Silmät kuivuu kuoppiinsa. Budjettimatkailun tosi laihialaisuus: kun nostan yläluomeani voin nähdä Saharan. Voisin tietysti napata kuvan Päiväni Albiinokanina -galleriaan, mutta... Ihan oikeesti! Luulisi, että tämä köyhän yliopiskelijan arki kirvoittaisi muutaman luonnontipan silmäkulmaan. Noin niin kuin luonnostaan. Helmeilemään poskillekin. Vaan ei, ei ja ei.

Itketään kun itkettää, ostetaan kyyneleet kun kuivutaan. Minä luistelen fillarilla keskustaan silmät rutussa hakemaan tippoja linssiin. "Päivää, olen savolainen lammas ja haluan tipan linssiini, nestettä verkkokalvolle, laboratoriomehua mykiöön. Kiitos, näkemisiin ja kolikot teidät kolehtiin." Jooo. Ihan oikeesti.

Kuninkaalliset ennen muinoin säilöi kallisarvoiset kyynelhelmensä pulloihin. Draamallista. Tänä päivänä minä, kuivasilmien kuningas (sukupuolikin vaihtui), ostan ruhtinaalisesti itkunesteet kaupasta. Minkäs teet jos geenit ovat hioneet luomien sisäpinnat santapaperilla. Hiottu hitutus! Ihan taas oikeesti.

Jään nyt yrittämään kyynelehtimistä. Hilipeämpää päevee jokkaiselle!