"Hyvä palvelu"

Päevee!
Meillä ei ole autoa, ei ajokorttia eikä ajotaitoa. Me pyöräilemme. Ajattelimme Teinin kanssa lähteä kauppaan aamuhämärissä, jotta lämpöhalvaus ei yllättäisi. Niin teimme ja hiki tuli silti. Perspuolenikin hikoili niin, että satulassa livetti. Siinä fillaroidessani ajattelin, että olisi se vaan ylevää, jos tästä pyörän päältä kierähtäisin ja asfalttiin mätkähtäisin. Sairaalassa sitten sukulaisille selittäisin kuinka m i n u t helle yllätti. Ajatus ei naurattanut, mutta uuden kansanviisauden se synnytti: Parempi pakkasen purema kuin helteen hiertämä! Olisi jo edes syksy...

Alkulätinöistä otsikkoon. Teini konfirmoitiin tänä kesänä. Olimme joku tovi sitten kello-ostoksilla, sillä Juhlittava halusi minulta lahjaksi rannekellon. Eräässä kultasepänliikkeessä sitten kohtasimme "Hyvän Palvelun". Astuessamme liikkeeseen myyjäSammakko kysyi mitä etsimme. Mielessäni tuumin, että eilispäivää. Seuraavaksi Sammakkomies tiedusteli mikä mahtaa olla meidän budjetti! Yllätyin kysymyksestä niin, että tokaisin kuin tokaisinkin hintahaarukkamme. Hän katseli meitä sekä meidän vitriien katseluamme ja totesi sanojaan venytellen, että kyseisessä vitriinissä on kyllä kauniita kelloja, mutta ne ylittävät reilusti budjettimme! Mykistyin.

En ole koskaan aiemmin kokenut vastaavanlaista vähättelyä ja ylenkatseisuutta. Menin ihan hämilleni, tulin surulliseksi ja nolatuksi. Ajattelin, että ehkäpä se tilin saldo ei aina näy päälle päin. Olemme tavallisia, asiallisia, siistejä ja rahalla maksavia ihmisiä. Olemme me ja meillä on oikeus olla me! Sammakko oli jo muodostanut oman näkemyksensä... Ehkä olimme liian tavanomaisia hänen puljunsa asiakkaiksi vaikkei meillä kansallistuulipukuja ollutkaan. Vaikka mitäpä väliä silläkään olisi ollut! Tai vaikka meillä olisi ollut päässä neonpunaiset hirvensarvet, jauhelihakastiketta ja laituri.

Olin tehnyt laskelmia, säästänyt, ekstranuukaillut, budjetoinut ja venyttänyt penniä, jotta Teini saisi mieleisensä kellon. Ei mitään "ihan kiva tyydyn tähän" -kelloa, vaan aidosti haluamansa. Ja minä halusin tehdä hänen toiveestaan totta. Kansantaloudellisesti summa ei ollut merkittävä, mutta minun köyhäliinin olemattomilla tuloilla se oli. Yhdellä lauseella joku tuntematon sai lahjani, ajatukseni ja toiveeni vaikuttamaan mitättömältä, ei vaivan arvoiselta. Eikä ainoastaan tulevaa lahjaa, vaan meidätkin. Eihän se totta ole, mutta vaikutelma vaan jäi. Ihmettelen vieläkin kuinka tuottoisa Sammakon liike on, koska hänellä on varaa tuollaiseen asenteeseen. Vain tehdyt kaupathan kasvattavat voittoa. Siitä kaupasta ei kelloa ostettu. Upea aikarauta kyllä löytyi ja meitä palveltiin siinä liikkeessä asiallisen ammattillisesti. Jäi hyvä mieli ja Teinille arvokas lahja.

Tänään sitten fillaroin Sammakon liikkeen ohi. Pisti vieläkin vihaksi! Muistelin ukon ylimielisyyttä ja toisten polkemista. Suunnitelin lirauttavani liikkeen postilaatikosta nestemäisen vastalauseen. Hyvää olisi tehnyt! Valvontakamerathan siellä olisi ollut ja intiimistä mielipiteenilmauksesta olisi tullut turhan julkinen. Harmi! Mutta saatte uskoa, että mielessäni olin ihmissprikkeli!!

*

Vinkkaus:
Aihettani jostain päin sivuavasti voin suositella Amélie Nothomb'in kirjaa Nöyrin palvelijanne. Se on sarkastisen itseironinen kuvaus belgialaisen naisen törmäyksestä japanilaiseen tapa- ja työkulttuuriin. Sitruunainen lukupala -ei mene aika hukkaan.