Kevyellä otteella

Aamun raikkautta!

Tänään kirjoittelen vain kevyitä, sillä aina ei jaksa ottaa vakavasti. Tai olla vakavasti otettava, painavan asian ritari tai tosissaan totinen. Keventää voi katsontakantaakin. Ilmatieteenlaitos tiedotti, että kyllä se kesä tänäkin vuonna tulee. Helletti!

Minä heräsin, katsoin peiliin ja hämmästyin. Luulin vahingossa jääneeni ikäjunasta väärällä pysäkillä. En minä Puberteettilään uudelleen halunnut. Leuassani on vuori, jonka perusteella voisin hakea kausitöihin HuvittamattomuusPuistoon. Ei naurata. Joku ulkoavaruudellinen finnerö on laskeutunut naamaani. Loput aiheesta voitte lukea leukaperästäni. Pystyn luomaan itse itselleni aurinkovarjon vain seisomalla neoteiniyteni suojassa. Murjotan. Tämä ei ole minun juttu.

Nyt ulkonapauutisiin. Kävin toissa viikolla elämäni ensimmäistä kertaa intialaisessa ravintolassa. Vanhakin lammas oppii uusia ruokatemppuja. Itse paikka oli huonon sisustamisen vihon viimeinen luola, mutta ruoka oli sitäkin maukkaampaa. Etnistä ruokaa aidoimmillaan. Mausteisen herkullinen tuttavuus, joka nappasi makuhermoon. Harmitti vain, että mahani oli päättänyt temppelitanssia ikävällä ilmalla, joten naamani oli jumalallisen sininen. Oummmmm. Hindihengessä aterioin paikalla toistekin.

Sisustussunnuntain imussa vietän suuren osan päivästä töllön uumenissa. Nuo maalinpeittämät ulkomaiden nurkkaohjelmat... Olen naulattu ja ruuvattu sohvaani. Edellistä edeltäneen sunnuntain aalloilla askartelin olko-oveemme (kuitenkin sisäpuolelle) rivin kotiseutuperhosia. Selventäen: sanomalehtimaniani jalostaen kierrätin vanhojen puhelinluetteloiden karttasivut. Leikkasin, liimasin ja reunat maalasin. Tein kolmiulotteisia perhosia koko ovellisen. Lepattaa.

Aiheeni ovat lupausten mukaisia eli kevyen keveitä. Näihin siivekkäisiin sanomisiini lopetan sunnuntaiset. 'Pax vobis -Rauha teille!' Verkkaista päivää ja rauhallisen matalatempoista eloa.

*
Vinkkaus:
Viikon seitsemäntenä päivänä suosittelen Jonathan Tropper'in uusinta kirjaa Seitsemän sietämättömän pitkää päivää. Kuten hänen aiempikin kirjansa, kertoo tämäkin surusta ja menetyksestä. Humoristinen tarina perheestä, joka yhden jäsenensä kuoleman jälkeen kokoontuu viettämään suruviikkoa. Kerronta on nokkelaa, sujuvaa ja ironista. Näpäytetyksi tulevat jokainen vuorollaan. Kirja on keskiverto opusta oivaltavampi sanailu monisäikeisistä perhesiteistä.