Chesterfield -unelmain

Sunnuntaita!
Meillä on sohva. Aiemmista kirjoituksista tuttu kelmo kalmoistuin. Se sama vanha leposija, jonka varsinainen tehtävä on aiheuttaa istujille epämiellyttävä kokemus ja selkärankareumaa. Ajattelin nyt tarjota kutaletta sirkukseen. Onhan siellä vääristeleviä peilejäkin, miksi ei sitten Luciferin istuinta. Tai sitten lähetän sen takaisin Pohjois-Koreaan, mistä sohva on takuulla lähtöisin. Poliittisia vankeja vain käy sääliksi, jos joutuvat pidempään istumaan meidän edesmenneellä soffalla. 'Ad impossibilia nemo tenetur -Ketään ei velvoiteta mahdottomiin'. Paitsi heiltä, jotka istahtavat sohvaamme.

Pennipussisstani Matti lähetti faxin, että siellä ei ole tungosta. Uusi sohva elää siis vain haaveissani:

"Minä maiset murheeni unohdan
nahkaas kun katsoa saan.
Ylin riemuni oot mitä toivoisin.
Sä kun istut mun olkkarissain.
Olet kaikkeni, aarteeni, kallehin.
Olet onneni, unelmain.
Oi sallithan että mä suutelen
nahkaistuintas, armahain.
Mä jos kauas sun luotasi
joutunen, kuvas seuraa mun matkallain" -Oihh!


Onnea on kyky haaveilla, lennättää unelmia ja antaa ilmaa toiveilleen. Olen onnellinen -ilman tuota nahkasohvaakin.

Haaveellisia hetkiä, unelmoivia tuokioita sekä toteutuvia toiveita teille jokaiselle!