sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Rakenteilla palikka

Tervehdys teille!
Hieno sunnuntai päivä. Ei sada lunta, ulkona on kirkasta ja pakastaa. Mitä mainioin sää tuijottaa töllöä.

Olenhan jo sanotut-kirjoittanut muutamaan kertaan uusista aluista ja uudistuksista. Otin eilen taas yhden pienen askeleen uudistumisen taipaleella. Raidoitimme toiveestani (Teini toimi kotiparturina) kuontaloni. Yllätyin, kuinka hyvä väristä tuli. Olen matkalla Alabamasta sivuun eli kohti ns. luonnollista hiusväriäni. Luonnollisesti taivalta vielä on.

Mutta tähän sunnuntaihin. Mikä ihana televisoipäivä! Olen entisessä elämässäni ollut puuseppä -oma päätelmä. Rakastan remppa-, tee-se-itse -, sisustus- ja rakennusohjelmia! Olen ihan himputinmoinen wannabetimpuri. Työkaluina minulla on vasara, kaksi ruuvimeisseliä ja parit kulmaraudat. Ou jeah, näillä lähtee! Olen kouluttautunut, ihan vain teeveen äärellä opiskellen, mestarinikkariksi. Asensin edelliseen asuntoomme kynsisaksien ja voiveitsen avulla rullaverhon! Totta joka sana. Jos on mielikuvitusta, on keinotkin. Ainahan voi kyhätä kasaan itsensä mentävän laatikon, mutta sinne kuutioon ei tarvitse jäädä, jos hoksaa asentaa kahvankin. Rakentaminen ei ole välinelaji, vaan tahtolaji.

Sain tänä jouluna toivelahjaksi oman työkalupakin -ompelutarvikkeille. Kyllä reiskakierrokset nousi! Todelliset ruuvarit erottaa harrastelijoista juuri pakkiensa perusteella. Meillä oli jo lapsena puisia rakennuspalikoita ja sukulaispalikoita myös. Palikat on ja pysyy. Siskoni ehdotteli allergisoimattoman muovikoiran sijaan minulle syntymäpäivälahjaksi desingpalikoita. Niistä voisi kuulema koota mieleisensä kokonaisuuden, jota kasvatella ajan kanssa. Verstaankin?! Ehdotus niittasi kiinni!

Koska olen niiin uskomattoman pätevä, katson asiakseni myös opastaa vähemmän oivaltavia tv-rakentelijoita. Hehän kuulevatkin vinkkini... Se on naulattava osa koko hupia. Voisin kiteyttää yleisesti hyödyntämättömät lahjani tähän viisauteen: 'Ut saepe summa ingenia in occulto latent -Miten usein suurimmat kyvyt pysyvätkään piilossa'! Skool nurkkarakentajille ja kellariremontoijille! Nyt soffan pohjalle nikkaroimaan.

*
Vinkkaus:
Hyödyntämättömiä lahjojaan ja elämänalueitaan etsii myös Jennifer Weiner'in esikoisteoksen Hyvä sängyssä päähenkilökin. Huumorin maustama tarina ylipainoisesta kirjoittajasta itse kasaamiensa ja harteille sijoitetuista paineista. Tarina ei voi olla pelkästä mielikuvituksesta. Tasokkaampi kuin aluksi epäilin. Välipalakirja.

1 kommentti:

  1. Minäkin olen suuri kyky pienellä päällä XD Koirat rules ja palikat on pop!

    VastaaPoista